Teehifistely

Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
Jos kahvinkittaajat hifistelee, niin miksi ei sitten teen litkijätkin ? Ei en löytänyt vanhaa topiccia, mutta tässä nyt uusi ketju johon voisi kerätä vinkkeja ja kokemuksia teen ihmellisestä maailmasta. Sanoisin jopa että tässä riittää enemmäm hifisteltävää kuin kahvissa.

Itse hurahdin teen ihmeeliseen maailmaan kahdesta syystä. Alkoi kahvin kittaminen tympimään ja asteittain siirryin teen juojaksi ( olen edelleen sekakäyttäjä). Toinen merkkipaalu hurahtamisessa oli käynti Forsmanin teemyymälässä. Se avasi silmät että on muutakin kuin liptonin pussiteetä näin karrikoidusti sanoen. Sadat eri teesekoitukset ja laadut pistivät pään sekaisin ja uteliaisuus ja tiedonhalu kasvoi kerta toisensa jälkeen kun kävin siellä. Ylipäätään, siellä käyminen on jo yleissivistävä kokemus ja suosittelen sitä kaikille jotka tuntevat yhtään vetoa teen juomiseen tai haluvat vaihtelua vakiintuneisiin tottumuksiin. Sijaintihan on tuossa Vantaalla kehä kolmesen kupeessa, joten hyvin helppo pistäytyä.

Rohkeasti kokeilemaan eri laatuja ja sekoituksia, Sieltä löytyy myös hyvin eksoottisia laatuja. Sieltä saa myös hyvin välineistöä ja opastusta. Suosittelen.
Joku vanha kiinalaisen sanonta/ viisaus taisi olla , että pitää antaa teelle seitsemän kuppia aikaa, ennenkuin sanoo siitä mielipiteensä. Pitää muuten hyvin paikkaansa ja se kannattaa makumatkalla pitää mielessä.

Pari suosikkia sieltä näin alkuun :

Darjeeling T.G.F.O.P




Pu-Erh Zhao de Chan



Japanilainen Matcha Genmaicha
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
Ja niinhän siinä kävi että edellisen kirjoitettuani, huomasin että teevarastot olivat ehtyneet. Ei muuta kuin kohti teekauppaa.

Tällä kertaa mukaan tarttui kaikenlaista, tässä pari suosikkia. Varsinkin tuo First Flush on hienoarominen tee, haittapuolena on suht korkea hinta, tuo 100g pussukka maksoi reilut 22 EUR. Mutta

tee.jpg
 
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
230
Täälläkin yksi teen juoja. Kahvi maistuu kotona tai töissä tehtynä pääsääntöisesti paskalle. Joko en enää osaa keittää hyvää, tai sitten päijänteen vesi maistuu vaan kahvista läpi epämielyttävästi.

Tähän Stockan herkun Tescon mustaan teehen en ole kyllästynyt ja hamstraan tuota aina pari pakettia kerralla varastoon, kun pelkään sen loppuvan. Scottish breakfast tea on myös hyvää ja on tuota merkkiä muutamia muitakin teelaatuja valittavana.

En oikein osaa hifistellä millään makutee valinnoilla, töissä menee perinteinen keisarin morsian tai tiikerin päiväuni.

 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
Hienoa, ainakin yksi teenjuoja täällä lisäkseni ! Onhan se teenkin keittäminen aika tiedettä haudutusaikojan ja lämpötilojen suhteen. Kitkerää saa hyvin helposti tehtyä. Isoja eroja saa ihan vaan lämpötilaa vaihtelemalla. Lämpötilahaarukkahan tässä tee touhussa on laaja. Peraateessa kylmästä hanavedestä (kylmäuutettu ), kiehuvaan ( jota ei muuten parane käyttää ) siihen sitten pääle eri haudustusajat, ja siinäkin peraateessa skaala on hyvin laaja, parista minuutista aina puoleen vuorokauteen. Kylmäuutetut teet tuovat touhuun mukavaa vaihtelua, saa hyvin erinlaisen, pehmeämmän maun kuin kuumalla vedellä......
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
872
Itsekin kahvin juonnin joskus lopetin ja teetä join. No nyt palannut kahviin mutta vain pari pientä kuppia päivässä. Sellaisen opin tuona aikana että eurooppasta ei tunnu löytyvän oikein hifistelyä teestä samaan tapaan kuin kahvista. Lähinnä joko mustaa teetä pussista ja sitten kaikenmaailman maustetut teet. Ainoat varsinaiset teemaat Euroopassa ovat Englanti (britit) ja venäläiset. Molemmat juovat mustaa teetä lähinnä hauduttamalla valmispusseja, toinen käyttää joskus maitoa ja toinen maustaa sitruunalla. Venäläisillä oli omanlaisensakin tapa tehdä haudutettua mustaa teetä samovaarilla, mutta en ole koskaan sitä maistanut tai nähnyt tehtävä. En tiedä tekeekö siellä kukaan enää teetä näin vaikka samovaareja kyllä heiltä kaupoista löytyy.

Aasian myötä vasta avautuu tuo teehifistely, tärkeimpinä Intia, Kiina ja Japani. Japanilaisesta teestä minulla ei ole kokemusta, mutta eiköhän tuo ole viimosen päälle tarkkaa touhua kuten kaikki mitä tekevät :). Intiassa, josta tee on alunperin kotoisin, parasta on kun hauduttavat mausteet ja teelehdet (mustaa) maidossa, tämä tuo mieleen joulumaisen juoman johtuen mausteista ja on ihan omanlaisensa. Loppu intialainen tee tuntuu olevan tätä pussin lilluttelua kuumassa vedessä, johon lisätään maitoa ja ehkä sokeria. Kiinassa teetä on kolmea sorttia: punainen (meidän musta), valkoinen ja vihreä. Vihreä se perustee ja valkoinen parempaa ja kalliimpaa. Tämä on sitten ihan loputon tie mitä kaikkea hifistelyä Kiinasta teehen liittyen löytyy, mutta perusajatus on teekannu kaatonokalla ja sihdillä, jossa teelehdet haudutetaan.

En tiedä tuliko ihan turha postaus, mutta kunhan kirjoittelin kokemuksia teestä. Ja se oma teen tekeminen taisi olla tuota pussien ja purun haudutusta, ja varsinaiset hifistelykokemukset matkailun kautta: Venäjä, Kiina, Intia. Valitettavasti Japanissa join vain sakea, joka oli hyvä kokemus sekin ja jäi pysyvästi repertuaariin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
598
Teetä? Kyllä kiitos :)

Tee on ollut suosikkijuomani varmaan sen 25 vuotta. Niistä ensimmäiset 15 vuotta meni pitkälti keltaisen liptonin parissa (lisukkeena vähän sokeria ja tilkka maitoa). Sitten löysin vihreän teen, mikä onkin ollut ykkönen siitä lähtien. Melko pitkään tuli mentyä markettien ja yhden täällä olleen kaupan valikoimien varassa (löytyi paljon mm. Forsmania), mutta sitten tuo kauppa lopetti ja lähimarketin valikoima köyhtyi aneemiseksi. Onneksi netistä voi nykyään tilata vaikka mitä.

Pistän teehen lisukkeeksi korkeintaan pienen nokareen hunajaa. Suosikkeja ovat maustamaton vihreä tee (maku voi silti vaihdella huomattavasti lajikkeen ja kasvatuspaikan mukaan!), minttu ja oolong. Aika paljon tulee kokeiltua eri makuja, sieltä ne parhaat hiljalleen löytyvät. En oikein välitä teestä, missä maku on luotu keinotekoisilla aromeilla. Jos ostan mustikkateetä, haluan, että teen seassa on aitoa mustikkaa. Mitähän muuta... no, vedenkeitin, missä on säädettävä lämpötila on minusta aika must.

Viimeisimmät hankinnat:

Moringa Mint
Shizuoka Fukamushi Sencha Kura
Japan Kukicha Organic
Hojicha Organic
Tamaryokucha Sonogi Kiri Single Origin
Kenia Pau Mu Tan
China Yellow Tea
Yellow Gold Huang Jin Gui
China Pu Erh Organic

Justiinsa tässä siemailen ilta-hojichaa (vähän kofeiinia).
 
Liittynyt
18.05.2020
Viestejä
65
Teetä tulee juotua usein, mutta kauheasti erikoisia ei ole vielä testattu.
Edellisen kanssa samoilla linjoilla, maustetut ei oikein maistu ja vihreää teetä mieluusti.

Oma suosikki mistä se innostus enemmän lähti oli:
Todella raikkaat aromit.

Toinen suosikki oli aikoinaan aasiakaupasta voitetulla lahjakortilla hankittu mysteerinen Taiwanin high mountain oolong.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
Mites on, kylmäuutatteko teetä ? Kannatta kokeilla, itse heitän teet tälläiseen pulloon ja ihan kylmää vettä täyteen ja jääkappiin yöksi.
Aamulla valmista teetä pullollinen. Maku ylättävän erinlainen verrattuna kuumauutettuun, varsin pehmeä maku.

 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 644
Oma suosikki on suoraan Japanista tilattu tee ensimmäisen sadonkorjuun aikaan (toukokuun alku). Tulee kalliiksi, mutta on vaan niin luksusta.
 
Liittynyt
20.11.2016
Viestejä
94
Kahvi on saanut väistyä teen tieltä. Kiinalaista teetä löytyy omista kaapeista eniten ja sitä onkin kertynyt aika paljon. Omia suosikkeja Pu Erh, Oolong, jasmiini ja vihreä tee. Toki löytyy myös ihan pussiteetä kun pitää saada nopeasti lämmintä juotavaa. Kallein ostamani tee tarttui Kiinan reissulta, Pu Erh kiekko (357g) maksoi melkein 100e. En ole vielä raskinut maistaa :rolleyes:
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 244
Laiskana juon pussiteetä mutta on sentään vedenkeitin säädettävällä lämpötilalla. Vihreää teetä juon ainoastaan ja nyt olen mieltynyt Lidl:ssä myytäviin Lord Nelson ja Knightsbridge merkkeihin.
 

Yeenoghu

Neighbour of the beast
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
1 273
Kahvista en ole koskaan välittänyt ja juon sitä ainoastaan kyläillessä kun joku tarjoaa. Teetä sen sijaan menee runsaasti ja nyt etätyöskennellessä aina vaan enemmän. Niin paljon että palkitsin itseni ostamalla automaattisen teenkeittimen. Eli tuo härveli säätää veden lämmöt teetyypin mukaisesti ja ajastin laskee haudutuskulhon sovituksi ajaksi. Ja pitää halutessa valmiin teen lämpimänä. Ei koskaan enää liikaa haudutettua tai kitkerää teetä.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
Tuossa talvella katselin kanssa vastaavaa keitintä, mutta en raaskinut ostaa. Eli täällä mennään ihan periteisellä pannulla. Uuden teepannun sentään ostin. Ajatuksena tuo kuullostaa hyvältä härveliltä.
 
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
52
Kahvia ja teetä tulee juotua tasaisesti mutta itsellä ainakin teen kanssa hifistely on mennyt korkeammalle. Just tuli tilattua suoraan Kiinasta sekä Japanista uusi satsi teetä. Itselle maistuu lähes kaikki teet mutta parhaat tähän mennessä löydetyt ovat hibiki-an kaupan gyokuro sekä yunnansourcing kaupan long jing, molemmat siis vihreitä teitä. Näiden lisäksi itselle maistuu oolongit sekä tietyt mustat teet.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
Kahvia ja teetä tulee juotua tasaisesti mutta itsellä ainakin teen kanssa hifistely on mennyt korkeammalle. Just tuli tilattua suoraan Kiinasta sekä Japanista uusi satsi teetä. Itselle maistuu lähes kaikki teet mutta parhaat tähän mennessä löydetyt ovat hibiki-an kaupan gyokuro sekä yunnansourcing kaupan long jing, molemmat siis vihreitä teitä. Näiden lisäksi itselle maistuu oolongit sekä tietyt mustat teet.
mistäs tilasit ? Kiinnostaisi joskus kokeilla. just hain itsellen pussukan Macha Gainmaichaa.
 
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
52
mistäs tilasit ? Kiinnostaisi joskus kokeilla. just hain itsellen pussukan Macha Gainmaichaa.
Mainitsinkin nuo kaupat tuossa eli:

1. Yunnansourcing Täällä on hyvin paljon eri teitä pääasiassa Yunnanin maakunnasta, halvimmalla postituksella kestää n. 2-3 viikkoa tulla Suomeen yleensä. Huonoa kaupassa on postituksen hinnan skaalaus ylöspäin tilauksen kasvaessa.
2. Hibiki-an Täältä löytyy Uji alueen teet Japanista. Yleensä tilannut gyokuroa täältä, tee on ollut yleensä todella hyvää mutta hintakin ehkä hieman korkeahko.

Muitakin kauppoja on tullut kokeiltua ja esim. Suomessa tulee käytyä välillä Chaya teekaupassa Triplassa sekä Forsmanin teekaupassa Vantaalla. Hyvä lista eri kaupoista löytyy redditin /r/tea osiosta: vendors/page_01 - tea
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
2. Hibiki-an Täältä löytyy Uji alueen teet Japanista. Yleensä tilannut gyokuroa täältä, tee on ollut yleensä todella hyvää mutta hintakin ehkä hieman korkeahko.

Tilansin kokeeksi tuolta Hibiki-an kaupasta pari pussukkaa teetä:

Gyokuro Superior
Farmers' Shincha (pre -order ) näyttää olevan 1200 pussukan limited edition

Mielenkiinnolla odotan pussukoiden saapumista. Kiitos vielä vinkistä !
Ja oli mukavasti ilmainen posti kun tilasi pari pussia kerralla.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
Uuden sadon Shincha-sato on nyt valmis ja poiminta aloitetty. Sain juuri tiedot että oma paketti on näiollne nyt valmis ja päässyt nyt matkalla.

Laitetaan Hibiki-an infokirje muillekin jakoon, jossa juttuu uudesn sadon keräämisestä.


Ompas kalliitta teekippoja heillä myynnissä.,hinta huitelee 3000 EUR luokassa. Pahus, joku ostanut tuon, juuri kun piti.... :)

1620617932049.png
 
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
52
Laitetaan Hibiki-an infokirje muillekin jakoon, jossa juttuu uudesn sadon keräämisestä.
Tuo oli oikein mielenkiintoinen luettava. Tee asioihin liittyen on tullut katsottua youtubesta aika paljon Mei Leaf -kanavan videoita. Esim. tämä video oli mielenkiintoinen:



Ompas kalliitta teekippoja heillä myynnissä.,hinta huitelee 3000 EUR luokassa. Pahus, joku ostanut tuon, juuri kun piti.... :)
Oon kuolannut monesti noita teekippoja eri kaupoista mutta en vielä ole kehdannut yli satasta laittaa palamaan. Kallein "teeväline" mikä löytyy kaapista on Chaya kaupasta ostettu yixing savikannu, jota käytän oolongin kanssa, muuten mennään Harion tekemällä lasisella kannulla.

Omista tilauksista hibiki-an:n tuli viime viikolla ja Kiinan paketti pitäisi olla tämän viikon aikana perillä.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
Nyt olis tätä herkkua taas saatavilla.

Teemaailman Samppanja – Vihdoin täällä!



Kyseessä on arvostetuin kevään ensimmäinen sato Darjeelingin alueelta, Intiasta.

Tindharian luomutilalta käsin poimittuun satoon on kerätty teekasvin parhaita, tuoreimpia ja arvostetuimpia osia eli kärkisilmuja.

Korkein mahdollinen laatuluokitus SFTGFOP1 eli

Special Finest Tippy Golden Flowery Orange Pekoe first-rate.



 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
Nyt voin antaa tuomion tuosta Gyokuro Superiorista. Erinomainen tee, tulee varmasti tilattua uudestaankin.
Mukana tulleissa valmistusohjeissa oli aika maltilliset ajat ja lämpötilat : 60-70C / 1,5 min.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 232
Tuli hetken mielijohteesta tilattua Caffilta Pu Erhiä, ja on ainakin noviisille erittäin miellyttävä tuttavuus. Kotona en ole teen kanssa ikinä hifistellyt, vaan mennyt lähinnä markettikamalla (Lipton, Clippers, Forsman). Ravintoloissa tai terasseilla esimerkiksi ulkomailla olen kokeillut tilaisuuden tullen spesiaalimpaa teetä, mutta melko harvoin kuitenkin.

Omassa vedenkeittimessä ei ole mitään lämpötilasäätimiä, joten täysin lonkalta toi 85–95 astetta on pitänyt tähän mennessä heittää, mutta siitäkin huolimatta Pu Erh on omiin aiempiin kokemuksiin verrattuna ollut vihreäksi teeksi maultaan yllättävän voimakas ja kuitenkin samaan aikaan miellyttävän pehmeä. Jo mitään teehen lisäämättä tästä löytyy jopa hunajamaista makua.

Jotenkin varsinkin noi yleisimpien valmistajien vihreät teet onnistuu omassa käytössä päätyä sinne melkein mauttoman tai turhan kitkerän välille, ihan siitäkin huolimatta että noudatan haudutusaikoja. En tiedä, mihin tasolle varsinaiset teehifistelijät esimerkiksi juuri tämän Pu Erhin mieltävät, mutta tämän jäljiltä heräsi kuitenkin kiinnostus laittaa joku useamman (vihreän, ehkä mustan) teen setti tulemaan.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
Pu-Erh on hyvää, mutta vaatii hieman totutelua, koska maku on erinlainen. Noitakin on paljon erinlaisia, ja makujakin sen mukaan.
Mulla on tällä hetkellä sellaisia pieniä kakkuja ( nuo kultaiset "tabletit" kuvassa). Ovat näppäriä, ei tarvitse mistään isosta palikasta murtaa. Yhden tollaisen heittää kannuun ja saa kannullisen teetä. Näiden maku on hyvinkin "multainen", mutta makeahko ja pehmeä.


1622394895212.png
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
193
Mielenkiintoinen ketju!

Harrastus on kyllä kohtuu kallis, mutta kerran kun vauhtiin pääsee on vaikea palata peruskuluttajaksi. Mulla on uudeksi suosikiksi muodostumassa Bancha. Hieman makeaa, mutta raikasta ja kevyttä teetä. Kahta kuppia olen tehnyt samoista lehdistä, kolmas on jo laimeamman makuinen. Juonnissa oleva Bancha: Premium Bancha

Oletteko pussittaneet itse teetä? Mietin, miten etätöiden loppumisen jälkeen voisi fiksuiten töissä juoda haluamiaan teelajikkeita. Sihveli ja lehdet tuntuu jossain määrin liian työläältä.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
Mielenkiintoinen ketju!

Harrastus on kyllä kohtuu kallis, mutta kerran kun vauhtiin pääsee on vaikea palata peruskuluttajaksi. Mulla on uudeksi suosikiksi muodostumassa Bancha. Hieman makeaa, mutta raikasta ja kevyttä teetä. Kahta kuppia olen tehnyt samoista lehdistä, kolmas on jo laimeamman makuinen. Juonnissa oleva Bancha: Premium Bancha

Oletteko pussittaneet itse teetä? Mietin, miten etätöiden loppumisen jälkeen voisi fiksuiten töissä juoda haluamiaan teelajikkeita. Sihveli ja lehdet tuntuu jossain määrin liian työläältä.
Pitääpä Banchaakin joskus kokeilla.

On kyllä totta, että kun pääsee hyvän teen makuun, niin alkaa perustee maistumaan puulta. Sen takia pyrin myös vetämään säännöllisesti perus vihreää teetä ja sen maustettuja variantteja. En halua tulla turhan nirsoksi, ja maistuupahan ne hyvät sitten kaksinverroin paremmalta.

Tuota aikaisemmin mainittua Farmers Shinchaa on tuullut nyt paljon juotua, erittäin erinomaista !

Töissä on mulla on ollut teet peltilaatikossa/pussissa ja sitten ihan vaan teepallolla tehnyt kupillisen kerrallaan.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
Mulla on pari purkkia erinomaista teetä, mutta ei ole valitettavasti hajuakaan mitä ne on.
Vasemmanpuolinen on Japanista ja oikeanpuolinen Kiinasta. Molemmat kuullemma laadukasta teetä, jonka olen saannut lahjaksi paikallisilta.

Voisin suositella, mutta en tiedä vaan mitä suosittelisi :)




1624301068313.png
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
193
Pitääpä Banchaakin joskus kokeilla.

On kyllä totta, että kun pääsee hyvän teen makuun, niin alkaa perustee maistumaan puulta. Sen takia pyrin myös vetämään säännöllisesti perus vihreää teetä ja sen maustettuja variantteja. En halua tulla turhan nirsoksi, ja maistuupahan ne hyvät sitten kaksinverroin paremmalta.

Tuota aikaisemmin mainittua Farmers Shinchaa on tuullut nyt paljon juotua, erittäin erinomaista !

Töissä on mulla on ollut teet peltilaatikossa/pussissa ja sitten ihan vaan teepallolla tehnyt kupillisen kerrallaan.
Täytyy kokeilla, että tuntuuko teepalloilu liian vaivalloiselta. Jotain pusseja tuolla Take teellä oli myynnissä omiin pussituksiin.

Ensi keväänä pitää kanssa tilata Shinchaa. Noista joutu varmaan maksamaan veroja ja tulleja?
 
Liittynyt
04.09.2020
Viestejä
81
Kun kerran kutsuttiin niin täytyy tulla hifistelemään kanssanne teestä. Chai on erityisesti ollut lähiaikoina omaan mieleen, toki pakastin edelleen pullollaan vihreää ja oolongia.

Viimeisin hankinta:

Ihmettelin paketin valmistusohjetta, kun on 100 C oolongille, mutta tuntuu toimivan. Hyvä tee. Saa samoilla lehdillä kolmisen haudutusta tehtyä.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
Ihmettelin paketin valmistusohjetta, kun on 100 C oolongille, mutta tuntuu toimivan. Hyvä tee. Saa samoilla lehdillä kolmisen haudutusta tehtyä.
Oolonkia tosiaan voi tehdä kiehuvaan veteen, mutta mielestäni parempi käyttää maltillisempia lämpötiloja. Mutta oikea lämpötila riippuu hieman lehdistä. Tiivis lehtipaketti , korkeampi lämpötila. Tuo linkkaamasi on rullattua, eli aika tiivistä.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
Hibiki-Aniin oli tullut pre-orderiin 850 paketin erikoiserä Kuradashi teetä.

Do you know Kuradashi Tea? In contrast to Sencha, which is enjoyed for its refreshing aroma immediately after harvest, Gyokuro and Matcha gain an enriched flavor and deep noble aroma and sweetness over time, and therefore are best some months after harvest. A long time ago, people celebrated aged Gyokuro and Matcha in autumn, just as Shincha is celebrated in spring. This special autumn tea was called Kuradashi Tea, meaning tea taken out from the granary. Our Kuradashi Tea is aged in the granary for more than 1.5 years.

Tilasin itse pari kausierikoisuutta:



Mielenkiinnolla odotan tutustumistä näihin.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
On tovi tullut taas juotua pelkkää perus vihreää teetä sekä naruraalina että maustettuna. Mm tuollaisia maustettuaja on kaapissa ollut.



Nuokin maistuu kohtalaiselle mitä pidempään niitä joi niin alkoi jopa maistua hyvälle. Mutta...

Sitten hommasin taas astetta laadukkaampaa vihreää, niin johan pomappas. Heti ensimmäisestä siemaisusta huomasi että nyt on hyvää ja että mistäs paskaa sitä on tullut taas aikaisemmin juotua.. Näin se vaan menee. Keskinkertainenkin tee alkaa maistumaan hyvälle, mutta hyvä on sitten oikeasti hyvää. Ero on yllättävän iso. Taattua first flush laatua....

 

Tilipitappitippitappi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 310
Itse olen tykännyt juoda lähinnä iltaisin jotain roiboos tms rauhoittavaa teetä + hitusen hunajaa sekaan. Koitin myös päiväjuomisina kahvia korvata kokonaan teellä, mutta muutaman kuukauden jälkeen palasin takaisin kahviin. Mutta sen opin, että ihan eri levelliä on maut kun ei koita maistella niitä Liptonin pussitettuja...

Mitenkäs varusteet? Vedenkeitin jossa lämpötilansäätö + perus teepannu? Mitä etuja tuollainen ns. automaattinen teenkeitin toisi aiemmin mainittuihin?
 
Liittynyt
04.09.2020
Viestejä
81
Automaattisen teenkeittimen etu on se, että laitteesta riippuen saat siihen säädettyä haudutusajan ja -lämpötilan, joten panostettuasi keittimen ja asetettua halutun ajan voi odottaa sohvalla piippausta. Parempaa teetä laitteilla ei saa ellet unohda sihtiä tunniksi veden sekaan usein.

En suosittele teenkeittimiä, koska niissä ei kaikkia osia saa tiskikoneeseen ja omasta kokemuksesta ovat myös herkkiä hajoamaan. Yhdessä omistamassani oli pumppu, joka kierrätti veden laitteen yläosan sihtiin. Pumppuhan tietysti levisi sitten jossain kohtaa eikä laitteella enää tehty kuin kuumaa vettä.

Lämpötilasäädöllinen vedenkeitin ja peruskannu on loistava yhdistelmä. Ikeasta saa hyvän teekannun kympillä:
1632656095043.png
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
Laitampa saamani uutiskirjeen linkin tännekin. Nämä japanilaiset ottaa tämän teejuonnin aika tosissaan.




Mutta ihan mielenkiintoista lukea tästä, ja nähdä miten arvostavat näitä asioita ja pitävät traditioita yllä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
542
Teetä tuli juotua töissä vaihtelevasti silloin tällöin ennen. Veden keittimellä lämmitti veden ja irtotee sellaseen kuppi-pihteihin lillumaan kuppiin.
Työkaveri joi pussiteetä siinä samalla ja tuumattiin saiskohan sitä parenpaa aikaiseksi jos hankkisi jotain parempaa tilalle. Joten päätettiin ostaa kunnon Venäläinen samovaari.

Tuon näköinen.

Samovar.jpg


Löytykin 50€ käyttämätön yksilö torista. Koska olemme sopivasti sähkäreitä, johdon vaihto ei ollut ongelma. Vuotovirta mittarikin näytti vain joitakin migroja laitteelle, joten pistimme sen tulille.

Tee laitetaan ns.tee/yrttipalloon.




Sitten onkin sanottava, että ymmärtää reilun kuukauden käytön jälkeen, miksi veli venäläinen on kyseisen laitteen tehnyt. Kertaakaan ei ole vedenkeittimeen enää koskettu.
Sähkövastus lämmittää veden noin 10min lähelle kiehuvaa ja töpseli pois seinästä. Sitte vain pallo sisään, jonka alaosa on täytetty irtoteellä hautumaan sisälle.
15min haudutusta niin ekat kupilliset saapi.

Tuo ylin kansi kannattaa heivata pois ja laittaa siihen toi teepallo tilalle niin veden lämmetessä siitä lähtee aivan uskomattoman hyvä tuoksu samalla;)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
719
Oma nykyinen settini on ihan perustason vedenkeitin Electrolux EEWA7700 viiden asteen välein säädettävällä keittolämpötilalla (40-100°C) sekä teräksinen teesihti.

Teelaatuja kaapissa tällä hetkellä:

Dong Ding Nantou
Japan Sencha Kakekawa
CAP Special Gunpowder Green Tea
Wazuka Matcha Okumidori (säilytän jääkaapissa erillisessä suljetussa astiassa pulverin säilyvyyden pidentämiseksi)

Harmittamaan jäi tamperelaisen teekauppa Veiströmin lopetus syksyllä 2020 taloyhtiön ajettua yrittäjän pois ja kesken poistomyynnin olisi kuulemma sitten saanutkin jäädä niihin tiloihin, kummaa sekoilua hallitukselta... harmillisesti jatkajaa ei ikinä tainnut löytyä, siinä meni hyvät verkostoitumiset hukkaan. Kuuleman mukaan tuo yrittäjä asioi nykyisin Eerikinkadun théhuoneella, josta olen ihan hyvää palvelua saanut itsekin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
719
Mielenkiintoinen ketju!

Harrastus on kyllä kohtuu kallis, mutta kerran kun vauhtiin pääsee on vaikea palata peruskuluttajaksi. Mulla on uudeksi suosikiksi muodostumassa Bancha. Hieman makeaa, mutta raikasta ja kevyttä teetä. Kahta kuppia olen tehnyt samoista lehdistä, kolmas on jo laimeamman makuinen. Juonnissa oleva Bancha: Premium Bancha
Otin tuon testiin, eipä nyt mitään erityisempiä värinöitä aiheuttanut kahdella haudutuskerralla - ja kaupasta ostaessa 50g oli pienin annos mitä suostuivat myymään, pienemmät ovat tarjolla ainoastaan verkkokaupan puolella. Sen sijaan tämä selvästi hintavampi, jota sai tuon 25g pussillisen, olikin oikein oivallista: Japan Gyokuro Asahi Organic
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
Piti saada taas jotain vaihtelua ja pistin tilauksen Hibiki-Aniin.

Tällä kertaa haaviin tarttui seuraavaa :




Tuota Gyokuroa olen ennenkin tilannut, joten sitä piti tietysti saada lisää. Erinomainen tee omasta mielestäni.
Tuonne tupsahtele mukavasti noita kausi / limited versiota, jota ei sitten saakaan taas kun vasta vuoden kuluttua.
Houjicha on täysin uusi tuttavuus ja innolla odotan sen saapumista.
 
Viimeksi muokattu:

valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Onko hyviä vinkkejä mustasta teestä? Maustamatonta mustaa teetä kuluu ehkä 10 g päivässä, eli haussa olisi pikemminkin kunnollisia perusteelaatuja kuin hienointa hifistelyteetä.

Perus brittiteet (Tetleys ym) olivat hyvää käyttöteetä ja UK:ssa tavalliset myyntipakkaukset oli 160/240 pussia à 3g. Näitä nyt ei voi järin hienostuneiksi sanoa. :)

Saksasta olen ostanut Teekanne:n ja Büntingin friisiläissekoituksia. Nämä on voimakasta mustaa teetä. Suomesta olen löytänyt Nordqvistin Ceylon FOP:n, jota on yleisesti marketeissa 1 kg pusseissa. Se on vähän vaisua saksalaisiin verrattuna.

Vähän erikoisempana vinkkinä Azoreilla oleva, ilmeisesti Euroopan ainoa teeviljelmä Chá Gorreana: About us | Gorreana
Etenkin Orange Pekoe on ilmeisesti hyvinkin korkeatasoista. Nämä on siitä hyviä teelaatuja, että ne sietävät pitkääkin hauduttamista menemättä kitkeriksi.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
Tulee juotua tosi vähän mustaa teetä. Oikeastaan ainoa mitä säännöllisesti juon silloin tällöin, on lähimarketistä saatava Earl Gray irtotee. Itse tykkään tästä ja ihan OK maustettu musta tee. Hifistely tästäkin kaukana, mutta mitäs väliä sillä jos maistuu.



Tsaakeli. Posti oli sählännyt em. Japanin lähetykseni käsittömättömästi aivan toiseen kaupunkiin noudettavaksi. No eiköhän se ensi viikolla löydä oikeaan paikkaan.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 935
Onko hyviä vinkkejä mustasta teestä? Maustamatonta mustaa teetä kuluu ehkä 10 g päivässä, eli haussa olisi pikemminkin kunnollisia perusteelaatuja kuin hienointa hifistelyteetä.

Hemmetti kun on hämäläinen jä käy vähän hitaalla, asiat tulee mieleen vuorokauden viiveellä.....

Tämä on hyvä musta teetä, Darjeelingggia First Flushina. Suosittelen lämpimästi.Aavistuksen hintavaa, mutta vaikka viikonloppusiemailuun murtamaan arjen tuttuja teerutiineita. Enkä nyt sanoisi että tämä on hifistelyä, sillä makuero on selvä, tämä on nyt vaan hyvää. Ei tarvitse selitellä miksi se on hyvää, maku puhuu puolestaan. ( hifistelyn puolelle kun mennään niin, niin yleensä selitellään mitä ihmeellisimmillä selityksillä jonkin paremmmuutta, mitä kukaaan ei oikeasti kuitenkaan huomaa :) )


 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 534
Viestejä
4 194 068
Jäsenet
70 746
Uusin jäsen
vateezz

Hinta.fi

Ylös Bottom