Ulkomaille muuttaminen, asuminen, sekä työnteko

se on sitä isänmaallisuutta.

Itseltäni hävisi isänmaallisuus siinä kohtaa kun Suomi alkoi ajamaan maailman parasta koulutusta alas inkluusioilla yms sekä lappaamaan tänne kunniakansalaisia ulkomailta. Jos PK seudulla on asunut, esim Vantaalla, niin on päässyt lähietäisyydeltä näkemään mitä tapahtuu kaupungille kun väestönvaihto tapahtuu. Jotku siitä tykkäävät, kuten presidentti Stubb twiittaa että monikultuurisuus on rikkaus, mutta kai eri mieltäkin saa olla ja onneksi me Suomalaiset pystytään äänestämään jaloilla (toisin kuin Venäläiset jotka lentävät ikkunasta ennen kuin ehtivät lentokoneeseen).

Mitä Virossa tehdään oikein ja Suomessa väärin, jos siellä on varaa kaikkeen tuohon? Geopoliittiset riskitkin vielä siihen päälle.

Veikkaan että siellä ei yritetä pitää sellaista elintasoa mihin ei ole varaa. Siellä on erillinen elin joka antaa hallitukselle budjetit ja sitä ei yksinkertaisesti voi ylittää kuten Suomessa jossa hallitus päättää oman budjettinsa ja velkaa voi ottaa loputtomasti.
Tästä syystä Viro taitaa olla koko EU:n vähiten velkaisin maa.
 
Mitä Virossa tehdään oikein ja Suomessa väärin, jos siellä on varaa kaikkeen tuohon? Geopoliittiset riskitkin vielä siihen päälle.
Omat veikkaukset että paljon EU tukia sekä vähän sosiaaliturvaa niinpä enemmän rahaa käytettävänä muuhun. Ei taida myös olla samanlaista eläkekulua mitä Suomessa?
 
Eestissä kun on kaikki rakennettu viimesen 34v aikana käytännössä nollasta, on voitu katella muiden maiden ongelmiakohtia ja yrittää välttää ne. Ei niitä kaikkia ole toki vältetty.
Ei; tuloerot valtavia ja rikollisuus kovaa, sekä märältä että laadulta. Muta toisaalta, rikkolisuushan on puhtainta yksityisyrittämistä. Ei säännöstelyä, ei veroja ja aika hyvät katteet.
 
Itseltäni hävisi isänmaallisuus siinä kohtaa kun Suomi alkoi ajamaan maailman parasta koulutusta alas inkluusioilla yms sekä lappaamaan tänne kunniakansalaisia ulkomailta. Jos PK seudulla on asunut, esim Vantaalla, niin on päässyt lähietäisyydeltä näkemään mitä tapahtuu kaupungille kun väestönvaihto tapahtuu. Jotku siitä tykkäävät, kuten presidentti Stubb twiittaa että monikultuurisuus on rikkaus, mutta kai eri mieltäkin saa olla ja onneksi me Suomalaiset pystytään äänestämään jaloilla (toisin kuin Venäläiset jotka lentävät ikkunasta ennen kuin ehtivät lentokoneeseen).
Haha, justinsa! Isänmaa pilatiin siirtolaisilla, menen siirtolaiseksi, siellä meistä siirtolaisista tykätään, enemmän kuin minä niistä! ;-D
 
Kyllä koulutetuista ja hyväpalkkaisissa töissä olevista siirtolaisista noin pääsääntöisesti tykätään. Ne on ne elämänkoululaiset ja/tai matalapalkka-alojen palkkoja polkevat joista ei tykätä. :smoke:
 
Näinpä, verojen pitäisi vähentyä ja ilmaispalveluiden parantua.
Nythän on käymässä niin että varakkaiden verotus vähenee ja varattomien palvelut vähenee, eli win win? ;-)

Verotus vähenee jopa 56% -->52%. Puolet ryöstetään joka tapauksessa.
Mutta hei onhan varakkailla varaa maksaa, mitäs ovat menneet menestymään. Mokomatkin.
 
Ei; tuloerot valtavia ja rikollisuus kovaa, sekä märältä että laadulta. Muta toisaalta, rikkolisuushan on puhtainta yksityisyrittämistä. Ei säännöstelyä, ei veroja ja aika hyvät katteet.
Noni, itsehän listaat hyviä syitä muuttaa pois suomesta. Jatka vaan. :)

Suosittelen sinulle vaikka Norjaa, kuten mainitsin, jos pitäisi johonkin toiseen pohjoismaahan muuttaa niin Norja olisi oma valinta.
 
Näinpä, verojen pitäisi vähentyä ja ilmaispalveluiden parantua.
Nythän on käymässä niin että varakkaiden verotus vähenee ja varattomien palvelut vähenee, eli win win? ;-)
Ei kai mun postauksen käsittelemää pääomaverotusta laskettu? Lähinnä uhkana, että kun vasemmisto vaihtuu valtaan seuraavissa vaaleissa ja edelleen on megaiso vaje budjetissa niin ajetaan voimaan vasemmiston haluamat maastamuutto ja miljonääriverot. Tässä kohtaa nekin varakkaat jotka vielä asuvat suomessa tulevat miettimään pari kertaa kannattaisiko esim. muutto kreikkaan(15% pääomavero) ja alle 6kk vuodesta suomessa. Samalla väistelee loskakelit, lumihommat ja kreikan liian kuuman kesän.

Tuloverotuskin suomessa superkireää ja palkkataso osaajalle huono. Se on verotuksen ja bruttotulon puolesta win/win mennä muualle duuniin. 25.5% alv, autovero, bensaverot jne. Suomessa jää todella vähän käteen kun miettii kaikki verot ja veroluontoiset maksut.

Toki suomessa varakas voi sijoitusyhtiökikkailuilla säästää pari prosenttia verotuksessa, mutta ei sekään keino saa pääomaverotusta kilpailukykyiseksi.

Ei veroissa vikaa olisi jos niitä vastaan saisi kovantason julkiset palvelut versus mitä itse saa ostettua vapailta markkinoilla murto-osalla veroihin menneistä rahoista.
 
Viimeksi muokattu:
Ei kai siellä Kreikassa (tai muuallakaan) saa vaan oleskella mielin määrin? Työpaikka kai pitäisi saada.

"Jos olet EU-kansalainen, sinulla on oikeus muuttaa toiseen EU-maahan työntekijänä, työnhakijana, opiskelijana tai eläkeläisenä.

Voit asua toisessa EU-maassa 3 kuukautta rekisteröitymättä, mutta saattaa olla, että sinun on ilmoitettava oleskelevasi maassa. Tarvitset vain voimassaolevan kansallisen henkilökortin tai passin. Jos haluat oleskella kauemmin kuin 3 kuukauden ajan, sinun on mahdollisesti rekisteröitävä oleskelusi."
 
Niinhän mä sanoin.
 
Kyllä koulutetuista ja hyväpalkkaisissa töissä olevista siirtolaisista noin pääsääntöisesti tykätään. Ne on ne elämänkoululaiset ja/tai matalapalkka-alojen palkkoja polkevat joista ei tykätä. :smoke:

Tämä on yleinen harhakuva mikä ihmisillä on, ilmeisesti kuvitellaan että ollaan niin hyviä että meistä pitää tykätä. Kun peruskreikkalainen haluaa leipoa matua turpaan niin luuletko että se tarkastaa ensin sinun työllisyytesi ja maksamasi verot ennen turpaan vetoa?
Ulkomailla oppii nopeasti että sinua vihataan jo siksi että olet ulkomaalainen, se että mikä sinun ihonvärisi, koulutuksesi, jne on sivuseikka, se yleensä vain lisää vihaa. Tämän huomaa usein keskusteluista joissa kysytään että kiva kun asut täällä milloin olet ajatellut palata kotimaahasi?
 
Niinhän mä sanoin.

Ei kai siellä Kreikassa (tai muuallakaan) saa vaan oleskella mielin määrin? Työpaikka kai pitäisi saada.

Siis sanot että EU sisällä ei saisi oleskella mielin määrin. Tämä on väärin koska sinä EU:n kansalaisena SAAT oleskella mielin määrin muissa EU maissa. Ja ihan laillisesti, eikä kukaan pakota sinua töihin.

Edit: Tuo 3kk rekisteröiminen on siis ihan sama kuin esim suomessa muutat toiseen asuntoon, niin tottakai johonkin siitä muutosta on ilmoitettava jotta viranomaiset tietävät missä kansalainen asuu. Mutta voit EU:n sisällä muuttaa mihin ikinä haluutkaan ihan samalla tavalla kuin suomen sisällä.
 
Tarkka prosessi riippuu maasta, mutta schengen alueella saa pysyvän luvan asumiseen maassa x kunhan joko tekee töitä tai osoittaa tulevansa omillaan toimeen + hoidat rekisteröitymisasiat+vakuutusasiat kuntoon. Jos haluaa muuttaa amerikkaan(asun amerikassa) tai vaikka australiaan niin viisumiasiat ovat paljon monimutkaisemmat suomalaiselle kuin schengen maiden kohdalla. Toki samalla pitää suomessa hoitaa prosessi millä kerrotaan viranomaisille ettei enää asuta suomessa + veroasiat(oleellisten siteiden katkaiseminen suomeen että veronmaksu loppuu asap)

Elän noin 150ke/vuosi osinkoa potista. Suomessa käytännössä menis veroja noin 53ke ilman yrityskikkailuja. Nevadassa missä asun nyt menee samasta pääomatulosta veroa 9ke. 42ke erotuksesta maksaa vakuutukset sun muut ja jää yli. Ei kannata vähekysyä sitäkään mitä tuo ylijäävän osanuudelleensijoittaminen tekee korkoa korolle efektille. Bonuksena paikallinen alv 8% versus suomi 25.5%. Terveysakuutukset(sisältää hampaat+silmät) maksaa noin 6ke tälle vuodelle. Ei ole eikä tule lapsia, joskin jos olisi niin helpostihan tuosta säästäisi muksuille koulumaksut sun muut, korkoa korolle,...
 
Viimeksi muokattu:
Siis sanot että EU sisällä ei saisi oleskella mielin määrin. Tämä on väärin koska sinä EU:n kansalaisena SAAT oleskella mielin määrin muissa EU maissa. Ja ihan laillisesti, eikä kukaan pakota sinua töihin.
Ei nyt ihan noin
Yli kolmen kuukauden oleskeluun sinulla on oikeus, jos

  • työskentelet tai toimit maassa itsenäisenä ammatinharjoittajana tai
  • olet kirjoilla yksityisessä tai julkisessa oppilaitoksessa pääasiallisena tarkoituksena opintojen, myös ammatillisten opintojen suorittaminen tai
  • sinulla on riittävät varat itseäsi ja perheenjäseniäsi varten ja kattava sairausvakuutus oleskelumaassa.
Työnhaku oikeuttaa vain kolmen kuukauden oleskeluun.
 
Tarkka prosessi riippuu maasta, mutta schengen alueella saa pysyvän luvan asumiseen maassa x kunhan joko tekee töitä tai osoittaa tulevansa omillaan toimeen + hoidat rekisteröitymisasiat+vakuutusasiat kuntoon. Jos haluaa muuttaa amerikkaan(asun amerikassa) tai vaikka australiaan niin viisumiasiat ovat paljon monimutkaisemmat suomalaiselle kuin schengen maiden kohdalla. Toki samalla pitää suomessa hoitaa prosessi millä kerrotaan viranomaisille ettei enää asuta suomessa + veroasiat(oleellisten siteiden katkaiseminen suomeen että veronmaksu loppuu asap)

Mun tilantee saan noin 150ke/vuosi osinkoa mistä elän. Suomessa käytännössä menis veroja noin 53ke ilman yrityskikkailuja. Nevadassa missä asun nyt menee samasta pääomatulosta veroa 9ke. 42ke erotuksesta maksaa vakuutukset sun muut ja jää yli. Bonuksena paikallinen alv 8% versus suomi 25.5%. Terveysakuutukset(sisältää hampaat+silmät) maksaa noin 6ke tälle vuodelle.
EU:ssa jos meinaat muuttaa pysyvästi tai pidemmäksi aikaa toiseen maahan niin tarvitaan se työpaikka tai "riittävät" tulot (ei varat, vaan tulot). Säästöjä ei kai lasketa tuloiksi, eli vaikka olisi puoli miljoonaa tilillä, niin ei onnistu. Huolimatta siitä että tuota puolta miltsiä ei keskiverto työntekijä saa nettona kasaan edes 15 vuodessa jos on edes jotain kulujakin. Mutta byrokratia on.

Tokihan jos saa 150ke osinkoja vuodessa niin tuo laskettaneen riittäväksi tuloksi melkein missä vaan. Sitä tässä koitan sanoa että ulkomaille ei niin vain "mennä" asumaan kuin monet tuntuu luulevan.
 
Siis sanot että EU sisällä ei saisi oleskella mielin määrin. Tämä on väärin koska sinä EU:n kansalaisena SAAT oleskella mielin määrin muissa EU maissa. Ja ihan laillisesti, eikä kukaan pakota sinua töihin.

Edit: Tuo 3kk rekisteröiminen on siis ihan sama kuin esim suomessa muutat toiseen asuntoon, niin tottakai johonkin siitä muutosta on ilmoitettava jotta viranomaiset tietävät missä kansalainen asuu. Mutta voit EU:n sisällä muuttaa mihin ikinä haluutkaan ihan samalla tavalla kuin suomen sisällä.
Sulle jo vastattiinkin, mutta sitä oleskelun rekisteröintiä ei voi tehdä jos ehdot (työ/opiskelupaikka tai riittävät tulot) ei täyty. Muuttaa voi kyllä, mutta siellä kohteessa oleskelu sen 3kk:n jälkeen vaatii tuon rekisteröinnin.
 
Ei nyt ihan noin

Työnhaku oikeuttaa vain kolmen kuukauden oleskeluun.

Ensimmäiset 6 kuukautta

Oleskelusta ilmoittaminen

Koska olet työnhakija, sinun ei tarvitse rekisteröityä kyseiseen maahan asukkaaksi ensimmäisten 6 kuukauden aikana.

Jotkin EU-maat kuitenkin edellyttävät, että muiden maiden kansalaiset ilmoittavat maassa oleskelustaan viranomaisille kohtuullisen ajan kuluessa saapumisestaan. Ilmoitus on yleensä tehtävä kunnanvirastossa tai poliisiasemalla.

Ja voin sanoa että kukaan ei potki sinua pois (EU) maasta vaikka olisit yli 6kk jos taskusta löytyy EU passi. Ja siihen perustuen väitänkin että EU kansalaisena voit vapaasti olla missä haluat EU:n sisällä vaikka 5 vuotta putkeen. Ja joko työllistyä tai olla työllistymättä, sillä ei merkitystä. Toki se voi vaikuttaa siihen kuulutko maan sosiaalitukeen vai et.
 
Viimeksi muokattu:
EU:ssa jos meinaat muuttaa pysyvästi tai pidemmäksi aikaa toiseen maahan niin tarvitaan se työpaikka tai "riittävät" tulot (ei varat, vaan tulot). Säästöjä ei kai lasketa tuloiksi, eli vaikka olisi puoli miljoonaa tilillä, niin ei onnistu. Huolimatta siitä että tuota puolta miltsiä ei keskiverto työntekijä saa nettona kasaan edes 15 vuodessa jos on edes jotain kulujakin. Mutta byrokratia on.

Tokihan jos saa 150ke osinkoja vuodessa niin tuo laskettaneen riittäväksi tuloksi melkein missä vaan. Sitä tässä koitan sanoa että ulkomaille ei niin vain "mennä" asumaan kuin monet tuntuu luulevan.
Ainakin jos mun kirjoitteluihin viittaat niin puhuin omasta ja monen muun varakkaan tilanteesta missä suomen verotus ajaa pois suomesta. Esim. mun viittaukset siihen mihin vasemmistoliiton himoamat varallisuus ja maastamuuttoverot johtaisivat. Oletettavasti suomen budjettivaje ei korjaannu, velkaa otetaan edelleen ennätystahdilla. Kansa ei halunne lisää leikkauksia. Ehkä seuraavissa vaaleissa sdp+vasemmisto ottaa vallan ja ajetaan varakkaat pois maasta.

Ei kauheasti suomen nykytilanne saa esim. minua miettimään paluumuuttoa kun rahallisten asioiden lisäksi lumi ja loskakelit eivät kiinnosta. Mulle riittää kesät suomessa ja tätä olen toteuttanut useamman vuoden.
 
Viimeksi muokattu:

Ensimmäiset 6 kuukautta

Oleskelusta ilmoittaminen

Koska olet työnhakija, sinun ei tarvitse rekisteröityä kyseiseen maahan asukkaaksi ensimmäisten 6 kuukauden aikana.

Jotkin EU-maat kuitenkin edellyttävät, että muiden maiden kansalaiset ilmoittavat maassa oleskelustaan viranomaisille kohtuullisen ajan kuluessa saapumisestaan. Ilmoitus on yleensä tehtävä kunnanvirastossa tai poliisiasemalla.

Ja voin sanoa että kukaan ei potki sinua pois (EU) maasta vaikka olisit yli 6kk jos taskusta löytyy EU passi. Ja siihen perustuen väitänkin että EU kansalaisena voit vapaasti olla missä haluat EU:n sisällä vaikka 5 vuotta putkeen. Ja joko työllistyä tai olla työllistymättä, sillä ei merkitystä. Toki se voi vaikuttaa siihen kuulutko maan sosiaalitukeen vai et.
Jaa, ehkä sitten niin. Todella sekavasti tuolla samoilla sivuilla puhutaan siitä 3kk:n jälkeisestä rekisteröinnistä niin ota tästä nyt selvää.

Ollapa se puoli miltsiä tilillä niin muuttaisin saman tien pois täältä jumalan hylkäämästä maasta.
 
Ei kai se ole kuin hommata työpaikka ulkomailta ja sinne vaan. Jos tarkoitus on elää tukien varassa niin suomi on unelmaa niin pitkään kuin järjestelmä kestää hajoamatta.
 
En nyt tiedä viittasitko minuun, mutta en elä enkä aio elää tukien varassa Suomessa tai muuallakaan.

Työpaikan hommaaminen ulkomailta ei nyt ole ihan mikään itsestäänselvyys joka vaan hommataan jos siltä tuntuu.
 
Ei kai se ole kuin hommata työpaikka ulkomailta ja sinne vaan. Jos tarkoitus on elää tukien varassa niin suomi on unelmaa niin pitkään kuin järjestelmä kestää hajoamatta.

Juuri näin. Suomi on hyvä maa:
1. elää tuilla
2. saada ilmainen (helppo) tutkinto, esim insinöörin paperit metropoliasta 3v aikuispuolelta tekemättä yhtään tenttiä

Jos kuuluu noiden ulkopuolelle, niin katselisin muualle. :)
Aikaisemmin suomessa oli hyvä kasvattaa lapset kun oli turvallista sekä maailman parasta koulutusta mutta näin se maailma vaan muuttuu.

Työpaikan hommaaminen ulkomailta ei nyt ole ihan mikään itsestäänselvyys joka vaan hommataan jos siltä tuntuu.

No itseasiassa EU:n sisältä on varmaan helpompi löytää duunia kuin Suomesta tällä hetkellä :). Ja EU:n sisällä töiden perässä muutto on tehty helpoksi eikä mitään paperisotia ole odotettavissa. Senkus muuttaa, alottaa työt ja ilmoittaa DVV:lle muuttaneensa sekä paikallisessa maassa rekisteröityy kerran.
 
No niin no... varmasti alalla kuin alalla huippuosaajat löytää työtä mistä päin palloa vaan, ja kuulemma sairaanhoitajaksikin pääsee ulkomaille suht helposti. Ei nyt sentään ihan pertti perusinsinöörille taida ottajia olla EU:ssa pilvin pimein. Varmaan olisi hyvä osata muutakin kieltä kuin suomea ja englantia sekä olla sosiaalinen jos tavan kuolevainen mielii ulkomaille töihin (muuhun kuin matalapalkkahommiin).

Paperisodasta ei voida puhua tosiaan, siitä en ole eri mieltä.
 
Kyllä kaikissa maissa on kaikenlaisia ihmisiä tekemässä monenlaista työtä. Kyse on siitä onko motivaatiota etsiä työpaikka ulkomailta. Kotoa ei tule kukaan raahaamaan töihin. EU-alueella kun ei ole hirveitä vaatimuksia toisin kuin esim. amerikan kanssa niin eka duunin voi ottaa pakan pohjalta ja pyrkiä sieltä eteenpäin.
 
Jos "pakan pohjimmaisilla" tarkoitetaan entry level -tason töitä, niin eiköhän niihin oteta mieluummin kotimaisia hakijoita kuin ulkomaalaisia. Etenkin jos se ulkomaalainen ei ole ihan vastavalmistunut 25v sälli enää.
 
Ei sillä ole mitään oikeaa merkitystä jos itsellä on motivaatiota. Tekijät tekee ja haaveilijat haaveilevat. Mahdollisuuksia on laidasta laitaan jos niitä halua ja uskaltaa käyttää hyväksi eikä anna oman korvienvälin lannistaa ennen kuin edes yritti.

Suomalaisilla on todella hyvä maine tunnollisina työntekijöinä. ts. suomalaisuus on etu ei haitta jos hakee töitä ulkomailta.
 
Kuulostat kyllä siltä että Amerikka on sulle oikein sopiva asuinpaikka. Hyvällä sanon :)

"Pois Suomesta" ei ole kovin kantava motivaattori jos se perustuu enemmän uhkiin kuin mahdollisuuksiin, kuten täällä moni Suomea parjaa, ja pitäis se mahdollinen työnantaja saada jotenkin vakuutettua miksi ulkomaalainen rekry olisi parempi valinta kuin kotimainen. Mielellään tästä aiheesta juttelisin syvällisemmin, mutta ehkä tästä on yleisellä tasolla vaikea saada kunnon keskustelua aikaiseksi, kun anonyymisti ei voi määräänsä enempää omaa tilannetta avata ettei tule tunnistetuksi.
 
Mä perustin vain kirjoitteluni allaolevaan lainaukseen. Ehkä tuo 500ke käteen ja silti löytyisi valtava lista syitä miksi ei voi muuttaa pois... Jos on oikeasti haluja tehdä jotain niin sen saa tehtyä. Toisinpäin myös saa itsellensä kyllä helposti uskoteltua ettei kannata edes yrittää. Varmaan tähän ketjuun kuitenkin enemmän kirjottaa ne jotka on jo ulkomailla tai miettivät ulkomaille menoa kuin ne jotka yrittävät itselleen perustella miksi pysyä suomessa.

Ollapa se puoli miltsiä tilillä niin muuttaisin saman tien pois täältä jumalan hylkäämästä maasta.
 
Viimeksi muokattu:
Terveysakuutukset(sisältää hampaat+silmät) maksaa noin 6ke tälle vuodelle.
Ei ole kyllä paljoa siihen nähden mitä yleensä puhutaan kalliista terveydenhuollosta. Tulee varmaan kuitenkin reilut omavastuut päälle?

Maksan itse Saksassa tänä vuonna pakollista sairausvakuutusta yli 13k€, siis vain itselleni. Ei minkäänlaisia omavastuuosia tai terveyskeskusmaksuja, mutta onhan tämä silti ihan jäätävän paljon. Toisaalta maksut menevät tulojen mukaan, eli jos tulot loppuvat niin maksutkin tippuvat.
 
Mulla on maksimi omavastuu about 9ke/vuosi. Ennakoivat kuuluu pakettiin nollahinnalla. Aika harva juttu menis ennen omavastuunkaan täyttymistä kokonaan omasta taskusta kun on copay systeemi käytössä. x% omasta taskusta, y% vakuutusesta ja kun omavastuu täyttyy niin 100% ylimenevästä osasta vakuutuksen piikkiin.

Kyllähän hintaa tulis nopeasti jos olisi perhettä tyyliin 4x6ke+muksut koko ajan sairaana. Toisaalta suurin osa porukasta on töissä ja työnantaja maksaa leijonanosan maksuista. Mä maksan kokonaan omasta taskusta kun FIREtän ts. elän sijoitusten tuotoilla.
 
Kyllähän hintaa tulis nopeasti jos olisi perhettä tyyliin 4x6ke+muksut koko ajan sairaana. Toisaalta suurin osa porukasta on töissä ja työnantaja maksaa leijonanosan maksuista. Mä maksan omasta taskusta kun FIREtän ts. elän sijoitusten tuotoilla.
Jep, täälläkin maksut olisivat vain puolet tuosta jos olisin työntekijä, mutta olen freelanceri eli yrittäjä joten maksan itse myös työnantajan osuuden. Ja vakuutukseen kuuluisi samaan hintaan kaikki lapsetkin jos niitä olisi. Joten teknisesti ottaen maksan lapsettomana yrittäjänä huonoimman mahdollisen diilin mukaan 😄
 
Statistiikka

Viestiketjuista
276 549
Viestejä
4 762 119
Jäsenet
77 486
Uusin jäsen
Lenni11

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom