No tuo alkaa kuulostaa jo Yhteisverkolta. Tuttua täälläkin.Päivän aikaan netti tahmannu tosi paljon. Speedtest heittää välillä erroria kun yrittää uppia testata. Latausnopeus piikkaa aluks 200 tienoille ja tippuu sit kymppiin...
Oletko tehnyt vikailmoituksen operaattorillesi ongelmistasi?Miksiköhän tästä verkkokatastrofista ei uutisoida yleisesti. Kuparit kuitenkin kerättiin pois, joten kyllä nyt olisi vähäsen velvollisuus saada aikaan toimiva kommunikaatiosysteemi. Nykyinen tilanne, jossa jopa puhelu ei meinaa kytkeytyä monessa paikassa on täysin käsittämätöntä paskaa..(ennen toimi täysin virheettömästi)
Itsellä neljästä liittymästä valitukset ja kaikki eri instansseille jotka toimii SYV:n alla. Toivon tosiaan että kaikki muutkin lähtee valitustalkoisiin kellä aihetta on. Pariin sain alustavan kommentin että tulee käsittely kestämään, pitkät jonot. Muillakin lienee pikku ongelmia.Oletko tehnyt vikailmoituksen operaattorillesi ongelmistasi?
Oletko ottanut jo VoWIFIn käyttöön?Itsellä neljästä liittymästä valitukset ja kaikki eri instansseille jotka toimii SYV:n alla. Toivon tosiaan että kaikki muutkin lähtee valitustalkoisiin kellä aihetta on. Pariin sain alustavan kommentin että tulee käsittely kestämään, pitkät jonot. Muillakin lienee pikku ongelmia.
Liittymäni ei salli ja rouvallani pätkii pahemmin kuin normipuhelu silloin kuin sattuu toimimaan, joten sekin toistaiseksi tauolla.Oletko ottanut jo VoWIFIn käyttöön?
Mites Elisalla puhelut toimisi, jos sitä kokeilisi yhdellä liittymällä? Puhelimissakin on muuten eroja miten toimivat heikossa kentässä, joten kannattaa niitäkin hieman kokeilla ristiin.Liittymäni ei salli ja rouvallani pätkii pahemmin kuin normipuhelu silloin kuin sattuu toimimaan, joten sekin toistaiseksi tauolla.
Ollut aikaisemmin Elisa ja sinne kait se pitää taas mennä, vähemmän ollut ainakin ongelmia vaikka signaalitaso myös surkea. Ainoa ongelma on se että puhelin roikkui aina 3G:llä joten ilo olisi varsin lyhytaikainen.Mites Elisalla puhelut toimisi, jos sitä kokeilisi yhdellä liittymällä?
Suosittelen kokeilemaan kyllä Elisaa, vaikka signaalitaso ei olisi kovin hyvä niin jos 3G:llä puhelut kuitenkin toimivat niin sehän on tärkeintä. Pääasia että puhelut toimivat katkotta.Ollut aikaisemmin Elisa ja sinne kait se pitää taas mennä, vähemmän ollut ainakin ongelmia vaikka signaalitaso myös surkea. Ainoa ongelma on se että puhelin roikkui aina 3G:llä joten ilo olisi varsin lyhytaikainen.
ZTE on vain pölynkerääjä, käytössä B818 ja B715, Iskran antennit mastossa ja lautanen Elisaa varten.Suosittelen kokeilemaan kyllä Elisaa, vaikka signaalitaso ei olisi kovin hyvä niin jos 3G:llä puhelut kuitenkin toimivat niin sehän on tärkeintä. Pääasia että puhelut toimivat katkotta.
Iskran P-40 antenni ja sisätilatoistin lienevät paras ratkaisu ongelmaan, jos haluaa oikeasti vahvistaa signaalia kunnolla. Ja myy sen ZTE:n pois ja hankkii modeemin, jossa on kunnolla toimivat liitännät ulkoisille antenneille.
Todennäköisesti alueellasi ei ole Elisalla enää mastoja, joissa on pelkkä 3G/2G. Jos olisikin niin todennäköisimmin eteen tulee niiden modernisointi 4G/5G:ksi, jollei sitten esimerkiksi maanvuokrasopimus ole umpeutumassa ja eivät saa sopimusta uusittua. Elisalla ei ole samanlaista päällekkäisyysongelmaa mastoissa kuin Telialla ja DNA:lla uusissa Yhteisverkon alueilla. Kunhan SYVin alue laajenee Pieksämäeltä länteen päin Hankasalmelle ja Kangasniemelle niin Pieksämäen metsikön optimoinnitkin varmasti sitten ovat paremmassa iskussa, kun alue ei ole enää SYVin raja-aluetta.ZTE on vain pölynkerääjä, käytössä B818 ja B715, Iskran antennit mastossa ja lautanen Elisaa varten.
Elisan ongelma vain se kun ajavat nuo 3G mastot alas niin mitäpä sitten? Ei ole 7 vuoteen tullut lisää 4G mastoja, 5G:tä puhumattakaan. Kun häviää 3G mastot, häviää myös 2G samoista mastoista. Eikä se 2G kanna sen pidemmälle niistä 4G mastoista missä nytkään puhelin ei pysy kiinni.
Passiivitoistimen voisi rakentaa kun alumiinitarvikkeita on sen verran kertynyt. Pidetään mielessä.
Maaseudulla tukiasemaverkko on huomattavasti harvempi.Nojaa..
Maaseudulla voi olla asiakkaita muutama / km2
Kaupungissa taas helposti muutama m2 ihan keskustassa, vähän sivussa muutama / (jos korkeista taloja) ja muutama /10 /100 m2 harvemmalla aluella. Ei siis maalla sinänsä tarvita sitä kapasiteettiä niin paljon.
Ja jos on fiksusti tehty, niin on 5g masto asutuskeskuksessa (tai ihan siinä reunassa) ja se palvelee eri taajuuksilla eri etäisyydellä olevia asiakkaita..
---------------
Nyt vain on joko säästetty liikaa, laitteet ovat paskoja tai noita hoitavat firmat eivät vain osaa, joten hommat ovat käyneet kusemaan pahasti.
----------------
Jos nyt on niin, että näitä langattomia ei saada toimimaan, niin kuitua pitäisi käydä hautailemaan lisää. Tosin nyt näissä langattomissa on selkeästi jotain tyrimistä taustalla.. Toimivuus kun on mennyt uskomattoman paskaksi.
Tähän on jo mediakin varmaan kyllästäynyt, kun ei toimi niin ei toimi, ei se kiinnosta enää edes uutisen tekijöitä. Sama peli ollut iät ja ajat.Miksiköhän tästä verkkokatastrofista ei uutisoida yleisesti. Kuparit kuitenkin kerättiin pois, joten kyllä nyt olisi vähäsen velvollisuus saada aikaan toimiva kommunikaatiosysteemi. Nykyinen tilanne, jossa jopa puhelu ei meinaa kytkeytyä monessa paikassa on täysin käsittämätöntä paskaa..(ennen toimi täysin virheettömästi)
Mitä puheluiden kytkeytymiseen tulee niin tässä Jussin seutuun tilanne oli se kun soitti Telian liittymästä toiseen (samassa mastossa kiinni) niin ensinmäinen hälytysääni vastaanottajan puhelimessa tapahtui 15-20 sekunnin päästä. Tästä voi tulla hätäiselle myös luulo ettei puhelu yhdistyy mihinkään ja ehtii iskeä jo luurin kiinni. Olisi vain kiva tietää mitä tuossa aikajanassa tapahtuu?Miksiköhän tästä verkkokatastrofista ei uutisoida yleisesti. Kuparit kuitenkin kerättiin pois, joten kyllä nyt olisi vähäsen velvollisuus saada aikaan toimiva kommunikaatiosysteemi. Nykyinen tilanne, jossa jopa puhelu ei meinaa kytkeytyä monessa paikassa on täysin käsittämätöntä paskaa..(ennen toimi täysin virheettömästi)
Tämä on Telialla ongelma jopa non-syv alueilla. Myös muutenkin puheluiden yhdistymisessä rajuja ongelmia. Itselle tämä ongelma oli oikeastaan viimeinen niitti Telian liittymien arkkuun tässä taloudessa. Myös muilta alkanut kuulemaan samaa Telian liittymistä.Mitä puheluiden kytkeytymiseen tulee niin tässä Jussin seutuun tilanne oli se kun soitti Telian liittymästä toiseen (samassa mastossa kiinni) niin ensinmäinen hälytysääni vastaanottajan puhelimessa tapahtui 15-20 sekunnin päästä. Tästä voi tulla hätäiselle myös luulo ettei puhelu yhdistyy mihinkään ja ehtii iskeä jo luurin kiinni. Olisi vain kiva tietää mitä tuossa aikajanassa tapahtuu?
Analogiseen aikaan lankapuhelin kaukopuhelua soittaessa oli nopeampi, joskus 70-80 luvulla.
Oi elämän kevät, tätä ilon päivää innolla odottaen... Kniemellä on toistaiseksi Teliankin 4G toiminut ihan ok, tosin matkaa tuohon kunnantalon katolla olevaan tukariin (142403) on vain vajaat 2km, melkein näköyhteys enimmäkseen veden yli. Zyxel LTE7490 rintsikan yläkerran akkunalla, 100M liittymä sisässä. Toistaiseksi tuo on lähennelly junan vessan toimintavarmuutta. Elämmä toivossa ettei ainakaan paljoa yhteys huonone...Kunhan SYVin alue laajenee Pieksämäeltä länteen päin Hankasalmelle ja Kangasniemelle niin Pieksämäen metsikön optimoinnitkin varmasti sitten ovat paremmassa iskussa, kun alue ei ole enää SYVin raja-aluetta.
Huvittavinta uutisessa oli tuo 10 km kantama, veden yli ehkä. Metsäisellä alueella tuntuu jo tyrehtyvän alle 3:n km. Aikaisemmin 1800 Mhz taajuutta on tullut käytettyä yli 10 km päästä ja matalempia taajuuksia pidemmältäkin. Ajetaanko noita Nokialaisia virransäästötilassa vai ovatko lähettimiltään vain niin surkeita?700Mhz 5G laajenee vihdoin: Yhteisverkossa uusi 5G-taajuusalue käyttöön kesän aikana – paremmat yhteydet kesän festareille, mökkireissuille ja matkoille - Suomen Yhteisverkko
Toki tuo on 10Mhz 4G-kapasiteetista pois. Käytännön nopeuserotkin todennäköisesti melko maltilliset 4G:hen verrattuna.
Metsäiset alueet on vaikeita signaaleille. Keinot kyllä olemassa niihinkin olosuhteisiin, mutta siinä mennään sellaisiin teknisiin ratkaisuihin, joista ei oikein julkisesti voi puhua.Huvittavinta uutisessa oli tuo 10 km kantama, veden yli ehkä. Metsäisellä alueella tuntuu jo tyrehtyvän alle 3:n km. Aikaisemmin 1800 Mhz taajuutta on tullut käytettyä yli 10 km päästä ja matalempia taajuuksia pidemmältäkin. Ajetaanko noita Nokialaisia virransäästötilassa vai ovatko lähettimiltään vain niin surkeita?
Odotellaan tuoko 5G- päivitykset jotain muutakin tullessaan. Ei tilanne voi ainakaan huonontua, eihän?
Sulkavan seudulla oli keväällä 700 MHz 5G-nopeudet 45-70 megaa in ja 15-25 megaa out. Nyt kesällä alueella paljon mökkiläisiä eli nopeudet ei varmaan ainakaan paremmat kuin keväällä.700Mhz 5G laajenee vihdoin: Yhteisverkossa uusi 5G-taajuusalue käyttöön kesän aikana – paremmat yhteydet kesän festareille, mökkireissuille ja matkoille - Suomen Yhteisverkko
Toki tuo on 10Mhz 4G-kapasiteetista pois. Käytännön nopeuserotkin todennäköisesti melko maltilliset 4G:hen verrattuna.
77km on pisin matka millä olen nähnyt toimivan Harri Holman testaamana. Telian Nokian verkossa.Huvittavinta uutisessa oli tuo 10 km kantama, veden yli ehkä. Metsäisellä alueella tuntuu jo tyrehtyvän alle 3:n km. Aikaisemmin 1800 Mhz taajuutta on tullut käytettyä yli 10 km päästä ja matalempia taajuuksia pidemmältäkin. Ajetaanko noita Nokialaisia virransäästötilassa vai ovatko lähettimiltään vain niin surkeita?
Odotellaan tuoko 5G- päivitykset jotain muutakin tullessaan. Ei tilanne voi ainakaan huonontua, eihän?
Rajan lähellä n78 ei voi tosiaan käyttää. Sen takia Elisakin rakentaa n38:lla rajakaupunkeja, kuten Imatra jne.Liekkö itänaapurin takia eivät kaikkialle aktivoi keskustaankaan tuota 3,5GHz 5G:tä vaiko kustannussyistä
Nyt on uudet Iskran P-40 antennit jumpattu katolle, ja suunnattu toiseen, 5,8km:n päässä sijaitsevaan SYV:n tolppaan, tolppa enemmän itään. Nopeudet toistaiseksi yllättäneet positiivisesti.Tässä nyt jotain, Pieksämäeltä itään tolppaa siis käytössä, etäisyys noin 7km suuntaavilla antenneilla (lähin masto siis meni viime syksynä kylmäksi SYV muutoksen yhteydessä)
alkuviikosta up/down pyöri noin 30-40 Megan välillä stabiilisti ympäri vuorokauden. Eilen lomakauden alettua loppuillasta latausnopeudet oli luokkaa 5Megaa, nyt pyörii 5-15 megan välillä.
tämmöistä nyt yksittäisellä testillä.
Jos ensi viikolla riittää intoa, pitää kokeilla suunnata antennit 180-astetta toiseen suuntaan, jossa olisi noin 1km lähempänä mastoa.
Kaveri asuu tuon maston vaikutusalueella, yhteydet parantui kummasti kun Pieksämäen SYV-swappi valmistui, jolloin alue ei ollut enää eri verkkojen raja-aluetta päällekkäisin taajuuksin. Nyt kesän aikana pitäisi se n28 vihdoin myös aktivoitua, parantanee upload-nopeutta.Nyt on uudet Iskran P-40 antennit jumpattu katolle, ja suunnattu toiseen, 5,8km:n päässä sijaitsevaan SYV:n tolppaan, tolppa enemmän itään. Nopeudet toistaiseksi yllättäneet positiivisesti.
-tämä tolppa on ollut SYV:n alla jo useita vuosia, oli SYV:n läntisin tolppa ennen viime syksyn laajentumista. Nokian vermeet tähänkin on nyt vaihdettu, mutta liekkö rautapuolella jotain eroja kuitenkin
(kumpikaan tolpista ei tietääkseni ole kuidun päässä)
-down/up ratio selkeästi erilainen, kuin tuossa lähempänä Pieksämäkeä sijaitsevassa tolpassa
Dna:n 400M 5g liittymällä testailtu, modeemina MR5200:
Illan ruuhka-aikaan latausnopeus B28+B20 combolla 75-95 Mbps.
Puolen yön jälkeen mitattu 130 Mbps lataushuiput.
Up pysyy 25Mbps:ssä
Saa nähdä miten tämä käyttäytyy, kun verkko kunnolla ruuhkainen, toistaiseksi toiminut hyvin.
Tuosta kannattaa jo vikailmoitus tehdä. Nuo upload-nopeudet viittaa kyllä johonkin vikaan noin lähellä mastoa. Onko sama ongelma joka puolella mastoa (eri sektoreissa)?Nyt viikon kokemus täältä Punkaharjulta, niin onhan tää nyt ihan paskaa. Alle 100m matkaa tukariiin ja näköyhteys, hyvät signaalit, mut ei vaan meinaa bitti liikkua. Lataus saattaa näyttää yli 100megaa, mut uppi on luvattoman huono melkein joka testikerralla. Ja latausnopeuskaan ei anna oikeaa kuvaa netin toimivuudesta. Striimit pätkii ym. Tossa screenshottia speedtestistä.
Edit: Ja tuosta puuttuu ne monet epäonnistuneet testiyritykset.
Otin aspaan yhteyttä, pyysi resetoimaan puhelimen verkkoasetukset... No, sain sen verran lopulta tingittyä että laittoi kuuluvuuspalautteen.Tuosta kannattaa jo vikailmoitus tehdä. Nuo upload-nopeudet viittaa kyllä johonkin vikaan noin lähellä mastoa. Onko sama ongelma joka puolella mastoa (eri sektoreissa)?
Huawein (LTE800, UMTS/GSM 900) rautaa on siinä käyttämässäsi SYVin tukarissa, joten swappia Nokiaan ei ole siinä tehty. Upeat signaaliarvot, joten 50M liittymä varmasti puksuttaa kyllä täysiä LTE800 20 MHz kaistalla. Aika prime-keilassa olet. Menee varmaan ensi vuoteen ennen kuin tuo alue on swapattu Nokiaan.Pudasjärvellä Yhteisverkossa DNA:n 50 "megainen" mokkulanetti antaa kyllä mukavia nopeuksia.
Vajaa 3 kilometriä matkaa mastoon, tupla-yagit 800 Mhz taajuudelle vahvistukseltaan joku 16 dB ja lähes suora näköyhteys.
Ei mitään käsitystä mitä rautaa tukiasema on syönyt ja ollut Yhteisverkon aluetta sen perustamisesta lähtien.
Tukiaseman alueella ei kovin montaa sataa ihmistä asu ja todella monella on otettu vielä kuitu yhteys, niin hyvin riittää tukiasemassa kaistaa.Huawein (LTE800, UMTS/GSM 900) rautaa on siinä käyttämässäsi SYVin tukarissa, joten swappia Nokiaan ei ole siinä tehty. Upeat signaaliarvot, joten 50M liittymä varmasti puksuttaa kyllä täysiä. Aika prime-keilassa olet. Menee varmaan ensi vuoteen ennen kuin tuo alue on swapattu Nokiaan.
Nuo uppinopeudet ovat olleet aivan tavallisia Savonlinnan seudulla ja jopa keskustassa Nokian rautoihin vaihdon jälkeen. Kuten olen aikaisemmin täällä maininnutkin niin työreissuilla kyseisellä alueella ei ole huonoista up-nopeuksista johtuen saatu siirrettyä isoja tiedostoja firman servereille vaan ne on saatu siirrettyä vasta toimistolle kuituyhteyksien ääreen palattua. Asiasta ilmoitettu miutamia kertoja operaattorin aspaan, mutta siellä on vain alkanut tankkaaminen että onko kaapelit kiinni ja modeemi buutattu jne ja ongelman jatkuessa pyydetty palaamaan asiaan. On tullut tunne ettei yksikään ilmoitus ole mennyt eteenpäin.Nyt viikon kokemus täältä Punkaharjulta, niin onhan tää nyt ihan paskaa. Alle 100m matkaa tukariiin ja näköyhteys, hyvät signaalit, mut ei vaan meinaa bitti liikkua. Lataus saattaa näyttää yli 100megaa, mut uppi on luvattoman huono melkein joka testikerralla. Ja latausnopeuskaan ei anna oikeaa kuvaa netin toimivuudesta. Striimit pätkii ym. Tossa screenshottia speedtestistä.
Edit: Ja tuosta puuttuu ne monet epäonnistuneet testiyritykset.
Tuosta olen samaa mieltä, mutta edes 4G- puoli ei toimi vielä kunnolla. Näitä alle 10/1 latausnopeuksia on helppo saada mistä päin verkkoa tahansa koska mastotiheys kantamaan nähden surkea. Mieluusti ensin 4G nettinopeudet kuntoon ja varsinkin toimivat puhelinpalvelut olisi tarpeen mutta tuntuu vain jatkuvan 5G- humppa ja verkon uusiminen vaikka tähän mennessä rakennettukin on mennyt käsille.Eräs todella ikävä sivuvaikutus takkuavasti etenevällä projektilla on kansalaisten eriarvoisuuden lisääntyminen 5G tietoliikennepalveluiden saatavuuden suhteen. Minusta tämä on aika vakava juttu.
Toivottavasti ajelevat pienemmillekin paikkakunnille ja maaseudulle.Tietojeni mukaan Omnitele tekee vielä ensi viikkoon asti mobiiliverkkojen benchmark-tutkimusta ja mm. Oulu ja Kuopio siinä mukana. Raportti lienee tulossa kesälomien jälkeen.
Isoissa kaupungeissahan nämä varmasti tehdään, ja pääteiden varsillaToivottavasti ajelevat pienemmillekin paikkakunnille ja maaseudulle.
Niin pahoin pelkään, ilmankos mastojen paneelit on teiden suuntaisesti eikä asutuksen suuntaan.Isoissa kaupungeissahan nämä varmasti tehdään, ja pääteiden varsilla
Ettei vaan ihmiset pääse hyödyntämään vaan kunnon nopeuksiaNiin pahoin pelkään, ilmankos mastojen paneelit on teiden suuntaisesti eikä asutuksen suuntaan.
Sitä tuossa myös ihmettelin. Onhan operaattorin nettiä ennenkin testannut oma tytäryritys ja todennut parhaaksi. Ei siis mitään uutta.SYV verkon suunnittelun takana on Omnitele ja se, että sama firma testaa. Se on jossain määrin erikoinen asetelma.
Tarkoitatko siis,"Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" ?Sitä tuossa myös ihmettelin. Onhan operaattorin nettiä ennenkin testannut oma tytäryritys ja todennut parhaaksi. Ei siis mitään uutta.
Näin se valitettavasti tuntuu olevan, omasta työpaikasta pidetään kiinni lopputuloksesta piittaamatta. Osallistuin kerran vastaavan mittausten tekemiseen ainoana yrityksen ulkopuolelta palkattuna (omistusosuus operaattorilla), oli sellaista touhua että hirvitti. Läksin kesken pois projektista sisäisiin ristiriitoihin vedoten, ei ollut koko konserniin asiaa sen jälkeen. Onneksi aika kultaa muistot.Tarkoitatko siis,"Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" ?