Noniiiin. Parisuhde kiemurat- säie saatiin aika solmuun ak:n ja exän toimesta niin aloitellaas tälläisellä pienellä infopläjäyksellä, miten trauma tulee ja miten se toimii, miten se vaikuttaa ihmiseen ja sen käytökseen, ajatusmalliin. Motivaattorina tähän, kun aiemmin mainitsemaani ketjua selasin, aika moni siellä tosiaan käytti huorageneraattoria ja sairas-leimaa, täysin tietämättä mistä oikeasti on edes kysymys. Ymmärrän kyllä tosi hyvin, miksi ihmiset, sekä exäni näkee asian niinkuin näkevät.
Trauma monesti ymmärretään tapahtumana, esimerkiksi onnettomuutena tai kuolemana, mutta se on paljon muutakin. Trauma voi syntyä lapsuudessa jo ennen on lapsi on edes tietoinen tai kykeneväinen muodostamaan muistoja, avioerosta, synnytyksestä, läheisen vakavasta sairastumisesta, läheisen alkoholismista, väkivallasta, uskottomuudesta, seksuaaliset hyväksikäytöt, raiskaukset, päihteidenkäytöstä you name it. Repertuaari on todella laaja ja monisyinen.
Oheen muutama linkki:
https://www.krits.fi/wp-content/uploads/2019/11/Traumat-ja-niiden-vaikutukset-asiakastyössä.pdf
Itselläni useampia traumoja taustalla jotka vaikuttaa muhun tänä päivänä melko vahvasti, mutta kykenen ymmärtämään sitä ja sietämään sitä tiettyyn pisteeseen saakka. Lueteltuna muutama: Alkoholisti + väkivaltainen isä = turvaton lapsuus, läheisen murha + auto-onnettomuudessa kuolema = menettämisen pelko, seksuaalista hyväksikäyttöä alle suojaikärajan, rajua päihteiden käyttöä ja siihen liittyvää rikollisuutta, aikuisiällä parisuhteiden sisällä tapahtunut uskottomuus + väkivalta (fyysinen + henkinen) yms.
Arkielämässäni se ei näy mitenkään muutoin kuin niin, etten käytä päihteitä, tai pyri suhteeseen ihmisen kanssa joka juo paljon alkoholia tai käyttää muita päihdyttäviä päihteitä. Erotan hyvin kohtuukäytön ja liikakäytön, etten ole täysin absolutisti. Itse kun juon alkoholia, juon yleensä ne superjurrit ja lopetan siihen, muutoin tipaton. Eli vaikutus todella pieni ja tiedostettu. Tiedostan erittäin hyvin, miksi minulla on päihdehistoria, se oli oiva tapa paeta kun ei ymmärtänyt että tarvitsee apua.
Eniten elämääni ohjaa menettämisen pelko. Menettämisen pelko näyttäytyy niin, että koen tarvetta tarkastaa, onko läheiseni (kaveri, kumppani, perheenjäsen) päässyt perille, tai onko se ok, toisen matkustaessa koen ahdistusta jota en saa "pois päältä", koska pelkään, että tapahtuu jotain. Aiemmin tämä katastrofiajattelumalli oli vahvasti läsnä ja meni ihan äärimmäisyyksiin, mutta terapian kautta opin sitäkin hallitsemaan melko hyvin, mutta se riippuu vastapuolesta mitä hän esimerkiksi tekee työkseen, matkustaako paljon, kuinka impulsiivinen ihminen kyseessä. Läheisen ihmisen murha ja toisen kuolema onnettomuudessa nyt tuppaa tekemään tälläsiä "pikkujuttuja" psyykkeelle. Hyvin usein tämä tulkitaan mustasukkaisuudeksi ja kyttäämiseksi, ihminen joka ei ole kokenut samaa, ei ehkä osaa ajatella tätä samalta kantilta, mikä on ymmärrettävää.
Lapsuuteni kasvuympäristö oli erittäin turvaton ja jouduin paljon ns."skannaamaan" millainen päivä tänään on, opin tulkitsemaan mikroeleitä, äänenpainoa, sanamuotoja ja koko ihmisen olemusta, jotta osaan varautua väkivaltaiseen tapahtumaan tai siihen, että taas isä juo. Tämä on puhtaasti survival-mode, joka on täysin sisäänrakennettu ja opeteltu niin selkärankaan, ettei sitä saa pois ikinä, sitä tekee huomaamattaan nykypäivänä. Aikuisiän suhteissa pystyn parin kuukauden tapailun jälkeen "tekemään" tätä melko hyvin ja luotettavasti jo uudelle kumppanille. Käytännössä etsin sieltä alitajuisesti niitä pirun pieniä käytöksen muutoksia, pienen pieniä nyansseja ja eroavaisuuksia johdonmukaisuudessa, muutoksia käytösmalleissa ja rutiineissa yms. Usein jään niitä miettimään itse, että ymmärränkö oikein ja saatan joissain tapauksissa kysyäkkin kumppanilta, että mikä juttu. Ikäänkuin vahvistaakseni asian itselleni. Eroavaisuuden havaitessani, kroppa reagoi ennen kuin mieli, syke nousee, tulee outo paha olo.
Ongelmia alkaa ilmaantumaan silloin, kun vastapuoli on pienimmässäkään määrin epärehellinen. Vaikka kuinka haluisin olla se autuaan tietämätön puoliso, joka ei havaitse mitään, niin ei, se ei onnistu. Olen aikuisiällä jokaisessa suhteessa, jossa on ollut epärehellisyyttä missään määrin, saanut siitä varoituksen alitajunnan kautta kauan ennen kuin itse edes välttämättä tajuan sitä. Sitä varoitusta on hemmetin vaikea kuvata, mutta se lyö takaraivoon esimerkiksi keskustellessa kumppanin kanssa ihan päivän jutusta. Annan esimerkin: Kumppani kertoo käyneensä kaupassa vaikka K-marketissa, mutta huomaan keskustelun aikana, vaikka puhelimessa äänenpainosta, että jotain muuta on. Ei se ole aina pettämisestä kyse. Kotiin päästessäni huomaan ilmestyneen myös S-ryhmän tuotteita. Tällähän ei ole mitään helvetin merkitystä mihinkään, mutta spottaan sen nanosekunnissa, että on käynyt myös toisessa kaupassa. Niin herkkä se tutka on, vaikka tuossakaan esimerkissä ei ole kyse valehtelusta.
Mikäli havaitsen, että minulle puhutaan paskaa, kierrellään totuutta, kaunistellaan asioita, niin tutkani herkistyy entisestään ja kun sieltä se ensimmäinen oikea valhe tulee, en usko enään mihinkään. Jokaisessa suhteessa olen tästä asiasta kertonut, havainnoillistanut miten tämä toimii, miten peilaan kumppanin toimintaa, että kertoo ennemmin totuuden, kuin kaunistelee, kestän sen kyllä, mutta suhde ei kestä sitä, etten tiedä mikä on totta ja mikä ei. Kenenkään psyyke ei kestä sitä tasapainoilua. Tietysti osaan erottaa sen, että jättääkö henkilö kertomatta asian tai kaunistelee sen takia, ettei joudu noloon tilanteeseen, mikäli suhde on tuore. Tutkassa myös sellainen vittumainen ominaisuus, että huomaan jos läheistäni joku vaivaa, tai on varpaillaan jostain syystä, usein kysyn siinä vaiheessa, että mikä meno. Tässä vaiheessa se epäluulo nostaa päätään vahvasti ja mietin, kuinka pitkälle voi toisen valhe mennä jos noinkin pienestä valehtelee.
Trauman kokeneet on yksinkertaisesti kasvanut siihen, että suojaavat itseään ja psyykettään keinolla millä hyvänsä, itse alitajuisesti. Ja nimenomaan mieluiten ennakoiden. Tämä on helvetin raskasta elää tämän paskatutkan kanssa, mutta toisaalta se myös pelastaa paljolta, eikä ole ollut väärässä ainakaan viimeisen 8v aikana.
Jotkut taas työntävät kumppaninsa pois tai perseilevät itse, jotta suhde päättyy, eikä tarvitse pelätä hylätyksi tulemista tms, mikäli historiassa sellainen trauma on. Jotkut ei kykene keskustelemaan lainkaan tunnepuolen asioista, vaan siellä on lukko, kokevat helpommaksi jättää asian käsittelemättä ja senhän me tiedämme miten se toimii...
Heittäkää ajatuksia ja pohdintaa, oletteko itse olleet traumatisoituneen ihmisen kanssa, vai oletteko itse kokeneet samaa kuin minä? Jos sulla on tutka, kuinka havaitset sen? Kysymyksiä ak:lle.
Hyviä linkkejäkin otetaan vastaan tähän ketjuun. Alla useamman kirjan kirjoittanut Kimmo Takanen, ikäänkuin Self-help meiningillä tunnelukoista, niiden tunnistamisesta, ymmärtämisesta ja murtamisesta. Aloitetaan tällä lukkotestillä:
Trauma monesti ymmärretään tapahtumana, esimerkiksi onnettomuutena tai kuolemana, mutta se on paljon muutakin. Trauma voi syntyä lapsuudessa jo ennen on lapsi on edes tietoinen tai kykeneväinen muodostamaan muistoja, avioerosta, synnytyksestä, läheisen vakavasta sairastumisesta, läheisen alkoholismista, väkivallasta, uskottomuudesta, seksuaaliset hyväksikäytöt, raiskaukset, päihteidenkäytöstä you name it. Repertuaari on todella laaja ja monisyinen.
Oheen muutama linkki:
https://www.krits.fi/wp-content/uploads/2019/11/Traumat-ja-niiden-vaikutukset-asiakastyössä.pdf
Parisuhde nostaa traumat pintaan | Hyväkysymys.fi
Tutkimukset vahvistavat, että lapsuudessaan fyysistä, psyykkistä, seksuaalista tai emotionaalista kaltoinkohtelua kohdanneilla voi ilmetä monenlaisia ongelmia omissa parisuhteissaan.
www.hyvakysymys.fi
Traumaperäinen stressihäiriö
Keskeistä Traumaperäinen stressihäiriö voi kehittyä, jos on kokenut tai ollut todistamassa hyvin järkyttävää, pelottavaa tai voimakkaasti uhkaavaa tapahtumaa. Aikaisemmat traumaattiset kokemukset, ahdistuneisuus- ja masennusalttius sekä tukiverkoston niukkuus lisäävät alttiutta sekä häiriöön...
www.terveyskirjasto.fi
Trauma johtaa persoonallisuuden jakautumiseen – toipuminen kestää pitkään, mutta on mahdollista - Tunne ja Mieli
"Dissosiaatio on pitänyt minua kädestä, kun kukaan muu ei ole lohduttanut", vaikeita kokemuksia läpi käynyt Carita sanoo. Traumojen merkitystä mielenterveyden häiriöiden taustalla on alettu hiljalleen ymmärtää, mutta dissosiaatiohäiriötä ei silti välttämättä tunnisteta. Oikea hoito on psykoterapia.
www.tunnejamieli.fi
Elätkö kyttääjän kanssa? Tästä kontrollointi parisuhteessa johtuu
Kontrollointi varastaa elämästä iloa ja tyytyväisyyttä. Se jäykistää ajattelua ja tekee arjesta kireää. Tunnistatko kontrolloijan merkit?
www.is.fi
Itselläni useampia traumoja taustalla jotka vaikuttaa muhun tänä päivänä melko vahvasti, mutta kykenen ymmärtämään sitä ja sietämään sitä tiettyyn pisteeseen saakka. Lueteltuna muutama: Alkoholisti + väkivaltainen isä = turvaton lapsuus, läheisen murha + auto-onnettomuudessa kuolema = menettämisen pelko, seksuaalista hyväksikäyttöä alle suojaikärajan, rajua päihteiden käyttöä ja siihen liittyvää rikollisuutta, aikuisiällä parisuhteiden sisällä tapahtunut uskottomuus + väkivalta (fyysinen + henkinen) yms.
Arkielämässäni se ei näy mitenkään muutoin kuin niin, etten käytä päihteitä, tai pyri suhteeseen ihmisen kanssa joka juo paljon alkoholia tai käyttää muita päihdyttäviä päihteitä. Erotan hyvin kohtuukäytön ja liikakäytön, etten ole täysin absolutisti. Itse kun juon alkoholia, juon yleensä ne superjurrit ja lopetan siihen, muutoin tipaton. Eli vaikutus todella pieni ja tiedostettu. Tiedostan erittäin hyvin, miksi minulla on päihdehistoria, se oli oiva tapa paeta kun ei ymmärtänyt että tarvitsee apua.
Eniten elämääni ohjaa menettämisen pelko. Menettämisen pelko näyttäytyy niin, että koen tarvetta tarkastaa, onko läheiseni (kaveri, kumppani, perheenjäsen) päässyt perille, tai onko se ok, toisen matkustaessa koen ahdistusta jota en saa "pois päältä", koska pelkään, että tapahtuu jotain. Aiemmin tämä katastrofiajattelumalli oli vahvasti läsnä ja meni ihan äärimmäisyyksiin, mutta terapian kautta opin sitäkin hallitsemaan melko hyvin, mutta se riippuu vastapuolesta mitä hän esimerkiksi tekee työkseen, matkustaako paljon, kuinka impulsiivinen ihminen kyseessä. Läheisen ihmisen murha ja toisen kuolema onnettomuudessa nyt tuppaa tekemään tälläsiä "pikkujuttuja" psyykkeelle. Hyvin usein tämä tulkitaan mustasukkaisuudeksi ja kyttäämiseksi, ihminen joka ei ole kokenut samaa, ei ehkä osaa ajatella tätä samalta kantilta, mikä on ymmärrettävää.
Lapsuuteni kasvuympäristö oli erittäin turvaton ja jouduin paljon ns."skannaamaan" millainen päivä tänään on, opin tulkitsemaan mikroeleitä, äänenpainoa, sanamuotoja ja koko ihmisen olemusta, jotta osaan varautua väkivaltaiseen tapahtumaan tai siihen, että taas isä juo. Tämä on puhtaasti survival-mode, joka on täysin sisäänrakennettu ja opeteltu niin selkärankaan, ettei sitä saa pois ikinä, sitä tekee huomaamattaan nykypäivänä. Aikuisiän suhteissa pystyn parin kuukauden tapailun jälkeen "tekemään" tätä melko hyvin ja luotettavasti jo uudelle kumppanille. Käytännössä etsin sieltä alitajuisesti niitä pirun pieniä käytöksen muutoksia, pienen pieniä nyansseja ja eroavaisuuksia johdonmukaisuudessa, muutoksia käytösmalleissa ja rutiineissa yms. Usein jään niitä miettimään itse, että ymmärränkö oikein ja saatan joissain tapauksissa kysyäkkin kumppanilta, että mikä juttu. Ikäänkuin vahvistaakseni asian itselleni. Eroavaisuuden havaitessani, kroppa reagoi ennen kuin mieli, syke nousee, tulee outo paha olo.
Ongelmia alkaa ilmaantumaan silloin, kun vastapuoli on pienimmässäkään määrin epärehellinen. Vaikka kuinka haluisin olla se autuaan tietämätön puoliso, joka ei havaitse mitään, niin ei, se ei onnistu. Olen aikuisiällä jokaisessa suhteessa, jossa on ollut epärehellisyyttä missään määrin, saanut siitä varoituksen alitajunnan kautta kauan ennen kuin itse edes välttämättä tajuan sitä. Sitä varoitusta on hemmetin vaikea kuvata, mutta se lyö takaraivoon esimerkiksi keskustellessa kumppanin kanssa ihan päivän jutusta. Annan esimerkin: Kumppani kertoo käyneensä kaupassa vaikka K-marketissa, mutta huomaan keskustelun aikana, vaikka puhelimessa äänenpainosta, että jotain muuta on. Ei se ole aina pettämisestä kyse. Kotiin päästessäni huomaan ilmestyneen myös S-ryhmän tuotteita. Tällähän ei ole mitään helvetin merkitystä mihinkään, mutta spottaan sen nanosekunnissa, että on käynyt myös toisessa kaupassa. Niin herkkä se tutka on, vaikka tuossakaan esimerkissä ei ole kyse valehtelusta.
Mikäli havaitsen, että minulle puhutaan paskaa, kierrellään totuutta, kaunistellaan asioita, niin tutkani herkistyy entisestään ja kun sieltä se ensimmäinen oikea valhe tulee, en usko enään mihinkään. Jokaisessa suhteessa olen tästä asiasta kertonut, havainnoillistanut miten tämä toimii, miten peilaan kumppanin toimintaa, että kertoo ennemmin totuuden, kuin kaunistelee, kestän sen kyllä, mutta suhde ei kestä sitä, etten tiedä mikä on totta ja mikä ei. Kenenkään psyyke ei kestä sitä tasapainoilua. Tietysti osaan erottaa sen, että jättääkö henkilö kertomatta asian tai kaunistelee sen takia, ettei joudu noloon tilanteeseen, mikäli suhde on tuore. Tutkassa myös sellainen vittumainen ominaisuus, että huomaan jos läheistäni joku vaivaa, tai on varpaillaan jostain syystä, usein kysyn siinä vaiheessa, että mikä meno. Tässä vaiheessa se epäluulo nostaa päätään vahvasti ja mietin, kuinka pitkälle voi toisen valhe mennä jos noinkin pienestä valehtelee.
Trauman kokeneet on yksinkertaisesti kasvanut siihen, että suojaavat itseään ja psyykettään keinolla millä hyvänsä, itse alitajuisesti. Ja nimenomaan mieluiten ennakoiden. Tämä on helvetin raskasta elää tämän paskatutkan kanssa, mutta toisaalta se myös pelastaa paljolta, eikä ole ollut väärässä ainakaan viimeisen 8v aikana.
Jotkut taas työntävät kumppaninsa pois tai perseilevät itse, jotta suhde päättyy, eikä tarvitse pelätä hylätyksi tulemista tms, mikäli historiassa sellainen trauma on. Jotkut ei kykene keskustelemaan lainkaan tunnepuolen asioista, vaan siellä on lukko, kokevat helpommaksi jättää asian käsittelemättä ja senhän me tiedämme miten se toimii...
Heittäkää ajatuksia ja pohdintaa, oletteko itse olleet traumatisoituneen ihmisen kanssa, vai oletteko itse kokeneet samaa kuin minä? Jos sulla on tutka, kuinka havaitset sen? Kysymyksiä ak:lle.
Hyviä linkkejäkin otetaan vastaan tähän ketjuun. Alla useamman kirjan kirjoittanut Kimmo Takanen, ikäänkuin Self-help meiningillä tunnelukoista, niiden tunnistamisesta, ymmärtämisesta ja murtamisesta. Aloitetaan tällä lukkotestillä:
Tunnelukkotesti - testaa tunnelukkosi - www.tunnelukkosi.fi
Tunnelukkotesti - testaa tunnelukkosi!
www.tunnelukkosi.fi