Mielenkiintoista kyllä lukea miten eri todellisuudessa voidaan elää. Täällä porukka kertoo miten vastavalmistuneena kaikki työllistyivät, eivätkä edes tunne ketään joka olisi koskaan ollut työtön. Kuulostaa meinaan nykynuorten/vastavalmistuneiden kannalta ihan utopistiselta. Olisi ollut mahtavaa elää tota kulta-ajan todellisuutta.
Olin yliopistolla (pk-seutu) järjestöhommissa jne, joten sitä kautta tunnen paljonkin eri alojen porukkaa ja tuntuu, että suurella osalla alasta riippumatta on sama tilanne tällä hetkellä. Eli valmistumisen jälkeen olet todennäköisesti muissa kuin koulutusta vastaavissa hommissa. On se aika karu tilanne, kun vuosia kestäneen tutkinnon jälkeen huomaat olevasi täsmälleen samassa pisteessä työelämässä kuin lukioikäisenä. Opintolainaa on 10-35k, pää ei kestä työttömänä olemista, joten jotain on pakko tehdä. Osa näistä on vielä ihan oikeasti huipputyyppejä, jotka etenisivät varmasti positiosta toiseen jos saisivat vain sen ensimmäisen mahdollisuuden. Vaikeaa nykyään jos ei ole verkostoja/käy tuuri.
Tai sitten olet työtön eli 800e työmarkkinatuki/toimeentulotuki + 400 asumistuki. Lähetät satoja hakemuksia, joihin et saa edes mitään vastausta. Samaan aikaan tiedostat, miten valtava merkitys uran aloituksella on koko loppuelämän kannalta(tästä löytyy paljon laadukasta dataa). Se tekee siitä tyhjäkäynnistä vielä raskaampaa ja aika vaikea siinä on mitään tulevaisuutta suunnitella, kun ei ole varmuutta edes seuraavan muutaman kuukauden tuloista tai asuinpaikasta.
Tässä on pari uudempaa näkökulmaa nuorten todellisuudesta HS:n mielipidekirjoitusten muodossa:
Minulle ja ystävilleni luvatut työpaikat ovat kadonneet tuhkana tuuleen.
Saan toistuvasti työhakemuksiini kielteisen vastauksen
Leuka pystyyn, vaikerrus pois ja töihin
Samaan aikaan olisi tavoitteena nostaa korkeakoulutettujen osuutta 39%-->50%. Tavoitteen yhteensovittaminen tähän työttömyystilanteeseen vaikuttaa haastavalta. Korkeakoulujen rahoitusta pitäisi varmaan siirtää vielä vahvemmin pelkistä valmistumismääristä siihen, miten opiskelijat työllistyvät omalle alalleen. Tämä toki tarkoittaisi väistämättä aloituspaikkojen karsimista monella alalla. Se olisi kuitenkin reilumpaa opiskelijoille, jotta he eivät turhaan kouluttautuisi aloille, jotka ovat jo valmiiksi tukossa (esim. opettajat).
Tietysti tässä on se riski, että työmarkkinoiden tarpeet ehtivät muuttua opintojen aikana, mikä tekee ennakoinnista vaikeaa. Silti nykyinen linja, jossa koulutusmääriä kasvatetaan työllisyysnäkymistä huolimatta, tuntuu kestämättömältä.
Alkaa kyllä tuntumaan siltä, että KV-suuntautuminen ja lähtö voisi olla loppujen lopuksi yksilön kannalta se paras vaihtoehto? Pitäisiköhän siitä alkaa puhumaan enemmän korkeakouluissa. Samalla pitäisi tietysti miettiä, mitä se tarkoittaisi Suomen tulevaisuudelle, jos ilmaisen koulutuksen saaneet alkavat valua muualle..
