Steam yleisesti

Vaikka pelaat keskim. vain 1h päivässä, kuukauteen mahtuu 30h ja pelit on keskimäärin ~18h (how long to beat mukaan).

Ja ne ketkä ostaa heti julkaisussa varmaan on keskimäärin kovempia pelaajia (= enemmän peltunteja kuukaudessa).
 
Enpä ollut aiemmin tajunnut, että Steam on niin vitun typerä, että et voi pelata kuin yhtä peliä samaan aikaan per tili. Sen toki ymmärrän, että samaa peliä ei voi pelata useammalla konella samaan aikaan, mutta minkä vitun takia vaimo ei voi olohuoneen koneella pelata peliä X samaan aikaan kun minä pelaan pääkoneella peliä Y? Toki jotain offline-paskaa voi kikkailla, mutta noin periaatteellisella tasolla, minkä helvetin takia en voi pelata samalla tilillä pelejä, jotka olen ihan omalla rahalla sinne itse ostanut? Joo, olisihan se mahdollista sitten että jengi harrastaisi jotain yhteistilejä, mutta eipä tuo kovin kummoinen juttu olisi laittaa joku valinnainen lisäominaisuus joka mahdolistaa useamman pelin vaikka samassa sisäverkossa tjs.

Noh, tietääpähän jatkossa olla ostamatta Steamista mitään pelejä, joissa on yhtään riskiä että vaimo tai lapset saattaisivat haluta pelata niitä.
 
E: jaa eipä tämä toiminutkaan niinkuin muistelin, eli pääomistaja ei voi pelata jotain muuta samaan aikaan...
 
Viimeksi muokattu:
Enpä ollut aiemmin tajunnut, että Steam on niin vitun typerä, että et voi pelata kuin yhtä peliä samaan aikaan per tili. Sen toki ymmärrän, että samaa peliä ei voi pelata useammalla konella samaan aikaan, mutta minkä vitun takia vaimo ei voi olohuoneen koneella pelata peliä X samaan aikaan kun minä pelaan pääkoneella peliä Y? Toki jotain offline-paskaa voi kikkailla, mutta noin periaatteellisella tasolla, minkä helvetin takia en voi pelata samalla tilillä pelejä, jotka olen ihan omalla rahalla sinne itse ostanut? Joo, olisihan se mahdollista sitten että jengi harrastaisi jotain yhteistilejä, mutta eipä tuo kovin kummoinen juttu olisi laittaa joku valinnainen lisäominaisuus joka mahdolistaa useamman pelin vaikka samassa sisäverkossa tjs.

Noh, tietääpähän jatkossa olla ostamatta Steamista mitään pelejä, joissa on yhtään riskiä että vaimo tai lapset saattaisivat haluta pelata niitä.

Steam tilit ja statsit/achievmentit on henkilökohtaisia, ei niitä voi tietenkään kukaan muu kerätä, eikä siinä olisi mitään järkeäkään.
 
Family sharessa on sama rajoitus eli ei auta.

Joo, tämä on aika muinaisjäänne. Odotin että Steam Deckin julkaisu olisi ollut hyvä aika mutttaa, mutta mitään ei tapahtunut.
 
Steam tilit ja statsit/achievmentit on henkilökohtaisia, ei niitä voi tietenkään kukaan muu kerätä, eikä siinä olisi mitään järkeäkään.

Ei minua mitkään statsit tai achievementint kiinnosta vittuakaan. Olen maksanut näistä peleistä ja on myös vaikka kuinka monta skenaariota jossa saatan ihan itse haluta ajaa useampaa peliä samaan aikaan eri koneilla.

Joo, tämä on aika muinaisjäänne. Odotin että Steam Deckin julkaisu olisi ollut hyvä aika mutttaa, mutta mitään ei tapahtunut.

Kuten vaikkapa juuri tämä, että pelaan moninpelinä jotain hidastempoisempaa kuten vaikka Civilizationia ja muiden vuoroja odotellessa dekillä jotain kuplanpoksauttelua tai mitä ikinä.

Mielenkiintoisesti Epic Launcherissa tätä rajoitusta ei ole ja sillä voit ajaa jopa samaa peliä eri koneilla.
 
Enpä ollut aiemmin tajunnut, että Steam on niin vitun typerä, että et voi pelata kuin yhtä peliä samaan aikaan per tili. Sen toki ymmärrän, että samaa peliä ei voi pelata useammalla konella samaan aikaan, mutta minkä vitun takia vaimo ei voi olohuoneen koneella pelata peliä X samaan aikaan kun minä pelaan pääkoneella peliä Y? Toki jotain offline-paskaa voi kikkailla, mutta noin periaatteellisella tasolla, minkä helvetin takia en voi pelata samalla tilillä pelejä, jotka olen ihan omalla rahalla sinne itse ostanut? Joo, olisihan se mahdollista sitten että jengi harrastaisi jotain yhteistilejä, mutta eipä tuo kovin kummoinen juttu olisi laittaa joku valinnainen lisäominaisuus joka mahdolistaa useamman pelin vaikka samassa sisäverkossa tjs.

Noh, tietääpähän jatkossa olla ostamatta Steamista mitään pelejä, joissa on yhtään riskiä että vaimo tai lapset saattaisivat haluta pelata niitä.

Öö.. jos vaimosi tekee oman tilin ja se liitetään perhetiliin niin periaatteessa voi onnistua. Ainakin kirjaston jakaminen toimi näin: perhetilin tileillä voi pelata toisen tilin pelejä. En kyllä testannut niin, että yhtäaikaa olisi kaksi pelaajaa saman tilin peleillä, mutta tuo jako ainakin toimi hyvin.
 
Ei voi pelata yhtäaikaa, tuolla linkitetyllä sivulla selkeästi mainittu:

Can two users share a library and both play at the same time?
No, a shared library may only be accessed by one user at a time.

When I authorize a device to lend my library to others, do I limit my own ability to access and play my games?
As the account holder, you may always access and play your games at any time. If you decide to start playing when another user is already playing one of your games, he/she will be given a few minutes to either purchase the game or quit playing.
 
Steamin kevätale on käynnistynyt eilen illalla ja loppuu 23.03.24 klo 19:00

Ja tässä on myös tullut yksi bugi vastaan. Ostan pelin Steamista ja maksun jälkeen näkyvä "install content" linkki ei toimi itsellä ollenkaan.
 
Jottei tarvi koko valikoimaa kahlata läpi, niin esimerkiksi gg.dealsista voi sortata all-time-lowt: Steam historical lows - find lowest ever Steam prices

Omat poiminnat Battlebit ja Diablo IV.

Ale taitaa muuten päättyä jo 21.3. eikä 23.3.
 
Voiko Steam kaveri määrään vaikuttaa? Reilu 200 ei vielä riitä ja valittaa että lista täynnä.
 
Moro,

Tuttavan pojan Steam tili on kaapattu. Kuulema yhtäkkiä alkoi sähköpostiin tulemaan steam guard vahvistuksia, joita ei hyväksynyt, jonka jälkeen tuli, että vahvistus otettu pois käytöstä. Tilin sähköpostiosoite ja puhelinnumero vaihdettu. Salasana tilille myös tietty vaihdettu. Ovat kuulema kokeilleet Steam tukisivujen tarjoamia vaihtoehtoja, mutta tyssää kuulema siihen, kun ei pääse kirjautumaan. Toisella tilillä ovat laittaneet viestiä steam tukeen, mutta ainakaan vielä ei ole vastattu.

Olisikohan tässä enään mitään tehtävissä ja poika saisi tuon tilinsä ja sen sisällön takaisin?

Sitten se tärkein, miten tälläinen on voinut tapahtua ja kuinka estää tälläisen tapahtuminen uudestaan?

Poika on salasanat vaihtanut sähköposteihinsa sun muihin tämän johdosta.
 
Itelle ainakin tuli kaverilta semmonen pyyntö käydä jollain sivulla äänestämässä jotain joukkuetta. No kävin kattoo mikä homma niin siellä pyydettiin kirjautumaan Steam tunnuksilla. No sinne oli tehty aivan steampowered tms sivuston kirjautumisikkunan näköinen sivu, joka A) ensin varastaa käyttäjätunnuksen+salasanan B) tämän jälkeen se vielä kysyy 2FA koodia jonka haet sähköpostista ja syötät sinne. Tässä kohtaa varkaalla onkin täysi pääsy tilille (koska varas on tehnyt samat perässä siellä oikealla steam sivustolla, ja näin saa myös 2FA koodin...), lähettämään kaveriluettelo läpi näitä yksityisviestejä jossa pyydetään käymään äänestämässä CS joukkuetta jollain hämäräsivulla.
Varas siis kirjoitti ihan täydellisesti suomea steam-privassa ja tiesin että hän pelaa cs:aa niin meni melkein läpi kuin väärä raha :D
 
Mikä on paras ratkaisu:
Steam tili mutta kaksi konetta joista toista käyttää poika, toista minä.
Pojalla siellä enemmän pelejä ja ostoja kuin mitä itsellä.
Onko helpoin jos teen itselle uuden tilin ja valtuutan aiemmalta tililtä parit jutut itselleni?
 
Tee uusi tili (joko itsellesi tai pojallesi, riippuen "kumman" se aikaisempi tili on).

Aloita Family Sharing Steam Family Sharing (joko vain yhdensuuntaisesti, tai molemmat tilit)

Kaikkia pelejä ei ole mahdollista jakaa, eikä molemmat pysty samaan aikaan pelaamaan samaa peliä elleivät molemmat omista sitä itse.
 
Kannattaa ottaa Families beta -käyttöön, niin onnistuu myös jaetusta kirjastosta samaan aikaan pelaaminen kunhan peli ei ole sama. Aiemminhan jaettua kirjastoa pystyi käyttämään vaan yksi henkilö kerrallaan.

1713344477061.png
 
Viimeksi muokattu:
# Hello Dear [xxx]! I'm Jessica Evans and I'm an officer of the Anti-Fraud Department of © Valve Corporation.
Your account has been temporarily restricted due to an investigation into your account, due to suspected fraudulent activity on your part.
# Additionally, you received an investigation notification to your email ( Since we cannot control your email service, check the message in your SPAM folder )

The IP addresses used on your account have been detected in fraud. I need to ask you a couple of questions, after which we can proceed to the verification procedure to unlock your account if you are not involved in fraud. Are you ready?

[VERIFICATION INSTRUCTIONS]

[ 1 ] PREPARATION

You must prepare your inventory for verification by legalizing your inventory.
The system requires that you transfer all in-game items to another account.
1.1 - You can use the account of a trusted person or friend as a recipient.
1.2 - You can use your additional personal account if you have one.
1.3 - You can ask the investigator to reserve cloud storage for you on Steam.
This is necessary so that we can legalize each item during the transfer.
When the items are legalized, the account verification begins.

[ 2 ] ADDITIONAL INFORMATION

Verification takes place in any case, but you need to know the following:
2.1 - If you do not transfer the items to another account, they will be deleted and your account will be permanently banned from VAC and Trade.
2.2 - The recipient cannot use your in-game items for "sales, trades, gifts" during the investigation period.
2.3 - Items will be returned to your account after the investigation and will have the status of [Legal].
2.4 - Our system can restore the list of friends, games, prime statuses, and information.
The agent is obliged to take care of the safe transfer.

The duration of the verification procedure is 10-30 minutes. (Depends on the case)

pojalle tuli steamin chattiin tälläinen viesti, pari peliä nyt poistettu ilmeisesti, esim. gta v valittaa ettei lisenssi toimi, onko nämä legit hommia?
 
Ei. Äkkiä salasanat yms. vaihtoon.
 
Näin arvelinkin, paljastui tuossa kun oltiin vaihtoa tekemässä niin olikin eri profiili botti vastassa.
 
Mutta minnekköhän nuo muutama peli nyt hävisi toiminnasta, GTA V sekä Hunter call of wild, ilmoittaa käynnistäessä ettei lisenssiä?
 
Salasanat vaihtoon, API keyt vaihtoon, sähköpostin salasana vaihtoon (varmuudeksi). Poikasi on antanut Steam tilitietonsa huijareille tai koneella on troijalainen jne. Älä vaihda Steam pelien skinejä jne. huijari vie ne. Kannattaa tehdä äkkiä API key reset koska monesti nuo huijarit cheattaa sun pojan Steam tilille VAC bannit jos eivät saa huijattua. Skannaa kone pöpöjen varalta.

->>>Sign In
->>>Sign In
 
Viimeksi muokattu:
Mutta minnekköhän nuo muutama peli nyt hävisi toiminnasta, GTA V sekä Hunter call of wild, ilmoittaa käynnistäessä ettei lisenssiä?

Steamin tukisvuilta löytyy mahdollisuus "poistaa pysyvästi" (=piilottaa) pelejä, palauttaa voi ainakin tekemällä tukisivulla haun pelin nimellä ja valitsemalla peliä ei löydy kirjastosta tms.
 
Hei kiitos kaikille, salasanat vaihdeltu ja ilmeisesti API;t myös jne. Pelit saatu myös takaisin kirjastoon, pistin samalla windowsin uusiksi.
Onpas ne kyllä ovelia...onneks poika älys soitella että mikähän homma nyt..:thumbsup:
 
Onks toi joku uus juttu, että tuossa lukee PROFIILI, kun siinä on aiemmin lukenut käyttäjänimi? Vai bugaako?
1714160669330.png
 
No olipa kummallista joo. Asensin uudelleen poistamalla Steam kansiosta kaiken muun, paitsi Steamapp kansion ja Steam.exe käynnistystiedoston, josta se sitten asenteli kaiken takaisin.
No, nyt näyttää siltä kun pitääkin. Mikä lie sitten oli.

Edit: suljin Steamin ja käynnistin uudelleen ja taas siellä lukee PROFIILI :x3: No olkoot sitten niin.
 
Mulla siinä lukee "Profile" (englanti käytössä). En kyllä muista, mitä siinä on viime aikoina muuten lukenut, mutta mulle ei olis tullut mieleen olettaa bugiksi.
 
Onks toi joku uus juttu, että tuossa lukee PROFIILI, kun siinä on aiemmin lukenut käyttäjänimi? Vai bugaako?
1714160669330.png
Profiili siinä itsellä lukee, mutta mielestäni se on parempi vaihtoehto kuin käyttäjänimi. Ihmettelen suuresti miksi kukaan olisi päättänyt, että olisi parempi tulostaa siihen käyttäjän antama nimi.
 
Menin scammiin. Leetify -nimellä oli ostettu Googleen ylin spotti, jota kautta menin kirjaamaan sivuille. Scammeri otti yhteyttä muka Steam -tukena. Ei hävinnyt tavaraa, ei hävinnyt rahaa, mutta blokkas kaikki kaverit ja poisti profiilikuvat yms. Vittu olen niin typerä, että menin unblockkaamaan kaikki kontaktit, ei ollut kaverilistoilla kun tuo scammeri ne poisti ja lopputuloksena reilu kymmenen vuotta satunnaista kaverilistaa hukassa, reilu pari sataa tyyppiä. Saatana. Oma syy tottakai, tein sillei tymästi useamman jutun. Mutta steam support ei palauta kaverilistaa, eli suuri osa kontakteista menetetty.

Tulipahan tyhmän opittua pari juttua. Ensinnäkin luotto Googlen linkkeihin on typerää näköjään. En ole ostettuihin linkkeihin yleensä klickannut, mikälie vahinko, mutta joka tapauksessa perverssi väylä hyökätä. Toisekseen tuota Steamin kirjautumista ei näköjään uskallakkaan käyttää ihan sokkona. Koskapa tuosta kirjautumisesta on ainakin viikko aikaa niin en muista enää yhtään, että miten kirjauduin scammerin sivuille, että kuinks paljon omaa dorkuutta mukana siinäkin kohtaa. Jos laitoin kirjautumistiedot scammerin sivuille, niin eipä tuosta liikaa Steamia voi syyttää, omaa tyhmyyttä ja Googlen paskaista alamäkeä.

No muuta merkitsevää vahinkoa käynyt kuin oma ylpeys kärsi ja tuo kaverilista sattuu. Viimeaikaiset ja aktiiviset sekä livetuttavat nyt löytää, mutta satunnaiset on menetetty. Saapi tunnistavat laitella inviä.
 
Kokeile tarkistaa profiilisi tämän sivun kautta. Tuonne voi syöttää oman steam id:n ja sieltä pystyy katsomaan profiilin nykyisiä ja menneitä tietoja. Näkyykö vanha kaverilista tuota kautta?
 
Voiko 2 eri koneelle pelata eri pelejä samaan aikaan samalla steam tunnuksella? Laittaisin toisella koneella yhden pelin hakkaamaan xp:tä pelissä 1 ja toisella koneella sitten pelaisin eri peliä samaan aikaan. Onko mahdollista?
 
Toinen koneista offline tilassa? Muuten ei taida olla mahdollista.
 
  • Tykkää
Reactions: PCB
Nettiä tarvii kumpaankin. Samalla koneella kuitenkin voi 2 peliä pelata samaan aikaan.
 
Viimeksi muokattu:
Vanha Steam Family Sharing on siirtymässä eläkkeelle ja tilalle on nyt tullut uusi Steam Families.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Family Sharing on ollut aikaisemmin itselläkin käytössä pelien jakoon veljesten kesken. Pitää katsoa että miten hyvin tämä uusi pelaa.
 
Viimeksi muokattu:
Minulle jäi vähän epäselväksi tuon toiminta. Pitääkö siis asua saman katon alla (sama IP), vai miten? QA:ssa oli vain ympäripyöreästi, että tilitietojen perusteella pitää olla samaa perhettä. Jos näin on, niin on valitettavan huono uudistus
 
Eilen tuli hieman kokeiltua kaverin kanssa, joka asuu eri kaupungissa. Perustin perheen ja lisäsin kaverin siihen ja sen jälkeen molempien itse ostamat pelit näkyy molemmilla pelikirjastossa. Kaverin pelin tiedoissa näkyy lainaamopeli tms. Mutta ainakin lataamaan suostui kaverin ostamia pelejä ja niiden kohdalla näkyi pelaa painike ihan normaalisti. Vaikuttaa siis oikein toimivalta verrattuna steamin edelliseen tekeleeseen.
 
Kun yritän liittyä veljen perhetiliin niin saan ilmoituksen "Failed to accept the family invite. You are ineligible to join this Steam Family at this time, as your Steam activity doesn't indicate that you are in the same household as other members of this family." VPN ei ole käytössä. Asun pääkaupunkiseudulla ja hän Espoossa. Onko tieto missä on vika?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 457
Viestejä
4 886 504
Jäsenet
78 831
Uusin jäsen
HulluJussi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom