Työelämäkeskustelu

Sanoohan sen nyt puhdas järkikin, ettei irtisanottujen nimiä julkaista kaikkien Tauno Tallukoiden pällisteltäväksi ja päiviteltäväksi - ei kuulu johdon ja HR:n ulkopuolelle pätkän vertaa. Vai kuulostaako hyvältä idealta laittaa 100 ihmisen irtisanomislista 2000 jäljelle jäävän tiedoksi intranettiin?

Jos ei laki sitä estäisi niin jo eettisesti olisi ihan sietämätön ajatuskin.

Tiiminvetäjillä on velvollisuus kommunikoida sidosryhmille kuka hoitaa mitäkin asiaa jatkossa, eikä heilläkään ole lupa mainita ulkopuolisille mitään syitä. Samoin he saavat järjestellä työt uudestaan. Jos näissä on häikkää ja häslinkiä niin syy on surkeassa tai välinpitämättömässä johtamisessa eikä siinä, että lähtijöitä ei julkaista kaikille toimiston kahvihuoneen sankareille.
En varsinaisesti kommunikoinut potkut saaneista vaan työpaikalta omasta aloitteestaan lähteneet, osa näistä lähti myös hyvin riitaisissa merkeissä. Tämä näkyi siinä, ettei mitään osaamisen siirtämistä ehditty edes harkitsemaan. Ensin jäädään määrittelemättömän pituiselle sairaslomalle, ja sitten pistetään irtisanoutuminen perässä, kun oli löytynyt mielenkiintoisempi työpaikka. Irtisanomisaika kestää yleensä 14 - 30 vrk työntekijän itse lähtiessä, joten palaavat sairaslomaltaan vain palauttamaan romut ja avaimet. Jos ei saa pidettyä sairaslomaa loppuun asti, HR hyväksyy kertyneiden lomapäivien kuluttamisen irtisanomisaikana.

Olen ollut kahden työnantajan palveluksessa pidemmän aikaa, ja molempia yhdisti se ettei tiiminvetäjät tai heidän pomonsa tienneet mitä kaikkea alaisten vastuisiin ja osaamisiin mahtoi sisältyä. Lähtijät myös dokumentoivat huonosti tekemisiään. Pahimmassa tapauksessa uutta vastuunkantajaa ei ole olemassa joten asiakaspalvelu paiskoo yhteydenottoja minne sattuu, viime kädessä aina toimitusjohtajalle asti :rofl:
Tulin nykyisiin hommiin headhunterin kautta, jolta ei saanut mitään käsitystä, millaiseen muurahaispesään olin astumassa. Edellinen asiantuntija oli lähtenyt ovet paukkuen, ja ensitöikseni sain alkaa penkoa sotkuja omatoimisesti ja keksiä luovia selityksiä miksi se ja se projekti on myöhässä tai asioita on jäänyt hoitamatta. Mitään oikeaa perehdytystä tai ohjeita ei ollut tarjolla, joten piti käyttää mielikuvitusta ja vetää satunnaisia kollegoita hihasta ja kysellä tyhmiä. Ensimmäinen vuosi kävi kyllä psyykkeen päälle, ja harkitsin vakavasti irtisanoutumista tai hakeutumista johonkin aivot nollille pestiin. Vähitellen alkoi päästä eteenpäin hommissa, ja sidosryhmien kuumottelu loppui, joten tällä tiellä on nyt menty viimeiset neljä vuotta :asif:
 
Linkedinissä muutaman tutun kontaktin kautta tulee vastaan noita vihreitä palluroita. Etsin töitä "CEO, Talousjohtaja, Executive Leader, Business Development Leader".. Niin napataanko tuollaisia tosiaan helposti? "Nytkun oot vapaana niin joo tuuhan meille toimariksi" aika kova taso vain hakea
 

Statistiikka

Viestiketjuista
280 060
Viestejä
4 816 954
Jäsenet
78 028
Uusin jäsen
Bayou Country

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom