• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Terrorismi (virallinen ketju)

Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 017
Kommentointikin yllättäen käytössä.

Saksan poliisi pidätti 17-vuotiaan syyrialaispakolaisen - suunnitteli itsemurhaiskua Berliinissä
Saksan poliisi pidätti 17-vuotiaan syyrialaispakolaisen - suunnitteli itsemurhaiskua Berliinissä

Tiistai 30.5.2017 klo 17.25


Nuorukainen oli saapunut turvapaikanhakijana Saksaan 2015.


Saksan viranomaiset ovat varoittaneet, että uudet terrori-iskut Saksassa ovat vain ajan kysymys. Kuvituskuva Brandenburgin portilta Berliinistä. (MOSTPHOTOS)

Saksan viranomaiset saivat vihjeen 17-vuotiaasta nuorukaisesta, jonka epäillään suunnittelevan itsemurhapommi-iskua Berliinissä.

Poliisin erikoisjoukot pidättivät miehen Brandenburgin osavaltiossa. Asiasta kertoi osavaltion sisäministeri Karl-Heinz Schröter.

Nuorukainen oli viestittänyt suunnitelmista äidilleen. Hän oli myös kertonut "liittyneensä jihadiin" eli pyhään sotaan.

Vielä ei tiedetä miten pitkällä nuorukainen oli suunnitelmissaan.

Poliisin mukaan epäilty saapui Saksaan turvapaikanhakijana vuonna 2015. Hän oli asunut vuodesta 2016 ilman huoltajaa Saksaan saapuneille alaikäisille turvapaikanhakijoille tarkoitetussa majoituksessa. Häntä kuulustellaan parhaillaan.

12 ihmistä sai surmansa Berliinissä joulukuussa, kun tunisialainen turvapaikanhakija Anis Amri ajoi rekalla väkijoukkoon joulumarkkinoilla. Anis Amrin turvapaikkahakemus oli hylätty ja viranomaiset tiesivät useita kuukausia aiemmin hänen terrorisuunnitelmistaan, mutta eivät onnistuneet pysäyttämään häntä.

Huhtikuussa 16-vuotias syyrialainen turvapaikanhakija tuomittiin Kölnissä kahdeksi vuodeksi vankeuteen terrori-iskun suunnittelusta.

Lähteet: Deutche Welle, BBC, AP

JUHO RISSANEN
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 256
German police arrest suspect allegedly planning suicide attack in Berlin | News | DW | 30.05.2017

German police arrest suspect allegedly planning suicide attack in Berlin
A teenage asylum-seeker suspected of planning a suicide attack in Berlin has been arrested in the German state of Brandenburg. He reportedly wrote to his mother about his intentions.


"The Syrian nationality and concrete attack plans could not so far be confirmed. The investigations continue," Brandenburg police tweeted.


Brandenburg's interior ministry said the boy, whose name was not released, came to Germany in 2015 as an unaccompanied asylum-seeker. He had been living in a shelter for minor refugees in Uckermark since last year.

Authorities were put on the trail of the suspect by information from other German states, Schröter revealed.

German Chancellor Angela Merkel grew up in the Uckermark region, just to the northeast of Berlin, although she was born in Hamburg.

(sivustolla tässä kohtaa slideshow johon listattu hyökkäykset)

German security officials have repeatedly warned that more terrorist attacks are likely in the country. In December, a Tunisian man drove a truck into a Christmas market in the capital, killing 12 people and wounding dozens more.

In April, a German court in the western city of Cologne convicted a 16-year-old Syrian refugee for planning to carry out a terror attack. The regional court sentenced the defendant, whose name wasn't made public in line with privacy laws, to two years in youth prison.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 149
Rahoitamme myös nämä iskut.

Manchesterin pommittaja rahoitti iskun sosiaalituilla ja opintolainalla
Manchesterin pommittaja rahoitti iskun sosiaalituilla ja opintolainalla

Lauantai 27.5.2017 klo 11.38


Pommi ja matkat Libyaan maksettiin veronmaksajien rahoilla.

Manchesterin itsemurhapommittaja Salman Abedisai rahat terrori-iskuun sosiaaliavustuksista ja opintolainasta, kertoo Daily Telegraph.

Abedin rahoitus on yksi keskeisiä poliisin tutkinnan kohteita. Muidenkin jihadistien tiedetään käyttäneen hyväkseen Britannian sosiaaliturvajärjestelmää ja opintotukia rahoittaakseen toimintaansa.

Entinen poliisin terrorismitutkija David Videcette kertoo Telegraphille, että jihadistit kirjautuvat yliopistoihin saadakseen opintolainaa ilman, että heillä olisi aikomustakaan opiskella.

- Se on helppo tapa terroristeille rahoittaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla, sanoo Videcette.


22-vuotias Salman Abedi ei naapureiden mukaan käynyt koskaan töissä. (AOP)


Turvatoimia on nostettu äärimmilleen koko Britanniassa. Poliisit partioivat Lontoon King's Crossin rautatieasemalla. (AOP)

Abedi ei käynyt koskaan töissä

Abedi sai ainakin 7 000 puntaa eli noin 8 000 euroa vuonna 2015 opintolainaa, kun hän kirjautui Salfordin yliopistoon opiskelemaan liikealan hallintoa.

Vuonna 2016 hän sai edelleen 8 000 euroa, vaikka ei todellisuudessa opiskellut yliopistossa. Lisäksi hän sai ilmeisesti asumistukea.

Abedi, 22, ei naapureiden mukaan koskaan käynyt töissä. Silti hän pystyi matkustamaan useita kertoja Libyaan, jossa hänen uskotaan saaneen koulutusta pommien tekemiseen jihadistien leireillä.


Poliisit tutkivat räjähdyksen jälkiä Manchester Arenalla. (AOP)

Pariisin ja Brysselin iskuja rahoitettiin asumistuilla

Vuonna 2016 kaksi miestä tuomittiin Britanniassa siitä, että he olivat välittäneet tuhansia puntia vilpillisesti saatuja asumistukia Pariisin ja Brysselin terrori-iskujen tekijöille.

Britannian hallitus on aikaisemmin myöntänyt, että sillä ei ole aavistustakaan siitä kuinka moni terroristi käyttää yhteiskunnan maksamia tukia ja opintolainoja terroritekojen rahoittamiseen.

PEKKA NUMMINEN
Ei varmasti koske Suomea (Sosiaalitukea voidaan maksaa myös Isis-taistelijoille – Lain takia, huomauttaa Kelan pääjohtaja).
 

Kautium

IOdootti
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
15 033
Kysyn myös, ettei nyt sittenkin lipsuisi terrorismiketju epähuomiossa vähän kulttuurinrikastuksen teemoihin?
Hetkonen, yritätkö ujuttaa sekaan pseudokeskustelua ajatuksesta, ettei terrorismi mukamas olisi käytännössä sama asia kuin "kulttuurin rikastuminen"(tm)?
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 782
Tällä tahdilla on hyvin todennäköistä että kohta terroristin nalli napsahtaa johonkin vaikutusvaltaiseen henkilöön, ehkä jopa poliitikkoon joko suoraan
tai välillisesti. Ennen sitä ei tähän ole tulossa muutosta joten ei kannata toivoa turhia.
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Se oli valkoinen paku
Selvää rasismia siis.

Ei anneta pelolle valtaa, eikä ollut edes naiskuski.
Mutta kuulostaa selvästi ihan vain onnettomuudelta:
"There are unconfirmed reports that least seven people have been stabbed as witnesses told of bodies 'strewn' on the road at the landmark in central London.

One witness said she saw three people with what appeared to be their throats cut on London Bridge.

Others said they saw three men jump out of the van and began 'randomly stabbing people' along Borough High Street with 12-inch long knives.

The car, believed to be a B&Q vehicle, was veering in an 'S shape' across the bridge. The drivers have not been caught."
Car 'ploughs into 20 people on London Bridge' | Daily Mail Online
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
No, eiköhän pistetä homma käyntiin ja päivitetä some-tunnukset Britannian väreillä, ilmoiteta some-päivityksissä kuinka "rukoilemme Britannian puolesta" ja ilmoiteta kuinka emme anna pelolle valtaa!! :tup:
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Odotan myös Sipilän järkyttyvän tästäkin somessa. Koska se auttaa!!
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Poliisi on nyt vahvistanut autolla ihmisten päälle ajamisen, puukotukset sekä ampumisvälikohtaukset ja epäillyt ovat edelleen liikkuneet eteenpäin eivätkä ole kiinni tai nujerrettu.
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
"An eye-witness who was standing with his wife at the entrance of London Bridge underground station described the attacker and how he "coldly" attacked a man.

"We saw people running away and then I saw a man with quite a large blade, at least 10-inches, stabbing a man three times.

"He was stabbing him quite coldly, and then the victim slumped to the ground."

Describing the attacker, he said: "I think he was black, dark-skinned, red tracksuit on, with a red hoodie.

"He walked quite boldly along with another guy in the direction of the Southwark Tavern pub.

"Glass bottles and tables were thrown at them, and then we heard gunshots.""
Up to seven feared dead and 20 hurt after van ploughs into pedestrians 'before three men with hunting knives jump out and start stabbing people' by London Bridge
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 456
Eikös se Lontoon muslimipormestari todennut, että tähän on nyt vain totuttava?
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
14
"Terrori-iskut nyt vaan ovat erottamaton osa elämää isoissa kaupungeissa."
- Sadiq Khan, Lontoon pormestari
 

MkH

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
291
Eihän näille voi kuin nauraa ja toivoa ettei seuraava isku kosketa omaa lähipiiriä. Vuosikymmen tai pari eteenpäin poistetaan sitten taas kebabia Euroopasta talkoovoimin. Vielä olisi mahdollisuus toteuttaa verettömiä ja ihmisoikeuksia kunnioittavia ratkaisuja, mutta eihän tässä voi kuin katsoa sivusta, kun historia toistaa itseään.
 
Viimeksi muokattu:

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
"Jihadi terrorists shouting 'this is for Allah' have reportedly killed seven people after stabbing revellers with 12-inch hunting knives after mowing down up to 20 people with a white van on London Bridge.

The men, described as being 'of Mediterranean origin', reportedly drove the van at 50mph across the bridge, then jumped out and began 'randomly stabbing people' along Borough High Street in central London at 10pm.

One woman said she saw three people with what appeared to be their throats cut at London Bridge. There are also reports that a bystander was shot in the head in the crossfire and at least seven people have been stabbed.

One person has been killed at London Bridge - and one of the casualties is reportedly a police officer.

'Rapid gunfire' was heard in the London Bridge area as armed police are thought to have shot dead two of the men, with a search underway for the third man.

The gang had canisters attached to their chests as they stabbed multiple people in nearby Borough Market. Armed police have responded to reports of stabbings there and shots have been fired.

Police have responded to another incident in Vauxhall in south London, telling people 'you must run, hide and tell', Scotland Yard said. "
Car 'ploughs into 20 people on London Bridge' | Daily Mail Online

Mitä ihmettä? Eikös se ollutkaan auton tekemä isku?? :confused:
 

Jill Valentine

Mestari
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 252
Yksittäistapaus ja islamilla ei tekemistä asian kanssa ja muita Aku Ankan parhaita. :kahvi:
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Ylen puolueeton näkemys tapahtumista:
"Lontoossa tapahtui myöhään lauantai-iltana kolme suurta poliisioperaatiota. Kaikki sai alkunsa London Bridge -sillalta, jossa pakettiauto törmäsi useisiin jalankulkijoihin. Toinen operaatio tapahtui läheisellä Borough Marketilla ja kolmas Vauxhallin alueella.

klo 02:58: Lontoon poliisi: Välikohtaus Vauxhallissa oli puukotus eikä liity London Bridgen ja Borough Marketin tapahtumiin"
Yle seuraa hetki hetkeltä Lontoon tilannetta

Hajaantukaa! Täällä ei ole mitään nähtävää! Auto vain törmäili! :facepalm:
 

Jill Valentine

Mestari
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 252
Ei jumalauta. Kakkosnäytöllä striimi päällä ja ihan perussettiä tosiaan, eiku. :kahvi:
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Lontoon pormestarilla ei ainakaan ole pelkoa siitä, ellei nyt vahingossa osu moran tai pommin tielle :hammer::think:
Ei kai se osu, kun on veronmaksajien rahoilla varmistettu että on suojia ja suojaajia riittävästi. Kukapa niistä tavallisista kansalaisista välittäisi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
721
Jaaha, oikein hyvää islamin makuista huomenta vaan kaikille. Tuntuu jopa siltä, että tahti on kiristymässä näissä Euroopan rikastusiskuissa. Eipä siinä, hyvä vaan. Sitä saa mitä tilaa. Ehkä pikkuhiljaa ne kivikalloisimmatkin päättäjät tajuavat mitä on meneillään, kun tämä rupeaa olemaan ihan oikeasti jokaviikkoista. Tuskin kuitenkaan ja vaikka tajuaisi, niin sekin on jo liian myöhään. Eurabia on jo täällä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 126
The men, described as being 'of Mediterranean origin', reportedly drove the van at 50mph across the bridge, then jumped out and began 'randomly stabbing people' along Borough High Street in central London at 10pm.
Mitähän vittua tarkoittaa "mediterranean origin" :D Kreikkalaisia, italialaisia? :facepalm:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 126
YLE:
klo 04:57: Sky News: Poliisi ei voi vahvistaa sitä, että kaikki Lontoon tapahtumiin liittyvät "terroristit" olisivat tiedossa.

Eli YLE tunkee omaa agendaansa siihenkin, että tämän takana ei ole terroristit vaan "terroristit". Mahtaa varmaan olla valkoisen miehen vika tämäkin?
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
YLE:
klo 04:57: Sky News: Poliisi ei voi vahvistaa sitä, että kaikki Lontoon tapahtumiin liittyvät "terroristit" olisivat tiedossa.

Eli YLE tunkee omaa agendaansa siihenkin, että tämän takana ei ole terroristit vaan "terroristit". Mahtaa varmaan olla valkoisen miehen vika tämäkin?
Mikä noita irlantilaisia oikein vaivaa? :eek:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 126
YLE:n pääuutiset sen ohella että autot ja puukot ovat olleet yön aikana pahalla päällä:

"Venäläinen lahjoo ja voitelee kohdusta hautaan "
Ahaa, eli saa rauhassa yleistää kansoja silloin kun voi haukkua esim. venäläisiä tai muita valkoisia kansoja.

"Poliisi aikoo selvittää onko ulkomaalaisvalvonta lainmukaista"
Yhyy, poliisi on kertonut vapaa-ajallaan millaista porukkaa täällä on
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
576
Kauheaa vihapuhetta täällä. Kyseessä on vain usean hyökkääjän tekemä yksittäistapaus jolla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa. Suomeen voitaisiin perustaa laitoksia joissa hakattaisiin ja kidutettaisiin vihapuhe pois väärinajattelijoista. Olisihan se hienoa jos Suomessa oltaisiin kerrankin Ruotsia edellä jossain.

Tai sitten ei. Surullisinta tässä on se että iskuja alkaa olla nykyään niin paljon ettei jaksa paljon otsikkoa enempää lukea. Radikaalit iskee ja massat hyväksyy teot hiljaisesti. Jihadistien määrä lisääntyy Euroopassa kokoajan niin iskujen määrällä ei ole kuin yksi ja ainut suunta...
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 369
Se mikä tässä on erikoista, niin kukaan poliitikko ei ole äänekkäästi vaatinut, että nämä terrori-iskut on saatava loppumaan. Eikä ole kyllä kansalaisetkaan.

Kun Suomessa tapahtuu ensimmäinen isku, varsinkin jos se kohdistuu lapsiin tai uhreja on suuri määrä... Niin siitä seuraa poliittisesti aika kuumat paikat. Suomalaiset ei tule tuollaista hyväksymään ja pelkään vain että täällä voi lähtee siinä vaiheessa homma lapasesta.
 

Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Kyllä tää Suomessakin hyväksytään ollaan vaan shokissa twitterissä hetken.
Mitään ei kyllä tehdä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 126
Suomessahan poliittisesta kentästä noin 80 % on äärisuvakkipuolueita, motiivit vähän vaihtelee mutta lopputulos on sama. Se ei siitä millään iskulla muutu, siitä vain se käänteinen reaktio vahvistuu ja ajatuspoliisit lisääntyy.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 369
Suomessahan poliittisesta kentästä noin 80 % on äärisuvakkipuolueita, motiivit vähän vaihtelee mutta lopputulos on sama. Se ei siitä millään iskulla muutu, siitä vain se käänteinen reaktio vahvistuu ja ajatuspoliisit lisääntyy.
Suomessa on nyt suuri määrä ihmisiä pakotettu vaikenemaan rasisti leiman pelossa. Kun tapahtuu isku joka on riittävän julma ja epäoikeudenmukainen, niin tuo porukka kuohahtaa. Siinä vaiheessa tarvitaan vain riittävän karismaattinen johtaja organisoimaan aluksi ihan mielenosoituksia.
On hyvä muistaa, ettei siitä niin montaa kymmentä vuotta ole kun täällä on kyyditetty vasemmistolaisia tai otettu muuten oikeus omiin käsiin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
346
Se mikä tässä on erikoista, niin kukaan poliitikko ei ole äänekkäästi vaatinut, että nämä terrori-iskut on saatava loppumaan. Eikä ole kyllä kansalaisetkaan.


Ootko koskaan pysähtynyt miettimään miksi näin on? Voisko sillä olla asian kanssa mitään tekemistä, että kuka tahansa normaaliälyllä varustettu ihminen tajuaa, ettei terrori-iskuja voi saada loppumaan? Mitään sellaista taikanappia ei ole olemassa, jolla tämä ongelma poistuisi.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 369

Ootko koskaan pysähtynyt miettimään miksi näin on? Voisko sillä olla asian kanssa mitään tekemistä, että kuka tahansa normaaliälyllä varustettu ihminen tajuaa, ettei terrori-iskuja voi saada loppumaan? Mitään sellaista taikanappia ei ole olemassa, jolla tämä ongelma poistuisi.
Sitä kutsutaan poliittiseksi puheeksi.

Tässä vaiheessa on hyvä muistaa, että Suomessa ei terrori-iskua ole vielä tapahtunut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 126
Ootko koskaan pysähtynyt miettimään miksi näin on? Voisko sillä olla asian kanssa mitään tekemistä, että kuka tahansa normaaliälyllä varustettu ihminen tajuaa, ettei terrori-iskuja voi saada loppumaan? Mitään sellaista taikanappia ei ole olemassa, jolla tämä ongelma poistuisi.
Jos olisi ollut normaali rajavalvonta 2015, niin terrori-iskuja tulisi Suomessa tyyliin kerran vuosikymmenessä joten asiaa ei tarvitsisi sen kummemmin miettiä. Nykytilanteessa se terrori-iskujen estäminen alkaa toki olemaan käytännössä mahdotonta, koska ei niiden aiheuttajista tässä yhteiskuntamallissa enää eroonkaan pääse.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
163 347
Viestejä
3 040 799
Jäsenet
56 672
Uusin jäsen
Vetis

Hinta.fi

Ylös Bottom