Raapaisu pinnan alle paljastaa, että Huawein Harmony OS 2.0 beta perustuu Androidin-pohjille

Juha Kokkonen

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 762
Huawei julkaisi hiljattain HarmonyOS 2.0 -käyttöjärjestelmänsä beetaversion ja ohjelmistokehittäjät ovat päässeet tutustumaan sen toimintaan tarkemmin. Pienen tutkimustyön jälkeen useampi kehittäjä on raportoinut löydöksistään, joiden mukaan HarmonyOS 2.0 beta perustuu edelleen pinnan alla Androidin pohjalle. Huawei ei ole toistaiseksi kommentoinut tarkemmin HarmonyOS:n Android-ominaisuuksia ja on hyvin mahdollista että, kyseessä on tässä vaiheessa ns. siirtymävaiheen toteutus, eikä käyttöjärjestelmää oli lopulta tarkoitus rakentaa Androidin varaan.

Lähteet:
 
Tämä ainakin selittää, miksi Android-laitteiden päivittäminen onnistuu niin helposti OTA:na Harmony OS:iin.
Jotain uutta siellä on kuitenkin seassa, kun Harmony OS laitteet osaavat keskustella hyvin ketterästi keskenään ja käyttöliittymä skaalautuu nätisti eri kokoisille näytöille.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Onko jossakin mainittu että ei olisi Android pohjainen. Itse ainakin ollu siinä uskossa että vain Googlen palvelut on korvattu Huawein omilla.
Sitten kun aika menee voi olla suurempia muutoksia.
 
Onko jossakin mainittu että ei olisi Android pohjainen. Itse ainakin ollu siinä uskossa että vain Googlen palvelut on korvattu Huawein omilla.
Sitten kun aika menee voi olla suurempia muutoksia.
Koko HarmonyOS piti olla täysin täysin itsenäinen käyttöjärjestelmä ja uudella alusta asti tehdullä microkernel-arkkitehtuurilla eli ei siis edes linux-pohjainen puhumattakaan Androidista.

Vähemmän yllättäen kiinalaisilla uhoaminen ja rinnan röyhistely onnistuu helpommin kuin oikesti lupausten pitäminen tai monimutkaisen laadukkaan softaprojektin vienti maaliin asti.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
285 073
Viestejä
4 898 940
Jäsenet
78 913
Uusin jäsen
krikey

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom