SoulCalibur VI (PC, PS4, X1)

Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Pleikan ja Xbonen lisäksi SoulCalibur VI ilmestyy 19.10.2018 myös PC:lle!

Hätäisimmät pääsevät pelaamaan PS4:llä ja X1:llä jo tänään (pe. klo. 18.00 - ma. klo. 4.00) network testin merkeissä ja ilmeisesti PS4:llä ei tarvitse edes PS Plussaa. Btw, kannattaa lukaista lyhyt manuaali.
BANDAI NAMCO Entertainment America – More fun for everyone!
Youtubesta löytyy myös lyhyitä yhteenvetoja hahmoista: Hayate EIN

Olen sarjanfani, mutta en ole taitava. Aloitin SC3:sta 2006 sitten, tuohon aikaan peleissä oli vielä panostettu tutoriaaleihin ja sitä tehdessäni huomasin että tämähän on muutakin kuin nappien painelua. Suorastaan rakaistuin guard impact/parry -mekaniikoihin joilla pystyi yllättämään saman liikesarjan toistajat ja iskemään lujasti vastaan. 2008 ostin xbox360:n pelkästään SC4:n takia, mutta pelasin lähinnä yksinpeliä ja satunnaisesti netissä. Tuolloin tieto eri tekniikoista ja turnauksista ei liikkunut vielä youtubessa salaman nopeasti, joten olin täysin paska vaikka luulin olevani hyväkin kun liikkeet onnistuivat ja matseja voitti silloin tällöin. SC4:n iso huono puoli oli ettei siinä ollut enää kunnon tutoriaalia ja sama ongelma on varmaan tässäkin. Toki nykyään youtubesta löytyy ties mitä kehittyneitä taktiikoita ja kikkoja, mutta ei vasta-alkaja sellaisia ymmärrä etsiä, naputtaa vian menemään ja ihmettelee miksi häviää aina.

Odotukset SC6:lle ovat suht kovat ja odotan että tästä tulisi seuraava "kestopeli."

Peliseuraa & yhteisö tähän ja kaikkiin muihin tappelupeleihin löytyy Suomen Taistelupelaajat discordista: https://discord.gg/JWRCND
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 042
Minulla oli jo eka Soul Calibur Dreamcastille ja olen ostellut noita muitakin kohtuuaktiivisesti. Kakkonen ja kolmonen on tullut ainakin pelattua. Myös se, jossa oli Yoda, eli nähtävästi SC4?

En kyllä enää edes yritä pelata osaavia pelaajia vastaan. Tämä olisi vaan mukavaa viihdettä, jos on kavereiden kanssa illanviettoja. Aivan loistava party-peli, jos ei hio itseään kunnolliseksi. Kävi vähän tylsäksi tuossa parissa ekassa, kun voitin aina kaverit, niin nyt en ole treenannut. Jotenkin teennäistä antaa vaan itselle vähemmän hp:tä.

Pelinä tämä oli aikoinaan erittäin näyttävä ja hehkuvat miekat, isot kirveet ja kuppikokoaan jatkuvasti kasvattava ninjatyttö pitivät sarjan parissa ja tekivät siitä myös mukavan katseltavan. Valitetettavasti ei enää ole samanlaista visuaalista ilotulitusta, kuin aikoinaan - kun muutkin pelit alkavat olla jo yhtä kauniita.

Katselen itse tätä aleista ja voin odottaa vaikka vuoden. Kyllä se hankittua tulee, jos hinta on kohdallaan.
 
Liittynyt
30.06.2017
Viestejä
339
Juuri kun on tullut hommattua laadukas Horin tatti, niin tämä on aivan mahtava uutinen. Näyttää siltä että PC:llä ei tule olemaan pulaa tappelupeleistä.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
685
Ainaki kokeilen tätä betaa vai mikälie tänä viikonloppuna. En ole koskaan hirveän innostunu ole SoulCalibureista, mutta annetaan mahdollisuus. Pikkusen olen vissin kolmosta ja nelosta pelannu lähinnä kokeiluna, kun mahdollisuus tuli. Enempi olen Dead or Alive miehiä, mikä tulee 3D-tappelupeleihin.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Network test oli pahempi pettymys mitä odotin. Matseja joutuu odottamaan Searching for opponent -tekstiä tuijottaen eikä practice modessa, practicea ei ole itseasiassa ollenkaan mikä on käsittämättömän typerää. Lisäksi online play taitaa vaatia PS+:n tai ainakin odotuksen jälkeen tulee vain network error enkä ole pelannut yhtäkään matsia.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
685
Ei ainakaan minun käsittääkseni vaatinu PS Plussaa. Itselläki jäi oikeastaan kokeilematta, kun tekis mieli ensin tutustua johonkin hahmoon ja systeemiin, ennen kun lähtis testailemaan. Taisi Bandai Namco tehdä saman Dragon Ball FighterZin betassaki, että ei ollu harjoittelu modia. Sentään siinä pääsi botti matsia kokeilemaan, jos ei päässy yhdistämään.

Ei ole ainakaan hirveitä kehuja tullu nettikoodista, mitä maailmalta katsoin pikaisesti.
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
88
Sinne vaan suinpäin kokeilemaan. Niin ne muutkin tekee. Itsellä oli framerate ongelmia normi boxilla pari kertaa. Kyllähän tämä PClle tulee hommattua (ei preorder).
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
151
Miten tää haku voi olla näin hidas. Viimesin beta tappelupeleissä eli fighting ex layerkin oli nopeempi betassa
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
685
Näköjään Maximilan sano, että rohkiasti vain valita yhteys pykälät "any" asetukselle, niin hän sai matseja kuin sieniä sateella.

 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Perjantaina sain 15 minuutin odottelulla vain 3 network erroria ja luovutin, kun epäilin että tämä sittenkin vaatisi PS+.

Nyt sunnuntaiaamuna Ping: Any & Same region vastuksia näyttää löytyvän. Kaikki matsit mihin pääsin ovat toimineet täydellisesti. Network erroria tosin tulee aika paljon, juuri nyt matsi on hakusessa ja erroria on tullut 5 kertaa minuutin välein, mutta sitä ennen 15 minuuttia toimi hyvin ja vastuksia löytyi kokoajan.

Vaikuttaa sen verran hyvältä että deluxe edition lähtee ennakkotilaukseen PC:lle. Toivottavasti Setsuka on ensimmäisten DLC-hahmojen joukossa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 316
Tämähän on helvetin hauska peli näin vähän kyseistä pelisarjaa pelanneena, viimeisin kokemus taisi olla luokkaa Soul Calibur II HD X360:lla. Kynnys pelaamiseen on todella matala, kun alkuun pääsee ihan puhtaasti perusliikkeillä sekä väistöjen ja blokkaamisen sopivalla ajoituksella.

Siegfriedillä olen nyt karkeasti 30 matsia pelannut statseilla 20-10, 0-3 tappioita näistä ainoastaan 2. Critical edgestäkin kuulin vasta tuosta ensimmäisen viestin tutoriaali-linkistä, pakko mennä vääntämään lisää. :) Ostoon menee ehdottomasti PC-versiona. :tup:
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Nyt julkaisun alla on tullut melkein joka ilta oltua jonkin aikaa SC4:n training roomissa enkä millään jaksaisi odottaa ensiviikon perjantaita.

Toivottavasti monet Tekken 7:n fanit myös innostuvat tästä, sillä sehän on tämän hetken suosituin tappelupeli PC:llä. Yksinpeliin on uutisten mukaan panostettu paljon ja Chronicle of Souls (story mode) lisäksi löytyy Libra of Soul. Muissa peleissä en juuri välitä miltä hahmo näyttää, mutta näissä peleissä on aina tullut tehtyä joku ninja tai samurai Character Creationissa.

Seuraava video ei liity SC6:n mutta ihan hauskaa katsottavaa jos kiinnostaa Soul Caliburin historia wanhan turnauspelaajan näkökulmasta. Video on tehty twitch-streamistä joten tyhjää höpötystä on paljon.
AvoidingThePuddle: One Night In Soul Calibur 3 | ATP Lost Tapes
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
This game will unlock in approximately 1 day and 8 hours. Monet fyysisen version ennakkotilanneet ovat saaneet pelinsä jo alkuviikosta prkl. Onneksi PC-versiokin näyttää aukeavan jo to-pe yönä ettei tarvitse odottaa perjantai-iltaan asti.

Hype on erittäin kova sillä peli oli vähän aikaa Steamin Top Seller ja vaikuttaa arvosteluiden & videoiden perusteella parhaalta SC:ltä. Onneksi mukana on kaksi eri yksinpelitilaa niin on mielekäs mahdollisuus testailla eri hahmoja ja aloittelijat saavat pelistä jonkinlaisen otteen ennen onlinen synkkään maailmaan hyppäämistä.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743

Hyvä video, kannattaa katsoa vaikka edelliset osat olisivat tuttuja.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
685
Elikkä Metacritic keskiarvo on aikalailla mitä olettaisi tappelupeliltä nykyään, 70-80(85) välillä. Pätevältä vaikuttaa. Toisaalta todellinen luonne paljastuu ajan myötä. Mutta tarkkaillaan, jos innostuu hankkimaan.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Kuulin huhuja että SC6:ssa kustomointitavaraa on vähemmän mitä SC5:ssa ja siltähän tuo näyttää, tyttärillä hädin tuskin vaatteita päällä.
Soul Calibur 6
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Toisaalta todellinen luonne paljastuu ajan myötä.
Näin 5 tunnin perusteella vaikuttaa erittäin pätevältä, mutta tottahan se on että aika näyttää miten tämä menestyy. Näin julkaisun alla pelaajia on hyvin linjoilla: SOULCALIBUR VI - Steam Charts
Tekken & SF vertailu: Comparison - Steam Charts

3 tuntia trainingissa meni hujauksessa kun opettelin Mitsurugin liikkeitä, sitten yhden arcade moden kautta online ja puolituntia turpaan. Vaikka tässä vaiheessa ei kannattaisi edes ajatella voittamista niin kyllä se ärsyttää aina hävitä. Guard impactin ikkuna tuntuu olevan aika iso ja sain onnistumaan sen heti online kun opin kombon mitä vastustaja spämmäsi.

Latausajat ovat olemattomia ainakin jos peli on SSD:llä ja tämä taitaa pyöriä minimikokoonpanoa huonoimmallakin PC:llä. Lobbyjen haku on vähän kuin SF5:ssa, mutta onneksi siihen voi laittaa aluerajaukseen euroopan, sillä SF5:ssa puolet lobbyistä olivat aina vittu Kiinasta ja ne veivät paikat eurooppalaisilta lobyiltä ettei niitä edes nähnyt.

SC3:n tyylistä tutoriaalia ei ole, mutta practice ja mittavat tekstitutoriaalit pelimekaaniikoista ja taktiikoista ovat hyviä. Lisäksi joka hahmolle löytyy oma ohjeteksti jossa selitetään millaiselle pelityylille ukkeli sopii jne. Move lististä ei löydy taaskaan frame dataa, mutta onneksi siinä selitetään mikä kyseisestä liikkeestä tekee hyvän/erikoisen, esim. alas+B osuu alas ja jättää ukkelin matalaksi (josta voi jatkaa "while rising" liikkeellä).

Character creation on kyllä loistava. Pelaan paljon mieluummin He-Manilla tai Berserkerin Gutsilla kuin Siegfriedillä. Saisi tulla silti lisää kustomointi mahdollisuuksia, voisin vaikka maksaa pari euroa.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
685
Mitä nyt kerran kokeilin erään kanssa Tekken 7, jotenki oli ärsyttävän puoleinen lobby systeemi. Ja sitten versus ruutu kesti saakelin pitkään. Toisaalta en ole hirveänä netissä pelaillu ja tässä näyttää olevan sisältöäki. Hahmonluonti näyttäis olevan hauskaa, kun SNK Heroinesissa tykkään värkätä.

Häätyy kattoa, jos hankkis, joskus ainaski.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Viikko takana ja hyvältä tuntuu. Samantasoisia aloittelijoita on paljon linjoilla ja kyllä tästä taisi tulla huvia vuosiksi eteenpäin.

Yritin tehdä Solairen:
Olen tarkka Dark Souls loresta joten valitsin Sophitian pohjalle salama superin takia. :D Sipsutus ja jalan nostaminen neitimäisesti tietyissä liikkeissä on vain plussaa. :D

Youtubesta näkee vain täydellisiä matseja niin tässä realistista sohimista 45 sekuntia. Lopussa sain silti guard impactin ja superin osumaan mahtavasti.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 562
Viestejä
4 194 909
Jäsenet
70 751
Uusin jäsen
HevosSorsa

Hinta.fi

Ylös Bottom