Prokrastinaatio – kun kaikki lykkääntyy tai jää tekemättä

[CodeRed]

Prokrastinaatio tuntuu välillä vievän voimat kokonaan. Työelämässä se näkyy kasaantuvina tehtävinä ja jatkuvana kiireen tunteena, arjessa taas loputtomina pieninä asioina, joita ei vain saa aloitettua. Lopputuloksena elämä tuntuu ajoittain suoraan sanottuna helvetiltä: mikään ei etene, ja syyllisyys painaa niskaa.

Olen alkanut miettiä, mistä tämä johtuu ja voiko sen kierteen katkaista. Onko kyse vain ajanhallinnasta vai syvemmästä tavasta suhtautua elämään? Haluaisin kuulla teidän kokemuksianne ja vinkkejänne – mikä on auttanut edes vähän?

 

[kuoris]

Tuttua, et ole yksin tämän kanssa. Hankalat tehtävät tai sellaiset tylsät hommat joiden valmistumisesta ei seuraa nopeaa dopamiinipiikkiä niin aloittaminen on hiton vaikeaa. Tämä ollut itsellä jo kouluajoista. Kai tällekkin on nykyään joku 3-4 kirjaiminen määrittely.

 

[tuskis]

Kumma kyllä en työelämässä potenut tätä vaivaa koskaan mutta omassa elämässä sen ja muiden luvattujen auttelemisien ulkopuolella melko vahvasti.

Esim. nyt on ollut projektina saada vanhat PC-romut myyntiin palstalle noin vuoden päivät mutta tähän asti olen saanut aikaiseksi vain ottaa myyntikohteista kuvat 3 ja puol viikkoa sitten mutta itse myynti-ilmoisten kirjoittelu tuntuu vallan ylitsepääsemättömältä.

 

[Joku_242]

Tuttua, et ole yksin tämän kanssa. Hankalat tehtävät tai sellaiset tylsät hommat joiden valmistumisesta ei seuraa nopeaa dopamiinipiikkiä niin aloittaminen on hiton vaikeaa. Tämä ollut itsellä jo kouluajoista. Kai tällekkin on nykyään joku 3-4 kirjaiminen määrittely.

Mitä tuo "dopamiinipiikki" siis oikein tarkoittaa? En ole oikein koskaan ymmärtänyt noita dopamiinijuttuja.

 

[napsa]

Mitä tuo "dopamiinipiikki" siis oikein tarkoittaa? En ole oikein koskaan ymmärtänyt noita dopamiinijuttuja.

Yleensä dopamiinillä tarkoitetaan mielihyvän tunnetta. Eli tässä ketjun aiheessa, jos ei heti tule tehtävästä mielihyvän tunnetta, sitä ei välttämättä kiinnosta edes aloittaa, tai sitten jää helposti kesken.

 

[vindicator rapeto]

Kuvittele että työt ovat palikoita, jotka ovat jonossa.

Toisille apua tuo että ajatteleekin ne vertikaalisti eli palikat pinossa. Ja sieltä alimpana aina ottaa yhden "palikan" eli työtehtävän pois, tekee sen.

Jotenkin näin tekemättömät työt saattavat vaikuttaa toisille, helpommilta aloittaa.

 

[m000]

Prokrastinaatio tuntuu välillä vievän voimat kokonaan. Työelämässä se näkyy kasaantuvina tehtävinä ja jatkuvana kiireen tunteena, arjessa taas loputtomina pieninä asioina, joita ei vain saa aloitettua. Lopputuloksena elämä tuntuu ajoittain suoraan sanottuna helvetiltä: mikään ei etene, ja syyllisyys painaa niskaa.

Olen alkanut miettiä, mistä tämä johtuu ja voiko sen kierteen katkaista. Onko kyse vain ajanhallinnasta vai syvemmästä tavasta suhtautua elämään? Haluaisin kuulla teidän kokemuksianne ja vinkkejänne – mikä on auttanut edes vähän?

Mites yleinen elämäntilane? Kaikki rullaa nätisti, massia ja turvatunnetta riittää ? Vai jättikö tyttöystävä, paloiko asunto ja jäikö koira auton alle ja pomo vain huutaa töissä? Meinaan se jaksaminen, ja varsinkin niiden pikkujuttujen jaksaminen on aika paljon yleisestä energiatasosta ja mielenmaisemasta.

Sitten taas jos setti ollut ns. riman alla luokkaa "aina", niin ootko pohtinu voisko taustalla kummitella esim ADHD:tä?

Jonkinasteinen prokastinaatio nyt on luonollista kaikille ihmisille, mutta siinä vaiheessa kun voi todeta tilanteen olevan sekä määrällisesti suurta, että jatkuvuudeltaan kroonista, on hyvä pysähtyä hetki ja miettiä missä sitä oikein seisoo.

Jos mitään "näkyvää" stressin/masennuksenaiheuttajaa ei oikein keksi, niin vaihtoehtona voi tosiaan olla myös tuo että aivokemiasi on tullut jo suunnitteluosastolta vähän kaputtina, jota onneksi nykyään pystyy joissain määrin paikkailemaan pillerirumballa - jos vain saa prokastinaatioltaan aikaiseksi kävellä sen byrokratiaprosessin läpi. Mutta tuota varten taisi täällä olla ihan oma erillinen lankansakin?

 

[ttm]

Tuttua, et ole yksin tämän kanssa. Hankalat tehtävät tai sellaiset tylsät hommat joiden valmistumisesta ei seuraa nopeaa dopamiinipiikkiä niin aloittaminen on hiton vaikeaa. Tämä ollut itsellä jo kouluajoista. Kai tällekkin on nykyään joku 3-4 kirjaiminen määrittely.

Ennen wanhaan sitä sanottiin laiskuudeksi.

 

[derppi]

Keskittymällä tehtävien suorittamisen sijasta ajankäyttöön voi saada tilannetta helpotettua.

Yksinkertaistaen: sen sijaan, että päättää hoitaa tehtävän X, päättääkin käyttää vaikka 5 minuuttia tehtävän X hoitamiseen. Ajastinta tulee myös käyttää, muuten menee kellon katseluksi koko homma.

Yleisesti käytetty termi tälle on Pomodoro-tekniikka, jossa "virallisesti" tehdään 25 min rupeamia, sekä pidetään välillä lyhyempiä ja välillä pidempiä taukoja.

Mutta minusta on aivan turha jumittaa jossain tietyissä minuuttilukemissa. Tärkeintä on saada homma käyntiin, niin ahdistus tekemättömistä asioista vähenee.

 

[N1kkel]

Tämä on aika yleistä.

Voisikohan auttaa, että yrittäisi palastella isommat tehtävät pienempiin osatehtäviin.
Tai se, että ei päästäisi tehtäviä ja asioita kasaantumaan liiaksi, vaan pyrkisi hoitamaan niitä sitä mukaa pois päiväjärjestyksestä.
Kannattaa varmaan myös kokeilla tehtävien aikatauluttamista kalenteriin, jos semmoista ei ole aikaisemmin tottunut tekemään.

 

[Joku_242]

Yleensä dopamiinillä tarkoitetaan mielihyvän tunnetta. Eli tässä ketjun aiheessa, jos ei heti tule tehtävästä mielihyvän tunnetta, sitä ei välttämättä kiinnosta edes aloittaa, tai sitten jää helposti kesken.

Ei kai jostain arkisista askareista yleensä mitään mielihyvää saakaan...