Suomi on maailman paras maa. Vai onko?

Berliinissä nähty sekin ihme, että kortilla piti maksaa ruoka mutta tippaaminen onnistui vain käteisellä. Ja sitten sitä vittuilua asiakkaalle jos ei satu olemaan käteistä maksaa käteistippejä :facepalm:

Keski-Euroopassa monesti (kausi)tarjoilijoilla on ihan naurettava perusliksa ja suurin osa tienesteistä tulee tipeistä. Siksi mielummin käteisellä, tai se tippi ainakin. Yleensä ei ole itsepalvelua esim. terasseilla, vaan tarjoillaan ihan pöytään asti eikä tarvitse vammaisesti maksaa heti, toisin kuin Suomessa.

Edit: ja niistä tipeistä ei taida hirveästi mennä verottajan taskuun. Suomessa ei juuri tipata, mutta ei se laskussa juuri positiivisena asiana näy.
 
Viimeksi muokattu:
Onko tuon mobilepayn tarkoitus että voi jättää lompakon kotiin? En ole keksinyt sille muuta käyttötarkoitusta. Joka tapauksessa aina on ajokortti matkassa, niin miksi ei voisi kantaa myös pankki+luottokorttia?
Itse annan tippiä jos on jotain erityisen hyvää palvelua. Jos on vain normaali menut käteen ja lopuksi laskutus, niin en näe sitä tipin arvoiseksi. Yhdysvalloissa varsinkin tuo on mennyt aivan persiilleen, kun joissain paikoissa lisätään loppulaskuun kysymättä esim. 15% päälle. Toki muuten siellä tuli annettua tippiä, koska maassa maan tavalla. Eurooppaan tuo ei mielestäni kuulu ns. automaattisesti, vain erityisen hyvästä palvelusta.
 
Enempi kai sen tarkoitus on mahdollistaa nopeat transaktiot yksityishenkilöiden välillä. Harvalla omalla kaverilla ainakaan korttimaksupäätettä löytyy jos haluaisi kortilla maksaa jotain jaettuja kustannuksia tms.
 
Keski-Euroopassa monesti (kausi)tarjoilijoilla on ihan naurettava perusliksa ja suurin osa tienesteistä tulee tipeistä. Siksi mielummin käteisellä, tai se tippi ainakin. Yleensä ei ole itsepalvelua esim. terasseilla, vaan tarjoillaan ihan pöytään asti eikä tarvitse vammaisesti maksaa heti, toisin kuin Suomessa.

Edit: ja niistä tipeistä ei taida hirveästi mennä verottajan taskuun. Suomessa ei juuri tipata, mutta ei se laskussa juuri positiivisena asiana näy.

Suomessahan tippi maksetaan suoraan maksupäätteeseen. Tämän olen nähnyt joissakin ravintoloissa että laskun jälkeen, maksupääte kysyy tippiä. Tossa tilanteessa itseasiassa on aika vaikea enää olla antamatta, pitää olla vaan tarkkana niiden pilkkujen kanssa mitä siihen asettaa. :D
 
Ruotsissa jätetään usein loppusumma auki just tippiä varten mutta ei pidä antaa. Pohjoismaissa tarjoilijat saa ihan oikeaa palkkaa, kuten kuuluukin. Ei pidä alkaa lipsumaan siihen, että tännekin tulee joku epämääräinen kymmenys tuon palkan päälle, jota kohta ei kasvonsa säilyttäen voi enää jättää maksamatta.

Ei kai tippaaminen muuten ole missään pakollista vaikka olisikin tarjoilijan ainoa korvaus työstään? Aika paskoja yhteiskuntia moiset, joissa tehdystä työstä jälkeenpäin asiakas päättää, että maksaako vai ei.
 
Kyllä itse olen ravintolassa jättänyt 2-5 € jos tarjoilija on hoitanut hommansa hyvin. Ei ole iso summa mutta enpä ole rikas minäkään

Edit Ja heille kyllä maksetaan ihan kunnon korvaus tehdystä työstä.
 
Haista paska sitten. Olet omalta osaltasi edistämässä takaperoisen tippauskulttuurin leviämistä tähänkin maahan. Pitääkö siitä muka mielestäsi maksaa jotain ekstraa jos työntekijä tekee työnsä kunnolla? Eikö työ kuulu aina tehdä niin hyvin kuin osaa?
 
Kolikkopurkki on ihan ok ja sinne voi heittää hilut (ei mitään laskettuja prosentteja) jos sattuu olemaan. Eipä tosin ikinä ole.
 
Haista paska sitten. Olet omalta osaltasi edistämässä takaperoisen tippauskulttuurin leviämistä tähänkin maahan. Pitääkö siitä muka mielestäsi maksaa jotain ekstraa jos työntekijä tekee työnsä kunnolla? Eikö työ kuulu aina tehdä niin hyvin kuin osaa?

Jätetäänpäs haistattelut pois keskustelusta.
 
Itsekään en ymmärrä tippauskulttuuria Suomessa, jossa kuitenkin on se hyvä palkkataso jo olemassa. Harvoin Suomesta muutenkaan saa sen arvoista palvelua, että sen 5€ lisää siitä maksaisi. Se että tekee työnsä kuten se pitääkin tehdä on palkkauksen peruste, ei tippauksen peruste.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
261 846
Viestejä
4 548 993
Jäsenet
74 856
Uusin jäsen
Acceli

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom