Takaisku on aika kevyt määritelmä puhtaalle rahanpoltolle. Ehkä joku 90% siihen käytetyistä tutkimusvaroista on Mars lentoihin suuntautuvaa unelmaa ja se ei ole edes mikään salaisuus. Spacex on huippukannattavia osia sitä en kiistä. Ne osat muistuttavat hyvin paljon sitä mitä Teslakin oli alunperin, tarkan markan innovaatiotaloa.
Syy siihen miksi muut avaruusyhtiöt eivät ole edelleenkään lähdössä tuohon rakettien kierrätykseen mukaan on se, että saatava hyöty on verrattain matala kun taas siihen käytettävä kapitaali on hyvin suuri.
No nyt on kyllä tuuheaa paskapuhetta.
Ensinnäkin jo olemassaolevat Falcon-sarjan raketit ovat laskeneet laukaisujen kuluja todella paljon, ja nimenomaan uudelleenkäytettävyyden ansiosta. Vaikka Starshipin kehityksen motivaationa onkin Muskin Mars-unelmat, se olisi myös muuhun avaruustutkimukseen erittäin hyödyllinen. Esimerkiksi joku nykyisen Etelämantereen tutkimusaseman kaltainen voisi olla mahdollista rakentaa Kuuhun jos/kun Starship saadaan toimimaan luotettavasti. Tämän lisäksi sen kehitykseen käytetyt varat ovat suhteellisen pieniä verrattuna esimerkiksi SLS:n kehitykseen, joka on NASAn uudelleenlämmitettyyn sukkulateknologiaan perustuva kertakäyttöinen raketti.
