Uusavuttomat autoilijat

Viestiketju alueella 'Autot ja liikenne' , aloittaja teho75, 08.12.2016.

  1. teho75

    teho75

    Viestejä:
    32
    Rekisteröitynyt:
    30.10.2016
    Arvon io-techiläiset!!

    Viime aikoina on ollut paljon juttua uusavuttomuudesta käytännön asioissa kuten esimerkiksi asumiseen liittyvään osaamattomuuteen.
    Mikä mahtaa olla tilanne uusavuttomuuden kanssa autoilun saralla?
    Sehän on selvää että tekniikka alkaa olla sellaista että mahdollisuudet tehdä itse remonttia on pienempi kuin esimerkiksi 80-90-luvulla.
    Mutta miten autoilijat hallitsevat nykyaikana tarpeelliset tarkastukset auton moottoritilassa??
    Näihin tarkastuksiin kuuluu esimerkiksi jarrunesteen, moottoriöljyn, jäähdytysnesteen, vaihteistoöljyn ja ohjaustehostinnesteen määrät.
    Omassa lähipiirissä olen huomannut erään että öljyjä ei tarkasteta ennen kuin öljynpainevalo alkaa palamaan.
    Kerrottakoon että pari päivää sitten kaupunkialueella ohi ajoi nainen yhdellä täysin tyhjällä renkaalla. Hirmu meteli lähti.
    Kertokaa omia kokemuksia siitä miten ihmiset käsittelevät autojansa.
     
  2. GuntherPrien

    GuntherPrien

    Viestejä:
    302
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Ei välttämättä avuttomuudesta ole kyse, vaan valmistajan suunnittelusta.

    Tuossa omassa nokivasarassa (Volvo S80 D5) on moottoriöljyjen tarkastus tehty aikalailla haasteelliseksi. Onhan siellä öljypohjan kyljessä pienen pieni mittatikku, mutta vaikka itselläni on "sirot" kädet niin ei ole mitään mahdollisuuttaa saada sitä mittatikkua pois ilman apuvälineitä, ja luoja tietää miten sen tikun saisi sitten takaisin. Itseasiassa en edes löytänyt koko tikkua ennenkuin huollossa näyttivät missä se sijaitsee. Öljymäärän saisi tarkistettua valikon kautta, mutta en vain saa kyseistä valikkoa avattua, koska se vaatii tietyssä järjestyksessä tehtävän nappulajumpan. Vaikka kuinka olen yrittänyt se ei vain tunnu onnistuvan.

    Muut nesteet mitä siellä konehuoneen puolella on, ovat onneksi helposti tarkistettavissa koska säiliöt ovat hyvin näkyvillä. Poikkeuksena tietenkin tuulilasinpesuneste, jonka säiliö on tietenkin jossakin moottorin takana piilossa. Onneksi järjestelmä kertoo, että nyt olisi nesteet vähissä ennenkuin se loppuu kokonaan.
     
  3. turboahdin

    turboahdin

    Viestejä:
    1 696
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Kyllä se alkaa olemaan aika normi, että ainoastaan pissapoikaan osataan lisätä nestettä ja kaikki muut jätetään huollon tehtäväksi.

    Kylläpähän sitä on jo melkein kaikille nesteille anturinsa, jotka alkaa hyvissä ajoin ilmoittelemaan ongelmista. Öljyillekin on pinta anturi, joka ilmoittaa vähyydestä ennenkuin öljynpaineet katoaa. Tosin moni ei edes tajua, etä jotain pitäisi tehdä, kun kojetaulussa palaa keltainen tai punainen moottorivalo vaan ajelee tyytyväisenä seuraavaan huoltoon asti.

    Onhan näitä kaikenlaisia käsiä vastaan tullut. Eräskin nainen ajeli takarengas tyhjänä kymmeniä kilometrejä, että vannekin oli jo aivan paskana. Ihmetteli vain, kuinka se piti kolinaa ja perä heijasi mutkissa :facepalm: Olisi varmaan ajanut pysähtymättä, kunnes kipinäsuihku olisi alkanut takaa lentämään.

    Eräs toinen nainen oli käynyt renkaat liikkeessä vaihtamassa ja muutaman kilometrin ajettuaan ihmetteli, kun auto alkoi ravistamaan kokoajan kovempaa. Lopulta sitten eturengas oli irronnut ja auto melkein ojaan. Taisi kuitenkin rengasliike korjauskulut maksella.

    Niinikään eräs nainen kerran ihmetteli, kun kaikki sähköt katosi autosta kesken kaiken, joten ajatteli sitten, että bensa on niin vähissä ja kurvasi tankkaamaan. Vähemmän yllättäen ei sitten auto enään startannutkaan, kun oli akkukaapeli hapettunut poikki.
     
  4. Manne

    Manne

    Viestejä:
    713
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Nykyisissä autoissa on lähes mahdoton tarkistaa jarrunesteiden, jäähdytinnesteiden ja ohjaustehostimien öljyjen määrää, kun ne aika taitavasti jo jemmattu erilaisten muovien ja kuorien taakse.
    Öljytikutkin rupeaa olemaan historiaa ja on vain luotettava siihen mitä ajotietokone sanoo.
    Sinänsä ehkä ihan hyväkin, kun saatavilla on muutakin kuin sitä mineraaliöljyä, ATF2:sta ja DOT kolmosta joita sitten vanhat isännät lisäilisivät koneisiin vanhasta tottumuksesta ja sitten ihmeteltäisiin kun paikat leviää.
     
  5. Bapsu

    Bapsu

    Viestejä:
    330
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Onhan toi mennyt ihan helvetin vaikeaksi tuo nykykiesujen huolto.

    Mutta on sitä vanhemmissakin tarkasteluvaikeuksia; Saabin 9-5 -99, vaihteistoöljytikusta ei saa mitään tolkkua ikinä, -93 Chevy Corsicassakaan helppolukuinen mutta pystyy jotenkin hahmottamaan mehutason. -05 Avensiksessa helpoin öljytikku jonka olen nähnyt; ei tarvitse edes pyyhkiä uudelleen että selviää missä pinta menee.
     
  6. Luukkonen

    Luukkonen Tukijäsen

    Viestejä:
    578
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Ohjekirja varmaan neuvoo?
     
  7. Turbo diisseli

    Turbo diisseli Tukijäsen

    Viestejä:
    130
    Rekisteröitynyt:
    26.10.2016
    Kerran jouduin "auttamaan" naapuria, kun oli pissapojan ilmoitusvalo syttynyt mittaristoon. Ei uskaltanut käynnistää koko autoa, kun pelkäsi sen räjähtävän. Ei vaan suostunu uskomaan minua ja tilasi hinauksen merkkiliikkeeseen. Lopun viimen tämä maksoi yhteensä 126€ ja 5 litran pönttö lasin pesuainetta ~5€. Pitääkö tämäkin nykyään opettaa autokoulussa?
     
    TeknoR, jake styles, kristianity ja 2 muuta tykkäävät tästä.
  8. Stud

    Stud

    Viestejä:
    106
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Jokaisen autoilijan olisi syytä osata hoitaa:

    • Kaikkien nesteiden määrien seuraaminen ja tarvittaessa lisäily.
    • Rengaspaineiden mittaus ja lisääminen.
    • Renkaiden vaihto (vaikka hoitaisi tämän yleensä liikkeessä, olisi hyvä tehdä joskus itsekin, jos pakon edessä joutuu joskus vaihtamaan).
    • Öljyn vaihto (samat sanat kuin edelliseen).
    • Polttimoiden vaihto.
    • Sulkien vaihto.
    • Tulppien vaihto (OK, joissain moottoreissa tämä on tehty helvetin hankalaksi, itsellä juuri V6 moottori poikittain -> 3 tulppaa päällä, 3 alla. Ugh).
    • Akun vaihto (ja tarvittaessa toisen akun lataaminen).

    Mitäs muita?
     
  9. Kepei

    Kepei

    Viestejä:
    189
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    Mulla kävi samoin. Tosin taksihommissa ja kysyjänä toisen auton ulkomaalainen kuski. Ei uskaltanut lähteä liikkeelle "vikavalo" päällä. Tuli ylikoulutettu olo.
     
    H0rna tykkää tästä.
  10. GuntherPrien

    GuntherPrien

    Viestejä:
    302
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    En ole varma oliko tuota ohjekirjassa. Muistaakseni ohjekirjassa oli myös maininta, ettei moottorissa ole öljylle mittatikkua vaikka sellainen oikeasti on.

    Ongelmana ei ole, etten tietäisi mitä pitää tehdä vaan se valikko ei tule silti. Huollossakin tuota yrittivät useamman kerran ennenkuin onnistui. Tuo nappulajumppa on ilmeisesti erittäin tarkka missä kohtaa painetaan mitäkin nappulaa, ensin aloitetaan painamalla starttia ilman jarrua ja sitten vilkkuviiksesta nappulaa ja valikon pitäisi pienen odottelun jälkeen tulla esille. Mutta...
     
    nikor tykkää tästä.
  11. Diaz\

    Diaz\ Tukijäsen

    Viestejä:
    1 770
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Öljynvaihdon jättäisin suosiolla pois. Ei kiinnosta alkaa roudailemaan ongelmajätettä erikseen johonkin huitsin tuuttiin, kun voi teettää sen jollakulla joka kerää kuution sitä paskaa kerralla ja kärrää sen sitten huitsin tuuttiin.

    Kunnollinen tunkki pitäis varmaan hommata omaan autoon, vaikka nykyinen varmaan toimii mutta eipähän tarttee räpeltää jos ja kun rengas puhkeaa.
     
  12. Stud

    Stud

    Viestejä:
    106
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Juu, öljyn ja renkaiden vaihdon hoitaminen liikkeessä on monissa tapauksissa järkevämpi vaihtoehto, tarkoitin vain, että kummastakin kannattaa silti omata kokemusta.
     
  13. GuntherPrien

    GuntherPrien

    Viestejä:
    302
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Olisikohan itsellänikin aiheellista tutustua siihen miten renkaan paikkaus tapahtuu. Tuossa omassa nokivasarassa ei ole erillistä vararengasta vaan paikkaussarja. Pieni kompura ja jokin pulveripussi jolla pitäisi saada pienet reiät korjattua. Itseasiassa en ole edes kokeillut, että toimiiko koko kompura ollenkaan. Isommissa vahingoissa on sitten pakko soittaa hinausauto korjaamaan talteen tienposkesta.
     
  14. Diaz\

    Diaz\ Tukijäsen

    Viestejä:
    1 770
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Jos maantievauhdissa puhkeaa rengas, niin tuho on usein kyllä sitä tasoa ettei paikkaussarjalla pärjätä... Omassakin autossa oli pelkkä paikkaussarja mutta hankin itse tuohon sopivan ns. nilkutusrenkaan jolla voi tilapäisesti ajaa. Jostain syystä tunkki kuitenkin löytyi, joten oisko vaan se alkuperäinen vararengas hukattu johonkin.
     
  15. GuntherPrien

    GuntherPrien

    Viestejä:
    302
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Mitä tuollainen "nilkutusrengas" maksoi? Ei sillä, että olisin sellaista ostamassa, mutta mielenkiinnosta.
     
  16. Diaz\

    Diaz\ Tukijäsen

    Viestejä:
    1 770
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Tuttu ajoi samanlaisen auton (S40, itsellä V50) lunariin niin nyysin sen siltä, maksoi kaljakeissin verran. Ei mitään tietoa oikeasta hinnasta. Tommoinen kärrynpyörän levyinen nakki siis.
     
  17. Incredible Buff

    Incredible Buff

    Viestejä:
    330
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Itse kyllä repesin nykyistä kotteroa ostaessa kun nilkutusrengas oli lisävarustehinnastossa reilun 500€ ja siihen päälle auton kontin kiinnikkeisiin sopiva tunkki pari sataa.
     
  18. Mikkos

    Mikkos

    Viestejä:
    589
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Ilmoittaudun uusavuttomaksi autoilijaksi.
    Koskaan ei ole autot kiinnostanu ja ensimmisen autonikin ostin yli kolmikymppisenä. Mikään muui ei kiinnostanu kuin että toimii ja menee paikasta a paikkaan b. Ja samaa linjaa jatkuu vielä vaikka kolmas auto menossa. Mukavuuksia tullu lisää ja auton valintaan vaikuttanu lähinnä millainen sisätila ja kojetaulu on. Ja toki pikaista googlausta tyyppiviosta. Autojen kanssa touhuuminen tietämättömänä on melko turhauttava. Kysyi keltä tahansa niin aina joku auto on paska ja joku toinen hyvä. Ja joku toinen sanoo aina toisinpäin. Siksi oon valinnu aina ulkonäön ja kilometrien perusteella.

    Ei vaan jaksa kiinnostaa tekniikka. Kyllä sitä renkaat vaihtaa ja varmaa osasi tarvittaessa öljytkin, mutta siihen se jääkin. Ei siis tosiaankaan kiinnosta alkaa säätämään mitään. Nytkin pitäis viedä auto moniurahihnan vaihtoon vaikka ei vissiin kovin kaksinen homma oo.

    Toinen on se että ei ole olemassa mitään selkeää osaa yhteenkään autoon. Jos on tietty malli ja merkki niin siitä voi olla erilaisia revisiota ja versioita. Sitten kun meet kysymään osaa niin alkaa semmonen kysymyspommitus että ei kiinnosta. Samoin olen jotain varaosia ettiny netistä, mutta ei siitä mitään tuu ku on eri teholuokkia, on hätspäkkiä ja farmaria, Business mallia ja tavallista, dieseliä ja bensaa. Sitten kun näpyttelee kaikki auton tiedot esim. Motonetin varaosapalveluun niin samasta osasta löytyy monta eri versiota. Ja kaikissa eri mitat.

    Mä oon nyt ostanu Motonetista autoihini seuraavat: autoradion antenniadapterin (tuli vääränlainen), pyyhkijät (tuli väärän mittainen), lohkon piuhan (tuli väärällä päällä), ilman suodattimen (tuli väärän mallinen). Kaikki noi on ollu niin että oon menny Motonetin tiskille ja lyöny eteen auton paperit ja ohjekirjat ja sanonu että "tähän autoon sitä ja tätä". Sitten tuleekin lisäkysymyksiä mihin en osaa sanoa muuta kun "emmä tiiä".

    Mielummin vien kaaran huoltoon ja sanon että pistäkää se kuntoon ja sillä hyvä.
     
    Thantos ja supermurs tykkäävät tästä.
  19. elliV

    elliV

    Viestejä:
    123
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Nykyauton voi huoltaa ja korjata ihan itse, ihan niinkuin tehtiin sotienkin aikaan. Koko automobiili vaan on ihan eri kone toimintojensa puolesta kuin oli 30 vuotta sitten, joten teoriapuolta on opiskeltava hieman enemmän. Työkalutkin ovat erilaiset, mutta niiden määrä ei juurikaan ole lisääntynyt. Ihmiset ne suunnittelee, valmistaa, huoltaa, korjaa ja purkaa edelleen.

    Hirvittävän moneen tavallisen autoilijan ongelmaan löytyisi ratkaisu hanskalokerosta. Mä en millään kykene ymmärtämään, miten jengi ostaa lähes sadan kiloeuron teknisiä laiteita, mutta saattaa ottaa ne käyttöön ilman mitään käyttöopastusta. Siinä jää iso osa ominaisuuksista käyttämättä ja ongelmatilanteessa ollaan sitten aina kusessa. Erään merkkihuollon puhelimeen vastailin joskus, ja vastaan tuli kaikenlaisia hiihtäjiä. Eräskin sankari oli tosi tyytyväinen, kun pystyi jatkamaan työreissuaan pelottavan varoitusvalon syttymisen jälkeen. Oli kojetauluun syttynyt pelottava vihreä valo, joka kertoi auton ajovalojen olevan nyt päällä. :eek:

    Onneksi nuo nykyautot ovat kuitenkin luotettavia ja kohtalaisen huoltovapaita. Tavallinen autoilija saattaa hyvinkin pärjätä nokkapeltiä avaamatta vuosihuollosta toiseen. Mua pelottaa se tilanne, kun nykyautot siirtyy sille toiselle, kolmannelle tai neljännelle omistajalle. Siinä vaiheessahan huolto on jo tuntematon käsite ja autoa lähinnä korjataan.

    Uusavuttomille hirveän hyvä nyrkkisääntö mittariston valoista:
    Vihreä valo = Aja vaan, kaikki on hyvin.
    Keltainen valo = Jos symboli ei ole tuttu, vilkaise vaikka seuraavan kerran pysäköidessäsi sen tarkoitus ohjekirjasta. Tai ensi viikolla, ihan sama.
    Punainen valo = Pistä se kosla parkkiin heti, sammuta moottori ja tarkista merkkivalon tarkoitus ohjekirjasta.

    Liikennevaloissahan on muuten samoja värejä. Niidenkään tarkoitus ei kaikille ole selvä.
     
    Fact0ry tykkää tästä.
  20. Myrkky

    Myrkky

    Viestejä:
    1 776
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Akun vaihtokin voi olla aika jännää touhua. Vierestä seurasin kun kaverit vaihtoi ML mersun akkua. Akku on siis repsikan penkin alla, ja siellä on akkua pienempi luukku, mistä isohko akku pitäisi jotenkin ujuttaa ulos. Sähkötuolia sai liikuttaa milloin mihinkin asentoon että pääsi edes jotain johtoa irroittamaan. En katsonut näytöstä loppuun, mutta jotenkin ne siinä onnistui.

    Itse olen kanssa sen verran epätekninen etten oikeastaan mitään osaa korjata. Jos jotain polttimoa, ilmansuodatinta tms. näennäisesti pikkujuttua alan tekemään, niin ajan suoraan kaverin korjaamon pihaan tai halliin, (jos on tilaa), räpellän itse minkä osaan, ja sitten kun menee yllättävän nopeasti vituiksi - niin apu on ainakin lähellä:D
    Mopoikäisenä huomasin jo etteihän mun hommista mitään tule, parempi antaa muiden korjailla niin ei tule isompaa vahinkoa.
     
  21. Mikkos

    Mikkos

    Viestejä:
    589
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Tuttua.Vaihdoin akun yhteen vanhaan autoon eikä se ollu kaksinen homma. Se mikä siitä seuras olikin sitten painajainen.
    Uus akku pelas hyvin. Eiköhän sitten jostain piikistä ollu räpsähtäny nopeusmittarin neula väärälle puolelle. Samoin mittaristosta oli pari pikkulamppua pimenny. Alkoivat kuitenkin jossain välissä taas palaa.
    No luin sitten että pikku nipsulla akkukenkää saa viisarin pongahtamaan oikealle puolelle. Niinhän se menikin. Ainoo vaan että ajossa näytti 20km/h liian vähän. No eikun puoli autoa purkamaan ja mittarin viisari manuaalisesti vauhdissa oikeaan paikkaan. Hyvin toimi. Sitten pimeni 2/3 kaikista mittariston valoista. Eikun taas koko vitun puoli autoa purkamaan että pääsi vaihtamaan ne pikku lamput. Koko paska kasaanja sitten taas toimi.
    Että noin helppo oli akun vaihto mulla.
     
  22. Diaz\

    Diaz\ Tukijäsen

    Viestejä:
    1 770
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Itsekin kun koittaa noita perusjuttuja tehdä niin joskus onnistuu ja joskus ei... Polttimon vaihto? Umpio yhdellä sokalla kiinni, sokka irti ( :smoke: ), polttimo umpio kainaloon ja vaikka sisälle äheltämään jos sataa vettä... Raitisilmasuodattimen vaihto? Aloitetaan irroittamalla kaasupoljin (jota ei saanut ilman nivellettyä vartta irti, onneksi löytyi) ja sitten ähelletään ja taitellaan sitä filtteriä vartin verran että sujahtaisi oikeassa asennossa sisään kun ohjausakseli on just tasan siinä edessä myös ja sitähän ei saa oikein fiksusti irti. :rofl:
     
    Viimeksi muokattu: 09.12.2016
    Myrkky tykkää tästä.
  23. Mawerick

    Mawerick

    Viestejä:
    176
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    Joissakin autoissa noi perusasiat on vaan tehty päin vittua. Omassa raitisilmasuodattimen vaihto vaatii tuulilasin edessä, pyyhkijöiden alla olevan muovin irrottamisen, taisi olla kuudella ruuvilla kiinni. Sitten suodattimen kotelo, yhdellä ruuvilla. Kas, suodatin on kädessä. Toi eka muovikaan ei oo enää yhdelläkään ruuvilla kiinni kun ei niitä oikeasti tarvita, joten nyt homma onnistuu yhden ruuvin avaamisella. Lämppärin kennon ja/tai puhaltimen vaihto konehuoneen puolelta, ei tarvi purkaa kojelautaa. Jos mittaristo pitää irrottaa, kojelaudan kansi lähtee muutaman ruuvin avaamisen jälkeen pois ja mittaristo itsessään on kahdella ruuvilla kiinni. Nou problem. Bensapumpun vaihto onnistuu tankkia pudottamatta kun tavaratilan pohjassa on sitä varten huoltoluukku jne jne.
     
  24. a85

    a85

    Viestejä:
    328
    Rekisteröitynyt:
    24.10.2016
    Perus taviksen ei tarttisi osata näistä kuin öljyn määrän tarkistus, tuulilasin pesunesteen täyttö, pyyhkijänsulkien vaihto ja polttimon vaihto (halogen). Kaikki muut työt voi tunaroida siten että aiheuttaa merkittävää vahinkoa autolle ja itselleen, tai aiheuttaa vaaraa muille tielläliikkujille. Meinaan ne renkaatkin saa väärinpäin kiinni jos vain haluaa, sekin on nähty. Tai vedetään mutterit/pultit niin kovaa kiinni, että ajossa katkeilee pultit. Sekin on nähty.

    Ajovalopolttimon vaihtokin pienellä varauksella. Jos sattuu olemaan auto jossa sen umpion saa keittiön pöydälle tuotua ilman työkaluja tai kädet mahtuu sinne taakse niin ei ongelmaa. Mutta on näitä jossa pitää pyöräkotelon kautta mennä umpiolle tai muuten purkaa autoa. Siinä on taas mahdollisesti tunkkaamista ja renkaan irroittamista.
     
    MiiCkA ja Chekkit tykkäävät tästä.
  25. Myrkky

    Myrkky

    Viestejä:
    1 776
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Harmi kun ei ole tallessa kuvaa, kun vaihdoin emännän autoon polttimoa. Oli yövuoroon menossa ja ajattelin korjata ettei tarvi yhdellä valolla ajella. Ensin siis olin omaa autoa pesemässä, ja sivusilmällä katoin kun samanlaiseen autoon vaihdettiin polttimoa. Umpio irti ja polttimon vaihto, ja sitten kiinni. 5 min.
    Kotona sitten aloin purkamaan, ja pari soittoa kaverille että mitäs nyt seuraavaksi, tämähän olikin facelift! Maski osittain irti, puskuria vähän irroiteltu, umpio roikkui siinä jotenkin - oli kun kolarin jäljiltä:beye:. Sain kyllä harsittua sen kasaan, ja valotkin toimi kaikesta huolimatta. Vain yksi naarmu puskurissa suht uudessa autossa..:vihellys: Joo en tee enää.

    Ysärillä taas kun autot vaihtui lennossa ja poppikoneet oli jees, niin kerran kun en luottoasentajaa saanut ajoissa paikalle, niin opettelin sitten ihan itse vaihtelemaan mankkoja, laittamaan vahvistimia jne. hommaa. Monesti ne piuhaviidakot oli DIY mallia, mutta noissa hommissa en onnistunut mokaamaan kertaakaan. Että sen ajan autosähköistä jotain tuli opittua ihme kyllä.
     
  26. Stud

    Stud

    Viestejä:
    106
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    No ei kai sitä nyt jäähdytys-, ohjaustehostin-, tai jarrunesteiden lisäilyä, saati renkaiden ilmanpaineiden säätöä, tarvi ammattilaisilla hoidattaa? Nuo polttimoiden, akun tai tulppien vaihto on vähän autokohtaista, hyvin yksinkertaisia hommia yleensä. Haastavin itselle eteen tullut polttimon vaihto vaati akun irroittamista umpioon käsiksi pääsemiseen. Jos jotain renkaita pitää alkaa irti repimään ja sitä kautta vaihtamaan, menee varmasti monelle jo överiksi (missä autossa on näin? insinöörisuunnittelun riemuvoitto). Mihinkään toimiin ei tietystikään pidä itse ryhtyä, mikäli ei ole mitään hajua mitä on tekemässä. Tässä kohtaa auttaa osaava sukulainen/kaveri, jonka avustuksella homma hoidetaan tarpeeksi monta kertaa, kunnes alkaa itse asian hanskaamaan :smoke:.
     
  27. GuntherPrien

    GuntherPrien

    Viestejä:
    302
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
     
  28. Stud

    Stud

    Viestejä:
    106
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Yök. Ei ole onneksi moista vastaan tullut. Lähinnä tällaista:

     
  29. a85

    a85

    Viestejä:
    328
    Rekisteröitynyt:
    24.10.2016
    En tarkottanukkaan että sinne merkkiliikkeen marmoritiskille tarvii lähteä, vaan pyytää jotain tuttua joja hanskaa hommat tekemään nämä. Meille miehille vaan tuo avun pyytäminen edes kaverilta autoasioissa taitaa olla melkoinen kynnyskysymys.

    edit: typot
     
  30. Diaz\

    Diaz\ Tukijäsen

    Viestejä:
    1 770
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Itelle ei ainakaan ole, säästää ihan helvetisti aikaa ja hermoja kun antaa tutun tehdä. Tuttu nostaa omalla projektitallillaan homosohvan nosturilla ylös, vaihtaa ölpät ja kattoo muutkin pikkuhommat samalla ja mä maksan sille käteen jotain sopivaa tuntipalkkaa ja palikat toki. Tuttu saa rahaa ja mä säästän aikaa. Kuten sanoin niin esim. öljyjen vaihto on yhtä kyrpää jossain taloyhtiön pihalla jos tahtoisi hävittää sen öljyn fiksummin kun viskaamalla viereisen kerrostalotyömaan aidan yli.
     
  31. Manne

    Manne

    Viestejä:
    713
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Volvo S40/V50?
     
  32. itarumaa

    itarumaa

    Viestejä:
    296
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Perusasiat on hyvä tietää autosta, mutta turha on alkaa sulkia yms vaihtamaan jos ei ole yhtään osaamista, jostain akun vaihdosta nyt puhumattakaan, jossa saa taatusti murheita aikaiseksi, jos ei tiedä mitä tehdä. Ainakin omassa vm 2005 pösössä ei oteta akkua irti niin vain, vaan siihen on ihan tietty proseduuri.

    Renkaanvaihtokin on ongelmallista, jos käsityskyky tai kokemus moisesta on kovin vajavaista ja vahinkoa saa taatusti aikaiseksi jos vaikka rengas irtoaa kesken ajon.
     
  33. blastermaster

    blastermaster

    Viestejä:
    452
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Tuo kaikkien nesteiden seuraaminen vaikuttaa äkkiseltään kovalta hommalta edes normi kotikorjaajalle. Ei mahdoton mutta työtä tulee jos esim. vaihteisto, jakolaatikko/nelivedon, perien ja ilmastoinnin nesteitä alkaa usein tarkastamaan
     
    Viimeksi muokattu: 09.12.2016
  34. H0rna

    H0rna

    Viestejä:
    437
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Mieleeni tuli noista polttimoiden vaihdoista se, kun ajelin kuorma-autoa työkseni. MAN oli merkki ja siinä sai yhden ruuvin avaamalla koko umpion aukeamaan eteen saranan varassa.. kauhean kätevää :D
     
  35. Luukkonen

    Luukkonen Tukijäsen

    Viestejä:
    578
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Juu niin ne sanoi mersullakin että w210 ja w211 akkua ei saa itse vaihtaa, vaihdoin ja hyvin toimi. Akku pimahti webasto käytössä eikä lähtenyt käyntiin, veho kielsi ehdottomasti laittamasta autoa käyntiin apuvirralla, no ohjekirjassa oli ihan maininta missä konehuoneessa on apuvirta pistokkeet. Hyvin hörähti märssy tulille. Vikakoodin nollaus kopiostaarilla ja esp:n opetus rattia kääntelemällä ja kovaa ajoa.

    Sanohan ne ettei w211 sähköjarruja saa mennä itse ropaamaan, hyvin vaihtui palat ilman mitään huoltomoodeja, ovet kiinni, 15min odottelua että auto on varmasti sammunut kokonaan (siis tietokoneet) ja palojen vaihto ilman mitään muuta (ovien tms. availua/avaimiin koskemista).

    Toki täytyy vähän ymmärtää mitä tekee että siinä mielessä totta ettei jokaisen kannata itse mennä sörkkimään, mutta sama toimintaperiaate kaikissa autoissa on, tekniikka vain vähän mutkistaa tietyissä tilanteissa.
     
  36. Luukkonen

    Luukkonen Tukijäsen

    Viestejä:
    578
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Taitaa olla aika useassa kuorma-autossa/rekassa noin.
     
    H0rna tykkää tästä.
  37. Diaz\

    Diaz\ Tukijäsen

    Viestejä:
    1 770
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Juu.
     
  38. H0rna

    H0rna

    Viestejä:
    437
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Voipi olla, mut itellä ei ole kokemusta kuin em. MANista :)
     
  39. H0rna

    H0rna

    Viestejä:
    437
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Tuli mieleeni toinenkin juttu. Eli omistan VW Golf 4 2.8 4Motionin.. Siinä kapistuksessa oli mielenkiintoista vaihtaa laturi. Joutui keulan purkamaan et sai vaihdettua..
     
  40. Mikkos

    Mikkos

    Viestejä:
    589
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Aikoinaan kiinaskootterissa keulavalon vaihto olikin metka. Purkaminen piti oikeasti aloittaa takavalo irroittamalla. Sitten siitä edetä kohti keulaa irroitten katteita kun jokainen oli fiksusti kiinapoika laittanu lomittain. Ja erilaisia ruuvejakaan ei tainnu olla ku neljää tai viittä erilaista. Oli tosi simppeli ja nopea homma.
     
    awde ja H0rna tykkäävät tästä.
  41. Luukkonen

    Luukkonen Tukijäsen

    Viestejä:
    578
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Mondeossa laturin sai irti ihan helposti mutta se ei meinannut mahtua tulemaan ulos. Siinä on sellainen jäähdytysilmanotto torvi mikä piti purkaa irti itse laturista siellä koneen ja tulipellin välissä, sen jälkeen mahtui vähän venksaamalla tulemaan ulos.
     
    H0rna tykkää tästä.
  42. H0rna

    H0rna

    Viestejä:
    437
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    tuossa probleemana tuli se tilan ahtaus vaan.. ku on golffin konetila melkolailla täynnä ku on VR6 -kone siinä :D
     
  43. Manne

    Manne

    Viestejä:
    713
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Niitä oli kiva työkseen vaihtaa, kun sai aina sovitella vajaa 190 senttistä ruhoa sinne polkimien sekaan.
     
  44. RieskaMies

    RieskaMies Ketä tappoi prossun Premium-jäsen

    Viestejä:
    83
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    On kyllä ihan perseestä tuon 2.8 4motion golffin konehuoneessa työskentely, pitkien polttimoidenkin vaihdossa sai purkaa osan keulasta että sai umpiot irti. Flektien vaihto vaatii myös sen keulan purkamisen, pienempi tarvikepaska on ruvennut räpättämään laturia vasten joten keväällä taas keula auki.
    Nykyään ottaa enää suunnilleen vartin verran että on keula purettu, hyvä auto ajaa ja suht vittumainen rassata.
     
  45. Hyrava

    Hyrava

    Viestejä:
    256
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Mietinpä vaan että olenkohan aina tehnyt edelliseen kulkineeseen kuskin puolen ajovalopolttimon vaihdon totaalisen väärin kun virallisessa ohjeessa käsketään ensin ottamaan ilmanottotötterö irti, sitten akku irti ja sen jälkeen irroittamaan polttimon johto, umpion roiskesuojan(?) lukitusrengas, roiskesuoja, kääntämään polttimon lukitusvipua, polttimon vaihto ja kasaus takaperin. Itse skippasin aina ilmanottotöttterön ja akun irroituksen kun kädet mahtuivat väliin helposti ilman noita operaatioitakin.

    Sama juttu nykyisessäkin mutta apumiehen puolella, korjaamo-ohjeen mukaan pitäisi irroitella jotain ABS-releitä sun muuta romua edestä vaikka siinä lampun takana olevassa tilassa mahtusi suurinpiirtein nussimaan ja samalla vielä vaihtamaankin sen lampun.

    Tosiaan itse teen kaiken mihin aika, kärsivällisyys ja omat työkalut riittävät eli öljynvaihto ja jarruremontit sun muut vastaavat teen itse. Sitten kun tarvitsee jotain erikoistyökalua joka maksaa miljoonan vien ruhonsiirtovälineen erääseen huoltofirmaan jossa on muutama tuttu hommissa niin saa sopuhintaan.

    Kieltämättä joissain nykyautoissa tuo ajovalopolttimon vaihto vaatii melkoista akrobatiaa ja/tai noidan kykyjä, jollekin sukulaiselle kerran vaihdoin polttimon sen autoon ja ensimmäistä kertaa tehdessä meni toista tuntia operaatioon johon omassa kulkineessa kuluu ehkä 5min.
     
  46. Bapsu

    Bapsu

    Viestejä:
    330
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Onkos joku räpeltänyt joskus näitä ns."pikkujenkkejä", Chevy Corsicaa, Berettaa, Pontiaceja ym ym.

    Meinaan se 3-4l pannu eurooppaseedanin nokalla vie aika mojovasti tilaa. :)

    Omassa Corsicassa ei meinaa sormet mahtua mihinkään väliin ja puhaltimen tuloilmasuodattimenkin puhdistus vaatii sorkkarautaa (=väännetään tilaa sille harjalle sielä tulipellin lähellä) tai sitten toisena vaihtoehtona koneen irrotuksen...
     
  47. comte

    comte

    Viestejä:
    8
    Rekisteröitynyt:
    10.12.2016
    Öljynvaihto ainakin on turha, sitä ei joudu koskaan tekemään pakon edestä. Tarkastus (tikusta tai mittaristosta) ja lisäys riittää. Samoin tulppien vaihto kuuluu kaikissa autoissa huolto-ohjelmaan, joten eipä noita joudu koskaan itse vaihtamaan.

    Perinteiset polttimot toki hyvä osata vaihtaa itsekin, mutta tärkeimmissä valoissa (ajovaloissa) perinteiset polttimot alkavat jo olemaan harvinaisia ja tilalla on joko xenon tai led polttimoita joiden vaihtamista en katsoisi tarpeelliseksi osaamiseksi (itseasiassa monen auton osalta xenonien vaihto itse kielletään korkeajännitteen vuoksi). Myös akun osalta näkisin riittäväksi, että osaa antaa lisävirtaa, itse vaihtotyön voi teettää ihan hyvin liikkeessäkin.

    Mutta ne tärkeimmät autoilijan taidot jotka pitäisi osata? Hätäkolmion asettaminen näkyvään paikkaan ja hinausauton tilaaminen
     
  48. H0rna

    H0rna

    Viestejä:
    437
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Yks autoilijan tärkeitä varusteita siellä autossa on kyllä ne apuvirtakaapelit. Mieluiten paremmat ku ne halvat biltemasta... Tästä omasta 2.8 VR6 golffista antautui akku eräs talvi, ei siis ottanut lainkaan virtaa vastaan. Tätä tosin en tiennyt kaverin tullessa antamaan apuvirtaa kun en mitään mittaria omista. Eli, eikun kaapelit kiinni (jotkut halvat rimpulat biltemasta tms.) ja antaa hetken ladata akkua. Sitten hetken kuluttua yritin startata, ei vaan tapahtunut yhtään mitään muuta, kuin että kaverin halvat kaapelit ampui kireäksi ja kahvat kärys :D Golffin motti ei ees yrittäny pyöräyttää.. :facepalm:

    Tästä viisastuneena sittemmin ostin 70-neliömillin kaapelit ja siihen kunnon kahvat jotka juotin kiinni kaapeleihin.. Nyt ei tarvi enää antaa latautua akun kun voi suoraan laittaa kaapelit kiinni ja startata samantein :)
     
  49. dohf

    dohf

    Viestejä:
    65
    Rekisteröitynyt:
    23.10.2016
    Huhhuh, tuttua. Oli aikaisemmin kakkoskopan Megane, josta tyypilliseen ranskistapaan sähköt prakasi vähän sieltä sun täältä, ja etulamppuja meni jommalta kummalta puolelta 3kk:n välein. Vasen etunen pahempi, tosin ei rengasta tarvinnut irrottaa, kunhan käänsi kaikki oikeaan, niin pääsi luukkuun käsiksi. Tosin luukku on niin pieni, ettei käsi mahdu siitä läpi kuin supussa survomalla. Lamppu sormien päissä lähes tekemätön paikka, kun käsi oli vielä melkein kyynärpäätä myöten reiässä, ja umpion takaseinä ei ollut edes siinä kohdalla vaan hieman vasemmalle yläviistoon. Mitään ei näe, umpion suojaluukku, lampun klipsit jne. sokkona. Nähtävästi suunniteltu gynekologeille tehtäväksi...
    Nopeampi tapa oli irroittaa muistaakseni 12 ruuvia ja tiputtaa koko etupuskuri irti. Sitten umpio olikin takaa "helposti" esillä.

    Nykyisessä Focuksessa yksi ruuvi irti, umpio syliin ja sisälle vaihtamaan. Muutenkin vähemmän korjattavaa, tosin Meganen kanssa oppi kyllä tekemään monta sellaista remonttia, mitä ei koskaan edes ajatellut tehtäväksi.
     
    Bapsu tykkää tästä.
  50. Trespasser

    Trespasser

    Viestejä:
    77
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    Toisaalta, pösön akun irroituksessa on ihan logiikka. Koko pointtihan siinä on vaan antaa BSI-boksin mennä lepotilaan ennen akun irroitusta, ettei se hajoa/sekoa. Uuden akun laittamisen jälkeen pitäis vissiin odotella se sama n.3 minuuttia ennen minkäänlaisen herätteen antamista bsi:lle. Positiivista ainakin 307:ssa on ajovalopolttimon vaihto. Ei siihen paria minuuttia kauempaa saa kulutettua, jotain hyvääkin siis pösössä.