Tulevat elokuvat

Pääsipäs yllättämään. YouTube mainosti The Way Back -traileria, ja päätin vain huvikseni tsekata että onko sukua sille samannimiselle "Siperian vankileiriltä pakoon" -leffalle (ei tietenkään). Tuo leffan tarinahan lienee maailman kliseisimpiä, vaikka en ole edes nähnyt niitä tunnetuimpia valmentajagenren teoksia. Mutta hitto toi traileri ja biisi. Warriorin ohjaajalta, joten mahdollisesti laatua. Ja Ben Affleckhan on/on ollut itsekin alkoholisti, joten tärkeä rooli hänelle.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Uutta Tom Clancy filmatisointia tulossa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Uusi Bond-traileri. :think:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Eipä ole ensimmäiset huonot käännökset eikä varmaan viimeiset. Jossakin uutisessa mainittiin, että maahantuojat eivät välttämättä ole nähneet koko elokuvaa kun keksivät sen nimelle suomennosta.

Parhaita suomennoksia tähän mennessä on Vieras tulevaisuudesta (Sphere) ja Rita Hayworth - avain pakoon (The Shawshank Redemption), jotka spoilaavat samalla elokuvien juonen. :lol:
Yksi mun suosikeista on The Host - Vieras.
 
Peli elokuva. Jee.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Aika mielettömät imdb pisteet tuolla Joker leffalla ja voitti vielä kultaisen palmun.
Pitikö pitkästä aikaa lähtä elokuviin kattomaan tuo leffa, joaquin on huippu näyttelijä ja ilmeisesti täysin irti tuossa roolissa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Jokeri (2019) - IMDb

Siinä elokuva, jota en tule ikinä katsomaan missään formaatissa.
 
Stranger things tuli nyt liikaa mieleen
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Toi on vähän paha että tulee ilmiö kuten Stranger Things. Nyt kaikki 80s on kopiota, vaikka just väreillä ja musalla sitä esitetään ja ne itsessään riittää muistuttamaan toista.
Ei sillä etteikö sarjan hurjan suosion vanavedessä ehkä vaikutteita oteta. :D
 
Tiditiiditiidii... Ghostbusters... :D

Ghostbusters: Afterlife (2020) - IMDb

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Puikoissa Ivan Reitmanin poika Jason Reitman. En pidättele hengitystä, vaikka tässäkin on vähän sitä samaa Stranger Things -vibaa (ja ainakin yksi sama näyttelijä).
 
Peli elokuva. Jee.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tuohon leffaan liittyen vähän saman sortin mainoskampanjaa kuin Deadpoolissa:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tiditiiditiidii... Ghostbusters... :D

Ghostbusters: Afterlife (2020) - IMDb

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Puikoissa Ivan Reitmanin poika Jason Reitman. En pidättele hengitystä, vaikka tässäkin on vähän sitä samaa Stranger Things -vibaa (ja ainakin yksi sama näyttelijä).

eipä tartte kaksinen olla että olisi edes parempi tohon 2016 "girl power" versioon verrattuna:D
 
Ei paljon vaadi että olisi parempi kuin se edellinen reboot-tekele, mutta ns. (uudet elokuva)ideat taitaa olla taas loppu.
Etenkin kun sama hermanni käsikirjoittajana kuin uusimmassa Terminaattorissa. Ties kuinka monta kertaa tuokin leffan idea nyt kirjoitettu uusiksi jonkun toimesta.
 
Tätä on kovasti kehuttu ja Sandler-fanina pakko nähdä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hämmentävää kyllä, Sandlerin suoritusta on kauttaaltaan kehuttu. :eek:
Netflix 31.1.2020
 
Viimeksi muokattu:
Lopahti kyllä kiinnostus Top Guniin, kun kuuli, että se on kiinan kommaripuolueen sponssaama ja Taiwanin lippu kiellettiin niiden vaatimuksesta.
 
Yksi tuottajista on kiinalainen Tencent (yksityinen yritys) ja tietenkin muutos tehtiin ettei pääsylle Kiinan markkinoille tule ongelmia, mutta muuten hyvät salaliittoteoriat.

Aika pientä taisi olla se kiinnostus alunperinkin jos se tuolla meni.
 
Tencent on suoraan kiinan kommaripuolueen ohjauksessa ja sillä on lonkerot monessa paikkaa yhtenä tehtävänä juurikin painostaa tekemään näitä kiinalle suotuisia poliittisia muutoksia ja sensuuria.
 
Yksi tuottajista on kiinalainen Tencent (yksityinen yritys) ja tietenkin muutos tehtiin ettei pääsylle Kiinan markkinoille tule ongelmia, mutta muuten hyvät salaliittoteoriat.
Tencent on nimenomaan suluissa yksityinen yritys :D
Juuri tällaisen toiminnan takia niitä kiinalaisia firmoja kohtaan ollaan vähän varovaisia.

Ei sillä että tuo Taiwanin lippu olisi ensimmäistä kertaa aiheuttamassa niin kovaa mielipahaa maailman peppukipeimmälle kansalle.
Kiinalainen sankaritarina aiheutti sellaisen pahan mielen, että talkkia meni varmasti tonnikaupalla :D. Sankareilla oli katsos japseja vastaan väärä lippu (siis historiallisesti ihan oikea siihen taisteluun)
Epic Chinese war film premiere cancelled in apparent censorship
Ba bai (2019) - IMDb
 
OT, mutta vähän tuntuu ettei taideta nähdä Val Kilmeriä uudessa Top Gunissa..

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ellei sitten tuossa ole menossa joku metodinäyttelijän treeni ja mies valmistautuu esittämään Stephen Hawkingia.. :dead:
 
Elokuva ei kiinnosta mutta se on kyllä mielenkiintoista, että kaikki lentokohtaukset ovat kuulemma aitoja.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Lisäys: Tässä taas väitetään että CGI:tä on käytetty.

Pakkohan niissä on käyttää myös CGI:tä, jotta saadaan piilotettua oikea lentäjä kaksipaikkaisesta koneesta ja siirrettyä koneet todellisuutta lähemmäksi toisiaan. Ja varmaan on monia muitakin paikkoja mm. taistelutilanteissa ja juuri kaiken maailman "ilmajarrukohtauksissa" ja muissa höpöhöpöjutussa, joissa CGI on yksinkertaisesti pakollista, kun ei sellaisia tilanteita voisi toistaa todellisuudessa edes valvotusti ilman että lähtisi luvat.

Elokuva on elokuvaa ja olisi kovin naiviia kuvitella mitään muuta, mutta samaan aikaan on hienoa miten paljon ovat laittaneet panoksia noiden lentokohtausten kuvaamiseen. On tässä melkoista historian havinaa, mutta en silti odota liikoja.
 
Jep. Lentokohtaukset ovat aitoja oikeilla hävittäjillä suoritettuina, mutta eri asia tosiaan onkin sitten se että kuvamateriaalia on editoitu erittäin paljon tietokoneilla. Kaksi hävittäjää lentämässä siipi siivessä ja kolmas tulee alakautta kovalla nopeudella näiden välistä? Juuei, tietokonella editoitu kaksi eri lentosuoritusta yhdeksi. Cobraa muistuttava liike (johon muuten SuperHönö oikeastikin kykenee) tuolla etäisyydellä toisesta hävittäjästä? Juuei, sama homma.

Oli miten oli, leffan tulen katsomaan ensi-iltana.
 
Ja mitä Kilmeriin tulee, onhan mies vissiin tehnyt yhden komediankin viime vuonna (1st Born), joten on se varmaan Top Guninkin roolin pystynyt vetämään. Ehkä näiden jälkeen on ollut joku uusi leikkaus, jossa ääni sitten mennyt.

Tai sitten se ”rooli” on samanlainen kuin Furlongilla Terminator Dark Fatessa...
 
Jep. Lentokohtaukset ovat aitoja oikeilla hävittäjillä suoritettuina, mutta eri asia tosiaan onkin sitten se että kuvamateriaalia on editoitu erittäin paljon tietokoneilla. Kaksi hävittäjää lentämässä siipi siivessä ja kolmas tulee alakautta kovalla nopeudella näiden välistä? Juuei, tietokonella editoitu kaksi eri lentosuoritusta yhdeksi. Cobraa muistuttava liike (johon muuten SuperHönö oikeastikin kykenee) tuolla etäisyydellä toisesta hävittäjästä? Juuei, sama homma.
Nämä kaikki ja monta muutakin vastaavaa kohtaa käytiin läpi tuossa videossa. Muistettiin myös mainita, kuinka epärealistista on näyttää Cruise ajamassa moottoripyörällä ilman kypärää. Nillityksen multihuipentuma. :D
 
Sam Mendesin WWI-leffa:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämä on kuvattu ns. "yhdellä otolla". Leikattu pitkistä pätkistä näyttämään yhdellä otolla kuvatulta. Mendesin Skyfallin pitkä yhden oton avauskohtaus oli jo semmoista herkkua, että menee tämäkin katsottaviin.
 
Uusi showpainija on FF sarjassa:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

KfhIfT8.jpg
 
Saw saa (taas) jatkoa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Herättää enemmän mielenkiintoa kuin se virallinen traileri.
 
The New Mutants sai viimein julkaisupäivän (08.04.2020). Useamman vuoden ehtikin pyöriä limbossa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
James Bondin virallinen Facebook-sivusto ilmoitti juuri, että No Time to Dienjulkaisu siirtyy yli puolella vuodella pandemiaksi levinneen koronaviruksen takia.

Jos CGI näyttää jo trailerissa paskalta..

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

.. niin sitten on mentävä kattomaan vaan koska Hank Toms.
 
Uutta Tenet traileria. 17.7 pitäisi saapua, toivottavasti teatterit aukeaa suomessa ennen sitä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Uutta Tenet traileria. 17.7 pitäisi saapua, toivottavasti teatterit aukeaa suomessa ennen sitä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Nolanin poika se tykkää kikkailla ajan kanssa.

Tube kommenteista poimittuja:
Time: Moves in a Linear Way
Christopher Nolan: wait that's illegal

Nolan: yes i am.
Interviewer: so you're working on a new movie.

Nolaniin usko on kova vaikka viimeisin elokuva omasta mielestäni nytten mikään erikoinen ollut Nolanin mittapuulla mitattuna.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 615
Viestejä
4 884 570
Jäsenet
78 864
Uusin jäsen
Mauno80

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom