Valokuitu/WIFI ongelmaa

Liittynyt
03.06.2019
Viestejä
120
Reilu viikko sitten alkoi ilmaantua valokuidun kanssa ongelmaa, että netin selaaminen alkoi tökkiä. Puhelimella esimerkiksi Instagram video jumahtaa tai ei näy. Tietokoneella toisinaan tiedoston lataaminen ei lähde käyntiin tai nettisivut latautuvat vajaavaisena. Latausnopeudet ovat maksimit mitä pitääkin, samoin viive on kohdillaan ja esimerkiksi Steam lataa täyttä kaistaa katkomatta. Packet lossiakaan ei testin mukaan olisi.

Valokuitumodeemin perässä on Asuksen TUF 4200 reititin. 2,4ghz ja 5ghz verkot käytössä. Ongelma toistuu myös modeemin omalla Wlanilla.

Olen koittanut eri Dns servereitä. Pientä parannusta saanut sillä aikaan, mutta ongelmia edelleen on. Vaihtanut eri WLAN kanavia, joka sekin hieman paranti tilannetta, mutta ei poistanut ongelmaa. Langallisena netti pienellä kokeilulla tuntui toimivan ihan ok. BLC mukaan liittymässä ei pitäisi olla mitään ongelmaa, mutta kyseisen puljun kanssa ongelmia on kaapelinetin aikoihin ollut riittämiin, joten luottoa ei liiemmin ole. Liitteenä vielä kuva Instagramista millaisena kuvat/videot latautuu.

Screenshot_20250323_182454_Instagram.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Meillä alkoi ilmeisesti viime perjantaina. Yhteys katkeaa ja pe aamuna kuulemma oli "takkuillut" enemmän. En tiedä ihan tarkkaan mitä takkuilu on, mutta epäilen että yhteys poikki ja sitten palaa takaisin. En ole ottanut vielä yhteyttä toimittajaan.

Myös BLC:n kuitu. Kuukauden about ollu ja nyt hiljattain alkoi nämä ongelmat.


Edit. Ajattelin silloin perjantaina, että tekevät asennuksia, yms töitä tällä alueella ja siksi oli häiriötä. Mutta tälleen sunnuntaina illansuussa tuskin normaaleissa aikataulutetuissa asennustöissä.
 
Meillä käytössä alkutalvesta ja nyt ekaa kertaa tämmöstä ongelmaa. Eli vika voisi todella olla sit BLCn päässä. Tässä taloyhtiössä on aina ollut ruuhkainen WLAN, mutta ei koskaan ole verkkoon mitenkään vaikuttanut
 

Statistiikka

Viestiketjuista
272 649
Viestejä
4 707 495
Jäsenet
76 922
Uusin jäsen
veke69

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom