Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

On nämä Väreenkin ehdot kai tiukentuneet:

"Sopimus alkaa 1.10.2024 ja on voimassa määräaikaisena 31.3.2025s aakka. Kyseessä on määräaikainen sähkösopimus, jonka
kuukausimaksua ja energianhintaa Väreellä ei ole oikeutta muuttaa muutoin kuin kulloinkin voimassa olevissa yleisissä sähkönmyyntiehdoissa (SME) mainituilla perusteilla. Asiakkaan sähkönkäyttöpaikan vaihtuessa ei asiakkaalla ole oikeutta yleisistä sähkönmyyntiehdoista (SME) poiketen
irtisanoa sopimusta, vaan sopimus siirretään asiakkaan uuteeno soitteeseen. Asiakas on Väreen pyynnöstä velvollinen toimittamaan
Väreelle selvityksen käyttöpaikan vaihdoksesta (esim. kopiovuokrasopimuksesta tai kauppakirjasta
). Mikäli asiakas irtisanoo
sopimuksen ennen määräajan päättymistä, Väreellä on oikeus periä asiakkaalta sopimussakko. Sopimussakon suuruus on asiakkaan sopimuksen energian hinnan ja voimassa olevan vastaavan sopimuksen
energian myyntihinnan erotus sopimuksen päättymishetkellä, kerrottuna käyttöpaikan sähkönkulutusennusteella jäljellä olevalle sopimuskaudelle. Sopimussakon suuruus on vähintään 100 €"

Eli kun puoliso ottaa samaan osoitteeseen uuden sopparin niin Väre on voimaton.

En minäkään ikinä ottaisi Turusta sähköäni vaikka saisin hiukan halvemmalla. Hyvässä muistissa vielä kymppitonnin sopimussakot: Sähkösopimuksen kikkailijoille voi olla luvassa kallis lasku
 
Viimeksi muokattu:
Loppuu nykyinen 2v sopimus 11.79snt / kwh heleniltä 1.7. Tuli alla oleva tarjous. Kulutus jotain 125kwh/kk eli ei käytännössä mitään. Onko järkevin ottaa toi perussähkö? Tuosta alempaa tarjousta tuskin hetkeen tulee ja olen ihan tyytyväisenä tuota 11.79snt maksellut kun talvella varsinkin tunnit on olleet niin kalliit, että välillä vakka on vähän takkiin tullutkin voinut olla rauhassa tuon suhteen.

Määräaikainen Perussähkö (24 kk)
Kiinteähintaisen ja määräaikaisen sähkösopimuksen hinta pysyy samana koko sopimuskauden, vaikka sähkön markkinahinta muuttuisi.
Perusmaksu: 3,99 €/kk
Energia: 7,99 c/kWh

Pörssisähkö
Pörssisähkö on sähkösopimus, jossa sähkön hinta vaihtelee tunneittain sähköpörssin markkinahinnan mukaan. Pörssisähkön hinta on aina kilpailutettu ja ajan tasalla.
Perusmaksu: 3,93 €/kk
Energia: Spot-hinta + 0,38 c/kWh

Heh, ollaan ihan samassa veneessä. Täällä tosin viime vuoden vuosikulutus oli 1225 kWh (102 kWh/kk). Ei ole tehnyt tosin mieli kauheasti sähkösaunaa lämmitellä tuolla 11,79 snt/kWh-hinnalla. Siksi olisin nyt kallistumassa pörssisähkön suuntaan ja kokeilla millaista vihkiytyneisyyttä kulutuksen ajoittamiseen saisi aikaiseksi.
 
Sun vuoden sähkölasku on 140€?
 
Aikaisemmin mainittiin myös tämä Helenin 18kk sopimus, jos haluaa sellaisen ottaa, sillä saa vielä euron pois kk maksusta tuohon verrattuna...

Kampanjahinta on voimassa 24.3.2024 saakka.

Määräaikainen Perussähkö (30.9.2025 asti) PM -50 %

Saat nyt Määräaikaisen Perussähkön (30.9.2025 saakka) 2,99 €/kk (norm. 5,99 €/kk) perusmaksulla.
7,99 snt/kWh

Joo otan tän. Säästääpä 18€ parissa vuodessa :)

Heh, ollaan ihan samassa veneessä. Täällä tosin viime vuoden vuosikulutus oli 1225 kWh (102 kWh/kk). Ei ole tehnyt tosin mieli kauheasti sähkösaunaa lämmitellä tuolla 11,79 snt/kWh-hinnalla. Siksi olisin nyt kallistumassa pörssisähkön suuntaan ja kokeilla millaista vihkiytyneisyyttä kulutuksen ajoittamiseen saisi aikaiseksi.

Itellä varmaan ufoxin iso ilmankostutin vei suurimman osan sähköstä, mutta kun hinnat on mitä on niin ei viitsinyt tinkiä mukavuudesta. Näillä kulutuksilla ihan sama mitä sähkönhinta on kiinteässä, mutta pörssisähkön kanssa jos jotain 1-2€ kwh maksaisi niin pitäisi jo miettiä tekeekö jotain toimenpiteitä.
 
Heh, ollaan ihan samassa veneessä. Täällä tosin viime vuoden vuosikulutus oli 1225 kWh (102 kWh/kk). Ei ole tehnyt tosin mieli kauheasti sähkösaunaa lämmitellä tuolla 11,79 snt/kWh-hinnalla. Siksi olisin nyt kallistumassa pörssisähkön suuntaan ja kokeilla millaista vihkiytyneisyyttä kulutuksen ajoittamiseen saisi aikaiseksi.
Ei noin pienellä kulutuksella mitään järkevää säästöä saa aikaan ajoittamisella. Mun mielestä ihan turhaa stressaamista (toki kaikille sallittakoon toimia kuten haluaa). Isoimman säästön saat mahdollisimman halvalla kuukausimaksulla oli sitten pörssi tai kiinteä sopimus kyseessä. Ilman kikkailua.
 
Vattenfallin pörssiä tosiaan tuossa tapauksessa 6kk ilman kuukausimaksua.

Sun vuoden sähkölasku on 140€?
Perusmaksu 3€/kk päälle eli 180 €.

Ei noin pienellä kulutuksella mitään järkevää säästöä saa aikaan ajoittamisella. Mun mielestä ihan turhaa stressaamista (toki kaikille sallittakoon toimia kuten haluaa). Isoimman säästön saat mahdollisimman halvalla kuukausimaksulla oli sitten pörssi tai kiinteä sopimus kyseessä. Ilman kikkailua.
Ajoitus nyt lähinnä sen suhteen, että lämmittääkö saunaa ja peseekö pyykit mihin aikaan ilman sen kummempaa stressaamista. Mutta joo, hiustenhalkomistahan se taitaa lähinnä olla. Ehkä tartun myös tuohon Helenin kevättarjoukseen.
 
Itelle tuli kanssa sama tarjous heleniltä, mutta en ole ottamassa. Toiveissa että soppareiden hinnat laskee alle 7 kesällä
 
Tää on jännä yleinen konsensus, että kesällä sopimusten hinnat laskisi. Mutta onko tälle oikeasti mitään perustettta tai tilastodataa? Itsekin siis olen sen varaan aina laskenut, mutta aloinpahan vaan miettiä.. Kesällähän tuleva talvi on entistä lähempänä ja vähemmän aikaa halpaa kesää jäljellä. Jos siis puhutaan 3-6 kk soppareista. Eikä varmaan kukaan pelkäksi kesäksi kyttää halpoja kiinteitä, vaan ennemminkin talveksi. Noissa pitkissähän ei pitäisi olla mitään merkitystä vuodenajalla, kun saman verran niihin tulee kesää ja talvea kuitenkin mukaan ja kyllä varmaan sähköyhtiöiden päässä osataan hinnoittelu laskea "oikein".

Itse näitä mietin, kun pitäisi kohta päättää, tarttuuko Lumpeen jatkotarjoukseen (8,1 snt/kwh 24kk) vai odotteleeko parempaa. Harmi, kun ei ehtinyt siihen 6,98 soppariin tarttua silloin, kun alkupäivän sai vielä syksyyn

Edit: Googlailinpas mielenkiinnosta hieman. Löytyi Väreen tekemä pintapuolinen katsaus aiheesta. Tulos oli, että mitään tilastollisesti merkittävää eroa ei ole ollut ainakaan v. 2006 - 2020 tehtyjen määräaikaisten sopimusten hinnoissa sen suhteen, milloin ne oli solmittu.

Toki kyseessä on sähköyhtiön oma tutkimus omista sopimuksistaan, mutta varmaan kohtuu iso otanta kuitenkin. Eikä tässä kaiketi oma lehmä ole ojassa suuntaan eikä toiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Kiinteiden sopimusten hinnoittelun pohjana on futuurit ja ne ovat tilastollisesti alhaisimmillaan vuoden aikana keväällä/alkukesästä. Itsellä myös tilanne missä 24kk kiinteä on päättymässä tässä keväällä ja pitäisi katsella uutta vaihtoehtoa tilalle.
 
Vuoden sopparia jos meinaa niin juhannukseen mennessä ottaisin kiinni. Sitten voi alkaa nousemaan.
 
Turku Energia tarjosi 24 kk jatkoa.

Perusmaksu 4.15 euroa/kk
Energiamaksu 7.78 snt/kWh

Nyt on käsi päässä. Kulutus noin 11000 kWh vuodessa. Pitäsköhön vain liipaista ja unohtaa tämä taas pariksi vuodeksi. :x3:
 
Vattenfallin pörssiä tosiaan tuossa tapauksessa 6kk ilman kuukausimaksua.

"Ensimmäinen mahdollinen aloituspäivä on 16 arkipäivää sopimuksen tekopäivästä tai kun nykyinen määräaikainen sopimuksesi päättyy. Mikäli nykyinen määräaikainen sopimuksesi on päättymässä 90 päivän sisällä, antamasi aloituspäivä tarkistetaan ja muutamme sen tarvittaessa oikeaksi."

Nykyinen soppari päättyy 30.6., joten täytyisi vielä pantata päätöstä 10 päivää. Vieläköhän tämä tarjous olisi silloin voimassa?
 
Viimeksi muokattu:
Turku Energia tarjosi 24 kk jatkoa.

Perusmaksu 4.15 euroa/kk
Energiamaksu 7.78 snt/kWh

Nyt on käsi päässä. Kulutus noin 11000 kWh vuodessa. Pitäsköhön vain liipaista ja unohtaa tämä taas pariksi vuodeksi. :x3:

Max. 100€ vuodessa häviää eli vajaa kympin kuussa.
 
"Ensimmäinen mahdollinen aloituspäivä on 16 arkipäivää sopimuksen tekopäivästä tai kun nykyinen määräaikainen sopimuksesi päättyy. Mikäli nykyinen määräaikainen sopimuksesi on päättymässä 90 päivän sisällä, antamasi aloituspäivä tarkistetaan ja muutamme sen tarvittaessa oikeaksi."

Nykyinen soppari päättyy 30.6., joten täytyisi vielä pantata päätöstä 10 päivää. Vieläköhän tämä tarjous olisi silloin voimassa?
Aika pitkään tämä tarjous on kai on ollut jo. Liekö tosin vain tuon suoran linkin takana ettei Vattenfallin sivuilta klikkailemalla löydy, en tiedä.. Jos tällainen "piilotarjous" niin varmaan tuo pysyy, ihan hyvä täky haalia asiakkaita tuo 6 kk ilman kk-maksuja. Itse laitoin Lumpeen pörssin jatkoksi, odottelin tähän päivään asti kun kk-maksuttomuus loppuu itsellä siellä 22.6. Kuitenkin näytti nyt mahdolliseksi aloittaa viimeistään 20.6. joten siitä lähtien sitten.. Muutenkin kun katsoin huhti-, touko- ja kesäkuuta niin jännästi oli paljonkin tyhjää ts. päiviä joista sopparia ei saa alkamaan.
 
On nämä Väreenkin ehdot kai tiukentuneet:

"Sopimus alkaa 1.10.2024 ja on voimassa määräaikaisena 31.3.2025s aakka. Kyseessä on määräaikainen sähkösopimus, jonka
kuukausimaksua ja energianhintaa Väreellä ei ole oikeutta muuttaa muutoin kuin kulloinkin voimassa olevissa yleisissä sähkönmyyntiehdoissa (SME) mainituilla perusteilla. Asiakkaan sähkönkäyttöpaikan vaihtuessa ei asiakkaalla ole oikeutta yleisistä sähkönmyyntiehdoista (SME) poiketen
irtisanoa sopimusta, vaan sopimus siirretään asiakkaan uuteeno soitteeseen. Asiakas on Väreen pyynnöstä velvollinen toimittamaan
Väreelle selvityksen käyttöpaikan vaihdoksesta (esim. kopiovuokrasopimuksesta tai kauppakirjasta
). Mikäli asiakas irtisanoo
sopimuksen ennen määräajan päättymistä, Väreellä on oikeus periä asiakkaalta sopimussakko. Sopimussakon suuruus on asiakkaan sopimuksen energian hinnan ja voimassa olevan vastaavan sopimuksen
energian myyntihinnan erotus sopimuksen päättymishetkellä, kerrottuna käyttöpaikan sähkönkulutusennusteella jäljellä olevalle sopimuskaudelle. Sopimussakon suuruus on vähintään 100 €"
Jännä juttu tuo kopion toimittaminen, ei taida olla kyllä oikeasti mitään perusteita vaatia esim. kauppakirjaa nähtäväksi, kun muutenkin sopimus jatkuu uudessa paikassa. Muutenhan tuo on ihan validi muutos SME-ehtoihin, jos asiakas suostuu.

AP:lle vielä sellainen muistutus, että tarkistas ne ehdot, jotka ovat olleet voimassa sopimuksesi tekemisen hetkellä. 50 e sakon kanssa ainakin Turku Energia kunnioitti vanhoja sopimushetken ehtoja (kuten pitääkin). Määräaikaisen sopimuksen ehtoja heillä ei ole mahdollisuus vapaasti muuttaa sopimuksen aikana.
 
Kyllähän tälläiset ehdot on yksiselitteisesti kuluttajansuojalain vastaiset. Ihan uskomatonta, että tuollaista edes kehdataan mennä viralliseen sopimusasiakirjaan laittamaan.. Millähän perusteella Väre olettaa, että asiakas ylipäätään pystyy siirtämään sopimuksen uuteen osoitteeseen tai ylipäätään muutto kohdistuu Suomen rajojen sisälle tai ylipäätään rakennukseen joka on kytketty sähköverkkoon?

Mikä tuossa nyt on ihmeellistä? Väre siis 100% takaa että muutit sitten vaikka vuodeksi koreaan, venäjälle tai jenkkeihin he toimittavat samoilla hinnoilla sinulle sähkön kuin nytkin. Eikä Väreellä ole oikeutta muuttaa tuota sopimustaan vaikka asiakas lähtee esim. vaihto-oppilaaksi. Ihan hyvä diili...
 
Turku Energia tarjosi 24 kk jatkoa.

Perusmaksu 4.15 euroa/kk
Energiamaksu 7.78 snt/kWh

Nyt on käsi päässä. Kulutus noin 11000 kWh vuodessa. Pitäsköhön vain liipaista ja unohtaa tämä taas pariksi vuodeksi. :x3:
Todella hyvä.
 
Toisaalta jos he siirtävät kuluitta sinun sopimuksen uuteen paikkaan, niin kai senkin voit hyväksyä?

Ei nyt voi tyhmempää ehtoa keksiä. Sopiva sopimus eri asunnoissa voi olla hyvin eri. Siinä uudessa asunnossa voi olla jo sopimus. Siihen uuteen asuntoon voi muuttaa kaksi henkilöä joilla on tuollaiset sopimukset eri yhtiöiltä.

Mutta sinänsä. Ottaa joltain muulta niin välttyy itse tuollaiselle altistumisesta.
 
Otin vajaa pari vuotta sitten Helenin 24 kk:n määräaikaissopimuksen riistohintaan 11,79 c/kWh + perusmaksu 3 €/kk.

Nyt Helen lähetti uudet sopimustarjoukset, jotka ovat voimassa 28.3. saakka. Määräaikainen Perussähkö (24 kk) 7,99 c/kWh + perusmaksu 3,99 €/kk.

En ole seurannut sähkön hintoja ja nyt pitäisi sitten päättää, että otanko tuon tarjouksen vai odotanko vielä. Viimeksi kun odotin, enkä tarttunut ekaan tarjoukseen, niin eihän siinä hyvin käynyt. En nyt osaa arvella, että millainen seuraava tarjous olisi, jos nyt tämän saadun tarjouksen hylkään. Pörssisähköön en ole menossa, koska en pysty käyttämään vuorokauden "halpoja" tunteja. Sellainen kutina on, että tartun nyt tuohon saatuun tarjoukseen, vaikka kallistahan se vieläkin on.

Kyseessä on kerrostaloasunto, jossa sähkön vuosikulutus on n. 2000 kWh ja suorasähkölämmitteinen mökki, jonka vuosikulutus on ilmalämpöpumpun hankkimisen jälkeen ollut n. 4000-4700 kWh.
Katsoin sen verran huonosti, että kaksi tuntia myöhemmin sähköpostiini tullut kerrostaloasuntoa koskeva sopimustarjous oli kalliimpi kWh-hinnaltaan kuin aiemmin tullut mökkiä koskeva tarjous. Siis mökille sähköä hintaan 7,99 c/kWh ja kerrostalokotiin 8,15 c/kWh, perusmaksu molemmissa 3,99 €/kk. Aiemmin Helenin sähkösopimuksissa ei ole ollut eroa hinnassa kulutuspaikkojen välillä. Mistähän hintaero johtuu?
 
Sitähän käsiteltiin tuossa muutama viesti sitten. Kuitenkin ovat ehtoihinsa kirjanneet, että sähkösopimus on vietävä mukanaan uuteen kohteeseen vaikka muuttaisit veneen alle, kohteessa on jo sopimus jonkun muun nimissä tai ulkomaille.
Onko yleisissä sopimusehdoissa mainintaa sittä että käyttöpaikka pitää olla Suomessa? Väreen sopimushan sitoo myös sähkön myyjää. Tuohan on hyvä keino viedä halpa sähkösopimus muuttokuormana Saksaan:hmm:
 
Tyhmää rautalangasta vääntöä, mutta noita PKS Priiman kiinnityksiä mietin.

Olenko ymmärtänyt mitään väärin seuraavan kuvitteellisen esimerkin perusteella:

Kuukauden toteutunut Spot-keskiarvo: 7 snt/kWh
Kuukaudelle tehty kiinnitys: 8 snt/kWh
Omalla käytöllä toteutunut kulutusvaikutus: +1 snt/kWh

Puhtaalla pörssillä hinta olisi ollut 8 snt/kWh ja tuolla kiinnitetyllä 9 snt/kwh. Onko se tosiaan näin suoraviivaisen yksinkertaista? Mitkään piikit tai yksittäiset päivät suuntaan tai toiseen eivät muuta tilannetta pörssin ja kiinnitetyn hinnan välillä?
 
On juuri näin yksinkertaista. (Plus marginaalit molemmissa tapauksissa)
 
Pörssisähkö vs. kiinteä vertailua jälkiviisaana:

Varmaan moni täältä otti syksyllä Koilis-Satakunnan Sähkön 6kk tarjouksen, joka osoittautukin ihan hyväksi valinnaksi. Itsekin otin aikasähköllisen sopimuksen 9/23-3/24 välille. Vertailin nyt olisiko pörssisähkö tullut halvemmaksi/kalliimmaksi ja lopputulos on oikeastaan ihan saman hintainen. Pörssisähkölle laskin 0,43snt marginaalin, jolla KSATin nyt loppunut kiinteäsopimus jatkuu. Käytin liukuri.fi laskuria tähän. Laskuun käytetty siirto-osiota, koska kiinteään sähköhintaan ei tuolla näköjään voinut laittaa aikasähkön hintoja. Laskennalla ei ole väliä, mutta termit ovat väärin (älkää hämääntykö). Kohteena 180m2 OKT, lämmitysmuotona sähköiset lattialämmitys ja patterit, 2x ILP ja varaava takka. Yölle ajastettu LVV ja lattialämmitykset. 5hlö lapsiperhe. Sähköä ei mitenkään erityisesti säästelty tai kulutettu pörssihintojen mukaan vaan eletty normaalia elämää.

Screenshot from 2024-03-26 14-34-37.png

Nyt mennään kesä tuolla automaattisesti KSATin jatkuvalla 0,43 marginaalilla + 4,46e kk-maksulla. Syksymmälle sitten taas varmaan joku vastaava 6kk sopimus etsintään.
 
Tyhmää rautalangasta vääntöä, mutta noita PKS Priiman kiinnityksiä mietin.

Olenko ymmärtänyt mitään väärin seuraavan kuvitteellisen esimerkin perusteella:

Kuukauden toteutunut Spot-keskiarvo: 7 snt/kWh
Kuukaudelle tehty kiinnitys: 8 snt/kWh
Omalla käytöllä toteutunut kulutusvaikutus: +1 snt/kWh

Puhtaalla pörssillä hinta olisi ollut 8 snt/kWh ja tuolla kiinnitetyllä 9 snt/kwh. Onko se tosiaan näin suoraviivaisen yksinkertaista? Mitkään piikit tai yksittäiset päivät suuntaan tai toiseen eivät muuta tilannetta pörssin ja kiinnitetyn hinnan välillä?

Vastaan erityisesti korotettuun osaan. Ne kaikki piikit ovat tuossa lasketussa ja toteutuneessa kulutusvaikutuksessa mukana.

Radikaalisti erilaisella tuntikulutuksella se kulutusvaikutus voisi olla vaikka +10 senttiä per kWh.

En sanoisi siinä olevan mitään erityisen yksinkertaista. Toisaalta tavanomaisessa tapauksessa se kulutusvaikutus ei ole kovin suuri kumpaankaan suuntaan. Suuren kulutusvaikutuksen saa lähinnä aikaan vaikkapa jos käyttää muutoin hyvin vähän sähköä, ja ajoittaa suuren määrän kulutusta esim. kiukaalla kalleimille tunneille. Kuitenkin hetkellisesti muutaman tunnin ajan aamulla ja illlalla, voi hinta olla 10-15 senttiä korkeampi hinta kuin muutoin.
 
Pörssisähkö vs. kiinteä vertailua jälkiviisaana:

Varmaan moni täältä otti syksyllä Koilis-Satakunnan Sähkön 6kk tarjouksen, joka osoittautukin ihan hyväksi valinnaksi. Itsekin otin aikasähköllisen sopimuksen 9/23-3/24 välille. Vertailin nyt olisiko pörssisähkö tullut halvemmaksi/kalliimmaksi ja lopputulos on oikeastaan ihan saman hintainen. Pörssisähkölle laskin 0,43snt marginaalin, jolla KSATin nyt loppunut kiinteäsopimus jatkuu. Käytin liukuri.fi laskuria tähän. Laskuun käytetty siirto-osiota, koska kiinteään sähköhintaan ei tuolla näköjään voinut laittaa aikasähkön hintoja. Laskennalla ei ole väliä, mutta termit ovat väärin (älkää hämääntykö). Kohteena 180m2 OKT, lämmitysmuotona sähköiset lattialämmitys ja patterit, 2x ILP ja varaava takka. Yölle ajastettu LVV ja lattialämmitykset. 5hlö lapsiperhe. Sähköä ei mitenkään erityisesti säästelty tai kulutettu pörssihintojen mukaan vaan eletty normaalia elämää.

Screenshot from 2024-03-26 14-34-37.png

Nyt mennään kesä tuolla automaattisesti KSATin jatkuvalla 0,43 marginaalilla + 4,46e kk-maksulla. Syksymmälle sitten taas varmaan joku vastaava 6kk sopimus etsintään.

Tuohan antaa uskoa että talveksi otetut 6kk:n 7snt/kWh ovat varsin hyviä soppareita.

BTW: Ottaisin tosin 7snt/kWh heti 24kk sopimuksen jos siihen hintaan niitä olisi tarjolla. Kesän pörssisähköoptimointi (aurinkopaneelit, sähköauto, etätyö, sääennuste, tuuliennuste) ei oikein napostele, mutta harrastus se on *askakin harrastus.
 
Hei näkeekö jostain mitkä yritykset / niiden sopparit voi ottaa alkamaan esim 6kk päästä?

Voisin periaatteessa jo katsoa loppukesälle jatkoa jos joku fiksu vuoden määräaikainen löytyisi. :)

Edit. ajatusvirhe.
 
Täällä oli kanssa KSS 6kk sopimus. Talvella ei ollut varsinaisesti mitään optimointeja, otin LVV, jne. ohjaukset pois. Kyseessä vanha omakotitalo suorasähkölämmitys, muutama tulisija, jotka eivät ole vaaraavia ja ILP.
1711522870560.png
 
Onko tämä koko 6kk ajalta. Eikös nämä pitäisi ottaa aina kk kerrallaan, että se näyttää oikein.
 
Mitkään piikit tai yksittäiset päivät suuntaan tai toiseen eivät muuta tilannetta pörssin ja kiinnitetyn hinnan välillä?
Vastaan erityisesti korotettuun osaan. Ne kaikki piikit ovat tuossa lasketussa ja toteutuneessa kulutusvaikutuksessa mukana.

Radikaalisti erilaisella tuntikulutuksella se kulutusvaikutus voisi olla vaikka +10 senttiä per kWh.

En sanoisi siinä olevan mitään erityisen yksinkertaista. Toisaalta tavanomaisessa tapauksessa se kulutusvaikutus ei ole kovin suuri kumpaankaan suuntaan. Suuren kulutusvaikutuksen saa lähinnä aikaan vaikkapa jos käyttää muutoin hyvin vähän sähköä, ja ajoittaa suuren määrän kulutusta esim. kiukaalla kalleimille tunneille. Kuitenkin hetkellisesti muutaman tunnin ajan aamulla ja illlalla, voi hinta olla 10-15 senttiä korkeampi hinta kuin muutoin.
Kysymys koski piikkien vaikutusta pörssi vs. kiinnitetty ja siihen vastaus on ihan yksiselitteinen: mitään eroa ei ole.

Kulutusvaikutus = pörssihinnan maksamista, oli sitten kyseessä suora pörssi tai kiinnitetty.
 
5.5. loppuu vanha määräaikainen Vattenfallilla. Fortumilta tarjosivat nyt pörssisähköä Spot + marginaali (0,59c/kWh) ja 3kk ajaksi kk-maksu 4,90€/kk pois. Tuohon en nyt äkkiseltään ole tarttumassa kun esim. Väreeltä saa jo suoraan netistä halvemman spot + 0,39 c/kWh + 4,95€/kk. Kulutus meillä kesällä kuitenkin pyörii jossain 800-1000 kWh tietämillä koska taloudessa kaksi sähköautoa. Talveksi kuitenkin määräaikainen olisi mieltä rauhoittava ratkaisu, joten mistä kannattaa määräaikainen ottaa tällä hetkellä.
 
Ja Heleniltä vielä halvemmalla.
 
Mikä on ollut viimeisen 2 vuoden ikkunassa matalin tarjolla ollut pörssisähkön perusmaksu, ja mihin/millaiseen sopimukseen tätä on tarjottu?
 
Onko joku onnistunut tinkaamaan Heleniltä parempaa sähkösopimusta kun tuo 4€/kk 7,99snt/kwh 24kk? Esim. matalammalla kuukausimaksulla? Etenkin tuo nykyistä korkeampi kk-maksu ei houkuta, kun aikanaan ehti tottua 0€/kk soppareihin.

E: soitin, ja helenin jäbä sanoi että tinkivaraa ei ole. Jos tässä aspa-puhelussa tehdään soppari, se on kalliimpi mitä tekstarilla saatu tarjous.
 
Viimeksi muokattu:
sähköyhtiöt on nyt ottaneet linjan, että mitään henkilökohtaisia tarjouksia ei tehdä, olen kilpailuttanut läpi useita yhtiöitä ja noita soppareita on useampi kuin yksi joten olisi luullut, että sillä on jotain merkitystä.
 
Taidan itse tarttua tuohon Helenin jatkotarjoukseen (3,99e/kk, 7,99s/kWh), omalla kohdalla vuosikulutus 2500-3000kWh, joten jos nyt kesäksi vielä sentin halpenee, niin ei ero niin kauhea ole. Enkä oikein usko että kuukausimaksut olisi paljoa muuttumassa noissa 24kk soppareissa.

Ei vaan jaksa alkaa taas stressaamaan kesäksi tuon kanssa, kerta kulutus omalla kohdalla on loppujen lopuksi aikas pientä vuositasolla...
 
Kesäks pörssi ja Helen alkamaan 3kk päästä? Vai onks siinä joku rajoitus?
 
Mikä on ollut viimeisen 2 vuoden ikkunassa matalin tarjolla ollut pörssisähkön perusmaksu, ja mihin/millaiseen sopimukseen tätä on tarjottu?
Keravan energialta sai viime syksynä 0e/kk toukokuun loppuun, eli itselläni lokakuun alusta alkaen, joten 8kk ilman kuukausimaksua, mahdollisesti tämän sai jo aiemminkin. Toistaiseksi voimassa oleva ja marginaali 0,59 c/kWh.
 
Omavoimalta saa priiman jollain 0,x €/kk perusmaksulla loppuvuodeksi. Spot + 0,45 snt/kWh ja/tai kiinnitykset jos haluaa. Jostain syystä ei näy sivuilla, mutta asiakaspalvelu tunnisti tarjouksen kun soitin. Väitti, että jossain Omavoiman sivuillakin se sama pitäisi olla (en löytänyt).
 
Toivottavasti on vielä saatavilla noin viikon päästä, kun olen joka tapauksessa siirtymässä PKSltä OmaVoimalle saman Priiman pariin heinäkuusta alkaen. Normaalistikin aavistuksen pienempi kiinnityshinta (0,088 snt/kWh) ja kk-maksu -0,55 €/kk. Pieni ero 20000 kWh/vuosi, mutta joka tapauksessa halvempi niin ei ole järkeä olla vaihtamatta.

Ja kuten @bowtie81 totesi niin sähköyhtiöt ei näytä antavan mitään tarjouksia tiskin alta. PKSsältä ei tippunut mitään kk-alennuksia erikseen kysyttäessä vaikka ilmeisesti vielä syksyllä tämä on ketjun mukaan onnistunut.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
288 911
Viestejä
4 952 935
Jäsenet
79 554
Uusin jäsen
BigBen3

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom