- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 61
Ei pidä tuijottaa pelkästään sitä, millä se sähkö on tuotettu, koska täällä tuotetaan suoraan lämpöenergiaa esimerkiksi puulla. Suomessa käytettiin puupolttoaineita lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2024 22 miljoonaa kiintokuutiometriä (43,1TWh). Mikäli puun polttamisesta tulee 395g/kWh CO2-päästöjä, niin tuosta tulee vajaa 17 miljoonaa tonnia CO2-päästöjä. Ja tuohon päälle vielä kotitalouksien polttama puu (7 miljoonaa kuutiometriä?) CO2-päästöjen lisäksi puunpoltosta muodostuu esimerkiksi pienhiukkasia, erityisesti silloin jos sitä puuta ei osata polttaa oikein. Ja yllättävän moni ei osaa.Suomessa kulutettu sähkö on jo niin vähähiilistä, että uusi ydinvoimala ei juurikaan parantaisi tuota. Se pieni määrä mitä vielä tuotetaan hiili-intensiivisesti on katoamassa ihan jo muutenkin.
Suomi ei todellakaan ole sosialistinen valtio, vaan markkinatalouden säännöillä toimiva kapitalistinen valtio. Se, että meillä on myös kattava sosiaaliturvaverkosto, ei tarkoita, että Suomi olisi sosialistinen valtio. Valtion omistusosuudet teollisuudessa ovat jotain nollan ja minimaalisen väliltä ja eikä myöskään tuotanto ole mitenkään valtion puolesta keskusjohdettua.
Keskustelu sosialismin määritelmästä menee jo tämän ketjun aiheen ulkopuolelle, mutta tässä lainaus Wikipediasta:
Sosialistit ovat erimielisiä siitä, miten laajalle yhteisomistus pitäisi ulottaa. Maltilliset näkevät tavoitteena sekatalouden, jossa eräät hyvinvoinnin kannalta keskeiset osa-alueet (koulutus, terveydenhuolto) ovat yhteiskunnan järjestämiä, mutta talous muutoin on pääosin markkinatalous.
Ylläolevan lainauksen perusteella luonnehtisin Suomea sosialistiseksi valtioksi. Ehkä sitten hieman maltillisemmaksi semmoiseksi.