Samsungin tulevat Galaxy Z Fold3 ja Galaxy Z Flip3 -vuotojen kohteena

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 202

Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Samsungin odotetaan näillä näkymin julkistavan tulevat taittuvanäyttöiset Galazy Z Flip3 ja Fold3 -älypuhelimet juuri alkaneen heinäkuun aikana ja myyntiin niiden on odotettu saapuvan elokuuksi. Aiemmin toukokuussa uutisoimme tulevista laitteista vuotaneista kuvista, mutta sittemmin puhelimet ovat päässeet mukaan myös kattavampiin ja laadukkaampiin vuotokuviin, minkä lisäksi laitteiden ominaisuuskattauksistakin on ollut huhuja.

Molempia tulevia uutuuksia koskevia mielenkiintoisia huhuja ovat olleet puheet mahdollisesta IP- sertifikaatista veden- ja pölynkestävyydelle. Sertifikaatin tarkasta luokituksesta huhuissa ei ole ollut puhetta. IP-luokituksen löytyminen olisikin mielenkiintoinen lisä, joka myös todennäköisesti vaatisi selviä muutoksia aiempien sukupolvien saranamekanismeihin, jotta puhelimesta saisi todella vedenpitävän.

Lisäksi huhuissa on ollut puhetta mahdollisista hinnanalennuksista. Huhujen mukaan uudet taittuvanäyttöiset mallit voisivat olla jopa 20 prosenttia edeltäjiään edullisempia, jolloin Galaxy Z Fold3 olisi noin 1600 euroa ja Galaxy Z Flip3 1100–1200 euroa, mikä olisikin tervetullut kehitysaskel.

[gallery link="file" size="medium" ids="63661,63662,63663"]

Perinteisestä pitkulaisesta puhelimesta tablettimaisen isoksi aukeavasta Fold3:sta on vuodettu virallisen näköiset renderöinnit, jotka paljastavat puhelimen koko komeudessaan, minkä lisäksi myös puhelimen värivaihtoehdot ovat esillä kuvissa. Laite tulee näillä näkymin saataville kolmella värivaihtoehdolla – musta, vihreä ja helmiäisvalkoinen, joka vaikuttaisi heijastelevan pinkin sävyjä.

Ominaisuuskattaukseen on tullut myös lisätietoa sitten aiemman uutisen. Suuremman sisänäytön puolelle sijoitettu kamera vaikuttaisi todellakin olevan tulossa näytön alaisena ja sen megapikselimääräksi odotetaan 16. Pienemmän ulkonäytön reikään sijoitetun etukameran resoluution on puolestaan huhuilu olevan 10 megapikseliä.

Oikealle kyljelle laitteeseen on sijoitettu sormenjälkilukija, jonka yhteydessä on todennäköisesti myös virtapainike ja äänenvoimakkuuspainikkeet. Takakamerajärjestelmä on aiemmin vuotaneista kuvista tuttu kolmen kameran järjestelmä, jonka uskotaan muodostuvan kolmesta 12 megapikselin kamerasta Galaxy Z Fold2:n tapaan.

Raudan osalta puhelimen uskotaan odotetusti edustavan lippulaivaluokkaa. Sisällä 91Mobiles uskoo sykkivän Snapdragon 888:n tai mahdollisesti 888 plussan, mutta Euroopan markkinoilla Exynos 2100:n näkeminenkään tuskin on mahdottomuus. Piirin parina odotetaan olevan 12 tai 16 Gt RAM-muistia ja 256 tai 512 Gt tallennustilaa.

Ulkonäytön koon odotetaan olevan 6,23” ja sisänäytön 7,55” ja molempien odotetaan yltävän 120 hertsin virkistystaajuuteen. Kuten aiemmissa huhuissakin oli odotettu uskotaan Fold3:n tukevan Samsungin S Pen -kynää, mutta Galaxy S21 Ultran tavoin sitä ei välttämättä toimiteta itse puhelimen mukana, eikä sille ole Note-puhelimista löytynyttä erillistä säilytyskoloa.

Pienempi simpukkapuhelimista tuttuun tapaan neliskanttisesta pitkulaiseksi aukeava Flip3 puolestaan on ehtinyt renderöintikuvien lisäksi jo videovuotoonkin saakka. Vuotojen mukaan puhelin tullaan näkemään peräti kahdeksassa värissä – tumman vihreä, vaalean violetti, beige, harmaa, musta, vaaleanpunainen, tumman sininen ja valkoinen.

Ulkonäön elementit ovat tuttuja aiemmasta vuodosta ja aiempiin Flip-malleihin nähden ulkonäytön koko vaikuttaisi kasvaneen merkittävästi ollen 1,9-tuumainen vanhemman 1,1 tuuman sijaan. Sisänäyttö puolestaan vaikuttaisi säilyneen kooltaan ennallaan 6,7 tuumassa 25:9-kuvasuhteen kera. Sisänäytön puolellakin on kuitenkin muutosta tapahtunut, sillä sen odotetaan sisältävän Fold3:n sisänäytön tavoin näytön alaisen 10 megapikselin kameran, minkä lisäksi näytön suojana uskotaan olevan aiempaa kestävämpää ultraohutta lasia (UTG – Ultra thin glass). Myös virkistystaajuuden odotetaan olevan Fold3:n tavoin 120 hertsiä.

Ulkopuolella Filp3:ssa uskotaan olevan kaksi 12 megapikselin kameraa – yksi perinteinen laajakulmakamera ja yksi ultralaajakulmakamera. Puhelimen pohjassa on USB-C-liitäntä ja kaiutin, minkä lisäksi oikealla kyljellä on sormenjälkilukija, joka on todennäköisesti myös virtapainike ja äänenvoimakkuuspainikkeet. Raudan osalta Flip 3:n sisällä uskotaan sykkivän vastaavaa lippulaivaluokan rautaa kuin Fold3:nki, eli Snapdragon 888, 888 Plus tai Exynos 2100.

Lähteet: 91Mobiles, Giznext, GSMArena (1), (2), (3), (4), Sammobile, TechRadar

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
Flip kyllä kiinnostaa. Olisiko tämä versio jo valmis normaaliin käyttöön?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
Flip kyllä kiinnostaa. Olisiko tämä versio jo valmis normaaliin käyttöön?
Mitä tarkoitat? Ihan normaalin puhelimen tapaanhan tuo toimii kun olet simpukan avannut.

Itseä kiinnostaa Fold mutta lienee sovellustuki edelleen umpisurkea tuollaisille eroaville kuvasuhteille :(
 
Alensia

Custom-titteli
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 811
Ensimmäistä kertaa vuosikausiin on jokin Android-julkkari kiinnostanut (Flip3), josko tuosta olisi "taskuystävälliseksi", näppärän kokoiseksi luuriksi. Tämä nykyinen iPhone SE 2020 on aivan maksimi, mitä puhelimen ulkomittoihin tulee. Toki ei oikein nappaa nuo nykylaitteiden kuvasuhteet mutta kaipa siinä on pakko tehdä myönnytys..
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
143
Mitä tarkoitat? Ihan normaalin puhelimen tapaanhan tuo toimii kun olet simpukan avannut.

Itseä kiinnostaa Fold mutta lienee sovellustuki edelleen umpisurkea tuollaisille eroaville kuvasuhteille :(
Itse ainakin odotan mallia jonka näyttöä ei saa rikki kynsillä normikäytössä. Ja onhan noita mennyt rikki tuosta saranan kohdalta ihan vaan käytössä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
Itse ainakin odotan mallia jonka näyttöä ei saa rikki kynsillä normikäytössä. Ja onhan noita mennyt rikki tuosta saranan kohdalta ihan vaan käytössä.
Kaikkia puhelimia on mennyt rikki normaalikäytössä.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Itseä kiinnostaa Fold mutta lienee sovellustuki edelleen umpisurkea tuollaisille eroaville kuvasuhteille :(
Mitä tarkoitat umpisurkealla sovellustuella ?

Sovelluksen täytyy olla tuolta osalta umpisurkea jos koodattu niin että toimii vain jollain ennalta suunnitellutlla kuvasuhteella, todennäköisesti laajasti ongelmia eri laitteilla, sellaisia yksittäisi sovelluksia toki on. ehkä tuollaisessa laitteessa ehkä parempi mahkua käyttää kuin jollain satunnaisella muulla.

Enemmän voi olla sellaisia että eivät hanksaa lennossa kvuasuhteen ja koon muutosta, sekin ongelmallinen muillakkin laitteilla ja ei estä ohjelman käyttöä, vaan kehittäjien päätöksistä johtuen ohjelman käytettävyys ei ole niin hyvä kuin voisi olla. Tuollaiset ohjelma jää vähän vajaaksi muillakkin laitteilla. (kääntely, työpöytätila, ulkoinen näyttö, naytönjako, kelluva ikkuna jne.)

Jos ohjelma on suunniteltu pikkunäytöistä aina tablettikokoon ja siitä ylospäpin, ja lennossa skaalautuu, jos vielä asetus miten skaalautuua, niin saa halutuksi, tukee aiemmin mainittuja, niin onhan ne jo aika peruskauraa monissa vakavissa ohjelmissa.

ne varmaan vähissä jotka erityisesti suunniteltu taitettaville mukaan lukien puoliksi taitettu, johon tehty ihan omia juttuja. 3. osapuolen omat suosikki käynnistimet, näppikset jne varmaan listalla missä voisi kaivata.
 
Juurikin tuota tarkoitan että ei tue kuvasuhdetta. Instagram ja TikTok ovat suosituimmat esimerkit sovelluksista jotka ei leiki nätisti liian leveiden tai liian korkeiden ruutujen kanssa.
 
Kuvaile vähän sitä umpisurkeutta.

Ymmärtääkseni nuokin toimivat, eli ei tarvi suorastaan luopua, sitä en epäile etteikö ne leikkisi nätisti, onko sitten osa syynä jaettu sisältö.

Siis esim videosisältö, joka tehty jollain kuva suhteella, niin palkkeja pitää jonnekkin jättää ja koska jo pelkästään videosisältöä julkaistaan eri kuvasuhteilla, niin laitteesta riippumatta johtaa joka palkkeihin, leikkaamiseen, tai venyttelyyn.

Onko se sitten kokemuksen kannalta ongelma, jos on niin taitettavat tarjoaa myös eri kuvasuhteita. tietekni jos mikään ei osu kohdalleen, niin jotain reunoja jää, mutta OLED näytöissä valovuotoa niukasti, niin luulis pärjäävän.
 
Instagram ainakin ymmärtääkseni sisänäytöllä jättää mustat reunat sivuille eli näkyy jonain noin 16:9 kuvasuhteen näytön muotoisena raitana ja taasen ulkonäytöllä leikkautuu reunoista tavaraa pois koska ulkonäyttö on niin korkea (kapea). TikTokissa samantyyliset oireet.

Instagramin osalta voisi kuitenkin toivoa että softa itsessään näkyisi koko näytöllä. Itse jaettu kuvasisältöhän vaihtelee kuvasuhteiltaan muutenkin ja näkyy eri kokoisen puhelimissa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 472
Viestejä
4 163 386
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom