Taasko se romu on hajalla? Täällä korjataan autoja

Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
649
Audi A6 vuosimallia 2007 bensa automaatti. Auto ollut minulla parisen viikkoa.
Peruutustutka ei toimi. Peruutustutkasta puuttui sulake. Sen lisäämällä tekeen nyt sen, että pienen hetken ajan keskinäytössä vilahtaa peruutustutkan näyttö kun peruutusvaihteen kytkee päälle. Mitään ääniä ei kuulu. Perus OBD ELM mokkulalla ja Android car scanner softalla vikakoodeja ei löytynyt. Olisiko ajatusta, mitä kannattaisi tutkia? Ihan vielä en ole valmis sijoittamaan VAG koodinlukijaan koska ilman peruutustutkaakin pärjää.
Toinen vika on polttoainemittari. Se näyttää koko ajan noin varttitankkia ihan sama minkä verran polttoainetta on. Viisari liikkuu hieman mutta logiikka ei ole auennut. Joskus näyttää hieman yli vartin ja joskus alle. Toimintamatkamittari kuitenkin tuntuu toimivan. Sen verran etsin että johtosarjavikaa pumpussa tankissa sekä mittariston päivitysvikoja näissä on ollut, mutta kuulostaako tämä tutulta? Tuntuu oudolta että toimintamatka päivittyy, mutta mittari näyttää mitä sattuun.
Eivät ole audeja, mut vastaavia vikoja on korjautettu:
V70 oli kameralla vastaavaa vikaa, paksin läpiviennissä oli johtoja menossa poikki haitarikumin sisällä. En muista että olisi ilmoittanut mitään missään, paitsi et kameran kuva vain vilahti.
Mondeossa taas oli vastaavaa bensamittarivikaa, viisari eli omaa elämäänsä joko paikallaan, alhaalla tai ylhäällä, mut range väheni vastaavasti kuten ennen. Pumppuyksikön vaihdolla se alkoi pelaamaan normaalisti.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 846
Onko varmaa tietoa kellään. missä vika?

A4 B5 1.8T etuveto

yks kaks kytkintuntuma meni ihan lattiaan. Toimi kyllä mutta oli aivan on/off ja ihan lattiamatossa kiinni se "bite point". Ja siinä ennen sitä se kytkimen liike aivan tunnoton/höyhenenkevyt, ei mitään vastusta

Sitten auto seiso parkkiksella. Kerran polkasin kytkintä - jäi lattiaan. Käsin piti nostaa. Ja ei ottanut vaihteita silmään kuin väkisin koska kytkintä ei saanut enää irrottamaan ollenkaan.

Ilmasin kytkimen, jolloin toiminta palasi tuohon ensimmäiseen vikatilanteeseen, ja pystyi taas ajamaan.
 
Liittynyt
20.04.2022
Viestejä
36

Varmaa tietoa ei ole mutta veikkaan pääsylinteriä joka päästää ilmaa järjestelmään jolloin orjasylinteri lyö tyhjää. Nestevuotoja? Miten ilmasit kytkinpedaalin ollessa lattiassa; jarrusatulasta letku säiliöön ja jarruja pumppaamalla?
 
Ei näkynyt missään nestevuotoja, en kyllä kovin hyvin nähny kuskin jalkotilaan että mitä siellä on.

kytkimen työsylinteriin letku, ja avasin nippaa, sitten heilutin kytkinpoljin ylös alas niin että neste meni letkun kautta säiliöön takaisin.
 
Liittynyt
21.09.2023
Viestejä
195

Ilmausventtiili auki pumppasit kytkinpoljinta edes takaisin ?
 
Liittynyt
21.09.2023
Viestejä
195
Silloin ei taida painetta tulla kytkimelle.. Lainaus "jarrusatulasta ilmausruuvi auki, työsylkästä ruuvi auki ja letku väliin ja pumppaa jarrulla "

Kahdesta eri vuotavasta kartiosta repii ilmaa sekaan. Ja ilmaus suunta vähintäänkin mielenkiintoinen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
136
Audi A6 vuosimallia 2007 bensa automaatti. Auto ollut minulla parisen viikkoa.
Peruutustutka ei toimi. Peruutustutkasta puuttui sulake. Sen lisäämällä tekeen nyt sen, että pienen hetken ajan keskinäytössä vilahtaa peruutustutkan näyttö kun peruutusvaihteen kytkee päälle. Mitään ääniä ei kuulu. Perus OBD ELM mokkulalla ja Android car scanner softalla vikakoodeja ei löytynyt. Olisiko ajatusta, mitä kannattaisi tutkia? Ihan vielä en ole valmis sijoittamaan VAG koodinlukijaan koska ilman peruutustutkaakin pärjää.
Toinen vika on polttoainemittari. Se näyttää koko ajan noin varttitankkia ihan sama minkä verran polttoainetta on. Viisari liikkuu hieman mutta logiikka ei ole auennut. Joskus näyttää hieman yli vartin ja joskus alle. Toimintamatkamittari kuitenkin tuntuu toimivan. Sen verran etsin että johtosarjavikaa pumpussa tankissa sekä mittariston päivitysvikoja näissä on ollut, mutta kuulostaako tämä tutulta? Tuntuu oudolta että toimintamatka päivittyy, mutta mittari näyttää mitä sattuun.
Luultavasti yksi tai useampi peruutustutkan anturi on rikki. Tekee tuollaista, kun on pidempään antureita rikki. Luultavasti nuo perus yleismalliset mokkulat ei osaa keskustella parkkitutkan yksikön kanssa.

Polttoainemittarista paha sanoa. Pitäisi vcds:llä katsella millaisia anturitietoja mittaristo saa, onko vikakoodeja ja testata viisarien toiminta, niin tietäisi mistä lähtisi vikaa etsimään.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 846
Silloin ei taida painetta tulla kytkimelle..
tolleen mä kuiteski ennen oon ilmannu kaikki kytkimet, esim työsylkyn vaihdon kanssa, ja aina toiminu...tietty joo pääsylinterin on oltava ehjä, eihän se muuten toimi.

EDIT: työsylkky vaihdettu uuteen, TOIMII
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.11.2018
Viestejä
359
Starletti pomppasi katsastuksessa. Onko tuo O2 vuoto / lambda aina vuotava pakoputki vai voiko itse anturissa olla häikkää? Eikös silloin myös muut arvot olisi pielessä?

Entäpä tuo valaisin homma: jos molemmat etuvalot ei toimi, niin miten lähivalon kuvio on voitu tarkistaa, vai onko etuvalo = parkkivalo?
 
Liitteet

Liittynyt
13.03.2024
Viestejä
20

Kyllä pitää olla laiska ihminen jos käy hakemassa katsastuksesta merkinnät vikalistaan _useasta_ toimimattomasta polttimosta, ei voi laittaa edes osaamattomuuden tai välineiden puutteen piikkiin.
 
No voin sen verran paljastaa, että ei ole oma auto. Mites toi O2?
 
Liittynyt
29.11.2018
Viestejä
359
DSC_0847.JPG

Tuosta taitaa hieman vuotaa. Jos tukkii pakoputkenpään, niin on lievä vuoto havaittavissa. Riittääköhän kiristäminen vai jotain paikkauskittiä sinne väliin. Putki liikkuu toisen sisällä jos painaa pakoputken päästä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
137

Vaihtoon vaan. Ei kannata mitään kittejä pistää, kun eivät kuitenkaan kestä.
 
Liittynyt
29.11.2018
Viestejä
359
On kyllä avutonta suorittamista. Olit jo siellä alla, niin 10 sekuntia olis vienyt siteen kiristys.
No nyt on pakoputki kittiä laitettu ja kiristetty side. Lambda myös näytti piirtävän käppyrää, tosin melko laiskasti mutta kuitenkin. Huomasin, että pakoputkesta tulee valkoista savua. En sitten tiedä onko vaan kondessivettä putkessa kun on ollut vain vähän ajossa vai onko kannentiiviste menossa. Kaveri menee katsastamaan uudestaan ensiviikolla, niin sittewn selviää auttoiko.
 
Oskiloskooppi tutkimuksissa täytyisi olla kytkentäkaavio ja arvot jostain saatavilla. Muuten lähinnä hyödytöntä. Ja hyvä viritys pakoputkessa :) kun olit jo alla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
330
Hylky tuli katsastuksessa. Putki vuotaa. Näyttää siltä että ei tuota saa fiksattua pitäväksi millään? Vinkkejä otetaan vastaan.

Onko noi parin-kolmen satasen katalysaattorit ihan ok tilalle?
a6394901714 for sale | eBay
Sainpa tämän projektin alle niin tilanne se että huomenna haen motonetistä uuden joustoliittimen. Putken ulkohalkaisijaksi mittailin 59mm niin ilmeisesti tuo 60,5mm olisi oikeaa kokoa?
Joustoliitin motonet
Nyt pitäisi vielä keksiä missä tuon kävisi hitsauttamassa kiinni. Ketään Lahden suunnalta tai lähistöltä jota kiinnostaisi tuo vaikka jo huomenna hitsailla kiinni korvausta vastaan tietysti? Oli tuo kannake kanssa irronnut niin pitäisi sekin hitsailla.
putki.jpg
 
Liittynyt
10.11.2019
Viestejä
902
Vanhasta kyse niin antaa jonkun hitsata tiiviiksi. Helppo paikka.
On muroihin kusemista, jos hitsaa pakoputken liitoksia kiinteiksi.
Sainpa tämän projektin alle niin tilanne se että huomenna haen motonetistä uuden joustoliittimen. Putken ulkohalkaisijaksi mittailin 59mm niin ilmeisesti tuo 60,5mm olisi oikeaa kokoa?
Joustoliitin motonet
Nyt pitäisi vielä keksiä missä tuon kävisi hitsauttamassa kiinni. Ketään Lahden suunnalta tai lähistöltä jota kiinnostaisi tuo vaikka jo huomenna hitsailla kiinni korvausta vastaan tietysti? Oli tuo kannake kanssa irronnut niin pitäisi sekin hitsailla.
Kannattaa vähintään heftata autossa paikallaan ollessa. Vaikka osuisi sinne päin, kun hitsaa irti autosta, tulee uusi jousto-osa olemaan lyhytikäinen jäädessään pinteeseen.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
330
Kannattaa vähintään heftata autossa paikallaan ollessa. Vaikka osuisi sinne päin, kun hitsaa irti autosta, tulee uusi jousto-osa olemaan lyhytikäinen jäädessään pinteeseen.
Tarkoitatko tällä kannakeen vai jousto-osan hitsausta? Kannakkeen jämät katissa kiinni niin näkee selkeästi mihin asentoon se siihen kuuluu. Jousto osaa taas käsittääkseni ei voi muuten hitsata kuin vain yhteen asentoon :hmm:
 
Liittynyt
10.11.2019
Viestejä
902
Tarkoitatko tällä kannakeen vai jousto-osan hitsausta? Kannakkeen jämät katissa kiinni niin näkee selkeästi mihin asentoon se siihen kuuluu. Jousto osaa taas käsittääkseni ei voi muuten hitsata kuin vain yhteen asentoon :hmm:
Oikeastaan ihan sekä-että. Jos nuo osat ovat sellaisia, että menevät helposti oikein, eiköhän se sitten onnistu noinkin.
 
ssg

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 891
Onko jotain kotikonstein saada katkennut pultti pois? Katkesi yhtä eturengasta vaihtaessa. Vai vienkö suoraa suosiolla jonnekin?

Yksi viidestä meni rikki niin tuolla varmaan kehtaa ajella sen verran että saa huoltoon tai haettua varaosat.
 
Liittynyt
12.09.2019
Viestejä
125
Moikka,
Minulla auto ääntää toisinaan tyhjäkäynnillä melkoisen isolla äänellä. Video ohessa eiliseltä.
Tekee myös ajossa sitä, aivan kuin resovoiva ääni olisi, koska ääni katoaa kun kerrosluku nousee yli 2000 r/min
Onko kokemusta mikä voisi ääntää noin?

Edit. Aavistus itsellä on. Pakoputken lämpösuojapelti. Siitä tullut näemmä joskus mainintaa, että löysällä.
Käyn huomenna varmistaan

Lanceri ääntää
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.06.2017
Viestejä
59

Poraamalla ja vastakierre tapilla, tai sitten hitsaamalla mutteri siihen pultin tynkään (saattaa vaatia muutaman uusinnan ennen kuin irtoaa).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 369

Tarkistelisin et kaikki pultit on olemassa ja kiireellä. Kuulostaa siltä et jotain on löysällä ja pärisee.
 
Forrison Hard

Tukijäsen
Liittynyt
12.07.2019
Viestejä
24
Poraamalla ja vastakierre tapilla, tai sitten hitsaamalla mutteri siihen pultin tynkään (saattaa vaatia muutaman uusinnan ennen kuin irtoaa).
Niin, jos pultti on kiinni kierteellä, eikä booreilla, kuten ne usein ovat. Eli vähän autokohtainen juttu ja pitää selvittää, ennenkuin alkaa riehumaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
872

Toki juu riippuu siitä onko autossa mutterit vai pultit renkaan kiinnitykseen. Eli jos pultti kiinnitys niin toi toimii jos taas mutteri niin voi onnistua vain lyömällä vanha navasta irti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 231
Ei vuotanut pakokaasuja jäähdytinnesteeseen päin, vaan aina auton ollessa lämmin ja seisoessa vuosi nesteet palotilaan.
Ei niin paljoa että olisi näkynyt vielä jäähdytysnesteen tasossa, mutta kameralla lämpimään koneeseen katsen sinne palotilaan ilmaantui jäähdytysnestetippoja. Nyt kansipahvin vaihdossa, laitetaan samalla jakopään ketjunkiristintä etc. niin eiköhän tuolla ajele taas jonkin aikaa.
Ja tähän projektiin saatiin päätös. Nahka vaihdettu ja oireilu loppui siihen.
 
Liittynyt
22.09.2018
Viestejä
281
Mazda 6 GH, 2008. Automaatti-ilmastoinnin logiikkaa olen ihmetellyt. Tuntuu, että ei huomioisi sisätilan lämpötilaa kunnolla. Jos pyynti on 21 astetta ja auto näyttää ulkolämpötilaksi 18 astetta niin sisätilat eivät pahemmin lähde viilenemään vaikka olisivat tuskaisen kuumat auringonpaisteessa. Jos laittaa pyynniksi mahdollisimman alhaisen lämpötilan niin sitten kyllä puhaltaa täysillä kylmää ilmaa. Kylmäaineet on tarkastettu ja täytetty.

Vanhassa Volvossa pystyi pitämään kesät ja talvet 22 astetta, puhalsi kesäisin aina aluksi kovaa ja sitten rauhoittui itsestään.

Mitenköhän tätä selvittäisi? Muuten kuin viemällä valohoitoon johonkin korjaamolle...
 
poskiholisti

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
791

Onko kuskin ja apukuskin puolen ilmavirran lämpötiloissa eroa? Kuuluuko kojelaudan alta mitään epämääräisiä ääniä? Muovista nakutusta, kitinää tai muuta?

Omassa Kiassa apukuskin puolen lämpötilan säädön aktuaattori/sähkömoottori oireili vähän samalla tavalla. Aluksi apukuskin puolen ilmavirran lämpötila seilasi satunnaisesti miten sattuu, jossain kohdassa moottori alkoi pitämään aika ikävää kitinää. Tuon palikan vaihdolla homma tuli kuntoon.
 
Liittynyt
15.09.2018
Viestejä
1 378

Jossainpäin kojelautaa pitäisi olla pieni ritilä minkä takana sijaitsee sisälämpötilan tunnistin. Monesti tuo on lähes umpeen asti pölyyntynyt ja jos sen saa helposti putsattua niin kannattaa kokeilla. Melko yleinen vaiva.

Kuva lainattu toiselta foorumilta.
IMG_4767.jpeg
 
Liittynyt
22.09.2018
Viestejä
281
Onko kuskin ja apukuskin puolen ilmavirran lämpötiloissa eroa? Kuuluuko kojelaudan alta mitään epämääräisiä ääniä? Muovista nakutusta, kitinää tai muuta?

Omassa Kiassa apukuskin puolen lämpötilan säädön aktuaattori/sähkömoottori oireili vähän samalla tavalla. Aluksi apukuskin puolen ilmavirran lämpötila seilasi satunnaisesti miten sattuu, jossain kohdassa moottori alkoi pitämään aika ikävää kitinää. Tuon palikan vaihdolla homma tuli kuntoon.
Ei ole ylimääräisiä ääniä ja tasaisesti tulee ilmaa.
Jossainpäin kojelautaa pitäisi olla pieni ritilä minkä takana sijaitsee sisälämpötilan tunnistin. Monesti tuo on lähes umpeen asti pölyyntynyt ja jos sen saa helposti putsattua niin kannattaa kokeilla. Melko yleinen vaiva.
Tuo pitääkin kurkata, kiitos vinkistä!
 
ssg

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 891
Niin, jos pultti on kiinni kierteellä, eikä booreilla, kuten ne usein ovat. Eli vähän autokohtainen juttu ja pitää selvittää, ennenkuin alkaa riehumaan.
Ihan perus kartiopultti tuo on joka katkesi. On tuo pultti kyllä niin kestävää metallia että ei siihen käsityökaluilla mitään reikää saa vastakiereetapille. Pitää kiikuttaa jonnekin pajalle jossain vaiheessa.
 
Liittynyt
12.09.2019
Viestejä
125
Ilmeisesti vikaa jälleen autossa.
Tänään olin palaamassa kotiin ja ohitin rekkaa ylämäessä. Vitosvaihteellaa kiihdytys 70-> niin kierrokset nousi heti yli 3000 r/min ja sitte hiljalleen laski ja alkoi vauhti kiihtyä. Eli kytkin luisti. Eka kertaa tänään huomasin sen.

Onko syytä varata pajalle aikaa kytkinlevyjen vaihtoon vai ajaako tuolla vielä?
 
massalevy,paineasetelma,painelaakeri ja osassa vauhtipyörä uusiksi. Voi silä ajella rauhallisesti. Vaihto ajan saa alkaa tilailemaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.09.2018
Viestejä
281
Jossainpäin kojelautaa pitäisi olla pieni ritilä minkä takana sijaitsee sisälämpötilan tunnistin. Monesti tuo on lähes umpeen asti pölyyntynyt ja jos sen saa helposti putsattua niin kannattaa kokeilla. Melko yleinen vaiva.
Ihan siistiltä tuo näytti.
thumbnail_IMG_9868.jpg

thumbnail_IMG_9871.jpg

Kai tuo täytyy jonkun huollon yhteydessä pyytää tarkistamaan, että toimiiko.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
136
Ihan siistiltä tuo näytti.

Kai tuo täytyy jonkun huollon yhteydessä pyytää tarkistamaan, että toimiiko.
Näytti jo kuvan perusteella nuo komponentit valovastuksilta, että piti tarkastaa. Mazdan valoanturi tuo on. Mittaa ulkoa tulevaa auringon lämpösäteilyä, että ilmastointi osaa auringonpaisteessa työntää kylmempää ilmaa sisään. Sisälämpötilan anturin sijainnista en päässyt pikaisella googletuksella selville.
 
Liittynyt
22.09.2018
Viestejä
281
Katsoppa vänkärin puolelta hanskalokeron ulkoyläkulmasta. Ainakin ei faceliftissä tuossa paikassa.
Tuota en ihan hahmottanut, mutta ohjauspyörän alapuolelta oikealta löytyi tällainen aukko:
thumbnail_IMG_9875.jpg

En yrittänyt käydä kummemmin availemaan, puhalsin pölyt pois ja suihkutin elektroniikkapuhdistussprayta perään. Ainakin omaan silmään muuttui puhtaamman näköiseksi. Täytyypi testailla miten tuo nyt toimii aurinkoisella ja lämpimällä kelillä jatkossa.
 
JMO

Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
42
Tuota en ihan hahmottanut, mutta ohjauspyörän alapuolelta oikealta löytyi tällainen aukko:

En yrittänyt käydä kummemmin availemaan, puhalsin pölyt pois ja suihkutin elektroniikkapuhdistussprayta perään. Ainakin omaan silmään muuttui puhtaamman näköiseksi. Täytyypi testailla miten tuo nyt toimii aurinkoisella ja lämpimällä kelillä jatkossa.
Joo no itsellä on vastaava siinä hanskalokeron vieressä, näköjään tuossa paikka on vaihtunut ohjauspyörän puolelle. Ajattelin että voisi olla samassa kohtaan kuin pykälää vanhemmassa Matukassa. Hyvä että löytyi.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 158
Viestejä
4 210 079
Jäsenet
71 022
Uusin jäsen
Slerbbaliini

Hinta.fi

Ylös Bottom