Suurkauppa: Telia myy pientaloalueiden valokuituverkkojaan Valokuitunen Oy:lle

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 813
Telia on ilmoittanut myyvänsä yhteensä 16 000 asiakkaan edestä pientaloalueiden valokuituverkkojaan Valokuitunen Oy:lle. Kyseistä verkkoa on 72 kunnan alueella ja se koskettaa yli 31 500 kotitaloutta. Asiasta on jo allekirjoitettu sopimus, joka odottaa vielä viranomais hyväksyntää. Kaupan odotetaan valmistuvan kuluvan vuoden lopulla. Kyseessä kerrotaan olevan suurin koskaan Suomessa tehty valokuituverkkokauppa. Toistaiseksi kaupassa siirtyvien valokuituasiakkaiden palvelut jatkuvat ennallaan, eikä asiakkaiden tarvitse tehdä kaupan seurauksena toimenpiteitä.

Vuonna 2020 perustettu Valokuitunen Oy on Telia Companyn (40%) ja CapMan Infran (60 %) omistama yritys. Suunnitellun muutoksen myötä Telian pientaloalueiden valokuiturakentaminen keskittyisi Valokuituselle, ja myös kuitumarkkinoilla Telian Avoin Kuitu -toimintamalli laajenisi tulevaisuudessa näille alueille.

Lähteet:
 
Onko tämä nyt sitten hyvä vai huono homma. Mikäs tuon Capman Infran omistaja rakenne. Onko kyseessä pääomasijoittaja jonka intressissä on lypsää ihmisiltä mahdollisimman paljon rahaa kipurajaa hivutellen? Ei sen puoleen että Telia olis yhtään sen puhtoisempi toimija.
 
Eiköhän se jokaisen pääomasijoitusfirman tavoite ole maksimoida hillon teko.

jotenkin nämä viime vuosien myynti uutiset sun muut on saanet ainakin minulle Teliasta jotenkin persaukisen kuvan.
 
käytännössä tämä vaan tarkoittaa sitä että Telia hyppää operatiivisesti pois tuolta kilpaillulta pientalo-kuitumarkkinalta (joka ei varmaankaan ole heille ihan niin kannattavaa kuin kerrostalot tiheään asutulla seudulla.)
siellähän on käynnissä yli 3k henkeä koskevat muutosneuvottelut jonka seurauksena voi lähteä jopa 500 pois, joten varmasti etsivät myös muita keinoja yksinkertaistaa ja tehostaa toimintaansa, pelkkien leikkausten lisäksi.

Valokuitunen saa puolestaan varmaan asiakasmääräänsä kertaheitolla kasvatettua kymmeniä prosentteja, mikä miellyttänee omistajia Capmania sekä *krhm* Teliaa.
keskipitkällä aikavälillä on mielenkiintoista nähdä mitä tässä tapahtuu, epäilen henk koht että ainakin yksi noista kolmesta pienkuitu-operaattorista päätyy ennen pitkää jonkun suuremman operaattorin hellään huomaan tavalla tai toisella (Valokuitunen => Telia lienee se loogisin vaihtoehto)
 
Viaplay-hommaan upotettu miljarditolkulla rahaa, muutenkin oli melkoinen ostomania yhtiössä pällä pitkään, joten hirveästi on ollut päällekkäisiä toimia ja siksi jatkuvat YT:t ja organisaatiouudistukset päällä, tämäkin varmaan osa sitä.

Kassavirta ollut hyvä, mutta kaikki löysä investoitu ja usein vedelty aika leveällä pensselillä suuntaviivoja
 
Telialla tuntuu aika monessa isossa "myynnissä" ollut tarkoituksena saada joku kaveriksi tarvittaviin isoihin investointeihin kyseisellä markkinasektorilla.
 
Onko tämä nyt sitten hyvä vai huono homma. Mikäs tuon Capman Infran omistaja rakenne. Onko kyseessä pääomasijoittaja jonka intressissä on lypsää ihmisiltä mahdollisimman paljon rahaa kipurajaa hivutellen? Ei sen puoleen että Telia olis yhtään sen puhtoisempi toimija.
Pääomasijoittajat yleistäen tuotavat tehokkuutta, osaamista, järjestelyjä, joilla kohde yhtiöiden kilpailukyky paranee. Eli ei sinänsä mitään huonoa.
Jos pääomasijoittaja tavoittelee kilpailukykyä poistamalla kilpailijat ostamalla ne pois, niin siitä seuraa asiakkaille ikäviä juttuja.
Operaattori alalla jälkimmäistä on harrastaneet isot vanhat operaattorit, ja myyjinä yksityiset, ja tai sitten pääomasijoittajat, jälkimmäiset ehkä ensin laittaneet toiminnan kuntoon.

Viaplay-hommaan upotettu miljarditolkulla rahaa, muutenkin oli melkoinen ostomania yhtiössä pällä pitkään, joten hirveästi on ollut päällekkäisiä toimia ja siksi jatkuvat YT:t ja organisaatiouudistukset päällä, tämäkin varmaan osa sitä.

Kassavirta ollut hyvä, mutta kaikki löysä investoitu ja usein vedelty aika leveällä pensselillä suuntaviivoja
Elisalla ollut muita operaattoreita läheisempää kimppaa Viaplayn kanssa, mutta lähinnä vain Suomessa (Elisa Viihde Viaplay), Viaplay kimppa tuskin Elisallakaan oli miljardi juttu.
DNA, Telia on jaelleet omassa kanavassa Viaplay/Viasat sisältöä.

Telialla oli se oma sisältöprojekti, joka lähti lapasesta kun ostivat broadcast toiminnan Bonnierilta, meillä tutuimmat brändit MTV3, C-More.

Nämä ei nyt liitty kuitukauppaan. kytkykauppa voi jatkua Valokuitusenkin asiakkaille.
 
Itsellä lepää tuolla kuitu irti kytkettynä vähän samanlaisten kauppojen jäljiltä. Hinnat meni ylös ja palvelun laatu/taso alas.
 
Iso operaattori myi verkon pääomasijoittajille ?

Vai pääomasijoittajat/pien osakkaat myyneet isolle operaattorille ?
Pienempi taho myi kuidut isommalle toimijalle. Eiköhän näissä lopputulos ole kuitenkin aina sama. Helppo nostaa hintoja, huonontaa palvelua ja kun suurin osa ei äänestä jaloillaan, niin kaikki voittaa paitsi palvelun käyttäjä / laskun maksaja. Itsellä kuitu oli poikki viikkoja (niinkuin monella muullakin), asiakaspalvelun "puhuvat päät" käski boottailla laitteita. No tarvitsin nettiä ihan työn tekoon, niin otin sitten 5G netin kilpailijalta ja kun uudet hinnat oli arvottu, niin irtisanoin kuidun ja jätin 5G:n käyttöön.
 
Samankaltainen tapahtui omilla kotikulmilla, paikallinen sähköyhtiö myi kuidun isolle kansalliselle toimijalle. Kuituoperaattori ajoi vanhoihin päätelaitteisiin päivitykset, mutta hupsistakeikkaa kävikin niin että osa vanhemman pään päätelaitteista vikaantui ja netti lopetti toimimasta. Mitään infoa tai toimintaohjeita ei tullut ja asiakaspalvelu 404. Näin alan harrastajana sain tunkattua omat vehkeet toimimaan pitkällisen vianmäärityksen jälkeen siirtämällä kuidun suoraan omaan reitittimeen. Asiakaspalvelusta oli joku yhteydessä n. 3 viikkoa tapahtuman jälkeen ja kertoi että vika oli heidän ajamassa ohjelmistopäivityksessä.

Sain muistaakseni ruinattua ko. kuukauden laskun puoleen hintaan tämän sekoilun johdosta. Tämän jälkeen netti on toiminut moitteetta, mutta melkoiseksi heittopussiksi yksittäinen kuluttaja jää näiden isojen toimijoiden kanssa. Toistaiseksi hinta on ollut halvempi kuin vanhan paikallisen toimijan aikaan, toivotaan että pysyy edullisena, niin olisi edes jotain positiivista tuossa kuitukaupassa.

Sen verran pessimisti olen että en oikein usko että loppuasiakas koskaan voittaa tämänkaltaisissa liiketoimintakaupoissa. Toivotaan että valokuitunen hoitaa homman paremmin kuin oma kuituoperaattorini, mutta uskon sen vasta kun näen tai kuulen...
 
Eikös Telia kuitenkin operoinut valokuitusen verkkoa, joten lähinnä maahan haudatut kaapelit vaihtoi omistajaa?
 
Pienempi taho myi kuidut isommalle toimijalle. Eiköhän näissä lopputulos ole kuitenkin aina sama. Helppo nostaa hintoja, huonontaa palvelua ja kun suurin osa ei äänestä jaloillaan, niin kaikki voittaa paitsi palvelun käyttäjä / laskun maksaja. Itsellä kuitu oli poikki viikkoja (niinkuin monella muullakin), asiakaspalvelun "puhuvat päät" käski boottailla laitteita. No tarvitsin nettiä ihan työn tekoon, niin otin sitten 5G netin kilpailijalta ja kun uudet hinnat oli arvottu, niin irtisanoin kuidun ja jätin 5G:n käyttöön.
Ei.
Tässä iso operaattori myi pienelle. Ja se että jos jotain "pieniä" kuituverkkoja on myyty isolla ei ole automaattisesti tarkoittannut huononnusta, usein se on turvannut jatkon, palvelut yleensä yhtenäistyy ison kanssa samaksi. mikä usein tiputtaa puuhastelu pois, hinnat usein muuttaa valtakunalliseksi, mikä joskus tarkoittaa laskua, joskus nousua.

Se mikä katoaa, niin se henkilökohtainen tuttu siellä kylillä mikä yrittä korjata mun ongelmaa.

Uutisen kaupassa ilmeisesti merkittävän muutos on se että aiemmin sai Telian netin, jos tämä kauppa menee malliin, niin voi valita jossain vaiheessa Avoimenkuidun operaattoreista haluamansa. Hinnoittelu todennäköisesti muuttaa Valokuitusen yleiseksi.

Hinnat on ne millä riittää riittävästi kysyntää, ei isosti riippu siitä kuka omistaa. (kunta omisteiset asia erikseen, siellä kunta voi tukea)

En silti kannata keskittymistä, ja erityisen tarkkana jos samanalueen kuituoperaattorit joutuu samanomistajan haltuun.

Tästä varmaan on riemuissaan ne joiden mielestä mobiilioperaattorien ei pitäisi touhuta kuituijen kanssa.
 
Itselle tavoitteena oli toimiva netti ennen ja jälkeen muutoksen.

Ihan sama oli uusi yritys iso tai pieni firma. On tossa "yliheitto" suunniteltu aika päin v:tä, jos sillä saa rikki toimivan systeemin viikoiksi.

Itse kuitenkin sen 15 vuotta Elisan kuitua käyttäneenä olen hiukan yllättynyt, mitä roskaa nämä "kuitutoimijat" on asiakaspalveluineen. Puhelinlinjat on pois käytöstä, pyydetään ottamaan yhteyttä netissä, vastaukseen menee viikko(ja) ja vastaus on, että boottaa laite.

Toki jos se 1G netti nousee sen lähemmäs 15€/kk, niin eipä sekään ole huono syy vaihtaa halvempaan.
 
Jatkoin kuituketjuun

.

Tämä ketju varmaan hyvä paikka kertoa mikä meni jonkin kuituverkon omistajavaihdoksen yhteydessä (ilmeisesti ei liity Elisaan se tapaus, saati myyjä)
 
Statistiikka

Viestiketjut
254 219
Viestejä
4 417 970
Jäsenet
73 331
Uusin jäsen
Salotelli13

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom