tomra r1 pullokone

Liittynyt
13.12.2021
Viestejä
555
Tomra r1 koneeseen tuli kipattu sekalaisia pantillisia pakkauksia. 4 x 250 litraa. Yhteensä noin 135e.
Mutta käytön loppupäässä ilmestyi kiukkuinen cittarin akka kiukuttelemaan mukaan joutuneesta 10kpl lasipullosta sekä 5 kpl pieniä limsapulloja joissa oli noin desilitra pohjalla limsaa.
Myyjän mukaan kuulemma Iso riski pullon hajoamisesta koneen sisälle.
Porttikieltoa ehdotteli jos homma toistuu.

Mites muilla sujunut nämä palautukset tämän uuden koneen kanssa ?
 
Liittynyt
11.05.2020
Viestejä
306
No tuota, mitenkään kettuilematta niin eikös sen käyttöohjeissa nimenomaan sanota että tölkit ja _muovi_pullot, eli järkikin sen jo sanoo että tuollaiseen myllyyn ei laiteta mitään lasiesineitä. Tuo limsatilkan jättäminen pullon pohjalle on kanssa kyllä laiskuutta ja voi lisätä perinteisten koneidenkin huoltotarvetta, kun ne puhkaisevat pullot siellä linjan päässä ja makeat/tahmeat nesteet valahtaa liukuhihnalle ja sitten siellä jumittaa ja rahisee kaikki liikkuvat osat sen jälkeen.

Eli kyllä mielestäni ihan oikeasta asiasta myyjä valitti, tosin ehkä porttarilla uhkailu on vähän överiä ja asiakaspalveluhenkeen kuuluisi opastaa eikä uhkailla.

Itse en ole moista masiinaa vielä päässyt kokeilemaan mutta vaikuttaa ihan sinänsä hyvältä idealta, kunhan myös tavalliset pullokoneet säilyy rinnalla. Näen ongelmana juurikin tuon että jos sulla on vaikka 30 pulloa missä pari lasipulloa seassa, niin joudut sitten erikseen käydä ne lasiset nakkaamassa eri tomaattiin. Kylhän tuokin kai niistä pantin antaa (?) mutta ihan oikea riskihän siinä on että ne menee sirpaleiksi sinne jonnekkin väleihin mikä ei varmaan ole kovin hyvä juttu.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
1 510
Olin siinä luulossa että ne pullot murskataan? Aina kun laitan pullon automaattin niin kuuluu pamaus kun se särkyy.
 
Liittynyt
13.12.2021
Viestejä
555
No tuota, mitenkään kettuilematta niin eikös sen käyttöohjeissa nimenomaan sanota että tölkit ja _muovi_pullot, eli järkikin sen jo sanoo että tuollaiseen myllyyn ei laiteta mitään lasiesineitä. Tuo limsatilkan jättäminen pullon pohjalle on kanssa kyllä laiskuutta ja voi lisätä perinteisten koneidenkin huoltotarvetta, kun ne puhkaisevat pullot siellä linjan päässä ja makeat/tahmeat nesteet valahtaa liukuhihnalle ja sitten siellä jumittaa ja rahisee kaikki liikkuvat osat sen jälkeen.

Eli kyllä mielestäni ihan oikeasta asiasta myyjä valitti, tosin ehkä porttarilla uhkailu on vähän överiä ja asiakaspalveluhenkeen kuuluisi opastaa eikä uhkailla.

Itse en ole moista masiinaa vielä päässyt kokeilemaan mutta vaikuttaa ihan sinänsä hyvältä idealta, kunhan myös tavalliset pullokoneet säilyy rinnalla. Näen ongelmana juurikin tuon että jos sulla on vaikka 30 pulloa missä pari lasipulloa seassa, niin joudut sitten erikseen käydä ne lasiset nakkaamassa eri tomaattiin. Kylhän tuokin kai niistä pantin antaa (?) mutta ihan oikea riskihän siinä on että ne menee sirpaleiksi sinne jonnekkin väleihin mikä ei varmaan ole kovin hyvä juttu.
Se plokkaa erikseen ne lasiputelit, ei hyvitä. Työntää erilliseen kaukaloon näkösälle.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 922
Itsekkin nähnyt vastaavan tilanteen eli itse olin palauttamassa samoihin aikoihin samaan koneeseen pulloja, joku työntekijä/vartija tuli useampaan kertaan sanomaan kahdelle kaverille, ettei niitä lasipulloja kiitos. Jossain vaiheessa rupesivat erittelemään. Isomman kasan pulloja palauttivat ja välillä päästivät muitakin palauttamaan välissä
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 724
Eikös tässä nyt ole se perinteinen ongelma, eli kun keksitään hyvä idea niin sen käytännön toteutus on todella vaikeaa kun käyttäjät eivät ymmärrä noudattaa sääntöjä. Sitten kun aletaan miettimään miten väärinkäyttöä voidaan ehkäistä niin saattaa vesittyä koko idea.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 012
TähänKIN auttaa varmaan se perinteinen Suomalainen meno. Jos ei porkkanalla, niin sitten kepillä.

Laitetaan laite tunnistamaan lasipullot, ja stanan iso lappu "LASIPULLON KONEESEEN LAITTAMINEN AIHEUTTAA 5€ AUTOMAATTISEN SAKON". Loppuu saman tien :) :D
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 727
Niin tai miksei tämä laitos voi lajitella sinne työnnettävät pullot samaan malliin kuin toi vanhanmallinenkin kone?
Joutuuhan se nytkin lajittelemaan tölkit ja muovipullot erilleen niin miksei se tekisi myös lasipulloille?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 292
Tässä hienossa rangaistusmaksun ideassa taitaa olla sellainen ongelma, että panttijärjestelmän tarkoitus on tilittää ne pantit takaisin asiakkaalle. Jos näin ei toimita, niin sehän on kaikin tavoin verotuksen ja kirjanpidonkin näkökulmasta perseestä. Kuulostaa jopa talousrikokselta. Siispä moiseen tuskin ollaan ryhtymässä.

Jos joku laittaa alumiinitölkkien ja muovipullojen kierrätyskoneeseen myös lasipulloja, ja toisaalta joku kokee todella hyväksi ideaksi laittaa kuluttajakäyttöön panttipalautuslaitteen johon ei saa lasipulloja joutua, niin tarinassa ei varsinaisesti ole sankareita. Jonkinlainen suunnittelun kukkanen. Kierrätyksen suunnittelijoille luulisi olevan melko selkeää perusoppimäärää, miten esimerkiksi jätelasin keräykseen heitetään joka vitun kerta ikkunalasia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 012
Niin tai miksei tämä laitos voi lajitella sinne työnnettävät pullot samaan malliin kuin toi vanhanmallinenkin kone?
Joutuuhan se nytkin lajittelemaan tölkit ja muovipullot erilleen niin miksei se tekisi myös lasipulloille?
Koska koneen ideana on lajitella mahdollisimman nopeasti. Kaadat säkin sisään, kone tekee työn. Särkyvät lasipullot tappaa idean todella tehokkaasti.

Tässä hienossa rangaistusmaksun ideassa taitaa olla sellainen ongelma, että panttijärjestelmän tarkoitus on tilittää ne pantit takaisin asiakkaalle. Jos näin ei toimita, niin sehän on kaikin tavoin verotuksen ja kirjanpidonkin näkökulmasta perseestä. Kuulostaa jopa talousrikokselta. Siispä moiseen tuskin ollaan ryhtymässä.

Jos joku laittaa alumiinitölkkien ja muovipullojen kierrätyskoneeseen myös lasipulloja, ja toisaalta joku kokee todella hyväksi ideaksi laittaa kuluttajakäyttöön panttipalautuslaitteen johon ei saa lasipulloja joutua, niin tarinassa ei varsinaisesti ole sankareita. Jonkinlainen suunnittelun kukkanen. Kierrätyksen suunnittelijoille luulisi olevan melko selkeää perusoppimäärää, miten esimerkiksi jätelasin keräykseen heitetään joka vitun kerta ikkunalasia.
Niin. Osalle ihmisistä on ihan oikeasti vaikeaa lukea, tai edes ymmärtää kuvalliset ohjeet. Koneen nopeushan tässä on se idea. Nyt kun pantista/panteista, perittäisiin 5€/käsittelymaksu/lasipullo. Niin kyllä Suomalainen oppii kepillä.

Edit: Random video Youtubesta:

Tossa näkee koneen nopeuden. 91 tölkkiä, ja 61 muovipulloa alle kahdessa minuutissa. Yksi sieltä meni hylkyyn, joka oli kyllä muovia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 292
Niin. Osalle ihmisistä on ihan oikeasti vaikeaa lukea, tai edes ymmärtää kuvalliset ohjeet. Koneen nopeushan tässä on se idea. Nyt kun pantista/panteista, perittäisiin 5€/käsittelymaksu/lasipullo. Niin kyllä Suomalainen oppii kepillä.
Sitä juuri tarkoitan, että tämä voisi behavioristisesta näkökulmasta "toimia" ja olla tehokasta ja kätevää jossain Kiinassa tai Venäjällä, mutta ei ehkä onneksi toistaiseksi ole mahdollista pohjoismaisessa tasavallassa. Meillä täällä sivistyneessä maailmassa on valitettavasti ratkaistava ongelmat muuten kuin kyykyttämällä.

Aika hyvä käytännön idea olisi jalostaa betaversio ainakin johonkin 1.1 versioon saakka, jolloin sinne samaan kadotukseen menee ihan sopivasti lasipullot ja vaikkapa tiili palautuu jämäkaukaloon. Silloin ratkaisu on teknisesti kypsä. Erittäin nopeasti voidaan silti lajitella. Se olisi ollut 1980-luvun tekniikalla vaikeaa, mutta sehän meni jo.

Joka tapauksessa erittäin tärkeän parannuksen jatkokehitys on tärkeää. On ainakin viimeiset 20 vuotta ollut jokseenkin koomista ja häpeällistä seisottaa ihmisiä omakustanteisesti alttarilla tärkeimmän kuluttajapakkausten kierrätyksen edessä tekemässä tuottamatonta työtä. Vasta ihan viime vuosina on edes kohtuullisesti toimivia pakkotyöautomaatteja ollut yleisesti, ja edelleen asiakkaan kiusaaminen huonolla luennalla ja hidastelulla on melko yleistä.
 
Viimeksi muokattu:

Thombson

Köyhä
Liittynyt
02.07.2019
Viestejä
112

Kyllähän ennenvanhaan oli nämäkin asiat paremmin. Palautettiin pullot kaupan nurkkaan ja kerrottiin kassalla montako pulloa palautettiin.
 
poskiholisti

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
792
Joka tapauksessa erittäin tärkeän parannuksen jatkokehitys on tärkeää. On ainakin viimeiset 20 vuotta ollut jokseenkin koomista ja häpeällistä seisottaa ihmisiä omakustanteisesti alttarilla tärkeimmän kuluttajapakkausten kierrätyksen edessä tekemässä tuottamatonta työtä. Vasta ihan viime vuosina on edes kohtuullisesti toimivia pakkotyöautomaatteja ollut yleisesti, ja edelleen asiakkaan kiusaaminen huonolla luennalla ja hidastelulla on melko yleistä.
En nyt tiedä kuinka isoja säkkejä porukka täällä palautukseen kärrää, mutta itselläni parinkin kauppapussillisen palauttamisessa menee muutama hassu minuutti, joka on kuitenkin murto-osa markettireissun kestosta. Ja en edes muista, milloin automaatille olisi joutunut jonottamaan kuin neuvostoliittolaiselle virastotiskille.

Hieman offtopikkia, mutta en näe mitenkään hedelmällisenä kellottaa jokaista arjen meta-askaretta. Toki jokainen voi laskea tuntihinnan vaikka pöytien pyyhkimiselle tai paskavaippojen vaihtamiselle. Toisaalta jokainen voi myös hankkia ison osan koti-askareista palveluiden muodossa halutessaan, puhutaan nyt vaikka ruohonleikkuusta tai siivoamisesta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 825
Aivan ongelmitta ahmi mökiltä pari jätesäkkiä muovipulloa ja tölkkiä. Paljon mukavampi härveli kuin käsin syötettävät.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
625
Eniten tässä threadissa huvittaa, että AP näki vaivaa tehdä internettiin foorumithreadin asiasta, jossa ei itse noudata ohjeita ja saa sitten siitä palautetta. Mitäs jos tyhjennetään ne pullot ennen palautusta vaikka viemäriin ja palautetaan ne oikeisiin koneisiin? Ei se nyt niin rankkaa ole.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 624
Tammiston ja Keravan citymarketeissa on tuollaista tullut käytettyä, fiksu laite kun on vaikka 8 muovikassillista pulloja.

Ja oon nähnyt pari kertaa kun on laitettu lasipulloja ja ne on helähtänyt paskaksi siellä koneessa. Itelläkin pari kertaa vahingossa pussista lipsahtanut lasinen viinipullo sekaan, mutta se on helppo vielä kaivaa
pois sieltä koneesta ennen kuin laittaa luukun kiinni ja käyntiin.

Sakkoa/virhemaksua noista lasipulloista ei varmaan voi antaa, mutta sen sijaan jokin 2 minuutin aikasakko ajaisi ehkä asian samalla tavalla :)
 
Joo, noh laiskuudestahan tässä on kyse jos ei jaksa käyttää oikeita koneita ja jättää vielä pullot osittain tyhjentämättä.
 
Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
Normaalit koneetkin lajittelee lasipullot erilleen muovipulloista, miksei tuo kone?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 825
Normaalit koneetkin lajittelee lasipullot erilleen muovipulloista, miksei tuo kone?
Koska se lajittelee ne säiliöön dumpatut pullot semmosella suurella pyörivällä hässäkällä josta ne pullot ja tölkit tippuu takaisin monta kertaa. Lasipullo ei kestä sitä jos osuu toiseen lasipulloon.
 
Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
Koska se lajittelee ne säiliöön dumpatut pullot semmosella suurella pyörivällä hässäkällä josta ne pullot ja tölkit tippuu takaisin monta kertaa. Lasipullo ei kestä sitä jos osuu toiseen lasipulloon.
Kuulostaa aika huonosti suunnitellulta laitteelta, kun tarvitaan monta eri laitetta eri pulloille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 825
Tomra varmaan maksaisi hyvin rahaa sellaisesta koneesta johon kestäisi kaataa pari jätesäkkiä lasia ilman riskiä että ohkasimlat pullot särkyisi joko kaataessa rai lajitellessa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 624
Saattaishan se kestää lasipulloja kun tiputtaisi nopeuden minimiin, mutta kun tuossa on nimenomaan se idea että se on aika hemmetin nopea :)
 
SweeneyTodd

Smooth Operator
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 778
Minkähän ihmeen takia nykypäivänä ei laiteta ohjelappuja useammalla kielellä? Tuossa videon automaatissa ei ainakaan näyttänyt lukevan kuin suomeksi. Vissiin muunkielisten oletetaan osaavan lajitella palautuksensa ilman ohjeitakin.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
625
Kuulostaa aika huonosti suunnitellulta laitteelta, kun tarvitaan monta eri laitetta eri pulloille.
Niin, meinaatko, että Tomran kokoisessa firmassa ei olisi suunnitteluosaamista vai oisko nyt kyseessä kuitenkin se, että lasia ei vaan pysty käsittelemään sekaisin muovin ja alumiinin kanssa kun niitä halutaan käsitellä isoissa massoissa suurella nopeudella? Lasin osuus palautuspulloista vähenee koko ajan.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
625
Saattaishan se kestää lasipulloja kun tiputtaisi nopeuden minimiin, mutta kun tuossa on nimenomaan se idea että se on aika hemmetin nopea :)
Ja toki se, että se murskaa tölkit ja muovipullot samantien. Lasin kanssa se prosessi on hieman erilainen ja hitaampi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 145
Eniten tässä threadissa huvittaa, että AP näki vaivaa tehdä internettiin foorumithreadin asiasta, jossa ei itse noudata ohjeita ja saa sitten siitä palautetta. Mitäs jos tyhjennetään ne pullot ennen palautusta vaikka viemäriin ja palautetaan ne oikeisiin koneisiin? Ei se nyt niin rankkaa ole.
No ite ainakaan jaksa käsitellä ties mitä litkuja. Jos ei kelpaa palautukseen niin menee sekajätteeseen.
 
Liittynyt
11.05.2020
Viestejä
306
Joku jumalaton summeri ja hälytysvalo soimaan joka kerta kun joku talipää laittaa väärää kamaa koneeseen, ja kuulutus isoon ääneen "Asiakas palautuskoneella x tarvitsee avustajan paikalle", ehkä vielä live kamerakuva koneen luota kaikkiin kaupan monitoreihin katoissa ja seinillä. Ja prosessi seis siksi aikaa että joku henkilökunnasta kerkeää tulla paikalle. Loppuu se välinpitämättömyys. Tietysti varmasti joskus sattuu ihan inhimillisiä vahinkoja jonkun sokean eläkemamman palauttaessa puskasta löytämiään viinipulloja tuollaiseen, mutta kyllä julkinen häpeä on suomalaiselle kanssa yksi sellainen mitä vältetään viimeiseen asti.
 
Liittynyt
13.12.2021
Viestejä
555
Jännä että sama kone ullaredin kyläkaupalla huoli lasipullot eikä jaotellut niitä. Eikä myöskään kieltoa. Rahaakin tuli lasipulloista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 058
Mahtaa olla todella raskasta sitten sinulla. Jaksat kuitenkin viedä pullot kauppaan muttet jaksa tyhjentää tarvittaessa sisältöä automaattien vieressä olevaan lavuaariin.

Mikset samalla vaivalla dumppaa roskiin kaikkia pulloja?
Mä ainakin kippaan kaikki alumiinit talon nurkalla olevaan metallinkeräykseen. Lasipulloilla sama homma. Kierrätysaste on sama 100% kotiin ostetuilla tuotteilla kuin Suomessakin, mutta elämä on merkittävästi helpompaa kun ei tarvitse kantaa noita jätteitä takaisin kauppaan ja tölkit voi litistää jo kotona, jolloin ne vievät paljon vähemmän tilaa.

En ikipäivänä valitsisi panttisysteemiä jos saisin valita. Ihan hirveää ajan ja vaivan hukkaa.
 
Sen idea onkin motivoida ihmisiä kierrättämään rahaa vastaan. Toisille se voi olla juuri kynnys kierrättää ja toisille vähävaraisille osa tuloja. Toki io-techissä kaikki on kryptomiljonäärejä, joten koko keskustelu on turhaa.
 
Liekö se kryptomiljonääriys ratkaiseva juttu. Panttijärjestelmä oli perusteltu, kun suuri osa väestöstä asui vielä niukasti jätehuollon rajamailla eikä kaupunkialueillakaan vielä edes haaveiltu kattavasta eri jätelajien keräyksestä. Kun vanha tapa oli heittää kaikki roskat kuoppaan suulin taakse takakorven viereen, ja ehkä pikkuhiljaa siirryttiin tästä dumppaamaan kaikki Sulo-pönttöön, mitä nyt osa kaikesta palavasta poltettiin leivinuunissa.

Nykyään panttijärjestelmä tosiaan omakohtaisestikin on vain vaivaksi minulle ja pantittomien tölkkien palautus lytättynä sekajäteastian viereen on helppoa. Ylimääräinen harmi on joko kerätä kahteen läjään, roudata turhaan tilaa vieviä pantittomia kauppaan ja palvoa konetta tai lytätä kaikki ja menettää rahaa. Kannatan silti panttisysteemiä koska käsitykseni mukaan hobot keräävät julkiseen tilaan hylätyt pakkaukset sen ansiosta pois vesistöihin päätymästä ja mikromuoviintumasta. Vaivan vähentämiseksi palautuskoneita on tärkeää kehittää sikäli kun panttijärjestelmä pidetään käytössä.
 
poskiholisti

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
792
Jotenkin en nyt vain ole itse ikinä pitänyt pantillisten pakkausten palauttamista kovinkaan suurena asiana mitä tulee erilaisiin arjen haasteisiin. Pussillisen tölkkejä tai pulloja palauttaa hetkessä, enkä nykymuotoisen palautusautomaatin käyttöäkään koe erityisen hankalana saati nöyryyttävänä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 164
Parempi pantilliset automaatissa kuin puskissa ja puistoissa makaamassa. Pienellä vaivalla kierrätystä ja muutama lantti kauppalaskun vähennyksenä.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
625
...Nykyään panttijärjestelmä tosiaan omakohtaisestikin on vain vaivaksi minulle ja pantittomien tölkkien palautus lytättynä sekajäteastian viereen on helppoa. Ylimääräinen harmi on joko kerätä kahteen läjään, roudata turhaan tilaa vieviä pantittomia kauppaan ja palvoa konetta tai lytätä kaikki ja menettää rahaa...
No sulle se on vaiva, minulle se järjestelmä on etu. Vaikka olen ihan hyvin toimeentuleva, niin vien mielelläni ne pantit kauppaan ja sitten vähennän loppusummasta pois. Toki on niitäkin, joilla on tietyn asteinen alkoholiongelmia ja he eivät kehtaa kuskata sitä hylsymäärää kauppaan mitä heille syntyy.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 922
Jos ei kehtaa palauttaa ja on pantillisia pulloja/tölkkejä, niin jättää ne vaikka hissin eteen, roskakatokseen yms... Niin kyllä ne häviää viimeistään seuraavana aamuna. Jotain 14miljoonan euron edestä jää joka vuosi palauttamtta pantteja.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 260
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
383
Jännä että sama kone ullaredin kyläkaupalla huoli lasipullot eikä jaotellut niitä. Eikä myöskään kieltoa. Rahaakin tuli lasipulloista.
Paskapuhetta mutta uskon. Laitteen valmistaja kertoo ihan suoraan, että R1 ei kierrätä lasipulloja ja lasipullojen kierrätykseen pitää yhdistää samaan "linjastoon" T9-automaatti, eli se perinteinen malli, johon ne lasipakkaukset laitetaan erikseen.

Lähimmässä marketissa noita R1 automaatteja on pari, ja mieluummin odotan pienen hetken että pääsen kippaamaan pullokassit noihin kuin käyttäisin perinteistä automaattia enää. Etenkin tölkkien kanssa, ei tarvitse riskeerata käsien sotkemista vaikka palautuspisteiden yhteydessä pesumahdollisuus olisikin. Paitsi jos sinne on pesiytynyt jotain pullonkeräilijöitä joilla on useampi jätesäkki ja varaavat molemmat koneet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 454
Tuo R1 on kyllä paras keksintö pullonpalautuksessa pitkään aikaan, ei tarvitse ihmetellä onko tölkki oikein päin sun muuta turhaa, senkun kaataa pullot ja tölkit laariin. Suuaukkokin on juuri kuin tehty niille pahvilaatikoille millä Citymarketin ruokaverkkokaupan ostokset tulevat. Laatikko mahtuu juuri sopivasti "pesukoneen" luukusta sisään ja sen kun kääntää lootan ylösalaisin niin se on tyhjä. Viimeksi toissapäivänä pari laatikollista sekalaisia tölkkejä ja pieniä muovipulloja palautin ja kyllähän se vajaa 15e:kin rahaa on.

Tuli itseasiassa joku aika sitten testattua tavallisen pullonpalautuskoneen ja tuon nopeuseroa kahdella 72 tölkin erällä, toinen käsin latoen tavalliseen, toinen kaadettuna R1:n sisuksiin. Eroa ei ainakaan itselläni kovin montaa sekuntia tullut kun olen aika hyvin oppinut miten tavalliseen koneeseen saa tölkit nopeiten lastattua mutta kyllä tuo pesukonemallinen vaan on monin verroin mukavampi käyttää.
 
Liittynyt
13.10.2017
Viestejä
90
Joo, toi kone ei kestä lasipulloja ja se lukee monessa kohtaa kyllä laitetta. Ei oo ilmaista touhua korjata tota konetta eikä mukava kaivaa sieltä sisältä hajonneita lasinsirpaleita. Myös esim Tammistossa on ihan infopisteen vieressä niin työntekijöillä ottaa kyllä korviin varmasti lasipullojen kilinä
 
Liittynyt
13.12.2021
Viestejä
555
Ei olisi iso projekti suunnitella kone kaikille pulloille. Täyttöaukko myös liian ylhäällä. Samoin liian pieni jos normaali 250 litran jätesäkistä täyttelee.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 430
Liekö se kryptomiljonääriys ratkaiseva juttu. Panttijärjestelmä oli perusteltu, kun suuri osa väestöstä asui vielä niukasti jätehuollon rajamailla eikä kaupunkialueillakaan vielä edes haaveiltu kattavasta eri jätelajien keräyksestä. Kun vanha tapa oli heittää kaikki roskat kuoppaan suulin taakse takakorven viereen, ja ehkä pikkuhiljaa siirryttiin tästä dumppaamaan kaikki Sulo-pönttöön, mitä nyt osa kaikesta palavasta poltettiin leivinuunissa.

Nykyään panttijärjestelmä tosiaan omakohtaisestikin on vain vaivaksi minulle ja pantittomien tölkkien palautus lytättynä sekajäteastian viereen on helppoa. Ylimääräinen harmi on joko kerätä kahteen läjään, roudata turhaan tilaa vieviä pantittomia kauppaan ja palvoa konetta tai lytätä kaikki ja menettää rahaa. Kannatan silti panttisysteemiä koska käsitykseni mukaan hobot keräävät julkiseen tilaan hylätyt pakkaukset sen ansiosta pois vesistöihin päätymästä ja mikromuoviintumasta. Vaivan vähentämiseksi palautuskoneita on tärkeää kehittää sikäli kun panttijärjestelmä pidetään käytössä.
Sama vaiva olisi etsiä metallin keräyspiste kuin viedä kauppaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 292
No sulle se on vaiva, minulle se järjestelmä on etu. Vaikka olen ihan hyvin toimeentuleva, niin vien mielelläni ne pantit kauppaan ja sitten vähennän loppusummasta pois. Toki on niitäkin, joilla on tietyn asteinen alkoholiongelmia ja he eivät kehtaa kuskata sitä hylsymäärää kauppaan mitä heille syntyy.
Tätä kokonaisuuttahan ei kannata arvioida pelkästään henkilökohtaisen mieltymyksen perusteella vaan myös objektiivisin suurein. Palautusrituaali kuluttaa valtavan määrän työtunteja, vaikka lasketaan vain ne, jotka tekevät asiakkaat talkoilla. Sillä on kansantaloudellinen hinta, jota ei vähennä se, että jonkun subjektiivinen kokemus on, että kuuden tölkin palauttamisessa menee vain hetki.

Kuten sanoin pois leikkaamassasi osassa, kannatan silti panttijärjestelmää - sehän parantaa ympäristön siisteyttä ja viihtyvyyttä sekä vähentää paskaantumista eli on meille kaikille etu. Monen tekee vähemmän mieli hylätä pakkauksia koska siinä menettää rahaa, ja joillekin syntyy kannustin omalla ajallaan kerätä toisten roskia.

Se, että joutuu näpertelemään turhaan taas ei ole etu vaan homman kääntöpuoli. Tätä siis en hahmotettavassa tulevaisuudessa Suomessa korjaisi poistamalla panttijärjestelmän vaan kehittämällä itsepalvelun tehokkuutta, kuten jatkuvasti on tehty. Panttisummia olisi kenties myös roskaamisen vähentämiseksi syytä hieman korottaa. Ne olisi ainakin pienellä ennakoinnilla varaa suunnilleen tuplata jo indeksikorotuksen nimessä. Tämä onnistuu nykytekniikalla myös siten, että uudistus koskee vain uusia myytäviä pakkauksia.

Se, että hylsyistä saa rahaa, ei ole etu. Se on omaa rahaa joka palautuu taskuun ilmaisesta lainasta pienellä hävikillä. Ellet siis ole niin hyvin toimeentuleva, että keräät toisten pulloja ansiomielessä. Kun asioita asian vierestä on tärkeää nostaa esiin, niin mainittakoon että vaikka minäkin olen kohtalaisen hyvin toimeentuleva ja lisäksi melko juoppo, niin ei se hylsymäärä minua hävetä. Tästä huolimatta sen roudaaminen on hieman vaivalloista mutta hyväksyttävää, kun taas koneen palvominen on kohtalaisen raivostuttavaa. Sitäpaitsi suurin osa pakkauksista on silti muita kuin alkoholipakkauksia, eli ei niiden määrä ratkaisevasti johdu juoppoudesta. Tämänkin voisi tietysti ratkaista juomalla vain hanavettä ja roskiin heitettävissä pakkauksissa myytäviä juomia, mutta mitenkäs sitten kävisi poloisten suuryhtiöiden virvoitusjuomabisnekselle?
Sama vaiva olisi etsiä metallin keräyspiste kuin viedä kauppaan.
Pitää paikkansa ja asiaa jo sivusinkin. Minulle se ei tällä hetkellä olisi ongelma kun kaupunkiasunnolla on taloyhtiön jätepisteellä mm. metallinkeräysastia ja tiluksilta toimitan eri lajien jätteitä mukaanlukien metallia muutenkin omatoimisesti. Kuitenkin koska edelleenkin harvaan asutussa maassa jätelogistiikka on suurelta osin samaa kuin 90-luvulla, niin panttijärjestelmällä(tai ylipäänsä kauppaan palauttamisella) on hyviä puolia. Itse asiassa aina parempi, ettei liikaa muutettaisi systeemiä nykyisestä ja palkattaisi tarkastajia tutkimaan, että joka talon pihassa on muovinen kaupunkilaisten eläkeläisten kompostoripönttö. Aika suuri osa skeidasta kelpaa aivan hienosti poltettavaksi isossa hornassa sekajätekeräyksen kautta, ja pantin avulla estetään jormia kovin laajasti heittämästä tölkkejä ja pulloja sinne sekaan. Tai hautaamasta alumiinitölkkejä ja polttamasta tynnyrissä muovipulloja.

Jossain muualla Suomea urbanisoituneemmassa paikassa joka paikkaan ripotellut keräysastiat voivat olla realistinen ratkaisu lähes koko väestölle, johon käyttäjä @zepi edellä viittasikin. Panttipalautusrituaalin järkevyys perustuu sen korkean kierrätysasteen lisäksi siihen, miten hyviä ovat muut vaihtoehdot kussakin yhteiskunnassa, infrassa ja kulttuurissa.

Ei tämäkään asia ole mustavalkoinen. On eittämättä sivistyksen merkki, tärkeä työ ja peräti itsestäänselvyys huolehtia skeidan käsittelystä - yksilötasolla edes omista paskoistaan - ja täten jättää mm. vesistöt vaille jätekerrosta. Samaan aikaan on myös ongelma ja huutava vääryys jos ns. oppineen aikaa tuhlataan ja jokaisen kansalaisen pitää tarpeettoman paljon näperrellä jätteiden kanssa. Sama kuin jokainen kasvattaisi oman perheen perunat, koska eihän siihen nyt niin paljon aikaa mene.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 922
@Tonnin Seteli Ja niissä maissa, jossa ei ole panttijärjestelmää käytössä on paljon pienempi prosenttiosuus pulloista/tölkeistä palautuu takaisin. Suomessahan on palautuu n. 90% takaisin vuodessa eli hyvinkin korkea palautusprosentti, kiitos panttijärjestelmän. Ja sekin on hyvä puoli, että kierrästysalumiinitölkki tarvitsee vain 5% siitä energiasta verrattuna uuden tölkin valmistukseen nähden.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
383
Palautusrituaali kuluttaa valtavan määrän työtunteja, vaikka lasketaan vain ne, jotka tekevät asiakkaat talkoilla. Sillä on kansantaloudellinen hinta, jota ei vähennä se, että jonkun subjektiivinen kokemus on, että kuuden tölkin palauttamisessa menee vain hetki.
Onhan tää totta. Kauppiaallehan toi on myös aivan valtava kuluerä, joka tietenkin siirtyy hintoihin jossain määrin. Esim. 1 kpl noita R1 koneita maksaa n. 100k€ ja perinteiset koneet n. 1/2 - 1/10 ton hinnasta mallista riippuen. Koko homman pyörittäminen on kaupalle aika huonoa bisnestä jos pelkkiä euroja laskee. Palautetusta pullosta saa "vaivanpalkkaa" joitain sentin osia ja sillä tuskin kattaa kunnolla edes palkkakuluja. Varmaan kauppiaat kuitenkin laskeneet, että palautukseen kannattaa panostaa palvelumielessä ja rahat tulee ainakin osittain sitä kautta takaisin.

Hyvä tää järjestelmä silti on, vaikka aina on varaa parantaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 471
Viestejä
4 216 584
Jäsenet
71 060
Uusin jäsen
Olkiluodon pääinsinööri

Hinta.fi

Ylös Bottom