Ruuan hinnan kehitys Suomessa 2022 - inflaatio iskee!

Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 684
Mä halusin muutama päivä sitten ostaa sipsejä ehkä noin kuukauden jälkeen. Viimeksi noiden halpojen 300g pussien hinta on ollut jotain 1,78e. Nyt tyrmistyin kun ne olivat nousseet jonnekin >2,2e hintoihin, s-marketissa. Jätin ostamatta. Lidlissä taitaa olla vielä vanhat hinnat mutta veikkaan niiden kohta seuraavan.

Mikähän noidenkin hintoja vetää ylöspäin, perunan ei ainakaan, eli olisko se rasva tai energia. Noihin liittyen tuostahan oli uutinen että tälläisten "herkkujen" kysyntä on noussut. Sinänsä se ei kai ole kovin odottamatonta. Koska noi on perinteisesti ollut varsin edullisia.

Wc-paperia en ole kai pikkuseen aikaan ostanut. Mielestäni yleensä olen maksanut jotain ehkä 25 senttiä rulla. En äkkiseltään pysty kaivamaan mistään vanhoja hintoja. Nyt jos maksaa enemmän, niin ei kai se juurikaan vaikuta silti. Luulisin että yksi 8 rullan pakkaus voisi mulla riittää nyt ainakin 3 viikkoa. Harmi kun ei tullut niitä ostettua etukäteen hieman.

Mulla on vielä kilo kahvia jäljellä, viimeiset ostin viime black fridayna noin 2e-2,25e paketti. Mulla oli jotain ehkä 6-7 kiloa kun ei ollut mitään hajua minkä verran kahvijauhoja tulee käytettyä kuukaudessa. Oon miettinyt että kun avaan toiseksi viimeisimmän niin ottaisin ylös tarkkaan koska ja kuinka monta kertaa siitä voi keittää kahvia. Noi halpakahvit taitaa edelleen olla jotain vähintään 3 euroa, ei kiinnostaisi ostaa siihen hintaan.

Samaten rapsiöljyä ostin pari kuukautta sitten pari litran pulloa ylimääräistä, mutta noilla ei kyllä kovin pitkään pärjää. Plus toki ei noilla etukäteen ostamisilla oikein säästä mitään. Silti, se on kivempaa ostaa ns. vanhaan hintaan :)

Juu, rulla ei kerro mitään voi olla firman keltaista lehtipaperista 4xkerrokseen ja kuinka pitkä on paperi, eipä ole mitään standardia joten ei myöskään vertailukohtaa.
Niissä kyllä lukee arkkien määrä, ja pituus.
 
Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
2 200
Oman hintaseurannan mukaan WC-paperi on yleisesti noussut noin 20-25% eli ei dramaattisesti verrattuna esim. ruokaan. Taisin ostaa viimeksi Lambia tarjouksesta 40rll (5*8) yhteensä hintaan 11,90€ 3 viikkoa sitten. Pienemmissä erissä hinnat ovat juuri nousseet mainitsemani 25%, eli esim. Lidl:stä en enää ostele wc-paperia koska hinnat ja valikoima muuttuneet tänä vuonna.
Itse en käy Lidlissä enää ylipäätään. Miltei kaikki tuotteet muualla Prisma/Citymarket ketjuissa Halvempia.

Lidlissä on vielä oma inflaation Lidl-lisä. Tänään nauroin kun Salessakin oli halvempaa lauantaimakkaraa kuin Lidlissä :D
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Mä olen tässä hiljattain katsellut mun parin vuoden kulutuksia. Ei silti tämänkään vuoden puolella tapahtuneista hintojen nousuista huolimatta, olen mulla mennyt yhtään sen enempää rahaa ruokaan.
Mitä ihmettä muka syöt jos ei mene yhtään enempää rahaa ruokaan? Vai oletko sitten vain vähentänyt syömistä tai vaihtanut halvempiin ruokiin sitä mukaa kun hinnat on nousseet?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
Mitä ihmettä muka syöt jos ei mene yhtään enempää rahaa ruokaan? Vai oletko sitten vain vähentänyt syömistä tai vaihtanut halvempiin ruokiin sitä mukaa kun hinnat on nousseet?
Veikkaan että tässä ei olle kiinnitetty huomiota mm. shrinkifikaatioon eli ostettu sama setti kun aiemmin huomaamatta että jokaisesta tuotteesta on hävinnyt se 10-50g tuotetta.
 
Joo, tässä tapauksessa on siis käytännössä syöty vähemmän. Vaikea kyllä kuvitella, että miten tässä tilanteessa voisi olla käyttämättä enempää rahaa ruokaa, ellei sitten ole samalla muuttanut ruokailu- ja ostostottumuksiaan. Kuitenkin monien ihan perusjuttujenkin, kuten vaikkapa kaurahiutaleiden hinta on selvästi noussut.
 
Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
2 200
Veikkaan että tässä ei olle kiinnitetty huomiota mm. shrinkifikaatioon eli ostettu sama setti kun aiemmin huomaamatta että jokaisesta tuotteesta on hävinnyt se 10-50g tuotetta.
Itse haen sapuskat Salen ilta-alesta, punalaputetut viimeinen aukiolotunti 60 %. Lihaa kanaa leipää pakastimet täynnä.
Ruokaan käytettävä raha pienentynyt, bonukset ja maksutapaetu päälle.

Vaivansa toki lähteä esim. klo 22 ostoksille, mutta täällä onneksi aikaistettiin nyt iltamyyntiä 21 alkaen niin onkin 23 asti ostoaikaa.
Inflaation alla mitä AIEMMIN tulee, sen paremmin tarjouksia saa. Kaikki menee.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 684
Mitä ihmettä muka syöt jos ei mene yhtään enempää rahaa ruokaan? Vai oletko sitten vain vähentänyt syömistä tai vaihtanut halvempiin ruokiin sitä mukaa kun hinnat on nousseet?
Joo mä olen tietysti tehnyt muutoksia joihinkin ostamaani ruokiin.

Veikkaan että tässä ei olle kiinnitetty huomiota mm. shrinkifikaatioon eli ostettu sama setti kun aiemmin huomaamatta että jokaisesta tuotteesta on hävinnyt se 10-50g tuotetta.
No silloin mä olisin laihtunut, ja se olisi vielä parempi juttu.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Lidlikin tekee varsin hyvää tulosta, kumma juttu kun siitä ei koskaan uutisoida..

1900 miljoonaa liikevaihto, 70 miljoonaa tulos.

Onko tuo hyvä tulos, en hajua miten konsernilla jutut menee, vetääkö IKEA tyyliin, vain Bayer tyyliin.

Oiskohan tällä jotain yhteyttä ruuan hintojen nousuun?
Keskon tulos kaikkien aikojen paras.
Todennäköisesti myös S-ketjun tulos samaa suuntaa.
Ahneita ketjuja, tuskin tuottajat saavat paljon enempää kuin aiemminkaan?
Linkki aika kuoleen näköinen.

Kesko 2021
Liikevaihto 11 3000 miljoonaa euroa, liikevoitto 775 miljoonaa. tulos ennen veroja 527milj

Satunnaisesti, Järvenpään cittari, 2021/7 liikevaihto 45miljoonaa tulos 2 miljoonaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
No silloin mä olisin laihtunut, ja se olisi vielä parempi juttu.
No en usko paljon vaikuttaa painoon jos syö kuukaudessa lauantaimakkaraa 100g vähemmän tai viikossa kaksi tomaattia ja kaksi perunaa vähemmän. Tai että syö 300g naturel kanansuikaleiden sijaan 300g "miedosti suolattuja" kanasuikaleita jossa on 15% vettä.
Mutta siitä huolimatta maksat ruustasi enemmän vaikka luulet käyttäväsi saman verran rahaa mutta et ota huomioon pakkausten pienenemistä. Tai itseasiassa pakkaus on monesti samankokoinen mutta sisältöä vähemmän.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Plussakortin Oma etu -tarjouksena tällä viikolla Reissumies tosi ohut ruis 175 g hintaan 0,95 e, alennus 17-24 %. Ihan kiva, mutta omassa kaupassa kyseinen leipä 0,99 e muutenkin, merkitty hyllyyn 4,5 vkoa kestäväksi tarjoukseksi, olisikohan pitänyt laskea alennushinta siitä. En tiedä onko tuo oma kauppa -konsepti enää käytössä, aikoinaan kun nuo alkoivat ne tuli kauppaan jonka oli valinnut jossain webbipalvelussa omaksi kaupakseen.
Pluskortin idea on nimenomaan tuossa. Tuotteella kaksi hintaa, ilman pluskorttia ja pluskortilla, ja niiden välillä on jokin ero. jota mainostetaan.

Markinoitu alennus pitää olla todellinen, jos myymälä myy ilman pluskorttia eurolla ja pluskortilla ,96 euroa, niin ei sitä voi mainostaa 17% eduksi.

Tuossa ilmeisesti kauppa mokannut, myy ilman pluskorttia liianhalvalla, tai sitten keskot ja hintalaput väärin.

Vuodenvaihteessa alennusten osalta tulee muutoksia, ilmoitettava alinhinta 30pv sisään ei koske nopeasti pilaantuvia, en tiedä voiko tuota kiertää etukorteilla. vai mennääkö samaan tyyliin että vertailuhinnaksi kelpaa ilman etukorttia tarjottu hinta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
464
1900 miljoonaa liikevaihto, 70 miljoonaa tulos.

Onko tuo hyvä tulos, en hajua miten konsernilla jutut menee, vetääkö IKEA tyyliin, vain Bayer tyyliin.
Eihän tuo tulos kaikkea kerro, esim laskuttaako emokonserni Suomen Lidliltä jotain ja suorat vertailut kauppiasvetoisten K-kauppojen ja osuuskunnallisen S-ryhmän kanssa vaikeaa kun kaikilla liiketoiminnassa eroavaisuuksia.
 
Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
2 200
Mikä on tämän hetken halvin ruokakauppa teillä?

Lidlissä oli taas niin kallista, että piti kävellä viereiseen Prismaan. Sain saman ostoskorin 3 euroa halvemmalla.
Citymarketissa oli tietty tuote kalliimpi, sielläkin säästöä tosin olisi 2,50 euroa.

Pitää myös muistaa, että S antaa bonuksia, eli vaikka ruoan kehitys on sielläkin ylöspäin, niin myös bonukset ovat ylöspäin.

Olen käynyt Lidlissä siitä asti kun ensimmäinen avattiin Lappeenrantaan ja nyt taitaa kyllä loppua käynyt.
Inflaatio vielä, kaipa sillä säästöllä saa sähkölaskut maksettua.
 
Riippuu aika pitkälti siitä mitä ostaa.
 
Liittynyt
30.09.2017
Viestejä
951
1900 miljoonaa liikevaihto, 70 miljoonaa tulos.

Onko tuo hyvä tulos, en hajua miten konsernilla jutut menee, vetääkö IKEA tyyliin, vain Bayer tyyliin.

Linkki aika kuoleen näköinen.

Kesko 2021
Liikevaihto 11 3000 miljoonaa euroa, liikevoitto 775 miljoonaa. tulos ennen veroja 527milj

Satunnaisesti, Järvenpään cittari, 2021/7 liikevaihto 45miljoonaa tulos 2 miljoonaa.
Nämä talouslukujen vertailut pitää ottaa sitten muutamalta eri kantilta huomioon. Pelkät luvut ilman tarkempia tilinpäätöslukuja voivat olla aika orpoja ja antaa väärän kuvan yhtiön toiminnasta. Johtopäätelmiä voi tehdä jossain määrin vasta kokonaisesta tilinpäätöksestä.

Esimerkiksi nykyisessä tilanteessa, jossa inflaatio on korkea, oletettavaa on, että liikevaihto kasvaa suotuisaan suuntaan, koska kirjanpitoa ymmärtävä tietää, että myyntihinnan korotus heijastuu liikevaihtoon ja näin liikevaihdon euromäärä kasvaa, vaikka kauppaa ei sinänsä käytäisi yhtään enempää taikka vähempää. Paikallaan seilaava taikka pahimmillaan laskeva liikevaihto tarkoittaisi nykytilanteessa, että kauppa ei ole voinut siirtää kasvaneita kustannuksia hintoihin taikka myyntimäärät ovat laskeneet hintojen korotusta enemmän. Seuraava suosittu rivi tuloslaskelmalla on liikevoitto, joka useimmiten kertoo isoimmaksi osaksi sen, onko itse operatiivinen toiminta ollut kannattavaa. Periaatteessa jos katteet ovat pysynyneet suhteellisen samana ja nousseet kustannukset on saatu hintoihin, liikevoitossa ei välttämättä näy isoja muutoksia, mutta tämä on samalla merkittävä yksinkertaistus. Viimeisellä rivillä näkyy tilikauden tulos, johon on sitten olemassa lukuisia tuloksenjärjestelykeinoja, kuten konserniavustukset, kalliit korolliset konsernilainat, yms. Toki jo tuloslaskelman kuluriveille on saatettu piilottaa erilaisia hallintopalkkioveloituksia, joilla tietoisesti syödään yhtiön tulosta. Joka tapauksessa näiden muuttujien selvittäminen on olennaista, jotta voi vetää mitään johtopäätöstä siitä, missä määrin kauppa on päässyt inflaatiosta hyötymään.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
842
Aiemmin pelkkä tuotteen hinta Lidl vs. S-ryhmä ei kertonut kaikkea, sillä vaikka hinta oli lähelle sama molemmissa, oli Lidlin tuote yleensä selkeästi laadukkaampi. S-ryhmällä on ihan hirveetä kuraa osa niistä halpistuotteista, jolloin todellinen vertailu olisi pitänyt tehdä pykälää kalliimman S-ryhmän tuotteen kanssa ja silloin hintaero oli jo selkeä.

Nyt kun kotimaisuusaste on Lidlissäkin koko ajan kasvanut niin varmaan laatukin samalla laskee. Joka tapauksessa K-Menu ja Kotimaista tuotteet ei kyllä laadulla juhli, mutta sehän sopii suomalaiseen makuun, kun ei muulla väliä kunhan on halpaa.

P.S. Itselläni ainakin menee niin että ihan sama kuinka halpaa on jos on surkea niin hyllyyn jää. Ja sitä se Prisman halpis tuntuu olevan.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 854
Joka tapauksessa K-Menu ja Kotimaista tuotteet ei kyllä laadulla juhli, mutta sehän sopii suomalaiseen makuun, kun ei muulla väliä kunhan on halpaa.
Melko vahva yleistys, noiden merkkien alla myydään niin monenlaisia tuotteita. Suurella todennäköisyydellä halvalla myytävät ananas-, tonnikala- yms. säilykkeet on tehty halvimmista palasista. Toisaalta en sitten oikein näe kuinka esim. Kotimaista vehnäjauhot tai K-Menu suomalaiset kananmunat voisi erota brändileimalla varustetuista.

Eihän tuo tulos kaikkea kerro, esim laskuttaako emokonserni Suomen Lidliltä jotain ja suorat vertailut kauppiasvetoisten K-kauppojen ja osuuskunnallisen S-ryhmän kanssa vaikeaa kun kaikilla liiketoiminnassa eroavaisuuksia.
Lidlin tullessa Suomeen oli yleinen väite/tieto että Suomen Lidlin sisäänostohinnat olisi selvästi korkeammat kuin Keski-Euroopassa koska näin saataisiin ohjattua osa tuotoista verotuksellisesti parempaan maahan. Katteen Suomessa ei tarvitsisi olla korkea, kunhan homma pyörii.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
645
Lidlikin tekee varsin hyvää tulosta, kumma juttu kun siitä ei koskaan uutisoida..

Tuohan on aivan sysipaska tulos 1,9 miljardin eli 1900 miljoonan liikevaihdolla tehdään 69,8 miljoonaa fyrkkaa. Näyttävät siis vetävän IKEA-tyyliin eli konsernilta velkaa korkealla korolla / siirtohinnoittelu kovaa, jolloin paperilla Suomen tulos on noin pieni prosentuaalisesti.

Oma työnantajani (valmistava teollisuus) tekee ~5% Lidlin liikevaihdosta tuloksena ~25% Lidlin tuloksesta euroissa.. :D
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 498
Eikös tuosta tuloksesta joudu maksamaan veroja valtiolle isolla prosentilla? Joten nähdäkseni firman tulos kannnattaa pitää mahdollisimman pienenä, jos rahat saa muuten itselleen halvemmalla veroprosentilla.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
842
Melko vahva yleistys, noiden merkkien alla myydään niin monenlaisia tuotteita. Suurella todennäköisyydellä halvalla myytävät ananas-, tonnikala- yms. säilykkeet on tehty halvimmista palasista. Toisaalta en sitten oikein näe kuinka esim. Kotimaista vehnäjauhot tai K-Menu suomalaiset kananmunat voisi erota brändileimalla varustetuista.
No oli siinä kärjistystä, myönnetään, mutta oletan että asia silti selviää.

Se on vaan näin pienituloisena ostettava sitä halpaa ruokaa!
Onneksi makaroni, peruna ja jauhot ovat vielä edullisia.
No mutta jos Prisman ja Lidlin hinnat on samat niin eikö silloin samaan rahaan saa parempia raaka-aineita ihan omalla valinnalla. Toki oletan tässä kommentissa että Lidlin tuotteet ovat edelleen keskimäärin laadukkaampia niissä missä sillä on väliä (ei siis jauhot ja kananmunat).
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 684
Mutta siitä huolimatta maksat ruustasi enemmän vaikka luulet käyttäväsi saman verran rahaa mutta et ota huomioon pakkausten pienenemistä.
Onko tän ketjun aiheena höpöjuttujen keksiminen minusta?

EI pakkauskoot vaikuta tuon taivaallista hintoihin, eikä siihen mitä ne hinnat yhteen summattuna on. Moniin varmasti se "shrinkifikaatio", hieno termi sinänsä keksitty, vaikuttaa. Mutta vielä hienompaa, että jengi on ilmeisesti unohtanut sen aikaisemman valituksen aiheen. Pakkauskokojen suurenemisen!

Voi pientä kuluttajaparkaa, kun kusetetaan molempiin suuntiin.
 
Mitä ihmettä? Kuka tässä on sinusta mitään puhunut.
Ja kyllä, pakkauskoot vaikuttavat hintoihin. Jos maksat saman verran tuotteesta jossa oli viime vuonna 150g ja tänä vuonna 130g niin silloin maksat ruuastasi enemmän. Pakkauskokojen suurenemisessa ei ole vielä tullut eteen tilannetta että maksaisin saman verran kuin ennenkin mutta saisin 30g enemmän tuotetta. Mielelläni ottaisin esimerkkejä tällaisista tuotteista.
 
Riippuu tuotteesta.
Elintarvikkeiden kohdalla ostetaan määrää, siis tarkoitan litroja, grammoja, eli jos pakkauskoko pienenee, niin sitten joutuu ostamaan useamman pakkauksen (esim kuussa) . Yksikkö hinta voi olla pienemmässä pakkauksessa halvempi kuin isossa, tai isompi _pakkaus_ voi olla halvempi kuin pienempi. ja kaikkea siltä väliltä.

Sitten jos ostaa tuotteita, ns kerta-annos pakkauksia, ehkä esimerkkinä jäätelö puikko, jossa se on kerta-annos, joita kulutetaan enemmän ns kpl määrä. ja sen pakkauskoon kasvaminen tai pieneminen ei suuresti vaikuta rahallisesti muuhun kulutukseen. Tai jotkin tiskikone pesu tabletit, niissä garamma määrä ei se juttu, vaan se että toimii / pesukerran hinta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
Riippuu tuotteesta.
Elintarvikkeiden kohdalla ostetaan määrää, siis tarkoitan litroja, grammoja, eli jos pakkauskoko pienenee, niin sitten joutuu ostamaan useamman pakkauksen (esim kuussa)

Sitten jos ostaa tuotteita, ns kerta-annos pakkauksia, ehkä esimerkkinä jäätelö puikko, jossa se on kerta-annos, joita kulutetaan enemmän ns kpl määrä. ja sen pakkauskoon kasvaminen tai pieneminen ei suuresti vaikuta rahallisesti muuhun kulutukseen. Tai jotkin tiskikone pesu tabletit, niissä garamma määrä ei se juttu, vaan se että toimii / pesukerran hinta.
Pointti onkin tässä ollut että SAMALLA rahamäärällä voi saada sellaisen illuusion että ostoskassissa on yhtä paljon tavaraa samaan hintaan kuin vuosi sitten, kun todellisuudessa jokaista tuotetta on saatu samaan hintaan VÄHEMMÄN kuin vuosi sitten. Toki ruokaan voi mennä yhtä paljon rahaa kuin ennenkin mutta sillä saa vähemmän ruokaa kuin ennen. Maksat siis ruuasta enemmän kuin ennen.
Vähän sama kuin että ei bensan hinta mitään vaikuta. Mulla menee se 50e kuussa bensaan kuussa niinkuin ennenkin.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
645
Eikös tuosta tuloksesta joudu maksamaan veroja valtiolle isolla prosentilla? Joten nähdäkseni firman tulos kannnattaa pitää mahdollisimman pienenä, jos rahat saa muuten itselleen halvemmalla veroprosentilla.
Tietysti, jos se on mahdollista. Mutta suurimmalla osalla yrityksistä on myös moraali/selkäranka yrityksen "sloganien" takana. Sekä mahdollisuus tällaiseen puliveivaukseen on käytännössä vain ns. konserniyrityksillä eli ulkomaisilla toimijoilla joilla päämaja sijaitsee hieman matelemman yritysverotuksen maissa esim, Belgia, Luxemburg jne., joissa Suomessa häärää "tytäryhtiö" ja tämäkin vaatii oman kulurakenteensa eli ihan muutaman millin tähden tätä ei kannata alkaa vääntämään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 354
Atrian roiskeläppä 1.40e, nousua 40%(?). Tuossa on myös vähemmän täytettä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 106
Atrian roiskeläppä 1.40e, nousua 40%(?). Tuossa on myös vähemmän täytettä.
Näissä on ollut tosi iso hinnanmuutos, no olihan noi nyt aiemmin ihan puoli-ilmaisia totta puhuen, Atrian lätyt varsinkin jopa alle 90 senttiä.

Eilen katselin taas tuskastuneena hintojen nousua, mehukeiton hinta oli noussut kertakorotuksena lähes+20%, Aamupala-sulatejuustoviipaleet on jo 15€/kg hintaisia ja mikä huvittavinta, Prisman palajuustotarjous 2kpl 10€ tarkoittaa että pienessä paketissa jo lähes 30€/kg hintatasoa hipovan Mustaleima Emmentalin sai hyvästä tarjouksesta lähes samaan hintaan (16,xx€/kg) mitä tuo Aamupala maksaa normaalisti.

Felixin maustekurkuissa oli tullut myös korotuksia kahteen isoimpaan purkkiin (6,45 / 6,56€/kg), joten nyt tuo pienin purkki on kilohinnaltaan (6,17€/kg) halvin kunnes senkin hinta jossain välissä nousee.

Jos eläinkunnan tuotteista maksetaan jossain vaiheessa päästöveroja niin hinnat sen kuin vain kohoaa entisestään.
 
Liittynyt
02.04.2020
Viestejä
254
Tuosta "shrinklaatiosta" kun puhuttiin, niin itse huomannut vain yhden (pahoittelen, jos tuli jo aiemmin tässä ketjussa).

Eli Lidlin "premium" eineshampparit on kyllä muuttuneet sellaiseksi nälkäpilleriksi että piloille meni. Melkein samalla paketilla ja samalla hyllypaikalla myydään täysin eri tuotetta kuin joskus pari kk sitten, kolmasosan pienempänä ja ihan olemattomilla täytteillä verrattuna vanhaan.

Ensin oli 2,49e->2,79e->jotakin yli 3e se vanha, sitten tippui hinta 2,69e ja tuote muuttui tuollaseksi varjoksi entisestään. Painoa en muista enää vanhan osalta, mutta kilokalorimäärä tippui noin 700:sta 450:een, että ei ihan pieni shrinklaatio.

Ai niin ja wc-paperia ei saa enää alle 4 euron kohta sieltä. Onko tosiaan pehmopaperit kallistuneet melkein 100% viime vuodesta, vai joku Lidlin oma sooloilu. En muista yhtään mitä maksaa 8 rullaa kartellissa, kun jonkun jättierän ostanut kauan sitten. Aiemmin kyllä sai n. 2 eurolla halvimman pikkupaketin. Toisaalta muistan, että Lidl oli kallis tuossa asiassa jo heti Suomeen tullessaan, yrittivät melkein puuttoman Saksan hinnoilla myydä vessistä täällä metsätalousmaassa, ei ihan toiminut, sitten ruuvasivat reilusti alaspäin, mutta siinä asiassa se ei ole koskaan ollut se halvin kauppa. Keski-Euroopassa on siis todella kallis wc-paperi verrattuna Suomeen ollut ns. aina, jos ei ole joku tästä tietoinen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.10.2017
Viestejä
90
lihaa.JPG

Missä teillä menee kipuraja jauhelihan hinnassa? Onko tuo lihapala todellakin 9 euron arvoinen?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 334

Missä teillä menee kipuraja jauhelihan hinnassa? Onko tuo lihapala todellakin 9 euron arvoinen?
Mistä sä noin kallista jauhista löysit? Vastaavat 10% naudan jauhelihat ovat täälläpäin sentään 11-16e/kg, tuo yli 20e/kg on jo aika ryöstöhinta.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 854
Missä teillä menee kipuraja jauhelihan hinnassa? Onko tuo lihapala todellakin 9 euron arvoinen?
Eikö lähellä ole muita kauppoja? Täällä Prismassa Atria Parempi Nauta Jauheliha 10% 400g 3,99 e, Citymarketissa Snellman Kunnon naudan jauheliha 10% 700g 6,95 e ja S-Marketissa em. Atria 4,85 e. Noilla hintaeroilla kannattaisi käydä vaikka kävellenkin vähän kauempaa :) Vai etsitkö vain kalleimman?
 
ON onneks muitakin kauppoja lähistöllä ja saa tuoltakin halvempaa. Ihmettelen vaan mihin tuo hinta perustuu?
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 809
Eikö lähellä ole muita kauppoja? Täällä Prismassa Atria Parempi Nauta Jauheliha 10% 400g 3,99 e, Citymarketissa Snellman Kunnon naudan jauheliha 10% 700g 6,95 e ja S-Marketissa em. Atria 4,85 e. Noilla hintaeroilla kannattaisi käydä vaikka kävellenkin vähän kauempaa :) Vai etsitkö vain kalleimman?
Miksi sä kaivelet aina ihmeellisiä vertailuja joiden tarkoitus näyttää summallisesti isoa eroa Citymarkettiin? Oletko S-ryhmässä hommissa?

Citymarketissa näköjään samanlainen Atrian parempi jauheliha 4,99€
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
374
Ei nyt kovin tarkasti ole tullu yksittäisten ruokatavaroiden hintoja seurattua, mut kassalla ollessa aina pistäny merkille ku loppusumma vaan nousee kokoajan. Aika samoja peruskamoja ostellaan, toki viikoittain jotain vaihtelua aina on. Jos vertaa siihen mitä esim vielä helmikuussa meidän kahen hengen viikottaiset ruokatavarat makso, eli sillon selvittiin n. 50€:lla kauppareissu + jotain pientä täydennystä lähikaupasta parilla kympillä. Nyt torstaina meni kertareissusta satku rikki, tais 105€ olla + samat täydennykset tulee siihen päälle. Keväällä ja kesällä sen kuukausittain hoksi ku tuli aina kassapäätteen loppusummaan 10€ korotus.

Pankin erittelystä ku vertaa kuukausittaista ruokaostosten kulunousua tän vuoden aikana, ni kyllä se aikalailla tuplaantunu on.
Kuusamon shitmarketissahan sitä ruukataan käydä ja sitte kävellen täydennykset tuosta lähi k-kaupasta.

Onhan ne kaikki kulut noussu tänä vuonna. Bensan hinnat, ruuat, kaikki..
Polttoaineissa tullu keväästä aika paljon säästöä ku ei sitä bensajeeppiä ole enää, tuolla vanhalla hiacella ku ajelee enimmäkseen ja paronilla sitte osan reissuista, ni polttoainekulut käytännössä puolittu aiempaan. Eli tasoissa tavallaan ollaan aiempaan..

No, elämä on. "Life sucks and then you die"..
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
2 040
Miksi sä kaivelet aina ihmeellisiä vertailuja joiden tarkoitus näyttää summallisesti isoa eroa Citymarkettiin? Oletko S-ryhmässä hommissa?

Citymarketissa näköjään samanlainen Atrian parempi jauheliha 4,99€
Vaikutat olevan enemmän K-ryhmään kallellaan, joten miksi toit esille, että Cittarin 400 g on karvan yli 25 % kalliimpi kuin Prisman 400 g (ja samalla kaikkein kalleinta)?

@evakko :n vertailussa Cittarin 700 g oli nimittäin kaikkein edullisinta per kilo:

Evakon lista:
Prisma 400 g, 3,99 € --> 9,98 €/kg
Citymarket 700 g, 6,95 € --> 9,93 €/kg (edullisinta)
S-market 400 g, 4,85 € --> 12,13 €/kg

Sinun lisäys:
Citymarket 400 g, 4,99 € --> 12,48 €/kg (kalleinta)

Yleensä ihmiset syövät parissa kuukaudessa reilusti enemmänkin kuin 700 g jauhelihaa. Tällöin ehdotetuista vaihtoehdoista edullisimmaksi tulee evakon ehdottama Cittarin 700 g. Jos ei halua kerralla tai edes muutaman päivän sisällä syödä yli 400 grammaa, niin loput voi pakastaa pariksi kuukaudeksi.
 
En ole K-ryhmään tai mihinkään muuhun lafkaan kallellaan. Ärsyttää vaan kun vertaillaan eri tuotteita, eri laatuisia, eri pakkauskokoja/kilohintoja. Tämän takia joku ostokori vertailukin on ihan höpö höpöä.

@HendriXXX Itse huomannut että jopa yksittäisillä tuotteilla on saanut tilastollisesti vääristymää esim. kesällä vähän parempaa lihaa grilliin.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 854
Miksi sä kaivelet aina ihmeellisiä vertailuja joiden tarkoitus näyttää summallisesti isoa eroa Citymarkettiin? Oletko S-ryhmässä hommissa?

Citymarketissa näköjään samanlainen Atrian parempi jauheliha 4,99€
Joo, ihmeellisesti vertailin yön pimeinä tunteina yhtä puljua suosien. Tai sitten ihan vaan valitsin järkevistä ostopaikoista pienin vertailuhinta -järjestyksessä ensimmäisen tuotteen jättäen pois Lidlin ja Tokmannin kun eivät ole päässeet vielä mukaan nykyaikaan.

@TommiZeliard jo osasikin havannoida myös painon.
 
Liittynyt
11.05.2017
Viestejä
337
Ei tule ostettua kuin laputettua lihaa, muuten liian kallista. 9e jauhelihasta :rofl2:
Sama täällä. Paikallinen K-Superi alkanut myymään järkihintaan noita punalappuisia vrt. aikaisemmin 10€ tuotteesta 2€ alennus. Eilen hain mm. kanan rintafileitä 1.1kg paketin 4.50€ vrt. normaalihinta 11.60€ tai Pirkka 400g 17% naudan jauheliha 2.50€/aski. Käyn joka päivä duunin jälkeen kävelylenkillä, niin tulee käytyä kauppakeskuksen kaikissa ruokakaupoissa katsomassa laputetut/muut tarjoukset.

Alkaa olla pakastin aika täynnä, kun Lidlissäkin on ollut usein porsaan kasleria ja ulkofilettä 6-7€/kg :D
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Atrian roiskeläppä 1.40e, nousua 40%(?). Tuossa on myös vähemmän täytettä.
Varmasti jossain maksaa tuon verran, jossain enemmän, monessa paikkaa vähemmän.

Yleisesti näyttää maksavan paljon vähemmän kuin teillä, ja vähän yllättänyt noiden Atria/Saarioinen roskeläppien maltillinen hintakehitys, Ovat hintaedellä tuotteiteita, raaka-aineet kohtuullisen merkittävä kustannustekiä, samoin energia, noin yleisilmäyksellä -20% haarukkaan monessa paikkaan.

Mutta tuosta täytteen vähentämisestä, mistä sen tiedon sait? 200 gramamsia paketteja kai olleet pidempään.
 
Tuo 1.40 on pikkukaupan hinta, siksi kallis.

Noissa on paljon leveämmät reunat nykyään.
 
ChatGPT

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
1 342
Mitähän vattua, paikallisessa Lidlissä maitopurkkikin maksoi jo lähes euron! Ei ole kauaa kun hintaa oli 0.7x€/litra. Halpa juustoköntti, 750g, hintaa 5,19€. Tuo sama maksoi aiemmin 3-4€. Pitänee käydä Prismassa katsastamassa hinnat, ja jos yhtä kallista niin alan dyykkaamaan.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Tuo 1.40 on pikkukaupan hinta, siksi kallis.
Oliko se euron vertailu hinta sitten joku kamppis hinta ? Kesko kai myynyt pikku kaupoissakin jollain "pirkka" hinnalla

Noissa on paljon leveämmät reunat nykyään.
Ok, mutta onko täyte vähentynyt ? siis onko pohja levinnyt (*
En nopeasti löytänyt vähenemiselle mitään tukea.

(*
Atrian läpistä mielikuva että pieniä sinne päin läpysköjä joissa keskellä joku täyte juttu, vs Saarioisten versio.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 354
Oliko se euron vertailu hinta sitten joku kamppis hinta ? Kesko kai myynyt pikku kaupoissakin jollain "pirkka" hinnalla

Ok, mutta onko täyte vähentynyt ? siis onko pohja levinnyt (*
En nopeasti löytänyt vähenemiselle mitään tukea.

(*
Atrian läpistä mielikuva että pieniä sinne päin läpysköjä joissa keskellä joku täyte juttu, vs Saarioisten versio.
Normaali hinta.

Reunat on leveämmät kuin aikaisemmin, täytteitä luultavasti vähemmän.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Normaali hinta.

Reunat on leveämmät kuin aikaisemmin, täytteitä luultavasti vähemmän.
Nappasitko kuvaa.
Silmissäni mielikuva normaalin 10-30mm sijaan jostain 50mm reunasta, huomoiden noiden epämääräinen muoto ja koko niin keskellä joku lusikallinen täytettä.
Oletko ostanut noita säännöllisesti, ja onko näitä ollut muillakkin päiväyksillä, vai oli kyse yhden erän kokemuksesta.

Oliko tuoteselosta mukaanlukien ravintosisältö sama
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 517
Viestejä
4 164 966
Jäsenet
70 419
Uusin jäsen
KukkoPärssinen

Hinta.fi

Ylös Bottom