![]()
Venäjälle päätyneiksi epäiltyjä drooneja myynyt turkulaisyhtiö myöntää sortuneensa ”myyntihuumaan”
Turkulainen Jimm’s PC Store ei usko myymiensä tuhansien droonien päätyneen Venäjän sotavoimien käyttöön. Yhtiö myöntää kuitenkin olleensa ”liian sinisilmäinen”.www.iltalehti.fi
Isoja on ollut tilaukset, pitäisi kai tuossa oikeasti jo kysymyksiä herätä. Varsinkin kun asiakasfirma on ennen sotaa toimittanut tavaraa venäjälle.
Nietula ei ennen tämän jutun julkaisua ollut vastannut Iltalehden jatkokysymykseen, moniko reilun 50 miljoonan euron liikevaihtoa tekevän Jimm’s PC Storen tuhansista asiakkaista ostaa edes miljoonalla eurolla vuodessa. Nietula jättää myös kertomatta, että Luminorin kytkennät Venäjälle olivat Jimm’s PC Storen tiedossa ennen droonikauppoja.
Tullin esitutkinta-aineistosta selviää, että Jimm’s PC Store on vuosina 2021–2022 myynyt huomattavan määrän tavaraa Luminor Oy:n kautta Venäjälle. Venäjän hyökkäyksen jälkeen Luminor ilmoitti vievänsä tavaraa Turkkiin ja kasvatti ostojaan huomattavasti. Jimm’s PC Store jatkoi myyntiä.
![Facepalm :facepalm: :facepalm:](/styles/hymiot/facepalm.png)