Tyhmät ihmiset

Esim lohjenneen hampaan suhteen on toiminut ihan hyvin julkisella kun soittaa kipupäivystykseen, oli kipua tai ei. Hyvin voi sanoa, että vihloo niin perhanasti lohjennut hammas.

Töissä on sairauskassa ja yksityisellä käynnistä jää vielä satanen itse maksettavaksi, jos esim hifistelee ja haluaa puudutuksen. Sairaskassan vuosikiintiö on hetkessä taputeltu. Yksityinen hammashoito on törkeästä törkeämpään suuntaan hinnaltaan.
Yritäppä saada julkiselle aikaa vaikka hammaskiven poistoon tai reiän paikkaukseen. Ei onnistu ihan tuosta vaan kun ei mene päivystyksen vaan ajanvarauksen kautta. Päivystyksessä kävin akuutin homman hoitamassa, muut jättivät tekemättä ja laittoivat vain ajanvarauslähetteen millä ei mitään aikoja saa varattua.
 
Voi olla tyhmä, voi olla riippuvainen tai voi olla olematta kumpaakaan.
Nimenomaan.

Tästä nyt ei ole varma viitataanko ensimmäisellä annoksella vain riippuvaisten ensimmäiseen annokseen vai ylipäätään:
Vaikka riippuvuus onkin kai sairaudeksi laskettava niin sen ekan annoksen ottaja ei ole vielä riippuvainen vaan tyhmä.
mutta logiikka ei kyllä tässäkään älykkyydellä loista, olipa kyseessä kumpi vain.
 
Yritäppä saada julkiselle aikaa vaikka hammaskiven poistoon tai reiän paikkaukseen. Ei onnistu ihan tuosta vaan kun ei mene päivystyksen vaan ajanvarauksen kautta. Päivystyksessä kävin akuutin homman hoitamassa, muut jättivät tekemättä ja laittoivat vain ajanvarauslähetteen millä ei mitään aikoja saa varattua.
No tarviiko sitä heti päästäkkää? Joo onhan noi hammashoidon jonot vähä joka kunnassa pitkiä, mut mainitsemasi asiat kyl jaksaa odottaa. Varsinki, ku säännöllisesti tekee ja on ajoissa. Akuuteissa tilanteissa kyl äkkii pääsee hoitoon, vuorokauden sisään lähes aina ja kaikkialla. Sitäki vakavimmissa samantien tietty.

Mielummin priorisoin noita akuutteja, kuin perus "vuosiremontteja"..
 
No Kuinkas kauan pitäisi jaksaa odottaa? 3kk? 6kk? 12kk? Ei asiat siitä odottamalla paremmaksi muutu vaan akuutimmaksi. Ei tarvitse heti päästi kun pääsisi edes puolen vuoden sisään... mutta kun vapaita aikoja vaan ei ole, ainakaan länsi-uudellamaalla, missä on vajaa puoli miljoonaa asukasta.
 
Jos noin pitkiä on odotus-ajat nii sit eivät täytä tavoitteita? Kuulostaa kyl oudolta, jos et puolen vuoden sisään pääsis. No ehkä ei. Itse juuri pari viikkoa sit sain 3 kuukauden päähän ajan itä-uudellamaalla. Mut joo, kuten sanoin, nii hammahuolto on kyl jotain mihin pitäis enemmän keskittyy ja saada rahaa. Mut ei ku otetaa lisää mamuja.
 
4kk näyttäisi olevan hoitotakuun aikaikkuna tällä hetkellä. Länsi-uusimaalla on väkeä melkein viisinkertaisesti itä-uudellemaalle verrattuna.

yllättäen puhelinpalvelu on ruuhkautunut "Hammashoidon kiireettömät puhelinpalvelut ovat tällä hetkellä ruuhkautuneet. Viive takaisinsoitossa on n. 5 arkivuorokautta."

Tässä pari uutista, tosin vuodelta 2023, mutta eipä taida olla tilanne parantunut paljoakaan. 5-9kk jonoista puhutaan.

Ja uutisissa myös todetaan että kun hoitoon pääsy pitkittyy niin yleensä myöskin hoito pitkittyy/työmäärä lisääntyy kun vaivaa ei hoidettu ajoissa.

En nyt tiedä, mistä johtuu, mutta kun puhuttiin masennuksesta, sen lääkitsemistä ja lääkäriin pääsemisestä, niin täällä alkoi hillitön vääntäminen hammaslääkäriin pääsemisestä. Aika eri asia. Ehkä tuon voisi jo unohtaa?
 
Varmaan riippuu siitä onko tarvetta hammaslääkärille vai kallonkutistajalle. Ihmisillä on erilaisia tarpeita.
 
En nyt tiedä, mistä johtuu, mutta kun puhuttiin masennuksesta, sen lääkitsemistä ja lääkäriin pääsemisestä, niin täällä alkoi hillitön vääntäminen hammaslääkäriin pääsemisestä. Aika eri asia. Ehkä tuon voisi jo unohtaa?

Masennukselle löytyy ihan oma ketjukin, otsikoltaan "masennus".
 
En nyt tiedä, mistä johtuu, mutta kun puhuttiin masennuksesta, sen lääkitsemistä ja lääkäriin pääsemisestä, niin täällä alkoi hillitön vääntäminen hammaslääkäriin pääsemisestä. Aika eri asia. Ehkä tuon voisi jo unohtaa?
Kyllä tuo julkisen puolen lääkärille pääsemisen vaikeus ainakin täälläpäin pätee niin hammashoitoon kuin muihinkin vaivoihin, jos on akuutti vaiva niin päivystykseen tietysti kannattaa mennä ja sieltä pääsee puolenpäivän istuskelulla yleensä lääkärin puheille,
mutta ajanvarauksen kautta menee se viikko että sieltä saa edes takasisin soitton ja sitten viikkoja tai kuukausista että pääsee lääkärille asti jos yleensä sairaanhoitaja suostuu ajan sinne asiakkaalle varaamaan. Mikä tietysti on välillä hyväkin että karsii turhat käynnit pois lääkärin aikaa viemästä.
 
Tampereella en päässyt puoleen vuoteen edes julkisen hammashoidon ajanvaraukseen läpi, niin jouduin maksamaan ja varaamaan ajan mehiläiseen seuraavalle päivälle.
 
Kyllä tuo julkisen puolen lääkärille pääsemisen vaikeus ainakin täälläpäin pätee niin hammashoitoon kuin muihinkin vaivoihin, jos on akuutti vaiva niin päivystykseen tietysti kannattaa mennä ja sieltä pääsee puolenpäivän istuskelulla yleensä lääkärin puheille,
mutta ajanvarauksen kautta menee se viikko että sieltä saa edes takasisin soitton ja sitten viikkoja tai kuukausista että pääsee lääkärille asti jos yleensä sairaanhoitaja suostuu ajan sinne asiakkaalle varaamaan. Mikä tietysti on välillä hyväkin että karsii turhat käynnit pois lääkärin aikaa viemästä.
Ne takaisinsoitotkin tapahtuu juuri silloin kun on vessassa. En tiedä valvovatko kameralla vai miten aina onnistuvat soittamaan juuri sillä väärimmällä hetkellä.
 
Tuo on kyllä jännä juttu miten joka paikasta onnistuvat aina soittamaan huonoimmalla hetkellä, jollakin niiden on pakko seurata että osuvat aina soitollaan hetkeen kun on vessassa, suihkussa, palaverissa, kaupan kassajonossa tms. :D
 
Menee vähän OT mutta on sitten julkinen tai yksityinen lääkäri heille tuntuu mahdottomalta käsittää että on edelleen paljon ihmisiä jotka eivät pysty vastaamaan tai on suorastaan vaarallista vastata puhelimeen työpäivän.aikana.. soittoaika molemmilla tahoilla on 8-16 kun lääkäri ehtii.

Mitäs teet kun olet vaikka tehtaassa töissä missä puhelimen käyttö ehdottomasti kielletty. Tai muussa työssä missä puhelimeen vastaaminen mahdotonta ellei soitto tule juuri sattumalta tauon aikana, vaikka kiireisen kaupan kassa.
 
Olisi hienoa jos ne edes oikeasti vaivautuisi soittamaan. Viimeiset 2 kertaa on soitto ajalla erikoislääkäri jättänyt soittamatta. Tullut vain tekstiviesti että sinulla on uusi lausunto luettavissa kannasta viiden päivän päästä.
 
Menee vähän OT mutta on sitten julkinen tai yksityinen lääkäri heille tuntuu mahdottomalta käsittää että on edelleen paljon ihmisiä jotka eivät pysty vastaamaan tai on suorastaan vaarallista vastata puhelimeen työpäivän.aikana.. soittoaika molemmilla tahoilla on 8-16 kun lääkäri ehtii.

Mitäs teet kun olet vaikka tehtaassa töissä missä puhelimen käyttö ehdottomasti kielletty. Tai muussa työssä missä puhelimeen vastaaminen mahdotonta ellei soitto tule juuri sattumalta tauon aikana, vaikka kiireisen kaupan kassa.
Toisaalta, ei tuo niin OT ole, tyhmät ihmiset ovat suunnilleet käytäntöjä ja järjestelmiä jotka eivät jousta erilaisten ihmisten erilaisiin päivärytmeihin. Monesti nuo jopa hankaloittavat valtaosaa töissäkäyvistä kun käynti-, soitto- tai vastasoittoajat ovat 8-16 tai jopa 9-15, parhaimmillaan vielä niin että pulju on kiinni 11-12 välisen ajan ettei oikein ruokatunnillakaan pysty hoitamaan asioita eli saattaa joutua ottamaan vapaapäivän töistä että saa asioita hoidettua.
 
No tämä, monesti esim. pankkien aukioloajat ovat luokkaa muutaman tunnin yhtenä päivänä viikossa. Eli monessa paikassa on tehty erittäin vaikeaksi asiointi vaikka kyseessä olisi ns. hyvinkin arkipäiväinen ja todella tarpeellinen palvelu elämässä (kuten lääkäri, pankki tms).
 
Menee vähän OT mutta on sitten julkinen tai yksityinen lääkäri heille tuntuu mahdottomalta käsittää että on edelleen paljon ihmisiä jotka eivät pysty vastaamaan tai on suorastaan vaarallista vastata puhelimeen työpäivän.aikana.. soittoaika molemmilla tahoilla on 8-16 kun lääkäri ehtii.

Mitäs teet kun olet vaikka tehtaassa töissä missä puhelimen käyttö ehdottomasti kielletty. Tai muussa työssä missä puhelimeen vastaaminen mahdotonta ellei soitto tule juuri sattumalta tauon aikana, vaikka kiireisen kaupan kassa.
No ei lääkäreillä ole mahdollisuutta tai resursseja alkaa soittelemaan kaikille juuri siihen aikaan kun potilaalle sattuu sopimaan, koko päivä menisi tuollaisen räätälöinnin ylläpitoon, ja varsinaiset hommat jäisi tekemättä. Ymmärrän kyllä sinänsä hyvin ongelman, mutta ratkaisu ei löydy lääkärin päästä. Tässä ongelmana on enemmänkin yhteydenottoväline, eli puhelin. Itse kävisin kernaasti nämä keskustelut sähköpostitse (joo, ei tarpeeksi turvallinen), tai muun ei-reaaliaikaisen viestintäkanavan kautta, mutta toi soittaminen tuntuu olevan se ainoa juttu mikä onnistuu.
 
Nykyään monilla hyvinvointialueella on ihan toimivat chat palvelut. Niistä saa jopa yksinkertaisia reseptejä. Valitettavasti ainakin Meilläpäin niissä tuppaa olemaan vastaus aika päiviä ei tunteja.
 
Ketjun aihe ei ole julkiseen terveydenhuoltoon pääsyn vaikeus. Lopettakaa offtopic.

Taas kerran jokaisella osallistuneella olisi ollut paikka huomioida ja huomauttaa, kun keskustelu karkaa aiheesta.
 
Ei ole noin yksinkertaista. Jos et pidä liikunnasta niin elämänlaatu on huomattavasti parempaa ilman liikkumista kuin että vitutuksen vallassa yrität väkisin liikkua. Kyllä se minusta on silloin tyhmempää kuin nauttia elämästä tekemättä mitään mikä vituttaa ja mistä ei nauti. Elämästä nauttiminen ei tee ihmisestä tyhmää vaan päinvastoin.

Olen tästä erimieltä. Käsittääkseni toimit juuri päinvastoin kuin elämästä nauttiva tai sitä rakastava. Sillä altistat itsesi koko ajan paheneville terveyshuolille ja lyhyemmälle elämälle.

Sitä en tiedä, onko se tyhmää, kuhan sen itse tiedostaa. Mutta taisitkin olla hyödyt NYT tyyppinen kaveri. Osingot käyttöön, lumesta lapioitu tie näkyy tehtynä, jne. Fyysisestä kunnosta huolta pitämisen hyödyt näkyvät pitkällä aikavälillä ja ovat vaikeampia hahmottaa. Niin se monella ihmisellä menee. Sitten ei nukuta öisin, valitellaan vaivoja ja ollaan masentuneita elämään.
 
Mä kritisoinkin sitä että onko tuollainen hyvä määritelmä sille että on "tyhmä ihminen"? Kuten sanoin niin onko kaikki jotka eivät syö esimerkikis tarpeeksi kasviksia, syö liikaa lihaa, sokeria tai suolaa "tyhmiä ihmisiä"? Käyttää autoa vaikka kävellen tai pyörälläkin pääsis jne? Onko nuo kaikki hyviä syitä kutsua ihmistä "tyhmäksi"?
 
Kuten sanoin niin onko kaikki jotka eivät syö esimerkikis tarpeeksi kasviksia, syö liikaa lihaa, sokeria tai suolaa "tyhmiä ihmisiä"? Käyttää autoa vaikka kävellen tai pyörälläkin pääsis jne? Onko nuo kaikki hyviä syitä kutsua ihmistä "tyhmäksi"?
Korreloi vahvasti. Se, että ylipäätään joutuu lausumaan sanat "kasvikset" ja "tarpeeksi" on aika vahva merkki elämänhallinnan ongelmista. On niitä toki paljon muitakin. Tyhmyys ole mikään synti, samoin kuten esimerkiksi laiskuus. Jälkimmäinen on sekä itselle, että yhteisölle haitaksi.
 
"Tarpeeksi" tarkoitin suositeltuja määriä. Ihan samaan tapaan kuin määritetään mikä määrä liikuntaa on "tarpeeksi".

No mites esimerks vaikka työtön jolla on koira joka on mielenterveyden kannalta erittäin tärkeä, mutta rahaa sen pitämiseen on rajoitetusti? Onko se tyhmyyttä että pitää koiraa joka pitää mielenterveyden ja nupin kunnossa vai onko se tyhmä koska pitää koiraa johon ei välttämättä ole varaa mutta mielenterveys ja elämä pysyy kasassa? Vai pitäisikö koirasta luopua koska ei ole rahaa mutta mielenterveyas ja elämänlaatu kärsii?

E: sanasalaattia, en jaksa korjaa kaikki ymmärtää idean
 
"Tarpeeksi" tarkoitin suositeltuja määriä. Ihan samaan tapaan kuin määritetään mikä määrä liikuntaa on "tarpeeksi".
Vaikka sinulle kertoisi tarkat määrät mikä on tarpeeksi, mitä se auttaisi?

No mites esimerks vaikka työtön jolla on koira joka on mielenterveyden kannalta erittäin tärkeä, mutta rahaa sen pitämiseen on rajoitetusti? Onko se tyhmyyttä että pitää koiraa joka pitää mielenterveyden ja nupin kunnossa vai onko se tyhmä koska pitää koiraa johon ei välttämättä ole varaa mutta mielenterveys ja elämä pysyy kasassa?
Jos koira voi hyvin, niin ei se tyhmyyttä ole. Päinvastoin, koirasta voi saada sellaista tukea jota ei muista ihmisistä saa.
 
"Tarpeeksi" tarkoitin suositeltuja määriä. Ihan samaan tapaan kuin määritetään mikä määrä liikuntaa on "tarpeeksi".

No mites esimerks vaikka työtön jolla on koira joka on mielenterveyden kannalta erittäin tärkeä, mutta rahaa sen pitämiseen on rajoitetusti? Onko se tyhmyyttä että pitää koiraa joka pitää mielenterveyden ja nupin kunnossa vai onko se tyhmä koska pitää koiraa johon ei välttämättä ole varaa mutta mielenterveys ja elämä pysyy kasassa?
Ei tämä asia muuksi muutu, vaikka noita uusia tyhmiä skenaarioita keksitkin. Selvästi tiedostat mitä olet tekemässä, nyt vaan pitää hyväksyä se.
 
Sitä, että ilman rajoja jokainen voi haukkua toista tyhmäksi ihan millä tahansa verukkeella jos joku tekee jotain eri lailla kuin itse.
Ei tässä mitään erilailla tekevää haukuta. Itsehän myönsit, että on epäterveellistä. Vähän kuin tupakkia polttelisit. Jos jatkat sitä niin tyhmäähän se on.
 
Ei ole ei. Siks tää soppa lähti koska haukuttiin ihmistä, joka ei harrasta liikuntaa, tyhmäksi.
Varmaan sitten pyydän tässä omalta osaltani anteeksi. Ehkä myös muiden puolesta. En itse lukenut keskustelua samalla tavalla, mutta onhan se ikävää jos tuntuu siltä että tyhmäksi on haukuttu. Ylipäätään tällä palstalla on hirveän vaikea olla täydellinen kun aina joku muu tietää kaiken paremmin.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
300 986
Viestejä
5 143 605
Jäsenet
81 921
Uusin jäsen
Leevi.petman

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom