Tekkiläisten vauva/lapsikeskustelut

[Formica]

Tällaiset vaikeat aiheet ovat mielenkiintoisia ja näistä sikiää yleensä moniulotteisia keskusteluja, jotka usein valitettavasti ovat aika tunnesävytteisiä.

Mikään ei tuo elämään niin paljon iloa ja onnea kuin omat lapset. Noin niinkuin yleisesti, toki henkilökohtaiset kokemukset voivat vaihdella.

 

[mojo2]

Kyllähän se kun vuosikaudet nouset 10 kertaa yössä ylös, koetat hoitaa työt&päiväkodit samalla. Vapaa-aika alkaa monesti siinä 20.30 jälkeen illalla kunnes 5 jälkeen joku lapsista herättää koko huushollin. Kun sille kolmannelle lapselle nousee kuume kahden muun lapsen influenssaepidemian jälkeen, niin kyllähän siinä yön pimeinä tunteita monestikin kyseenalaistaa niitä elämänvalintoja, että olisko sitä mielummin vaikka Balilla rantatuolissa.

Sitten kasaat itsesi ja menet antamaan lapsille ne hyvänyönpusut tai saat heiltä "rakas isi"-toivotukset niin aika tunteeton ja munaton perseenreikä sitä pitäis olla, että todellisuudessa lähtis lapsille tekemään jotain tai pohtimaan heidän pois antamistaan / katumistaan.

Jep, mitä enemmän laittaa peliin, sitä enemmän siitä saa. Ja pienestäkin asiasta saa uskomattoman paljon iloa. Tottakai välillä miettii väsyneenä mitä olisi elämä kun olisi pelkkää vapaa-aikaa ja rahaa yli tarpeiden. Mutta tuli sitä sitäkin kokeiltua ja aika tyhjää ja itseään toistavaa se oli äkkiä, vaikka oli nuori ja tapahtumaa riitti.

 

[perato]

^yllä olevaan keskusteluun lisätäkseni oman panoksen.

Spoileri

Kukaan ei pakota hankkimaan kahta tai kolmea lasta. Yhden lapsen arki on oikeasti aika kohtuullisen selvitettävissä ja rahallinen kulutus ei ole niin iso, että se merkittävästi ainakaan alkuun mitään vaikuttaisi. Ymmärrän kyllä, että kolmen lapsen arki on raskasta jne. mutta jostain syystä tää keskustelu on aina vähän polarisoitunut moneen lapseen vs ei lapsia ollenkaan ja sit lapset jää hankkimatta ku kuunnellaan sitä 9-11 vuotta kestänyttä taaperovaiheen kuvailua. Vaikka jokainen lapsi on yksilö, niin tod. näk. niitä hyviä unia alkaa samaan jo siinä 1v kohilla aika paljon alle ja muutki jutut on selvitettävissä sen takia, että 2 aikuista hoitaa yhtä lasta helposti vaihtelemalla vähän vuoroa ja rasitusta(hoida sinä, minä meen tekemään omia juttuja ja vaihetaan tunnin päästä). Yhen lapsen kanssa kotityöt sujuu siinä arjen ohella ja pukemiset, liikkumiset yms. suht helppoa kun ei ole ku se yks vahdittavissa. Kasvatuskin helpompaa siinä mielessä, että ei oo taloudessa kaksia sääntöjä(toinen saa, toinen ei koska eri iät).

On kyl ollut ihan mahtavaa aikaa ekat kaks vuotta. Odotin jotain pahempaa siinä mielessä, että omat ajatukset on siellä leikki-iän ja kouluiän vaiheissa. Olenkin yllättäen tykännyt varsinki tästä taaperovaiheesta hirveästi. Vauvavaihe oli sinällään helppo, että oli opiskelujen puolesta vauvanhoito tuttua niin ei tullu mitenkään järkytyksenä ja joten kuten saatiin sumplittua nuo vähäiset yöunetkin siinä alussa. Ei kyl muistikuvia juuri ollenkaan siitä ekalta 3kk ku palas töihin. Myöskin ihan mahtavaa oli olla koko viime talvi kotona lapsen kanssa, hyödynnettiin jaetut päivät täysmääräsesti ja pistettiin keskeltä puoliksi.

Toki sitä välillä jossittelee, että olispa enemmän vapaa-aikaa ja sit miettii hetken ihan tosissaan, et oikeestikko sitä muka haluais kattoa mielummin leffoja ku olla tän lapsen kanssa niin ei, eihän se lopulta niin mene. Ainoa mitä ehkä jää kaipaamaan on liikunta, joka helposti aina elämässä jäänyt pois kun sille ei ole löytynyt aikaa. Toki vanhemmalla iällä tuli lapsi ite hankittua niin voi sanoa, että on tullut ikänsä vapaa-aikaa vietettyä niin ei se kaipuu ole enää sille niin kova. Vuorotyö ja lyhyempi työaika toki mahdollistaa edelleen itselle aika paljon vapaata.

Mitää ajatuksia miten 2v lapsi saatais taas syömään vatsataudin jälkeen? Mitää herkkuja ei oo vielä alettu antamaan tässä iässä ja tuntuis hassulta alkaa nyt syöttää jotain jäätelöä sen takia, että jotain söis. Aiemmin syönyt jos ei paljoa niin aina hyvällä innolla(edelleen kyl pilttipainotteisesti) ja ruokahalulla, nyt vattataudin jälkeen yhen lusikan jälkeen toteaa että ei kiitos ja työntää pois. Pyytää kyllä kaikkea ruokaa koko ajan(leipää, juustoa, gurttia, mandariinia yms.) mut jos jotain lyö tarjolle niin lähinnä leikitään ja mikää ei eksy suuhun. Ruokamäärät todella pieniä jo muutenkin reilusti kasvukäyrän alapuolella himmailevalle lapselle. Sanotaanko, että puolet siitä määrästä saa alas suoraan syöttämällä mitä ennen meni ja seki loppu alkaa yökkäyttään ja itkun kanssa aina syödään ja lusikkaa väistellään urakalla. Vattataudista n. viikko lapsen osalta. Ymmärtää kyllä sinällään, että ei maistu ton taudin jälkeen kun sen itsekin sairastin, mutta jotain pitäs tarjota ja saada alas. Maitoa juo mut sitäki vähemmän. Ei siis enää ole varsinaisesti sairas mitenkään. Päikyssäkin totesivat, että ruoka eksyy poskiin mutta ei sitä kautta eteenpäin. 2v neuvola onneksi tulossa, mutta vähän hirvittä et viittiikö tätä katella sinne asti jos ei ala pikkuhiljaa korjautumaan.

Harmittaa kyl muutenkin, et tän episodin myötä lapsi sai kyl ruutuaikaa aivan järkysti kun kumpikaan ei jaksanut hoitaa eikä lapsi jaksanut juuri mitää tehdäkään. Ei oo muuten kattonut tähän mennessä oikeastaa mitää muuta ku jotain avara luontoa 5min kerrallaa, nii nyt sit 30min sessioita pikkukakkosta pitkin päivää.

 

[mojo2]

^yllä olevaan keskusteluun lisätäkseni oman panoksen.

Spoileri

Kukaan ei pakota hankkimaan kahta tai kolmea lasta. Yhden lapsen arki on oikeasti aika kohtuullisen selvitettävissä ja rahallinen kulutus ei ole niin iso, että se merkittävästi ainakaan alkuun mitään vaikuttaisi. Ymmärrän kyllä, että kolmen lapsen arki on raskasta jne. mutta jostain syystä tää keskustelu on aina vähän polarisoitunut moneen lapseen vs ei lapsia ollenkaan ja sit lapset jää hankkimatta ku kuunnellaan sitä 9-11 vuotta kestänyttä taaperovaiheen kuvailua. Vaikka jokainen lapsi on yksilö, niin tod. näk. niitä hyviä unia alkaa samaan jo siinä 1v kohilla aika paljon alle ja muutki jutut on selvitettävissä sen takia, että 2 aikuista hoitaa yhtä lasta helposti vaihtelemalla vähän vuoroa ja rasitusta(hoida sinä, minä meen tekemään omia juttuja ja vaihetaan tunnin päästä). Yhen lapsen kanssa kotityöt sujuu siinä arjen ohella ja pukemiset, liikkumiset yms. suht helppoa kun ei ole ku se yks vahdittavissa. Kasvatuskin helpompaa siinä mielessä, että ei oo taloudessa kaksia sääntöjä(toinen saa, toinen ei koska eri iät).

On kyl ollut ihan mahtavaa aikaa ekat kaks vuotta. Odotin jotain pahempaa siinä mielessä, että omat ajatukset on siellä leikki-iän ja kouluiän vaiheissa. Olenkin yllättäen tykännyt varsinki tästä taaperovaiheesta hirveästi. Vauvavaihe oli sinällään helppo, että oli opiskelujen puolesta vauvanhoito tuttua niin ei tullu mitenkään järkytyksenä ja joten kuten saatiin sumplittua nuo vähäiset yöunetkin siinä alussa. Ei kyl muistikuvia juuri ollenkaan siitä ekalta 3kk ku palas töihin. Myöskin ihan mahtavaa oli olla koko viime talvi kotona lapsen kanssa, hyödynnettiin jaetut päivät täysmääräsesti ja pistettiin keskeltä puoliksi.

Toki sitä välillä jossittelee, että olispa enemmän vapaa-aikaa ja sit miettii hetken ihan tosissaan, et oikeestikko sitä muka haluais kattoa mielummin leffoja ku olla tän lapsen kanssa niin ei, eihän se lopulta niin mene. Ainoa mitä ehkä jää kaipaamaan on liikunta, joka helposti aina elämässä jäänyt pois kun sille ei ole löytynyt aikaa. Toki vanhemmalla iällä tuli lapsi ite hankittua niin voi sanoa, että on tullut ikänsä vapaa-aikaa vietettyä niin ei se kaipuu ole enää sille niin kova. Vuorotyö ja lyhyempi työaika toki mahdollistaa edelleen itselle aika paljon vapaata.

Mitää ajatuksia miten 2v lapsi saatais taas syömään vatsataudin jälkeen? Mitää herkkuja ei oo vielä alettu antamaan tässä iässä ja tuntuis hassulta alkaa nyt syöttää jotain jäätelöä sen takia, että jotain söis. Aiemmin syönyt jos ei paljoa niin aina hyvällä innolla(edelleen kyl pilttipainotteisesti) ja ruokahalulla, nyt vattataudin jälkeen yhen lusikan jälkeen toteaa että ei kiitos ja työntää pois. Pyytää kyllä kaikkea ruokaa koko ajan(leipää, juustoa, gurttia, mandariinia yms.) mut jos jotain lyö tarjolle niin lähinnä leikitään ja mikää ei eksy suuhun. Ruokamäärät todella pieniä jo muutenkin reilusti kasvukäyrän alapuolella himmailevalle lapselle. Sanotaanko, että puolet siitä määrästä saa alas suoraan syöttämällä mitä ennen meni ja seki loppu alkaa yökkäyttään ja itkun kanssa aina syödään ja lusikkaa väistellään urakalla. Vattataudista n. viikko lapsen osalta. Ymmärtää kyllä sinällään, että ei maistu ton taudin jälkeen kun sen itsekin sairastin, mutta jotain pitäs tarjota ja saada alas. Maitoa juo mut sitäki vähemmän. Ei siis enää ole varsinaisesti sairas mitenkään. Päikyssäkin totesivat, että ruoka eksyy poskiin mutta ei sitä kautta eteenpäin. 2v neuvola onneksi tulossa, mutta vähän hirvittä et viittiikö tätä katella sinne asti jos ei ala pikkuhiljaa korjautumaan.

Harmittaa kyl muutenkin, et tän episodin myötä lapsi sai kyl ruutuaikaa aivan järkysti kun kumpikaan ei jaksanut hoitaa eikä lapsi jaksanut juuri mitää tehdäkään. Ei oo muuten kattonut tähän mennessä oikeastaa mitää muuta ku jotain avara luontoa 5min kerrallaa, nii nyt sit 30min sessioita pikkukakkosta pitkin päivää.

Tuosta syömisestä en kyllä muista mitä on kukin saanut parhaiten alas, kyllähän sitä on joskus sipsiä syötetty kolmevuotiaalle kun ei muuten mikään maistu. Mutta tuosta töllön katsomisesta, meillä monesti vaihtoehto ollut että esim. kuumeessa oleva lapsi ei ymmärrä levätä vaan juoksee, leikkii, riehuu itsensä pahempaan kuntoon niin tuo tv ja sohva minusta ihan hyvä vaihtoehto. Se on lepoaikaa kuitenkin kipeälle. En harmittelisi tuota.

E: Muumi hedelmäpatukoita söi eräs kerran pari päivää kun muu ei mennyt. Sai edes jotain alas vaikka hedelmäsokeria täynnä onkin.

 

[No Future]

^yllä olevaan keskusteluun lisätäkseni oman panoksen.

Spoileri

Kukaan ei pakota hankkimaan kahta tai kolmea lasta. Yhden lapsen arki on oikeasti aika kohtuullisen selvitettävissä ja rahallinen kulutus ei ole niin iso, että se merkittävästi ainakaan alkuun mitään vaikuttaisi. Ymmärrän kyllä, että kolmen lapsen arki on raskasta jne. mutta jostain syystä tää keskustelu on aina vähän polarisoitunut moneen lapseen vs ei lapsia ollenkaan ja sit lapset jää hankkimatta ku kuunnellaan sitä 9-11 vuotta kestänyttä taaperovaiheen kuvailua. Vaikka jokainen lapsi on yksilö, niin tod. näk. niitä hyviä unia alkaa samaan jo siinä 1v kohilla aika paljon alle ja muutki jutut on selvitettävissä sen takia, että 2 aikuista hoitaa yhtä lasta helposti vaihtelemalla vähän vuoroa ja rasitusta(hoida sinä, minä meen tekemään omia juttuja ja vaihetaan tunnin päästä). Yhen lapsen kanssa kotityöt sujuu siinä arjen ohella ja pukemiset, liikkumiset yms. suht helppoa kun ei ole ku se yks vahdittavissa. Kasvatuskin helpompaa siinä mielessä, että ei oo taloudessa kaksia sääntöjä(toinen saa, toinen ei koska eri iät).

On kyl ollut ihan mahtavaa aikaa ekat kaks vuotta. Odotin jotain pahempaa siinä mielessä, että omat ajatukset on siellä leikki-iän ja kouluiän vaiheissa. Olenkin yllättäen tykännyt varsinki tästä taaperovaiheesta hirveästi. Vauvavaihe oli sinällään helppo, että oli opiskelujen puolesta vauvanhoito tuttua niin ei tullu mitenkään järkytyksenä ja joten kuten saatiin sumplittua nuo vähäiset yöunetkin siinä alussa. Ei kyl muistikuvia juuri ollenkaan siitä ekalta 3kk ku palas töihin. Myöskin ihan mahtavaa oli olla koko viime talvi kotona lapsen kanssa, hyödynnettiin jaetut päivät täysmääräsesti ja pistettiin keskeltä puoliksi.

Toki sitä välillä jossittelee, että olispa enemmän vapaa-aikaa ja sit miettii hetken ihan tosissaan, et oikeestikko sitä muka haluais kattoa mielummin leffoja ku olla tän lapsen kanssa niin ei, eihän se lopulta niin mene. Ainoa mitä ehkä jää kaipaamaan on liikunta, joka helposti aina elämässä jäänyt pois kun sille ei ole löytynyt aikaa. Toki vanhemmalla iällä tuli lapsi ite hankittua niin voi sanoa, että on tullut ikänsä vapaa-aikaa vietettyä niin ei se kaipuu ole enää sille niin kova. Vuorotyö ja lyhyempi työaika toki mahdollistaa edelleen itselle aika paljon vapaata.

Mitää ajatuksia miten 2v lapsi saatais taas syömään vatsataudin jälkeen? Mitää herkkuja ei oo vielä alettu antamaan tässä iässä ja tuntuis hassulta alkaa nyt syöttää jotain jäätelöä sen takia, että jotain söis. Aiemmin syönyt jos ei paljoa niin aina hyvällä innolla(edelleen kyl pilttipainotteisesti) ja ruokahalulla, nyt vattataudin jälkeen yhen lusikan jälkeen toteaa että ei kiitos ja työntää pois. Pyytää kyllä kaikkea ruokaa koko ajan(leipää, juustoa, gurttia, mandariinia yms.) mut jos jotain lyö tarjolle niin lähinnä leikitään ja mikää ei eksy suuhun. Ruokamäärät todella pieniä jo muutenkin reilusti kasvukäyrän alapuolella himmailevalle lapselle. Sanotaanko, että puolet siitä määrästä saa alas suoraan syöttämällä mitä ennen meni ja seki loppu alkaa yökkäyttään ja itkun kanssa aina syödään ja lusikkaa väistellään urakalla. Vattataudista n. viikko lapsen osalta. Ymmärtää kyllä sinällään, että ei maistu ton taudin jälkeen kun sen itsekin sairastin, mutta jotain pitäs tarjota ja saada alas. Maitoa juo mut sitäki vähemmän. Ei siis enää ole varsinaisesti sairas mitenkään. Päikyssäkin totesivat, että ruoka eksyy poskiin mutta ei sitä kautta eteenpäin. 2v neuvola onneksi tulossa, mutta vähän hirvittä et viittiikö tätä katella sinne asti jos ei ala pikkuhiljaa korjautumaan.

Harmittaa kyl muutenkin, et tän episodin myötä lapsi sai kyl ruutuaikaa aivan järkysti kun kumpikaan ei jaksanut hoitaa eikä lapsi jaksanut juuri mitää tehdäkään. Ei oo muuten kattonut tähän mennessä oikeastaa mitää muuta ku jotain avara luontoa 5min kerrallaa, nii nyt sit 30min sessioita pikkukakkosta pitkin päivää.

Meillä oli tollanen episodi ennen joulua, vajaa 2 vuotiaan kanssa. Eipä siinä oikein mitään voinut, ruoka ei maistunut kotona eikä päiväkodissa kunnes parin viikon jälkeen, aattoaamuna, äidin tekemä riisipuuro upposi täysin uutena ruokakokemuksena kuin Jutille musta baari-illan jälkeen. Sitä sit syötiin aamuin illoin, ja siinä sivussa kaikki muukin alkoi taas maistumaan. Ainoa lohdutus minkä tohon voi sanoa on, että kyllä se lapsi sitten syö kun on nälkä, eikä se syömättömyyteen kuihdu vaikka vanhempia toki turhauttaakin.

 

[No Future]

Kyllä kai kaikkia vanhempia voi välillä "kaduttaa" lapsen hankkiminen. Eihän se helppoa ollut kun 0-3 vuotiaana heräsi 10 kertaa joka ikinen yö eikä saanut itse nukuttua vuosiin juuri ollenkaan ja välillä oli mielessä että ehkä elämä olisi helpompaa ilman. Tuosta valvomisesta jäi itselleni pysyväksi (tai ainakin nyt 3 vuotta ollut) se, että herään aina viimeistään klo 5, mutta olen oikeastaan ihan tyytyväinen siihen. Ei ole mitään ikäviä aamuherätyksiä herätyskelloon enää koskaan.

Mutta kaikenkaikkiaan ainakin näin 6v kokemuksella on niin paljon plussan puolella homma että en hetkeäkään vaihtaisi pois. Kyllä oma lapsi tuo heittämällä elämän parhaat kokemukset mitä ei millään rahalla tai muullakaan pystyisi mitenkään korvaamaan tai pääsemään edes etäisesti lähelle.

”Vituttavat” tai yllättävät asiat mitkä lapset on tuonut omaan elämään verrattuna aikamiespojan poikamiesvuosiin:

-töihin menee huonoimmillaankin paljon mieluummin kuin aiemmin, eikä sikasaikuttaminen ole edes etäinen vaihtoehto

-ajankäytön tehostuminen, kun tunteja todellakin on vain 24 vuorokaudessa. Ja aamu tulee aina samoine rutiineineen sekä lapsitouhuineen.

-lapsettomien tuttujen kitinä arkipäiväisistä vastoinkäymisistä tuntuu täysin yhdentekevältä ininältä.

-huomaa että ihminen venyy vaikka mihin, esim valvomisen suhteen, kun ei ole vaihtoehtoja. Samoin oma pinna ja sen loputtomuus.

-elämässä on paljon enemmän todellista rutiinia ja suunnitelmallisuutta, mutta toisaalta mikään arvaamaton käännekään ei saa pilattua päivää tai suistettua junaa raiteiltaan.

-hetkessä elämistä ja niissä oikeasti läsnäolemista, sen sijaan että roikkuisi esim somessa tai haaveilisi vain loputtomia ”sitku…” juttuja. Samoin omalle laiskottelulle on aika paljon vaikeampi keksiä tekosyitä.

 

[PornReindeer]

Puolitoista tuntia siitä kun postaa lapsen poisantamisesta niin päikystä soitetaan "lapsi kipeänä, tule hakemaan kotiin"

 

[Nomber]

^yllä olevaan keskusteluun lisätäkseni oman panoksen.

Spoileri

Kukaan ei pakota hankkimaan kahta tai kolmea lasta. Yhden lapsen arki on oikeasti aika kohtuullisen selvitettävissä ja rahallinen kulutus ei ole niin iso, että se merkittävästi ainakaan alkuun mitään vaikuttaisi. Ymmärrän kyllä, että kolmen lapsen arki on raskasta jne. mutta jostain syystä tää keskustelu on aina vähän polarisoitunut moneen lapseen vs ei lapsia ollenkaan ja sit lapset jää hankkimatta ku kuunnellaan sitä 9-11 vuotta kestänyttä taaperovaiheen kuvailua. Vaikka jokainen lapsi on yksilö, niin tod. näk. niitä hyviä unia alkaa samaan jo siinä 1v kohilla aika paljon alle ja muutki jutut on selvitettävissä sen takia, että 2 aikuista hoitaa yhtä lasta helposti vaihtelemalla vähän vuoroa ja rasitusta(hoida sinä, minä meen tekemään omia juttuja ja vaihetaan tunnin päästä). Yhen lapsen kanssa kotityöt sujuu siinä arjen ohella ja pukemiset, liikkumiset yms. suht helppoa kun ei ole ku se yks vahdittavissa. Kasvatuskin helpompaa siinä mielessä, että ei oo taloudessa kaksia sääntöjä(toinen saa, toinen ei koska eri iät).

On kyl ollut ihan mahtavaa aikaa ekat kaks vuotta. Odotin jotain pahempaa siinä mielessä, että omat ajatukset on siellä leikki-iän ja kouluiän vaiheissa. Olenkin yllättäen tykännyt varsinki tästä taaperovaiheesta hirveästi. Vauvavaihe oli sinällään helppo, että oli opiskelujen puolesta vauvanhoito tuttua niin ei tullu mitenkään järkytyksenä ja joten kuten saatiin sumplittua nuo vähäiset yöunetkin siinä alussa. Ei kyl muistikuvia juuri ollenkaan siitä ekalta 3kk ku palas töihin. Myöskin ihan mahtavaa oli olla koko viime talvi kotona lapsen kanssa, hyödynnettiin jaetut päivät täysmääräsesti ja pistettiin keskeltä puoliksi.

Toki sitä välillä jossittelee, että olispa enemmän vapaa-aikaa ja sit miettii hetken ihan tosissaan, et oikeestikko sitä muka haluais kattoa mielummin leffoja ku olla tän lapsen kanssa niin ei, eihän se lopulta niin mene. Ainoa mitä ehkä jää kaipaamaan on liikunta, joka helposti aina elämässä jäänyt pois kun sille ei ole löytynyt aikaa. Toki vanhemmalla iällä tuli lapsi ite hankittua niin voi sanoa, että on tullut ikänsä vapaa-aikaa vietettyä niin ei se kaipuu ole enää sille niin kova. Vuorotyö ja lyhyempi työaika toki mahdollistaa edelleen itselle aika paljon vapaata.

Mitää ajatuksia miten 2v lapsi saatais taas syömään vatsataudin jälkeen? Mitää herkkuja ei oo vielä alettu antamaan tässä iässä ja tuntuis hassulta alkaa nyt syöttää jotain jäätelöä sen takia, että jotain söis. Aiemmin syönyt jos ei paljoa niin aina hyvällä innolla(edelleen kyl pilttipainotteisesti) ja ruokahalulla, nyt vattataudin jälkeen yhen lusikan jälkeen toteaa että ei kiitos ja työntää pois. Pyytää kyllä kaikkea ruokaa koko ajan(leipää, juustoa, gurttia, mandariinia yms.) mut jos jotain lyö tarjolle niin lähinnä leikitään ja mikää ei eksy suuhun. Ruokamäärät todella pieniä jo muutenkin reilusti kasvukäyrän alapuolella himmailevalle lapselle. Sanotaanko, että puolet siitä määrästä saa alas suoraan syöttämällä mitä ennen meni ja seki loppu alkaa yökkäyttään ja itkun kanssa aina syödään ja lusikkaa väistellään urakalla. Vattataudista n. viikko lapsen osalta. Ymmärtää kyllä sinällään, että ei maistu ton taudin jälkeen kun sen itsekin sairastin, mutta jotain pitäs tarjota ja saada alas. Maitoa juo mut sitäki vähemmän. Ei siis enää ole varsinaisesti sairas mitenkään. Päikyssäkin totesivat, että ruoka eksyy poskiin mutta ei sitä kautta eteenpäin. 2v neuvola onneksi tulossa, mutta vähän hirvittä et viittiikö tätä katella sinne asti jos ei ala pikkuhiljaa korjautumaan.

Harmittaa kyl muutenkin, et tän episodin myötä lapsi sai kyl ruutuaikaa aivan järkysti kun kumpikaan ei jaksanut hoitaa eikä lapsi jaksanut juuri mitää tehdäkään. Ei oo muuten kattonut tähän mennessä oikeastaa mitää muuta ku jotain avara luontoa 5min kerrallaa, nii nyt sit 30min sessioita pikkukakkosta pitkin päivää.

Antaa jotain aina jos pyytää, mutta jos ei sitten syö niin sitten ei. Kyllä se vaan niin menee ettei kukaan ole koskaan kuollut nälkään täysi lautasellinen ruokaa nenän edessä ja kovin vaikea kuvitella että niin tapahtuisi nytkään. Kaikki kyllä syö sitten kun oikeasti on riittävän nälkä. Sanoisin että ihan turhaa stressata syömättömyydestä.

 

[perato]

Antaa jotain aina jos pyytää, mutta jos ei sitten syö niin sitten ei. Kyllä se vaan niin menee ettei kukaan ole koskaan kuollut nälkään täysi lautasellinen ruokaa nenän edessä ja kovin vaikea kuvitella että niin tapahtuisi nytkään. Kaikki kyllä syö sitten kun oikeasti on riittävän nälkä. Sanoisin että ihan turhaa stressata syömättömyydestä.

Syömishäiriöisiä ku hoitaa työkseen nii ei pidä paikkaansa. Toki eihän kukaan varsinaisesti nälkään kuole vaan liitännäisiin oireisiin. Lasten osalta muutenki vähän eri ku kehitys voi häiriintyä jos ruuat jää vajaiksi. Ei sitä painoa ja kehitystä turhaan seurata neuvolassa.

 

[No Future]

Syömishäiriöisiä ku hoitaa työkseen nii ei pidä paikkaansa. Toki eihän kukaan varsinaisesti nälkään kuole vaan liitännäisiin oireisiin. Lasten osalta muutenki vähän eri ku kehitys voi häiriintyä jos ruuat jää vajaiksi. Ei sitä painoa ja kehitystä turhaan seurata neuvolassa.

Tässä oli nyt kyse kaksivuotiaan vatsataudista, ei mistään syömishäiriöstä.

Tärkeintä omasta mielestäni tossa tilanteessa olisi, että aikuiset eivät ahdistuisi, hermostuisi tai yrittäisi väkisin pakottaa lasta syömään. Muuten se syömishäiriökin kai voisi olla lähempänä

 

[Nomber]

Tässä oli nyt kyse kaksivuotiaan vatsataudista, ei mistään syömishäiriöstä.

Tärkeintä omasta mielestäni tossa tilanteessa olisi, että aikuiset eivät ahdistuisi, hermostuisi tai yrittäisi väkisin pakottaa lasta syömään. Muuten se syömishäiriökin kai voisi olla lähempänä

No tämä. En toki tiedä mistä joku syömishäiriö johtuu, mutta se lienee joku korvien välissä oleva ongelma? Tuskin 2 vuotiaalla nyt on ajatuksen juoksu ihan siinä pisteessä vielä että ymmärtäisi kehittää itselleen syömishäiriötä?

Oman kokemuksen mukaan muutenkin lapset syövät todella vähän (tai ainakin näyttää siltä kun vertaa omaan annokseen, toki pienellä lapsella mahakin on todella pieni niin eihän sinne nyt paljoa sovi) ja vaihtelevasti.