Steel Division 2

MkH

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
432
Päätin aloittaa ketjun aiheesta, kun peliin on nyt tulevana tiistana 3.3. tulossa Suomi-lisäri "Fate of Finland". Kyseessä siis ranskalaisen Eugenin kehittämä jatko-osa alkuperäiselle Steel Division: Normandy 1944:lle. Normandy 1944 jäi itseltä pelaamatta laimeahkon vastaanoton ja vähemmän kiinnostavan länsirintama-teeman vuoksi, mutta Eugenin edeltävän Wargame: Red Dragonin moninpelin kanssa tuli aikaa vietettyä sen verran paljon, että alkoi jo kaivata vaihtelua ja SD2 osui hyvään saumaan. Red Dragonissakin oli Suomi pelattavana valtiona (Neukkujen puolella YYA-sopimuksen hengessä tottakai) ja siinä suomalaiset olivat erinomaisen asiantuntevasti toteutettu ääninäyttelyä myöten. Toivon samaa myös tältä tulevalta SD2:n lisäriltä.

Kyseessä siis on realistinen suurehkon mittakaavan RTS, joka sijoittuu toisen maailmansodan loppuvaiheisiin itärintamalle, Neuvostoliiton vastahyökkäyksen päästessä kunnolla käyntiin. Taistelujen lisäksi merkittävä osa pelistä koostuu moninpelissä käytettävien divisioonien rakentelusta ja optimoinnista: pelaajalla on käytettävissä tietty määrä aktivointipisteitä, joilla on tarkoitus rakentaa mahdollisimman toimiva divisioona tiettyjä parametrejä noudattaen. Näiden "dekkien" rakenteluun onkin itsellä mennyt tunti jos toinenkin.

Itseä SD2:ssa (kuin Wargamessakin aiemmin) kiehtoo pelin skaala, joka ulottuu hyvin tarkasti mallinneituista yksiköistä, satoja yksiköitä käsittäviin taisteluihin kymmenten kilometrien kokoisilla taistelukentillä. SD2:ssa on myös yksinpeli, jossa toimitaan pataljoona-tasolla.

Isoin ongelma pelissä on sen monipuolisuus yhdistettynä kunnollisten tutoriaalien puutteeseen. Wargame-veteraaneille se on pitkälti tuttua kauraa, mutta uusille pelaajille oppimiskynnys on varmasti korkea.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
440
Ei näköjään ihan ole keskustelu lähtenyt käyntiin, mutta mukavan kattavasti aloitettu aihe niin jatkan tässä omia mietteitäni pelistä.

Bongasin tämän juurikin FoFin julkaisun aikaan ja kun siihen kylkeen lätkäistiin kunnon alennukset, oli helppo napata ostoskoriin. Taustaa Eugenin aijemmista wargameista on n. 100h verran kokemusta, joten aivan täysin altaan syvään päähän en tippunut, kun tähän tutustuin. Mutta en kyllä yhtään ihmettele, jos monella nousee seinä pystyyn välittömästi. Pelin oma tutoriaali on "kevyehkö" kauniisti sanottuna ja kun päävalikossa opastetaan suoraan youtubeen katsomaan muutaman propelaajan videot, tietää että tässä pelissä on PALJON sisäistettävää. Itse olen vasta oikeastaan oppinut hallitsemaan joukkoja jotenkuten, vielä kun kykenisi muistamaan ulkoa yksittäisten yksiköiden aseistusta/panssarointia.

SD2 tuli korkattua sitten medium AI:ta vastaan ihan mielenkiinnosta. Kieltämättä yllätyin, sitähän pystyi viemään kuin litran mittaa, eikä se tuonut minkäänlaista vastusta. Jokunen tunti myöhemmin vaikeustasoa pykälää vaikeammaksi ja tekoälyn aggressiivisuus yllätti täysin. Kerkesi pieni kyllästyminen jo iskemään, kun en tuntunut mitenkään saavan otetta tuosta hard AI:sta. Nyt sitten taas kuukauden tauon jälkeen otin härkää sarvista ja rupesin yrittämään, niin lähestulkoon kaikki matsit on tullut voitettua hard AI:ta vastaan. Tuntuu hienolta, vaikka olisi vielä roimasti opettelemista.

Netissä en vielä ole ketään vastaan pelannut, kun pikaisella vilkauksella valtaosa servereistä on joko tyhjiä, tai sitten niitä 4v4 kaoottisia matseja. Ilmeisesti ranked puolelta löytyy sitten 1v1 pelit, joissa mitataan taitoa kunnolla? Tosin pelaajakunta taitaa olla niin pieni, niin sieltä tuskin löytyy kovinkaan helposti samantasoista väkeä?

Noiden propelien seuraaminen on ihan mielenkiintoista. Saa vähän osviittaa, miten peliä tulisi pelata. Hassua kyllä, miten helpolta he saavat kaiken näyttämään ja välillä suorastaan huvittaa miten niissä jätetään isoja osia kentästä huomioimatta, kun molemmat keskittyvät yhteen alueeseen. Sitten kun itse yrittää samaa, on kyllä hätää kärsimässä.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Ihtellä ollut semmonen hienoinen kiinnostus tätä peliä kohtaan, mutta koska pelaan yksinpelinä ja en tiedä jaksaako mikään random skirmisheily kiinnostaa ilman mitään progressiota niin jäänyt sit molemmat vielä toistaiseksi nappaamatta. Temaattisestihan nämä kiinnostaa, mutta ongelmana juuri tuo soveltuvuus yksinpeliin sekä nykyään lähinnä mietityttävä oppimiskäyrä kun ei näin vanhemmiten jaksa opetella mitään hirveän monimutkaisia enää.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 452
Tämähän vaikuttaa kyllä ihan mielenkiintoiselle tosin peraton tapaan myös vähän tuo oppimiskäyrä kyllä mietityttää, sillä jos se on kovin korkea niin luultavasti peli jää taas pitkäksi ajaksi vaan Steam kirjastoon pölyttymään. Mitenhän tämä muuten sitten eroaa esim. vanhasta Combat Mission sarjasta? Mittakaava isompi? Ja tuosta sarjasta puheenollen onko täällä tietoa vieläkö tuosta saa jostain nykykoneilla toimivaa versiota juurikin noista Toisen Maailmansodan taisteluista? Ei taida ainakaan Steamistä löytyä?

Tuossa vielä nostastalgista kuvaa tuosta vanhasta Combat Mission sarjasta 2000-luvun alusta, jossa joku juuri Suomella pelailee. :) Itsellänikin oli tuo peli, mutta siihen aikaan olin vielä sen verran nuori, että lähinnä sillä tuli vaan vähän leikittyä kunnon pelaamisen sijaan.

Päätin aloittaa ketjun aiheesta, kun peliin on nyt tulevana tiistana 3.3. tulossa Suomi-lisäri "Fate of Finland".
Joko täällä joku on sitten kokeillut tuota Suomi osiota? Ja onko siinäkin joku kampanja vai vaan jotain yksittäisiä taisteluita?
 
Viimeksi muokattu:

MkH

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
432
Tämähän vaikuttaa kyllä ihan mielenkiintoiselle tosin peraton tapaan myös vähän tuo oppimiskäyrä kyllä mietityttää, sillä jos se on kovin korkea niin luultavasti peli jää taas pitkäksi ajaksi vaan Steam kirjastoon pölyttymään. Mitenhän tämä muuten sitten eroaa esim. vanhasta Combat Mission sarjasta? Mittakaava isompi?
Mittakaava isompi ja nopeatempoisempi. Peli on oikeastaan jaettu kahteen osaan, josta molemmat ovat pelattavissa moninpelinä tai yksinpelinä: strategisesta näkökulmasta pelattava kampanja, jossa liikutellaan pataljoonaluokan yksiköitä muutaman sadan neliökilometrin kokoisella alueella, sekä taktiset taistelut, jotka käydään yksikkötasolla muutaman kilometrin kokoisella kartalla, joka siis etäisesti muistuttaa Combat Missionia. Nyttemmin peliin on saatu myös ihan kunnon tutoriaalit pelattavaksi.

Joko täällä joku on sitten kokeillut tuota Suomi osiota? Ja onko siinäkin joku kampanja vai vaan jotain yksittäisiä taisteluita?
Kyllä siitä löytyy koko kampanja (1944 Kannaksen suurhyökkäys), joko omasta tai naapurin näkökulmasta johdettavaksi. Itsellä se on jäänyt kuitenkin vain kokeiluasteelle, kun olen lähinnä vain moninpeliä pelannut.

SD2 on tällä hetkellä Steamissa ihan hyvässä alennuksessa uuden lisärin julkaisun myötä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 452
Kesä on parasta aikaa offensiiveihin sanoin minä, kun tämän pelin general deluxe editionin Steamin alesta ostin (jossa mukana tuli myös tuo Suomi DLC). :) Ei tosin ensimmäiset kokeilut menneet ihan putkeen käyttöliittymän kanssa, joten muutamia kysymyksiä:

1. Ilmeisesti tässäkin pitäisi kai toimia perus grouping tool, eli valitset läjän yksikköjä, painat control+joku numero ja sitten nuo kaikki saa haltuun kyseistä numeroa painamalla?
1.1. Pystyykö noille groupeille määrittämään jotain asetuksia kuinka pitkät minimivälit niillä yksiköillä pitäisi olla toisiinsa, etteivät ole kaikki sitten jossain yhdessä läjässä, kun Stalinin urut alkavat soimaan?
2. Pystyykö myös lentokoneita laittamaan johonkin grouppiin, niin että esim. Messerschmittit lähtisivät automaattisesti suojaamaan Stugia niiden tehtävän ajaksi vai pitääkö nuo säätää aina manuaalisesti?
3. Pitäisikö niillä recon yksiköillä olla normaalia pidempi line of sight, eli jos saan tommosen esim. piiloon johonkin kukkulalle metsään onko siitä jopa hyötyä siellä vihollisen havainnoitsemisen suhteen isolla alueella?

Ja ihan näin yleisenä vinkkinä uusille pelaajille varmaan ainakin se yksikkökomento oliko nyt unload at target point, eli suomeksi varmaan määränpäässä ajoneuvosta nouse on ihan hyödyllinen heti ottaa käyttöön, koska jos nuo joukot vie etulinjaan vaan suoraan ajoneuvossa vihollinen voi pyyhkiä koko yksikön tuhoamalla kyseisen ajoneuvon. Lisäksi myös kun esim. jotain tykkejä laittelee asemiin, niin kannattaa muistaa myös unloadata ne sieltä hinaavan ajoneuvon perästä, ettei käy niin kuin itselleni, että mun hieno anti-tank gun osoitti väärään suuntaan ajoneuvon perässä ja vihollinen pisti koko paketin yhdellä/muutamalla laakilla palasiksi. :D

Ihan hienoahan tässä oli kyllä jo seurailla mm. miten Stugat tulevat ja pistävät vihollisen ärsyttävän tankin palasiksi tai miten Tiger etenee tykin ja konekiväärin laulaessa, vaikkei tosiaan hommat nyt ihan putkeen menneetkään ensimmäisessä historical battlessa jota kokeilin.

Saisi tähän kyllä tulla muuten myös alku-Barbarossa ja Kurskin mätöt.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
173
Aktiivinen Division 2 pelaaja etsii kiltaa. Geari kunnossa ja järki päässä. 1100 SHD, jos tuolla jotain väliä on. Uusi raidi kinostelis aika huolella.

Uplay : qpas84
 
Etippäs oikea ketju. Ei taida raideja olla tässä pelissä =P
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
440
Hetken aikaa pitkin miettiä, että mistä raideista oikein on kyse. Mutta joo, nyt on vähän väärä division. :D

Kesä on parasta aikaa offensiiveihin sanoin minä, kun tämän pelin general deluxe editionin Steamin alesta ostin (jossa mukana tuli myös tuo Suomi DLC). :) Ei tosin ensimmäiset kokeilut menneet ihan putkeen käyttöliittymän kanssa, joten muutamia kysymyksiä:

1. Ilmeisesti tässäkin pitäisi kai toimia perus grouping tool, eli valitset läjän yksikköjä, painat control+joku numero ja sitten nuo kaikki saa haltuun kyseistä numeroa painamalla?
1.1. Pystyykö noille groupeille määrittämään jotain asetuksia kuinka pitkät minimivälit niillä yksiköillä pitäisi olla toisiinsa, etteivät ole kaikki sitten jossain yhdessä läjässä, kun Stalinin urut alkavat soimaan?
2. Pystyykö myös lentokoneita laittamaan johonkin grouppiin, niin että esim. Messerschmittit lähtisivät automaattisesti suojaamaan Stugia niiden tehtävän ajaksi vai pitääkö nuo säätää aina manuaalisesti?
3. Pitäisikö niillä recon yksiköillä olla normaalia pidempi line of sight, eli jos saan tommosen esim. piiloon johonkin kukkulalle metsään onko siitä jopa hyötyä siellä vihollisen havainnoitsemisen suhteen isolla alueella?

Ja ihan näin yleisenä vinkkinä uusille pelaajille varmaan ainakin se yksikkökomento oliko nyt unload at target point, eli suomeksi varmaan määränpäässä ajoneuvosta nouse on ihan hyödyllinen heti ottaa käyttöön, koska jos nuo joukot vie etulinjaan vaan suoraan ajoneuvossa vihollinen voi pyyhkiä koko yksikön tuhoamalla kyseisen ajoneuvon. Lisäksi myös kun esim. jotain tykkejä laittelee asemiin, niin kannattaa muistaa myös unloadata ne sieltä hinaavan ajoneuvon perästä, ettei käy niin kuin itselleni, että mun hieno anti-tank gun osoitti väärään suuntaan ajoneuvon perässä ja vihollinen pisti koko paketin yhdellä/muutamalla laakilla palasiksi. :D

Ihan hienoahan tässä oli kyllä jo seurailla mm. miten Stugat tulevat ja pistävät vihollisen ärsyttävän tankin palasiksi tai miten Tiger etenee tykin ja konekiväärin laulaessa, vaikkei tosiaan hommat nyt ihan putkeen menneetkään ensimmäisessä historical battlessa jota kokeilin.

Saisi tähän kyllä tulla muuten myös alku-Barbarossa ja Kurskin mätöt.
1. Pystyy kyllä. Esimerkiksi tykistöä/heittimiä kun ripottelen eripuolille kenttää, numeroin ne. Muutoin perus yksiköitä en ole jaksanut, kun ne todennäköisesti minun käsissäni kuolevat niin äkkiä.
2. Ei käsittääkseni pysty, kun lentokoneet klikkaillaan kohteisiin omasta palkistaan. Pätee myös noihin ns saattotehtäviin. En ainakaan ole huomannut moista ominaisuutta.
3. Tiedusteluilla on parempi kyky nähdä, toki maastojen muodot vaikuttavat näissäkin. Etenkin lentokoneet on täysin sokeita, ellei joku yksikkö ole spottaamassa vihollista.

Itse käytän vähän kaikkien yksiköiden liikkumiseen noita metsästys komentoja. Eli vaunut pistän kulkemaan nopeasti teitä myöten(quick hunt), mutta vihollisen havaitessaan ampuvat. Jos pistää vain normaalin nopean reitityksen(quick move taisi olla nimi), eivät ammu mitään kohteita mitä näkevät. Sama pätee myös jalkaväkeen. Hunt/quick hunt on kovassa käytössä.

Katsellut tässä youtubesta noita propelejä ja täytyy kyllä ihailla parhaimpien kykyä hallita kenttää ja yksiköiden mikromanagerointia. Hauska muutenkin huomata, miten paljon hillitymmin tykistöä ja lentokoneita käytetään useissa matseissa, verrattuna vaikkapa ihan normaaleihin publa 1v1 matseihin. Yhdessä pelaamassani matsissa vihollinen tunki niin paljon lentokoneita taivaalle, ettei minulla yksinkertaisesti riittänyt ilmatorjunta. Tosin tämä tykistön ja lentokoneiden spämmääminen on tainnut olla melko normaalia kautta aikain.

Ainiin, kausipassiin sisältyvää DLCtä tulossa. Nautin suuresti.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 452
Tuota hunttia, coveria ja groupien tekoa koitin nyt käyttää, mutta ei silti mennyt kyllä hommat putkeen, kun taas yhtä historiallista taistelua kokeilin. Monella suunnalla kun tapahtuu jotain yhtäaikaa ja sitten kun AI on vielä varsin hyvä sijoittamaan omia joukkojaan niin, että usein pystyvät jo ampumaan kauan ennen kuin omat joukkoni edes kunnolla näkee ne, joten panssaria ynnä muuta arvokasta unittia tippuu suht hyvää tahtia. Lisäksi tiedä sitten pitäisikö esim. omia jalkaväkiyksiköitäkin olla kokoajan mikromanageroimassa, sillä jos teen niin kuin pelin tutoriaalissa ja annan vain tietylle groupille käskyn "Seize" alue X niin äijät painaa vaan surutta jonkun aukean poikki (vaikka olisikin ne cover ja hunt komennot valittuna) ja vihollinen tulittaa niitä suojasta, kunnes omat miehet breikkaa ja lähtee vaan vetäytymään. Yksi asia jota tässä myös miettinyt on se, että pitäisi ehkä tulostaa johonkin paperille ne kaikki keyboard shortcut komennot, jotta näkisi/muistaisi käyttääkin niitä. Täytyy ehkä jotain vaikka Youtube tutoriaalia katsoa tuohon joukkojen käyttöön ja käskytykseen liittyen, sillä tällä hetkellä hommat ei todellakaan mene putkeen ja omien joukkojen tyhmyys pännii. (Kun muun muassa samassa groupissa oli sekä Stug:eja, Panzereita että ilmatorjunta telavaunu, niin eikö tietenkin tuo ilmatorjuntavaunu onnistunut ajamaan joukon kärkeen, vaikka aloitti aika hänniltä ja oli parin vihollisen tykinlaukauksen jälkeen entinen. Myöskin välillä kun annat esim. tuollaiselle Stug-vaunu groupille käskyn liikkua jonnekin eivät ne osaa välttämättä mitään kunnon välejä pitää vaan löydätkin ne iloisesti samasta kasasta vieri vierestä, joka varmasti ainakin vihollista ilahduttaa. Messerschmitti vetää kyllä näyttävän sarjan viholliskoneen takaosaan, mutta sitten ei vie hommaa loppuun vaan lähtee kaartelemaan jonnekin sivulle antaen viholliselle mahdollisuuden vetäytyä, ja sitten ehkä vielä seuraa tuota vihollisjoukkojen ylle, jolloin siellä anti-aircraft aseet laulaa koko oman koneen alas.)

Sen nyt sentään tänään huomasin, että jos esim. tankki on immobile tai muuten vaan osittain vaurioitunut, niin ilmeisesti se on yhä korjattavissa kun tuo sellaisen supply trucking sen lähelle. En tosin tiedä päteekö tämä kaikkiin supply truckeihin, mutta ainakin siihen mitä nyt käytin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
440
Juu, tuollainen hienosäätö pitää tehdä kaikki itse. Esimerkiksi nuo vaunuryhmät, niin ymmärtääkseni ei ole olemassa komentoa, että voisi pistää vaikkapa AoE2 tyylisesti menemään tietyssä muodostelmassa eteenpäin. Tai jos pystyy, ei se kovin yleinen taktiikka taida olla, kun en ole koskaan nähnyt kenenkään tekevän niin.

Tässä kyllä on kokoajan kädet ja silmät kiireisinä, kun pitää päivystää vähän jokaista nurkkaa. Etenkin kun tuo lisävahvistuksia kentälle jalkaväen muodossa, niin saa olla melko tarkkana että pääsevätkö he koskaan perille. Yksi aivan tautisen ärsyttävä ominaisuus on, ettei noita vahvistuksia voi laittaa automaattisesti tiputtamaan joukkoja, kun ovat määränpäässään, vaan jäävät ajoneuvoihin ennenkuin muistat itse sen tehdä.

Noista seize/hold automaattisista komennoista en tiedä, onko niistä lopulta miten iso hyöty. Olen opetellut vaikeimman kautta asettelemaan joukot manuaalisesti aina rakennukseen/metsään. Tässä tuntuu välillä vähän hassusti menevän, että tekoäly hakeutuu toisinaan kyllä suojaan, mutta toisinaan jää vaikka keskelle tietä tapettavaksi.

Jos on aikaa, suosittelen katsomaan Vulcanin selostuksia matseista. Niistä saa vähän osviittaa, miten propelaajat liikuttelevat yksiköitä ja millätavoin. Nuo videot on myös siinä mielessä hyviä, kun Vulcan aina ohimennen mainitsee joidenkin vaunujen ominaisuuksista, jalkaväen ominaisuuksista ja vähän kaikesta pikkunippelistä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 452
Yksi aivan tautisen ärsyttävä ominaisuus on, ettei noita vahvistuksia voi laittaa automaattisesti tiputtamaan joukkoja, kun ovat määränpäässään, vaan jäävät ajoneuvoihin ennenkuin muistat itse sen tehdä.

Tässä tuntuu välillä vähän hassusti menevän, että tekoäly hakeutuu toisinaan kyllä suojaan, mutta toisinaan jää vaikka keskelle tietä tapettavaksi.

Jos on aikaa, suosittelen katsomaan Vulcanin selostuksia matseista. Niistä saa vähän osviittaa, miten propelaajat liikuttelevat yksiköitä ja millätavoin. Nuo videot on myös siinä mielessä hyviä, kun Vulcan aina ohimennen mainitsee joidenkin vaunujen ominaisuuksista, jalkaväen ominaisuuksista ja vähän kaikesta pikkunippelistä.
Kokeilin äsken tuota ensimmäisen lauseen juttua, ja mielestäni saat kyllä vahvistukset purkamaan kuormansa automaattisesti, jos ensin valitset sen halutun vahvistuksen eli esim. infantryä ajoneuvon kanssa, sitten oikean alakulman komentomenusta valitset kohdan "unload at position" ja sitten vasta valitset mihin kohtaan haluat joukkojen saapuvan kartalla. Muussa järjestyksessä sen sijaan en kyllä saanut tuota toimimaan (kokeilin mm. sitä että ensin valitsin kohdan mihin kartalla tulevat ja sitten vasta tuon "unload at position" komennon, mutta ei toiminut).

Vastustajan tekoälylle täytyy antaa tässä kuitenkin kiitosta jopa medium tasolla ainakin tällä omalla osaamistasolla ja historical battlejen osalta, sillä yleensä kun strategiapelejä pelailee on AI:n osaaminen usein rajoittunut aikalailla kahteen hyökkäysmuotoon, joko A. jatkuvasti päälle vyörytys erilaisissa aalloissa tai sitten B. ison massan kerääminen ja sillä päälle tuleminen, eikä hienosäätöä juurikaan tapahdu. Tässä mm. kun eilen pelailin, ja vihdoin sain jonkinlaiset anti-tank telatykkini sellaiseen asemaan, että pystyivät vihollisen vaunuja suoraan tulittamaan ei mennyt kauaa, kun AI lähetti lentokoneensa tekemään selvää noista. Sen sijaan aiemmin kun itselläni oli ollut noilla samoilla seuduilla infantry yksikköjä, niin AI ei niihin tuhlannut lentokoneitaan, kun eivät olleet uhka kennellekään vielä. Myöskin aiemmassa viestissäni, kun mainitsin tuon että ilmantorjuntavaununi lähti keulimaan muodostelmaan kärkeen ja tuhottiin ensimmäisenä käytti AI myös tuon jälkeen ilmavoimiaan tehokkaasti ja kävi pistämässä pari tankkia heti pois pelistä. :) Ja muutenkin noissa historical battleissä meinaa mennä välillä jo hermo omien joukkojen kanssa, kun AI on piilottanut esim. jonkun anti-tank gunin metsään vastakkaiseen rinteeseen ja sniputtaa sitten sieltä mun tankkeja minkä ehtii, kun omat joukot taas pyörivät ja ihmettelevät, kun ei oikein kunnolla näy vastustajaa. Tekisi välillä kyllä mieli huutaa niille, että näkyi sitten tai ei, mutta nyt tulta sinne metsään! Ai mihin metsään? No siihen metsään mistä teitä vähän väliä ammutaan. :D

Välillä tosin noiden historical battlejen osalta olisi hyvä jos niissä olisi myös siihen karttaan piirretty vähän tarkemmin, että mikä on minkäkin ryhmittymän alkuperäinen suunnitelma (noissa kun voi samalla puolella olla kolmekin eri taisteluosastoa joista esim. kahta komentaa AI ja yhtä pelaaja) ja myöskin vihollisen mahdollisista joukkokeskittymistä voisi olla jotain alustavaa tietoa ainakin jos tuota on aikoinaan oikeastikin ollut. Latasin nimittäin mm. Suomen Tali-Ihantalan alueen historical battlen ja ajattelin sitä kokeilla, mutta pieneksi ongelmaksi siinä muodostui, että itseni lisäksi Suomen joukoilla oli myös kaksi AI komentajaa, jotka olivat jo deploy:anneet joukkonsa suht tasaisesti ympärikarttaa, joten mulla ei sitten ollut hajuakaan että mihin omat joukkoni olisi haluttu. Toki olisihan ne voineet ehkä deploy:ata vaan muiden selustaan ja sitten lähettää sieltä vahvistuksia AI:n tueksi tilanteen mukaan, mutta oletan nyt kuitenkin että jonkinlainen suunnitelma suomalaisilla ollut tuossa taistelussa että mitä joukkoja pitäisi olla missäkin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
440
Tai siis tarkoitin sitä, kun kutsut lisävahvistuksia pelikentälle, niitä ei saa samalla tavalla määrättyä ulos ajoneuvoista määränpäässään, vaan täytyy muistaa itse tehdä se.
 
Kokeilin äsken tuota ensimmäisen lauseen juttua, ja mielestäni saat kyllä vahvistukset purkamaan kuormansa automaattisesti, jos ensin valitset sen halutun vahvistuksen eli esim. infantryä ajoneuvon kanssa, sitten oikean alakulman komentomenusta valitset kohdan "unload at position" ja sitten vasta valitset mihin kohtaan haluat joukkojen saapuvan kartalla. Muussa järjestyksessä sen sijaan en kyllä saanut tuota toimimaan.
Kokeilitko jo tuota viestissä mainittua järjestystä pelissä? Mielestäni mitä lyhyesti kokeilin eilen, niin noin sain ainakin ajoneuvot purkamaan kuormansa määränpäässä, joskin tuossakin varmaan täytyy muistaa jokaisen vahvistuksen kohdalla tehdä tuo sama aina uudestaan, kun niitä alunperin kutsuu.

Vai tarkoititko sitä, ettei ole mitään valmista default komentoa, jonka voisi laittaa vaan päälle ja sen jälkeen kaikki kutsutut vahvistukset purkaisivat kuormansa määränpäässä?
 
MkH

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
432
Tässä kyllä on kokoajan kädet ja silmät kiireisinä, kun pitää päivystää vähän jokaista nurkkaa. Etenkin kun tuo lisävahvistuksia kentälle jalkaväen muodossa, niin saa olla melko tarkkana että pääsevätkö he koskaan perille. Yksi aivan tautisen ärsyttävä ominaisuus on, ettei noita vahvistuksia voi laittaa automaattisesti tiputtamaan joukkoja, kun ovat määränpäässään, vaan jäävät ajoneuvoihin ennenkuin muistat itse sen tehdä.
Muutenkin saa olla tarkkana reitinvalinnan kanssa, kun kutsuu lisää yksiköitä kentälle. Useissa tilanteissa nopein reitti kulkee suoraan vihollisen edestä ja kun taistelun tuoksinassa tilailee lisää joukkoja suoraan etulinjaan, voi matka päättyä kesken. Itse usein kerään joukot johonkin turvalliseen paikkaan linjojen taakse ja käskytän sieltä sitten turvallisia reittejä eteenpäin. Vastaavasti tulee sitten itse laitettua joku kevyt pst-tykki ampumaan noille vihollisen vakioreiteille, jotka on tullut omien virheiden kautta tunnistettua.

1. Ilmeisesti tässäkin pitäisi kai toimia perus grouping tool, eli valitset läjän yksikköjä, painat control+joku numero ja sitten nuo kaikki saa haltuun kyseistä numeroa painamalla?
1.1. Pystyykö noille groupeille määrittämään jotain asetuksia kuinka pitkät minimivälit niillä yksiköillä pitäisi olla toisiinsa, etteivät ole kaikki sitten jossain yhdessä läjässä, kun Stalinin urut alkavat soimaan?
2. Pystyykö myös lentokoneita laittamaan johonkin grouppiin, niin että esim. Messerschmittit lähtisivät automaattisesti suojaamaan Stugia niiden tehtävän ajaksi vai pitääkö nuo säätää aina manuaalisesti?
3. Pitäisikö niillä recon yksiköillä olla normaalia pidempi line of sight, eli jos saan tommosen esim. piiloon johonkin kukkulalle metsään onko siitä jopa hyötyä siellä vihollisen havainnoitsemisen suhteen isolla alueella?
1.1. Ei pysty määrittämään minimietäisyyksiä, mutta silloin kun näyttää että joukot ovat liian isossa sumpussa ja murkulaa alkaa tulla, niin pikanäppäimellä X (omalla kohdalla - voi olla että vakionäppäin on joku toinen) joukot hajaantuvat automaattisesti. Kannattaa myös määrittää joku helppo pikanäppäin "Fall back" -toiminnolle, sillä perääntyessään jalkaväki juoksee kovempaa ja sillä voi välttää antautumistilanteet.

2. Lentokoneet voi laittaa grouppiin, mutta ei käsittääkseni maayksiköiden kanssa.

3. Tiedustelujoukkojen hyödyllisyys on vähän kyseenalainen tällä hetkellä. Havaitsevat paremmin esimerkiksi vihollisen jalkaväen tai tykit metsän laidasta, mutta toisaalta normaali jalkaväkikin pystyy suorittamaan pitkälti saman roolin. Itse valitsen vain taistelukelpoisia yksiköitä sieltä, esim. nopeat panssariajoneuvot, tarkka-ampujat tai singolla varustetut ryhmät.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 452
Tulostin itselleni pikanäppäinpaperin täältä:

Steel Division 2 - Game Manual - Eugensystems.com

Ja katselin myös yhtä tutoriaalia käskyistä, mutta eipä silti ainakaan vielä oikein historiallinen taistelu ottanut sujuakseen, vaikka ehkä vähän paremmin meni kuitenkin kuin aiemmin.

Onkohan tuon cover käskyn pitämisessä default vaihtoehtona yksiköille päällä mitään järkeä, sillä en ainakaan itse ole juuri huomannut että nuo tuosta huolimatta osaisivat juuri mitään suojaa automaattisesti hakea ja välillä varsinkin jalkaväkiyksiköt tuntuvat liikkuvan kuin täi tervassa. Hienoa katsella kun vihollinen tulittaa jalkaväkeä jostain kauempaa ja yrität saada omat äijät esim. jonkun rakennuksen luokse suojaan, mutta siellä ne vaan matelevat suoraan jonkun aukean poikki kuin jossain hidastetussa elokuvassa, kunnes jossain kohtaa vihollisen jatkuvasti tulittaessa luovuttavat ja lähtevät vaan perääntymään. (Cover my a**) :( Saisikohan siis noihin yksiköihin vähän lisää vauhtia jos itse kuljettaisi niitä suojasta suojaan?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
440
Taas olisi SD2 alennuksessa kilkkeineen päivineen. Tälläkertaa kausipassin viimeisen(?) lisäyksen kunniaksi. Mutta ilmeisesti sisällöntuottaminen ei pääty tähän, vaan jatkuu ainakin pienimuotoisempien joukkojen lisäyksen muodossa.
 
MkH

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
432

SD2 on taas hyvässä alennuksessa. Viimeisimpien päivitysten myötä on myös tasapainon ja pelimekaniikan osalta paremmassa kunnossa kuin koskaan. Pian on peliin tulossa myös Italia DLC:n muodossa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
339
No jopas oli alennus,ostin heti puis 9,99 hintaan.Hyvä että mainitsitte ,aikoinaan tätä katsoin mutta sitten unohtui koko peli ,mutta onpas kokoa pelillä 75 G
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 478
Viestejä
4 163 584
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom