- Liittynyt
- 03.06.2019
- Viestejä
- 120
Reilu viikko sitten alkoi ilmaantua valokuidun kanssa ongelmaa, että netin selaaminen alkoi tökkiä. Puhelimella esimerkiksi Instagram video jumahtaa tai ei näy. Tietokoneella toisinaan tiedoston lataaminen ei lähde käyntiin tai nettisivut latautuvat vajaavaisena. Latausnopeudet ovat maksimit mitä pitääkin, samoin viive on kohdillaan ja esimerkiksi Steam lataa täyttä kaistaa katkomatta. Packet lossiakaan ei testin mukaan olisi.
Valokuitumodeemin perässä on Asuksen TUF 4200 reititin. 2,4ghz ja 5ghz verkot käytössä. Ongelma toistuu myös modeemin omalla Wlanilla.
Olen koittanut eri Dns servereitä. Pientä parannusta saanut sillä aikaan, mutta ongelmia edelleen on. Vaihtanut eri WLAN kanavia, joka sekin hieman paranti tilannetta, mutta ei poistanut ongelmaa. Langallisena netti pienellä kokeilulla tuntui toimivan ihan ok. BLC mukaan liittymässä ei pitäisi olla mitään ongelmaa, mutta kyseisen puljun kanssa ongelmia on kaapelinetin aikoihin ollut riittämiin, joten luottoa ei liiemmin ole. Liitteenä vielä kuva Instagramista millaisena kuvat/videot latautuu.

Viimeksi muokattu: