Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Veli teki samalla tavalla kuin minä eli hänellä oli Lumpeen määräaikainen sopimus 9,30snt syyskuun loppuun.
Perjantaina teki uuden toistaiseksi voimassa olevan pörssisopimuksen Lumpeen sivuilla jossa 7kk on ilman kk- maksua. Uusi sopimus alkaa 10.4.
Kätevästi pääsi eroon suht kalliista määräaikaisestasähkösopimuksesta loppuvuodeksi.
Eli toimii edelleen tuo määräaikaisen katkaiseminen väreellä. Itsellä tuo ei onnistunut sitten varmaan sen vuoksi, että Helen alkamassa elokuun alussa. En keksi muutakaan syytä.
 
Hetken itsekin innostuin tuosta KSAT jokerista, olisi ollut kerrostaloasuntoon hyvä pienen kk-maksun vuoksi. Mutta sitten satuin vilkaisemaan millä nuo sähkön tekevät... ei hyvää päivää. Ei vaan pysty tukemaan firmaa joka herran vuonna 2025 tekee sähköä 90-prosenttisesti fossiilisilla polttoaineilla.
Nopeasti kun sivuja tutkailin vaikutti siltä, että 2023 oli hämmästyttävän suuri osuus (90%) fossiilisilla. Sivuilla kuitenkin mainostavat mm. lisänneensä vesivoimaa. Löysitkö jostain tietoa tämänhetkisestä tilanteesta? Etteivät kuitenkin osta pörssistä myymänsä sähkön?
 
Lähti ensimmäistä kertaa pörssisähkö kokeiluun, Helen 0,49c/kWh 0€/6kk. Ei se halvin vaihtoehto, mutta Helenin sovellus on niin hyvä, että maksan mielelläni sen pari euroa ekstraa.

2362.png

Vähän ristiriitaista tietoa KSAT:n sivuilla. Pitäisikö tämä siis tulkita niin, että tilanne on muuttunut dramaattisesti vuoden 2023 jälkeen?
 
Otin ajastettuna parin kk päähän 6kk jatkot Vattenfallilta, spot+0,5snt/kWh ja 0e/kk-maksu

Lumme-tarjouskin on ihan ok jossa 7kk, siellä maksaa fossiilivapaa extraa ja vattenfall on fossiilivapaa joten voisi ajatella että Vattenfall on halvempi. :D Tosin asia ei kiinnosta itseäni, kunhan mainitsin, jollekin voi olla olennaista vihreys.

Perimmäisin syy se, että loppuu joulukuulla sitten ja Blackfridaysta 28.11. sähkösopparia - tai loppukesästä vastaavaa 0e/kk diiliä taas ajastettuna alkamaan nyt otetun jatkeeksi.
 
Kiinteiden listoja päivitetty.

KSAT JokeriSähkö lisätty listalle. Listalla on silti myös normaalihintainen KSAT:n sopimus.

Väreen koodi TOKMANNIKLUBI on myös lisätty listalle. Myös Väre on 24 kk listalla kahteen kertaan, koska heillä on voimassa myös koodi UUSIUTUVA. Kummassakin tapauksessa snt-hinta seuraa päivittäistä hintaa, joka Väreellä vaihtuu koko ajan ja mainostettu hinta on aina "alkaen".

Turku Energia on poistanut 24 kk sopimuksen myynnistä ja tilalla on 18 kk sopimus.

kiinteat3-6kk.jpg

kiinteat12-24kk.jpg
 
Lähti ensimmäistä kertaa pörssisähkö kokeiluun, Helen 0,49c/kWh 0€/6kk. Ei se halvin vaihtoehto, mutta Helenin sovellus on niin hyvä, että maksan mielelläni sen pari euroa ekstraa.

2362.png

Vähän ristiriitaista tietoa KSAT:n sivuilla. Pitäisikö tämä siis tulkita niin, että tilanne on muuttunut dramaattisesti vuoden 2023 jälkeen?
Nuo samat numerot on itse asiassa myös tilausvahvistuksessa. Ehkä tuo jokerisähkö on sitten fossiilista, vaikka muuten mainostavat ~50% tuotetun uusiutuvilla?

No pysyn kuitenkin Väreellä kun harrastavat noita winbackkeja (24kk 6.87, 3e/kk, käytännössä hinta sama).
 
Liittyisiköhän tämä nyt tähän alkuperätakuuseen? HS-analyysi | Minulle myydään äärimmäisen saastuttavaa sähköä, vaikka lähes kaikki sähkö tuotetaan Suomessa puhtaasti – Miksi?

Epäsuhta johtuu siitä, että sähkö ja sen alkuperä myydään nykyään erikseen. Sähköä ei pysty erottelemaan sähköverkossa tuotantotavan mukaan, joten alkuperän todistamiselle on luotu EU:ssa erillinen järjestelmä ja näille alkuperätakuille erillinen markkina.

Kaikki sähkö, jolle ei ole hankittu alkuperätakuita, menee kaatoluokkaan nimeltään jäännösjakauma. Kun tavallisen sähkön ostajan laskussa kerrotaan, että ostetusta sähköstä 81 prosenttia on fossiilista, kyse on juuri tästä jäännösjakaumasta.

Sähkö on siis uusiutuvaa vain, jos siihen on liitetty alkuperätakuu. Jos ei valitse erikseen uusiutuvaa tai ydinsähköä, tulee ostaneeksi suuripäästöistä jäännösjakaumaa.
 
Chatin kautta sai tuon Lumpeen 7 kk kuukausimaksuttoman pörssin alkamaan 6 kk päähän, vaikka tilauslomakkeella luki että onnistuisi korkeintaan 3 kk päähän.
 
Tein 3.4 sopimuksen helenin 30.9.2026 päättyvään. Seuraavana päivänä tuli sähköpostia asiakaspalvelusta, että ei onnistu kun edellistä sopimusta jäljellä yli 90 vrk. Edellinen sopimus päättyy 30.6. Pyysivät ilmoittamaan päättymispäivän. Vastasin, että 30.6.2025 päättyy eli alle 90 vrk:n päästä. Sen jälkeen ei ole kuulunut mitään. Nyt kun tullut jo parempiakin tarjolle niin uskaltaako tehdä sopimuksen johonkin muualle ilmoittamatta helenille mitään? 😄
 
Jos et ylimääräistä jännitystä ja mahdollista lisäsäätämistä elämääsi kaipaa, kannattaa nyt ihan aluksi ottaa Heleniin yhteyttä vaikka puhelimitse, jollei muu auta 😀 Olethan kuitenkin tehnyt heille tilauksen, etkä kertomasi perusteella ole heille kertonut, että mieli olisi muuttunut
 
Nopeasti kun sivuja tutkailin vaikutti siltä, että 2023 oli hämmästyttävän suuri osuus (90%) fossiilisilla. Sivuilla kuitenkin mainostavat mm. lisänneensä vesivoimaa. Löysitkö jostain tietoa tämänhetkisestä tilanteesta? Etteivät kuitenkin osta pörssistä myymänsä sähkön?

2362.png

Vähän ristiriitaista tietoa KSAT:n sivuilla. Pitäisikö tämä siis tulkita niin, että tilanne on muuttunut dramaattisesti vuoden 2023 jälkeen?
Kysäisin tätä vielä KSAT:n asiakaspalvelusta. Sieltä kerrottiin että sivuilla mainittu jakauma (90 % fossiileja) on tosiaan alkuperävarmistamattoman "sekasähkön" jakauma (esim. jokeri-tarjous). Erikseen on sitten 100% uusiutuvilla tuotettu sähkötuote IkiVirta tms. ja tuo sivuilla mainittu "kolmannes vesivoimaa" on kaikki tuotteet eli vihreä ja ei-vihreä myynti yhteenlaskettuna.

Asiasta toiseen, tänne tuli kanssa Väreeltä tänään winback-soitto, ihan mukava hinta eli 12kk kiinteää tarjoavat 6,76 c/kWh ja 6kk 0e + 6kk 5,99e/kk.
Väreelläkin sekasähkön fossiilipitoisuus näköjään juhlavat 80%, no sillähän tässä on vuosi menty jo :cigarbeye:
 
Pääseekö Oomista vaihtamaan toiseen kun on Oomi Kiinteä 24 kk
Sopimuksen voimassaolo
12.2024-10.2025
niin ettei tule sakkoa, en ymmärrä näistä..
 
Tuli otettua Ksat:in jokeri.
Edellistä Ksatin määräaikaista sopimusta oli jäljellä vielä yli vuosi (9snt), mutta niin vain helposti onnistui päivittää tähän uuteen tarjoukseen! 👍
Otitko aspaan yhteyttä vai teitkö suoraan tuolta sivuilta "uuden" sopimuksen?
 
Tuli otettua Ksat:in jokeri.
Edellistä Ksatin määräaikaista sopimusta oli jäljellä vielä yli vuosi (9snt), mutta niin vain helposti onnistui päivittää tähän uuteen tarjoukseen! 👍
Jos on tosiaan näin höveliäs sähköfirma, niin melkeinpä sitä tuo vuoksi jo pitäisi päätyä Ksat:iin, jos ei kw hinnassa ole suurta eroa muihin.
 
Tein suoraa tuolta sivulta uuden sopimuksen. Sopimusvahvistus pamahti sähköpostiin ja ksatin sivuille vanhan sopimuksen kohdalle päivittyi päättymispäiväksi uutta sopimusta edeltävä päivä.
Tein saman tempun, ja näytti päivittyvän tiedot heti. Nyt sitten odotellaan saapuvaa laskua yli vuoden ennalta päätetystä sopimuksesta ;)
 
Tuli Väreeltä sopimusvahvistus; tilasin 9.4. alkavaksi( verkkosivun ja ensimmäisen sähköpostin mukaan) Tokmanniklubi-hintaan( 6,89 snt/ kWh) mökille kahden vuoden kiinteähintaisen ostosopparin käyttämällä halvimpaan hintaan johtanutta kombinaatiota( kerrostalo 3 MWh/a vaikka oikea kulutus on vajaa 6 MWh/a) ja ainoastaan aloituspäivä muuttui -> 1.7.

Sinällään se oli oletettavaa mutta muutama oli sanomansa mukaan täällä saanut sopparinsa alkamaan ennen vanhan määräaikaisen päättymistä mitä epäilin edes mahdolliseksi ja siten ei ollut yllätys, etenkin kun nykyinen soppari heidän kanssaan on 7,2 snt/ kWh ja 4,9 €/ kk.

Tekeehän tuo myyntihinnan kautta kokonaislaskun suuremmaksi kuin pörssissäolo tekisi mutta eipä tarvitse optimoida lämmitystä, etenkin kun itse ei ole koko aikaa paikalla.
 
Veli teki samalla tavalla kuin minä eli hänellä oli Lumpeen määräaikainen sopimus 9,30snt syyskuun loppuun.
Perjantaina teki uuden toistaiseksi voimassa olevan pörssisopimuksen Lumpeen sivuilla jossa 7kk on ilman kk- maksua. Uusi sopimus alkaa 10.4.
Kätevästi pääsi eroon suht kalliista määräaikaisesta sähkösopimuksesta loppuvuodeksi.
Siis miten tämä onnistuu? Olisi itselläkin tarvetta, 8,89sentin soppari voimassa syyskuun loppuun juuri lumpeella...
 
Aika ihmeellistä jos Lumme suostuu vaihtamaan määräaikaisensa kesken kaiken pörssiin ilman mitään sakkoa. Hehän häviävät tuossa? No kannattaa hyödyntää mahdollisuus tietysti. En kyllä laskisi sen varaan että moinen temppu onnistuu jatkossakin jos nyt miettii määräaikaista ja aikoo sitten katkaista sen ottamalla samalta yhtiöltä pörssin kesäksi.

e. "puolisokikkailulla" tietty määräaikaisen katkaiseminen sakotta onnistunee edelleen
 
Se on se automatiikan lisääminen. Ei ole hoksattu laittaa tarkistusta sille, että onko jo samassa yhtiössä määräaikainen menossa ennen kuin uusi sopimusvahvistus lähtee. Väre taisi jo oman porsaanreikänsä tukkia täällä tulleista viesteistä päätellen, nyt muuttuu uuden sopparin alkupäivä sopimusvahvistuksessa määräaikaisen jälkeiseksi päiväksi eikä tilaukseen laitetuksi.
 
KSAT 24kk houkuttelee, mutta näinköhän pienen yhtiön kassa kestää jos koko techbbs hankkii heiltä sähkönsä, ja ensi talvena syystä n hinnat tapissa.
 
KSAT 24kk houkuttelee, mutta näinköhän pienen yhtiön kassa kestää jos koko techbbs hankkii heiltä sähkönsä, ja ensi talvena syystä n hinnat tapissa.
No noillahan on omaa tuotantoa (vesivoimaa) ympäri suomen niin tuskin ekana häviää markkinoilta jos jotain tapahtuu.
 
Oli myös vinkkiä, että puhelimella tilatesssa saisi 6kk päähän alkamaan. Ainakin, jos on jo Helenin asiakas...

E: Tämäkin voi taas olla näitä, että riippuu kenet sinne saat asiakaspalvelijaksi, mutta ainakin kannattaa yrittää.
Voin vahvistaa että sai alkamaan max 6kk päähän. T. Nykyinen Helen pösä-asiakas.

Voinkin palata taas tähän ketjuun ensi vuoden puolella. Kiitos ja näkemiin.
 
Soittelin tuonne ja 3kk päähän olisi saanut maksimissaan alkamaan.
 
Oli myös vinkkiä, että puhelimella tilatesssa saisi 6kk päähän alkamaan. Ainakin, jos on jo Helenin asiakas...

E: Tämäkin voi taas olla näitä, että riippuu kenet sinne saat asiakaspalvelijaksi, mutta ainakin kannattaa yrittää.
Voin vahvistaa että sai alkamaan max 6kk päähän. T. Nykyinen Helen pösä-asiakas.

Voinkin palata taas tähän ketjuun ensi vuoden puolella. Kiitos ja näkemiin.
Itselläkin Helen pörssi ja soitin tuonne, ei kuulemma onnistu kuin max 3kk päähän. Onnea aspa-lotossa voittaneille :D
 
Kokeilin uudestaan ja nyt onnistui lokakuun alusta alkamaan. Ekalla kerralla vastannut naismyyjä ei suostunut, mutta miesmyyjä suostui. Helenin pörssisähkö nykyinen sopimus.
 
Joo soitin Helenin asiakaspalveluun ja sain alkamaan 1.10. tuon 6kk sopparin vaikka en edes ollut Helenin asiakas ennestään.

Nyt on kyllä hyvä fiilis, talvi taas turvattu. Siellä on kuulemma linjat punaisena, saa nähdä kuinka kauan antavat noita tehdä talveksi.
 
Kiitos tästä Helenin vinkistä, OKT-asujan kannattaa ennakoida ja hintakiinnittää. :thumbsup:

Puhelimitse 5 min jonottelun jälkeen aspaan, joka teki aloituksen 6 kk päähän eli 1.10. Tässä tapauksessa kyseessä sopimustyypin vaihto koska on jo Helenin pörssi nyt päällä. Sähköpostiin tuli tilausvahvistus jossa ei tosin lue hintaa, vaan vain sopparin päivämäärät, mutta eiköhän se oikein ole ja 90pv ennen alkua tulee varsinainen vahvistus (otin kyllä tarjoussivusta kopion varmuuden vuoksi kun ei aina voi luottaa).

Edit: No nyt 4 min myöhemmin tuli toinen sähköposti jossa lukee hintakin, eli alles klar!
 
Näköjään ihan tuuripeliä. Itse en saanut alkamaan syksyllä. Tämä tuntuu olevan näillä sähköyhtiöillä ihan vakiintunut toimintatapa, että myöhäisimmät alkamisajankohdat ovat ihan mitä sattuu.
 
Yritin myös soitella, mutta (mies) aspa sanoi, että nyt olisi heille tullut uusi ohjeistus, että eivät voi tuota tarjota talvikuukausille, koska 'olisi liian hyvä' tarjous. Tuuripeliä, mutta pitää ehkä yrittää vielä myöhemmin uudestaan. En ole nykyinen asiakas.
 
Itse soittelin myös myyntinumeroon ja sieltä ystävällinen naisääni suostui aloittamaan 1.10.2025 alkaen 6kk määräaikaisen 4,54snt/kWh + 5,99e/kk sopimuksen. Kiitos vinkkaajalle tuosta aspan kautta tehtävästä sopimuksesta. Nyt vielä hetken odottelu, että tulee mustaa valkoisella sopimuksen ehdoista. Siinä olisi seuraavalle talvikaudelle sopivan hintaista säheliä.
 
Soitin minäkin, aspa teki sopparin alkamaan 1.10.2025. Oli varmaan sama ystävällinen naishenkilö joka Polloksella. Hän sanoi varmistaneensa asian vielä muilta aspalaisilta, että sopparin voi aloittaa talveksi, eli aika häröpallo siellä aspassa meneillään.
 
Äsken sai 12 minuutin jonotuksella 7.10 alkamaan. Tähän jo kannatti tarttua. Kiitos postaajalle!
 
Itse soittelin myös myyntinumeroon ja sieltä ystävällinen naisääni suostui aloittamaan 1.10.2025 alkaen 6kk määräaikaisen 4,54snt/kWh + 5,99e/kk sopimuksen. Kiitos vinkkaajalle tuosta aspan kautta tehtävästä sopimuksesta. Nyt vielä hetken odottelu, että tulee mustaa valkoisella sopimuksen ehdoista. Siinä olisi seuraavalle talvikaudelle sopivan hintaista säheliä.
Yllättävän heikosti nuo sähköyhtiöt näyttävät oppineen ohjeistamaan noiden 6kk tarjousten käsittelyn. Vaihtuuko siellä aspassa porukka niin tiheästi vai mikä näissä on :D
 
En ollut itse nykyinen Helenin asiakas, joten sopimus vahvistus saapunee vasta heinäkuun alussa. Täytyypä laittaa kalenteriin muikkari, että muistaa katsoa tämän sähkösopimuksen tilanteen ja laittaa ylös vielä mitä on sovittu.

Alustava sopimusvahvistus kyllä saapui heti puhelun jälkeen.

Näkeekö esim. Fingridin sivuilta näitä 6kk etukäteen sovittuja sopimuksia?
 
Juuri eilen tein KSATin 12 kk sopparin ja oman muistikuvan mukaan uutta sopimusta ei voi syöttää järjestelmään, jos määräaikainen sopimus on päällä tuolla aika välillä (Datahubissa näkyy). Ei viitsi edes yrittää päästä läpi ja toivoa naisen ääntä.

Joku saa Helenillä kohta potkut. :D
 
En saanut myyntipalvelusta sopparia, kertoivat että sisäinen ohjeistus on tullut, ettei tätä saa kuin kolmen kuukauden päähän alkamaan.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
274 679
Viestejä
4 729 667
Jäsenet
77 232
Uusin jäsen
ArmandoJUIPT

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom