Ketkua olisi voinut alustaa "hieman" paremmin. Eli mistä siis haluat keskusteltavan? Ja otsikkokin voisi olla kuvaavampi?
Epämääräisen "näin televisiossa" sijaan itse jutunkin olisi voinut linkata. Puhut mitä ilmeisemmin tästä:
Ylen tekemä selvitys myytävän kalan tuoreudesta kalatiskeillä osoitti, että asiakas saa olla tarkkana, jos mielii pöytäänsä mahdollisimman tuoretta kalaa.
yle.fi
Ja mitä itse vielä lisäisin jutun antiin niin luvattoman monessa paikassa ne kalatiskien infotaulut ovat järjettömän pienellä fontilla. Jokainen voi sitten miettiä uutisen valossa, koitetaanko tällä piilottaa totuutta vai miksi noin yksinkertaista asiaa ei muuteta järkeväksi.
Ei koskaan kahta päivää vanhempaa ollut tarjolla
Tämän kaltainen ei ketkun alustuksessa oikein tuota mitään. Joku random-kaupunkin random-kauppa ja väite, jota ei edes oikein voi näyttää toteen.
Tälläisillä pihdeillä itse nypin ruodot pois,hyvin on irronnut.
On niin tutun näköiset että voipi olla ihan sama mutta lattakärjillä. Vähän leveämmän kärjen olen kokenut mukavammaksi eikä oikeastaan tarvitse sen enempiä karhennuksia. Puristusvoima ihan eri luokkaa vs jonkut lelutason ruotopinsetit.
Mitens sitten toi norjalainen fisu.
Se ensin pyydystetään kasvatusaltaista,sitten esikäsitellään,
sen jälkeen kylmäkonttiin,kontti rekan lavetille ja matka suomeen.
Täällä lastin purku vastaanottajalle,jatkokäsittelyt,
jako tukkuliikkeisiin,sieltä eri jälleenmyyjille marketteihin,
jälleenmyyjiltä asiakkaalle.
Kauanko menee,pyynnistä matkoineen päivineen kun suojakaasupussiin pakattu norski fisu on kuluttajan pöydällä.Onko se enään kovin tuoretta,vai ei ole on jokaisen päätettävissä.
Tämä on tarina pussilohesta, Finnairista, koronasta, norjalaismiljardööreistä ja sushibuumista.
www.is.fi
Kuulostaa oudolta, mutta Suomen nopeimmin kasvava ruokaviennin tuote on Norjassa viljelty lohi. Selvitimme, mistä miljoonaluokan lohirallissa on kyse.
yle.fi
Lohi on 36 tunnissa merestä sushilautasella. Kykenemme viemään kalan Pohjois-Norjasta Japaniin nopeammin kuin jos se vietäisiin Osloon, tiivistää Finnair Cargon toimitusjohtaja Janne Tarvainen.
Määrällisesti kyse on isosta rahtituotteesta. Ennen koronaa yhtiö lennätti lähes 70 000 kiloa norjanlohta päivässä pääosin Aasiaan. Finnair lennättää lohirahtia noin 20 miljoonaa kiloa vuodessa. Se on arviolta 20 prosenttia Finnair Cargon rahdin vuotuisesta kokonaismäärästä ja suurin yksittäinen ryhmä.
Ei toki vastaa suoraan kysymykseesi mutta logistiikka siis Norjasta Helsinkiin on varsin loppuun asti viilattua. Tuosta lentorahdin aika kalan käsittelyyn ja eteenpäin niin ei sitä aikaa lopulta mahdottomasti mene optimitilanteessa. Parhaimmillaan kaksi päivää nostosta itse olen ostanut vakuumissa.
Omakohtaisesti luotan oikeastaan enemmän näihin vakuumipakattuihin olettaen toki, että kaupankin päässä se kylmäketju pysyy katkeamattomana. Tiedät pitkälti mitä saat kun pakkauksesta löytyy tarpeellinen tieto. Tiskiltä taas saa, kuten uutisessa on kerrottu, välillä mitä sattuu.
Mutta valitettavasti arpomista koko homma on. Varsinkaan suolausta / kylmäsavustusta ei voi aina tehdä kun tarjolla ei yksinkertaisesti ole tuoretta.
Thaimaassa norjalaista kalaa on käsitelty "aina".
Kehitysmaiden alhainen palkkataso ja yritysten nauttimat veroedut ajavat länsimaille tuotettua ruokaa ympäri maailmaa, sanoo Henri Lindholm.
maailmankuvalehti.fi
Hyvin marginaalisen median juttu vuodelta 2011. Eli onko tälle "aina" jotain muutakin lähdettä?