Polittiset asiat videopeleissä

Okei, pitää melkein ladata ja katsastaa. Kuvauksen perusteella ei tuo nyt erityisen ”wokelta” kuulosta, vaan ehkä pikemminkin viety peliä astetta casuaalimpaan suuntaan suuremman yleisön toivossa.
Kasuaali tarkoittaa sitä, että pelimekaniikat on helppoja ja aloituskynnys matala. Ei sillä ole mitään tekemistä hahmojen skinien ja persoonan kanssa.
 
Ajatelkaa nyt miltä tuntuisi Suomalaisena, jos joku tekisi talvisotaan ja aitoon Suomen sota-aikaiseen maailmaan perustuvan pelin, ja siellä taisteltaisiin Suomen puolella jollain mustalla miehellä. Tai miksi ei samantien naisella. Ei kukaan voi väittää, että ko. hahmo voisi mitenkään istua luonnollisesti siihen peliin/ympäristöön tai kontekstiin.

Silloinhan peli olisi historiallisesti tarkka, jos pelattaisiin vaikkapa Rudolf Prüssilla.

Miksi studiot ei tee täyskäännöstä? Miksi myös woke myy hyvin? Kai te sen kuitenkin ymmärrätte että osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen? Miksi siis tekisivät pelit pienelle yleisölle?

Jos tämä olisi jotain muuta kun pikkuporukan öyhötystä, kyllähän se näkyisi myynneissä. Tuskinpa vaikkapa woke-keskustelussa olleet Starfield, BG3 tai GoW: Ragnarök olisi myynyt yhtä hyvin. Olen varma että myös AC: Shadows ja Ghost of Yotei tulee myymään hyvin.

Concordia tykätään käyttää esimerkkinä, eli peli ei menestynyt koska on woke. Sillä ei ollut asian kanssa tekemistä että samassa genressä on ihan reilusti (F2P vs 40€) pelejä? Sillä että peli ei tuonut genreen mitään uutta? Sillä että markkinointi oli olematonta? Julkistustrailerin perusteella odotin täysin erilaista peliä. Eipä kiinnostanut enää tippaakaan kun paljastui hero shooteriksi.
 
Kasuaali tarkoittaa sitä, että pelimekaniikat on helppoja ja aloituskynnys matala. Ei sillä ole mitään tekemistä hahmojen skinien ja persoonan kanssa.

No se nyt on ihan miten asian näkee. Eli katsooko sitä pelkästään tuohon malliin pelin haastavuuden kannalta vai kokonaisuutena. Jos halutaan, että peli vetää puoleensa mahdollisimman suuren massan (casuaaleja pelaajia), niin kyllä siihen takuulla ulkoasukin vaikuttaa. Jos ajatellaan, että pelin pitää vetää puoleensa veikka keskiverto sunnuntaipelaajajonnea, niin kyllä se varmaan todennäköisemmin toteutuu, jos siellä on räikeitä skinejä ja vähän överejä hahmoja versus, että peli olisi harmaa ja realismiin pyrkivä. Rahaahan näillä peleillä yritetään tehdä.
 
Miksi studiot ei tee täyskäännöstä? Miksi myös woke myy hyvin? Kai te sen kuitenkin ymmärrätte että osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen? Miksi siis tekisivät pelit pienelle yleisölle?

Tämä on juuri se, mikä jengiltä menee ohitse. Suuret yhtiöt tekevät sitä, mikä myy mahdollisimman hyvin, olipa pelin konteksti mikä hyvänsä. Osa porukasta kuitenkin kuvittelee, että nuo yhtiöt toimivat jotenkin "rakkaudesta lajiin" tai olisivat olemassa "palvellakseen" pelaajia. Eivät ole, ne ovat olemassa, jotta ne tuottavat voittoa osakkeenomistajille. Mahdollisimman paljon tietenkin.
 
Silloinhan peli olisi historiallisesti tarkka, jos pelattaisiin vaikkapa Rudolf Prüssilla.

Miksi studiot ei tee täyskäännöstä? Miksi myös woke myy hyvin? Kai te sen kuitenkin ymmärrätte että osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen? Miksi siis tekisivät pelit pienelle yleisölle?

Jos tämä olisi jotain muuta kun pikkuporukan öyhötystä, kyllähän se näkyisi myynneissä. Tuskinpa vaikkapa woke-keskustelussa olleet Starfield, BG3 tai GoW: Ragnarök olisi myynyt yhtä hyvin. Olen varma että myös AC: Shadows ja Ghost of Yotei tulee myymään hyvin.

Concordia tykätään käyttää esimerkkinä, eli peli ei menestynyt koska on woke. Sillä ei ollut asian kanssa tekemistä että samassa genressä on ihan reilusti (F2P vs 40€) pelejä? Sillä että peli ei tuonut genreen mitään uutta? Sillä että markkinointi oli olematonta? Julkistustrailerin perusteella odotin täysin erilaista peliä. Eipä kiinnostanut enää tippaakaan kun paljastui hero shooteriksi.

Unohtui muuten alkuperäiseen viestiini kirjoittaa, että varmasti löytyy Suomenkin historiasta joku musta sotilas, mutta se unohtui. Niin meinaat ihan tosissaan, että Suomalainen yleisö ei reagoisi mitenkään negatiivisesti tuollaiseen pelihamoon kyseisenlaisessa pelissä? Aika epätodennäköinen skenaario, vaikka historiasta löytyykin tuommoinen Rudolfin tapainen kuriositeetti.

Huhujen mukaan Shadowsin ennakkomyynnit 9% Valhallaan verrattuna. Wokeistettu peli ei myy yhtään sen paremmin kun ilman sitä tehty peli. Parhaimmillaan sillä ei ole negatiivista vaikutusta. Miten se edes voisi myydä paremmin, kun tämä DEI homma kiinnostaa oikeasti niin pientä osaa pelaajista. Nyt ollaan tulossa siihen käännekohtaan, että on menty liiallisuuksiin, ja UBI etulinjassa ottamassa iskuja, kun he selvästi olleet tämän touhun eturintamassa. Joku ihme illuusio on syntynyt maailmalla yritysjohtajien päissä, että olemassa joku helvetin iso moderni kohderyhmä, joka vaatii joka peliin vähemmistö hahmoja, vaikka ne eivät sopisi pelin taustaan/maailmaan luonnollisesti tai järkevästi.

Tämä on jo useamman pelin voimin todettu harhaksi. Ihan lähiaikoina Black Myth Wukongin ja Space Marine 2:n johdolla.

Oikeastihan asia on niin, että suuria massoja ei kiinnosta ja he eivät välitä koko asiasta, ennen kun joku kynnys ylittyy, mikä on tietenkin erilainen eri ihmisillä.

Nythän on jo kovat huhumyllyt käynnissä, että Yasuke poistetaan, tai hänen osaansa pienennetään huomattavasti tuossa Shadowsissa. Mielenkiinnolla seuraan itse tilannetta, miten homma kehittyy.
 
Unohtui muuten alkuperäiseen viestiini kirjoittaa, että varmasti löytyy Suomenkin historiasta joku musta sotilas, mutta se unohtui. Niin meinaat ihan tosissaan, että Suomalainen yleisö ei reagoisi mitenkään negatiivisesti tuollaiseen pelihamoon kyseisenlaisessa pelissä? Aika epätodennäköinen skenaario, vaikka historiasta löytyykin tuommoinen Rudolfin tapainen kuriositeetti.
Niin kyllähän siitä mustasta Mannerheimista jonkinlainen uutiskohu saatiin aikaiseksi, eikä kyseinen raina kovin kovaa suosiota saanut.

Kyllä tällaisista asioista ja oikeasta woke-tuputtamisesta saakin pitää ääntä. Mutta siitä että joku naispuolinen NPC jossain sivulauseessa mainitsee vaimostaan, tai että pelihahmoa luotaessa valintana on "body type" eikä sukupuoli, niin on melko woke-allergista touhua.

Jos nyt vertausta hakee niin ei siitä niin kauaa ole kun amerikkalaisissa leffoissa musta oli lähes aina pahis, ja latinomies oli huumekauppias ja nainen kotiapulainen, tai transpukeutuja oli kategorisesti seksityölainen. Naisen rooli oli olla esim. "mafioson vaimo" tai jonkun muun vaimo tai tyttöystävä. Miehet oli sitten oikeita pomoja jne. Kyllä tällaisten stereotypioiden vuoksi pitääkin hieman tuputtaa muitakin vaihtoehtoja. Niin se oikeassa elämässäkin on.

Ja onpa piirretyissä vieläkin, että lihava/ylipainoinen hahmo on yleensä joko pahis, tai muuten vaan hölmö ja ei niin vakavasti otetava. Siitä lapsille mallia kasvamisen tueksi.

Sama on pesiytynyt myös peleihin. Onneksi vähenemään päin.
 
Tämä on juuri se, mikä jengiltä menee ohitse. Suuret yhtiöt tekevät sitä, mikä myy mahdollisimman hyvin, olipa pelin konteksti mikä hyvänsä. Osa porukasta kuitenkin kuvittelee, että nuo yhtiöt toimivat jotenkin "rakkaudesta lajiin" tai olisivat olemassa "palvellakseen" pelaajia. Eivät ole, ne ovat olemassa, jotta ne tuottavat voittoa osakkeenomistajille. Mahdollisimman paljon tietenkin.

Tämä on nimenomaan illuusio, että joku peli myisi paremmin DEI:n takia. Siitä ei ole olemassa mitään todisteita. Päinvastaisesta asetelmasta taas on.

Alkuperäinen McKinseyn tekemä tutkimus DEI:n positiivisista vaikutuksista myynteihin on osoittautunut vääräksi. Tuon tutkimustuloksen perusteella ilmeisesti tämä iso DEI pyörä lähti monissa yrityksissä pyörimään.

En anna hirveästi painoarvoa konservatiivimedialle, mutta eihän tuossa jutussa puhuta sen heikentäneenkään mitään. En sitä tarkoittanut että se myyntiä lisäisi, kuulostaa ihan yhtä erikoiselta että joku ostaisi pelin pelkästään DEI:n takia kun se että joku jättää sen takia ostamatta.

Tämä on nimenomaan illuusio, että joku peli myisi paremmin DEI:n takia. Siitä ei ole olemassa mitään todisteita. Päinvastaisesta asetelmasta taas on.

Oisko antaa esimerkkiä pelistä joka on myynyt huonommin pelkästään DEI:n takia?

Unohtui muuten alkuperäiseen viestiini kirjoittaa, että varmasti löytyy Suomenkin historiasta joku musta sotilas, mutta se unohtui. Niin meinaat ihan tosissaan, että Suomalainen yleisö ei reagoisi mitenkään negatiivisesti tuollaiseen pelihamoon kyseisenlaisessa pelissä? Aika epätodennäköinen skenaario, vaikka historiasta löytyykin tuommoinen Rudolfin tapainen kuriositeetti.

En meinaa. Onhan se nähty ennenkin, mutta historiallisesti se ei silti olisi väärin.
 
Osa suhtautuisi vihamielisesti, osa heittäisi aiheesta läppää ja joku kenties tekisi jonkun meemin tai pari, suurinta osaa ei kiinnostaisi ainakaan siinä määrin, että jaksaisi asiasta kirjoittaa mielipiteensä internettiin saati sitä jossain muualla julistaa. Kyse olisi vain videopelistä.
 
En anna hirveästi painoarvoa konservatiivimedialle, mutta eihän tuossa jutussa puhuta sen heikentäneenkään mitään. En sitä tarkoittanut että se myyntiä lisäisi, kuulostaa ihan yhtä erikoiselta että joku ostaisi pelin pelkästään DEI:n takia kun se että joku jättää sen takia ostamatta.

Oisko antaa esimerkkiä pelistä joka on myynyt huonommin pelkästään DEI:n takia?

En meinaa. Onhan se nähty ennenkin, mutta historiallisesti se ei silti olisi väärin.

Mutta siksihän nämä isot firmat on lähteneet sitä ajamaan, kun luulivat, että se lisää myyntiä tai sen puute vähentää sitä.

Eipä taida tuollaista dataa ole olemassakaan (ainakaan vielä), millä voisi osoittaa jonkun myyneen huonosti pelkästään DEI:n takia. Siitä on todisteita, että ilman DEI tuputusta peli myy helvetin hyvin, jos se on hyvä. Eli se on aika tarpeetonta touhua myyntien kannalta.

Historiallisesti ei olisi kenties väärin, mutta ymmärrät varsin hyvin itsekin, miksi tuollaisen hahmon tuominen ko. aiheen peliin olisi varsin outo/typerä päätös, ellet halua ajaa nimenomaan jotain agendaa.
 
Osa suhtautuisi vihamielisesti, osa heittäisi aiheesta läppää ja joku kenties tekisi jonkun meemin tai pari, suurinta osaa ei kiinnostaisi ainakaan siinä määrin, että jaksaisi asiasta kirjoittaa mielipiteensä internettiin saati sitä jossain muualla julistaa. Kyse olisi vain videopelistä.
En kyllä itse hetkeäkään usko, että monikaan Suomalainen pelaaja suhtautuisi tuohon täysin neutraalisti.
 
Mutta siksihän nämä isot firmat on lähteneet sitä ajamaan, kun luulivat, että se lisää myyntiä tai sen puute vähentää sitä.

Eipä taida tuollaista dataa ole olemassakaan (ainakaan vielä), millä voisi osoittaa jonkun myyneen huonosti pelkästään DEI:n takia. Siitä on todisteita, että ilman DEI tuputusta peli myy helvetin hyvin, jos se on hyvä. Eli se on aika tarpeetonta touhua myyntien kannalta.
SBI:n Kim Belair GDC puheessa viittaa siihen miten hän itse lobbaa pelifirmaa uskomaan että sen puute vähentää myyntiä, ja kannustaa kaikkia kuuntelijoita tietysti tekemään samaa.
“If you’re in development and you are part of like that dominant voice, you’re like a cis hetero white dude or just adjacent to that, do not wait until the end to call your consultants. Bring them in at the beginning. And instead of asking them, ‘Hey, is this very racist thing we did very racist? Or is this deeply offensive thing, offensive? Are you hurt by it?’ Ask them what they want to see. Ask them what would thrill them, what would bring them joy. And if you have a Team Lead put that request to them very, very early.”
“If you’re a creative working in AAA, which I did for many, many years, put this stuff up to your higher-ups. And if they don’t see the value and what you’re asking for when you ask for consultants, when you ask for research, go have a coffee with your marketing team and just terrify them with the possibility of what’s going to happen if they don’t give you what you want.”
“Because they have to consider– I say that out loud as a joke, but it’s actually very, very true because if you start to consider the people who are player and audience facing and you have to deal with mitigating harm and with keeping the sentiment around their game and their project positive, there’s like a genuine value that you could impress upon them both ethically and financially. You could say this is important,” she said.
Jos pelissä on väärää sisältöä se johtaa scandaaliin mikä huonontaa miten ihmiset ajattelevat pelista. Et halua että foorumit ja redditit kääntyvät peliä vastaan ja tulevat häiritsemään studiota, tai että pelijournot kyselevät asiasta haastatteluista ja antavat huonommat pisteet revikoissa. Sinä ET HALUA että tämä erittäin paha asia tapahtuu.
Näitä ihania sitten kuiskutetaan kaikille jotka jaksavat kuunnella kunnes pelin sisältöä muutetaan tämän avoimesti poliittisen henkilön tarpeiden mukaiseksi.

Ideologiaa myydään paljon riskin alennuksena koska isot pelit sisältävät paljon riskiä. Toimiakseen se tarvitsee poliittisia aseita kuten suuren joukon aktivisteja ja sivustoja jotka sitten tekevät sen työn millä he uhkaavat väärän sisällön johtavan myyntien vähenemiseen. Et voi uhata asialla mistä aktivistit eivät juuri nyt ole kiinnostuneita.
 
En kyllä itse hetkeäkään usko, että monikaan Suomalainen pelaaja suhtautuisi tuohon täysin neutraalisti.

Miksi? Ihmiset ylipäätään suhtautuvat valtaosaan asioista hyvin neutraalisti, ja varsinkin suomalaiset ovat pääosin todella viilipyttyjä. Jos ajatellaan yhteiskunnan tasolla merkityksellisiä kysymyksiä - siis huomattavasti tärkeämpiä asioita kuin videopelit - niin harva asia juuri laajemmin tunteita herättää. Vaikkapa joku maahanmuutto. Ok, meiltä löytyy "rajat kiinni ja mamut ulos" -porukka ja toisessa päädyssä "meille saa tulla" -jengi, mutta ei valtaosa suomalaisista tuollekaan asialle juuri olkaansa kohauta. Tai joku Nato. Kyseessä oli kiistatta sotien jälkeisen ajan merkittävin poliittinen päätös, mutta eipä se meillä mitään suurempia mielenilmauksia tai ulostuloja ihmisten keskuudessa aiheuttanut. Kuitenkin, jos menen sanomaan tämän jollekin intohimoiselle Naton kannattajalle tai vastustajalle, niin se on toista mieltä. Miksi? No siksi, että ihmisille on luontevaa ajatella, että heidän tärkeäksi kokemat asiat ovat sitä myös muille ja että muutkin niitä tämän tästä ajattelevat, mutta ei se mene niin. Pääsääntöisesti ihmiset eivät juuri olkiaan kohauta tai ajatuksia uhraa, jos joku asia ei kosketa suoraan heidän tai heidän läheistensä henkeä, terveyttä, omaisuutta tai toimeentuloa. Jos mainitunlainen peli tehtäisiin, niin oma suhtautumiseni olisi varmaankin ihan samaa luokkaa kuin aikanaan jonkun Musta Mannerheim -leffan kanssa eli ajattelisin, että "vai sellaista". En minä asiasta kimmastuisi, mutta toisaalta tuskin jaksaisin pelatakaan. Toisin sanoen, aika sama, jos joku sellaisen pelin tekee. Meillä kuitenkin on taiteen- ja ilmaisunvapaus.
 
No se Mannerheim elokuva nyt oli jonkinlainen pienen tuotanannon taidekokeilu. Saahan sitä tehdä mitä vaan tekotaiteellista paskaa, mutta ei ne yleisöä kerää/kiinnosta.

Jos tehdään jotain vakavasti aiheeseen suhtautuvaa ison budjetin AAA peliä tai Hollywood tason elokuvaa, joka pyrkii edes jonkinlaiseen realismiin, on se ihan eri asia ja kiinnostaa eri tavalla isompia massoja, kun joku fantasia indietuotos.

Jos kyseessä olisi vaikka seuraava CoD, niin tuskin kovin moni Suomalainen pelaaja siihen ihan olankohautuksella suhtautuisi, vaikka ei edes CoDia pelaisi. En väitä, että porukka olisi joukolla barrikadeilla, mutta aika harvalla jäisi täysin "ihan sama" asteelle.
 
SBI:n Kim Belair GDC puheessa viittaa siihen miten hän itse lobbaa pelifirmaa uskomaan että sen puute vähentää myyntiä, ja kannustaa kaikkia kuuntelijoita tietysti tekemään samaa.

Jos pelissä on väärää sisältöä se johtaa scandaaliin mikä huonontaa miten ihmiset ajattelevat pelista. Et halua että foorumit ja redditit kääntyvät peliä vastaan ja tulevat häiritsemään studiota, tai että pelijournot kyselevät asiasta haastatteluista ja antavat huonommat pisteet revikoissa. Sinä ET HALUA että tämä erittäin paha asia tapahtuu.
Näitä ihania sitten kuiskutetaan kaikille jotka jaksavat kuunnella kunnes pelin sisältöä muutetaan tämän avoimesti poliittisen henkilön tarpeiden mukaiseksi.

Ideologiaa myydään paljon riskin alennuksena koska isot pelit sisältävät paljon riskiä. Toimiakseen se tarvitsee poliittisia aseita kuten suuren joukon aktivisteja ja sivustoja jotka sitten tekevät sen työn millä he uhkaavat väärän sisällön johtavan myyntien vähenemiseen. Et voi uhata asialla mistä aktivistit eivät juuri nyt ole kiinnostuneita.

Näin juuri. Mitään karmeaa ei oikeasti tapahtuisi, vaikka ei mitään DEI-konsultteja käyttäisi. Toki jos teet jotain aivan typerää rasistista kuraa tms., niin alkaa vaikuttamaan, mutta mitään päälle liimattuja pelin maailmaan istumattomia vähemmistöhahmoja ei yksikään peli tarvitse. Korkeintaan aktivistitaustaiset "pelijournot" valittaisi, kun ei ole yhtään muun sukupuolista hahmoa pelissä, ja hirveästi toksisia/maskuliinisia tai valkoisia hahmoja.

Onhan toi kätevää Bel Airilita kun on itse se pelote ja ratkaisu. Jos et palkkaa meitä, niin minä ja mun aktivistikaverit lytäätään sun pelit somessa ja kukaan ei osta niitä... Se mitä mä ihmettelen on se, että isot pelifirmat kuin uskoi tuohonkin ihan tuosta vaan.

Erilaisissa peleissä saa ja pitää olla eri taustaisia hahmoja, mutta niiden on oltava luonnollinen osa pelin tarinaa/maailmaa ja hyvin/realistisesti kirjoitettuja. Peleihin ei tarvitse istuttaa hahmoja, jotka ei sinne luonnollisesti kuulu.

En minä esimerkiksi haluaisi pelata jotain Bronxin mustien jengisodista kertovaa peliä jollain valkoisella hahmolla. Oli siellä varmasti valkoisiin asukkaita, mutta mitä sitten. He eivät olennaisesti silti kuuluisi tuohon kontekstiin.
 
Jos kyseessä olisi vaikka seuraava CoD, niin tuskin kovin moni Suomalainen pelaaja siihen ihan olankohautuksella suhtautuisi, vaikka ei edes CoDia pelaisi. En väitä, että porukka olisi joukolla barrikadeilla, mutta aika harvalla jäisi täysin "ihan sama" asteelle.

Ei voi mitään, mutta minulle tämä näyttäytyy vain melkoisena asian merkityksen liioitteluna. Miksi ihmeessä jengi suhtautuisi muulla tavoin kuin olankohautuksella peliin, jota ei edes itse pelaa.
 
Koska Suomen kulttuuri- ja sotahistoria on itselle ja aika monelle tärkeää, ja olisi aika epäkunnioittavaa koko Suomea kohtaan, jos sitä käytettäisiin vain jonkun poliittisen agendan/ideologian pakkosyöttämiseen, varsinkin ison ja maailmanlaajuisesti merkittävän yleisön saavuttavan median/teoksen välityksellä.

Sille minä en toki voi mitään, jos sinulle asialla ei olisi mitään merkitystä.
 
Niin että kaikki pitäisi vaan niellä mitä ylhäältä syötetään? Tossa sulle kasa paskaa, ole tyytyväinen tai ainakin hiljaa?
 
En tiennytkään että Call of dutyt perustuu suomen sotahistoriaan, kaikkea sitä oppii kun netistä lukee :hmm:
 
Porukka ottaa kyllä vähän liian tosissaan videopelit puolin ja toisin. Suosittelen äänestämään lompakolla jos siltä tuntuu.
Ajatella että jotkut ovat intohimoisia harrastuksestaan, ja siten myös omaavat vahvoja mielipiteitä ja toivovat harrastukselleen parasta. Tässä tapauksessa että pelit olisivat niin hyviä kuin mahdollisia.
Sehän se vasta hassua onkin kun kasuaali-Kallet tulee lajin ulkopuolelta huutelemaan että te harrastatte väärin, tehkää niin ku me sanotaan!
 
Koska Suomen kulttuuri- ja sotahistoria on itselle ja aika monelle tärkeää, ja olisi aika epäkunnioittavaa koko Suomea kohtaan, jos sitä käytettäisiin vain jonkun poliittisen agendan/ideologian pakkosyöttämiseen, varsinkin ison ja maailmanlaajuisesti merkittävän yleisön saavuttavan median/teoksen välityksellä.

No mutta tämähän näyttää olevan juuri niin kuin aiempana sanoin. Eli asia on sinulle tärkeä ja siksi otat siitä kierroksia. Sulla on toki oikeus siihen ja sinällään ihan ymmärrettävää. Siinä kohtaan mennään kuitenkin harhaan, kun oletat, että pelaajakunta yleisesti ajattelisi samalla tavalla. Siis jopa ne loukkaantuisivat, jotka eivät peliä itse pelaisi, saati että sillä ihan yleisesti koko maata loukattaisiin. Toki minäkin Suomen kulttuuri- ja sotahistoriaa kunnioitan, mutta en näe, että se olisi niin hauras, että sitä mikään videopeli turmelisi.

Niin että kaikki pitäisi vaan niellä mitä ylhäältä syötetään? Tossa sulle kasa paskaa, ole tyytyväinen tai ainakin hiljaa?

Eihän sitä ole mikään pakko niellä, vaan voi äänestää niin sanotusti lompakollaan. Jos joku sisältö ei miellytä, niin jättää ostamatta ja kuluttamatta. Maailmaan on julkaistu ihan julmettu määrä pelejä ja lisää tulee koko ajan. Varmasti löytyy seasta mieluisaakin sisältöä.

Jos en tykkää banaaneista, niin ei minun ole mikään pakko ostaa banaaneita, vaikka ne kaupassa hevi-osastolla yleensä ensin vastaan tulevatkin. Ei minun tarvitse kuitenkaan kaupan edessä kampanjoida banaaneita vastaan. Voin yksinkertaisesti ostaa omenoita ja olla tyytyväinen.

Ajatella että jotkut ovat intohimoisia harrastuksestaan, ja siten myös omaavat vahvoja mielipiteitä ja toivovat harrastukselleen parasta. Tässä tapauksessa että pelit olisivat niin hyviä kuin mahdollisia.
Sehän se vasta hassua onkin kun kasuaali-Kallet tulee lajin ulkopuolelta huutelemaan että te harrastatte väärin, tehkää niin ku me sanotaan!

No itse ainakin pelaan hyvin paljon (liikaakin) ja aika paljon kaikkea muutakin kuin AAA-pelejä, joten casuaalikalleksi en itseäni lue. En nyt kuitenkaan näe tätä harrastusta siinä määrin hauraana, että se menee pilalle tai sille tuotetaan vahinkoa, julkaistiinpa maailmaan vaikka millaisia pelejä. Eilen illalla pelasin peliä, jossa tuli vastaan hahmo, joka on pyörätuolissa liikuskeleva lonkerot omaava jättimäinen penis. Mitä tästä pitäisi ajatella? Yritetäänkö minulle tarjoilla jotain homopropagandaa tai muuta arveluttavaa? Pitäisikö pahastua? No ei, se on videopeli.

1728015541903.png
 
Viimeksi muokattu:
Mutta eikö tässä ole jo päästy siihen tulokseen että DEI/woke ei itsessään peliä heikennä? Eli näyttöä ei ole siitä että DEI/woke vaikuttaisi suuntaan tai toiseen, mutta jos se jonkun vähemmistön asemaa parantaa niin miksipä se ei olisi hyvä asia.
Black Mythin myynneistä 80% tulee Kiinasta. Hyvin se on toki silti myynyt länsimaissa, mutta kohtuullistaa merkittävästi myyntilukuja. (Lähde: Vain Steam myynnit; Gamalytic )

Niin että kaikki pitäisi vaan niellä mitä ylhäältä syötetään? Tossa sulle kasa paskaa, ole tyytyväinen tai ainakin hiljaa?

Liittyykö tämä ylhäältä syöttäminen johonkin foliohattuiluun?
 
Mutta eikö tässä ole jo päästy siihen tulokseen että DEI/woke ei itsessään peliä heikennä? Eli näyttöä ei ole siitä että DEI/woke vaikuttaisi suuntaan tai toiseen, mutta jos se jonkun vähemmistön asemaa parantaa niin miksipä se ei olisi hyvä asia.
Tullut ainakin selväksi, ettei DEI/woke SINUN mielestäsi pelejä heikennä, jo monen postauksen aikana.

Yhdessä voidaan myöntää vain, että pelit ja viihde on viimevuosina ollut aivan uudellaisten voimien vaikutuksen alaisuudessa. Onko ne hyväntahtoisia riippuu kokijasta.

Aivan kuin evoluutiossa, on vain tervettä että uudet suunnat saavat vastavoimia koeteltavakseen, onko uudet suunnat kykeneviä selviytymään.
Voimat ja vastavoimat.
Kun populaarikulttuurimme mutatoituu, sitä koetellaan, onko siitä selviytymään eri tilanteissa ja ympäristöissä.
 
Viimeksi muokattu:
Eihän sitä ole mikään pakko niellä, vaan voi äänestää niin sanotusti lompakollaan. Jos joku sisältö ei miellytä, niin jättää ostamatta ja kuluttamatta.
Ja mikähän se mahtaa olla se miten näistä levitetään tietoa muille kuluttajille? :think: Ei taida pelinkehittäjät mainita erikseen pelien kuvauksissa näistä.

No itse ainakin pelaan hyvin paljon (liikaakin) ja aika paljon kaikkea muutakin kuin AAA-pelejä, joten casuaalikalleksi en itseäni lue. En nyt kuitenkaan näe tätä harrastusta siinä määrin hauraana, että se menee pilalle tai sille tuotetaan vahinkoa, julkaistiinpa maailmaan vaikka millaisia pelejä. Eilen illalla pelasin peliä, jossa tuli vastaan hahmo, joka on pyörätuolissa liikuskeleva lonkerot omaava jättimäinen penis. Mitä tästä pitäisi ajatella? Yritetäänkö minulle tarjoilla jotain homopropagandaa tai muuta arveluttavaa? Pitäisikö pahastua? No ei, se on videopeli.
Hieno tarina, mutta miten näistä asioista keskustelu vaikuttaa sinuun henkilökohtaisesti? Itseä ei ainakaan haittaa jos näistä keskustellaan netissä. Onko se sinulta jotenkin pois jos kuluttajat valistaa toisiaan miten joku tuote saattaa sisältää jotain josta joku toinen ei ehkä myöskään pidä. Mainitsinko jo että itseäni ei haittaa jos näistä keskustellaan?
 
Siis aihe kiinnostaa, ja siksi siitä olen täällä keskustelemassa. Ei siis sillä, että olisin itse jotenkin huolissani pelien poliittisuudesta, ”wokeudesta” tai diversiteetin tuputtamisesta, mutta yritän vain ymmärtää, miten muut asian näkevät. En minä missään nimessä kiellä keskustelemasta, vaan pelkästään ihmettelen. Kun sanotaan, että ”valistetaan” muita ja ”levitetään tietoa”, niin tuosta tulee vaikutelma, että ihan kuin nämä pelit olisi suorastaan vaarallisia. No 90-luvulla kohistiin ja valistettiin, kun peleihin tuli mm. Doomin ja Mortal Kombatin myötä rajua väkivaltaa. Nykyisin se ei ketään hetkauta, mutta woket ja värikkäät maailmat animehahmoineen lienevät nyt tie turmioon. Ajat muuttuvat.
 
Itseäni nuo woketukset sun muut ei niin hetkauta mutta jotenkin tuntuu että nykypelit pikkuhiljaa muuttuvat "tylsemmiksi" kun ennen peleissä oli kaikenlaisia piilomerkityksiä, mustaa huumoria, kärjistettyjä stereotypioita, hyvän maun rajalla olevaa väkivaltaa sun muita juttuja ja nykyään nuo tuntuvat aika pitkälti loistavan poissaolollaan. Kaikki pelit tuntuvat olevan sellaisia "sopii kaikille" -tekeleitä joista on siivottu kaikki sellainen pois joka saattaisi vahingossa hermostuttaa jotain ihmisryhmää.
 
Pelien tehtävä on pohjimmiltaan toimia keinona rentoutua, viihtyä ja kuluttaa aikaa. Kun pelataan pelejä, halutaan jättää reaalielämän vastuut, rasitteet yms. hetkellisesti taakseen ja immersiivisesti sulautua pelin maailmaan. Siis PELIN MAAILMAAN. Ei joutua väkisillä vedetyksi radikalisoituneen ääriryhmän salaliittoteorioiden propagandashow:n, mutta siihen on valitettavasti monet pelit menneet.

Miksi woke-roskan pakkosyöttö on sitten ongelma (peleille)?
  • Woke-politiikka on itsessään rasismia ja sen normalisointia, ihmisten kiihottamista toisiaan vastaan ja ennen kaikkea äärimmäinen epäoikeudenmukaisuutta ja pahuutta ihannoiva järjestelmä. Pelimaailman/teollisuuden vastine lapsiin kohdistuvalle ihmiskaupalle tai terrorismille.
  • Woketus on myös ennen kaikkea "munattomuutta". Kun 99.999% ihmisistä saa muunnellun/laimennetun tuotteen sen takia ettei mielenterveysongelmista kärsivät 0.001% loukkaantuisi tai "loukkaantuisi" niin se tarkoittaa sitä että peleistä tullaan viemään särmä pois ja on jo viety. Ei enää mustaa huumoria, ei enää pahoja tai "pahoja" hahmoja, ei kiistalanalaisia tai ristiriitaisia tunteita aiheuttavia tarinoita, ei itsenäistä ajattelua tai pohdintaa, ei historiallisia symboleja kuten hakaristiä historiallisiin peleihin koska joku siitäkin alkaa vinkumaan, naishahmot rumennetaan ja kaikki paikat peitetään yms.
  • Sensuuri ei ole koskaan innovoinut mitään hyvää tai tuottanut minkäänlaista lisäarvoa. Kuinka moni luulee että esim. Kiinan markkinoille muunnellut elokuvat/pelit on parempia kuin alunperäiset versiot? No, mutta eivätpä poliittisesti loukkaa kommunistiseen puolueen lampaita ainakaan. :tup:
  • Pelaajat eivät tule enää saamaan aitoja alunperin suunniteltuja tarinoita tai pelejä koska kaikki tuotokset menee poliittisen valvontakomission sensuuriviranomaisten läpi
Yleisin vale mitä asiaan liittyy on se että woke liittyisi jotenkin tasa-arvoon tai "monimuotoisuuteen". Molempia on peleissä ollut vuosikymmenet, on edelleen ja meillä on kaikkina ajan hetkinä ollut tällaisia pelejä, mutta ne eivät ole ketään haitanneet. Pelaajia haittaa se että ihmiset jotka 1) ei ole pelaajia 2) ei ymmärrä pelaamisesta mitään 3) eivät kuulu pelaajayhteisöön tulevat omien täysin pelaamiseen kuulumattomien motivaatioiden takia paskomaan muiden ihmisten harrastusta.

Pelaaminen on 90-luvun jälkeen asteittain kärsinyt erilaisista haitallisista muutoksista ja nämä haitalliset muutokset on aina tullee isojen pelikorporaatioiden aloittamana. Joskus pushback on onnistunut, mutta useasti ei koska meillä on aina selkärangattomia alistujia jotka antaa tämän tapahtua ja sitten uusia nuoria pelaajia jotka ei ymmärrä/tiedä miten asiat ovat olleet ja silloin eivät tajua mitä tapahtuu. Muutaman luetellakseni:
- Oli normaalia ja jopa oletus että pelien mukana tai ohella toimitettiin oma dedicated serveri softa jolla peliä pystyi pelaamaan vapaasti netissä
- Oli normaalia ja jopa oletus että pelit tehtiin ainakin pääosin loppuun asti eikä julkaistu rikkinäisinä
- Oli normaalia ja jopa oletus että pelit tuli myyntiin kokonaisina paketteina eikä julkaisussa ollut mitään day 1 DLC-paskaa, mikromaksuja tai seasonpasseja
- Oli normaalia ja jopa oletus ettei pelissä ole mitään always online -DRM paskaa kun haluaa pelaa yksinpeliä
- Oli normaalia ja jopa oletus että pelit tuli myyntiin yhtenä pakettina yhdellä hinnalla eikä 130e "ultimate editioineilla"

Kaikki nämä vitsaukset on tulleet siitä syystä että pelaajat suostuivat ahneiden korporaatioiden jalkamatoksi eivätkä taistelleet vastaan. Woke-roskan syötössä on kyse samasta asiasta ja siksi on jokaisen pelaajan vastuulla AKTIIVISESTI vastustaa kaikkea woketusta peleissä ellei halua että koko harrastus tuhotuuu. Hiljaisuus tai väkinäinen ymmärtäminen ei ole neutraliteettia vaan se on myös woketusta.
Kaikissa noissa edellisissä asioissa oli kova vähättely ja jopa pilkanteko niistä jotka tästä kehityksestä varoitti, mutta sitten kun paska osui tuulettimeen ja kaikki päästiin kärsitään oli vastuulliset jo juosseet maan alle piiloon.
 
Viimeksi muokattu:
Siis aihe kiinnostaa, ja siksi siitä olen täällä keskustelemassa. Ei siis sillä, että olisin itse jotenkin huolissani pelien poliittisuudesta, ”wokeudesta” tai diversiteetin tuputtamisesta, mutta yritän vain ymmärtää, miten muut asian näkevät. En minä missään nimessä kiellä keskustelemasta, vaan pelkästään ihmettelen. Kun sanotaan, että ”valistetaan” muita ja ”levitetään tietoa”, niin tuosta tulee vaikutelma, että ihan kuin nämä pelit olisi suorastaan vaarallisia. No 90-luvulla kohistiin ja valistettiin, kun peleihin tuli mm. Doomin ja Mortal Kombatin myötä rajua väkivaltaa. Nykyisin se ei ketään hetkauta, mutta woket ja värikkäät maailmat animehahmoineen lienevät nyt tie turmioon. Ajat muuttuvat.
Syitähän on annettu jo monia tässä ketjussa mm. se että tämä soopan tuominen peleihin pilaa immersion, jos huomaat että sinun ruudullasi pyörii jonkin tahon propagandaa. Sitten on mainittu myös se jos pelin puitteet hahmoineen säädetään mukailemaan DEI agendaa tämä ei koskaan tee hyvää pelille vaan pikemminkin huonontaa sitä. Mutta nämä ei kelpaa syystä 'x' vaan turhanpäiväinen "ei se minua haittaa" -jankkaus jatkuu. Et ole varsinaisesti tuonut mitään rakentavaa keskusteluun. Jatkuva mitättömyyteen vetoaminen ei ole rakentavaa keskustelua. Kun vertasit videopelien väkivaltaa poliittiseen agendaan viestii että et taida ihan olla täysillä mukana.

Itseäni nuo woketukset sun muut ei niin hetkauta mutta jotenkin tuntuu että nykypelit pikkuhiljaa muuttuvat "tylsemmiksi" kun ennen peleissä oli kaikenlaisia piilomerkityksiä, mustaa huumoria, kärjistettyjä stereotypioita, hyvän maun rajalla olevaa väkivaltaa sun muita juttuja ja nykyään nuo tuntuvat aika pitkälti loistavan poissaolollaan. Kaikki pelit tuntuvat olevan sellaisia "sopii kaikille" -tekeleitä joista on siivottu kaikki sellainen pois joka saattaisi vahingossa hermostuttaa jotain ihmisryhmää.
"woketus" on aika laaja käsite mutta kuvailit juuri sitä. Pelit jotka mukailee woke ideologiaa ovat juurikin hajuttomia, mauttomia jotka yrittää kumarrella joka suuntaan.
Lännen tuottamissa peleissä vaivaa aikaa kovaa nössöys. (valkoiset)Mieshahmot ovat munattomia estrogeeni vätyksiä, naiset ovat "tyttövoimaa!" huutavia girlbosseja ja tarkoituksella kaikki "male gaze" minimoitu ettei feministit suutu jne. Ei tarvitse edes katsoa kovin kauas menneisyyteen niin pelit olivat rakennettu kerronnallisesti ihan toisella tavalla eikä asioita sensuroitu vielä miten niitä nyt sensuroidaan.
Jos googlettaa 2000 luvun sekä 2010 alun pelejä niin siellä on lähes jokainen sellaista kamaa mistä nyt saa vastaavaa etsimällä etsiä.

Nykyään pääosin pelkästään Japanissa tuotetut pelit ovat sellaisia joista jaksaa olla innostunut. Hyvin harvoin lännen isot studiot mitään hyvää tuuttaa ulos.
Japanissa on otettu takapakkia ESG/DEI agendan kanssa alkuvuodesta, aikaisemmin otettiin takapakkia 2022 vuonna.
4aulbjuj6wgc1.jpeg
 
Jos en tykkää banaaneista, niin ei minun ole mikään pakko ostaa banaaneita, vaikka ne kaupassa hevi-osastolla yleensä ensin vastaan tulevatkin. Ei minun tarvitse kuitenkaan kaupan edessä kampanjoida banaaneita vastaan. Voin yksinkertaisesti ostaa omenoita ja olla tyytyväinen.

Vähän ontuu tuo sinun vertaus tähän woken pakkosyöttöön. Se menee näin että haluat ostaa omenoita koska et tykkää banaaneista mutta huomaat kotona että sinne omenaan on sekoitettu banaania kun puraiset sitä omenaa.
 
Siis tottakai pelit(kin) ovat kiinni ajassaan. Kyllä meillä on ihan sallittua edelleen tehdä esim. Duke Nukem 3D tyylisiä pelejä, joissa on isoja pyssyjä ja lihaksia ja naiset ovat olemassa vain näyttääkseen tissit. Niitä saa tehdä ja julkaista, mutta eipä sellaisia enää suurina tuotantoina tehdä, koska arvioidaan, että ne eivät tuota tarpeeksi rahaa. Ei ole kuitenkaan kyse siitä, että "poliittisen valvontakomission sensuuriviranomaiset" tällaisen estäisivät. Ylipäätään peliteollisuuskin on muuttunut vaikka sieltä 90-luvulta ja 2000-luvun alusta tähän päin tultaessa siten, että entistä vähemmän otetaan riskejä tai tehdään mitään ns "rakkaudesta lajiin". Näitä pelejä julkaisevat suuryritykset, jotka ovat olemassa maksimoidakseen osakkeenomistajiensa voitot ja silloin on aika luontevaa päätyä "siloteltuun" lopputulokseen, jonka arvioidaan kelpaavan mahdollisimman monelle. Ei siellä taustalla tarvitse kuitenkaan olla mitään salaliittoja tai muuta. Minäkään en sano, että pelien tasapaksuuntuminen - tai millä nimellä sitä halutaankaan kutsua - olisi hyvä asia sinällään, mutta esim. markkinointia ja ylipäätään liiketaloutta opiskelleena ihmisenä ymmärrän erittäin hyvin, miksi näin tapahtuu. Ihan vastaavaa muutosta on nähty vaikka elokuva- ja musiikkiteollisuudessa. Aika vähän Hollywoodissa nykyisin tehdään mitään Arnold Schwarzenegger -tyylisiä toimintapläjäyksiä ja musiikkipuolella on meneillään useampikin keissi, joissa puidaan 20-30 vuotta sitten tapahtuneita asioita, että tapahtuiko "Sex, Drugs & Rock n' Roll" meiningin puitteissa rikoksia. Ja siis niin, kun mennään takaisin peleihin, niin kyllähän indiepuolella ja ylipäätään pienempien studioiden suunnalta tulee edelleenkin vaikka millaista teosta. Pelaa yksinkertaisesti niitä, jos AAA-kaman meininki ei nappaa. Tai sitten keskittyy tosiaan niihin japanilaisiin tuotoksiin, jotka ovat tyylillisesti vähän erilaisia.
 
Pelien tehtävä on pohjimmiltaan toimia keinona rentoutua, viihtyä ja kuluttaa aikaa. Kun pelataan pelejä, halutaan jättää reaalielämän vastuut, rasitteet yms. hetkellisesti taakseen ja immersiivisesti sulautua pelin maailmaan.
Tämä on vain osa pelien tarkoituksesta, jätät huomiotta niiden taiteellisen arvon. Pelien kohteleminen pelkkänä ajantappona on alentavaa. Jotkut meistä ottavat tämän harrastuksen vakavasti.

  • Woke-politiikka on itsessään rasismia ja sen normalisointia, ihmisten kiihottamista toisiaan vastaan ja ennen kaikkea äärimmäinen epäoikeudenmukaisuutta ja pahuutta ihannoiva järjestelmä. Pelimaailman/teollisuuden vastine lapsiin kohdistuvalle ihmiskaupalle tai terrorismille.
Niin naurettava analogia, että muitakin juttujasi on vaikea ottaa tosissaan.

  • Woketus on myös ennen kaikkea "munattomuutta". Kun 99.999% ihmisistä saa muunnellun/laimennetun tuotteen sen takia ettei mielenterveysongelmista kärsivät 0.001% loukkaantuisi tai "loukkaantuisi" niin se tarkoittaa sitä että peleistä tullaan viemään särmä pois ja on jo viety. Ei enää mustaa huumoria, ei enää pahoja tai "pahoja" hahmoja, ei kiistanalaisia tai ristiriitaisia tunteita aiheuttavia tarinoita, ei itsenäistä ajattelua tai pohdintaa, ei historiallisia symboleja kuten hakaristiä historiallisiin peleihin koska joku siitäkin alkaa vinkumaan, naishahmot rumennetaan ja kaikki paikat peitetään yms.
Tavallaan samaa mieltä, mutta ei liity wokeen. Peli yritetään markkinoida niin isolle yleisölle kuin ikinä mahdollista, koska tuotot pitää maksimoida. Kyllä, lopputulos on monesti munaton, mauton ja aivoton tusinatuote, mutta se johtuu ihan vain kapitalismista ja pörssiyhtiöiden toimintalogiikasta. DEI-konsulttien hommaaminen on seuraus eikä syy.

  • Pelaajat eivät tule enää saamaan aitoja alunperin suunniteltuja tarinoita tai pelejä koska kaikki tuotokset menee poliittisen valvontakomission sensuuriviranomaisten läpi
Salaliittoteoria. Kukaan ei pakota palkkaamaan niitä DEI-konsultteja, eikä kuuntelemaan mukisematta kaikkia niiden neuvoja. Jokainen voi tehdä juuri sellaisen pelin kuin haluaa, myös isossa firmassa jos kaikilla on siitä yhtenäinen visio.

Pelaaminen on 90-luvun jälkeen asteittain kärsinyt erilaisista haitallisista muutoksista ja nämä haitalliset muutokset on aina tullee isojen pelikorporaatioiden aloittamana. Joskus pushback on onnistunut, mutta useasti ei koska meillä on aina selkärangattomia alistujia jotka antaa tämän tapahtua ja sitten uusia nuoria pelaajia jotka ei ymmärrä/tiedä miten asiat ovat olleet ja silloin eivät tajua mitä tapahtuu. Muutaman luetellakseni:
- Oli normaalia ja jopa oletus että pelien mukana tai ohella toimitettiin oma dedicated serveri softa jolla peliä pystyi pelaamaan vapaasti netissä
- Oli normaalia ja jopa oletus että pelit tehtiin ainakin pääosin loppuun asti eikä julkaistu rikkinäisinä
- Oli normaalia ja jopa oletus että pelit tuli myyntiin kokonaisina paketteina eikä julkaisussa ollut mitään day 1 DLC-paskaa, mikromaksuja tai seasonpasseja
- Oli normaalia ja jopa oletus ettei pelissä ole mitään always online -DRM paskaa kun haluaa pelaa yksinpeliä
- Oli normaalia ja jopa oletus että pelit tuli myyntiin yhtenä pakettina yhdellä hinnalla eikä 130e "ultimate editioineilla"
Oon täysin samaa mieltä näistä kaikista, mutta ne ei liity wokeen.

Woke-roskan syötössä on kyse samasta asiasta ja siksi on jokaisen pelaajan vastuulla AKTIIVISESTI vastustaa kaikkea woketusta peleissä ellei halua että koko harrastus tuhoutuu. Hiljaisuus tai väkinäinen ymmärtäminen ei ole neutraliteettia vaan se on myös woketusta.
Nyt kaikki vähänkään eri mieltä olevat on vihollisia. Mutta ne wokettajathan on tässä se ääriryhmä...
 
@Refloni säästi minulta ja varmaan monelta muulta kyllä paljon aikaa. Olisin kommentoinut noihin lähes samalla tavalla, mutta sitten ajattelin, että en jaksa, kun oli suurilta osin aika sakeaa settiä. Monesta kohdasta tuli mieleen jotkut somen rasismikeskustelut, missä joku "maahanmuuttokriitikko" on sitä mieltä, että oikeasti se menee niin, että "ei tässä suinkaan rasisteja olla, vaan meihinhän sitä vasta rasismia kohdistetaankin" ja kaikki minusta vasemmalle ovat vihervassarimädättäjiä. Tavallaan samaa kokonaisuuttahan tämä on. Sielläkin nuo wokehokemat lentelee aika aktiivisesti.
 
Koska Suomen kulttuuri- ja sotahistoria on itselle ja aika monelle tärkeää, ja olisi aika epäkunnioittavaa koko Suomea kohtaan, jos sitä käytettäisiin vain jonkun poliittisen agendan/ideologian pakkosyöttämiseen, varsinkin ison ja maailmanlaajuisesti merkittävän yleisön saavuttavan median/teoksen välityksellä.
Jos talvisodasta tehtäis peli vaikkapa brittien toimesta, selkein fantasiaelementein ja vähän vaihtoehtotodellisuus-kulmasta, niin en mä pahastuisi siitä jos päähenkilöksi valikoituisi vaikka Christopher Lee. Eikös noissa peleissä muutenkin ole vähän sellainen meininki, että ”salaiset historian ulkopuoliset tapahtumat olivat oikeiden historiallisten tapahtumien taustalla” ja tommoseen joku james bond briteistä sopis ku nyrkki naamaan. Bonuksena saisivat helpommin samaistuttavan hahmon suurelle yleisölle.

Tässä sasukessa ehkä menny pykälän absurdiksi meno, kun päähenkilö mm. sulautuu ihmismassasn pelimekaniikoissa ihan normaalisti, mut päähenkilö itsessään on imo ihan perusteltavissa tommoseen fantasiapeliin. Luulen kans että se on valikoitunu koska se oli ns. länsimaalainen yleisön samaistuttavissa, ei siksi että hän oli tummaihoinen. Toi räppärimeininki vahvistaa tuota tulkintaa. Enemmän mua tossa ihmetyttää pyhien paikkojen häpäisy ja semmoset jutut.
 
Woketus on myös ennen kaikkea "munattomuutta". Kun 99.999% ihmisistä saa muunnellun/laimennetun tuotteen sen takia ettei mielenterveysongelmista kärsivät 0.001% loukkaantuisi tai "loukkaantuisi" niin se tarkoittaa sitä että peleistä tullaan viemään särmä pois ja on jo viety. Ei enää mustaa huumoria, ei enää pahoja tai "pahoja" hahmoja, ei kiistalanalaisia tai ristiriitaisia tunteita aiheuttavia tarinoita, ei itsenäistä ajattelua tai pohdintaa, ei historiallisia symboleja kuten hakaristiä historiallisiin peleihin koska joku siitäkin alkaa vinkumaan, naishahmot rumennetaan ja kaikki paikat peitetään yms.
Jotenkin tästä tuli mieleeni tämä vertailu:

Mielenkiinnolla odotan TES6 julkaisua miten siellä pidettään kaikki "iloisena"

Edit:

Viimeksi muokattu:
Mutta eikö tässä ole jo päästy siihen tulokseen että DEI/woke ei itsessään peliä heikennä? Eli näyttöä ei ole siitä että DEI/woke vaikuttaisi suuntaan tai toiseen, mutta jos se jonkun vähemmistön asemaa parantaa niin miksipä se ei olisi hyvä asia.
Black Mythin myynneistä 80% tulee Kiinasta. Hyvin se on toki silti myynyt länsimaissa, mutta kohtuullistaa merkittävästi myyntilukuja. (Lähde: Vain Steam myynnit; Gamalytic )

Siis parhaimmillaan hyvin toteutettuna se ei heikennä pelejä. Valitettavasti yhä enenevässä määrin sitä syötetään peleihin räikeästi ja päälleliimatusti, ns automaationa, jolloin se pelien laatu väistämättä heikkenee.

Toisekseen on vielä se aspekti, että miten isojen firmojen DEI palkkaus yms. politiikat vaikuttavat yrityksen ammattitaitoon ja osaamiseen. Huhuja on, että monet hyvät/kokeneet devaajat on lähteneet isoista firmoista, ja jäljelle jää kokematonts porukkaa, jossa on vielä mukana paljon sitä DEI, inkluusion myötä töihin päässyttä sakkia.

Miksi edes pitää joka peliin yrittää tunkea väkisin asioita, jotka ei siihen sovi. Miksi ei tehtäisi vain erilaisia pelejä erilaisesta vinkkelistä. Olisi tehty nyt sitten toinen AC Afrikka teemainen peli, missä oikeasti olisi voitu sitten ottaa vaikka joku Afrikan alkuperäisheimo siihen taustamatskuksi, ja ylistää Afrikkalaista kulttuuria kokonaisuudessaan. Sen sijaan tuodaan musta hahmo hillumaan rapin tahtiin japanilaiseen kulttuuriin ja historiaan sijoittuvassa AC pelissä.

Siis tottakai pelit(kin) ovat kiinni ajassaan. Kyllä meillä on ihan sallittua edelleen tehdä esim. Duke Nukem 3D tyylisiä pelejä, joissa on isoja pyssyjä ja lihaksia ja naiset ovat olemassa vain näyttääkseen tissit. Niitä saa tehdä ja julkaista, mutta eipä sellaisia enää suurina tuotantoina tehdä, koska arvioidaan, että ne eivät tuota tarpeeksi rahaa. Ei ole kuitenkaan kyse siitä, että "poliittisen valvontakomission sensuuriviranomaiset" tällaisen estäisivät. Ylipäätään peliteollisuuskin on muuttunut vaikka sieltä 90-luvulta ja 2000-luvun alusta tähän päin tultaessa siten, että entistä vähemmän otetaan riskejä tai tehdään mitään ns "rakkaudesta lajiin". Näitä pelejä julkaisevat suuryritykset, jotka ovat olemassa maksimoidakseen osakkeenomistajiensa voitot ja silloin on aika luontevaa päätyä "siloteltuun" lopputulokseen, jonka arvioidaan kelpaavan mahdollisimman monelle. Ei siellä taustalla tarvitse kuitenkaan olla mitään salaliittoja tai muuta. Minäkään en sano, että pelien tasapaksuuntuminen - tai millä nimellä sitä halutaankaan kutsua - olisi hyvä asia sinällään, mutta esim. markkinointia ja ylipäätään liiketaloutta opiskelleena ihmisenä ymmärrän erittäin hyvin, miksi näin tapahtuu. Ihan vastaavaa muutosta on nähty vaikka elokuva- ja musiikkiteollisuudessa. Aika vähän Hollywoodissa nykyisin tehdään mitään Arnold Schwarzenegger -tyylisiä toimintapläjäyksiä ja musiikkipuolella on meneillään useampikin keissi, joissa puidaan 20-30 vuotta sitten tapahtuneita asioita, että tapahtuiko "Sex, Drugs & Rock n' Roll" meiningin puitteissa rikoksia. Ja siis niin, kun mennään takaisin peleihin, niin kyllähän indiepuolella ja ylipäätään pienempien studioiden suunnalta tulee edelleenkin vaikka millaista teosta. Pelaa yksinkertaisesti niitä, jos AAA-kaman meininki ei nappaa. Tai sitten keskittyy tosiaan niihin japanilaisiin tuotoksiin, jotka ovat tyylillisesti vähän erilaisia.

Se nyt on aivan typerää kuvitella, että esim. devaajat saisivat täysin itse päättää, siitä sisällöstä, ja tuleeko peliin DEI syöttöä. CEO ja osakkeen omistaja tasolla se on taottu pöytään. Valitettavasti nämä päätökset perustuu ainakin osittain näihin Kim Bel Airin "konsultoi meitä tai kärsi" uhkauksille ja väärää tietoa levittäneilläe DEI:n vaikutustutkimuksille. Kaupallisessa mielessä Woke/DEI ei ole tarpeen ja siitä on kyllä todisteita. Varmasti möisi edelleen hyvin AAA luokan Arskan toimintaleffat ja Duke Nukemit, jos joku niitä uskaltaisi tehdä tai julkaista. Nykyään vallitsee "pelon ilmapiiri", ja mitään vähänkään ronskimpaa ei oikein uskalleta tehdä. Varsinkaan missään ison profiilin tuotannoissa. Minun mielestäni se ei ole hyvä juttu.

Kaikkein eniten itseäni ärsyttävä asia tässä wokeilussa on puolesta suuttujat. Eli yleensä nämä Eurooppalaiset/jenkkiläiset, usein valkoiset aktivistit, jotka pitää hirveetä meteliä juuri näistä kulttuuriin varastamishommista ym. yhtä naurettavasta paskasta. Oikeasti Afrikkalaisia tai sen taustaisia ihmisiä ei kiinnosta paskan vertaa, jos joku Suomalainen laulaja pistää rastat päähänsä. Sitten tämä henkilö kuitenkin pakotetaan somepainostuksella pyytämään anteeksi, että onkin kehdannut laittaa rastat valkoisena naisena. Siksi omasta mielestäni on tärkeää että överi wokeiluun kiinnitettäisiin huomiota ja tulisi enemmän sitä vastavoima, jolloin saataisi joku järki ja balanssi tähän hommaan.
 
Siitä vähän lukemista:

30v on pelejä pelattu, eikä ole tarvetta "wokea" vastustaa. Uus Dragon Agekin menee varmasti ostoon. Maailmassa hyviä pelejä edelleen tehdään joka tapauksessa.
 
Paul Tassi opettaa että (amerikan) vassarit on woke ja oikeisto on anti-woke. Ihmiset puhuvat kaikista isoista peleistä ja netissä ideologiset agendat liitetään pelin menestykseen. Yksilöt jotka puhuvat woke peleistä youtubessa tai twitterissä kutsutaan vaikuttajiksi, ja he ovat aina väärässä koska oikeasti pelien menestys ei riipu heistä

Kukapa voisi vastustaa EA:n Biowaren ja dragon agen viehätystä DA2, DAI, ME: Andromedan ja Athemin jälkeen.
 
Semmoinenkin vaihtoehto tietysti on, että jättää kuuntelematta kaikenlaisia youtubessa ja twitterissä vaikuttavia horiskoja ja pelaa niitä pelejä, joista tykkää ja jättää pelaamatta ne, joista ei tykkää. Olipa syy sitten epämiellyttävä sisältö, huono pelattavuus, ikävä tekninen toteutus tai mitä vain.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
254 885
Viestejä
4 433 695
Jäsenet
73 425
Uusin jäsen
maikkeliks

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom