Tesla S,3,X,Y, Roadster ja Cybertruck yleistä

On kai tuota tutkittu esim. hollannin viranomaisten toimesta jotka fsd:n hollannissa hyväksyivät asiakkaiden käyttöön. On semmosia poteroita mistä voi huudella ja sitten se todellinen maailma ja oikea toimivuus. Ei näkynyt myöskään teslan suomen koeajoissa ruumiita, että lienee toimi ihan hyvin talvikeleissäkin marginaalimaassa. Jos olisi voinut niin varmasti olisi revitty lööpit ja tubevideot tesla fsd aiheuttaa vaaratilanteisa suomen koeajoissa, ei näkynyt.
Tottakai ja varmaan ovat tutkimustuloksiakin hyödyntäneet. Mielestäni ei ole asiallista kehoittaa, että tutkimus tai testituloksia ei saisi tänne postata tai niistä keskustella, vain sen takia, että niissä oli jotain negatiivista kyseisen merkin autosta. Kaikki data on arvokasta tietoa.
 
Kyllähän se siitä paremmaksi muuttuu, eikä se että kaikki eivät näitä käytä sitä muuta mihinkään. Vähän sama kun sanoisit, että valmistajan lisävarusteet eivät muuta mitään paremmaksi, kun ei näitä ei kaikki osta.
Eli autoon ei saa laittaa lasinpesunestettäkään kun se ei ole auton valmistajan tekemää? Eikä se tee autosta yhtään parempaa että saa tuulilasin puhtaaksi ja näkee eteensä? Myöskään renkaat eivät tee autosta yhtään parempaa, sama ajaa vanteilla kun autonvalmistaja ei tee renkaita? No tästä lienee aika turha vääntää kun selvästi en kyllä tajua ollenkaan mistä sinä puhut.
Koko hommahan lähti siitä, että SEXY parantaa auton/valmistajan ominaisuuksia ja täten myös keventää kuskin rasitusta. Tesla S,3,X,Y, Roadster ja Cybertruck yleistä
Tästä ei kuitenkeen ole esitetty juuri mitään muuta kuin käyttäjäkokemuksia tässä ketjussa eli poistaako se sitä rasitusta vai ei? Jos nyt esim. mietitään tätä jatkuvaa AP tilaa mitä SEXYn kautta saa. Niin vanhoilla Tesloilla joissa TACC toimii, niin auto tipahtaa vilkutuksen yhteydessä/ratin käännössä tähän tilaan, jonka jälkeen kuski vaihtaa kaistaa ja AP aktivoituu automaattisesti.

Kun taas uusissa TACC ei toimikaan, koska Tesla on sen estänyt eli kaistanvaihdon yhteydessä tulee vilkutuksen ja ratin kääntämisen lisäksi myös muistaa painaa kaasua, että auto pysyy nopeudessaan ja vaihtaa kaistaa. Jolloin AP sitten taas aktivoituu tämän kaistanvaihdon jälkeen.

SEXY ns. parantaa valmistajan toimintalogiikkaa mutta keventääkö se kuskin rasitusta? Ehkä joo tai ei. Lisäksi jos toinen ajaa autoa ja sinulla on määriteltynä näitä automaatioita, niin tulee näistä myös hälle kertoa tai sitten voi tulla rasitusta kuskille kun auto tekee sitä sun tätä ilman hänen tietoaan/ymmärrystä.
On kai tuota tutkittu esim. hollannin viranomaisten toimesta jotka fsd:n hollannissa hyväksyivät asiakkaiden käyttöön. On semmosia poteroita mistä voi huudella ja sitten se todellinen maailma ja oikea toimivuus. Ei näkynyt myöskään teslan suomen koeajoissa ruumiita, että lienee toimi ihan hyvin talvikeleissäkin marginaalimaassa. Jos olisi voinut niin varmasti olisi revitty lööpit ja tubevideot tesla fsd aiheuttaa vaaratilanteisa suomen koeajoissa, ei näkynyt.
Ehkä on tutkittu tai ei ole tutkittu. Miksi koeajoissa olisi vaaratilanteita tapahtunut ja jos olisi, niin kyllähän ne olisi estetty Teslan toimestakin?
Nyt kun FSD Supervised on saanut olla Hollannissa, niin ei se täysin vaaratonkaan ole tai omatoiminen, vaan kuskin on sielläkin pitänyt puuttunut asioihin, että myös rikkonut liikennesääntöjä.
 
Teslan idea on, että se ajaa niin hyvin että sun ei tarvi tehdä noin. Mersu CLA:n on demoissa näytetty toimivan just noin kun haluat, voit ohjailla kun autopilotti on päällä ilman että autopilotti lähtee pois päältä. Teslassa on sellainen, että jos koet auton ajavan liian varovaisesti esim. risteyksessä voit pakottaa kaasua painamalla auton liikkeelle pienempään väliin tai jos se jumii syystä x,y,z tilanteessa missä selkeästi kannattaisi edetä. Yks realistinen tilanen missä teslassa joutuu tuota kaasua vielä käyttämään on tietyömaat, se kyllä pysähtyy kun ihminen näyttää stop merkkiä mutta ei lähde aina liikkeelle kun liikenteenohjaaja viittoo että nyt saa edetä.

Kumpi on kuljettajalle helpompaa, pitää ote ratissa, tuntea ja katsoa mitä auto tekee, vai pitää käsiä valmiina vierellä ja katsella ikkunasta ympäristö ja samalla keskinäytöstä mitä auto meinaa tehdä. Postattujen videoiden perusteella jälkimmäisessä kuski ei kerkiä reagoimaan tuon avustimen virheisiin.

Jos kädet valmiina ratilla niin saa ihan palautetta ratista käsienkautta, jos esim joku heijastusnäyttä kertoo mitä auto aikoo, niin voi samalla seurata niin ympäristö kuin auton aikeita.
 
Koko hommahan lähti siitä, että SEXY parantaa auton/valmistajan ominaisuuksia ja täten myös keventää kuskin rasitusta. Tesla S,3,X,Y, Roadster ja Cybertruck yleistä
Tästä ei kuitenkeen ole esitetty juuri mitään muuta kuin käyttäjäkokemuksia tässä ketjussa eli poistaako se sitä rasitusta vai ei? Jos nyt esim. mietitään tätä jatkuvaa AP tilaa mitä SEXYn kautta saa. Niin vanhoilla Tesloilla joissa TACC toimii, niin auto tipahtaa vilkutuksen yhteydessä/ratin käännössä tähän tilaan, jonka jälkeen kuski vaihtaa kaistaa ja AP aktivoituu automaattisesti.

Kun taas uusissa TACC ei toimikaan, koska Tesla on sen estänyt eli kaistanvaihdon yhteydessä tulee vilkutuksen ja ratin kääntämisen lisäksi myös muistaa painaa kaasua, että auto pysyy nopeudessaan ja vaihtaa kaistaa. Jolloin AP sitten taas aktivoituu tämän kaistanvaihdon jälkeen.

SEXY ns. parantaa valmistajan toimintalogiikkaa mutta keventääkö se kuskin rasitusta? Ehkä joo tai ei. Lisäksi jos toinen ajaa autoa ja sinulla on määriteltynä näitä automaatioita, niin tulee näistä myös hälle kertoa tai sitten voi tulla rasitusta kuskille kun auto tekee sitä sun tätä ilman hänen tietoaan/ymmärrystä.
Ei, vaan että autopilotin käyttö keventää kuskin rasitusta. Ja että jos napin painelu on se, mikä aiheuttaa kognitiivista rasitusta enemmän kuin ratin kääntely, niin siihen löytyy halpa kolmannen osapuolen lisävaruste, joka poistaa senkin vaivan.
 
Keventääkö se oikeasti? Onhan sillä kiva ajella mutta kun se välillä taikoo jotain omaa, niin se pitää hereillä useilla eri matkoilla. Tai se, että tulee kutina, että nyt pitää varmaan olla valmiina pitämään jalka kaasulla.

Tänään esim. kun ajelin kotia kohti, niin pieni loiva mutka, edessä yksi auto ja kaksi tuli omaa kaistaansa, päätti auto vain nykäistä/hiljentää syystä X. Sitten saikin loppumatkan olla "hereillä" odottaen seuraavaa mahdollista tilannetta.
 
Se voi olla henkilökohtaistakin että mikä rasittaa ja mikä ei.

Mutta itse ainakin olen huomannut että varsinkin tutulla reitillä tuo S3XY enhanced autopilot vaikuttaa tosi paljon ajamisen henkiseen rasitukseen. Ja myös tarkkaavaisuuteen, kun voi holistisesti keskittyä kokonaistilanteeseen, eikä tarvitse käyttää syklejä siihen että auto on oikeassa kohdassa ajorataa ja etäisyys muihin ajoneuvoihin on sopiva.

Ajaminen on yllättävän rasittavaa henkisesti ainakin mulle vaikka tykkään siitä tosi paljon. Pidemmän reissun jälkeen on ihan puhki ja pitää mielellään relata pari tuntia, ennen kuin alkaa tehdä mitään muuta. Ja autopilot tosiaan vähentää rasitusta huomattavasti.

Mikä on vielä erityisesti vähentänyt rasitusta on S3XY stripin kuolleen kulman varoitin, jonka sain asennettua pari kuukautta sitten. Kun saa jatkuvaa feedbakkia myös siitä että mitä ympärillä tapahtuu, ei tarvitse taas keskittyä siihen yhtä tarkkaavaisesti.

Poikkeustilanteet tietysti aiheuttavat häiriötä mutta ne eivät kuitenkaan ole jatkuvaa rasitusta.
 
Kyllähän ne käyttäjäkokemukset on tärkeä pihvi keskustelufoorumeilla, tämä ei ole väitöstilaisuus.

Yksittäiset käyttäjäkokemukset eivät kerro yhtään mitään, se että joku Tesla-fani joka ei löydä autostaan koskaan yhtään mitään vikaa tai huonoa ei vaan voi mitenkään kertoa mitään muuta kuin oman puhtaasti subjektiivisen kokemuksensa. Jos tieteellinen tutkimus kertoo jotain muuta kuin yksittäiset käyttäjäkokemukset niin se antaa ns. ulkopuolisille paremman kuvan todellisuudesta.

Yksittäisiä tutkimuksia joissa päädytään vähän eri lopputulokseen löytyy joka aiheesta lukemattomia.

No sittenhän sinun on helppo laittaa tähän muutama linkki tutkimuksiin koskien tätä aihetta?

Ei siinä ole mitään järkeä, että aletaan jokainen linkkailemaan jonkun tekoälyn käteen antamia yksittäisiä tutkimuksia asian tueksi, ymmärtämättä isompaa kokonaisuutta sen tutkimusaiheen sisällä siitä asiasta.

Tämä kuulostaa nyt vahvasti siltä että tutkimukset todistavat omat väitteesi huuhaaksi.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
306 102
Viestejä
5 186 422
Jäsenet
82 805
Uusin jäsen
mylläri666

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom