Taasko se romu on hajalla? Täällä korjataan autoja

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
Alkaa löytyä syyt Corsican misfirelle. Ehkä.

Huomasin, että bensanpaineen puolella on nyt joku häikkä. Pidemmän aikaan saanut hampaat irvessä sahata käymään, huomasin, että lähtee ihan heittämällä jos on juuri sammutettu/näyttää pitkään starttivirtoja eli saa bensapumpun rullaamaan. Paineeen vapautusventtiilistä kun painaa meisselillä niin ei ruisku mihinkään, ennen sai olla varovainen kun bensaa ruiskahti paineella konepeltiin saakka.

Oireina siis helvetin pitkä startti, pytyn tiputtelu tyhjäkäynnillä, joskus käy viidellä. Ajaessa pintakaasu ok, vähän kiihyttää niin soutaa ja kakoo. Täyskaasu oli ok ainakin kun viimeksi koitin. Mitäs vikakohteita heitätte? Pumppu ei ilmeisesti voi olla sökö kun tuntuu kuitenkin tarpeentullen sitä soppaa riittävän (lämä tiskissä vetää hienosti).
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 096
Oli kiristysmekanismin o-rengas ja käsijarruvivun stefa sökö kun automaatissa ei ollut käytetty käsijarrua tarpeeksi ja siten tarttuneet ja revenneet käytettäessä.
Kannattaa tsekata myös vaijerit. Aika usein nekin jumii käytön puutteessa.
 
H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 178
Alkaa löytyä syyt Corsican misfirelle. Ehkä.

Huomasin, että bensanpaineen puolella on nyt joku häikkä. Pidemmän aikaan saanut hampaat irvessä sahata käymään, huomasin, että lähtee ihan heittämällä jos on juuri sammutettu/näyttää pitkään starttivirtoja eli saa bensapumpun rullaamaan. Paineeen vapautusventtiilistä kun painaa meisselillä niin ei ruisku mihinkään, ennen sai olla varovainen kun bensaa ruiskahti paineella konepeltiin saakka.

Oireina siis helvetin pitkä startti, pytyn tiputtelu tyhjäkäynnillä, joskus käy viidellä. Ajaessa pintakaasu ok, vähän kiihyttää niin soutaa ja kakoo. Täyskaasu oli ok ainakin kun viimeksi koitin. Mitäs vikakohteita heitätte? Pumppu ei ilmeisesti voi olla sökö kun tuntuu kuitenkin tarpeentullen sitä soppaa riittävän (lämä tiskissä vetää hienosti).
Polttoainesuodatin tukossa?
 
H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 178
Saabbi 9-3 NG:n keskuslukitus prakaa (ylläri) molemmissa etuovissa. Vänkärin puoli ei välillä aukea eikä mene kiinni. Kuskin puoli taas oikuttelee yleensä niin, ettei se mene kiinni ja jos oven avaa niin edes nupista ovea ei saa lukkoon solenoidin puskiessa nuppia ylös. Ainoa tapa millä ovet mene lukkoon on kiertää vänkärin puolelle ja painaa keskuslukituksen napista kiinni. Kuskin puolen keskuslukitusnapit ei tosiaan tunnu toimivan oven ollessa edes vähän raollaan.

Liekkö johtovika vai lukitusmoduuli särki. Molemmat yhtä hirveitä korjattavia.
No helpoin ois varmaan yleismittarilla katsoa onko johtovika?
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Siellä varmaan koulusta vähän aikaa sitten valmistunut jantteri löi tietokoneen kii autoon, vähän aikaa polki kytkintä ja veivas vaihdekeppiä, sen jälkeen ajatti auton montun päälle ja totes, et täällä vaihdelaatikon päässä on yks johtonippu hapettunu paskaks joka tunnistaa kytkimen asennon. Uusi piuha ja 45min aikaa sekä 100e lasku ja auto tuli pysyvästi kuntoon...
Tässä on kyllä ihan yleisestikin hyödyllinen havainto: kun vikadiagnostiikka ilmaisee, että härpäke A ei toimi, se voi tarkoittaa sitä, että härpäke A on todella rikki ___TAI___ härpäkkeen A _virtapiirissä_ on jotain häikkää. Joku johto voi olla poikki tai huonoa kontaktia jossain. Diagnsotiikka johtaa vain oikeille jäljille ja _asentajan_ pitää itse osata epäillä myös johdotuksia.

Epäilenpä, että monikin mystinen vika, joka ei korjaannu millään on itseasiassa johdotusvika.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 150
Katsastaja meinas että toisen takarenkaan rengaspaineet olis vituillaan eli iskari testi heitti 38% heiton. Peugeot 206 -06. Rengaspaineet kuitenkin ok ja iskarit vaihdettu vuos sitten. Täristää 130 nopeudella sen verran, että mieluummin himmailen motarilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 606

Olisikohan se huonompi iskari paskana? Jos kerran rengaspaineissa ei ollut mitään heittoa.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 150
Olisikohan se huonompi iskari paskana? Jos kerran rengaspaineissa ei ollut mitään heittoa.
Onkos noilla liikkeessä vaihdetuilla osilla mitään takuuta?

Koitin etsiä kuittia, mutta en ilmeisesti saanut muuta kuin kassatulosteen joka on ö-mapissa. Löytyyhän se liikkeen tiedoista kuitenkin.
 
H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 178
Kyllähän se vaikuttaa juu jos jommallakummalla puolella istuu +100kg ukko ja toisella puolella sitten paljon kevyempi ukko :D
 
H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 178
Tosin itelle katsuri on sanonut myös, että monasit näyttää päin honkia nuo iskaritestit jos on kovin matalaprofiiliset renkaat ja isot vanteet.. Nimim. 235/35 19" nakit alla ja 2.8 baarin paineilla..
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 150
Ei ollut mitään ylim. painoa matkassa eikä tuo tuo tarkastaja itseä pyöreämpi ollut, max. 80kg, -10 tarkastajalle.

Oma arvio heittää, löysin laskun kuitenkin 1.10.-16.
 
Viimeksi muokattu:

H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 178
No toisaalta, kun katsoo missä kunnossa nää suomen tiet on nykyään, niin ihmekkö tuo jos iskareita menee ku näkkileipää :shifty:
 
Liittynyt
28.11.2016
Viestejä
799
Iskarin lisäksi voi olla esimerkiksi iskarien yläpäästä löytyvä laakeri/joustinjalka huonosti paikallaan. Riippuu vähän automallista, miten nuo on tehty.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 864
Voe kyrpä, civic 2002 1.4 vaihteisto alkanu oireilemaan, vetopäällä pysyy vaihde hyvin silmässä mutta moottorijarruttaessa/kaasun päästäessä hyppää välillä pois. Mitäs veikkaatte viaksi? laatikko entinen? joku pusla väljä?
 
Vaihteisto/moottorintuenta väljä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 245
Tässä on kyllä ihan yleisestikin hyödyllinen havainto: kun vikadiagnostiikka ilmaisee, että härpäke A ei toimi, se voi tarkoittaa sitä, että härpäke A on todella rikki ___TAI___ härpäkkeen A _virtapiirissä_ on jotain häikkää. Joku johto voi olla poikki tai huonoa kontaktia jossain. Diagnsotiikka johtaa vain oikeille jäljille ja _asentajan_ pitää itse osata epäillä myös johdotuksia.

Epäilenpä, että monikin mystinen vika, joka ei korjaannu millään on itseasiassa johdotusvika.
toki on autoissa/ecuissa eroa, esim.saabin trionic antaa todella tarkasti infoa ja osaa oman kokemuksen mukaan hyvin saalistaa vian.Tämä siis silloin kun kyseessä on ollut yksittäinen rikkoutunut osa eikä liuta rikkinäisiä, sitten kun useampi komponentti paskana niin samalla tavalla saa käydä romut läpi.
 
H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 178
toki on autoissa/ecuissa eroa, esim.saabin trionic antaa todella tarkasti infoa ja osaa oman kokemuksen mukaan hyvin saalistaa vian.Tämä siis silloin kun kyseessä on ollut yksittäinen rikkoutunut osa eikä liuta rikkinäisiä, sitten kun useampi komponentti paskana niin samalla tavalla saa käydä romut läpi.
Mutta johtosarjassa/johdossa oleva vika voi antaa useita oireita...
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 898
Iskarin lisäksi voi olla esimerkiksi iskarien yläpäästä löytyvä laakeri/joustinjalka huonosti paikallaan. Riippuu vähän automallista, miten nuo on tehty.
Itsellä oli mennyt omasta autosta iskarin laakeri entiseksi vaan sen takia, kun joku oli asentanut sen väärinpäin. Etujouset oli kyllä sen näköiset, että ne on saatettu vaihtaa jossain vaiheessa uusiin eli sen verran näkyi mustaa pintaa vielä.

Piti kesällä vaihtaa katsastukseen molemmat etuiskarit ja vasen puoli näytti 23 ja oikea puoli 60 js ero 62%. Uusien etuiskareiden jälkeen arvot olivatkin 81 ja toisella puolen 80. Sekä molemmat olivat vuotaneet nesteitä pihalle.

Ja huomasi kyllä hyvin, että etupää oli jäykempi ja varaosamyyjä vaan tokas, että jos yhden iskarin vaihtaa, ettei ole takuuta. Mutta kummankin iskarin vaihdon jälkeen on 2v takuu
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
Jumalauta. Sanokaas mikä ysefemman etupäässä vasemmalla naputtaa ja kolisee ajoittain. Sellanen ääni kun ruuvimeisselillä kalisteltaisiin alustaa. Kuuluu jatkuvasti ajaessa, välillä katoaa vaikka 30km ajaksi ja sitten tulee takasin. Pohjamuovia ajattelin syylliseksi ja teurastin siitä rikkoutuneen osan irti. Muovi se ei enää voi olla.

Alkaa mennä hermo. Jarrut laitettu eteen hiljattain, en kyllä tajua voiko palat olla väljässä kun on se jousi paikallaan.
 
Liittynyt
02.07.2017
Viestejä
4

Ekana tulis mieleen vetari
 
A_SA

Tukijäsen
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
560
Saabbi 9-3 NG:n keskuslukitus prakaa (ylläri) molemmissa etuovissa. Vänkärin puoli ei välillä aukea eikä mene kiinni. Kuskin puoli taas oikuttelee yleensä niin, ettei se mene kiinni ja jos oven avaa niin edes nupista ovea ei saa lukkoon solenoidin puskiessa nuppia ylös. Ainoa tapa millä ovet mene lukkoon on kiertää vänkärin puolelle ja painaa keskuslukituksen napista kiinni. Kuskin puolen keskuslukitusnapit ei tosiaan tunnu toimivan oven ollessa edes vähän raollaan.

Liekkö johtovika vai lukitusmoduuli särki. Molemmat yhtä hirveitä korjattavia.
Lukkomoduulit näistä usein menee. Itse vaihtanut omaani taakse, ei ollut kovin paha homma.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 096
Toi on jotenkin hepposempi ääni. Ja äärikulmiin kääntäessä ei kuulu mitään.

Kävin konttorilla tänään, eivät löytäneet mitään.
Jaa, koiranluu? Se kyllä yleensä kolisee koko ajan. Nuo voi mennä katsastuksessa ohi kun ne ei siihen varsinaisesti vaikuta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 606
Jumalauta. Sanokaas mikä ysefemman etupäässä vasemmalla naputtaa ja kolisee ajoittain. Sellanen ääni kun ruuvimeisselillä kalisteltaisiin alustaa. Kuuluu jatkuvasti ajaessa, välillä katoaa vaikka 30km ajaksi ja sitten tulee takasin.
Tosiaan koiranluu voisi olla. Koska katsastuksessahan ne ei oikeastaan tarkista, että onko koiranluussa välystä. Alustan kolinat pitäisi kyllä sitten selvitä katsastuksessa, mutta niitä ei kerta löytynyt.

Tuurista sitten kiinni kuuluuko kolinaa vai ei :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Jaa, koiranluu? Se kyllä yleensä kolisee koko ajan. Nuo voi mennä katsastuksessa ohi kun ne ei siihen varsinaisesti vaikuta.
Tosiaan koiranluu voisi olla. Koska katsastuksessahan ne ei oikeastaan tarkista, että onko koiranluussa välystä. Alustan kolinat pitäisi kyllä sitten selvitä katsastuksessa, mutta niitä ei kerta löytynyt.

Tuurista sitten kiinni kuuluuko kolinaa vai ei :)
No vähän kyllä ihmettelin kun olin ostamassa liikkeestä just leimattua V70:a, ei tarvinnut montaa metriä ajaa kun huomasin ko. tyyppivian. Auto ylös ja osa vaihtoon, luulin että on leimattu jonkun tutun katsurin toimesta, mutta jos eivät välttämättä huomaa tuota vikaa niin eipä siinä sitten.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 606
Koiranluun välys ei taida vaikuttaa juurikaan ajettavuuteen? Harmina on vain koliseva ääni? Siksi katsastajat ei tarkista koko osaa kait ollenkaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 606
Kyllä ainakin tähän asti tullut korjauskehotukset koiranluista.
Jep. Mulla on vaan tuurilla mennyt ilman korjauskehotusta, tai sitten sieltä ei mitään vikaa ole vain löytynyt.

Mutta tosiaan tulee vain korjauskehotus koiranluun välyksestä, ei hylky kuten muista tärkeämmistä alustan osista.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
Löytyhän se vika. Pyörä löysällä. :cigar:

Vähän remppailtu niin näemmä ei tullut pyöränpultteja vielä jälkikiristeltyä. :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 812
Toi on jotenkin hepposempi ääni. Ja äärikulmiin kääntäessä ei kuulu mitään.

Kävin konttorilla tänään, eivät löytäneet mitään.
Löytyhän se vika. Pyörä löysällä. :cigar:

Vähän remppailtu niin näemmä ei tullut pyöränpultteja vielä jälkikiristeltyä. :)
Tässäpä taas malliesimerkki siitä kuinka täysi vitsi koko katsastus on jos löysällä olevat pyörän pultit jää huomaamatta :D

Ja tässä oma kontribuutio tähän topicciin muutaman päivän takaa:

YJOwfrN.jpg 9hZx3JZ.jpg

Tyhmä pää ei vieläkään ole oppinut että 2000 luvun volkkarilla ei voi ajella kuten 90 luvun alun Audilla. Oiskait tuota voinut muutakin tehdä illalla kuin vaihtaa öljypohjaa...
 
Muista vaihtaa ölppäsuodatin samalla vaivalla:tup:
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 096
Koiranluun välys ei taida vaikuttaa juurikaan ajettavuuteen? Harmina on vain koliseva ääni? Siksi katsastajat ei tarkista koko osaa kait ollenkaan.
Ei vaikuta juuri ollenkaan. Kerran oli katsastuksessa poikki toinen koiranluu takaa . Piti lopussa muistuttaa katsuria että laitatko sen koiranluun katsastuslappuun että muistan vaihtaa :D
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Joo tulihan ne vaihdettua kuten myös samalla imusihdin putsaus ja uusi o-rengas öljypumppuun.

Öljyineen ja suodattimineen oli semmonen 113€ kiville ajaminen :D
Eihän tuo nyt edes kallis kivi ollut.:tup:
 
Parotech

Pytyt oo pystyssä ku vessassa
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
327
Olisi vuorossa öljyjen vaihtoa kahteen autoon, ehkä jopa kaikkiin kolmeen autoon mitä taloudesta löytyy. Täytyy tsekata kilometrit viellä.
Yhteen vaihtaa hehkut/hehkurele, kaikki pestä, yksi ainakin vahata, vaihtaa akku sekä tarkistaa kahdesta lohkolämmittimen toimivuus, asentaa Aut.laatikolle erillinen öljynlauhdutin termostaatin kanssa, jotain polttimoja, nesteitä, kahteen autoon vaihtaa jarrunesteet, katsastaa yks, yleiset siivoukset ja päälle vielä kokonainen sisustan pesu perkele.

Ketä helvetti näitä huoltaa, ainetta tankkiin, kakkonen pesään ja happee prkl :dead:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Särjin muuten öljypohjan uudelleen :D

...voi luoja tätä touhua
Sittenhän se menee jo rutiinilla, olet mestari vaihtamaan öljypohjia:D Mitenkäs nyt noin taas? Ja pitäiskö miettiä jotain vehjettä jossa olis maavaraa...?:tup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 812
Sittenhän se menee jo rutiinilla, olet mestari vaihtamaan öljypohjia:D Mitenkäs nyt noin taas? Ja pitäiskö miettiä jotain vehjettä jossa olis maavaraa...?:tup:
Alan olla vahvasti sitä mieltä joo. Tällä kertaa sattui sitten metsälle mennessä niin pehmeä tie että maavara loppui juuri taktisesti puolta metriä ennen ylitettävää kiveä ja noh, niinhän siinä sit taas kävi.

@Kizmo Tuo pohja muuten olisi vielä korjattavissa hitsaamalla. Paljon pahemmin särjettyjäkin on paikattu.
Olen noita itse hitsaillut mutta kun tähän TDI pataan uusi öljypohja maksaa motonetistäkin sen 54 € niin en todellakaan ala nähdä vaivaa korjaamiseen, ei pääse tuntipalkoille. Sen verran persiistä hitsata painevalettuja ja öljyllä sotkettua alumiiniosia :D
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
Olisi vuorossa öljyjen vaihtoa kahteen autoon, ehkä jopa kaikkiin kolmeen autoon mitä taloudesta löytyy. Täytyy tsekata kilometrit viellä.
Yhteen vaihtaa hehkut/hehkurele, kaikki pestä, yksi ainakin vahata, vaihtaa akku sekä tarkistaa kahdesta lohkolämmittimen toimivuus, asentaa Aut.laatikolle erillinen öljynlauhdutin termostaatin kanssa, jotain polttimoja, nesteitä, kahteen autoon vaihtaa jarrunesteet, katsastaa yks, yleiset siivoukset ja päälle vielä kokonainen sisustan pesu perkele.

Ketä helvetti näitä huoltaa, ainetta tankkiin, kakkonen pesään ja happee prkl :dead:
Sitä se talvi teettää. Meillä kanssa kaluston kuntoonlaittajaiset ollut jo vähän aikaa käynnissä.

Äidin autoon laiteltu jarrut, raidetangot, kampuran pyörä, päivitetty huohotus, korjattu lämppäri ja vaihdettu muutama tusina polttimoita. Huomenna pyöränkulmat. Ja leimalla käytiin pari pvä sitten.

Omaan kiesiin vaihdoin öljyt ja pitäisi pari polttimoo vaihtaa. Kusipoika vuotaa yläosasta mutta saa odottaa ens kesään kun vaihtopoika on kaverin tykönä.

Harrasteautoon pitää tilkitä mätäpaikka tulipellissä ja sytkäjärjestelmä olisi kiva kunnostaa ensi kevääksi kun nyt hukkailee pyttyä.

Et ole ainoa :cigar:
 
Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
9
@Kizmo No tuohon hintaan ei tosiaan kannata, tietty jos omistaa hitsaus masiinat, niin omaksi ilokseen. Joku kymmenisen vuotta takaperin amiskassa noita alumiinisia pohjia oli aika paljon asiakas töinä, mutta onhan noidenkin hinnat tulleet alaspäin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 329
Tuommoonen mullakin oli yhdessä autossa tai siis hommasin yhteen autoon. On kyllä edullinen materiaalivahvuuteensa nähden, tykkäsin kovasti.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 422
Katsastaja meinas että toisen takarenkaan rengaspaineet olis vituillaan eli iskari testi heitti 38% heiton. Peugeot 206 -06. Rengaspaineet kuitenkin ok ja iskarit vaihdettu vuos sitten. Täristää 130 nopeudella sen verran, että mieluummin himmailen motarilla.
Varman iskari mennyt talvipakkasella jos on heti alkutaipaleella sattunut ajamaan terävään kuoppaan.
Takuuseen pitäisi kyllä saada uusi jos on vuoden sisällä vaihdettu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 812
2mm teräs on kyllä jo todella vahvaa tavaraa pohjapanssarina. Vaikka itse tekisi niin ei juurikaan siitä paksummasta kannata alkaa. 3mm sekin jo aivan turhan rajua tavaraa tuollaisessa hommas. Jos se öljypohjan kohta pelottaa niin pikku lisävahvike panssariin sitä ennen.
Sehän tuossa juuri on ongelma että öljypohjan kohdalla maavaraa on naurettavan vähän ja potentiaaliset tukipisteet harmillisen kaukana. Tuossa vähän simuloin pohjapanssaria joka kestäisi öljypohjan kohdalta 5x etuakselin akselimassan viemättä maavaraa yli 10mm... :D
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 245
Ei oikein lämmitä mieltä tuo 2mm teräs.

Taidan vain ostaa 5mm levyä ja tehdä kokonaan oman :D
No hoh hoijaa taas...

Onko sun autos joku kisamaasturi vai henkilöauto?
Itsellä oli/on kilpamaasturi (open luokassa) ja mulla on pohjapanssari 3mm hardoxista (hardoxin 450:stä mikä on puolivälissä kestävyyttä hardoxilla...)
Jos maasturissa kestää metsässä ryvettävänä 3mm pelti niin kyllä kestää tavallisessa autossa 2mm plootu...

Edelleen, siis jos ostat hardoxia ja teet tosta panssarin.Löytyy ihan googlaamalla ja ei ole edes kallista.
Tavallisessa autossa jopa kunnon muovista valmistettu kestää sen mitä voit vedellä kiville, esim 8mm kovamuoviplootu ei anna periksi vaikka haluat, maasturikäytössä taas muovin ja alumiinin kitka on sen verran isoa että joutuu laittelemaan parempaa.

normi henkilöautossa esim.juurikin 2,5mm hardox ja saat ajaa rimpuilematta kivien päälle ja tuo hardox ei ole se joka ensimmäisenä pettää...
 
Ongelma on enemmän se tukipisteiden etäisyys ja siitä seuraava jäykkyysvaatimus.

Kimmokerroin määrittelee paljonko teräs tai mikä tahansa materiaali joustaa tietyllä voimalla ja teräslaadusta riippumatta kimmokerroin on niin likelle sama että perus räkä S235 levy joustaa tietyllä voimalla aivan saman verran kuin Hardox tai mikä tahansa suurlujuusteräs. Ero tulee siitä että toiseen jää pysyvä muodonmuutos ja toiseen ei. Ja muodonmuutos ei käy päinsä jos pohjapanssarin mitoittaa niin että öljypohja ei juuri ja juuri osu pohjapanssariin moottorin ja vaihteiston tukikumien liikkeiden sallimissa rajoissa.

Totta kai 2mm levy riittäisi jos sen saisi kiinni muualta kuin reunoista mutta se ei käy IV golffissa oikein päinsä, varsinkaan panssarin etuosassa. Takapään saa apurunkoon kiinni jollain kohtuudella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 812
Muodoilla ja vahvikkeilla sitä tehdään lujuutta tukipisteiden välille. Ei sinne 40 kilon pohjapanssaria ole järkee tehdä (neliö peltiä painaa 8kg / 1 milli paksuutta). Jollei kanttikoneella saa niin latikka tai profiili kulkemaan reittiä mistä mahtuu heppailen levyyn niin kestää auton painoa riittävästi pitkälläkin tukipisteiden jänneväleil. Ja se onko tukipisteet edes riittävän vahvoja 2mm paksummalle levylle. Ärsyttävää sekin jos repii kappeleiks muuta.
Voi kun se muotojen ja ripojen laittaminen tuonne olisi niin helppo homma niin olisin sen jo tehnyt.

Eikä siitä nyt 40kg tule, ja autohan on valmiiksi kevyt kuin mikä koska siitä on purettu 2-paikkainen paku. 10kg huitemille tuo kaavaileman panssari tulee jäämään cadin mielestä. Hitsattu rakenne 5 ja 3mm levytavarasta.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 648
Viestejä
4 197 287
Jäsenet
70 761
Uusin jäsen
aksl

Hinta.fi

Ylös Bottom