Traumojen vaikutukset - ihmissuhteet tuomittu?

[Red6666]

Noniiiin. Parisuhde kiemurat- säie saatiin aika solmuun ak:n ja exän toimesta niin aloitellaas tälläisellä pienellä infopläjäyksellä, miten trauma tulee ja miten se toimii, miten se vaikuttaa ihmiseen ja sen käytökseen, ajatusmalliin. Motivaattorina tähän, kun aiemmin mainitsemaani ketjua selasin, aika moni siellä tosiaan käytti huorageneraattoria ja sairas-leimaa, täysin tietämättä mistä oikeasti on edes kysymys. Ymmärrän kyllä tosi hyvin, miksi ihmiset, sekä exäni näkee asian niinkuin näkevät.

Trauma monesti ymmärretään tapahtumana, esimerkiksi onnettomuutena tai kuolemana, mutta se on paljon muutakin. Trauma voi syntyä lapsuudessa jo ennen on lapsi on edes tietoinen tai kykeneväinen muodostamaan muistoja, avioerosta, synnytyksestä, läheisen vakavasta sairastumisesta, läheisen alkoholismista, väkivallasta, uskottomuudesta, seksuaaliset hyväksikäytöt, raiskaukset, päihteidenkäytöstä you name it. Repertuaari on todella laaja ja monisyinen.

Oheen muutama linkki:
https://www.krits.fi/wp-content/uploads/2019/11/Traumat-ja-niiden-vaikutukset-asiakastyössä.pdf

Parisuhde nostaa traumat pintaan | Hyväkysymys.fi

Tutkimukset vahvistavat, että lapsuudessaan fyysistä, psyykkistä, seksuaalista tai emotionaalista kaltoinkohtelua kohdanneilla voi ilmetä monenlaisia ongelmia omissa parisuhteissaan.

www.hyvakysymys.fi

Traumaperäinen stressihäiriö

Traumaperäinen stressireaktio kehittyy henkilön jouduttua kohtaamaan tapahtuman, johon liittyy joko kuolema tai vakava loukkaantuminen tai niiden uhka taikka oman tai toisen fyysisen koskemattomuuden vaarantuminen. Traumaattinen tilanne aiheutti henkilössä voimakasta pelkoa, kauhua tai avuttomuutta.

www.terveyskirjasto.fi

Trauma johtaa persoonallisuuden jakautumiseen – toipuminen kestää pitkään, mutta on mahdollista - Tunne ja Mieli

"Dissosiaatio on pitänyt minua kädestä, kun kukaan muu ei ole lohduttanut", vaikeita kokemuksia läpi käynyt Carita sanoo. Traumojen merkitystä mielenterveyden häiriöiden taustalla on alettu hiljalleen ymmärtää, mutta dissosiaatiohäiriötä ei silti välttämättä tunnisteta. Oikea hoito on psykoterapia.

www.tunnejamieli.fi

Elätkö kyttääjän kanssa? Tästä kontrollointi parisuhteessa johtuu

Kontrollointi varastaa elämästä iloa ja tyytyväisyyttä. Se jäykistää ajattelua ja tekee arjesta kireää. Tunnistatko kontrolloijan merkit?

www.is.fi

Itselläni useampia traumoja taustalla jotka vaikuttaa muhun tänä päivänä melko vahvasti, mutta kykenen ymmärtämään sitä ja sietämään sitä tiettyyn pisteeseen saakka. Lueteltuna muutama: Alkoholisti + väkivaltainen isä = turvaton lapsuus, läheisen murha + auto-onnettomuudessa kuolema = menettämisen pelko, seksuaalista hyväksikäyttöä alle suojaikärajan, rajua päihteiden käyttöä ja siihen liittyvää rikollisuutta, aikuisiällä parisuhteiden sisällä tapahtunut uskottomuus + väkivalta (fyysinen + henkinen) yms.

Arkielämässäni se ei näy mitenkään muutoin kuin niin, etten käytä päihteitä, tai pyri suhteeseen ihmisen kanssa joka juo paljon alkoholia tai käyttää muita päihdyttäviä päihteitä. Erotan hyvin kohtuukäytön ja liikakäytön, etten ole täysin absolutisti. Itse kun juon alkoholia, juon yleensä ne superjurrit ja lopetan siihen, muutoin tipaton. Eli vaikutus todella pieni ja tiedostettu. Tiedostan erittäin hyvin, miksi minulla on päihdehistoria, se oli oiva tapa paeta kun ei ymmärtänyt että tarvitsee apua.

Eniten elämääni ohjaa menettämisen pelko. Menettämisen pelko näyttäytyy niin, että koen tarvetta tarkastaa, onko läheiseni (kaveri, kumppani, perheenjäsen) päässyt perille, tai onko se ok, toisen matkustaessa koen ahdistusta jota en saa "pois päältä", koska pelkään, että tapahtuu jotain. Aiemmin tämä katastrofiajattelumalli oli vahvasti läsnä ja meni ihan äärimmäisyyksiin, mutta terapian kautta opin sitäkin hallitsemaan melko hyvin, mutta se riippuu vastapuolesta mitä hän esimerkiksi tekee työkseen, matkustaako paljon, kuinka impulsiivinen ihminen kyseessä. Läheisen ihmisen murha ja toisen kuolema onnettomuudessa nyt tuppaa tekemään tälläsiä "pikkujuttuja" psyykkeelle. Hyvin usein tämä tulkitaan mustasukkaisuudeksi ja kyttäämiseksi, ihminen joka ei ole kokenut samaa, ei ehkä osaa ajatella tätä samalta kantilta, mikä on ymmärrettävää.

Lapsuuteni kasvuympäristö oli erittäin turvaton ja jouduin paljon ns."skannaamaan" millainen päivä tänään on, opin tulkitsemaan mikroeleitä, äänenpainoa, sanamuotoja ja koko ihmisen olemusta, jotta osaan varautua väkivaltaiseen tapahtumaan tai siihen, että taas isä juo. Tämä on puhtaasti survival-mode, joka on täysin sisäänrakennettu ja opeteltu niin selkärankaan, ettei sitä saa pois ikinä, sitä tekee huomaamattaan nykypäivänä. Aikuisiän suhteissa pystyn parin kuukauden tapailun jälkeen "tekemään" tätä melko hyvin ja luotettavasti jo uudelle kumppanille. Käytännössä etsin sieltä alitajuisesti niitä pirun pieniä käytöksen muutoksia, pienen pieniä nyansseja ja eroavaisuuksia johdonmukaisuudessa, muutoksia käytösmalleissa ja rutiineissa yms. Usein jään niitä miettimään itse, että ymmärränkö oikein ja saatan joissain tapauksissa kysyäkkin kumppanilta, että mikä juttu. Ikäänkuin vahvistaakseni asian itselleni. Eroavaisuuden havaitessani, kroppa reagoi ennen kuin mieli, syke nousee, tulee outo paha olo.

Ongelmia alkaa ilmaantumaan silloin, kun vastapuoli on pienimmässäkään määrin epärehellinen. Vaikka kuinka haluisin olla se autuaan tietämätön puoliso, joka ei havaitse mitään, niin ei, se ei onnistu. Olen aikuisiällä jokaisessa suhteessa, jossa on ollut epärehellisyyttä missään määrin, saanut siitä varoituksen alitajunnan kautta kauan ennen kuin itse edes välttämättä tajuan sitä. Sitä varoitusta on hemmetin vaikea kuvata, mutta se lyö takaraivoon esimerkiksi keskustellessa kumppanin kanssa ihan päivän jutusta. Annan esimerkin: Kumppani kertoo käyneensä kaupassa vaikka K-marketissa, mutta huomaan keskustelun aikana, vaikka puhelimessa äänenpainosta, että jotain muuta on. Ei se ole aina pettämisestä kyse. Kotiin päästessäni huomaan ilmestyneen myös S-ryhmän tuotteita. Tällähän ei ole mitään helvetin merkitystä mihinkään, mutta spottaan sen nanosekunnissa, että on käynyt myös toisessa kaupassa. Niin herkkä se tutka on, vaikka tuossakaan esimerkissä ei ole kyse valehtelusta.

Mikäli havaitsen, että minulle puhutaan paskaa, kierrellään totuutta, kaunistellaan asioita, niin tutkani herkistyy entisestään ja kun sieltä se ensimmäinen oikea valhe tulee, en usko enään mihinkään. Jokaisessa suhteessa olen tästä asiasta kertonut, havainnoillistanut miten tämä toimii, miten peilaan kumppanin toimintaa, että kertoo ennemmin totuuden, kuin kaunistelee, kestän sen kyllä, mutta suhde ei kestä sitä, etten tiedä mikä on totta ja mikä ei. Kenenkään psyyke ei kestä sitä tasapainoilua. Tietysti osaan erottaa sen, että jättääkö henkilö kertomatta asian tai kaunistelee sen takia, ettei joudu noloon tilanteeseen, mikäli suhde on tuore. Tutkassa myös sellainen vittumainen ominaisuus, että huomaan jos läheistäni joku vaivaa, tai on varpaillaan jostain syystä, usein kysyn siinä vaiheessa, että mikä meno. Tässä vaiheessa se epäluulo nostaa päätään vahvasti ja mietin, kuinka pitkälle voi toisen valhe mennä jos noinkin pienestä valehtelee.

Trauman kokeneet on yksinkertaisesti kasvanut siihen, että suojaavat itseään ja psyykettään keinolla millä hyvänsä, itse alitajuisesti. Ja nimenomaan mieluiten ennakoiden. Tämä on helvetin raskasta elää tämän paskatutkan kanssa, mutta toisaalta se myös pelastaa paljolta, eikä ole ollut väärässä ainakaan viimeisen 8v aikana.
Jotkut taas työntävät kumppaninsa pois tai perseilevät itse, jotta suhde päättyy, eikä tarvitse pelätä hylätyksi tulemista tms, mikäli historiassa sellainen trauma on. Jotkut ei kykene keskustelemaan lainkaan tunnepuolen asioista, vaan siellä on lukko, kokevat helpommaksi jättää asian käsittelemättä ja senhän me tiedämme miten se toimii...

Heittäkää ajatuksia ja pohdintaa, oletteko itse olleet traumatisoituneen ihmisen kanssa, vai oletteko itse kokeneet samaa kuin minä? Jos sulla on tutka, kuinka havaitset sen? Kysymyksiä ak:lle.

Hyviä linkkejäkin otetaan vastaan tähän ketjuun. Alla useamman kirjan kirjoittanut Kimmo Takanen, ikäänkuin Self-help meiningillä tunnelukoista, niiden tunnistamisesta, ymmärtämisesta ja murtamisesta. Aloitetaan tällä lukkotestillä:

Tunnelukkotesti - testaa tunnelukkosi - www.tunnelukkosi.fi

Tunnelukkotesti - testaa tunnelukkosi!

www.tunnelukkosi.fi

 

[Humanoid]

Oletko miettinyt sitä, että moni voi olla varpaillaan juuri tuon tutkasi takia, eikä tunne oloaan turvalliseksi kertoakseen aivan kaikkea? Tuo voi johtaa myös siihen, että toinen osapuoli varoo sanomisiaan ja tekemisiään koko ajan, mikä ei sekään ole järin mukava tunnetila. Siinä saattaa alkaa jo painottelemaan sen kanssa, kannattaako kaikkea yrittää edes kertoa. Rehellisyys ja kaiken mahdollisen kertominen ovat kuitenkin eri asioita, vaikka läheltä liippaavatkin.

 

[Red6666]

Oletko miettinyt sitä, että moni voi olla varpaillaan juuri tuon tutkasi takia, eikä tunne oloaan turvalliseksi kertoakseen aivan kaikkea? Tuo voi johtaa myös siihen, että toinen osapuoli varoo sanomisiaan ja tekemisiään koko ajan, mikä ei sekään ole järin mukava tunnetila. Siinä saattaa alkaa jo painottelemaan sen kanssa, kannattaako kaikkea yrittää edes kertoa. Rehellisyys ja kaiken mahdollisen kertominen ovat kuitenkin eri asioita, vaikka läheltä liippaavatkin.

Kyllä, tiedostan sen varsin hyvin. Ja havaitsen myös. Siksi olenkin havaitessani tämän avannut keskustelua siitä, että minulle voi sanoa ja kertoa ihan mitä vaan, multa ei tule raivoamista huutoa tai syyllistämistä. En itekkään ole täydellinen, mokailen ja tunnustan sen toiselle, jos en huomaa tekeväni jotain, arvostan sitä ihan hemmetin korkealle jos toinen sanoittaa ja havainnoillistaa sen mulle. Pyrin luomaan toiselle mahdollisimman turvallisen ympäristön keskustelulle, myös antamaan tilaa jos juuri sillä hetkellä toinen tarvitsee.

Edit: esimerkiksi konfliktin pelko- on omiaan ohjaamaan toimintaa, että pelkää toiselle kertoa asioita, jos esimerkiksi edellisessä suhteessa keskustelut on mennyt aina tavaroiden paiskomiseksi tms. Pyrin johdonmukaisuudella sitä purkamaan ja helpottamaan toisella.

 

[Red6666]

Mikä on kehityksellinen trauma? | Hyväkysymys.fi

Trauma tarkoittaa ylivoimaista, henkisen sietokyvyn ylittävää tapahtumaa, jota ei voi paeta. Trauma voi olla jokin yksittäinen tapahtuma, kuten raiskaus…

www.hyvakysymys.fi

 

[Humanoid]

Edit: esimerkiksi konfliktin pelko- on omiaan ohjaamaan toimintaa, että pelkää toiselle kertoa asioita, jos esimerkiksi edellisessä suhteessa keskustelut on mennyt aina tavaroiden paiskomiseksi tms. Pyrin johdonmukaisuudella sitä purkamaan ja helpottamaan toisella.

Juuri tämä konfliktin pelko saattaa ohjata myös vastapuolta siihen, ettei uskalla kertoa kaikkia tekemisiään, jos pelkää sen "tutkan" taas triggailevan joka tapauksessa. Tuo saattaa olla erittäin ongelmallista esim. tilanteissa joissa haluaisi kertoa tai keskustella jostain asioista, mutta ei vielä kykene muodostamaan sitä sanoiksi. Tässä vaiheessa toisen tutka on pingaillut jo sata kertaa, että nyt taatusti jokin mättää, tai minulle valehdellaan.

Se, että konflikteja voisi välttää terveellä tavalla, vaatii molemminpuolista luottamusta ja joustoa. Ihan ymmärrettävää, että sellainen saattaa olla hankalaa traumaattisten kokemusten jälkeen, jos asioita on vieläkin käsittelemättä.

 

[Red6666]

Juuri tämä konfliktin pelko saattaa ohjata myös vastapuolta siihen, ettei uskalla kertoa kaikkia tekemisiään, jos pelkää sen "tutkan" taas triggailevan joka tapauksessa. Tuo saattaa olla erittäin ongelmallista esim. tilanteissa joissa haluaisi kertoa tai keskustella jostain asioista, mutta ei vielä kykene muodostamaan sitä sanoiksi. Tässä vaiheessa toisen tutka on pingaillut jo sata kertaa, että nyt taatusti jokin mättää, tai minulle valehdellaan.

Se, että konflikteja voisi välttää terveellä tavalla, vaatii molemminpuolista luottamusta ja joustoa. Ihan ymmärrettävää, että sellainen saattaa olla hankalaa traumaattisten kokemusten jälkeen, jos asioita on vieläkin käsittelemättä.

Olet ihan oikeassa. Itse koen sen niin, että aikuiset ihmiset kykenee kyllä keskustelemaan asioista ilman huutoa ja riitelyä, syyttelyä. Parisuhteisiin kuuluu asioiden käyminen läpi, ilman että kyseessä on edes konflikti. Itse tämän opetelleena aikuisiällä, osaan ottaa aikalisän jos tuntuu, että itellä keittää yli.

Tätä "tutkaa" ohjaa pääasiallisesti turvattomuuden tunne jonka laukaisee ne hyvin pienet tutkan pingailut. Toisen osapuolen toiminta. sanat ja johdonmukaisuus helpottaa sitä turvattomuuden tunnetta. Siina avaimena on avoin keskustelu. Aikuisiällä minulla on ollut tosiaan yksi suhde, missä ei ollut lainkaan turvaton olo koska ihminen oli vilpitön ja raivorehellinen. Suhde taas päättyi ihan muista syistä kuin tästä. Mikä lie superihminen hän sitten ollut?

 

[Antw]

Puoliso ei ole terapeuttisi. Omien traunojen takia ei voi yrittää muuttaa tai rajoittaa toista. Se on sille toiselle myös erittäin raskasta pidemmän päälle kun toinen yrittää tavalla tai toisella kontrolloida (esim alkoholin käytön suhteen) toista vedoten omiin traumoihinsa. Toinen täytty hyväksyä sellaisena kun hän on, koskee molempia. Ja jos homma ei toimi niin sitten ei toimi. Kiinni roikkuminen ja toisen syyllistäminen on paskinta.

 

[Red6666]

Puoliso ei ole terapeuttisi. Omien traunojen takia ei voi yrittää muuttaa tai rajoittaa toista. Se on sille toiselle myös erittäin raskasta pidemmän päälle kun toinen yrittää tavalla tai toisella kontrolloida (esim alkoholin käytön suhteen) toista vedoten omiin traumoihinsa. Toinen täytty hyväksyä sellaisena kun hän on, koskee molempia. Ja jos homma ei toimi niin sitten ei toimi. Kiinni roikkuminen ja toisen syyllistäminen on paskinta.

Tällä mentaliteetilla jokainen pienenkin trauman omaavan pitäisi olla sinkkuna forever Puoliso ei ole terapeutti tai korjaaja, se on aivan totta, mutta kyllä ihmissuhteissa pyritään myös toista tukemaan ja kuuntelemaan, helpottamaan näitä ongelmia. Itse en ole rajoittanut kertaakaan toisen juomista, pyrin valikoimaan kumppanini jo valmiiksi niin, ettei se nouse kynnyskysymykseksi. Useampi tapailukumppani on aluksi ollut varpaillaan asiasta jopa saunakaljan suhteen, kun itse siihen jopa rohkaissut että tottakai voit ottaa, ei siihen kukaan kuole. <- Tuo on ihailtavaa toimintaa ja oikein toimittu. Eri asia on sitten kun alkaa menemään alkoa joka ilta tai joka vkl koko vkl, se oli mulla lähinnä se vertailukuvana.

Missä tässä olen roikkunut kenessäkään kiinni tai syyllistänyt? Voidaanko jättää nyt kokonaan nämä syytös-asiat pois, koska tämä ketju ei ole sitä varten. Ketjulla on tarkoitus herättää keskustelua ja luoda ymmärrystä, joku voi kamppailla juuri tämän asian kanssa, eikä edes sitä tiedosta.

 

[valexi]

Kyllä, tiedostan sen varsin hyvin. Ja havaitsen myös. Siksi olenkin havaitessani tämän avannut keskustelua siitä, että minulle voi sanoa ja kertoa ihan mitä vaan, multa ei tule raivoamista huutoa tai syyllistämistä. En itekkään ole täydellinen, mokailen ja tunnustan sen toiselle, jos en huomaa tekeväni jotain, arvostan sitä ihan hemmetin korkealle jos toinen sanoittaa ja havainnoillistaa sen mulle. Pyrin luomaan toiselle mahdollisimman turvallisen ympäristön keskustelulle, myös antamaan tilaa jos juuri sillä hetkellä toinen tarvitsee.

Tämä voi olla todella raskasta myös toiselle osapuolelle jos sattuu muuten vaan olemaan huono päivä tai työasiat tms. pyörii mielessä ja vastaukset keskusteluun on jostain muusta syystä pinnallisia. Sitten toinen alkaa pommittamaan, että mikä hätänä tai mitä pimität ja jos toinen ei osaa vastata "oikein" tai itsekään tiedä mikä pänniin, niin vedetään johtopäätökset että valehtelee tai on käynyt pettämässä.

 

[Red6666]

Tämä voi olla todella raskasta myös toiselle osapuolelle jos sattuu muuten vaan olemaan huono päivä tai työasiat tms. pyörii mielessä ja vastaukset keskusteluun on jostain muusta syystä pinnallisia. Sitten toinen alkaa pommittamaan, että mikä hätänä tai mitä pimität ja jos toinen ei osaa vastata "oikein" tai itsekään tiedä mikä pänniin, niin vedetään johtopäätökset että valehtelee tai on käynyt pettämässä.

" Pyrin luomaan toiselle mahdollisimman turvallisen ympäristön keskustelulle, myös antamaan tilaa jos juuri sillä hetkellä toinen tarvitsee. " Taisi jäädä lukematta. On itselläkin sellaisia päiviä, ettei kykene keskusteluun vaikka väsymyksen, juuri mainitsemasi työasian tms takia. Silloin osaan kyllä sanoittaa toiselle, ettei tänään ole hyvä päivä, tai anna minun juoda kuppi kahvia ensin ja olla hekti omassa rauhassa. Palaan asiaan kyllä ihan omatoimisesti, koska koen että olen sen kumppanille velkaa, tehtäväni ei ole jättää hänelle kuitenkaan mitään arvailun varaan. Kukaan meistä ei ole meedio. Eikä se ole se, että aina toinen on ollut pettämässä tai valehtelee.
Edit: se voi olla myös se, että kumppania rehellisesti ja aidosti kiinnostaa mitä esimerkiksi töissä tapahtuu, onko jotain mikä luo painetta.

Se on täysin eri asia jos toiselle antaa aikaa päiviä, viikkoja pohtia asiaa, eikä toinen osapuoli koskaan palaa siihen, käytännössä hautaa asian täysin. Eli konfliktin pelko saa ihmisen työntämään pään pensaaseen ja parisuhdetta askarruttavat kysymykset jää selvittämättä. Toinen juttu on toki se, jos kumppania ei edes kiinnosta asia mikä toista askarruttaa, kertoo suhteesta itsessään, että kommunikointi ja tärkeysjärjestys on eri levelillä osapuolien välillä.

 

[valexi]

Käytännössä etsin sieltä alitajuisesti niitä pirun pieniä käytöksen muutoksia, pienen pieniä nyansseja ja eroavaisuuksia johdonmukaisuudessa, muutoksia käytösmalleissa ja rutiineissa yms. Usein jään niitä miettimään itse, että ymmärränkö oikein ja saatan joissain tapauksissa kysyäkkin kumppanilta, että mikä juttu.

Tietysti osaan erottaa sen, että jättääkö henkilö kertomatta asian tai kaunistelee sen takia, ettei joudu noloon tilanteeseen, mikäli suhde on tuore. Tutkassa myös sellainen vittumainen ominaisuus, että huomaan jos läheistäni joku vaivaa, tai on varpaillaan jostain syystä, usein kysyn siinä vaiheessa, että mikä meno.

Nämä kommentit vaan aiheutti ko. päätelmän. Voihan olla, että kumpani on väsynyt tai stressaantunut, eikä edes osaa selittää tai kertoa mikä "vaivaa", kun taas tutkasi piipittää punaisella ja saat vaan lisää vettä myllyyn, kun toinen ei kerro mikä vaivaa, eli jatkaa "valehteluaan".

 

[Red6666]

Nämä kommentit vaan aiheutti ko. päätelmän. Voihan olla, että kumpani on väsynyt tai stressaantunut, eikä edes osaa selittää tai kertoa mikä "vaivaa", kun taas tutkasi piipittää punaisella ja saat vaan lisää vettä myllyyn, kun toinen ei kerro mikä vaivaa, eli jatkaa "valehteluaan".

Joo ymmärrän täysin, mutta kyse ei ole aina siitä. Itse pyrin siihen oman kommunikoinnin kanssa, että sanon suoraan et nyt ei kykene tai palaan tähän kohta, mietin asiaa, jos en ole just silloin valmis. Jos huomaa, että kumppania vaivaa joku, ei se ole aina lähtökohta itellä että "varmaa toinen nainen, käyny pettämässä", vaan se voi olla ihan puhtaasti aito huoli siitä, mikä toisella on, olenko itse tehnyt jotain väärin, olenko sanonut jotain väärin, onko se vihainen mulle (nämä kaikki 3 traumareaktioita), onko työrintamalla joku asia mikä luo stressiä, sattuuko sitä johonkin....-Tällä kaavalla mun ajatus usein juoksee.

Hyvä kun tarkensit asiaa, ei itse tule aina nähtyä niitä asioita toisen näkökulmasta, ainakaan täysin tuntemattomien ja kirjotusmuodossa käydyn keskustelun aikana.

 

[JaySon]

Henkilökohtaisesti itse olen joskus ollut suhteessa missä oli tuota jatkuvaa "tutkaamista" ja ties mitä mikroeleiden tulkintaa. Oli yksinkertaisesti niin saatanan raskasta ja monimutkaista että pistin suhteen poikki - ei ollut pisin juttu se. Se tutka olisi hyvä sammuttaa (tuskin mahdollista) ja luottaa että toinen kertoo jos on asiaa.

 

[Red6666]

Henkilökohtaisesti itse olen joskus ollut suhteessa missä oli tuota jatkuvaa "tutkaamista" ja ties mitä mikroeleiden tulkintaa. Oli yksinkertaisesti niin saatanan raskasta ja monimutkaista että pistin suhteen poikki - ei ollut pisin juttu se. Se tutka olisi hyvä sammuttaa (tuskin mahdollista) ja luottaa että toinen kertoo jos on asiaa.

Just tälläisiä kokemuksia haen. Ymmärrän ihan täysin, että ollut raskasta, eihän tätä voi ymmärtää tosiaan jos ei itsellä ole ns.survivalmode kokoajan päällä. Kyllä tää on itsellekkin raskasta, varsinkin sen jälkeen kun ensimmäiset "tutkahälyt" tulee päälle.
Millä tavalla koit tämän henkilön toiminnan, keskustelitteko asiasta, osasiko hän sanoittaa asiaa?

En ole tosiaan kuin kerran saanut tuon tutkan "pois päältä" ja tosiaan luottanut siihen kumppaniin 100%, yksi ainut parisuhde. Osaan erotella kyllä asioita siitä tutkasta ja jättää joitakin täysin omaan arvoon, koska tunnistan katastrofiajatusmallin itselläni. Toki peilaan myös siihen, miksi toinen toimii noin, jos vähänkään tiedän toisen elettyä elämää ja historiaa, mikä häntä ohjaa, se auttaa myös käsittelemään näitä "hälyjä".

 

[Humanoid]

"Pyrin luomaan toiselle mahdollisimman turvallisen ympäristön keskustelulle, myös antamaan tilaa jos juuri sillä hetkellä toinen tarvitsee."

Tunnen ihmisiä jotka sanovat täysin samaa, ja muita samankaltaisia juttuja, esim. "otan aina kumppanini huomioon". Kuitenkaan he eivät omien traumojensa takia käytöksen tasolla sitten toimi näin, vaan jopa lähes päinvastoin, aiheuttaen kumppanille vain pahaa oloa ja ahdistusta. Yksi tärkeä tutkailun (pun) aihe lisää itsessä. Usein tässä on kuitenkin kyse siitä, että henkilö toimii noin parhaan mahdollisen kykynsä mukaan, joka ei vain ole riittävä, jotta teot olisivat sanojen mittaisia.

 

[Red6666]

Tunnen ihmisiä jotka sanovat täysin samaa, ja muita samankaltaisia juttuja, esim. "otan aina kumppanini huomioon". Kuitenkaan he eivät omien traumojensa takia käytöksen tasolla sitten toimi näin, vaan jopa lähes päinvastoin, aiheuttaen kumppanille vain pahaa oloa ja ahdistusta. Yksi tärkeä tutkailun (pun) aihe lisää itsessä. Usein tässä on kuitenkin kyse siitä, että henkilö toimii noin parhaan mahdollisen kykynsä mukaan, joka ei vain ole riittävä, jotta teot olisivat sanojen mittaisia.

Kyllä, tunnistan tuonkin. Joku voi kuvailla itseään erittäin perhekeskeiseksi tai vahvana arvona on perhe - kuitenkin toimintaa ohjaa enemmän oman edun tavoittelu tai nimenomaan sen perheen huomiotta jättäminen vaikka valinnoissaan.

Itse olen tehnyt arvoharjoituksia, mitkä arvoni on, toiminko oikeasti arvojeni mukaan. Tää olisi kans ihan hyvä pohdinta itse kullekkin ja hyvä tarkastaa välillä - vaikka ei traumaa olisikaan.

6. Tunnista arvosi

Tässä harjoituksessa tulet tietoiseksi henkilökohtaisista arvoistasi. Näin voit sitoutua toimiviin ja elämääsi rakentaviin arvoihin. Arvotyöskentely antaa kestävän motivaation ajattelulle ja toiminnalle.

www.mielenterveystalo.fi

 

[JaySon]

Just tälläisiä kokemuksia haen. Ymmärrän ihan täysin, että ollut raskasta, eihän tätä voi ymmärtää tosiaan jos ei itsellä ole ns.survivalmode kokoajan päällä. Kyllä tää on itsellekkin raskasta, varsinkin sen jälkeen kun ensimmäiset "tutkahälyt" tulee päälle.
Millä tavalla koit tämän henkilön toiminnan, keskustelitteko asiasta, osasiko hän sanoittaa asiaa?

Koin kyseisen henkilön toiminnan jotenkin kovin ailahtelevana ja ehkäpä epärationaalisena. Lisäksi impulsiivisena siinä mielessä että hänen tunneskaala saattoi muuttua hyvästä huutoon sekunneissa. Sit raivoamista ja outoilua kesti ehkä tunnin ja lopulta kun kysyi että mikä tuon aiheutti niin ei kertaakaan tullut mitään oikeaa syytä. Toinen oli toki pahoillaan eikä osannut sanoittaa mikä kilahduksen aiheutti. Lopulta en enää itse pystynyt luottamaan että kun oli kivaa niin että oli kivaa enää 5min kuluttua joten eipä siinä osannut nauttia enää itsekään yhtään mistään.

Sit yhden (sen viimeisen) kerran mennessä hänen luokseen ensimmäiset 1 minuuttia oli jees, sit tuli kilahdus kun olin vasta päällysvaatteita ottamassa pois. Sanoin että nyt muuten on sellainen tilanne että tää homma loppuu, tilasin taksin, puin ulkovaatteet ja poistuin.

 

[Red6666]

Koin kyseisen henkilön toiminnan jotenkin kovin ailahtelevana ja ehkäpä epärationaalisena. Lisäksi impulsiivisena siinä mielessä että hänen tunneskaala saattoi muuttua hyvästä huutoon sekunneissa. Sit raivoamista ja outoilua kesti ehkä tunnin ja lopulta kun kysyi että mikä tuon aiheutti niin ei kertaakaan tullut mitään oikeaa syytä. Toinen oli toki pahoillaan eikä osannut sanoittaa mikä kilahduksen aiheutti. Lopulta en enää itse pystynyt luottamaan että kun oli kivaa niin että oli kivaa enää 5min kuluttua joten eipä siinä osannut nauttia enää itsekään yhtään mistään.

Sit yhden (sen viimeisen) kerran mennessä hänen luokseen ensimmäiset 1 minuuttia oli jees, sit tuli kilahdus kun olin vasta päällysvaatteita ottamassa pois. Sanoin että nyt muuten on sellainen tilanne että tää homma loppuu, tilasin taksin, puin ulkovaatteet ja poistuin.

Aika jännä, tohon en kyl itse ole törmännyt tai syyllistynyt. Tai nuorempana varmasti kyllä, mutta nykyään vetäydyn hetkeksi porukasta jos huomaan ahdistuksen tai epämukavan tilanteen olevan päällä. Otan siinä hetken itselleni ja maadoitan itteni.

Kuulostaa että tilanteessa ei ole ollut oikeasti mitään triggeriäkään jos olette ollut kahdestaan hänen asunnolla. Tai siis mikä minä olen sanomaan kun en tiedä yhtään toisen taustoja, mutta vaikuttaa kuvailun perusteella henkilön olleen akuutissa tilassa.

 

[Sally_Spectra]

Vaikuttaa siltä, että yrität selitellä huonoa toimintaasi, joillakin, todellisilla tai epätodellisilla, traumoilla. Huonoon käytökseen ei ole tekosyitä. Mielestäni aika huonoa käytöstä jatkaa parisuhdeketjussa tekemisiäsi syytteitä ja toisen osapuolen kirjoituksia tässä ketjussa. Alteroinnistakin jo jäit kiinni.

 

[Red6666]

Vaikuttaa siltä, että yrität selitellä huonoa toimintaasi, joillakin, todellisilla tai epätodellisilla, traumoilla. Huonoon käytökseen ei ole tekosyitä. Mielestäni aika huonoa käytöstä jatkaa parisuhdeketjussa tekemisiäsi syytteitä ja toisen osapuolen kirjoituksia tässä ketjussa. Alteroinnistakin jo jäit kiinni.

Myönnetään. Ihan helvetin tyhmästi tehty multa. Koen ohutta vitutusta ja epäoikeudenmukaisuutta siitä ettei toinen keskustele, mikäli ei tullut selväksi. Mut annetaan tän ketjun olla irti siitä, kuten jo mainitsin. Kiitos.

 

[Salmonsnake]

Itsellä on vähän yli 10 vuoden ajalta kokemusta parisuhteesta, jossa toisella osapuolella oli traumoja. Aluksi sitä ei suhteessa huomannut, mutta ajan myötä oireilu paheni. Ja jälkikäteen tilanteita katsoessa ja ajatellessa merkkejä oli jo ennen kuin itse niitä huomasin.

Suhde alkoi normaalina. Seksiä ja läheisyyttä oli paljon. Pystyttiin puhumaan mistä tahansa ja elämä hymyili. Elämänsuunnitelmat olivat saman suuntaisia. Avoimesti kerrottiin toisillemme, jos joku asia kyrpi ja päästiin aina eteenpäin ilman suurempia riitoja. Tätä kesti ehkä noin puolet suhteesta.

Kaikki alkoi pienenä kiukutteluna kaikesta turhasta. Tuntui, että se alkoi ihan yhtäkkiä. Aluksi ajattelin, että se johtui vain siitä että hänellä oli stressiä töissä. Välillä koitin avata keskustelua aiheesta, mutta niissä ei päästy oikeastaan mihinkään suuntaan ja hänkin syytti stressiä töissä.

Seuraavaksi hän kertoi (tai epäili), että ongelmat johtuvat hänen e-pillereistään ja niiden käyttö lopetettiin. Noin vuoden jälkeen ongelmat vieläkin jatkuivat ja hän alkoi peilaamaan omia mielialojaan minuun. Eli jos vaikka vastasin väärällä äänensävyllä tai liian lyhyesti hänen kysymykseensä, hän tulkitsi sen niin että olin vihainen hänelle. Näissä tilanteissa ei auttanut, vaikka koitin kuinka ilmaista etten ole vihainen. Tunnin mökötyksen jälkeen minä SAIN lepytellä häntä. Tätä jatkui ja jatkui. Jossain vaiheessa huomasin, että se johtuu tosiaan hänen mielialastaan eikä siitä, miten olin vastannut tai puhunut. Itseänikin alkoi ärsyttämään tällaiset tilanteet ja välillä päätin, että en edes yritä lepytellä. Silloin mökötys jatkui pitkälle seuraavaan päivään.

Tämän jälkeen häntä alkoi (n. 6 vuoden seurustelun jälkeen) häiritsemään se, että minä pelaan tietokoneella, enkä vietä sitä aikaa hänen kanssaan. Lopetin pelaamisen lähes kokonaan. Seksi loppui lähes kokonaan myöskin tässä kohdin. Yritin sopivissa kohdissa keskustella hänen kanssaan asioista, mutta ne päättyivät aina siihen, että hän suuttui minulle. Samalla alkoi epäily ja vakoilu. Jos työpäivä venyi, hän epäili että minulla on toinen nainen. Jos olin väsynyt ja sen takia ehkä vähän hiljaisempi, olin hänen mielestään hänelle vihainen. Ei auttanut selittelyt missään vaiheessa. Siinä vaiheessa varoin todella paljon sitä, että näyttäisin omaa väsymystä, ahdistusta tai mitään muutakaan negatiivisia tunteita. Niistä alkoi aina riita. Hän luki minun sähköposteja, tekstiviestejä ja facebookkia todennäköisesti säännöllisesti. Kerran suutahdin tästä ja laitoin tietokoneeseeni salasanan. Siitäkin alkoi riita, koska yritän peitellä tekemisiäni.

Ehdotin hänelle parisuhdeterapiaa, mutta mitään sopivaa ei muka löytynyt. Lopulta hän itse meni juttelemaan psykologin kanssa. Tämä tuntuikin auttavan häntä ja hän avautui menneisyydestään ja traumoistaan. Hän tuntui itse vihdoin tajuavan, miksi hänellä on ollut niin vaikeaa ja miksi hän käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Minäkin sain neuvoja, joilla erilaisia tilanteita saatiin hoidettua ja kaikki näytti taas paremmalta. Tätä kesti ehkä puoli vuotta. Sitten sama vanha meno alkoi uudelleen. Tällä kertaa hän vain perusteli sen aina menneisyyden traumoillaan. Pyyteli riitojen jälkeen anteeksi sitä, että on niin vaikea traumojensa takia. Lopulta hän päätyi pettämään minua toisen miehen kanssa. Kun tästä keskustelimme, hän perusteli sitä menneisyyden traumoillansa. Tuosta ei päästy sitten enää yli. Tuon ja muiden ongelmien takia minä lähdin lätkimään.

 

[pilipalipuu]

Aloittajalle: olet analysoinut tilanteesi erittäin hyvin ja oivaltavasti. Se on varmasti vaatinut paljon työtä. Luin päälle hieman tuota parisuhdeketjua mutta en perehtynyt siihen sen syvällisemmin, enkä aiokaan perehtyä.

Ongelma on nyt se että haet oikeutta sinulle parisuhteessa tapahtuneisiin vääryyksiin. Sellaisia varmasti on tapahtunutkin, asiaan paremmin perehtymättä. Tässä vaiheessa toinen ihminen on kuitenkin viestinyt sinulle ei, ja sinun pitää hyväksyä tämä ei, vaikka siinä ei olisi mitään järkeä. Se mikä on tapahtunut ei ole loogista eikä sitä siksi voi ratkaista älyllisellä tasolla. Olet käsitellyt traumojasi todella oivaltavasti, mutta olet nyt uuden ongelman edessä. Pyytäisin kysymään itseltäsi: Miksi koet tarvetta selittää tapahtunutta ja oikeuttaa toimintaasi sinulle tuntemattomille ihmisille? Kyllä, eksäsi keskustelee täällä asioista omasta perspektiivistään jossa sinä ilmeisesti olet väärintekijä, mutta muut ovat tuntemattomia anonyymejä. Minun silmiini tämä kertoo syvästä hyväksynnän tarpeesta. Vaikka saisit täältä miten paljon hyväksyntää niin ongelma ei ratkea sillä, vaan olet pian saman tilanteen edessä. Sen olon kanssa pitää oppia olemaan toimimatta sen pohjalta. Tsemppiä.

 

[taper]

Joku trauma omalle kohdalle liene sattunut pentuna tai sitten asuin pentuvuodet niin syrjäisellä tuppukylällä, että kontaktitaitojen hierominen jäi liian vähälle? En toki ole neitsyt, mutta oikeaa pitkäkestoista suhdetta naiseen ei ole (ikää 47). Kolme kertaa on tullut rakastuttua naiseen oikein olan takaa kuin pölkky päähän (viimeisin työpaikalla 2012-16), mutta se on ollut samalla tosi ristiriitainen fiilis, koska samaan aikaan tietää sen faktan ettei osaa suhteissa oikein edetä ja tämä viimeisin oli vielä varattu nainen samalta työpaikalta.

Viimeisin suhde oli erään naisen kanssa kolmen vuoden takaa (Tinder match) ja tämä olikin pienen tutustumisjakson jälkeen yksi helevetti, jokaisesta saamerin asiasta se veti herneen nenään, teki niin tai näin, olisi pitänyt osata lukea ajatukset? Lisäksi tämä nainen oli tosi mustasukkainen, seurasi olenko Whatsapissa tai Facessa mihin aikaan illasta ja alkoi tulemaan outoja viestejä jos kello oli liian paljon. Näin tästä naisesta jopa painajaisia että se leikkasi pääni irti isolla veitsellä. Lopussa hän muuttui kuin eri ihmiseksi, huusi kuin Milla Magia silmät seisoen päässä, tuolloin riitti ja läksin pois lopullisesti.

Mutta tuon tapauksen jälkeen lähti kaikki halut seurustella, olin niin onnellinen ja helpottunut kun pääsin palaamaan omaan rauhalliseen elämään, jossa saa olla ihan silleen kuten haluaa =) Kaikkia ei ole luotu vain suhteisiin ja mulla on myös 3 vastaavanlaista kaveria, joten tiedän etten ole ainut.

Kyllähän sitä joskus Tinderistä ym. tulee kokeiltua, mutta ei oikein jaksa yrittää, todella harvoin viitsin edes aloittaa kirjoittelua, koska usein se kirjoittelu lähtee paremmin liikkeelle silloin kun nainen tekee aloituksen. En tiedä tuliko vähän offtopic, mutta joka tapauksessa näin, joku trauma löytyy =D

 

[Red6666]

Itsellä on vähän yli 10 vuoden ajalta kokemusta parisuhteesta, jossa toisella osapuolella oli traumoja. Aluksi sitä ei suhteessa huomannut, mutta ajan myötä oireilu paheni. Ja jälkikäteen tilanteita katsoessa ja ajatellessa merkkejä oli jo ennen kuin itse niitä huomasin.

Suhde alkoi normaalina. Seksiä ja läheisyyttä oli paljon. Pystyttiin puhumaan mistä tahansa ja elämä hymyili. Elämänsuunnitelmat olivat saman suuntaisia. Avoimesti kerrottiin toisillemme, jos joku asia kyrpi ja päästiin aina eteenpäin ilman suurempia riitoja. Tätä kesti ehkä noin puolet suhteesta.

Kaikki alkoi pienenä kiukutteluna kaikesta turhasta. Tuntui, että se alkoi ihan yhtäkkiä. Aluksi ajattelin, että se johtui vain siitä että hänellä oli stressiä töissä. Välillä koitin avata keskustelua aiheesta, mutta niissä ei päästy oikeastaan mihinkään suuntaan ja hänkin syytti stressiä töissä.

Seuraavaksi hän kertoi (tai epäili), että ongelmat johtuvat hänen e-pillereistään ja niiden käyttö lopetettiin. Noin vuoden jälkeen ongelmat vieläkin jatkuivat ja hän alkoi peilaamaan omia mielialojaan minuun. Eli jos vaikka vastasin väärällä äänensävyllä tai liian lyhyesti hänen kysymykseensä, hän tulkitsi sen niin että olin vihainen hänelle. Näissä tilanteissa ei auttanut, vaikka koitin kuinka ilmaista etten ole vihainen. Tunnin mökötyksen jälkeen minä SAIN lepytellä häntä. Tätä jatkui ja jatkui. Jossain vaiheessa huomasin, että se johtuu tosiaan hänen mielialastaan eikä siitä, miten olin vastannut tai puhunut. Itseänikin alkoi ärsyttämään tällaiset tilanteet ja välillä päätin, että en edes yritä lepytellä. Silloin mökötys jatkui pitkälle seuraavaan päivään.

Tämän jälkeen häntä alkoi (n. 6 vuoden seurustelun jälkeen) häiritsemään se, että minä pelaan tietokoneella, enkä vietä sitä aikaa hänen kanssaan. Lopetin pelaamisen lähes kokonaan. Seksi loppui lähes kokonaan myöskin tässä kohdin. Yritin sopivissa kohdissa keskustella hänen kanssaan asioista, mutta ne päättyivät aina siihen, että hän suuttui minulle. Samalla alkoi epäily ja vakoilu. Jos työpäivä venyi, hän epäili että minulla on toinen nainen. Jos olin väsynyt ja sen takia ehkä vähän hiljaisempi, olin hänen mielestään hänelle vihainen. Ei auttanut selittelyt missään vaiheessa. Siinä vaiheessa varoin todella paljon sitä, että näyttäisin omaa väsymystä, ahdistusta tai mitään muutakaan negatiivisia tunteita. Niistä alkoi aina riita. Hän luki minun sähköposteja, tekstiviestejä ja facebookkia todennäköisesti säännöllisesti. Kerran suutahdin tästä ja laitoin tietokoneeseeni salasanan. Siitäkin alkoi riita, koska yritän peitellä tekemisiäni.

Ehdotin hänelle parisuhdeterapiaa, mutta mitään sopivaa ei muka löytynyt. Lopulta hän itse meni juttelemaan psykologin kanssa. Tämä tuntuikin auttavan häntä ja hän avautui menneisyydestään ja traumoistaan. Hän tuntui itse vihdoin tajuavan, miksi hänellä on ollut niin vaikeaa ja miksi hän käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Minäkin sain neuvoja, joilla erilaisia tilanteita saatiin hoidettua ja kaikki näytti taas paremmalta. Tätä kesti ehkä puoli vuotta. Sitten sama vanha meno alkoi uudelleen. Tällä kertaa hän vain perusteli sen aina menneisyyden traumoillaan. Pyyteli riitojen jälkeen anteeksi sitä, että on niin vaikea traumojensa takia. Lopulta hän päätyi pettämään minua toisen miehen kanssa. Kun tästä keskustelimme, hän perusteli sitä menneisyyden traumoillansa. Tuosta ei päästy sitten enää yli. Tuon ja muiden ongelmien takia minä lähdin lätkimään.

Huh huh, olet tosissaan kyllä yrittänyt ja antanut ittestäs kyl kaiken tossa suhteessa. Kiitettävä suoritus ja ihanteellinen käytösmalli tuesta.

Todella harmi ettei se sitten toiminut vaikka kuinka tosissaan ainakin omalta puoleltasi olet toiminut. Kyllä näköjään toinenkin osapuoli yrittänyt ainakin sen hetken, mutta ilmeisesti kokenut itselleen helpommaksi työntää läheinen pois.
Toisaalta, olet ainakin katsonut kaikki kortit asian tiimoilta ja voit olla varma päätöksestäsi.

Kukaan traumataustainen ei ole helppo kumppani, päinvastoin me ollaan melko perseestäkin aikajoin. Hlökohtaisten laitteiden läpikäyminen yms on aina rikos. Varmasti koit itse tämän jälkeen turvattomuutta oman yksityisyyden puolelta?
Itse yritän kertoa miksi toimin näin, se ei ole peruste millekään sen kummemmin. Ei ole tarina perusteena esimerkiksi lähteä pettämään kumppania, se on kyl omasta mielestäni jotain muuta. Hyväksynnän ja huomion hakua?
Erittäin hyvä avaus ja selkeä kertomus ilman suurempaa syyllistämistä vaan täysin asiapohja. Iso kiitos

 

[Red6666]

Joku trauma omalle kohdalle liene sattunut pentuna tai sitten asuin pentuvuodet niin syrjäisellä tuppukylällä, että kontaktitaitojen hierominen jäi liian vähälle? En toki ole neitsyt, mutta oikeaa pitkäkestoista suhdetta naiseen ei ole (ikää 47). Kolme kertaa on tullut rakastuttua naiseen oikein olan takaa kuin pölkky päähän (viimeisin työpaikalla 2012-16), mutta se on ollut samalla tosi ristiriitainen fiilis, koska samaan aikaan tietää sen faktan ettei osaa suhteissa oikein edetä ja tämä viimeisin oli vielä varattu nainen samalta työpaikalta.

Viimeisin suhde oli erään naisen kanssa kolmen vuoden takaa (Tinder match) ja tämä olikin pienen tutustumisjakson jälkeen yksi helevetti, jokaisesta saamerin asiasta se veti herneen nenään, teki niin tai näin, olisi pitänyt osata lukea ajatukset? Lisäksi tämä nainen oli tosi mustasukkainen, seurasi olenko Whatsapissa tai Facessa mihin aikaan illasta ja alkoi tulemaan outoja viestejä jos kello oli liian paljon. Näin tästä naisesta jopa painajaisia että se leikkasi pääni irti isolla veitsellä. Lopussa hän muuttui kuin eri ihmiseksi, huusi kuin Milla Magia silmät seisoen päässä, tuolloin riitti ja läksin pois lopullisesti.

Mutta tuon tapauksen jälkeen lähti kaikki halut seurustella, olin niin onnellinen ja helpottunut kun pääsin palaamaan omaan rauhalliseen elämään, jossa saa olla ihan silleen kuten haluaa =) Kaikkia ei ole luotu vain suhteisiin ja mulla on myös 3 vastaavanlaista kaveria, joten tiedän etten ole ainut.

Kyllähän sitä joskus Tinderistä ym. tulee kokeiltua, mutta ei oikein jaksa yrittää, todella harvoin viitsin edes aloittaa kirjoittelua, koska usein se kirjoittelu lähtee paremmin liikkeelle silloin kun nainen tekee aloituksen. En tiedä tuliko vähän offtopic, mutta joka tapauksessa näin, joku trauma löytyy =D

Hui. Nyt on kammotus tavattu. Tosta sulla ihan varmasti trauma alla.

 

[Salmonsnake]

Huh huh, olet tosissaan kyllä yrittänyt ja antanut ittestäs kyl kaiken tossa suhteessa. Kiitettävä suoritus ja ihanteellinen käytösmalli tuesta.

Todella harmi ettei se sitten toiminut vaikka kuinka tosissaan ainakin omalta puoleltasi olet toiminut. Kyllä näköjään toinenkin osapuoli yrittänyt ainakin sen hetken, mutta ilmeisesti kokenut itselleen helpommaksi työntää läheinen pois.
Toisaalta, olet ainakin katsonut kaikki kortit asian tiimoilta ja voit olla varma päätöksestäsi.

Kukaan traumataustainen ei ole helppo kumppani, päinvastoin me ollaan melko perseestäkin aikajoin. Hlökohtaisten laitteiden läpikäyminen yms on aina rikos. Varmasti koit itse tämän jälkeen turvattomuutta oman yksityisyyden puolelta?
Itse yritän kertoa miksi toimin näin, se ei ole peruste millekään sen kummemmin. Ei ole tarina perusteena esimerkiksi lähteä pettämään kumppania, se on kyl omasta mielestäni jotain muuta. Hyväksynnän ja huomion hakua?
Erittäin hyvä avaus ja selkeä kertomus ilman suurempaa syyllistämistä vaan täysin asiapohja. Iso kiitos

Oman yksityisyyden puolesta en tuntenut missään vaiheessa turvattomuutta, koska minulla on ollut aina vähän tylsä elämä (siis ehkä jonkun muun mielestä ) eikä missään ole ollut mitään sellaista yksityistä, ettenkö olisi voinut sitä vaikka pyynnöstä antaa luettavaksi. Eniten harmitti vain se, että minuun ei luotettu vaikken ollut mielestäni antanut mitään merkkiä siitä että olisin epäluotettava.

Ymmärrän, että traumataustainen henkilö ei ole välttämättä helppo. Mutta en tosiaan pidä siitä, että traumaa käytetään tekosyynä vaikkapa pettämiseen. Ainakaan keskusteluissa ei tullut ilmi mitään, mikä olisi viitannut hyväksynnän tai huomion hakuun. Mutta jäi sellainen olo, että se nyt vain olisi pitänyt trauman hyväksyä ja että sille nyt vaan ei voinut mitään. Olisin mielummin kuullut, että minä en enää seksuaalisesti kiinnosta tai jotain muuta, johon olisi ehkä vielä voinut vaikuttaa.

 

[Red6666]

Aloittajalle: olet analysoinut tilanteesi erittäin hyvin ja oivaltavasti. Se on varmasti vaatinut paljon työtä. Luin päälle hieman tuota parisuhdeketjua mutta en perehtynyt siihen sen syvällisemmin, enkä aiokaan perehtyä.

Ongelma on nyt se että haet oikeutta sinulle parisuhteessa tapahtuneisiin vääryyksiin. Sellaisia varmasti on tapahtunutkin, asiaan paremmin perehtymättä. Tässä vaiheessa toinen ihminen on kuitenkin viestinyt sinulle ei, ja sinun pitää hyväksyä tämä ei, vaikka siinä ei olisi mitään järkeä. Se mikä on tapahtunut ei ole loogista eikä sitä siksi voi ratkaista älyllisellä tasolla. Olet käsitellyt traumojasi todella oivaltavasti, mutta olet nyt uuden ongelman edessä. Pyytäisin kysymään itseltäsi: Miksi koet tarvetta selittää tapahtunutta ja oikeuttaa toimintaasi sinulle tuntemattomille ihmisille? Kyllä, eksäsi keskustelee täällä asioista omasta perspektiivistään jossa sinä ilmeisesti olet väärintekijä, mutta muut ovat tuntemattomia anonyymejä. Minun silmiini tämä kertoo syvästä hyväksynnän tarpeesta. Vaikka saisit täältä miten paljon hyväksyntää niin ongelma ei ratkea sillä, vaan olet pian saman tilanteen edessä. Sen olon kanssa pitää oppia olemaan toimimatta sen pohjalta. Tsemppiä.

Osut aivan oikeaan ja kiitos kun ymmärrät pointtini.

En ole vuosiin reagoinut näin voimakkaasti mihinkään, oletan että tässä on kyseessä se että olin täysin avoin ihmiselle aivan kaikesta ja tosissaan yritin niin silti se luottamus rikotaan. Tietoisilla valinnoilla vielä. Mutta tämä ketju ei nyt ole liitännäinen vieläkään siihen suhteeseen. Yritän tässä itseäni ymmärtää myös miksi koen näin vahvasti, että mua kohtaan on toimittu väärin.

Mikä tässä on erilaista? Edellinen suhde kuitenkin sisälsi fyysistä väkivaltaa, eikä minulla ollut mitään ongelmia antaa hänen kanssaan asian olla. En kokenut tarvetta keskustella lainkaan, ymmärsin melko samantien miksi hän toimi kuten toimi.

En hae oikeutusta teolleni lainkaan, tiedostan varsin hyvin ettei näin pidä toimia. Pystyn sen myöntämään ja tunnustamaan.

Oikeudenmukaisuus on mulla vahva tarve ja ehkä tässä se käy ihon alle, että musta tehdään se demoni, vaikka asia ei näin ole.

Tiedostin jo viime viikolla etten luultavasti koskaan tule saamaan häneltä mitään vastausta ja selitystä mihinkään, yritän sitä saada kuitenkin. Kerroin tämän myös henkilöille kenen kanssa asiasta puhuin.

Itse perkeleeni kesytän.

 

[Red6666]

Oman yksityisyyden puolesta en tuntenut missään vaiheessa turvattomuutta, koska minulla on ollut aina vähän tylsä elämä (siis ehkä jonkun muun mielestä ) eikä missään ole ollut mitään sellaista yksityistä, ettenkö olisi voinut sitä vaikka pyynnöstä antaa luettavaksi. Eniten harmitti vain se, että minuun ei luotettu vaikken ollut mielestäni antanut mitään merkkiä siitä että olisin epäluotettava.

Ymmärrän, että traumataustainen henkilö ei ole välttämättä helppo. Mutta en tosiaan pidä siitä, että traumaa käytetään tekosyynä vaikkapa pettämiseen. Ainakaan keskusteluissa ei tullut ilmi mitään, mikä olisi viitannut hyväksynnän tai huomion hakuun. Mutta jäi sellainen olo, että se nyt vain olisi pitänyt trauman hyväksyä ja että sille nyt vaan ei voinut mitään. Olisin mielummin kuullut, että minä en enää seksuaalisesti kiinnosta tai jotain muuta, johon olisi ehkä vielä voinut vaikuttaa.

Joo ymmärrän täysin mitä tarkoitat.

Vaikea se on toisen päähän päästä ja kommunikointi on äärimmäisen tärkeää ihmissuhteissa. Niin parisuhteessa, perheen kanssa, ystävien yms.

Tosi harmi kuulla toi kokemus.

 

[taper]

Hui. Nyt on kammotus tavattu. Tosta sulla ihan varmasti trauma alla.

No sen verran että vei pitkäksi aikaa kaikki halut edes etsiä naista "suhdemielessä", samapa tuo, voihan olla että joskus tulee eteen taas nainen joka sytyttää syvemmin? Mutta tiedä sitten löytyykö sitä Tindereistä?

 

[Tommy Goldfish]

Hyviä linkkejäkin otetaan vastaan tähän ketjuun. Alla useamman kirjan kirjoittanut Kimmo Takanen, ikäänkuin Self-help meiningillä tunnelukoista, niiden tunnistamisesta, ymmärtämisesta ja murtamisesta. Aloitetaan tällä lukkotestillä:

Tunnelukkotesti - testaa tunnelukkosi - www.tunnelukkosi.fi

Tunnelukkotesti - testaa tunnelukkosi!

www.tunnelukkosi.fi

Täytyy sanoa että tulokset testistä pisti hymyilyttämään. AIka vahvoilla lukoilla mennään, mutta niihin on tullut tutustuttua ja ymmärrettyä jo pitkään miten mikäkin on syntynyt. Lopputulos noista on sitten mitä kutsun luonteekseni. Lukot tavallaan on siellä vieläkin, mutta nykyään ne on valinnaisia eli pystyy myös avaamaan ne silloin kun tuntuu tarpeelliselta.

Tavallaan tulee myös olo tuon testin tekijän motiiveista että siinä on käytetty vähän savolaista liioittelua, jotta testi näyttäisi vaikuttavammalta. Tuo olo tulee siitä kun testin "vahvoille lukoille" pistää heti mielessään heittomerkit päälle, koska ei niistä tunnu olevan haittaa.

muoks: itse ketjun aiheeseen: todella pitkälle mietittyä itsetutkiskelua aloittajalta ja hienosti myös sanoitettu. Tätä lukee mielellään varsinkin kun ympärillä on muutamia trauma ihmisiä, tai oikeastaan tuntuu siltä että koko kaveripiiri taitaa olla sellaisia ja tämä auttaa ymmärtämään tiettyjä itseltä kokematta jääneitä vaikutuksia paremmin muilla.

 

[Red6666]

No sen verran että vei pitkäksi aikaa kaikki halut edes etsiä naista "suhdemielessä", samapa tuo, voihan olla että joskus tulee eteen taas nainen joka sytyttää syvemmin? Mutta tiedä sitten löytyykö sitä Tindereistä?

Itsellä käynyt samoin että tarpeeksi kun ottaa NS.turpaan niin meni 4,5v vapailla markkinoilla kun ei vaan pystynyt.

Pidä toivoa yllä!

 

[Red6666]

Täytyy sanoa että tulokset testistä pisti hymyilyttämään. AIka vahvoilla lukoilla mennään, mutta niihin on tullut tutustuttua ja ymmärrettyä jo pitkään miten mikäkin on syntynyt. Lopputulos noista on sitten mitä kutsun luonteekseni. Lukot tavallaan on siellä vieläkin, mutta nykyään ne on valinnaisia eli pystyy myös avaamaan ne silloin kun tuntuu tarpeelliselta.

Tavallaan tulee myös olo tuon testin tekijän motiiveista että siinä on käytetty vähän savolaista liioittelua, jotta testi näyttäisi vaikuttavammalta. Tuo olo tulee siitä kun testin "vahvoille lukoille" pistää heti mielessään heittomerkit päälle, koska ei niistä tunnu olevan haittaa.

muoks: itse ketjun aiheeseen: todella pitkälle mietittyä itsetutkiskelua aloittajalta ja hienosti myös sanoitettu. Tätä lukee mielellään varsinkin kun ympärillä on muutamia trauma ihmisiä, tai oikeastaan tuntuu siltä että koko kaveripiiri taitaa olla sellaisia ja tämä auttaa ymmärtämään tiettyjä itseltä kokematta jääneitä vaikutuksia paremmin muilla.

Ihan mahtava kuulla palaute, kiitos!

Kimmo Takaselta löytyy myös "Murra tunnelukkosi" ja taisi olla kolmaskin kirja asiaan liittyen mutta en muista sitä juuri nyt. Itselleni toi kirja ollu todella hyödyllinen ja saanut pohtimaan asioita.

 

[tjkoo]

Ihan mahtava kuulla palaute, kiitos!

Kimmo Takaselta löytyy myös "Murra tunnelukkosi" ja taisi olla kolmaskin kirja asiaan liittyen mutta en muista sitä juuri nyt. Itselleni toi kirja ollu todella hyödyllinen ja saanut pohtimaan asioita.

Harmi ettei sulle voi laittaa YV:tä.

 

[Red6666]

Harmi ettei sulle voi laittaa YV:tä.

Hetki, koitan saada asetukseni toisin.

 

[tjkoo]

Hetki, koitan saada asetukseni toisin.

Nään jotain mutta ei saa vieläkään viestejä perille.

 

[Red6666]

Nään jotain mutta ei saa vieläkään viestejä perille.

Mulla on aavistus mistä kyse. Palaan sulle myöhemmin kun saan ylläpidosta jonkun kiinni. En saa siis itsekkään laitettua viestiä.

Liitän tähän viestin myös muualle, tiedän, että tämä tullaan lukemaan sujuvasti:
Kiitokset ja terveiset eräälle, kyl mä tuun sit oven taakse jos mulla on sulle asiaa ja toisinpäin. Puhelin toimii. Pelottaako?

 

[tjkoo]

Mulla on aavistus mistä kyse. Palaan sulle myöhemmin kun saan ylläpidosta jonkun kiinni. En saa siis itsekkään laitettua viestiä.

Liitän tähän viestin myös muualle, tiedän, että tämä tullaan lukemaan sujuvasti:
Kiitokset ja terveiset eräälle, kyl mä tuun sit oven taakse jos mulla on sulle asiaa ja toisinpäin. Puhelin toimii. Pelottaako?

Ilmoittele vaan kun viestit toimii, ihan vertaistukea tässä olisi kun itsellä vähän samanlainen skenaario eikä niitä jaksa aina yksin miettiä..

 

[bonekuukkeli]

Tovin aikaa mietin, että vastaanko tähän aiheeseen ollenkaan. Aihepiiristä on kokemusta niin henkilökohtaisen elämän, kuin työnkin puolesta. Aikoinaan seurustelin erään ihmisen kanssa vuosien ajan ja mitä pidemmälle aika kului, sitä hirveämmäksi meno eteni. Mustasukkaisuus ja raivokohtaukset olivat todella mittavia jolloin tuli joinain kertoina istuttua jopa vessan lattialla jaloilla ovea kiinni pitäen, että toisen kohtaus menee ohi (ainoa keino oikeastaan välttää tilanteen kärjistymistä enempää fyysiseksi, sillä talosta poistuminen vain pahentaisi tilannetta, epäilyjä jne. Sitäkin tuli tehtyä lukuisia kertoja). Syytä epäilyille pettämisestä tai mistään ei olisi pitänyt olla, sillä itsekin luonteeltani viihdyin kotosalla 99% ajasta ja alkoholin käyttökin minimaalista eli mitään kaverireissuja ei oikestaan ollut. Ihmismieli on kuitenkin siitä jännä, että nuiden tilanteiden jälkeen tulee se rauhallinen vaihe ja hetken sitä kerkeää taas kuvitella että tilanne saattaisi jollain ihmeen keinolla lähteä paranemaan päin. Mutta kyllähän se parisuhde menee nopeasti "räjähdysherkäksi" kun sitä rupeaa itsekin olemaan varuillaan tulevan varalta. Tuota tuli kuitenkin katsottua monta vuotta, sillä taustalla varmasti oli myös omat lapsuuden kokemukset vanhempien runsaasta alkoholin käytöstä ja heidän perään holhoamisesta (lukuisia kertoja vienyt hoippuvaa vanhempaa sänkyyn nukkumaan tai miettinyt missä ovat. Lisäksi riitelyä yms. ei nyt siitä enempää). Eli kovin herkästi ei periksi halunnut antaa.

Eniten tilanne paheni siinä vaiheessa, kun hakeuduin hoitoalalle opiskelemaan ja sehän on tiedetysti naisvaltainen ala. Mustasukkaisuus sai ihan uudet mittasuhteet ja tilanne alkoi jo häiritsemään omia opintoja yms. Lisähaasteina oli kaikenmaailman uskomushoitoihin ja henkimaailman asioiden täysi kannattaminen / niiden tahojen vietävissä oleminen, joka oli taas oman loogisen maailmanakatsomusen kanssa pahasti ristiriidassa. Homma päätyi pian erään vaarallisen tilanteen jälkeen eroon. Sitä on vaikea kuvailla, miten paljon ihminen voi venyä mukana ja uhrata itsestään vain yrittääkseen auttaa toista ja toivoa parempaa huomista.

Hoitoalalla taas olen tehnyt mielenterveyspuolella n. 10v töitä ja kaikenlaista sielläkin on kerennyt näkemään. Aloittajan tekstistä huokuu kyllä jonkinlainen terapiatausta, sillä yleensä hoidon piirissä olevat ihmiset ovat äärimmäisen hyviä analysoimaan omia tilanteitaan ja kuvailemaan niitä. Ovathan he niistä kuitenkin saattaneet jo vuosia keskustella ammattihenkilöiden kanssa (joka itsekin vielä jonkin aikaa sitten olin). Traumataustat ja muutkin mielenterveysongelmat ovat kuitenkin luonteeltaan sellaisia, että ne vaativat usein ihan älyttömästi aikaa ja ympäristönkin tukea, jotta niissä päästään oikeasti eteenpäin. Mutta omankin kokemuksen perustella voin sanoa, ettei kenenkään tulisi varta vasten omaa elämäänsä uhrata toisen vuoksi (eikä siitä ole välttämättä hyötyäkään, vaan se voi myös ylläpitää ongelmaa). Valitettavan usein hoitoprosessit kuitenkin jäävät kesken, kun päästään vihdoin sen ydinasian ympärille. Sitten alkaa se pakittaminen ja hoitokäynneiltä pois jääminen ym. Ja tämä tapahtuu todella monella asiakkaalla alkuvaiheen "kuherrusajan jälkeen", mikä on valitettavaa. Kyseessä on kuitenkin todella arat ja ihmistä itseään laajalti määrittelevät asiat, joiden kanssa he ovat saattaneet elää koko elämänsä (kuten ap hyvin mainitsi, että traumat saattavat muodostua jo aikana josta ihminen ei itse muista mitään). Eli muutos on harvoin helppo.

Hulluksi haukkuminen tms. on taas ihan turhaa. Jos ihminen hakee itselleen apua haasteisiin, niin se on pelkästään positiivinen asia. Yllättyisitte, jos tietäisitte miten monilla tavallisilta vaikuttavilla (tai menestyvillä) ihmisillä voi olla mittaviakin hoitoja taustalla. Ja näkyyhän se mm. julkisuuden henkilöiden ulostuloina, mikä on osaltaan ollut heidän elämässä vaikuttamassa myös menestymiseen. Yleensä huonoiten pärjää ne hoidosta tiputtautuneet, jotka syrjäytyvät ja jumittuvat omiin koteihinsa.

Tiivistetysti voisin siis sanoa, että traumoilla todellakin on vaikutusta ihmissuhteisiin ja osin ne vaikutukset saattavat olla tuhoisiakin. Mutta enemmän se on kiinni siitä kokonaisuudesta, että lähteekö henkilö hakemaan oikeasti sitä apua itselleen ja onko toinen osapuoli kuviossa tukena, vai jarruttavana/tilannetta pahentavana osapuolena. Pahalla en katso jos joku siinä päättää nostaa kytkintä, sillä kaikilla meillä on vain yksi elämä elettävänä.

 

[Red6666]

Tovin aikaa mietin, että vastaanko tähän aiheeseen ollenkaan. Aihepiiristä on kokemusta niin henkilökohtaisen elämän, kuin työnkin puolesta. Aikoinaan seurustelin erään ihmisen kanssa vuosien ajan ja mitä pidemmälle aika kului, sitä hirveämmäksi meno eteni. Mustasukkaisuus ja raivokohtaukset olivat todella mittavia jolloin tuli joinain kertoina istuttua jopa vessan lattialla jaloilla ovea kiinni pitäen, että toisen kohtaus menee ohi (ainoa keino oikeastaan välttää tilanteen kärjistymistä enempää fyysiseksi, sillä talosta poistuminen vain pahentaisi tilannetta, epäilyjä jne. Sitäkin tuli tehtyä lukuisia kertoja). Syytä epäilyille pettämisestä tai mistään ei olisi pitänyt olla, sillä itsekin luonteeltani viihdyin kotosalla 99% ajasta ja alkoholin käyttökin minimaalista eli mitään kaverireissuja ei oikestaan ollut. Ihmismieli on kuitenkin siitä jännä, että nuiden tilanteiden jälkeen tulee se rauhallinen vaihe ja hetken sitä kerkeää taas kuvitella että tilanne saattaisi jollain ihmeen keinolla lähteä paranemaan päin. Mutta kyllähän se parisuhde menee nopeasti "räjähdysherkäksi" kun sitä rupeaa itsekin olemaan varuillaan tulevan varalta. Tuota tuli kuitenkin katsottua monta vuotta, sillä taustalla varmasti oli myös omat lapsuuden kokemukset vanhempien runsaasta alkoholin käytöstä ja heidän perään holhoamisesta (lukuisia kertoja vienyt hoippuvaa vanhempaa sänkyyn nukkumaan tai miettinyt missä ovat. Lisäksi riitelyä yms. ei nyt siitä enempää). Eli kovin herkästi ei periksi halunnut antaa.

Eniten tilanne paheni siinä vaiheessa, kun hakeuduin hoitoalalle opiskelemaan ja sehän on tiedetysti naisvaltainen ala. Mustasukkaisuus sai ihan uudet mittasuhteet ja tilanne alkoi jo häiritsemään omia opintoja yms. Lisähaasteina oli kaikenmaailman uskomushoitoihin ja henkimaailman asioiden täysi kannattaminen / niiden tahojen vietävissä oleminen, joka oli taas oman loogisen maailmanakatsomusen kanssa pahasti ristiriidassa. Homma päätyi pian erään vaarallisen tilanteen jälkeen eroon. Sitä on vaikea kuvailla, miten paljon ihminen voi venyä mukana ja uhrata itsestään vain yrittääkseen auttaa toista ja toivoa parempaa huomista.

Hoitoalalla taas olen tehnyt mielenterveyspuolella n. 10v töitä ja kaikenlaista sielläkin on kerennyt näkemään. Aloittajan tekstistä huokuu kyllä jonkinlainen terapiatausta, sillä yleensä hoidon piirissä olevat ihmiset ovat äärimmäisen hyviä analysoimaan omia tilanteitaan ja kuvailemaan niitä. Ovathan he niistä kuitenkin saattaneet jo vuosia keskustella ammattihenkilöiden kanssa (joka itsekin vielä jonkin aikaa sitten olin). Traumataustat ja muutkin mielenterveysongelmat ovat kuitenkin luonteeltaan sellaisia, että ne vaativat usein ihan älyttömästi aikaa ja ympäristönkin tukea, jotta niissä päästään oikeasti eteenpäin. Mutta omankin kokemuksen perustella voin sanoa, ettei kenenkään tulisi varta vasten omaa elämäänsä uhrata toisen vuoksi (eikä siitä ole välttämättä hyötyäkään, vaan se voi myös ylläpitää ongelmaa). Valitettavan usein hoitoprosessit kuitenkin jäävät kesken, kun päästään vihdoin sen ydinasian ympärille. Sitten alkaa se pakittaminen ja hoitokäynneiltä pois jääminen ym. Ja tämä tapahtuu todella monella asiakkaalla alkuvaiheen "kuherrusajan jälkeen", mikä on valitettavaa. Kyseessä on kuitenkin todella arat ja ihmistä itseään laajalti määrittelevät asiat, joiden kanssa he ovat saattaneet elää koko elämänsä (kuten ap hyvin mainitsi, että traumat saattavat muodostua jo aikana josta ihminen ei itse muista mitään). Eli muutos on harvoin helppo.

Hulluksi haukkuminen tms. on taas ihan turhaa. Jos ihminen hakee itselleen apua haasteisiin, niin se on pelkästään positiivinen asia. Yllättyisitte, jos tietäisitte miten monilla tavallisilta vaikuttavilla (tai menestyvillä) ihmisillä voi olla mittaviakin hoitoja taustalla. Ja näkyyhän se mm. julkisuuden henkilöiden ulostuloina, mikä on osaltaan ollut heidän elämässä vaikuttamassa myös menestymiseen. Yleensä huonoiten pärjää ne hoidosta tiputtautuneet, jotka syrjäytyvät ja jumittuvat omiin koteihinsa.

Tiivistetysti voisin siis sanoa, että traumoilla todellakin on vaikutusta ihmissuhteisiin ja osin ne vaikutukset saattavat olla tuhoisiakin. Mutta enemmän se on kiinni siitä kokonaisuudesta, että lähteekö henkilö hakemaan oikeasti sitä apua itselleen ja onko toinen osapuoli kuviossa tukena, vai jarruttavana/tilannetta pahentavana osapuolena. Pahalla en katso jos joku siinä päättää nostaa kytkintä, sillä kaikilla meillä on vain yksi elämä elettävänä.

Kiitos palautteesta ja kyllä, itse hoitoalalla + terapia alla, mutta näyttäytyy siltä, että pitää taas jatkaa hoitokontaktia. Ei se minulta pois ole, vaan päinvastoin.

Kuullostaa kyllä hurjalle tuo suhde mikä sinulla ollut, onneks ei käynyt fataaleja vahinkoja. Itsellä ei koskaan manifestoitunut väkivaltaisena käyttäytymisenä kumppania kohtaan, parikymppisenä tosin oli vihanhallintaan liittyviä ongelmia muutoin, nekin on hoidettu eikä enään jälkeäkään siitä.

Suurin ongelma itsellä on enään se, että parisuhteissa pystyisi luottamaan tai saisi sen "tutkan" pois päältä, mutta milläs sinä käytännössä sen intuition laitat pois? Ehkä minulle on vain osunut sellaisia kumppaneita jotka ei kykene antamaan sitä tukea, tai antavat hetken, mutta sen jälkeen joku muuttuu. Yleensä se rooli kääntyy sittemmin tilannetta pahentavaksi osapuoleksi, ymmärrettävästi. Aivan varmasti se kumppani kokee, että on kontrollia ja määräilyä ja varmasti se toisen päily tai epävarmuus vaikuttaa siihen omaankin toimintaan ja soppa on valmis. Kun tätä asiaa ei hoideta kuukaudessa tai kahdessa, tämä saattaa viedä uudessa suhteessa vakavalla taustalla olevalla vuodenkin. Kaikissa mielenterveyden häiriöissä ja sen hoidossa on tärkeää rutiinit ja kantava, tukeva struktuuri. Kun se järkkyy, järkkyy kaikki.

Itse sanoittanut uudelle kumppanille asioita ja pyrkinyt kertomaan, että tää ei oo helppo kummallekkaan, mutta ei se ole riittänyt. Suhde ei kanna.

 

[Red6666]

Olen havainnut myös tälläisen piirteen, joka oli itselle kokonaan uusi, että kumppani jos vilpittömästi osoittaa tunnettaan tai välittämistä, saatan alkaa itkemään tai liikuttua niin paljon etten pysty hetkeen tekemään mitään. Siihen saattoi riittää yksi kumppanin lähettämä viesti tai vahvempi halaus ilman seksuaalista tarkoitusta. Se tuntui jostain syystä niin hyvälle, ja samaan aikaan en uskonut sitä. Ihan helvetin ristiriitaiset fiilikset.

Ihan uus juttu, sulla mitään käsitystä alan ammattilaisena @bonekuukkeli ?

 

[bonekuukkeli]

Olen havainnut myös tälläisen piirteen, joka oli itselle kokonaan uusi, että kumppani jos vilpittömästi osoittaa tunnettaan tai välittämistä, saatan alkaa itkemään tai liikuttua niin paljon etten pysty hetkeen tekemään mitään. Siihen saattoi riittää yksi kumppanin lähettämä viesti tai vahvempi halaus ilman seksuaalista tarkoitusta. Se tuntui jostain syystä niin hyvälle, ja samaan aikaan en uskonut sitä. Ihan helvetin ristiriitaiset fiilikset.

Ihan uus juttu, sulla mitään käsitystä alan ammattilaisena @bonekuukkeli ?

Näihin on hyvin vaikea löytää yhtä yksittäistä syytä (varsinkaan tarkemmin tutustumatta), mutta kuten alkuviestissä taisit mainita vanhoista tapahtumista/kokemuksista niin ne voivat usein liittyä myös sellaisiin. Eli jos menneisyydessä on esimerkiksi sinua kohtaan ollut vanhempien/muun toimesta ristiriitaista käyttäytymistä, niin vastaavat tilanteet voivat myöhemmin elämässä laukaista monenlaisia ristiriitaisiakin tuntemuksia. Tästähän on kärjistettynä esimerkkinä tapaukset joissa on vaikkapa ollut seksuaalista hyväksikäyttöä ja se on pitänyt sisällään alkuun halailua tai jopa kiinni pitämistä, niin myöhemmin samankaltaisessa tilanteessa eleet voivat laukaista voimakkaitakin tilanteita (yhdellä esimerkiksi oli kokemus sidottuna olemisesta ja aikuisena riitti, että joku tarttu tervehtiessä / huomion kiinnittäessä ranteeseen, niin reaktio oli erittäin voimakas). Tunteita kun on aikansa oppinut käsittelemään, niin saattaa ruveta hahmottamaan nuissa tilanteissa myös niitä hyviä puolia. Silti siellä taustalla voi kummitella pitkäänkin se alitajunta / sensorit / tutka, joka yrittää hälyttää että tässä on jotain epäilyttävää. Itse aina keskustelin asiakkaiden kanssa nuista sensoreista, että niitä voi myös opetella pitämään hyvänä asiana ja vahvuutena. Se vain pitää oppia hallitsemaan. Silloin sille ei anna niin negatiivista merkitystä, "mitä pitäisi välttää" ja silloinhan kierre vain pahenee. Vaikea tarkemmin asiaa kuvata näin lyhyissä teksteissä.

Mainitsit aiemmin katastrofiajattelusta. Olet varmaan joskus yrittänyt kirjoittaa myös asioita paperille? Jos epäilyksiä alkaa heräämään, niin on ihan hyvä jos sinulla olisi myös vastapainona niitä hyvinä hetkinä kirjoitettuja tekstejä ja silloin voit helpommin lähteä käsittelemään päälle vyöryviä ajatuksia, että mitkä niistä on oikeasti totta ja mitkä ei. Kirjoittaminen myös antaa aikaa ja konkretisoi niitä ajatuksia, eli sitä kannattaa ainakin kokeilla (jos ei näin ole jo tehnyt).

Parhaan avun kuitenkin saa, kun hakeutuu jonnekin mistä saa säännöllisesti luottamuksellista tukea ja voi ajatuksiaan käsitellä jonkun "ulkopuolisen" kanssa. Yksin asioiden kanssa painiessa asiasta ei usein tule mitään ja harvemmin myöskään toimii se, että parisuhteen toinen osapuoli on terapeuttina.

 

[Red6666]

"Tästähän on kärjistettynä esimerkkinä tapaukset joissa on vaikkapa ollut seksuaalista hyväksikäyttöä ja se on pitänyt sisällään alkuun halailua tai jopa kiinni pitämistä, niin myöhemmin samankaltaisessa tilanteessa eleet voivat laukaista voimakkaitakin tilanteita (yhdellä esimerkiksi oli kokemus sidottuna olemisesta ja aikuisena riitti, että joku tarttu tervehtiessä / huomion kiinnittäessä ranteeseen, niin reaktio oli erittäin voimakas"

Voi hitto. Miten tää ei edes tullut mieleen. Tätä asiaa on käsitelty kyllä siellä psykan penkillä, mutta ei ole oireillut oikein millään tavalla niin oli minulle uusi kokemus täysin. Muutoin seksuaalisessa kanssa käymisestä ole mitään vikaa.

Mutta siis ihan mahtavaa saada ammattilainen tähän ketjuun mukaan. Avartavaa hommaa. Katastrofiajattelumalli on mulla purettu, ja mulla on siihen maadoitus keinot millä sen teen. Joskus ihan sairaan hankalaa ja vaikeaa yksin, varsinkin jos se toinen tietämättään vahingossa triggeröi, se ei tietenkään ole toisen vika. Pitäisi avaa suu ja pyytää vaikka jtn kivaa sanottavaa tai kosketus.

Iso kiitos. Jatkan tän pohdintaa tän yön!

 

[tjkoo]

Iso kiitos. Jatkan tän pohdintaa tän yön!

No mites tänään? Pistätkö YV?

 

[Red6666]

No mites tänään? Pistätkö YV?

Laittaisin, jos pystyis!

 

[taski]

Täällä on jotkut hullujen kokoontumisajot

 

[DädiFinn]

Huonoon käytökseen ei ole tekosyitä.

Ei se ihan näin taida mennä. Traumaperäiset oireet ja muut psyykeeseen liittyvät asiat on monasti ihan oikeita syitä.

 

[Tonnin Seteli]

Ei se ihan näin taida mennä. Traumaperäiset oireet ja muut psyykeeseen liittyvät asiat on monasti ihan oikeita syitä.

Totta kai ne joskus ovat kausaalisia syitä ja aivan selkeästi ymmärrettävissä, vaikkakaan eivät selityksiä tai sikailupasseja.

Kun ihminen aikuisiällä kärsii siinä määrin huonoa käytöstä, että se heijastuu myöhempään vuorovaikutukseen, se kaiketi useimmiten tarkoittaa muuta kuin tästä eteenpäin jatkuvaa uhriutujan tekemää toisen piinaamista, hyväksikäyttöä, manipulointia ja kaasuvalotusta. Sosiopaattista muistuttava käytös lienee aika pieni alajoukko pahimpia tapauksia. Tällaisen soisi olevan aika pientä marginaalia, mutta nykyinen narratiivi vaikuttaa melkeinpä kannustavan siihen.

Vastaavasti kaikki kusipäinen käytös ei suinkaan johdu jostain myyttisestä oikeutuksena käytettävästä "traumataustasta"(jonkun toisen todellisesta tai fiktiivisestä aiemmasta käytöksestä) vaan voi johtua synnynnäisestä tai lapsuusaikaisesta sielunvammasta tai silkasta kusipäisyydestä. Yleensä johtuukin, ja nuorena alkaa.

 

[Jurppii]

Käytös on kuitenkin pitkälti opittu juttu. Sosiaalisia normeja nämä, ettei sanota ikävästi ilman syytä, hypätä vieraissa jne.

Toki ne mentaalipuolen hommat voi saada käämin palamaan, itsehillinnän menemään tai aiheuttaa täyttä tilannetajuttomuutta, jolloin ihminen saattaa käyttäytyä huonosti syyntakeettomasti.

 

[Red6666]

Käytös on kuitenkin pitkälti opittu juttu. Sosiaalisia normeja nämä, ettei sanota ikävästi ilman syytä, hypätä vieraissa jne.

Toki ne mentaalipuolen hommat voi saada käämin palamaan, itsehillinnän menemään tai aiheuttaa täyttä tilannetajuttomuutta, jolloin ihminen saattaa käyttäytyä huonosti syyntakeettomasti.

Noinhan se on. Eihän traumatausta ole tosiaan se freepass-kortti kaikesta paskasta, mutta sen ymmärtäminen auttaa aika hemmetin moneen asiaan ihan itsensä takia, sekä sitten sen vastapuolen. Oli se sitten ystävä, perheenjäsen tai kumppani.

Itse koen tärkeäksi sanoittaa ja kertoa historiastani sekä tietysti pilkkoa sitä traumataustaa, jotta toisen olisi helpompaa ehkä olla mun kanssa. Mulla on melkolailla samat "säännöt" tai arvomaailma, oli se suhde ihmiseen sitten mikä tahansa. Tarkoitan tällä myös sukua, jos se on mulle myrkyllinen ja en saa tilannetta korjattua keskustelemalla, "poistan" henkilön elämästäni. Riittävällä tasolla niin, ettei ko.henkilön toiminta tai käytös voi minua enään satuttaa enempää.

Käytös on pääsääntöisesti opittua, jopa tiedostamattomalla tasolla, varsinkin traumataustaisella. Tähän vaikuttaa kasvuolosuhteet, millaiset vanhemmat oli, millaisessa ympäristössä muutoin kasvoi yms. Vaatii itsensä kanssa hieman töitä ja avarakatseisuutta itseään kohtaan, että ymmärtää omaa toimintaa ja osaa peilata sitä. Itellä kesti tosi kauan tajuta joitakin juttuja miksi toimin näin tai miksi ajattelen näin, nykyään niitä tunnistaa (joskus vasta tilanteen jälkeen) ja osaa hillitäkkin, mutta rajansa toki kaikella. Mitä pidempään tilanne kestää, joka psyykettä kuormittaa, sitä vaikeempaa mun on hallita itteäni, joskus se kuppi sitten vaan kaatuu. Niin se menee ihan "terveelläkin" ihmisellä, ja rehellisyyden nimissä mietin, kuka meistä oikeasti on "terve", eli täysin absoluuttisen traumaton? Ei kukaan.

 

[Red6666]

Ja nyt kun on enemmän aikaa ollut henkilökohtaisen elämän puolelta tehdä jotain järkevääkin, törmäsin tälläiseen sarjaan Youtuben ihmeellisessä maailmassa. Äijän tapa puhua ja olemus aluksi ärsytti mua ihan helvetisti, mutta pääsin siitä yli ja kuuntelin, ihan järkevää ja järkeenkäyvää settiä.
Eli Turussa toimiva dialektis-kehollinen terapeutti Filius & Fila-kanavalta avaa vähän oman hoitomuotonsa kautta traumaa, mitä se oikeastaan on, miten siihen voi vaikuttaa yms. Kahdeksan noin 15min pituista jaksoa.

Traumahan ei siis ole vain käytöshäiriö tms, vaan se on traumaattisen tapahtuman, tai ajanjakson aiheuttama kehon hermostoon opetettu tapa toimia ja reagoida. Melkoisen alitajuntainen siis, jos ei ole tunnistettu.






OSA6 – Trauman aiheuttamat haasteet ihmissuhteissa
OSA7– Trauman aiheuttamat haasteet tunne-elämässä
OSA8 – Miten traumoja voidaan hoitaa?