TechBBS-foorumin palautetta ja kehitysehdotuksia 2019

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sampsa
  • Aloitettu Aloitettu
Tila
Keskustelu on suljettu.
"Sampsa aloitti viestiketjun Tietoturvauutiset ja blogipostaukset 1 min sitten"

Tällainen näkyi tuolla ilmoituksissa. Ketju on aloitettu vuonna 2017. Xenforo toimii näin? :confused:
Aiemman perusteella ketjun alkuperäinen aloittaja on pyytänyt tunnuksen poistoa, joten Sampsa on siirtänyt ketjun "itselleen". Tämän vuoksi Xenforo generoi siitä uuden ilmoituksen. Toimenpiteellä ehkäistään aloitettujen ketjujen häviäminen.

Kts. TechBBS-foorumin palautetta ja kehitysehdotuksia 2018
 
Liittyen keskusteluun ketjussa "Keskustelua foorumin linjauksista", olisi kiva jos huomautukset erottuisivat jotenkin varoituksista postauksen yhteydessä.
 
Liittyen keskusteluun ketjussa "Keskustelua foorumin linjauksista", olisi kiva jos huomautukset erottuisivat jotenkin varoituksista postauksen yhteydessä.
Huomautuksissa tekstin alussa lukee "Huomautus:". Myönnetään, että tuo on melko huomaamaton, mutta valitettavasti ainakaan nykyisellään tuo käytössä oleva varoitus-/huomautusjärjestelmä ei mahdollista erilaista alkuosaa erilaisille moderointitoimenpiteille.
 
Vähän vaikea ymmärtää tuota valitusta mobiililaitteiden selaimella käyttämisen huonoudesta. Tässä tätäkin viestiä juuri kirjoitan Sonyn compact-sarjan pienellä näytöllä varustetulla luurilla, eikä ole mitään ongelmaa.

Mitkä ne todelliset ongelmat siis ovat ja onko varma, ettei vika ole siellä käyttäjäpäässä?

Viestiä muokattaessa Chrome joskus sekoilee xenforon kanssa ja korjailee tekstejä miten sattuu, mutta siinä kaikki.
 
Eikö selkeä teksti Huomautus riitä?

Huomautuksissa tekstin alussa lukee "Huomautus:". Myönnetään, että tuo on melko huomaamaton, mutta valitettavasti ainakaan nykyisellään tuo käytössä oleva varoitus-/huomautusjärjestelmä ei mahdollista erilaista alkuosaa erilaisille moderointitoimenpiteille.
Joo, ei tuota meinaa huomata. Varsinkin kun se "Käyttäjälle annettu varoitus tai huomautus" osa on boldattuna ja sitten punainen väri vaikuttaa vakavalta, niin aina noi ekana kattoo varoituksiksi.

Mutta OK, jos tolle ei pysty tekee mitään.
 
Täytyy katsoa sitten Xenforo 2.0 -päivityksen jälkeen, josko siinä olisi tullut työkaluihin jotain uudistuksia tuolta osin, niin että saisi selkeämmäksi.
 
Täytyy katsoa sitten Xenforo 2.0 -päivityksen jälkeen, josko siinä olisi tullut työkaluihin jotain uudistuksia tuolta osin, niin että saisi selkeämmäksi.
upload_2020-1-17_20-50-40.png

Mielestäni ihan tuollaisella värikoodauksella tuota selkeyttäisi selvästi. Ihan näin kehittämisideana :tup:
 
https://bbs.io-tech.fi/watched/threads

Jos tuolta yrittää klikata ketjua luettavaksi niin sivu oudosti hypähtää ja klikkaus osuus ohi luettavan ketju. Tämä ainakin Vivaldilla! Firefoxilla sivu ei nytkähtele. Mitä ehmettiä?

Siis sivu nytkähtää ylöspäin ekaa linkkiä yrittäessä, ja osuu sitten tuohon alueeseen johon postattu eikä siihen postaukseen. Todella todella ärsyttävä juttu. Onko Chromessa samaa vikaa itellä kun ei sitä ole asennettuna.
 
Viimeksi muokattu:
Juu niin olisi, mutta tuo ei ole tällä hetkellä mahdollista.
Tiedän että uusi foorumiversio on tuloillaan ja ettei tähän kannata käyttää hirveästi paukkuja, mutta sen verran kuitenkin kiinnostaa, että mikä tuossa estää erilaisen värikoodauksen lisäämisen huomautukselle ja varoitukselle?

Mutuilen vahvasti, mutta tyylitiedostoilla tuo värikoodaus kuitenkin todennäköisesti tehdään sille laatikolle ja vastaavasti Javascriptillä voisi mahdollisesti vaihtaa laatikon väriä esim. jos se sisältää tietyn tekstin. Tämä voi mennä nykyisen Xenforon kanssa hankalaksi, mutta alustaa tarkemmin tuntematta tuon pitäisi olla ainakin teoriassa toteutettavissa.
 
Juu, olet oikeassa, että koodin puukotuksella tuo on varmasti mahdollista, mutta niitä on pyritty välttämään varsinkin tässä loppuvaiheessa, kun on tiedetty että versio vaihtuu. Tuo huomautus taisi tulla käyttöön noin vuosi sitten. Pitää katsoa asiaa uudelleen kun softa on päivitetty, jos silloinkaan ei vielä löydy valmista mahdollisuutta esim. värin vaihtoon.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.

Statistiikka

Viestiketjuista
284 739
Viestejä
4 890 237
Jäsenet
78 863
Uusin jäsen
pillai

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom