Tekkiläisten vauva/lapsikeskustelut

[TemeV]

Itse koitin vakuutella naiselle että toka lapsi EI VOI olla niin vaikea kuin ekan kanssa. Että niin huonoa tuuria ei voi olla kellään.....

Noh, niinkuin kirjoitin, niin tokasta tulikin aivan vastakohta ekaan ja ihmetyttää että voiko oikeasti lapset olla niin erilaisia ja voiko vauva-taapero vuodet olla näin helpot (ja kivat).

PS: sellanen vinkki myös uusille vanhemmille, että lapsille voi opettaa vaikka mitä suht pienestä asti. Esim meillä molemmat lapset (vaikka ovat täysin eri planeetoilta), käyttivät yövaippoja vikaa kertaa kun olivat reilun vuoden ikäisiä. Oli hyvä mieli nähdä 2-3x vanhempia lapsia vaipoissa leikkipaikalla.
Ja esim apurattaista pois opettaminenkin onnistuu helposti 3v ikäiselle jo, kunhan potkupyörä löytyy jolla hän oppii tasapainon eka. Näen vielä 5v lapsia jotka menevät apupyörillä ja nämä lapset eivät ole potkupyöriä käyttäneet, joten eivät ole oppineet tasapainoa. Ja apupyörillä ajellessa lapsi ei opi tasapainoa koska apurenkaan eivät anna siihen oikein mahollisuutta. Kun taas potkupyörällä tasapaino tulee luonnostaan.

Mitä tulee vaippoihin, niin se on todella yksilöllistä. Toisilla onnistuu niiden pois jättäminen nuorena, toisilla ei. Siitä ei kannata tehdä kilpailua kuinka nuorena vaipat saa hylättyä.

Pyöräilystä taas sinänsä samaa mieltä. Tosin sillä erolla että apupyöristä ei kannata opetella pois, vaan niitä ei kannata olla käytössä ensinkään. Kolme-neljä vuotiaat näyttää hyvin oppivan pyöräilyn suorilta ilman apupyöriä, kun 2-vuotiaana alkavat kulkea potkupyörällä. Eroja tietysti on tässäkin. Jos pyöräily ei kiinnosta lasta, niin ei hän sitä sitten opikkaan. Ja onhan siinä fysiikan kehityksessäkin eroja. Ja jos lapsi ei halua pyöräillä, silloin kannattaa energia suunnata muihin puuhiin, eikä tehdä kilpailua siitä kenen lapsi oppii pyöräilemään nuorimpana. Kyllä sen kaikki oppii aikanaan. Ja sama pätee hiihtoon, luisteluun, lasketteluun, uimiseen, piirtämiseen, soittamiseen, lukemiseen ja melkein kaikkeen. 4-vuotias oppii ne mistä on kiinnostunut ja sitä kiinnostuksen kohdetta kannattaa tukea.

 

[masaf2]

Nimimerkillä molemmat käveli jo alle 10-kuisena. Tuon takia poika varmaan oppi puhumaan ihan pirun myöhään, kun liikkumiskyky tuli ensin "liian etuajassa" ja kaikki kehityspaukut meni siihen kun se ruokki itseään tietysti... Polki fillarilla paaaljon ennen ku puhu kunnolla (tai puhuihan se, mutta ihan höpöjä ja epäselviä). Tytöllä fillarointi oli hankalampaa (ei käytetty apupyöriä tietenkään, mut vähän semmosta mutkittelua meinas olla), mut se puhui kunnolla aiemmin. Pojastahan oltiin huolissaan vielä 3,5-vuotiaana kerhotädin toimesta, että ei voi mennä päiväkotiin kun puhuu niin huonosti ettei kukaan ymmärrä. Kyllä se puhe siitä alkoi luonnistua ja neuvolasta lähetti puheterapeutille, mihin tuli aika puolessa vuodessa. Sit ku mentiin sinne, niin puheterapeutti ihmetteli et mitä te täällä teette et sehän puhuu ihan normaalisti. Molemmat on kyllä nykyään oikein lahjakkaita puhujiakin + kieleltään, liikunnallisuuslahjojen lisäksi.

 

[Köntsä-Ana]

Hurja kyllä jos 1 vuotiaana otetaan vaipat pos, taitaa olla aika poikkeuksellista? Meilläkin on toisen lapsen kanssa ollut huomattavasti helpompaa mutta toki tämä osittain johtuu varmasti myös siitä että on oppinut hommat sen ensimmäisen kanssa. Nyt kun miettii että olisi vain yksi lapsi niin kyllä arki olisi helppoa

 

[TemeV]

Nyt kun miettii että olisi vain yksi lapsi niin kyllä arki olisi helppoa

Kuten Buzz Aldrin sanoi telkkarimainoksessa aikoinaan, eihän tätä tehdä siksi että se olisi helppoa.

Ilman lapsia olisi vielä helpompaa, mutta ei se mulle ainakaan mikään varsinainen vaihtoehto olisi.

 

[Leatherman]

Hurja kyllä jos 1 vuotiaana otetaan vaipat pos, taitaa olla aika poikkeuksellista?

Vaipat kun ovat niin kalliita niin aateltiin naisen kanssa että miksi ei vaan opeteta niistä pois. Ja kerta se onnistui ekan lapsen (poika) kanssa, niin käytettiin samaa "opetusmethodia" tokan lapsen kanssa (tyttö) ja se oppi myös ihan samalla tavalla.

Miten me tehtiin:
-ku lapsi täyttää 1v, niin kotona päiväsaikaan ei vaippoja käytetä ollenkaan, vain yövaipat -> matot pois ja siivousvälineet lähellä
-aina ku lapsi tekee vahingon lattialle, vahinko putsataan ja laitetaan lapsi hetkeksi potalle
-lapsi tajuaa 1-2kk aikana että 1:1 ja samalla monitoroidaan yövaippoja että onko kuivat vai ei
-molemmilla lapsilla 1v ja 2kk ikäisinä yövaipat olivat olleet kuivia jo reilun viikon niin silloin uskalsi jättää myös yövaipat kokonaan pois

Tosin sillä erolla että apupyöristä ei kannata opetella pois, vaan niitä ei kannata olla käytössä ensinkään.

Tämä on ihan totta, ja tällä ajattelin mennä tokan lapsen kanssa. Hän on reilu 2v nyt ja menee potkupyörällä jo hurjaa vauhtia ja hyvä tasapaino, nostaa jalat ilmaan alamäissä yms. Eli tästä potkupyörästä siirrytään sitten seuraavaksi suoraan ilman apurattaita polkemaan.

 

[Joukahaine]

Itse koitin vakuutella naiselle että toka lapsi EI VOI olla niin vaikea kuin ekan kanssa. Että niin huonoa tuuria ei voi olla kellään.....

Noh, niinkuin kirjoitin, niin tokasta tulikin aivan vastakohta ekaan ja ihmetyttää että voiko oikeasti lapset olla niin erilaisia ja voiko vauva-taapero vuodet olla näin helpot (ja kivat).

PS: sellanen vinkki myös uusille vanhemmille, että lapsille voi opettaa vaikka mitä suht pienestä asti. Esim meillä molemmat lapset (vaikka ovat täysin eri planeetoilta), käyttivät yövaippoja vikaa kertaa kun olivat reilun vuoden ikäisiä. Oli hyvä mieli nähdä 2-3x vanhempia lapsia vaipoissa leikkipaikalla.
Ja esim apurattaista pois opettaminenkin onnistuu helposti 3v ikäiselle jo, kunhan potkupyörä löytyy jolla hän oppii tasapainon eka. Näen vielä 5v lapsia jotka menevät apupyörillä ja nämä lapset eivät ole potkupyöriä käyttäneet, joten eivät ole oppineet tasapainoa. Ja apupyörillä ajellessa lapsi ei opi tasapainoa koska apurenkaan eivät anna siihen oikein mahollisuutta. Kun taas potkupyörällä tasapaino tulee luonnostaan.

Voi opettaa ja hyväkin opettaa perustaitoja jo nuoresta, mutta ihan on lapsen temperamentista ja lapsesta yleisestikkin kiinni mikä kiinnostaa ja mikä ei. Pahintahan on tuo kun vanhemmat vertailee, että "meillä ei käytetä vaippoja enää ja vieläkö tuo 2v niitä käyttää"
Meillä osasi lapsi puhua selkeästi ennen kävelyä. Jotkut samanikäiset ei puhu kuin ääntelemällä. Vastaavasti nuoremmat osaavat kuperkeikkoja ja meillä ei osata edes hyppiä. Opettelusta ei ole kiinni, vaan kaikki aikanaan ja omaan tahtiin. Meilläkin käydään hyvin 2veenä potalla hienosti, mutta silti vaippa vielä käytössä. Tuttia ei käyttänyt ikinä..toiset tarvii vieläkin.

 

[Leatherman]

Tuttia ei käyttänyt ikinä..toiset tarvii vieläkin.

Me ekan lapsen kanssa kokeiltiin tuttia kun syntyi, mutta eihän se suussa pysynyt millään joten luovuttiin melkein heti alkuun. Tokan lapsen kanssa ei edes kokeiltu tuttia.

Pahintahan on tuo kun vanhemmat vertailee, että "meillä ei käytetä vaippoja enää ja vieläkö tuo 2v niitä käyttää"

En nyt sanoisi että pahinta. Eroja on varmasti lapsissa, sitä en väitä. Mutta myös monelle vanhemmalle on helpompi työntää niitä vaippoja jalkoihin lapsille kuin käydä tuo opetteluprosessi läpi. Väittäisin että suurinta osaa vanhempia ei kiinnosta opettaa lasta potalle, koska se tarkoittaisi kusen ja kakan siivoomista lattialta, ja on vaan paljon helpompi niitä vaippoja käyttää ja antaa iän tehdä tehtävänsä.

 

[Meisseli]

Tosin sillä erolla että apupyöristä ei kannata opetella pois, vaan niitä ei kannata olla käytössä ensinkään.

Täytyy kompata. Meillä oli vanhemmalla lapsella apupyörät käytössä kun siirryttiin potkupyörästä polkupyörään ja sitten olikin pitkä ja kivinen matka opetella ajamaan ilman niitä. Apupyörien kanssa oppii täysin väärän ajotavan kun niihin pyöriin voi nojata ja pyörää voi kääntääkin kääntämällä ohjaustankoa haluamaansa kulkusuuntaan.

Nuoremman lapsen kanssa potkupyörästä siirryttiin polkupyörään niin, että ensin polkupyörästäkin otettiin hetkeksi polkimet pois ja silläkin sai potkutella. Apupyöriä ei koskaan laitettu hetkeksikään ja oppiminen oli aivan todella nopeaa verrattuna aiempiin kokemuksiin.

 

[Joukahaine]

Me ekan lapsen kanssa kokeiltiin tuttia kun syntyi, mutta eihän se suussa pysynyt millään joten luovuttiin melkein heti alkuun. Tokan lapsen kanssa ei edes kokeiltu tuttia.


En nyt sanoisi että pahinta. Eroja on varmasti lapsissa, sitä en väitä. Mutta myös monelle vanhemmalle on helpompi työntää niitä vaippoja jalkoihin lapsille kuin käydä tuo opetteluprosessi läpi. Väittäisin että suurinta osaa vanhempia ei kiinnosta opettaa lasta potalle, koska se tarkoittaisi kusen ja kakan siivoomista lattialta, ja on vaan paljon helpompi niitä vaippoja käyttää ja antaa iän tehdä tehtävänsä.

Tietysti kaikkea kannattaa yrittää ja kaikkihan noista aikoinaan pois oppii. Ei sen sit väliä on 1v vai 3veenä. Itse myös kannustan näkemään vaivaa asioihin, jotta lapsi oppii nopeasti. Esim pukeminen on sellainen kun voi oppia jo 1-2v iässä. Se ei kuitenkaan tarkoita että kaikki oppii vaikka kuinka paljon olisi vanhemmilla kärsivällisyyttä odottaa ja neuvoa. Niin niitä lapsen omasta jutustakin kiinni mikä toimii.

 

[petepeluri]

Kuinka yleistä on että tekee lapsia ja katuu sitä lopun elämäänsä? Moni sanoo että skippaisi vauva ja pikkulapsivaiheen mielellään kokonaan (kuten itsekin), mutta siinä kohtaa kun se jälkikasvu osaa jo vähän ajatella, tehdä ja puhua jotain järkevääkin nämä ajatukset yleensä haihtuvat.

Silloin tällöin olen kuitenkin törmännyt ihmisiin jotka selvästi ovat sitä mieltä että elämä olisi ollut parempaa ilman niiden lasten vaikutusta siihen. Tuntuu kuitenkin aika harvinaiselta ja erikoiselta ajatukselta.

Ei tuo pikkulapsivaihe ole edes paha. Tekemistä toki joutuu keksimään, mutta muuten ovat vielä vähään tyytyväisiä.

 

[Nomber]

Kuinka yleistä on että tekee lapsia ja katuu sitä lopun elämäänsä? Moni sanoo että skippaisi vauva ja pikkulapsivaiheen mielellään kokonaan (kuten itsekin), mutta siinä kohtaa kun se jälkikasvu osaa jo vähän ajatella, tehdä ja puhua jotain järkevääkin nämä ajatukset yleensä haihtuvat.

Silloin tällöin olen kuitenkin törmännyt ihmisiin jotka selvästi ovat sitä mieltä että elämä olisi ollut parempaa ilman niiden lasten vaikutusta siihen. Tuntuu kuitenkin aika harvinaiselta ja erikoiselta ajatukselta.

Paha sanoa kuinka moni katuu ns oikeasti lasten tekoa. Mutta kaikki varmaan välillä "katuu". On sitä itselläkin välillä mielessä, että olisi elämä aika paljon helpompaa kun olisi vaan yksin. Mutta en kyllä ikinä vaihtaisi pois mitään mitä lapsen kanssa kokenut, onhan tuo nyt oikeasti ihan ylivoimaisesti paras asia elämässä. Toki ihan pikkuvauva aika oli haastavaa ja 3 ensimmäistä vuotta muutenkin kun ei nukuttu ollenkaan, mutta silti tuollainen 2-3 vuotias on ihan parasta seuraa. Nyt 5v ja osaa jo vaikka mitä itse. Tietyt asiat helpottuu ja tietyt hankaloituu kun lapsi kasvaa.

 

[taski]

En oikein osaa pitää katumisena sitä että kehuu asian olevan parasta elämässä eikä ikinä vaihtaisi sitä pois eli sori vaan, mutta mielestäni tuo ei vastaa kysymykseen millään tasolla.
Keskustelu aiheesta tuntuu kyllä olevan muutoinkin tabu eikä tästä oikein missään ole järkevää keskustelua saanut aikaiseksi.

 

[bowtie81]

tulisiko se katumus siitä kun alkaa oma aika olla lopussa ja huomaat, että se oli kovin lyhyt ja kukaan ei jatka sinun "työtä", et jättänyt mitään tähän maailmaan. Elämän tarkoitus lienee jollain tapaa kuitenkin jatkuvuus.

 

[Nomber]

En oikein osaa pitää katumisena sitä että kehuu asian olevan parasta elämässä eikä ikinä vaihtaisi sitä pois eli sori vaan, mutta mielestäni tuo ei vastaa kysymykseen millään tasolla.
Keskustelu aiheesta tuntuu kyllä olevan muutoinkin tabu eikä tästä oikein missään ole järkevää keskustelua saanut aikaiseksi.

Lähinnä omia ajatuksia toin esiin, en siis todellakaan asiaa kadu ns. oikeasti, mutta toki välillä on hetkiä kun miettii että kaduttaa, mutta näin nyt on jokaisen asian kanssa. Varmaan niitäkin on jotka oikeasti katuu lasten hankintaa koko ajan, mutta nämä ehkä sitten ainakin miesten osalta johtaa eroon ja siihen että ei tavata lasta juuri koskaan, näinhän asiasta pääsisi eroon(paitsi elatusmaksut)?

 

[Minttumake]

Kuinka yleistä on että tekee lapsia ja katuu sitä lopun elämäänsä? Moni sanoo että skippaisi vauva ja pikkulapsivaiheen mielellään kokonaan (kuten itsekin), mutta siinä kohtaa kun se jälkikasvu osaa jo vähän ajatella, tehdä ja puhua jotain järkevääkin nämä ajatukset yleensä haihtuvat.

Silloin tällöin olen kuitenkin törmännyt ihmisiin jotka selvästi ovat sitä mieltä että elämä olisi ollut parempaa ilman niiden lasten vaikutusta siihen. Tuntuu kuitenkin aika harvinaiselta ja erikoiselta ajatukselta.

Lasten hankinta ei kaduta. Omasta tahdosta lapset on hankittu eikä sen osalta mieli ole muuttunut. On myös vaikea kuvitella vaihtoehtotodellisuutta jossa lapsia ei olisi. Varmasti moni muukin asia olisi eri tavalla kuin vain lasten lukumäärä huushollissa.

Lasten hankintaan tuli kuitenkin suhtauduttua naiivisti. Enkä ollut lainkaan valmis lasten mukana tulleeseen elämänmuutokseen. Tämän asian kanssa kipuiltiin vuosia. Osaltaan tähän on varmasti vaikuttanut omassa lapsuudessa tuttu malli jossa isät eivät juuri lastenhoitoon osallistuneet.

Omat lapset ovat toki tärkeitä, mutta sellaiseen ajatusmaailmaan en ole päässyt jossa lapset ovat selkeä ykkösjuttu jonka ympärillä koko muu elämä pyörii.

 

[Deus Vult]

Veikkaan että yleisempää on katua lapsettomuutta sitten kun on liian myöhäistä.
Loppupeleissä jos on terve parisuhde ja lapsia ei ääretön määrä niin saa oman "elämän" ja mielenkiinnot hyvin soviteltua niin että aikaa jää molemmille, kun lapsi kasvaa niin samalla myös mahdollisuudet viettää mielekästä aikaa heidän kanssaan. Ehdottomasti se tärkein asia elämässä.

 

[Nomber]

Veikkaan että yleisempää on katua lapsettomuutta sitten kun on liian myöhäistä.
Loppupeleissä jos on terve parisuhde ja lapsia ei ääretön määrä niin saa oman "elämän" ja mielenkiinnot hyvin soviteltua niin että aikaa jää molemmille, kun lapsi kasvaa niin samalla myös mahdollisuudet viettää mielekästä aikaa heidän kanssaan. Ehdottomasti se tärkein asia elämässä.

Ja lopulta tuo pikkulapsi aika on aika lyhyt kuitenkin. Sitten kun lapsi on sen 15v niin tuskin sitä kiinnostaa vanhempien kanssa aikaa viettää ja sitten se muuttaakin jo omilleen. Jonka jälkeen sitten alkaakin varmaan taas vähän erilainen vaihe vanhempana oloa. Joten veikkaisin kanssa, että enemmän on niitä joita sitten kaduttaa kun ei koskaan lasta hankkinut. Tosin jos jotain ei ole niin ei sitä toki osaa sillälailla kaivatakaan kun ei tiedä mistä on kyse.

 

[Seamon]

Vaipat kun ovat niin kalliita niin aateltiin naisen kanssa että miksi ei vaan opeteta niistä pois. Ja kerta se onnistui ekan lapsen (poika) kanssa, niin käytettiin samaa "opetusmethodia" tokan lapsen kanssa (tyttö) ja se oppi myös ihan samalla tavalla.

Miten me tehtiin:
-ku lapsi täyttää 1v, niin kotona päiväsaikaan ei vaippoja käytetä ollenkaan, vain yövaipat -> matot pois ja siivousvälineet lähellä
-aina ku lapsi tekee vahingon lattialle, vahinko putsataan ja laitetaan lapsi hetkeksi potalle
-lapsi tajuaa 1-2kk aikana että 1:1 ja samalla monitoroidaan yövaippoja että onko kuivat vai ei
-molemmilla lapsilla 1v ja 2kk ikäisinä yövaipat olivat olleet kuivia jo reilun viikon niin silloin uskalsi jättää myös yövaipat kokonaan pois

Sen verran kommentoin tähän, että helpottaa omaa elämää vaippojen kanssa kun aina ruuan ja heräämisen jälkeen käyttää potalla.

Oma muksukin oppi vaipoista pois todella varhain.

En nyt pahemmin lueskellut ketjua ennen näitä viimeisiä viestejä, mutta hyvin paljon oma asenne ratkaisee millaista se vauva-arki on. Vaimon kanssa muistelemme, että monet ovat valittaneet miten raskasta ja vaikeaa se on, mutta me kuitenkin muistelemme sitä lämmöllä. Onnellista aikaa. Tosin olimme molemmat tilastollista keski-ikää vanhempia kun saimme lapsen ja molemmat olimme ehtineet nähdä elämää.

Lapsi täyttää tosiaan 11 ensi kesänä ja meidän ratkaisu oli alusta saakka selittää asiat hänelle perinpohjin versus asian sivuuttaminen tai höpöjuttujen kertominen. Tiesimme, että asian tiimoilta joutuu tekemään todella paljon töitä alussa, mutta sitten se onkin ollut vähän kuin pyramidi. Pohja on leveä ja sen päälle on ollut hyvä lisätä uutta tietoa ja tätä tukee myös vahva menestyminen koulussa ja harrastuksissa.

Lapsuus on tosiaan lyhyt. Viime vuonna (3-luokka) kaverit alkoivat olla enemmän mukana arjessa ja menossa, tänä vuonna (4luokka) ei oikeastaan ole enää monia sellaisia hetkiä, ettei joku kaveri olisi meillä, lapsi kaverin luona tai sitten jokin kombinaatio jossa useampia lapsia mukana.

Osaltamme olemme rohkaisseet lasta ja lapsen kavereita viettämään aikaansa meillä, silloin näkee edes vilauksia heistä

Toivottavasti saamme pidettyä rutiinin kun lapsesta ja hänen ystävistä varttuu teinejä.

 

[BongisKhan]

Kuinka yleistä on että tekee lapsia ja katuu sitä lopun elämäänsä? Moni sanoo että skippaisi vauva ja pikkulapsivaiheen mielellään kokonaan (kuten itsekin), mutta siinä kohtaa kun se jälkikasvu osaa jo vähän ajatella, tehdä ja puhua jotain järkevääkin nämä ajatukset yleensä haihtuvat.

Silloin tällöin olen kuitenkin törmännyt ihmisiin jotka selvästi ovat sitä mieltä että elämä olisi ollut parempaa ilman niiden lasten vaikutusta siihen. Tuntuu kuitenkin aika harvinaiselta ja erikoiselta ajatukselta.

Tottakai välillä on vähän rankempaa ja joskus tulee haaveiltua sinkkumiehen elämästä, mutta nämä on aina hyvin ohimeneviä juttuja ja kokonaisuutena lapset on heittämällä paras, ja eniten iloa ja merkityksellisyyttä tuova juttu elämässä, enkä todellakaan vaihtaisi pois. Jos vaimo ja lapset on keskenään jossain reissussa, voi hetken larpata sinkkumiestä yksin kotona, porsastellen kaikkea epäterveellistä safkaa ja pelaten kalsareissaan videopelejä aamuyöhön, mutta aika nopeasti hohto siitä hommasta karisee ja alkaa vaan venailemaan, että koska perhe tulee takaisin kotiin.

Ainoa asia mitä itse olen millään tasolla lasten "tekemisessä" katunut, on se että aloitin niin myöhään ja sain esikoiseni vasta 36-vuotiaana. Noin kymmenen vuotta aikaisemmin olisi ollut hyvä, ihan vaan jo senkin takia että olisi tilastollisten todennäköisyyksien valossa noin kymmenen vuotta enemmän aikaa tällä planeetalla niiden lasten kanssa. Sekin tuntuu vähän hassulta, että tässä nelikymppisenä taistelen uhmaikäisen kuopuksen kanssa aamuisin päiväkotiin lähdöstä, nuorempana lapset tehneillä ikätovereilla alkaa kohta esikoiset jo muuttamaan pois kotoa.

Olen kyllä tavannut ihmisiä, jotka katuvat lasten saantia. Käytännössä kaikilla kuvio on sama, että rakastavat kyllä lapsiaan jne, mutta JOS pääsisivät ajassa taaksepäin, valitsisivat toisin. En sitten tiedä onko se vaan jotain alitajuntaista vieroksuntaa, mutta pääosin nämä lasten hankintaa katuvat ihmiset eivät ole varsinaisesti suosikki-ihmisiäni muutenkaan, vaan vähän semmoisia narsismiin taipuvaisia aika pinnallisen oloisia ihmisiä. Kaikki naisia, tiedä sitten mikä on laajemmassa populaatiossa sukupuolijakauma katumisen kanssa.

PS: sellanen vinkki myös uusille vanhemmille, että lapsille voi opettaa vaikka mitä suht pienestä asti.

Tämä on sinänsä totta, mutta toisaalta hyvin hyvin yksilöllistä ja eri lapsilla on täysin erilaiset valmiudet eri asioiden oppimiseen. Monet jutut on sellaisia, että niitä voi toki alkaa väen vängällä "opettamaan" hyvinkin aikaisessa vaiheessa, mutta melkoista päänsä seinään hakkaamista se voi olla, jos lapsella ei oikein vielä olekaan kunnolla valmiuksia sitä hommaa oppia.

Tuo vaippahommakin on vähän sellainen, että eipä ne vaipat nyt niin kalliita ole, joten ei olla jaksettu mitenkään erityisesti panostaa niistä poiskaan. Kyllä se aika luontaisesti joskus tuossa 2-3 vuoden iässä sitten tapahtuu ja aika paljon vähemmällä sotkulla.

 

[petepeluri]

Ainoa asia mitä itse olen millään tasolla lasten "tekemisessä" katunut, on se että aloitin niin myöhään ja sain esikoiseni vasta 36-vuotiaana. Noin kymmenen vuotta aikaisemmin olisi ollut hyvä, ihan vaan jo senkin takia että olisi tilastollisten todennäköisyyksien valossa noin kymmenen vuotta enemmän aikaa tällä planeetalla niiden lasten kanssa. Sekin tuntuu vähän hassulta, että tässä nelikymppisenä taistelen uhmaikäisen kuopuksen kanssa aamuisin päiväkotiin lähdöstä, nuorempana lapset tehneillä ikätovereilla alkaa kohta esikoiset jo muuttamaan pois kotoa.

Vähän samaa mieltä itsekkin. Harmi vaan ettei sopivaa kumppania voi valita sormia napsauttamalla.

 

[Leatherman]

Ainoa asia mitä itse olen millään tasolla lasten "tekemisessä" katunut, on se että aloitin niin myöhään ja sain esikoiseni vasta 36-vuotiaana.

On siinä etunsa että lapset tekee myöhemmin. Isoinpana varmasti elämänkokemus, koska olet varmasti parempi/fiksumpi ihminen 36 vuotiaana kuin 26 vuotiaana, eli osaat esimerkiksi hallita omaa temperamenttia paremmin yms. Toinen on taloudellinen tilanne.

Oma suunnitelma oli aina että lapset tehdään sitten kun on oma asunto maksettu ja velkoja ei ole. Tämä tapahtui itselläni 30v ikäisenä. Ja toinen oli että lapsia pitää tehdä vähintään 2 kpl, koska hieman vitsaillen koskaan ei tiedä jos yksi jää auton alle tai tulee narkkari.
Itselläni kävi myös tuuri että lapset ovat eri sukupuolta, eli pääsee kasvattamaan niin pojan kuin tytön. Aikaisemmin sukupuussa kun on tupannut olemaan pelkkiä poikia ja itseltänikin löytyy vain veljeksiä.

 

[JSoi]

Ainoa asia mitä itse olen millään tasolla lasten "tekemisessä" katunut, on se että aloitin niin myöhään ja sain esikoiseni vasta 36-vuotiaana.

Meille on nyt 36-vuotiaina syntymässä esikoinen tässä kuussa. Itseä ei kaduta lapsen saaminen tässä vaiheessa, vaikka optimaalisesti raskaus olisikin voinut napsahtaa aluilleen heti pari vuotta sitten kun mentiin naimisiin. Ollaan ainakin saatu talous ja parisuhde vakaalle pohjalle sekä omakotitalot sun muut hankittua, ja tietysti ehditty nähdä elämää ja viettää "villit" nuoruusvuodet alta pois.

10 vuotta sitten olisi ollut väärä kumppani ja muutenkin henkisesti epäkypsempi.

 

[Nipsu]

Meillä on esikoinen 5-vuotias. Alunperin olisin halunnut kaksi lasta, mutta toinen lapsi on erinäisistä syistä lykkääntynyt. Nyt kun ensimmäinen on jo "iso", niin tuntuu vähän myös kynnys kasvaneen sen suhteen, että haluaisiko aloittaa uuden vaipparallin ja oma mukavuudenhalu saattaa viedä voiton. Toisaalta sitten ahdistaa, kun tietää että nyt pitäisi sitä toista lasta yrittää, jos vielä haluaa.

 

[Leatherman]

Optimaalisinta on tehdä lapset putkeen, eli eikäero olisi 2-3v välillä, silloin toinen voi jatkaa esim kodinhoitotuella palaamatta töihin. Meillä myös esikoinen nyt 5v ja on hyvin itsenäinen jo niin pystyy keskittymään nuorempaan enemmän, koska 5v osaa jo nopeasti pukeutua yms ruokaa hakea.

Meillä vaipparalli molempien kanssa ei tosiaan kestänyt kuin sen vuoden jolloin lopetettiin molemmilla lapsilla vaippojen käytöt ja tuo vuosi on nyt silmänräpäys. Enemmänkin mikä vaikuttaa on lapsen luonne, niinkuin aikaisemmin kirjoittelin niin eka lapsi ei antanut meidän nukkua ekat 2v (herätteli meitä 1-2h välein) ja oli hyvin työläs kun taas toka lapsi on nukkunut syntymästä asti kuin enkeli eikä tarvitse jatkuvaa huomiota ja huolenpitoa. Eli en yhtään ihmettele jos jotku pitävät vauva-taapero aikaa hyvin helppona, ja toiset helvettinä. Itse olen kokenut molemmat ja jos tulee helppo lapsi, niin aika menee siivillä.

 

[BongisKhan]

10 vuotta sitten olisi ollut väärä kumppani ja muutenkin henkisesti epäkypsempi.

Toisaalta ne lapset kyllä kasvattaa sitä henkistä kypsyyttä aika vauhdilla... Mutta joo, turhaa spekulaatiota sinänsä kun eipä sitä itselläkään silloin nuorempana ollut sellaista kumppania, jonka kanssa olisi voinut edes ajatella alkavansa perhettä perustemaan ja toki moni muukin juttu elämäntilanteessa aika toisin. Lisäksi ne hypoteettiset lapset jotka silloin olisi "tehnyt", eivät tietenkään olisi olleet ne samat mahtavat tyypit jotka nyt olen elämääni saanut jne.

Lähinnä tuo on sellainen juttu mitä olen monille itseäni nuoremmille sanonut, että minun henkilökohtainen mielipiteeni on se, että lapset kannattaa ehdottomasti tehdä nuorempana kuin vanhempana, jos se vaan mitenkään on mahdollista. Se mikä mahdollisessa kypsyydessä tai varallisuudessa voitetaan, hävitään kyllä aika isolla marginaalilla sitten jaksamisessa, kaikenlaista kehityshäiriöiden ym. todennäköisyydessä vanhemmalla iällä tehtyjen lasten kanssa ja ihan siinä, että jos kovin myöhään aloittaa niin se toivottu lapsiluku ei välttämättä ikinä tule täyteen jne. Hyvin nuo nuorempana lapset tehneet kaverit ja tutut on pärjänneet vaikka "pakka" ei ollutkaan ennen lasten hankintaa vielä täysin kaikilta osin täysin iskussa.

Meillä on esikoinen 5-vuotias. Alunperin olisin halunnut kaksi lasta, mutta toinen lapsi on erinäisistä syistä lykkääntynyt. Nyt kun ensimmäinen on jo "iso", niin tuntuu vähän myös kynnys kasvaneen sen suhteen, että haluaisiko aloittaa uuden vaipparallin ja oma mukavuudenhalu saattaa viedä voiton. Toisaalta sitten ahdistaa, kun tietää että nyt pitäisi sitä toista lasta yrittää, jos vielä haluaa.

Vaikka meillä loppuviimein tulikin vain hieman reilu kaksi vuotta ikäeroa lapsille, niin kieltämättä sitä vähän silloin toisen kohdalla hirvitti ajatus lähteä takaisin "alkupisteeseen" juuri kun esikoisen kanssa alkoi moni juttu olla jo vähän helpompaa. Toisaalta liekö sitten tuuria vai tottumusta, toinen lapsi meni lähes kaikilta osin paljon iisimmin kuin eka ja kaikki sujui aika kivasti enemmän tai vähemmän omalla painollaan, eikä elämä muuttunut mitenkään kohtuuttomasti raskaammaksi.

Tuollainen viisivuotiaskin on jo sen ikäinen, että mielellään jo omalta osin varmaan jeesailee vauvan kanssa, osaa olla jo itsekseenkin aika hyvin jne. Lapsena sisarusten ikäero olisi toki sitten aika suuri, mutta aikuisiällä tuollainen 5-6 vuoden ikäero ei sitten olekaan enää yhtään mitään. Itsellä on pikkuveljiin ikäeroa 10 ja 13 vuotta, eli olin jo teini siinä vaiheessa kun nämä kaverit alkoivat päästä vaipoistaan, joten sisarussuhde oli hieman rajallinen, mutta nyt aikuisiällä ollaan todella läheisiä ikäerosta huolimatta ja olen todella iloinen siitä, että minulla on sisaruksia.

Koska olen itse kolmilapsisesta perheestä, alunperin ajatus kolmesta lapsesta itsellekin tuntui luontevimmalta. Tuli kuitenkin sen verran myöhään tuli tämä lapsihomma startattua ja vähän tuo mukavuudenhalu ym. painaa vaakakupissa, että nyt hyvin vahvasti näyttää siltä, että meillä jäädään kahteen muksuun. Jos kolmannen haluaisi, niin se pitäisi "tehdä" aika lailla NYT. Kolmas olisi kuitenkin ihan uusi leveli tähän hommaan, kun sittenn olisi enemmän lapsia kuin aikuisia perheessä, pitäisi taas kaikki autot ja kaikki uusia, ja jos jo esikoisen kohdalla vähän murehdin omaa ikääni, niin nyt sitä on tullut se viisi vuotta taas lisää jne. Muutenkin tuntuu, että kun on käynyt lähes kaikessa niin hyvä tuuri näiden kahden nykyisen lapsen kanssa, että olisi kohtalon uhmaamista lähteä vielä kolmatta kokeilemaan.

 

[petepeluri]

Optimaalisinta on tehdä lapset putkeen, eli eikäero olisi 2-3v välillä, silloin toinen voi jatkaa esim kodinhoitotuella palaamatta töihin. Meillä myös esikoinen nyt 5v ja on hyvin itsenäinen jo niin pystyy keskittymään nuorempaan enemmän, koska 5v osaa jo nopeasti pukeutua yms ruokaa hakea.

Meillä vaipparalli molempien kanssa ei tosiaan kestänyt kuin sen vuoden jolloin lopetettiin molemmilla lapsilla vaippojen käytöt ja tuo vuosi on nyt silmänräpäys. Enemmänkin mikä vaikuttaa on lapsen luonne, niinkuin aikaisemmin kirjoittelin niin eka lapsi ei antanut meidän nukkua ekat 2v (herätteli meitä 1-2h välein) ja oli hyvin työläs kun taas toka lapsi on nukkunut syntymästä asti kuin enkeli eikä tarvitse jatkuvaa huomiota ja huolenpitoa. Eli en yhtään ihmettele jos jotku pitävät vauva-taapero aikaa hyvin helppona, ja toiset helvettinä. Itse olen kokenut molemmat ja jos tulee helppo lapsi, niin aika menee siivillä.

Pienemmällä ikäerolla saa nopeammin sille toiselle kaverin, suuremmalla taas pienen levähdystauon... On siinä oma hommansa pienellä ikäerolla kun on kaksi mitkä tarvitsevat jatkuvasti apua ja huomiota.