Suomen turhat julkkikset ja niiden edesottamukset

Onki tää Erika Vikman seuraava Tukiainen? Ilman Dannyä joku oisi D-luokan julkkis?

Tulee mieleen joku tommonen survivor/BB sarjojen kaltainen julkkis
 
Joo, aika suuri tuksahdus pitäisi tapahtua. Ainakin nyt vielä näyttää Erika Vikmanin touhu ihan kohtalaisen järjelliseltä Tuksuun verrattuna.
 
Onki tää Erika Vikman seuraava Tukiainen? Ilman Dannyä joku oisi D-luokan julkkis?

Tulee mieleen joku tommonen survivor/BB sarjojen kaltainen julkkis

Toinen on kuitenkin valittu tangokuningattareksi, noussut ainakin yhtenä kesänä Suomen parhaiten keikkoja myyväksi iskelmäartistiksi ja saanut biisejä ja levyjä listaykköseksi. Käsittääkseni tienaa myös ihan hyvin työllään.

Tuksu on sitten taas lähetellyt puutarhahoitoon liittyviä tekstiviestejä poliitikolle. Sitten on ollut ura vuosia rikollisena vankilatuomioineen, "auttanut" kaksi sisartaa hautaan, tuhonnut muutaman asunnun, tuloton ja varaton, ulosottorekisteri pitkä kuin nälkävuosi, lapsikin otettu huostaan kun soveltumaton oikeuden mielestä vanhemmaksi muun muassa vakavan alkoholi- ja sekakäyttöongelman vuoksi. Oman äitinsä pahoinpitelystä odottelee pääsyä käräjille nyt Ruotsissa ja sitten taitaa olla toisen pahoinpitelyjutun käräjät edessä syystalvella Helsingissä.

Onhat se Tuksukin tehnyt esiintymis"keikkoja" jossain räkälöissä. Ne esitykset on kyllä sen kuuloisia, että niitä ei normaali ihminen kestä kuunnella montaa kymmentä sekuntia. Alla pari näytettä spoilerin takana. Spoilerin takana sen vuoksi, koska kuulostaa ja näyttää niin järkyttävältä, että parempi varoittaa etukäteen:

Kohtuutonta minusta verrata edes Erika Vikmania ja Tuksu Tukiaista toisiinsa. Ja tuskin on Vikmanista tulossakaan mitään "Tuksua" koskaan.
 
Piilopirtti... ihan näkyvällä paikalla tuo on. Mutta hieno lapsensieppaus tosiaan. Mahtaa tulla jotain tuomion tapaista tuostakin.

1660117589355.png
 
Piilopirtti... ihan näkyvällä paikalla tuo on. Mutta hieno lapsensieppaus tosiaan. Mahtaa tulla jotain tuomion tapaista tuostakin.
Sitten taas vähän aikaa jeesustelua tiedossa ja sitten taas meno jatkuu entiseen tapaan. Never stop the madness. Toivottavasti lapsi pääsisi kuitenkin hyvää perheeseen ja saisi viettää onnellisen lapsuuden.
 
Toivottavasti viimeinkin Tuksu saadaan linnaan. Lapsenkaappaus ei ole mikään pikkujuttu.

Ps. Näin joskus unta, että harrastin seksiä Tuksun kanssa. Oli erittäin tyydyttävää menoa. Mielellään toistekkin kokisin tämän.
 
Kyllä tuosta voi häkki heilahtaa hyvinkin.
Hesalainen lapsenkaappaaja sai 5 vuotta ehdotonta, tosin siihen liitttyi kovempia keinoja, mutta kuitenkin.

Hyviä unia sulla, täytyy tunnustaa että kerran näin itsekin unta että olin Tuksun kanssa baarissa ja siihen liittyi jotain kähmintää, aika epäuskoinen olo kun heräsin. Panemiseks ei mennyt kuitenkaan.
 
Toivottavasti viimeinkin Tuksu saadaan linnaan. Lapsenkaappaus ei ole mikään pikkujuttu.

Ps. Näin joskus unta, että harrastin seksiä Tuksun kanssa. Oli erittäin tyydyttävää menoa. Mielellään toistekkin kokisin tämän.
Pois minun päästä se mielikuva kun Tuksu ja Sally Spectra olis harrastamassa edes tyynysotaa saati sitten seksiä. Hyi prkl :mad:

Tuksu linnaan vaan ja sitä myöten unohduksiin. Tai kai silloinkin tulee johki seiskaan juttua rankoista linna ajoista... kun ei saa miestä siellä naisvankilassa vaan joutuu Sallyn uhriksi siellä...:lol:
 
Miten aina kun ajattelee ettei Tuksu voi mennä alemmaksi niin se onnistuu kuitenkin aina siinä?
Jos ei puhuta sen aikaisemmista tekosista niin nyt on tuon äpärää huoltanut äiti hakattu ja ja karkoituspäätöksen saaneen narkkari-mamun kanssa tehty, syntymästään huostaanotetuttana ollut lapsi kaapattu. Toivottavasti lapsi selviää paremmin kuin tuon entiset koirat/muut elukat.
Ja mikä tuo Veijokin on kun lähtee tuollaiseen mukaan? Ei ole vissiin nähnyt tussua sen jälkeen kun äitinsä tuhersi tuon luuserin omastaan ulos kun on valmis tuollaiseen.

Tuo perhe kyllä saa ne ravintonsa transrasvasta ja energiansa sukulaisten nussimisesta tai catfistaamisesta saavista vaikuttamaan sivistyneiltä.

Darwin on yrittänyt kovasti, mutta Marja ja Markku ovat yrittäneet kovemmin. Ikävä kyllä.
 
Olisit nyt vähän avannut. Tuksu juo, Veijon mukaan, 2l punkkua päivässä.

Sehän on melkein selvinpäin sitten, aamulla kun aloittaa ja aamuyöstä maate niin ei pari litraa tunnu missään. Tosin pitää olla melko pro, mutta sitähän se on.
 
Joo hyvinkin. Laitetaan tuohon vielä perään pari viikkoa samanlaisia päiviä, niin alkaa kokeneellakin sienellä nuppi täristä. Siihenhän voi sitten ottaa vaikka rauhoittavia kuurin ja jatkaa sitten taas punkkulinjalla. Tai sitten rauhoittavat ja punkulla alas.
 
Pari viikkoa on oikeasti lyhyt aika. Kokeneella juopottelijalla se ei tunnu vielä missään. Eri asia jos päässä flippaa muutenkin.
 
Joo hyvinkin. Laitetaan tuohon vielä perään pari viikkoa samanlaisia päiviä, niin alkaa kokeneellakin sienellä nuppi täristä. Siihenhän voi sitten ottaa vaikka rauhoittavia kuurin ja jatkaa sitten taas punkkulinjalla. Tai sitten rauhoittavat ja punkulla alas.

Itselle ei edes tullut mieleen että ilman rauhoittavia nauttisi punaviinin, siis hän josta puhutaan. Niitähän on vetänyt vissiin vuosikymmeniä sekakäyttönä.

Ei ole muuten kuulunut mitään lastenkaappausjutusta vähään aikaan. Facessakaan en ole törmännyt vähään aikaan postauksiin. Jos hiljaisuus tarkoitaa ehkä sitä että olis jäänyt kiinni. Eihän tuo porukka näkemättä jää jos ihmisten ilmoille eksyy.

Koppipäivinä voi olla pientä darraa :whistling:
 
Eikös tolla ollu joku respakin noihin rauhottaviin? Jotenkin sain sellasen kuvan jostain uutisesta jossa oli ettei sillä ollu kaikkiin bentsoihin selvitystä/respaa mitä löyty testeissä tms. Eli joihinkin löytyy resepti. Luulis pärjäävän niillä muutaman päivän kopissa.

E: Hieman tarkennusta laitettava näin bentsoja ilman lääkärin määräystä aikoinaan käyttäneenä.
Vaikka ois pitkäkin putki millon on käyttäny, niin se yks tai kaks pamia tai opamoxia tai tenoxia kyllä vie ne vierotusoireet pois, vaikka ois isokin annos ollut päivittäin sitä ennen. Ainut vaan että siitä puuttuu se bentsoille tuttu hyvä fiilis silloin.
 
Viimeksi muokattu:
Eikös tolla ollu joku respakin noihin rauhottaviin? Jotenkin sain sellasen kuvan jostain uutisesta jossa oli ettei sillä ollu kaikkiin bentsoihin selvitystä/respaa mitä löyty testeissä tms. Eli joihinkin löytyy resepti. Luulis pärjäävän niillä muutaman päivän kopissa.

Olikohan joku Viron reissu mistä koko perhe kärysi laittomista napeista, tästä on jo aikaa. Tosiaan, jos on voimassa oleva respa niin pakko kai niitä on kopissakin saada. Muuten voi olla aika nihkeää katella seiniä melkoisissa tärinöissä.
 
Joo hyvinkin. Laitetaan tuohon vielä perään pari viikkoa samanlaisia päiviä, niin alkaa kokeneellakin sienellä nuppi täristä. Siihenhän voi sitten ottaa vaikka rauhoittavia kuurin ja jatkaa sitten taas punkkulinjalla. Tai sitten rauhoittavat ja punkulla alas.

Äh, pari viikkoa on ihan aloittelijan hommia.

Olin aikanaan (ysärillä) ravintolassa duunissa niin meillä oli pk-seudun vähän paremmalla alueella paikallinen. Siellä yksi ex-rouva kiskoi joka ikinen päivä 1-2 pulloa punkkua tai valkkaria (riippuen mielenlaadusta, määrä riippui rahatilanteesta) ja tohon päälle 5-15 kossua napsia. Joka päivä. Oli tehnyt sitä jo useamman vuoden. Illalla sitten hoiperteli turkki päällä kotiin, sitä en tiedä mitä kotona kiskoi. Rahan lähdettä juomiseen ei koskaan selvinnyt.. Oli ravintolan yksi parhaista asiakkaista. Mutta ei edes paras..

Noista ajoista voisi joskus kirjoittaa kirjan, voi kyllä olla etteivät useimmat lukijat uskoisi puolikkaan..
 
Olikohan joku Viron reissu mistä koko perhe kärysi laittomista napeista, tästä on jo aikaa. Tosiaan, jos on voimassa oleva respa niin pakko kai niitä on kopissakin saada. Muuten voi olla aika nihkeää katella seiniä melkoisissa tärinöissä.
Ei mitään tietoa muuta kun jonkun uutisen näin missä sanottiin että näky bentsoja mitä ei pitäny tms. Eli jotain piti näkyy, eli respa.
Mutta joo, jos joku resepti niin helpottaa melkosesti jos koppiin joutuu.
Ite olin 4 pvää(ei kuullosta paljolta) ilman mitään kun ei ollut reseptiä tms. Kyl se vaan kylmiltään tuntuu melko pahalta jos ees pienikin putki.
 
Bentsoja on erilaisia, testi näyttää vaan että niitä on vedetty, mutta ei kerro onko diapam, xanor, tenox jne. Toi oli joku tullin tarkastus missä löytyi nappeja matkatavaroista, näin muistan asian.
Saahan noita kadulta ostettua ihan pikkukylistäkin.
 
Joo tiedän melko hyvin että bentsoja on erilaisia ja käsittääkseni noista testeistä näkee ees jotenkin mitä bentsoa ottanu.
Toi tullikullitarkastus uutta infoa mulle.
Tai siis itekkin jääny kiinni tullissa mutten bentsoissa.

Asiasta toiseen. Millä rahalla tuksu vetää bentsoja yms? Ne ei todellakaan ilmasia ole.
 
No ite kaks kertaa ollut huumetestissä, toinen tarkempi, toinen epätarkka poliisin ottama tien päällä. Tarkempi ei kertonut sen enempää mitä olin ottanut (reseptillä toki). Poliisin tikkari näytti bentsoja ja jotain muuta mitä ei voinut tunnistaa, ja mitään muuta sinnepäinkäinkään en ollut ottanut.

Tuossa aiemmassa Seiskan linkissä Veijo kertoo että rahoittaa ryyppäämisen kun asianomaisella ei ole mitään tuloja. Siinä samassa menee muutkin päihteet varmaan samaan konkurssiin.
 
Tulin tänään Ruotsista aamulla. Oli poliisikoira nuuhkimassa.

Ja miksi kerron tämän? Koska offtopic.
 
No ite kaks kertaa ollut huumetestissä, toinen tarkempi, toinen epätarkka poliisin ottama tien päällä. Tarkempi ei kertonut sen enempää mitä olin ottanut (reseptillä toki). Poliisin tikkari näytti bentsoja ja jotain muuta mitä ei voinut tunnistaa, ja mitään muuta sinnepäinkäinkään en ollut ottanut.

Tuossa aiemmassa Seiskan linkissä Veijo kertoo että rahoittaa ryyppäämisen kun asianomaisella ei ole mitään tuloja. Siinä samassa menee muutkin päihteet varmaan samaan konkurssiin.
Veijo taitaa olla suht massimies.
Oletetaan hieman että noi bentsot ei mee kelakorvauksien settinä tms.
Halvimmillaan euron per pami tai tennari. Toi on tosiaan frendihinta.
Aikoinaan sai kiinasta tai vastaavasta mestasta huomattavasti halvemmlla suoraan ovelle, mutta veikkaan että nyt ei puhuta siitä.
 
Joo tiedän melko hyvin että bentsoja on erilaisia ja käsittääkseni noista testeistä näkee ees jotenkin mitä bentsoa ottanu.
Normaalissa testisarjassa on yleensä yksi kohta "bentsodiatsepiinit". Se on sitten aika pitkälle menevää erikoistutkimusta jos näitä aletaan erittelemään.
 
Veijo taitaa olla suht massimies.

Sillähän OLI säästöjä, sitten joutui huonoon seuraan ja rahaa paloi kymmeniä tuhansia, mutta alle satkun taisi selvitä kuitenkin kohukaunottaren ylläpidosta - mikä ei toki ole loppunut vieläkään nähtävästi.

Alkaa tulla ikäviä flash backeja ajalta kun seurasin näiden touhuja tarkemmin :sick: :(:lonely::stmi:
 
En lähe yhtään tohon toisen tuhlaussettiin, mutta sen edelleen sanon että noi päihteet vie vitusti massia.
Yksittäinen päivä kertaa kaks.
 
Jep. ja jos on epäilystä niin nehän testataan.
Tai siis jos on epäilystä ja poikkeuksellisen kova kiinnostus tapaukseen sekä vielä sellaista ilmaa esimiehiltä päin, että saa tilailla moisia labroja.

Tuksun tapauksessa olisi hyvinkin käsitettävissä innostus moiseen sherlokointiin.
 
No varmasti on tossa tuksusetissä jos ihan muutkin jotka ei ole vittu julkkiksia tai vastaavaa settiä joutuu kusitesteihin vähemmästäkin.
E: jos tosta lausesta saa selvää.
 
Sillähän OLI säästöjä, sitten joutui huonoon seuraan ja rahaa paloi kymmeniä tuhansia, mutta alle satkun taisi selvitä kuitenkin kohukaunottaren ylläpidosta - mikä ei toki ole loppunut vieläkään nähtävästi.

Tuskin on alle sadan tonnin selvinnyt. Maksoi muun muassa Madame Tukiaisen tuhoamat vuokra-asunnot Loviisassa ja Töölössä. Sitten nyt on vuokrannut Sollentunasta 9000 kruunun kk-hintaan yksiön Tuksulle. Mahdollisesti asuu siellä itsekkin.

Loviisassa on sitten kaksi sähkölämmitteistä omakotitaloa. Toista yrittää vuokrata:

Sisältä ei ole yhtään ainutta kuvaa. Ilmeisesti siinä kunnossa talo että ei kestä kuvia ottaa sisältä.

Tulot vissiin laskeneet myös roimasti kun jäi eläkkeelle sähkömiehen hommasta. Vararikko ja ulosottoahan tuosa taitaa olla edessä.
 
Vuokrauksen erityisehdot: Jos asunto luovutetaan siistissä kunnossa vähintään vuoden jälkeen niin kaksi viimeistä kuukautta saa asua ilmaiseksi asunnossa. :lol:

Mahtaa siis kestää ~2kk että kämpän saa asuttavaan kuntoon :)
 
Ei kait tuollaista omakotitaloa kukaan vuokraa ainakaan asumiskäyttöön kun yhtään ainoaa kuvaa ei ole vuokrailmoitukseen laitettu asunnon sisältä. Ja muutenkin epätoivo paistaa kauas kun syksyllä yritetään vuokrata asuntoa kevään lumipihan kuvilla eli näkee heti että on ollut ainakin puoli vuotta ilmoitus turhaan esillä.

En tiedä sitten onko kohderyhmänä esimerkiksi hamppuviljelijät, kun ei ne hamppukasvit paljoa välitä vaikka talo jossa niitä kasvatetaan olisi viimeisen päälle rötiskö pinnoiltaan.
 
Menee offtopiciksi, mutta on sähkökin niin hinnoissaan että kelpaako tommonen talo enää hampunviljelijöillekkään :D
 
Mahdollistajallahan on tai oli toinenkin omakotitalo samoilla huudeilla. Jollain järjestelyllä matamin kaveri muutti sinne kait vuokralle. Kun tästä on jo vuosia aikaa silloin kun näitä tuli seurailtua, niin ei kaikkea ihan niin tarkkaan muista enää. Onneksi.
 
Menee offtopiciksi, mutta on sähkökin niin hinnoissaan että kelpaako tommonen talo enää hampunviljelijöillekkään :D

Ei taida paljoa vaikuttaa sähkön markkinahinnat kun sähkömittari ohitetaan. Jos ei ihan tollo ole, niin ymmärtänee jättää sopivasti kuormaa mittarin taakse kun nollat yhtäkkiä sähköä kuluttava sähkölämmitteinen omakotitalo saattaa alkaa kiinnostaa paikallista sähköverkkofirmaa, joka sähköt toimittaa ja mittareista vastaa.
 
Tuksun muksu on löytynyt. Uutinen ei kertonut onko tuksu kahleissa vai missä. Ruotsin poliisi ilmoitti Marja isoäidille että lapsi löytynyt ulkomailta oletan että suomea tarkoittaa.
Voi jestas että jos se perseily loppuisi edes hetken verran.

Toivomus: Tuksu viedään lukemaan Aku Ankkoja, Marjalta viedään Ile pois eikä Tuksulle (eikä Marjalle) kerrota missä Ile on.
 
Viimeksi muokattu:
Voi jestas että jos se perseily loppuisi edes hetken verran.

Mitä nopsaan etsin uutisia kaappauksista, niin ehtoollista vaan - eli perseily jatkuu. Mitä lainsäädäntöä tässä sitten käytetään voi olla eri asia, jos ruotsissa on erilainen oikeuskäytäntö, ja siitä mulla ei ole mitään hajuakaan. Kyllähän ihan oikea vankilassa vietetty aika olisi vähintäänkin oikein.
 
Omasta mielestä vankilaa oikeampi paikka tälläisille olisi jonkinlainen mielenteryveyslaitos.
 
Jethro "Jeti" Rostedtilla "Ulosotossa on lähes viisi miljoonaa euroa, ja käräjäoikeus on lätkäissyt turkulaisveijarille lisää maksettavaa."

Muutama vuosi sitten mies tienasi ~250 000 kuussa, omisti satoja asuntoja ja osti mm ~400 000 Ferrarinkin, johan nyt on kelkat kääntynteet. Luulisi UO miehen löytävän ulosmitattavan osuuden helposti.
Suomalaisten bisnesmiesten kanssa sattuu ja tapahtuu, liekkö poikkeus vai sääntö.

Se kiinteistönvälitys firma oli/on hyvinkin tuottoisa mistä tuo pinnalle ponkaisi. Sitten vissii lähdettiin isojen poikien leikkiin ja tässä tulos. No, nyt näyttää olevan sen verran syvä kuoppa että ylös ei enää möngitä.

Varsinkin kun Jetin kasvot yhdistyvät nykyään massiivisiin ulosottoihin eivätkä enää hassun kansanmiehen naamaan.

Saattaa kierrettä syventää kun kukaan halua edes puhua tuolle.
 
Jetilläkin tuntui jytisevän mennä vuosina hyvinkin kovaa ja bisnestä pukkas jos jonkinlaista tai ainakin tälläinen kuva annettiin. Ei vaan tainneet olla kovin tuottoisia monestikkaan.
 
Viimeksi muokattu:
On tainnut käydä vanhanaikaiset,on lähdetty takki auki rehvastelemaan ja sitten kun on vähän enemmän hilloa kertynyt niin isot pojat on keränneet ne parempaan talteen.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 260
Viestejä
4 550 328
Jäsenet
74 950
Uusin jäsen
Kampamaneetti

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom