On ollut tarkoitus palata tähän pöydänrakennus projektiin jo vähän aikaisemmin, mutta perheen uusi tulokas on pitänyt sen verran kiireisenä, etten ole saanut aikaiseksi kirjoittaa asiasta. Mielestäni lupasin kuitenkin joitakin vaikutelmia, kun olen käyttänyt pöytää nyt jonkin aikaa. Eli ohessa joitakin ajatuksia ja vaikutelmia, mitä on tullut mieleen.
Faustin pöytälevy
Yllä olevan keskustelun perusteella näyttää pahasti siltä, että Faustin pöytälevyjä ei välttämättä saa tilattua Suomeen, mutta pistetään nyt joitakin käyttökokemuksia pöytälevyyn liittyen – ihan senkin vuoksi, että saadaan tämäkin rakennusprojekti dokumentoitua asiallisesti muille tekkiläisille.
Yleisesti ottaen olen tykännyt pöytälevystä kovasti. Aivan keskeistä tässä on se, että sain tilattua juuri sopivan kokoisen itselleni – pöytä tulee sille suunniteltuun kohtaan. Suosittelisin kenelle tahansa mittatilauksena tehtyä pöytälevyä, oli se sitten materiaaliltaan mitä tahansa. Tällöin saa varmistettua sen, että saa todella omaan käyttöön oikean kokoisen pöydän.
Varmaan keskeisin ihmisiä kiinnostava kysymys liittyy kuitenkin tuohon Faustin linoleumiin ja siihen, että miltä se tuntuu käytännössä. Linoleum-päällysteiset pöytälevyt on aika harvinaisia ja niitä näkee lähinnä joissakin kalliimmissa design-tuotteissa (esim. Artek). Tuntumaa jos yritän kuvata, niin siinä on tiettyä pehmeyttä ja mattamaisuutta, josta tykkään kovasti. Linoleum valmistetaan kokonaan luonnonmateriaaleista (ei muovia tai kumia ym. teollista), joka tuohon siihen sellaisen aika orgaanisen tuntuman ja sormien alla tekstuuri muistuttaa ehkä eniten paperia tai nahkaa. Löysin alla olevan lainauksen Artekin sivuilta ja minusta se kuvaa kohtuullisen hyvin tuota tuntumaa, vaikka kuvataankin linoleumin käyttöä keittiöolosuhteissa (puhutaan siis keittiönpöydästä), mikä ei oikein vastaa tällaista tietokonekäyttöä:
”Musta linoleumi poikkeaa laminaatista hyvinkin merkittävästi: se on huokoisempaa ja pehmeämpää, joten siihen tulee herkemmin jälkiä. Linoleumi ei kestä seisovaa kosteutta yhtä hyvin kuin laminaatti, ja läikkyneet pisarat olisikin syytä kuivata mahdollisimman pian. Luonnon raaka-aineista valmistettu linoleumi tuntuu kuitenkin miellyttävältä, ja monet sanovat, että se on lämpimämpi materiaali kuin laminaatti. Sille on myös ominaista patinoitua kauniisti. Musta, samettinen pinta on näyttävä tausta erilaisille astioille ja kattauksille. Linoleumi on oma suosikkini juuri sen suloisen pehmeän pinnan takia.”
Mitä tulee kestävyyteen, niin ainakaan toistaiseksi ei ole mitään jälkiä pöydässä. Vähän alussa epäilin pinnan kestävyyttä, mutta nyt jonkin aikaa sitä käyttäneenä voin sanoa, että aika hyvin kyllä kestää. Kokeilin ihan vartavasten kirjoittaa kuulakärkikynällä ja ohuella paperilla aika lujaakin painaen, mutta ei jää mitään jälkiä (vertailun vuoksi meillä käytössä olevaan puiseen keittiönpöytään jää jäljet). Eli pidän kestävyyttä hyvinkin riittävänä.
Kokonaisuutena tällainen mattamusta pöytälevy on kyllä aika tyylikäs. Mustan monitorivarren ja monitorin kanssa lopputulos tuntuu aika uniikilta. Linoleum pinta tuo sellaista mannermaista arkkitehtuurimeininkiä ja siinä kiinni kovaa metallia oleva monitorivarsi on hyvä yhdistelmä. Hinnaltaan tämä oli tietysti kallis (lähetyskulut Suomeen), että sen vuoksi ei voi ehkä suositella ihan joka miehelle (kyseessä on vähän premium pöytälevy eikä kaikki ole etsimässä sellaista), mutta jos hinta ei hirvitä, niin varmasti on uniikki pöytälevy, joka kestää aikaa.
Ergotron Trace monitorivarsi
Entäs sitten Ergotronin monitorivarsi? Ajattelin alun perin, että monitorivarren tärkein funktio on ”nostaa monitori pois pöydältä” ja tuoda pöydälle sillä tavoin lisätilaa. Olen myös huomannut aika monen kuvaavan monitorivarteen liittyviä tarpeitaan sillä tavalla, että ”riittää kun monitorin saa mahdollisimman lähelle seinää ja kerran paikalleen asetettuna siihen ei kosketa enää”. Niukoilla tarpeilla perustellaan usein sitä, että ”pitäisi löytää mahdollisimman halpa”.
Myönnän, että ajattelin alussa itse osittain samalla tavalla (mahdollisimman lähelle seinää ja tilaa pöydälle), mutta nyt Ergotronin Tracea jonkin aikaa käyttäneenä täytyy todeta, että olin aika väärässä. Tosiasiassa ajattelen nyt, että monitorivarren suurin etu on sen liikkuvuudessa, eikä tätä kannata suinkaan väheksyä. Se, että monitorin saa asetettua joka kerta juuri sopivalle etäisyydelle, juuri sopivaan kulmaan ja juuri sopivalle korkeudelle, lisää kyllä merkittävästi käytettävyyttä. Olen huomannut, että teen mielelläni joka kerta pienen säädön, kun istun koneelle ja alan työskentelemään sillä. Asetan siis monitorin optimaalisen kohtaan joka kerta vähän omasta asennostani riippuen, mikä tuo vapautta työskentelyasentojen suhteen. En oikein osaa edes kuvitella, että palaisin takaisin sellaiseen työskentelyyn, jossa monitori istuu pöydän päällä omassa jalassaan – tuntuu, että sillä tavalla työskennellessäni monitorin fiksattu asema pakottaa epäluonnollisella tavalla oman kehon palaamaan aina samaan asentoon koneen edessä työskennellessä.
Ei ole tullut vielä aikaisemmin mainittua, mutta oma koneella työskentely liittyy paljon valokuvien editoimiseen ja niiden kanssa toimiseen (siksi mm. Eizo ja musta valoa/värejä heijastamaton ja näkökentässä häiritsemätön pöydänkansi) ja ylläolevat kokemukset kannattaa ymmärtää tässä kontekstissa. Säätämällä monitorin asentoa vähän joka kerta kun aloitan työskentelyn, sovitan samalla kuvan paremmin omaan näkökenttääni ja sitä on erittäin miellyttävä havainnoida. Omalla kohdallani tämä tehnyt 27-tuumaisesta 2.5K näytöstä juuri täydellisen tähän tarkoitukseen. Valokuvauksen parissa käydään aika paljon keskustelua sopivan kokoisesta monitorista, sopivasta resoluutiosta ja pikselitiheydestä. Nyt oman kokemuksen valossa väistämättä tulee mieleen, että hyvän monitorivarren hankinnalla saatetaan vaikuttaa enemmän oman työskentelyyn kuin riitelemällä oikeasta monitorin koosta ja pikselitiheydestä – ainakin se optimaalinen kuvakoko jää varmasti saavuttamatta, jos monitori seisoo koko ajan pöydän reunalla liikkumatta.
Vielä pitää sen verran todeta monitorin asemoinnista, että jos monitori täytyy työntää mahdollisimman lähelle takaseinää (kuten monet ajattelevat tekevänsä), on se lähinnä merkki siitä, että pöytälevy ei ole tarpeeksi syvä. Nykyäänhän myydään syvyydeltään naurettavan pieniä pöytiä (50-60cm) eikä ole ihme, että tila käy ahtaaksi. Tämän projektin yksi parhaista päätöksistäni oli se, että otin Faustin pöytälevyn syvyydeksi 85 cm. Tällöin monitoria ei tarvitse työntää seinään asti (enkä näin teekään), mutta tilaa jää siitä huolimatta todella runsaasti monitorin eteen. Voin esimerkiksi käyttää näppäimistöä kädet täysin kyynärpäitä myöten pöydällä leväten. Tai pöydälle mahtuu helposti esimerkiksi Wacomin piirtolauta näppäimistön eteen eikä välineitä tarvitse siirrellä mihinkään. Suosittelen kenelle tahansa mittatilauksena pöytälevynsä tekevälle tarpeeksi syvää pöytää, että omalle toiminnalle jää oikeasti tilaa.
Uskaltaisinko suositella Ergotronin Tracea? Varmasti ainakin suosittelisin kenelle tahansa monitorivartta. Ergotron itsessään on myös kaikin puolin laadukas ja hyvin mietitty tuote. En ole kokeillut muita monitorivarsia, joten en osaa suoraan sanoa, että missä menevät merkitykselliset erot. Ergotronin ’Constant Force’ ja mahdollisuus säätää liikkumisen vastetta on hyvä ominaisuus, enkä ole varma mitä halvemmissa vehkeissä on tarjolla. Ehkä on myös vähän mausta kiinni, haluaako monitorivarren tällä tavoin kuin Trace on, eli keskiakselin kiinnityksellä ja suorilla liikeradoilla, vai perinteisemmän pallonivelien varassa olevan, kuten Ergotronin HX-sarja. Hintaero Trace:n ja HX:n välillä on merkityksetön, joten mielestäni kumpi vaan on hyvä valinta.
Linak sähköpöydän runko
Edellisessä viestissä sain Linakin rungon kasattua, mutta jätin tarkoituksella kuvaamatta joitakin herkkuja, mitä pöytään kuuluu. Niistä kohta lisää, mutta aluksi hieman käyttökokemuksia.
Rungon käyttöväli on 68-133cm, mikä kyllä riittää ainakin itselleni aivan täysin. Sopivan seisoma-asennon korkeutta olen vielä vähän hakemassa, mutta istuma-asennosta voin sanoa jo samantien sen, että on todella mukavaa päästä säätämään pöytä oman kehon kannalta juuri sopivalle korkeudelle. Useimmat kiinteät pöydäthän tehdään johonkin standardikorkeuteen eikä sellaista käyttäessä välttämättä huomaa, että se korkeus ei välttämättä sovi omaan istuma-asentoon. Sähköpöydän etu on ehdottomasti se, että korkeuden saa itselleen juuri mieleiseksi. Se on ergonominen etu, mutta sen hyödyntäminen vaatii kuitenkin muistipaikkoja ohjaimessa, ja nyt koetun perusteella en lähtisi hankkimaan sähköpöytää, jonka ohjaimessa ei ole muistipaikkoja.
Linakin DPG-ohjaimessa muistipaikkoja on 4 kpl (voisi olla enemmänkin mikäli samalla pöydällä on useampia käyttäjiä). Ihan siisti ominaisuus on se, että DPG-ohjaimen saa säädettyä niin, että ohjaimen kaksoisklikkauksella pöytä laskeutuu seuraavaan muistipaikkaan automaattisesti (ei siis tarvitse pitää nappia pohjassa). Jotain laadusta kertoo myös se, että pöydän liikkeissä on lähdössä pieni kiihdytys ja pysähtyessä jarrutus – se ei siis lähde nytkähtäen liikkeelle vaan hallitun sulavasti. Muuten liike on koko matkalla tasaista, ihan lastistakin riippumatta sillä olen testannut sitä myös istumalla itse pöydän päällä.
Vakaudesta pitää mainita sen verran, että Linak on kyllä varsin vakaa. Kaikki pöydäthän on ala-asennossa vakaita, mutta yläasentoon nostaessa moni pöytä alkaa käytettäessä huojumaan kohtuu helposti. Huojuminen on siitä ärsyttävää, että se helposti häiritsee keskittymiskykyä – olen huomannut tämän töissä, jossa käytössä on ollut vähän köpösempi pöytä. Jos pöytä heiluu samalla kun tekee jotain siinä, niin ei siitä tule oikein mitään. Linak on tässä mielessä, kuten edellä mainitsin, varsin vakaa. Ala-asennossa täysin vakaa ja yläasennossa lähes yhtä vakaa; eli jos tarkoituksella kokeilen heiluttaa sitä, niin kyllä se vähän heiluu (monitorivarren päässä oleva monitori korostaa heiluntaa), mutta tavallisessa työssä heilumista ei esiinny eikä monitorikaan vapise. En ehkä lähtisi hankkimaan Linakkia, jos kyse on vaikkapa kädenväännön Supermatchista, mutta tavallisessa tietokonekäytössä Linak on tukevuudeltaan oikein hyvä.
Sitten niihin herkkuihin, eli ylimääräisiin ekstroihin, jotka otin runkoon mukaan:
USB-laturi
Kyseessä on pöytään kiinnitettävä usb-laturi, jonka voi kiinnittää pöydän alle (kuten minulla) tai sitten pöydän päälle hieman kaltevaan kulmaan. Laturista löytyy yksi USB-A portti ja kaksi USB-C -porttia. USB-C portit tarjoavat 50 w pikalatausta. Testasin tämän Samsungin S8 tabletilla ja hyvin näyttivät pikalataukset toimivan (jos molemmat portit ovat yhtä aikaa käytössä, niin teho putoaa 25 wattiin per portti, ohjekirjan mukaan). Aika monissa tuotteissa näkee tätä nykyä näitä latausmahdollisuuksia, esim. olen katsellut sopivaa lamppua pöydälle ja tarjolla on usb-latausporteilla varustettuja malleja. Useimmissa latausportit ovat kuitenkin näitä ”vanhoja” USB-A portteja. Linakki on tässä mielessä tehnyt hyvän valinnan, että tarjotaan USB-C portteja ja niihin vielä pikalatausta. Täämä on ihan kestävä valinta siinä mielessä, että ainakin Euroopassa siitä on tulossa elektroniikkalaitteiden standardi. Sähkön lataukseen USB-laturi ottaa pöydän alla olevasta ohjainyksiköstä, eli mitään seinään vedettäviä ylimääräisiä johtoja ei tarvita. Mielenkiintoisella tavalla ohjainyksikköön jäi vielä yksi ylimääräinen virtapaikka, että periaatteessa Linak voisi tuoda tulevaisuudessa jonkin uuden oheislaitteen pöytiin ja saisin sen ehkä vielä kiinni omaan pöytääni kaiken muun lisäksi. Ainoa parannus, mitä tämän suhteen tulee mieleen, on se, että usb-laturia olisi kiva saada mustanakin. Ainakin omaan pöytääni musta olisi sopinut paremmin, mutta ei tämäkään huono ole, kun se asennettu tuohon ohjaimen viereen.
Törmäyksenesto
Törmäyksenestosta taisin mainita jo aikaisemmin, että pidän sitä ihan default -ominaisuutena sähköpöydässä. Tietysti markkinoilla on monia malleja, joissa sitä ei ole (halpuutusta), mutta kun kerran pöydät nyt liikkuvat ylös ja alas, niin onhan se selvää, ettei niillä haluta rikkoa mitään.
Linakissa törmäyksenesto on toteutettu aika jännällä tavalla, eli pöydän ohjainmoottoriin vaan lisätään tuollainen usb-tikkua/donglea muistuttava lisäpalikka. Mitään muuta ei tarvitse tehdä ja pöytä osaa reagoida törmäykseen (siis pysähtyy eikä aiheuta vaurioita). Ilmeisesti tuossa on sisäänrakennettuna gyroskooppi, eli se tarkkailee pöydän tärähdyksiä ja se päättelee siitä törmäyksen kun sellainen tapahtuu.
Joka tapauksessa törmäyksenesto on pelastanut minut tässä vaiheessa jo kaksi kertaa. Sähköpöydän kanssa on nimittäin yllättävän helppoa unohtaa, että liikkuvuuden kanssa voi toheloida jotain. Ensimmäisellä kerralla laskin pöydän liian alas ja se pysähtyi pöydän alla olevaan täysikokoiseen Fractal Designin Torrent -koteloon. En ihan tarkalleen osaa sanoa, että mitä pöytä olisi tehnyt ilman törmäyksenestoa, että olisiko 160 kg nostava Linak rusentanut Torrentin alleen kuin pienen rusinan. Ehkä ei, mutta ei tuohon Torrentin murskaamiseen mitään kovin isoja voimia tarvita kun se on viime kädessä vain muovia, ehkä jotain olisi voinut haljeta. Toisella kerralla olin nostamassa pöytää ylös ja vaikka olin vaihtanut monitoriin pidemmät johdot, niin johtojen veto oli jäänyt vähän puolitiehen; pöydän noustessa Display Port -kaapeli olisi varmaan vetänyt nVidian 3070:n takakautta ulos koneesta jos pöytä ei olisi pysähtynyt itsestään. Että kyllä sillä törmäyksenestolla on ihan hyvä syy olla pöydässä mukana – tai ainakin minun pöydässäni kun sen kanssa sattuu ja tapahtuu.
Pöytäohjain DPG1-C
Jätin tarkoituksella tämän Linakin DPG1-C ohjaimen tähän viimeiseksi herkuksi, sillä se laajentaa Linakin sähköpöydän rungon toiminnallisuutta aika paljon.
Ohjaimen perustoiminta on siis sama kuin missä tahansa sähköpöydässä: sillä ajetaan pöytää ylös/alas ja näytöstä näkee tarkan senttimetrikorkeuden (tarkastin tämän muuten mittanauhan kanssa ja tarvittaessa sen saa myös kalibroitua kohdalleen jos ei sitä heti ole). Muistipaikkoja on neljä ja korkeuden säätely on sulavaliikkeistä, kuten jo edellä mainitsin. Tämän lisäksi ohjaimessa on kuitenkin vielä Bluetooth, jonka kautta ohjaimen (ja pöydän) saa keskustelemaan Linakin kehittämän oman Desk Control -appin kanssa (win/apple/android). Desk Control -appin kautta löytyykin sitten paljon erilaisia mahdollisuuksia.
Esimerkiksi ohjaimeen saa muistutustoiminnon, joka muistuttaa siitä, että välillä olisi syytä työskennellä seisaaltaan. Ei onneksi mitään piippauksia, vaan melko tyylikkäästi ohjaimen vihreä valo muuttuu punaiseksi. Ei siis mitään nenään hieromista vaan aika hienovarainen huomio. Asennon vaihtamisen jälkeen valo muuttuu taas vihreäksi. Luonnollisesti istumisajat ja muistutukset voi säätää itse haluamikseen. Itse ajattelin alun perin, että seisoisin pöydän ääressä aina aamupäivän ja istuisin iltapäivän. Tarkemmin ajateltuna kuitenkin tällaiseen vuorotteluun perustuva systeemi on kuitenkin parempi, sillä seisominen (tai edes liikunta) ei ole istumisen vastakohta eikä ”nollaa” liiasta istumisesta johtuvia haittoja. Sen vuoksi on todennäköisesti suositeltavampaa tauottaa istumista tasaisesti mieluummin kuin istua pitkiä aikoja. Tällä hetkellä olen kokeillut sitä, että 15min tunnista olisi seisomista. Tavallaan ihan ok, mutta se on vähän tekemisestäkin kiinni, että huvittaako istua tai seistä. On kuitenkin ihan kiva, että ohjain muistuttaa kiinnittämään siihen huomiota ja tukee sillä tavalla varsin hienovaraisesti käyttäytymisen muutosta. Tuon muistutuksen lisäksi appsissa on pelillistämisen keinoin mahdollista tehdä itselleen päivittäisiä haasteita, kerätä kaloreita ym. sekä tietysti hallita muistipaikkoja ym.
Kaiken kaikkiaan on sanottava, että uskaltaisin kyllä suositella Linakkia sähköpöydän rungoksi. Erot ja laatu muihin markkinoilla oleviin runkoihin ovat sen verran isot, eikä hinta poikkea ihan kauheasti jostain verkkiksen ergo pro-rungosta (jossa on kuitenkin aika minimit ominaisuudet). Tietysti voi joku voi sanoa, että ei tarvitse sitä tai tätä ominaisuutta ja se on tietysti ihan ok, mutta jos katsoo puhtaasti tuotesuunnittelun näkökulmasta, niin Linak on viety selvästi pidemmälle kuin muut. Juuri tuo, että ohjaimen kautta sähköpöytään saadaan tuotua toimintoja, jotka ikään kuin ylettävät pelkkää fyysistä pöytää pidemmälle (esim. käyttäytymisen muutoksen tukeminen), on kyllä selvää kehitystä sähköpöydän konseptissa.
No niin, aika pitkästi tullut pureskeltua näitä käyttökokemuksia. Vielä on pöydän alla melkoinen johtosotku, joka pitäisi hoitaa loppuun – tavoitteena hubimainen pöytä kaikille laitteille, josta lähtee tasan yksi johto seinään, eikä muuta. Sen lisäksi ajattelin, että jotain estetiikkaa/viimeistelyä/ym. pitää vielä miettiä. Nää kohdat on aina kaikkein pahimpia kun projekti on sisällä 80 prosenttisesti ja hanskat alkaa tippua, mutta pitää yrittää ottaa itseään niskasta kiinni ja vetää homma loppuun saakka – sitä on sit tyytyväisempi kun ei jätä jotain kulmaa projektista vuosiksi auki (johtojen veto!) vaan saa homman kunnialla maaliin. Saa nähdä, että mitä jaksan kirjoittaa vielä noista vaiheista, mutta varmaan jotain pientä ainakin (tää raportointi pitää vähän yllä vastuuta projektin loppuun asti saattamisesta).