- Liittynyt
- 15.07.2020
- Viestejä
- 490
Tuli mukavasti päivässä tuo Prisman tilaus ja vähän päässyt jo levyaseman ja M.2 SSD:n asentamisen lisäksi kokeilamaan Horizon Zero Dawn Remasteria
Konsolin ulkonäkö ja koko tosiaan plussaa julkaisumalliin nähdin, joskin tuo levyasema näyttää tuon kanssa vielä vielä hölmömmältä kuin alkuperäisen (slimin kanssa tietty vielä enemmän). Pientä miinusta omassa käytöstä tulee siitä että etupuolen USB-A liitäntä muutettu USB-C liitännäksi eli nyt edessä kaksi C:tä (oletan että sama slimissä). Tuli kytkettyä tuohon liitäntään langattoman headsetin USB-A dongle, mutta ongelma ratkesi onneksi helposti pienellä USB-A jatkojohdolla takapaneelista (jossa A liitäntöjä on onneksi 2). Blu-ray aseman asentaminen oli sinänsä helppoa, mutta ohjeessa mainittua kliksahdusta aseman kiinnitymmisestä en kyllä kuullut. Vaikutti olevan kuitenkin ihan suht jämäkästi paikallaan ja toimi käynnistäessä. Heti käynnistyksen jälkeen OS updaten latailu ja käynnistely. Suurin osa peleistä siirtyi nätisti lisäämäni teran M.2 kovon (Samsung 980 pro) kanssa suoraan uuteen laitteeseen. Lisäkovon kanssa tässä alkaa olla jo ihan mukavasti tilaa peleille (sisäisellä kovolla reilut 1,8teraa käytettävänä) ja voi olla että black fridaysta tulee katsottua jotain edukasta 2 teran lisäkovoa tämän kaveriksi.Pidän tämän tuosta horisontaalisesta tuesta enemmän kuin julkaisumallin ihan siksi että pysyy horisontaalisesti paremmin paikallaan. Miinusta toki vertikaalisen tuen puuttumisesta.
Itse suorituskykyä ei vielä ole ehtinyt hirvästi testaamaan, mutta Horizon Zero Dawn remaster rullaa todella mukavasti lähes locked 60fps Pro Performance modella samalla kun kuva näyttää todella hyvältä. Oletan että PSSR kautta 4k skaalaus ja itse en osaa erottaa liikkuvassa pelissä ainakaan mitää artefakteja tai muuta ikävää. Esim Forbidden Westissä vähä vaivaisi kun joutui totuttelemaan elämään 30fps ja 40 fps moden kanssa, koska perfomance mode söi tuossa pelissä kuvan laatua mielestäni liikaa todella rankan fsr takia. En vielä Forbidden westiä ole testaillut, mutta oletan samankaltaista suorituskykyä. Ensivaikutelmat odoksia positiivisemmat ja viikonlopun aikana ehtii varmaan testamaan useampaan päivitettyä peliä.