Raudanhimo

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
300
Oletan, että en ole ainoa tämän foorumin käyttäjä, joka himoitsee säännöllisin väliajoin uutta rautaa, vaikka vanha käytössä oleva rauta soveltuisi/riittäisi omaan käyttöön täydellisesti edelleen. Haluaisin kovasti aina välillä jakaa akuutisti iskeviä raudanhimokohtaukseen liittyviä päivityksentarpeen tuntemuksia johonkin, mutta en löytänyt tälle valmiiksi soveltuvaa ketjua. Tämä voi siis johtua huonosta kyvystäni löytää ketjuja, tai muutoin puutteellisesta ymmärryksestä. Niinpä ajattelin luoda ketjun, jossa muutkin samasta sairaudesta kärsivät pystyisivät jakamaan kokemuksiaan, ja tukemaan toisiaan tässä jatkuvassa henkisessä taistelussa.

Tällä hetkellä koen suurta tarvetta päivittää näytönohjainta tehokkaampaan. Myös SLI:n kokeilemisesta olen haaveillut jo pitkään, varsinkin kun tällä hetkellä se ei olisi kovinkaan kallista. Syytähän tälle ei varsinaisesti ole, sillä pelailen edelleen 1080p 144hz näytöllä, joka siis tuntuisi riittävän täydellisesti minun käyttööni tällä hetkellä. Tästä johtuen, olen harkinnut joko 1440p 144hz näyttöön siirtymistä tai toisen, 4k 60hz näytön ostamista nykyisen 1080p näytön kaveriksi. Taloon saattaa ilmaantua lähiaikoina 4k televisio, jolle pystyisi helposti vetämään piuhan myös tietokoneeltani, jolloin näytönohjainkaluston päivittäminen 4k pelaamista varten olisi vähintäänkin perusteltua. Myöskään 1440p ultrawide ei ole täysin poissuljettu ajatus, vaikkakin todella kallista. Tällä hetkellä minulla onkin Muron puolella vaihto/osto/myyntitarjoukset meneillään, joiden avulla pyrin siis pikkuhiljaa siirtymään joko Pascaliin, tai kokeilemaan 980 Ti SLIssä, mikäli onnistun jostain sopivaan hintaan Hybrid 980 Ti:n hankkimaan. Ilmajäähdytteisenä uskoisin lämpöjen ja melujen nousevan kenties liian korkeille tasoille. Tämä tosin selviäisi varmaankin myös kokeilemalla. Toisaalta, jos saan vaihdettua nykyisen korttini Pascaliin, niin SLI:n kokeileminen onnistuisi hieman kalliimmalla, mutta hiljaisempana ja vähävirtaisempana.

Välillä päivityksentarve menee ohi, kun malttaa odottaa riittävän pitkään ennen hankintojen tekemistä, mutta joskus taas maltti ei riitä riittävän pitkälle. Jossain vaiheessa olisi myös kiva lähteä laajentamaan harrastusta vesileikkien puolelle, mutta toistaiseksi olen tältä välttynyt.

Onneksi olen siitä onnellisessa asemassa, että muut menoni ovat niin pieniä, että palkkani riittää suuriinkin hankintoihin kuukausittain. Vielä jos lähtee vertaamaan tietokoneraudan kanssa puuhailun hintoja muihin, kalliimpiin harrastuksiin, kuten vaikkapa autoiluun, hevosten kanssa puuhaamiseen tai moottoripyöräilyyn, ei ne omat hankinnat tunnu enää läheskään yhtä suurilta.

Minkälaisten raudanhimon aiheuttamien onglemien kanssa muut foorumin käyttäjät tällä hetkellä painivat?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
196
Jahonnes kuuleppa... Sinä olet riippuvainen. ----Se on hienoa , että olet tiedostanut sairautesi ja olet valmis siitä puhumaan... AA kerhossa myönnetään, että "olen Partajeesus ja olen alkoholisti"
Se,että peilataan omaa addiktiota muiden harrastuksiin ja haetaan sitäkautta hyväksyntää omaan toimintaan ei ole enää tervettä!
Nyt niskasta kiinni itsestäsi! Ole joko ylpeä tietokone harrastaja, tai hakeudu hoitoon... Postauksesi on kuitenkin mielestäni jonkunsortin "avunhuuto"?
Ihan hirvee turhanpäiväinen päivitys tarve itselläkin... aina! Että ymmärrän kyllä täysin tunteen ;-)
 

Laquel

This is where I get off.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 558
Samaa täälläkin välillä kärsitään. Nyt huvittaisi vaihtaa r9 nano GTX 1070:ään mutta en toistaiseksi ole nähnyt syytä ja henkinen hintakatto näyttikselle on 400 ollu toistaiseksi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
337
Täältäkin löytyy himoja. Melko harvoin tulee päivitettyä ainakin pääkonetta. Välillä iskee kohtauksia, kun pitäisi saada uutta rautaa ja tavaraa päätyy ostokoriinkin asti, mutta yleensä malttanut. :D
Mutta kyllä niitä heräteostoksia tullut ostettua ja hamstrattua.
 

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 590
Kovasti tekisi mieli päivittää 2600K prossu mutta kun tahtoisin saada ns. yhtä hyvän päivityksen kuin 3 viimeisintä tähän saakka se menee hieman hankalaksi (3700+ 1-ydin & 2Gb DDR1 400 muistia => Q6600 4-ydin [3.25 tjsp GHz] ja aluksi 4, lopussa 6Gb DDR2 800 muistia nyt 2600K 4-ydin/8-säie [5GHz, ajelen yleensä 4.8] 16Gb DDR3 muistia).

Näyttis on kohtuu äsken vaihdettu (680GTX => r9 Nano) joten sille ei ole tarvetta vielä luultavasti muutamaan vuoteen mutta kohta 6 vuotta samalla prossulla, teoriassa samalla emolla ja muistella on jo kohtuu pitkä aika.

Tarvii toivoa että Zen on enempi kuin mitä arvioidaan ja kellottuu hyvin. Tosin epäilen että tarvii odottaa seuraavaa versiota Zen:stä että saa hyvin kulkevan 8-ydin/16-säie prosessorin tämän korvaamaan. Oikeastihan ei vielä mikään täysin pakottava tarve ole vaihtaa mutta tekisi mieli räpeltää ja testata :)
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
49
Jaa näilläkö nickeillä geimaatte ? :D
No juu mut ainahan se himotus on... blaah...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Sattuipas sopivasti, kun ajattelin rautaa tilata tänään useilla satasilla ehkä.

Näyttis: Paremmat graffat. Siis pitänyt yhtä peliä pelata ihan törkeen matalilla asetuksilla.
SSD: Isompi. Vanhempi menee toiseen koneeseen.
4g reititin sekä siinä esim. 5Ghz wifi: Valmiiksi jo 4g mokkulalle paikka, jos keväällä joutuu vaihtamaan 4g:hen adsl:n. 5Ghz Chromecastille ja muutenkin wifi parempi tai sen sijoitus tulee olemaan.
Nopea HDD: Sinnekin esim. pelejä.

Pari vuotta sitten tilasin ainakin prossun. Siis en todellakaan ole niin hullu kuit monet muut, että näyttiksen pitää olla joku 500 euron arvoinen. Riittää sellainen kohtuullinen, mutta ei museokama.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Jos käytetyt käy niin 200 eurolla saa hyviä kortteja, oma 780Ti oli sen 170e sispk ja käytännössä kaikki rullaa täysillä 60Hz FHD ruudulla.
Toisinaan ne liiat graffat hankaloittaa pelaamista, että en tartte pelin kaikkia karkkeja näkyviin esim. joku tuuhea pelto.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
158
Nää on vähän suhteellisia juttuja nyt taas. Toisen iso viis-sataa voi olla toisen pieni viis-sataa. Toinen käy töissä - toinen opiskelee. Toinen on 18-vuotias - toinen on kolmekymppinen. Joku harrastaa muutakin johon rahaa menee, toinen taas panostaa pelkkään tähän harrastukseen.

Pari tonnia vuodessa elektroniikkaan onko se iso raha, meneehän se äkkiä harrastukseen kuin harrastukseen. Vai onko se sittenkin paljon, päästään taas siihen että riippuu henkilöstä. Veikkaan että tämä raudanhimo on jokaisen pc-harrastajan ongelma. Mutta osaako sen suhteuttaa omaan budjettiin ja hallita himokohtaukset on sitten eri asia :eek:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
ATK on huono sijoitus. Ei mene pitkään, kun ovat SER-kamaa. Halvempi kama vielä nopeammin, että kyllähän rahalla voi saada hyvin potkivaa näyttitä ja aina löytyy noita kasvalakki näyttiksiä, vaikka ovat kuinka uusia tahansa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
158
Mikä on hyvä sijoitus muu kuin kiinteistö, arvopaperi tai vaikkapa antiikki. Polkupyöräkin kuluu kun sillä poljetaan. Auto, siinä vasta huono sijoitus onkin. Kyllähän näitä peecee rojuja saa vuoden välein jotain uusia jos haluaa pysyä ajanhermolla. Pilkkoo osiin päivitykset niin ei tulee niin isoa kertarysää.

Kyllähän tässä hommassa kysytään tietynlaista jatkuvuutta. Koskaan ei voi olla tyytyväinen ja sanoa "nyt mulla on peecee jota ei tarvitse ikinä enää päivittää".

T. Autoilija
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
158
High-end ostaminen on oman kokemuksen mukaan kannattavampaa. Kysyntää on vielä parinkin vuoden päästä ja saa usein 50% ostohinnasta takaisin. Low-endiäkö ostaa niin ketään ei kiinnosta parin vuoden päästä ja saa kipata sorttiasemalle - näin karkeesti liioiteltuna.
 

Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 251
Ihan totta, oikeastaan kaikki kulutustavarat ovat huonoja "sijoituksia". Varsinkin jos niitä ajattelee sijoituksina. Kyllä minä tiedostan ostaessani parin tonnin polkupyörän, että se on parin vuoden kuluttua lähes arvoton ja sitä ei saa helposti myytyä. Sillä kalliimmalla vain on mukavampi pyöräillä töihin ja harrastaa. Käyttöön näitä ostetaan eikä sijoitukseksi. Ostokset tietenkin pitää suhteuttaa omaan todelliseen tarpeeseen ja tulotasoon.

High-end ostaminen on oman kokemuksen mukaan kannattavampaa. Kysyntää on vielä parinkin vuoden päästä ja saa usein 50% ostohinnasta takaisin. Low-endiäkö ostaa niin ketään ei kiinnosta parin vuoden päästä ja saa kipata sorttiasemalle - näin karkeesti liioiteltuna.
Tämäpä juuri. Varsinkin kun ostaa high endiä eikä ylihinnoiteltua extreme high endiä. Esimerkiksi Nvidian 900-sarjan loppupään näyttisten arvo on laskenut todella hitaasti viimeisten parin vuoden aikana verrattuna vaikka Titaneihin. Sama juttu Intelin prossujen kanssa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 663
Raudanhimo on jatkuvasti kova. Ostoskorit täyttyy, välillä päädytään touhutonnin ostoskorin kanssa checkouttiin asti, mutta järki vie voiton. Nykyinen päälaitteisto on jo riittävän hyvä ja siitä on viilattu kaikki teho irti. Välillä salaa toivon jonkin osan menevän rikki, että saisi ostaa uutta. Viimeisin suurempi ostos on ollut läppäri, jota en edes uskonut tarvitsevani, mutta jokapäiväisessä käytössä tämä on lopulta ostohetkestä lähtien ollut. Kaikenlaista halvempaa oheistavaraa kyllä tulee ostettua sen kummemmin miettimättä ja niistä on tänä vuonna koostunut jo sievoinen summa. Nyt yritän pitää ostohalut kurissa ja odottelen kiltisti Kaby Laken julkaisuun asti.
 

Sothis

★★★
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
611
Oma masiina on tällä hetkellä hyvässä tasapainossa komponenttien suhteen, eikä päivittämishalut pahemmin vaivaa. Jossain vaiheessa päivitän 8-10 ytimelliseen prossuun, mutta silläkään ei ole kiire. Vanha sotaratsu 4790K jaksaa vielä hyvin pelihommissa ja videoeditoinnissakin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 783
Onhan sellainen olemassa... ja voi torjunnasta huolimatta liiankin hyvin. Esimerkiksi olen hyvin nihkeästi tietoisella siirtänyt intressini 1151-kantaan päivittämisellä roskakoriin tämän 4790k tieltä. Eivät ne erot (saati niiden merkitykset) vielä näy sellaisenaan. Tokkopa kunnolla ehtii näkymäänkään niin, ettei näytönohjaimen valinnalla saisi kuitattua tuota 1151-kannan tarjontaa vielä pitkään aikaan. Ehkä sitten, kun ydinten määrä ja niiden vaatimus softissa alkaa lisääntymään. Toistaiseksi tosin ei taida olla vielä millään softalla edes suosituksenakaan kuutta ydintä?
Joka tapauksessa olen näin siirtänyt sen huonomman puoleiseksi investoinniksi, ottaen huomioon ettei 1151-kannan elinkaaren viimeisimmätkään ominaisuudet mahdollisesti tee siitä älyllistä investointia tässä tapauksessa...

Nyt kun oli sitten se verkkokaupassa ASUS Z170 PRO GAMING/ AURA tarjouksessa 99.11e (ovh. 189.90), sisältäen Mafia 3:n (josta tarjouksia täälläkin annetaan 15e), olisi saannut siis 85e:n emolevyn.

Tästäkös sitten alkoikin torjunta kokemaan tappion ja kohta puolii suunnitelmana oli jo se 6700k:n hankinta. Stressaavaa toki, sillä tietoisuus ei kumminkaan ollut unohtanut aiemmin tehtyä katsausta järkevyydestä ja niistä aiemmista sopimuksista joiden kautta innostus oli heitetty sivuun.

Iskihän tässä vaiheessa jo vaihtoehto b) Myy se katteella. Hyvä idea, mutta miten varmistan tuotteen toimivuuden ja otan vastaan mahdolliset takuuasioiden stressit. Verkkokauppa.com:issa tuntuu olevan sellaistakin mainetta, että jälleenmyynnissä saattaa tulla kimuranttia ongelmia, jos siihen kuluttajan ja myyjän väliin liittyy kolmas osapuoli. Stressiä ja visioita pukkaa kunnolla... Ehkä oli hyväkin etten saanut.

1070 oli myös tarjouksessa, en harkinnut pitkällekään nykyisen 970:n tietä koska 1080 on ainoa joka tietoisella ohjauksella kiinnostaa. Näillä näkyvin MSI on se joka vetää himon ja tietoisuuden kanssa melkein yhtä nuorta pitkin. Toki jos tulee huikea tarjous muilta vastaavilta, niin saatta muuttua. Onhan se himo kuin jotain pässiä tietoisuus taluttaisi. Tarjoukset "vääristä tuotteistakin" voivat olla joskus ja oikea naurismaa ja tuovat esiin "pimeän puolen" poiketa suunnasta. Ja itselleni 1070 on kyllä vielä heikohko vielä 400-500e:n alkusijoitukselle, mielestäni.

Kyllä on ja samassa päässä on toisinaan pässi ja toisinaan taluttaja voitolla. Onneksi jälkimmäinen useimmiten (tai lopulta lähes aina) sillä kuten jo aiemmat tulleet sanoneeksi ne eivät kehityksen vuoksi ainakaan mitään kultakaivoksia ole.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
612
Uusi näytönohjain on kiinnostanut jo pidemmän aikaa, mutta toistaiseksi olen onnistunut pysymään 980:ssa - vaikka alkaakin olla liian hidas 3440x1440:n kanssa, tietenkin myös nuo tulevat 38-tuumaiset Ultrawidet kiinnostavat. Aikaisemmin tänä vuonna vaihtui 2600k + Z68 Pro3 + 16 GB -paketti näihin: 6700k + Z170M Mortar + 16 GB.

Ensin tosin ostin B150-emolevyn, joka osoittautui kaiken lisäksi vielä vialliseksi uudesta lähtien. :facepalm: Olisi pitänyt kerralla ostaa vaikka se Gene, niin olisi tullut halvemmaksikin. Nykyään haluaisin myös äänentoistoa päivitellä jatkuvasti, akustiikkaa ja jotkut monitorit pitäisi hankkia. Eivät ole varsinaisesti rautaa, mutta osa tietokoneen käyttöähän nuokin ovat. Vähän tosin opiskelijabudjetti viivästyttää noiden hankkimista.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
420
itsellä ainakin jonkin moinen addikti hankkia jotain uutta jatkuvasti. mielenkiintoista lukea kun joku esim. miettii näyttistä jolla pärjää 3 vuotta.. voi luoja mulla 3 vuodessa vaihtuu pöytäkone noin 5 kertaan ja siinä sivussa erinäisiä läppäreitä (joita tällä hetkellä 7 kappaletta). diili muijan kanssa, että se ei valita mun hankinnoista kun sai silikooni tissit :)
tässä seuraavana hankintalistalla uudet muistit sigun pöytäkoneeseen ja tohon täysin turhaan XPS m1730 läppäriin uudet muistit ja 2 SSD:tä.
enemmänkin tykkään juuri näiden romujen kasailusta kun käyttämisestä. tällä pöytäkoneella tulee pelattua wottia ehkä 3 tuntia viikossa siinä kaikki.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
612
SLI (emo ei tue viralliisesti mutta onhan tohon niksit)?
Eikös se toiminut vain vanhemmissa emolevyissä? Yritin jokunen viikko sitten googletella asiasta, mutta ei löytynyt mitään uudehkoille emolevyille tehtyä viritelmää. :confused:

EDIT: DifferentSliAuto on kaiketi vaihtoehto edelleen, mutta taidan mielummin hankkia jossain välissä kunnollisen yksittäisen kortin ja jos emolevy vaihtuu, niin sekin virallisesti SLI-mallinen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Kattelin, että päivitysnopeudet pitäisi vähintään tuplautua--> http://gpu.userbenchmark.com/Compare/AMD-RX-460-vs-AMD-HD-7750/3641vsm7709

Sitten, jos olisi tuo tuplasti kalliimpi RX 470 niin nelinkertainen. Siis kuitenkin ukkonen polttaisi sen ja siitä ei saa passiivista.

Jos pistäisi tonnin verran haisemaan nVidian Titan X Pascaliin. 10 kertaa nopeampi nykyiseen. Tai sitten tuo aikaisempi tuplana niin ehkä 8 kertainen ja kohtuullisempi hinta
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Ihan totta, oikeastaan kaikki kulutustavarat ovat huonoja "sijoituksia". Varsinkin jos niitä ajattelee sijoituksina. Kyllä minä tiedostan ostaessani parin tonnin polkupyörän, että se on parin vuoden kuluttua lähes arvoton ja sitä ei saa helposti myytyä. Sillä kalliimmalla vain on mukavampi pyöräillä töihin ja harrastaa. Käyttöön näitä ostetaan eikä sijoitukseksi. Ostokset tietenkin pitää suhteuttaa omaan todelliseen tarpeeseen ja tulotasoon.
Ensinäkin noista arvokkaista polkupyöristä pöllitään osat ja naapurilla näyttää olevan kallis pyörä, mutta satula on poissa. Pitääkö sitten kassakaapissa sitä vai onko pöllitty. Ei tuolla pakkasessa ole kiva pyöräillä, että kyllä se autoilu on mukavempaa, kun on vielä lämmittänyt auton ja vaikka ei niin ei ainakaan pakkanen puhalla naamalle. Parin tonnin toimiva auto on ihan luxusta, vaikka olisi sähköpolkupyörä nastoilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
365
Kyllä se jonkinlainen raudanhimo on aina päällä. Vaihteeksi tuli kotelo tilattua :D
 

Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 251
Ensinäkin noista arvokkaista polkupyöristä pöllitään osat ja naapurilla näyttää olevan kallis pyörä, mutta satula on poissa. Pitääkö sitten kassakaapissa sitä vai onko pöllitty. Ei tuolla pakkasessa ole kiva pyöräillä, että kyllä se autoilu on mukavempaa, kun on vielä lämmittänyt auton ja vaikka ei niin ei ainakaan pakkanen puhalla naamalle. Parin tonnin toimiva auto on ihan luxusta, vaikka olisi sähköpolkupyörä nastoilla.
Onhan noissa aina omat haasteensa ja omat pyörät ovatkin aina sisällä lukkojen takana. Enkä nyt parin tonnin pyörää pidä vielä kalliina ja nämä ovat muutenkin tämmöisiä omia valintoja. Joku harrastaa pyöräilyä ja on valmis satsaamaan isojakin summia harrastukseensa, joku toinen tunkee saman summan johonkin muuhun. Minäkin ajaisin työmatkat autolla jos matka-aika lähenisi pyörällä tuntia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Onhan noissa aina omat haasteensa ja omat pyörät ovatkin aina sisällä lukkojen takana. Enkä nyt parin tonnin pyörää pidä vielä kalliina ja nämä ovat muutenkin tämmöisiä omia valintoja. Joku harrastaa pyöräilyä ja on valmis satsaamaan isojakin summia harrastukseensa, joku toinen tunkee saman summan johonkin muuhun. Minäkin ajaisin työmatkat autolla jos matka-aika lähenisi pyörällä tuntia.
Kyllä tuo pyöräily menee ihan helvetiksi, jos taivaalta tulee lunta kuin esterin perseestä ja tietenkään pyöräteitä ei ihan heti avata toisin kuin autoväylät. Kyllähän nyt se mukavuus ja käytännöllisyys pitäisi maksimoida rahalla. Autolla vielä helposti käy kaupassa ja saa hyvin sinne tavarat ja kaikki. Pidemmät reissut autolla.

Aina ei toki voi mennä autolla niin mielummin pyörällä kuin jalkaisin. Jalkaisin on niin tuhottoman hidasta. Se olisi pois esim. aamupostauksista. Joskus se on oikein hauskaa, kun voi olla siinä ja siinä, että autot kulkee ruuhkan takia heikosti.
 

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Eikö kannattaisi vaan todeta, että kaikki harrastukset maksavat? Toiset enemmän, toiset vähemmän. Ja tunnettu tosiasiahan on, että miehen ja lapsen erottaa vain lelujen hinta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Eikö kannattaisi vaan todeta, että kaikki harrastukset maksavat? Toiset enemmän, toiset vähemmän. Ja tunnettu tosiasiahan on, että miehen ja lapsen erottaa vain lelujen hinta.
Naiset yleensä kerää niin paljon vaatteita, että kirpparit notkuu noita läjittäin. Hyvä, jos edes sovituskopissa piti sitä vaatetta päällä ja edes kerkesi hintalappua ottamaan pois.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
300
Tänään tuli niin hyvä vaihtotarjous omalle gtx 980 Ti:lle, että oli pakko antautua raudanhimon vietäväksi. Pienellä vaihtorahalla evga gtx 1080 ftw. Witcherissä framet nousi huomattavasti, lämmöt laski, melu pieneni ja kotelon sisustakin näyttää ikkunan lävitse paljon mielekkäämmältä kun on pirteä violetti valo koristamassa. Ei lähellekään huonoin raudanhimon aiheuttama kokoonpanomuutos, vaikka ennen vaihtoa pelkäsinkin että erot tulevat jäämään pieneksi.
 

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Tänään tuli niin hyvä vaihtotarjous omalle gtx 980 Ti:lle, että oli pakko antautua raudanhimon vietäväksi. Pienellä vaihtorahalla evga gtx 1080 ftw. Witcherissä framet nousi huomattavasti, lämmöt laski, melu pieneni ja kotelon sisustakin näyttää ikkunan lävitse paljon mielekkäämmältä kun on pirteä violetti valo koristamassa. Ei lähellekään huonoin raudanhimon aiheuttama kokoonpanomuutos, vaikka ennen vaihtoa pelkäsinkin että erot tulevat jäämään pieneksi.
Muistanko väärin vai olivatko nuo Evga:n kortit niitä, jotka ylikuumenivat kaikki?
 

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
kyllä. mutta kolikolla toinen puoli myös... harva valmistaja antaa 10 vuoden takuun 50 taalaa vastaan :)
En minä henkilökohtaisesti siltikään ostaisi korttia, josta on tiedossa, että ilman korjauksia se tulee paistamaan itsensä
 

KiriGai

Make ATK Great Again
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
302
Näin kaksi suhteellisen "tehokasta" PC:tä omaavana, raudanhimo on joskus hyvinkin suuri. Tulee vaihdettua osia nopeampiin, tosin pidän aina pitkiä taukoja päivityksistä. Nyt kuolaamisen alla olisi saada Skylake buildiin ainakin parempi näyttis ja näyttö kyseiseen setuppiin. Haswelli ajaa asiaansa kotikoneena, joka on päivitysprojektin alla. Joskus tulee katseltua myös niitä ei-järkeviä vaihtoehtoja kuten (i3 6100 + GTX1070).
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
300
En minä henkilökohtaisesti siltikään ostaisi korttia, josta on tiedossa, että ilman korjauksia se tulee paistamaan itsensä
Riippuu tietenkin hinnasta. Hinta ja takuuaika olivat tässä ne ratkaisevat seikat. Evga on myös tullut todella reilusti vastaan tämän lämpöongelman kanssa, eli ongelmaa ei varsinaisesti pääse edes syntymään, ellei itse lähde tarkoitushakuisesti korttiaan paistamaan. Nämähän on myös mahdollista lähettää vaihdettaviksi korjattuihin malleihin, tai asentaa ne lämpötyynyt itse. Ja mikäli kortti nyt tuon pitkän takuuajan loppupäässä sattuu itsensä polttamaan, tulee tilalle todennäköisesti vähintään saman tehoinen kapistus.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
420
En minä henkilökohtaisesti siltikään ostaisi korttia, josta on tiedossa, että ilman korjauksia se tulee paistamaan itsensä
ajattelen asian täysin toisin... oikeastaan yritän paistaa korttia, mutta ei meinaa onnistua bios päivitysten jälkeen. eikä silti voida sanoa että EVGA meni paska kortti osastoon. ei ollut itsellä muita valmistajia edes mielessä. jos totta puhun, niin mietin ohi menevän sekunnin MSI:tä. asuksen lelu strixit saa jäädä kauppojen hyllylle jne..
 

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Asenteestahan se raudan valinta on kiinni. Minä rakentelen kaikki koneeni tähtäämällä absoluuttiseen vakauteen ja hiljaisuuteen (ilmajäähdytyksen rajoissa). Siksi ostan yleensä aina osat joiden kanssa ei tule ongelmia, mutta kukin tavallaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
300
Asenteestahan se raudan valinta on kiinni. Minä rakentelen kaikki koneeni tähtäämällä absoluuttiseen vakauteen ja hiljaisuuteen (ilmajäähdytyksen rajoissa). Siksi ostan yleensä aina osat joiden kanssa ei tule ongelmia, mutta kukin tavallaan.
Täysin ymmärrettävä ja järkevä toimintatapa. En siis itsekään tähän vaihtokauppaan suin päin lähtenyt, vaan selvittelin ensin huolella Evgan tarjoamat mahdollisuudet tämän ongelman korjaamiseksi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 663
itsellä ainakin jonkin moinen addiktio hankkia jotain uutta jatkuvasti. mielenkiintoista lukea kun joku esim. miettii näyttistä jolla pärjää 3 vuotta.. voi luoja mulla 3 vuodessa vaihtuu pöytäkone noin 5 kertaan ja siinä sivussa erinäisiä läppäreitä (joita tällä hetkellä 7 kappaletta). diili muijan kanssa, että se ei valita mun hankinnoista kun sai silikooni tissit :)
Hyvä diili.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 957
Kyllä sitä välillä iskee halu. Viimeksi tehty vaihdos oli GTX 970 --> GTX 1060, kun halusi uudempaa tekniikkaa + pienen lisäboostin 1080p pelaamiselle.

Sitä aiemmin oli AMD FX-8350 ---> Intel i5 6600k. Vähän sama juttu. + koneen virrankulutuksen minimointi ja lämmön tuoton vähentäminen.
Siinä vierellä mahdollinen, ja tullutkin, performanssi lisäys.

Tämä itse koneen sisäpuoleinen rauta. Ulkopuolelta hiiren uudistus ja uuden näytön hankinta.

Nyt tekisi mieli uutta, pienempää, koteloa mutta Phanteks Enthoo Pro M saatavuudet ovat hiukan huonossa jamassa.
+ uudet tuulettimet sitä myöten, joiden valitseminen on vain yksinkertaisesti vaikeaa. Thermaltake Riing vaikuttaisi hyvältä, jossa eteen tulee hinta tosin.
Harmillisesti raha ei riitä.


EDIT: Ai niin, ja uusi ~500Gb SSD pelejä varten. Mutta taaskin hinta edessä. i5 myös huvittaisi vaihtaa i7 koska multi-tasking pelaamisen yhteydessä on viime aikoina lisääntynyt, jolloin i5:n 4 säiettä/ydintä ei tunnu riittävän pyörittämään peliä + muita ohjelmia samaan aikaan.
Tästä syystä on toivonut että Intel olisi jo tuonut 6C/6T prossun mainstream puolelle Skylaken mukana, tai sitten toisi Kaby Laken mukana.
 
Viimeksi muokattu:

Steakki

tymä
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
310
Himo iski ja päivitin koneeseen 6700k, gtx 1070 jne. ja nyt vakuuttelen itselleni, että kyllä se 1440p 144hz on pakko hankkia kun menee tehot hukkaan tällä Dellin U2412M:llä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
121
Uusi näytönohjain himottaisi, mutta kai tuolla HD7950 vielä jonkin aikaa pelailee. Ram lisäykset hautasin toistaiseksi toisen keskustelun ansiosta mutta 500gb ssd pitäisi hommata pum pum -peleille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 957
Uusi näytönohjain himottaisi, mutta kai tuolla HD7950 vielä jonkin aikaa pelailee. Ram lisäykset hautasin toistaiseksi toisen keskustelun ansiosta mutta 500gb ssd pitäisi hommata pum pum -peleille.
Kylläpä tuo päivittää kannattaisi. Black Friday alennuksista GTX 1060 vain plakkariin sopivalla hinnalla, jos tulee. Saa lähes tuplaten performanssin.
 

WanhaPatu

Suurmöyhentäjä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 458
Edellisestä isommasta päivityksestä (= koko keskusyksikkö uusiksi) onkin jo kolmisen vuotta. Nyt alkaa pikkuhiljaa kutkuttamaan ajatus uudesta kotelosta ja näytönohjaimesta. Täytyy katsoa alkuvuoden tarjonta, jos joku tarjous natsaisi. :vihellys:
 

Steakki

tymä
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
310
Edellisestä isommasta päivityksestä (= koko keskusyksikkö uusiksi) onkin jo kolmisen vuotta. Nyt alkaa pikkuhiljaa kutkuttamaan ajatus uudesta kotelosta ja näytönohjaimesta. Täytyy katsoa alkuvuoden tarjonta, jos joku tarjous natsaisi. :vihellys:
Siinähän on passelisti black friday ja veronpalautukset kuun lopussa...:drool:
 

Requiem

For You
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 480
4K:hon pystyvä näyttis olisi pakko saada pelikoneeseen. Vaikka pelailen aika vähän kun ei vaan aika riitä. Mutta jotenkin vaan pakko pitää kone iskussa. Ratti ja polkimet seuraavaksi uusiksi ja ilotikku. Sitten pitää taas päivittää vanhempia koneita.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
86
Jatkuvastihan sitä tekis mieli päivittää! Nyt oon kuitenkin vielä malttanut pysyä tässä i7 3930K + GTX 780 OC:ssa. Kovasti jo katellu uusia näyttiksiä!
 

Steakki

tymä
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
310
Juu, mutta en minä tästä sukupolvesta vielä mitään näyttistä osta. Seuraavaa odotellessa. :)
Itse päivitin kun alla oli gtx 770 ja halutti päivittää kalusto 1440p:tä varten.
Voltasta en sano juuta enkä jaata kun en ole perehtynyt, mutta veikkaisin itse et menee sinne 2017 loppuun/2018 alkuun enkä jaksanut odotella sinne asti.:cigar:
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 824
Sigun koneesta olen päivittänyt näyttiksen ja powerin. Nyt kyllä harmittaa ku en malttanut odottaa 10-sarjan näyttiksiä.

Piti näyttö päivittää eli ostin joululahjaksi uuden näytön eli Acer 240H G-sync. Ei ole iso pöytä mut oikein siirryin 1080 aikaan. Jos on aikaa niin pelailen Bäfä1 peliyhteisön kanssa.

Haluis kyllä päivittää kaikki, mut onnellisena 8kk tytön isänä rahat menee muuhun.

Duunissa SER-lavaa katselen usein. Emännän pojille kasannut koneita ja nyt nuoremman koneen päivitän joululahjaksi. Hp Z400 runko, X58 piirisarjalla, Xeon W3520 löyty ja toimii. Ostin käytettynä GTX750ti, 12gigaa muistia, 64Gb ssd ja 250gb normikovon. Saa vähän tyydytettyä kasaus/säätö nälkää.

Emännän vanhin poika 14v kasasi viime joulua mun hankkimista osista koneen. Kyllä oli hauska katsoa kun ruuvit ei pysynyt sormissa ku laitto emoa kiinni. Nyt päivittää uudestaan ku mä löysin SER-lavalta i5-2400 ja i5-3550 prossut.

Lähetetty minun D5803 laitteesta Tapatalkilla
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
260
Kutkuttais jonkunlainen mATX SLI/Crossfire-kokoonpano :_D. Ainut vaan, että ykköskonekkin odottaa vielä viimeistelyä, ja pitäisi sormuksia ruveta hankkimaan uudeksivuodeksi. :rolleyes: Ehkä sitten, kun saa kaikki romut myytyä.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 395
Viestejä
4 159 749
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom