Tyhmät ihmiset

Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 786
Sieltähän se lattioilla oleva pas**ka siten aikanaa varisee ostoskorista toiseen.
Miksi ko. toimintaa harrastavat ihmiset eivät ota niitä vedettäviä ostoskoreja
Mites se paska ei niistä vedettävistä koreista sit muka varise?
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 803
Mites se paska ei niistä vedettävistä koreista sit muka varise?
Ehkä tässä ajatuksena että se irtoaisi jotenkin erityisesri kengistä korin sisälle. Aika kaukaa haettu ongelma. Lisäksi haitta aika teoreettinen, kun tuotteetkin tuppaavat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta olemaan omissa pakkauksissaan.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 445

No ei kai sinne ostoskoriin kukaan ollut kenkiä tunkemassa. Ajatus varmaankin oli se, että tasapohjaisessa rullattomassa korissa on enemmän pohjapinta-alaa, joka kerää enemmän paskaa lattialta, kun sitä siinä ympäriinsä raahailee.
 
Ainakin niissä kaupoissa, joissa itse käyn, pestään kyllä lattioita ahkerasti, eivätkä ne lähtökohtaisestu todellakaan ole niin paskaiset/hiekkaiset, että sinne korin sisään niistä suht paksun pohjamuovin reunustamista urista/rei'istä koriin asti nouse. Jos lattia olisi näin paskainen, en ko. kaupassa haluaisi välttämättä muutenkqqn asioida. Kuten jo mainitsin - kaukaa haettu ongelma.
 
Aika usein kaupassa pestään lattiat kerran päivässä illan päätteeksi. On niillä lattioilla siihen mennessä kävelty jo tuhansilla ulkokengillä ja kyllä sen myös näkee ihan silmillä silloin kun on loskakelit ulkona. Etenkin lähikaupoissa, joihin tullaan sisään ulkoa eikä suoraan parkkihallista. Eikä sen paskan minnekään tarvitse olla nousemassa, kun niitä koreja pinotaan päällekäin, vaan ylemmän korin ulkopohjapaskat varisee alemman korin sisäpuolelle.

Mutta lattialla raahaamista suurempi ongelma omasta mielestä on se, että kun koreja ei pestä tarpeeksi usein alkaa niiden sisäpinnat vuoraantua kaikennäköisten vuotaneiden elintarvikepakkausten puoliksi kuivuneista mähmistä hiekan tmv. sijaan. Itsekin jouduin juuri viime kerralla kaupassa käydessäni levittämään hevi-pussin korin pohjalle, kun se oli aivan tarramaisessa mähmässä. Ja todennäköisesti seuraava ko. korin käyttäjä ärsyyntyi sitten siitä, että on taas joku urpo jättänyt roskia koriin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 636
No nyt on kyllä löydetty taas ongelmien ongelma, "kaupan lattialle laskettava ostoskori on hygieniaongelma". Voi hyvä isä sentään tätä menoa...

Mielenosoituksellisesti lupaan tänään ottaa kaupassa ostoskorin ja työntelen sitä pitkin lattioita kärryn sijaan. :D
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 467

Ei tarvitse edes osoittaa mieltään, jos ottaa ne rullalliset korit.

On tuo siinä mielessä validi pointti, että kun korit ensin keräävät lattian paskat pohjaansa ja hierovat sitä sitten alemman korin sisäpohjaan, on se käytännössä sama kuin käyttäisi kaikki tuotteensa sen lattian kautta. Niitä sitten lataillaan jääkaappiin ja siitä kokkailupinnoille. Toki kyse on pakatuista tuotteista, mutta silti on pieni ihme, etteivät nuo aiheuta jotain tauteja.
 
Brooke Logan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2022
Viestejä
512
Itse tulee kerättyä ostokset suoraan omaan kestokassiin josta sitten hihnalle ja sieltä takaisin kassiin.
Ei tule paskaa ostoksiin eikä turhia muovikasseja kotiin lojumaan.
Ja kannat sitä kaupassa :D absurdia. Ota kärry, helppoa. Tietty pitää uskaltaa koskea kärryn kahvaan, voi olla foobikolle vaikeaa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 636
On tuo siinä mielessä validi pointti, että kun korit ensin keräävät lattian paskat pohjaansa ja hierovat sitä sitten alemman korin sisäpohjaan, on se käytännössä sama kuin käyttäisi kaikki tuotteensa sen lattian kautta. Niitä sitten lataillaan jääkaappiin ja siitä kokkailupinnoille. Toki kyse on pakatuista tuotteista, mutta silti on pieni ihme, etteivät nuo aiheuta jotain tauteja.
Validi tavallaan joo, mutta en silti näe ongelmaa. Ei niitä koreja oikeasti siellä lattioita pitkin hinkata kuin hyvin satunnaisesti. Joskus jos tarvitsee kurotella korkeammalle tai poimia pussiin kahdella kädellä jotain hedelmiä tms, niin sitten voi laittaa korin maahan. Ja joskus jonossa ollessa sen voi laskea viereen ja työntää jalalla jonon edetessä. Tuo viimeisin kai se suurin paha tässä oli olevinaan, mutta en tosiaan kykene itse näkemään sitä minkäänlaisena ongelmana, kun eivät ne lattiat niin likaisia ole.

Prismoissa tulee käytettyä pääasiassa kärryjä, joihin laitan ostoskassit valmiiksi ja niihin sitten tuotteet suoraan lukijalla piipaten. Se on helppoa, kätevää, nopeaa, hygieenistä ja vaikka mitä.
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 212
Vajaita askeja matalamman hinnan takia oli selvästi useammallakin merkillä. Muistan että kaikkein halvin spurgutupakka Bonus maksoi kolme euroa noin vuonna 2008. Se oli "normaali aski" mutta sisältö oli vain 17 kpl.
Smartilla ja Pall Mallilla muistaakseni oli myös näitä kun tavoiteltiin 3 € hintaa. Keltainen aniksen makuinen Smart jäänyt mieleen hauskana variaationa. Purukumin makuinen West ice samoin.

"Premium"-merkit tainneet aina olla pelkästään 10 ja 20 kpl askeissa. Tosin nyt on niitä maxiaskeja joissa taitaa olla 25 savuketta. Maxitkin oli ennen 30 savukkeen askeissa.

Tupakkaskene on mennyt perseelleen, kun Barclay sulautettiin Kentiin, Kilta ja Aroma lopetettiin, maut kiellettiin ja vahvan tupakan myynti kiellettiin. 10 kpl askit oli koon puolesta myös käteviä ja all-time lemppariröökini natural flavor Camelin hautaaminenkin oli ihan perseestä. Toki myös hinta nostettu aika korkeaksi. Kai sitä pitäisi lopettaa, mutta sitten tuntuu, että taipuisin koneiston tahtoon :hmm:

E: Onko 100´s röökit myös kielletty jollain direktiivillä vai miksei niitä enää myydä missään?

c2e3167e-91b8-47cb-a33c-35132a4db3bc_rw_1920.jpg
 
Liittynyt
08.05.2020
Viestejä
170
Ja kannat sitä kaupassa :D absurdia. Ota kärry, helppoa. Tietty pitää uskaltaa koskea kärryn kahvaan, voi olla foobikolle vaikeaa.
Juu, kannan kun ei se itsekseen piru liiku vaikka kuinka käskyttää :lol: Kärryn otan aina jos on enemmän ostettavaa, sen pari maitoa ja leivät menee mukavasti siinä omassa kestokassissa.
Mukavaa fobiapäivää vaan sinullekin :poop:
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Ja kannat sitä kaupassa :D absurdia.
No eikö se ole aika loogista, kun sillä samalla kassilla ne ostokset kannetaan kaupasta kotiinkin? Tässä vielä helpottaa joissain kaupoissa olevat käsiskannerit, jolla voi tuotteen skannata jo siinä vaiheessa kun sen pudottaa kassiin, niin ei tartte kassalla enää erikseen purkaa ja pakata kassia uudelleen.
 
Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 786
E: Onko 100´s röökit myös kielletty jollain direktiivillä vai miksei niitä enää myydä missään?
Ei kai niitä kielletty ole, ainakin frendi väittää että jotain Westiä saa pitkinä sen koti-prismasta.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 965
Viimeksi kun kohtasin hygieniaongelman kaupassa, se johtui hiukan vanhemmasta muorista. Zoomailin hevi-hyllyllä chilejä tai jotain, samalla yksi punainen paprika teki henkilökohtaisen ratkaisun ja hyppäsi lattialle. Olin n. 2 metrin päässä, joten en koe olevani syyllinen tragediaan. Vieressä oli yhtä kaukana tuo muori ja paprika laskeutui n. puoleen väliin meistä. Muori saattoi luulla, että minä edesautoin itsaria, nappasi paprikan maasta ja kahden pisteen heitolla paprika kaltaistensa joukkoon. Aika tyhmä temppu mielestäni, mutta pidin mölyt mahassani. Muut paprikat eivät mustasta lampaasta enää välittäneet, vaan vyöryttivät tämän kimpassa uudelleen kohti laatikon etureunaa. Siinä vaiheessa katsoin parhaaksi mennä väliin puolustamaan tuota hylkiötä. Onnistuin estämään joukkokatastrofin, mutta koska kaikki paprikat ovat samannäköisiä, en voinut sitä enää tuossa vaiheessa siirtää sivuun. Sääliksi käy sitä henkilöä, jonka koriin tuo tuupittu paprika lopulta päätyi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 251
Ärsyttää imiset, jotka kaupan kassajonossa olessaan laittavat ostoskorinsa lattialle ja potkivat sitä sitten jaloillaan eteenpäin.
Ei järin hygieenistä hommaa moinen. Sieltähän se lattioilla oleva pas**ka siten aikanaa varisee ostoskorista toiseen.
Miksi ko. toimintaa harrastavat ihmiset eivät ota niitä vedettäviä ostoskoreja tai vaihtoehtoisesti ihan perinteisiä ostoskärryjä?
Entäs itse tuotteet kun ihmiset niitä koskettelee kaupassa ja mistä sinä tiedät mitä se on ennen sitä tehnyt niillä käsillä ;)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
Ei kai niitä kielletty ole, ainakin frendi väittää että jotain Westiä saa pitkinä sen koti-prismasta.
Veikkaan että valikoiman harveneminen liittyy yksittäisen savukkeen maksimivahvuuteen. Mutta vaikka onkin tyhmää polttaa savukkeita, tämä alkaa olla kaukana aiheesta.

Muori saattoi luulla, että minä edesautoin itsaria, nappasi paprikan maasta ja kahden pisteen heitolla paprika kaltaistensa joukkoon.
Joku hullu ämmä puristeli K-kaupassa peukalonkynnellä mandariineja paskaksi aina yhden per verkkopussi, jupisi itsekseen miten nämä ovat aina mätiä ja ihan paskaa. Lopulta otti yhden pussin mukaansa. Kehtasikin.

Mikä tästä teki aivan erityisen tuhmaa ja vielä absurdimpaa? Tuotteen häkin vieressä luki isossa kyltissä "1 pakkaus veloituksetta K-Plussa-kortilla".
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
890
Tuli vielä noista alkoholittomista mieleen ettei s-kaupoissa itsepalvelukassallakaan voi ostaa ilman myyjän kuittausta ,tietty pitäis arvata. huoh
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 869
Viimeksi kun kohtasin hygieniaongelman kaupassa
Minä olen nähnyt pari kertaa paistopisteellä että on pakattu tuotteita pussiin, nähtävästi ostopäätös ei ollut pitänyt vaan pakattu pussi on työnnetty samojen tuotteiden sekaan. En siis itse toimenpidettä vaan pussin likaamassa muut tuotteet.

Pääsiäisen aikaa klassikko kaupan omaisuuden turmelemisesta on ottaa jokin sulana myytävä mämmi, huomata halvempi merkki pakastealtaassa ja vaihtaa ensimmäinen jäätymään.

Ja yleisesti ostoskorien/-kärrien likaisuuteen. Kyllä, tuotteet on pakattu että ruoka toki pysyy puhtaana. Mutta esim. mahdollisesti likaisen leipäpussin avaaminen ja siten likaantuneella kädelle leivän ottaminen ei ole hygieenistä jos sitä alkaa ajatella. Tai kun miettii minkä verran asiaankuulumatonta voi siirtyä jääkaappiin pakkausten mukana. Tosin ihmiset hypistelee tavaroita ja kassahihnalle nostetaan niin ruoat kuin kukkamultasäkit tai vaikka kengät joita sovittaessa on voitu kävellä jonkin verran kaupassa, pelkkä oma kassi ei riittäisi.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Ja mitä hygieniaan tulee, niin tietty määrä bakteereita ja viruksia pitää ihmisen oman puolustusmekanismin hereillä ja toiminassa.

Koronan aikaan kun kaikki käytti maskeja ja lotrasi käsidesien kanssa eikä normaaleita kausiflunssia esiintynyt kun ihmiset vältteli muita kostautuu nyt, aivan jäätävät flunssat pyörii ja koko ajan nenä vuotaa jollain...
 
GGoljatti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2022
Viestejä
1 639

Lasten olisi hyvä antaa kyntää multaa ja syödä muurahaisia.
 
Liittynyt
28.08.2018
Viestejä
789

Takkia vaan piti puukottaa. Ja pesarilla takkiin ei muuta pahaa mielessä. Uskomattomia tarinoita kuuleekaan näissä. siinä saa tuomari ja muut päätä raapia kun selvitellään motiivia tarkoitusta ja sellasta. saiko takki damagea kohtuudella ja saako omaa takkia vahingoittaa väkivallan, vaikka on toisen päällä. Lieventävä asianhaara.
Kerrassan typerää hommaa ja laki on niin pahan kaveri.
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Toimisiko sellainen, että oikeusjärjestelmässä poistettaisiin motiivi kokonaan merkityksellisten asioiden joukosta? Eli teoista tuomittaisiin teon perusteella, eikä sen perusteella, että mitä tekijällä oli suunnitelmissa? Eli puukotuksesta tulisi täysin sama tuomio riippumatta siitä oliko tarkoitus puukottaa takkia vai henkilöä, tai oliko tarkoitus tappaa vai vain vähän nirhaista? Tällöin ei tarttisi kuunnella oikeudessakaan mitään idioottien selityksiä miksi kukakin teki mitä teki, vaan tuomio napsahtaisi automaattisesti oikein.

Ainoana poikkeuksena pitäisi toki säilyttää itsepuolustus, eli itsepuolustukseksi tehty puukotus ei tietenkään olisi rangaistavaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
509
Toimisiko sellainen, että oikeusjärjestelmässä poistettaisiin motiivi kokonaan merkityksellisten asioiden joukosta? Eli teoista tuomittaisiin teon perusteella, eikä sen perusteella, että mitä tekijällä oli suunnitelmissa? Eli puukotuksesta tulisi täysin sama tuomio riippumatta siitä oliko tarkoitus puukottaa takkia vai henkilöä, tai oliko tarkoitus tappaa vai vain vähän nirhaista? Tällöin ei tarttisi kuunnella oikeudessakaan mitään idioottien selityksiä miksi kukakin teki mitä teki, vaan tuomio napsahtaisi automaattisesti oikein.
Olisiko tarjota esimerkkiä tapauksesta, jossa puukotettiin tarkoituksella takkia? Vai enkö vain ymmärtänyt, mitä tuo ilmaisu tarkoitti?
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Olisiko tarjota esimerkkiä tapauksesta, jossa puukotettiin tarkoituksella takkia? Vai enkö vain ymmärtänyt, mitä tuo ilmaisu tarkoitti?
No juurikin tämä kyseisen uutisen tapaus. Tekijä väitti oikeudessa, että hänen tarkoituksensa oli vain rikkoa takki puukolla.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 150
Kohta tulee 20v täyteen kessuttelua. Armeijassa opittua. Parhaimmillaan kuukauden~ polttamatta, mutta ratkesi taas lomien jälkeen.
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Saahan sitä väittää niin, mutta ajattelin siis, että olisi jotenkin aukottomasti varmistettu, että se oli myös se tarkoitus.
Pointtini oli se, että jos tuollainen muutos tehtäisiin, niin silloin tuollaisia keskusteluita ei tarvitsisi oikeudessa edes käydä, koska sillä tarkoituksella ei olisi mitään merkitystä tuomion kanssa.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
515
Niin tai "iloinen" ylläri, että jalankulkijan ylittäessä suojatietä joku apina on repinyt suojatien liikennemerkin pois ja sen seurauksena auto ajaa päälle ja sitten saa viettää loppuelämän neliraajahalvaantuneena aivovammapotilaana pyörätuolissa.
Ei siihen liikennemerkkejä tarvita. Raitamaalaus kadussa riittää.
 
Liittynyt
28.08.2018
Viestejä
789
Ei tuohon auton ja ihmisen väliseen törmäykseen helpota suojatie enään. Kunnioitus unohtunut. Sen verran viime aikoina ollut itselläkin jo läheltä piti tilanteita suojatiellä. A kääntyvä bussi hällä oli vihreä valo että suojatielle. tumma kuski vaa viittoi mitä mä teen suojatiellä ja vahvasti käänti lisää rattia vaa että täältä tuun.
B auto nostaa nopeutta kääntyy kiihdyttäen ns päätös mennä ensin väkisin. Tulee mun takaa vauhdilla sitähän mää en näe, harva kuuleekaan, kun sahauksen edestä huomasin. Twitterissä kun nykyään näkee poliisi julkaisee näitä sakko tapauksia niin edistää omassa kuplassa että villiksi on mennyt.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122
Itse en muista missään nähneeni suojatietä jossa ei ole liikennemerkkiä. Missä niitä on..?

Suojatien tiemerkintä osoittaa suojatien reunan. Jos tiemerkintää ei ole tai se ei näy lumen tai polanteen takia, suojatien etureunan paikan osoittaa suojatien liikennemerkki.

Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 113
Pikaisesti en löytänyt Finlexistä määrittelyä, mutta lehdessä lukeepi tällaista:

Jos suojatietä ei ole merkitty liikennemerkillä ja lumi peittää ajoratamaalaukset, voidaan tilanne tulkita siten, että suojatietä ei ole.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 539
Pikaisesti en löytänyt Finlexistä määrittelyä, mutta lehdessä lukeepi tällaista:
Tuo lehdessä oleva on pelkkä autokoulun liikenneopettajan oma tulkinta, ei muuta.

Tilanne on sinänsä järjetön koska pelkkä ajoratamaalaus riittää vaikka kaikki tietävät ettei se Suomen sääolosuhteissa ole riittävä. Mutta tuo kohta on edelleen laissa ja näitä suojateitä on vielä olemassa, onneksi vähän.

Suositus (mikä pitäisi olla lain vaatimus) on että merkintä olisi sekä maalaus (jos mahdollista) ja liikennemerkki.
 
Liittynyt
12.12.2021
Viestejä
106
No nyt on kyllä löydetty taas ongelmien ongelma, "kaupan lattialle laskettava ostoskori on hygieniaongelma". Voi hyvä isä sentään tätä menoa...

Mielenosoituksellisesti lupaan tänään ottaa kaupassa ostoskorin ja työntelen sitä pitkin lattioita kärryn sijaan. :D
Jos se ostoskorin potkiminen sinulle mielihyvää tuottaa ja miehekkyyttäsi lisää, niin mikäpä minä olen ventovieraan ihmisen lasta kieltämään.
Kokeile myös lattialle heittäytymistä ja muuta vastaavaa...

Jos asiaa puhutaan, niin kumpikohan korimalli mahtaa "aurata" sitä kaupan lattiaa enemmän: pyörillä kulkeva vai se perusversio? Ja kumpaanko korimalliin tarttuu lattialla oleva ryönä paremmin.

Viimeisin korinpotkija oli reilu 50 v "mummeli". Nosti lattialla potkimansa korin ostoshihnalle, ei suinkaan siihen hihnan alkupäässtä olevalle matalemmalle laskutasolle. Hygieenistä. Aivan varmasti.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 164
Tuo lehdessä oleva on pelkkä autokoulun liikenneopettajan oma tulkinta, ei muuta.

Tilanne on sinänsä järjetön koska pelkkä ajoratamaalaus riittää vaikka kaikki tietävät ettei se Suomen sääolosuhteissa ole riittävä. Mutta tuo kohta on edelleen laissa ja näitä suojateitä on vielä olemassa, onneksi vähän.

Suositus (mikä pitäisi olla lain vaatimus) on että merkintä olisi sekä maalaus (jos mahdollista) ja liikennemerkki.
Tähän haluaisin jotain tukevaa lähdettä, noissa liikenne ketjuissa on useammankin liikenepykälästi vakuuttavasti kirjoittaneet tuoneet esille että tiemerkinnät ovat käypää kamaa silloin kun ne näkyvät, mutta jos ne ei näy, niin sitten niitä ei ole.

Kekustelut ja kirjoitukset ovat käsitelleet yleisesti tai jotain erityistä, jos tarkoitat että suojatie on oma ykisttäis tapaus, joka poikkeaa muista tiemerkinnöistä. Mutta silloin vielä enemmän kiinnostaa mitä tiemerkinnät on voimassa, vaikka ei näy, ja mitkä merkinnät on voimassa vain silloin jos näkyy.

Toki ei noissa muissakaan ketjuissa suoranaista tukevaa maalikon ymärettävää uskottavaa lähdettä postailtu, ja sen tiedän että erinäisissä käytännön tilanteissa maijakuskien, vakuutusyhtiöiden sun muiden osalta voinut vedota tiemerkintöihin joita ei näy suuntaan että toiseen ja menestyksellä ei ei.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122
Kukaan ei ole vielä vastannut tänään esittämääni kysymykseen. Onko kukaan nähnyt suojatietä jossa ei ole liikennemerkkiä sitä osoittamassa.
Jos sellainen on niin olisi mielenkiintoista tietää missä sellaisia on. Pk- seudulla ei tietääkseni sellaisia ole.

ed: keskustelu tosin menee jo ohi itse ketjun aiheesta. Pitäisikö jatkaa tätä keskustelua toisaalla?
 
Pieni Googletus www.uusimaa.fi/paikalliset/3193223
uusimaa.fi sanoi:
... Miten mahtaa mennä suojatien ”suoja” jos ei ole liikennemerkillä merkattu, vaan ainoastaan katuun maalattu? Täällä Loviisassa on lukemattomia tällaisia paikkoja, esimerkiksi Kulefeltinkadun ja Ungernintien risteyksessä. Jos lumi ja jää peittää suojatien tai se on päällystetty uudelleen, onko se suojatie vai ei
...
Tyypillisempiä kai jossain yksityisillä alueilla, mutta sellaista ei kai kysymyksellä kaipaillut.

ed: keskustelu tosin menee jo ohi itse ketjun aiheesta. Pitäisikö jatkaa tätä keskustelua toisaalla?
Jos asia kiinnostaa otsikon mukaisesti, niin ihan oikea ketjua, jos joltain muultakantilta, niin sitten miettiä. Suojateista juttua mm liikenne ketjuissa.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 539
Kukaan ei ole vielä vastannut tänään esittämääni kysymykseen. Onko kukaan nähnyt suojatietä jossa ei ole liikennemerkkiä sitä osoittamassa.
Jos sellainen on niin olisi mielenkiintoista tietää missä sellaisia on. Pk- seudulla ei tietääkseni sellaisia ole.

ed: keskustelu tosin menee jo ohi itse ketjun aiheesta. Pitäisikö jatkaa tätä keskustelua toisaalla?
Näitä on vielä jäljellä, tosin onneksi erittäin vähän. Asia tuli vastaan joku aika sitten kun luin jotain uutissivustoa missä asiasta puhuttiin ja arvosteltiin lakia koska liikkennemerkitön suojatie on täysin laillinen ratkaisu.

En vaan muista missä siitä oli juttua ja kvg tuloskin oli aika laiha.. Joku Helsingin suojatie vuosituhannen alussa (varmaan muutettu jo) ja sitten tuo Loviisan juttu.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 636
Jos asiaa puhutaan, niin kumpikohan korimalli mahtaa "aurata" sitä kaupan lattiaa enemmän: pyörillä kulkeva vai se perusversio? Ja kumpaanko korimalliin tarttuu lattialla oleva ryönä paremmin.
Vähän hassu kysymys, jälkimmäinen tietenkin, mutta mitä sitten? Kuinka paljon niitä mielestäsi "auraillaan" siellä kaupassa ja mitä vaikutusta sillä on yhtään mihinkään?

Viimeisin korinpotkija oli reilu 50 v "mummeli". Nosti lattialla potkimansa korin ostoshihnalle, ei suinkaan siihen hihnan alkupäässtä olevalle matalemmalle laskutasolle. Hygieenistä. Aivan varmasti.
Potkija? Eli oikeasti työnsi koria lattialla jonossa ollessaan jalalla jonkun 50 senttiä, eikö niin?

Joo, ei ole hygienistä ja niin edelleen, mutta sama juttu tässäkin, eli mitä sitten? En yhtään ymmärrä tätä keskustelua, jos ei kyse sitten ole jostakin sairaalloisesta pöpökammosta.

Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 164
Lakia pitäisi muuttaa niin, että kauppa syyllistyy rikokseen, jos ei myy tuotetta, johon lain mukaan ei ole ikärajaa. Esimerkiksi tuotteita, joissa on alkoholia alle 1,2 % saa lain mukaan myydä ilman ikärajaa, joten jos tuollaisen tuotteen kieltäytyy myymästä, niin se myymättä jättäminen olisi rikos.

Ei kauppiaat ole mitään viranomaisia, joilla on oikeus alkaa leikkimään lainsäätäjää ja poliisia.
Nykyisin ikärajoitukset on pitkälti viranomaisten suunnalta tulleita, kauppa ei uskalla rajoittaa omatoimisesti, vaikka olisi kohtuu painava tarve.

Eli jos haluat lasten ostavan omatoimisesti kaupasta tuollaisia alkoholituotteita, niin siihen ei tarvi lakia joka myymättä jättämisestä tekisi rikoksen, vaan ihan se että myyminen salittaisiin, tai siis suositeltaisiin.

Ehkä olisi ihan hyvä että kauppa saisi olla myymättä, ehkä jopa olisi hyvä että voisi ihan käyttää tapauskohtaista harkintaa rajoittaa myyntiä.

En tosin liikoja odota että alkoholituotteiden myyntiä lapsille alettaisiin suosittaan, tai että kauppa saisi käyttää jopa tapuskohtaista harkintaa. vaan meno jatkuu viranomais ohjeiden pohjalla, ja ikäsyrjintään vedoten kauppa ei voi oman mielensä mukaan asetella mielivaltaisia ikärajoja.
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Ehkä olisi ihan hyvä että kauppa saisi olla myymättä, ehkä jopa olisi hyvä että voisi ihan käyttää tapauskohtaista harkintaa rajoittaa myyntiä.
Miksi ihmeessä? Miksi kenelläkään kauppiaalla pitäisi olla jokin jumalallinen valta päättää siitä, mitä yli 5 miljoonaa suomalaista saa ostaa? Kuka tällaisen mandaatin antaa muiden ihmisten yli? Jos laki sallii ostaa asian X, niin millä oikeudella kauppias kieltää ostamasta asian X?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 616
Viestejä
4 186 262
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom