Pieniä kysymyksiä & vastauksia mobiililaitteista

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 051
Googlen muisti on ihan tapissaan kuvia ja videoita, Drive kuitenkin sanoi että muistia on enemmän kun riittävästi. Katson nyt vielä uudestaan ajatuksen kanssa notta menikö jotain ohi.
Jos menet vaikkapa puhelimen asetuksissa sinne Varmuuskopiontiin ja painat nappulaa "Muuta tallennustilan asetuksia", niin sieltä näet mikä on Google-tilisi tämänhetkinen kokonaiskapasiteetti gigabyteinä. Näet myös monivärisen palkin jossa on eri väreillä merkitty Google Driven, Gmailin ja Google Photosin syömät osuudet koko kakusta. Kannattaa myös huomioida että mikäli esimerkiksi Gmailissa käytössäsi on useampia Google-tilejä niin tarkastelun alle saattaakin tässä vaiheessa päätyä joku toinen käytössäsi oleva tili eikä juuri se puhelimesi "päätili". Joten useampien tilien käyttäjän kannattaa aina olla tarkkana mitä nimenomaista tiliä juuri sillä hetkellä on tarkastelemassa.

Drive-sovelluksesta vasemman yläkulman hampurilaisen takaa löytyy myös kohta "Tallennustila" jota klikkaamalla näkee myös nämä samat tarkemmat tiedot.

Mikäli et ole erikseen uppinut Google Driveen joitain omia tiedostojasi niin Google Driven käyttämä osuus koko tilasta saattaa olla täysin minimaalinen (luokkaa 0.01 GB) koska esimerkiksi Google One -varmuuskopiot käyttämiesi sovellusten osalta ovat lähinnä jokunen rivi tekstimuotoista dataa ja asetuksia, eivätkä siis sisällä mega- tai gigatolkulla niitä varsinaisia sovelluksia. Backuppia hyödynnettäessä nämä sovellus-backupit ovat lähinnä ohjeistus siitä mitä siinä tilanteessa Google Play -palvelusta ladataan puhelimeen.

Sen sijaan mikäli olet sallinut kuvien ja videoiden automaattisen varmuuskopioinnin pilveen, niin niiden osuus (Google Photos) saattaa olla useita gigatavuja, samoin kuin Gmailin osuuskin etenkin mikäli olet käyttänyt sähköpostia jo vuosia etkä ole juurikaan deletoinut viestejä/liitetiedostoja.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 051
Löytyi muutama appi mitä tulee joskus käytettyä. Ne muut mitä etsin, ei löytynyt listalta.
Näet Google Playsta lataamasi sovellukset avaamalla puhelimesi Google Play -sovellus, klikkaamalla oikean ylänurkan värillistä ja kirjaimella varustettua pallukkaa, valitsemalla oikean tilin (mikäli niitä on useampia) ja valitsemalla Ylläpidä sovelluksia ja laitteita. Ylläpitäminen-välilehdeltä näet Asennetut ja Ei asennetut (= uninstalloidut tai johonkin toiseen laitteeseen asennetut mutta tässä laitteessa toimimattomat) sovellukset.

Näet sovellukset myös Windows-selaimella osoitteessa
Kirjaudu sisään – Google-tilit

Mikäli haluat vielä tarkemmin kytätä mitä sovelluksia puhelimeesi on asennettu niin voit ihan huvin vuoksi käydä downloadaamassa tililtäsi Google Play Storen datat .json-fileinä ja katsoa niiden sisällöt esim. notepadilla.

Mene nettiselaimella Dashboardiin, eli osoitteeseen
(jota sivua kannattaa noin muutenkin yleissilmäillä...)

Klikkaa kohtaa Download your data ja avautuvasta ikkunasta paina Deselect All -nappulaa, jolloin et valitse vielä mitään exportoitavaa.

Etsi sitten listalta kohta

Google Play Store
Data about your app installs, ratings, and orders

jonka ruksaat exportoitavaksi. Ja paina Next Step jolloin päädyt loppupelissä downloadaamaan paketin itsellesi. Se ei ole kovinkaan iso, muutama sata kilobyteä ehkä. Luultavasti joudut vielä erikseen naputtamaan tilisi salasanan jotta saat paketin pudotettua. Purettavan paketin sisällä on lukuisia .json-tiedostoja. Voit avata vaikka notepadin ja raahata haluamasi fileen (installs.json tai Library.json etc.) suoraan notepadin ikkunaan ja tarkastella mitä kaikkea fileet ovat syöneet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690

Noniin, tuollaisia sanoja en löytänyt, mutta löysin kuitenkin oikean puhelimen ja appsit mitä sinne oon ladannut. Sitten pistin latautumaan, missä pitäisi kestää tunteja tai päivä. Sen jälkeen pitäisi saada sähköpostiin jotain... ei tullut. Läppärillä siis tein tuon, koska oon hemmetin huono puhelimen kanssa.

7,3gt tietoa on kuitenkin ladattu.

"

Lataa data

Vienti on liian suuri yhteen tiedostoon, joten se on jaettu 0 osaan.
"

Sitten kävi näin.

Edit: Tietojen siirto uuteen puhelimeen | DNA

oliskohan tää se suorin tie kuitenkin, kun en mä nyt osaa taaskaan. Ei tosin ole sitä uuttakaan hankittu vielä ettei tällä nyt niin kiire ole sikäli.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 051
Noniin, tuollaisia sanoja en löytänyt, mutta löysin kuitenkin oikean puhelimen ja appsit mitä sinne oon ladannut. Sitten pistin latautumaan, missä pitäisi kestää tunteja tai päivä. Sen jälkeen pitäisi saada sähköpostiin jotain... ei tullut. Läppärillä siis tein tuon, koska oon hemmetin huono puhelimen kanssa.

7,3gt tietoa on kuitenkin
Siis en tuolla ohjeistuksella tarkoittanut että sinun pitäisi imuroida Google-tililtäsi kaikki data. Päinvastoin. Se on täysin hyödytöntä. Vaan nimenomaan kysymys oli käyttämiesi Google Play -sovellusten tiedoista jos niiden osalta on jotain epäselvyyksiä ja joiden tietojen datamäärä on ehkä 100 kilobyteä minkä määrän downloadaus kestää sekunnin tai kaksi.

Ja tuotakaan dataa et pysty mitenkään hyödyntämään uuteen puhelimeen siirtymisen osalta. Voit vain tarkastella sen avulla mitä Google-kaupan sovelluksia olet asentanut ja milloin, mikäli niiden osalta on jotain epäselvyyksiä.

Joten unohda koko juttu.

DNA:n ohjeet kannattaa lukaista.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 346
Xiaomi Redmi K20 Pro/ Mi 9T Pro. Jos tähän asentaisi custom ROMin. Mutta onko se edelleenkään mahdollista ilman että nettipankki- ym. tunnuslukusovellus lopettaa toimimisen..? Ainakin vielä joku vuos sitten puhelimen roottaaminen oli NO NO jos halus nuo tärkeät sovelluxet pitää käytössä.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 105

Jos asennat sellaisen custom ROM:n, missä SafetyNet patchit valmiina (esim. OmniROM, ParanoidAndroid, Havoc OS) etkä roottaa puhelinta, niin lähes kaikki sovellukset toimii suoraan. Roottauksen kanssakin pankkisovellukset saa toimimaan suhteellisen helposti. Custom ROM:n asentamiseksi ei siis ole pakko rootata puhelinta.
Aina välillä tulee kyselyitä rootin kanssa toimivista pankkisovelluksista, niin innostuin testaamaan useamman pankin sovellusten toiminnan. Tunnukset tosin löytyy vain kolmelle pankille (OP, Nordea, S-pankki) mutta testasin muut kirjautumisvaiheeseen saakka. Jos sinne asti pääsee, niin eiköhän kirjautuminenkin onnistu. Alla listattu testipuhelimen konfiguraatio:
  • Zenfone 8 (Android 12, stock firmware)
  • Bootloaderin lukitus avattu
  • Rootattu (Magisk 24.3)
    • Magisk-sovellus piilotettu "settings" nimellä
  • SafetyNet-testi menee läpi (Universal SafetyNet fix)
  • Google Play Kaupan sertifiointi hyväksytty käyttäen Magisk Denylistiä Google Play Kaupalle ja Play Palveluille
Jos sovellus toimi edellä mainituilla säädöillä suoraan, niin listaan on merkattu "OK". Jos Magisk Denylistiä tai Shelteriä jouduttiin käyttämään, niin se on merkitty erikseen. Kaikki sovellukset saatiin toimimaan ja pääsääntöisesti tunnistussovellus vaatii DenyListin käyttämistä.

Testatut sovellukset:
  • Aktia (ei tunnuksia, kokeiltu kirjautumiseen saakka)
    • Aktia Mobiilipankki: Toimii Magisk DenyListillä
  • DanskeBank (ei tunnuksia, kokeiltu kirjautumiseen saakka)
    • Mobiilipankki: OK
    • Danske ID: OK
  • Handelsbanken (ei tunnuksia, kokeiltu kirjautumiseen saakka)
    • Handelsbanken FI: OK
    • Vahvista: Toimii Magisk DenyListillä
  • Nordea (kirjautuminen testattu)
    • Nordea Mobile: OK
    • Nordea ID: Toimii Magisk DenyListillä
  • Oma Säästöpankki (ei tunnuksia, kokeiltu kirjautumiseen saakka)
    • OmaMobiili: OK
    • OmaVahvistus: Toimii Magisk DenyListillä
  • Osuuspankki (kirjautuminen testattu)
    • OP-Mobiili: Toimii Magisk DenyListillä
    • Pivo: Toimii Magisk DenyListillä
  • POP-pankki (ei tunnuksia, kokeiltu kirjautumiseen saakka)
    • POP Mobiili: OK
    • POP Avain: Toimii Magisk DenyListillä
  • S-Pankki (kirjautuminen testattu)
    • S-Mobiili: Toimii Magisk DenyListillä + Shelterillä
  • Säästöpankki (ei tunnuksia, kokeiltu kirjautumiseen saakka)
    • Säästöpankki mobiilisovellus: OK
    • Säästöpankki Tunnistus: Toimii Magisk DenyListillä
 
Liittynyt
01.01.2019
Viestejä
627
Laitanpa tämän saman kysymyksen nyt tännekin ketjuun, eli ongelma on seuraavanlainen;

Yritän asentaa puhelimeeni sovellusta, mutta lataus keskeytyy heti alkuunsa. Nyt, kun kirjauduin Google Playhin tietokoneen kautta, siellä sovellukseni listassa onkin tämä kyseinen sovellus muka asennettuna, mutta tosiaan nykyisessä puhelimessani sitä ei ole. Olen joskus tuon aikaisempiin puhelimiini asentanut, mutta poistanu sieltä, mutta se on näköjään jäänyt kummittelemaan tuonne Google Playn listoille asennettuna eikä ilmeisesti sen takia anna asentua nykyiseen puhelimeen.

Netistä kun katsoo ohjeita miten omia sovelluksia saa poistettua Google Playsta tietokoneen kautta, niin sellaisia vaihtoehtoja ei enää nykymuotoisessa Play kaupassa ole! en ainakaan ole löytänyt mistään sieltä uninstall vaihtoehtoa?
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
516
Semmoien puhelin kuin Lenovo Zuk Z2. Akku aika finaalissa. Ulkomailta saisi sellaisen tilattua mutta "vaihda itse" metodi ei nappaa eikä Suomesta löydy putiikkia jolla olisi kyseinen malli huoltolistalla. Onko tietoa löytyiskö sittenkin huoltofirmaa, joka vaihtais asiakkaan tuoma akun ihan nevahööd puhelimeen?
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Lapsi sai Google Play -lahjakortin, mutta mitenkäs hitossa tuota pystyy lapsi käyttämään? Ohjeet käskevät lisäämään sen Family Linkin ylläpitäjän, eli minun, tililleni. Tämän jälkeen lapsen tilillä ei edelleenkään pysty ostamaan mitään. Toinen ohje käskee luoda erikseen perhetilin maksutavan, mutta sellaista valintaa ei maksutapa-asetuksissa ole.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 051
Laitanpa tämän saman kysymyksen nyt tännekin ketjuun, eli ongelma on seuraavanlainen;

Yritän asentaa puhelimeeni sovellusta, mutta lataus keskeytyy heti alkuunsa. Nyt, kun kirjauduin Google Playhin tietokoneen kautta, siellä sovellukseni listassa onkin tämä kyseinen sovellus muka asennettuna, mutta tosiaan nykyisessä puhelimessani sitä ei ole. Olen joskus tuon aikaisempiin puhelimiini asentanut, mutta poistanu sieltä, mutta se on näköjään jäänyt kummittelemaan tuonne Google Playn listoille asennettuna eikä ilmeisesti sen takia anna asentua nykyiseen puhelimeen.

Netistä kun katsoo ohjeita miten omia sovelluksia saa poistettua Google Playsta tietokoneen kautta, niin sellaisia vaihtoehtoja ei enää nykymuotoisessa Play kaupassa ole! en ainakaan ole löytänyt mistään sieltä uninstall vaihtoehtoa?
On mahdollista että puhelinmerkkisi/-mallisi osalta sovellus ei ole enää tuettuna, kenties joistain päivityksistä johtuen.

Mikäli sovellus olisi asennettuna niin se saattaisi käynnistettäessä ilmoittaa että sovellus ei enää toimi kyseisessä laitteessa ja suosittelisi uninstallointia.

Vastaavasti sovelluksen asennus Googlen kaupasta ei välttämättä enää onnistu.

edit: Avaa Google Play -sovellus ja kohdasta Ylläpidä sovelluksia ja laitteita ja sen Ylläpitäminen-välilehdeltä löytyy Asennetut ja Ei asennetut.
Jotkut sovellukset Ei asennetut -listalla saattavat sisältää kommentin "Ei saatavilla laitteelle". Mutta välttämättä ei aina.
 
Mutta, miksi se näkyy sitten vieläkin tuolla Google playn puolella asennettu tilassa, tämä siis tietokoneella katsottuna?

Puhelimesta sitä ei löydy enää mistään. Katsoin tuon "ei asennetut" kohdan ja ei ainakaan siellä näkynyt mitään rajoitteita tälle puhelimelle.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 105
Mutta, miksi se näkyy sitten vieläkin tuolla Google playn puolella asennettu tilassa, tämä siis tietokoneella katsottuna?

Puhelimesta sitä ei löydy enää mistään. Katsoin tuon "ei asennetut" kohdan ja ei ainakaan siellä näkynyt mitään rajoitteita tälle puhelimelle.
Tietokoneen puolella näkyy siis kaikki sovellukset, mitä olet koskaan asentanut eri laitteilla kyseisellä tilillä. Se on ikään kuin loki sinun sovellushistoriasta. Tämän ansiosta voit esim. asentaa maksetun sovelluksen uudelleen jollakin toisella laitteella tai vaikka poistaisit sen välillä.
 
Ennen ainakin on pystynyt tietokoneen kautta Google Playsta asentamaan ja poistamaan näitä sovelluksia puhelimeen. Nyt en löydä mistään tuota uninstall kohtaa? Tuo on todella hämäävä näkymä, jos se on "vain lokinäkymä", kun siinä kuitenkin lukee installed kunkin sovelluksen kohdalla.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 105
Ennen ainakin on pystynyt tietokoneen kautta Google Playsta asentamaan ja poistamaan näitä sovelluksia puhelimeen. Nyt en löydä mistään tuota uninstall kohtaa? Tuo on todella hämäävä näkymä, jos se on "vain lokinäkymä", kun siinä kuitenkin lukee installed kunkin sovelluksen kohdalla.
Sovelluksia pystyy asentamaan laitteeseen muttei ilmeisesti poistamaan. Sillä installed termillä taidetaan viitata, että sovellus on aiemmin asennettu eikä asennettu juuri parhaillaan. Vähän hämäävä kieltämättä. Ennen listalta on voinut poistaa sovelluksia mutta ilmeisesti ei onnistu enää.
 
Liittynyt
01.01.2019
Viestejä
627
On mahdollista että puhelinmerkkisi/-mallisi osalta sovellus ei ole enää tuettuna, kenties joistain päivityksistä johtuen.

Mikäli sovellus olisi asennettuna niin se saattaisi käynnistettäessä ilmoittaa että sovellus ei enää toimi kyseisessä laitteessa ja suosittelisi uninstallointia.

Vastaavasti sovelluksen asennus Googlen kaupasta ei välttämättä enää onnistu.

edit: Avaa Google Play -sovellus ja kohdasta Ylläpidä sovelluksia ja laitteita ja sen Ylläpitäminen-välilehdeltä löytyy Asennetut ja Ei asennetut.
Jotkut sovellukset Ei asennetut -listalla saattavat sisältää kommentin "Ei saatavilla laitteelle". Mutta välttämättä ei aina.
Sovelluksia pystyy asentamaan laitteeseen muttei ilmeisesti poistamaan. Sillä installed termillä taidetaan viitata, että sovellus on aiemmin asennettu eikä asennettu juuri parhaillaan. Vähän hämäävä kieltämättä. Ennen listalta on voinut poistaa sovelluksia mutta ilmeisesti ei onnistu enää.

Sovelluksen kehittäjä ainakin väittää, että puhelimeni olisi täysin yhteensopiva tämän sovelluksen kanssa, eli siitä ei pitäisi olla kiinni kuulemma. He vierittivät nyt syytä Google Playn puoleen. Olen kokeillut kaikki Googlen ohjeet mitä tällaisessa tilanteessa pystyy tekemään eikä siltikään lataaminen onnistu. Vinkkejä??
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 210

Puhelimesta voisi kokeilla mennä Google tilin asetuksiin ja manuaalisesti synkata, josko siellä on bitti vinossa. Tämä tapahtuu vähän eri tavalla riippuen puhelimen merkistä ja Android versiosta.
Netistä löytyy samanlaisia kokemuksia, että joskus app uninstall ei ole onnistuneesti mennyt läpi Googlen palvelimille ja täten jää "kummittelemaan" listoille, eikä tuohon ole mitään korjausta olemassa enää, kun poistettiin mahdollisuus poistaa appsei nettisivun kautta.
Voithan yrittää ottaa yhteyttä Googleen ja pyytää poistamaan tuon sinun tililtäsi, mutta voipi olla oma projektinsa...

ADBn kautta voisi katsella, näkyykö kyseinen appi asennettuna siellä kenties, mikä haittaa asennusta. Ja muutenkin kaivella lisätietoja.

Tai pyydä siltä kehittäjältä APK tiedosto ja asenna manuaalisesti, josko Play sen hokaisi ja osaisi tulevaisuudessa päivitelläkin, en tiedä ottaako Play huomioon "sideload" appseja.
Taikka Aurora Storen kautta lataat.
 
Kiitos, loistavaa ajatuksen virtaa, täytyy kokeilla noita. Sen verran lykästi, et sain nyt suhteellisen helposti Googleen yhteyden ja aletaan sitä kautta selvittämään, lähetin jo parit screenshotit heille, katsotaan edistyykö tämä mitenkään.
 
Liittynyt
04.07.2020
Viestejä
31
Osaisko joku auttaa amatööriä:D
Eli siis ongelma on hyvin yksinkertainen, äitini Samsungissa Google Play kaupassa sovellukset eivät suostu latautumaan, lukee vain "odottaa wifi-yhteyttä". Jaan omasta puhelimestani nettiä siihen, eikä tästä huolimatta sovelluset suostu latautumaan. Osaako joku sanoa mikä mättää? Monia konsteja on testattu ja ei ainakaan netissä pitäis olla vikaa.

Kiitos vastauksista jo etukäteen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Samsung Galaxy A52s 5G 128GB tuli ostettua, vaikka olikin vähän angstia merkkiä kohtaan mutta katotaan nyt.

Semmoista kysyisin että miten ihmeessä tuohon saa vaihdettua ilmoitusäänen sovellukselle. Eli valvontakameran ilmoituksiin toinen ääni? Vai saako ollenkaan, google ei hirveästi auttanut.

Ps. sain siirrettyä vanhasta luurista sovellukset uuteen melko kivuttomasti.

Edit: löytyihän se sieltä ilmoitusasetuksista, silmä käteen...:lonely:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.12.2017
Viestejä
306
Kaverilla on Mate 10 Lite jossa alkoi akku paisua, hän sai läheisestä puhelinkorjaus liikkeestä tilalle akun jonka asensi puhelimeen. Originaali on 3400mAh ja uusi on 4000mAh, jännite on sama. Asentaja sanoi että on vaan hieman tehokkaampi. Puhelin näytti Huawein logoa vuorokauden verran, mutta nyt ei inahdakkaan. Jälkeen päin katsahdettiin niin tuo 4000mAh on eri Huawein puhelimille. Eli onko se suositeltavaa asentaa isomman kapasiteetin akku vaikka jännitteet on samat? Olikohan kyseessä asentajan virhe, kun kauppasi tuota akkua?
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 527

Samankokoinen akku tietenkin aina tilalle.
 
Liittynyt
27.12.2018
Viestejä
2 382
Eli onko se suositeltavaa asentaa isomman kapasiteetin akku vaikka jännitteet on samat?
En näe suoranaista ongelmaa, kunhan sisäinen akku ei ole fyysisesti yhtään isompi kuin alkuperäinen.
Onko akun vaihdon jälkeen ongelma, että puhelin latasi uuden akun, mutta ei syystä tai toisesta käynnisty normaalitilaan?
E: Vaikka on merkki/mallikohtaista, niin kai yleensä jotain elonmerkkiä näkyy laturin kytkennästä, vaikka akku olisikin täynnä ja puhelin sammuksissa
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.12.2017
Viestejä
306
En näe suoranaista ongelmaa, kunhan sisäinen akku ei ole fyysisesti yhtään isompi kuin alkuperäinen.
Onko akun vaihdon jälkeen ongelma, että puhelin latasi uuden akun, mutta ei syystä tai toisesta käynnisty normaalitilaan?
E: Vaikka on merkki/mallikohtaista, niin kai yleensä jotain elonmerkkiä näkyy laturin kytkennästä, vaikka akku olisikin täynnä ja puhelin sammuksissa
Laitoin kyssäriä kaverille, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, niin ei anna mitään elonmerkkejä enään.
 
Liittynyt
11.01.2022
Viestejä
9
Honor 50 päättää ehkä kerran päivässä heittäytyä hitaaksi muutaman minuutin ajaksi. Näyttö alkaa nykimään ja kaikki käyttö hidastuu. Kolme eri virusohjelmaa ajettu läpi mutta ei apua. Et mikähän tässä?
 
Liittynyt
03.01.2019
Viestejä
734
Mistä lähteä etsimään vikaa kun galleriasta ei pystyy jakamaan kuvaa driveen (uploading to drive - notifikaatio jää pyörimään ikuisuudeksi), mutta drivestä pystyy kyllä uploadaan sen saman kuvan sinne?
S21 Ultra eli android.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 210
Mikähän on nykyään se helpoin ja samalla paras tapa estää Androidissa mainokset, niin ettei käyttäjän tarvitse miettiä asiaa? Koska luuri tulee vanhemmalle henkilölle, niin tuon pitäisi toimia taustalla ns. piilossa, eikä hyppiä silmille kyselemään turhia.
Juurikin tuo helppokäyttöisyys on avainsana, kun käyttäjä ei aina ymmärrä kaikkea nykytekniikasta, mutta kun lähes pakotetaan kuitenkin käyttämään nykypäivänä, jos haluaa käyttää palveluita näppärästi ja tarvittaessa matkoillakin. Eli se kotikone ei aina ole käytettävissä, taikka siitä halutaan eroon, kun loppupeleissä se seisoo tyhjänpanttina sen 95% ajasta ja kun tarvetta on, niin sitten mm. päivityksiä sun muuta pukkaa kauheena, että pääsee edes hoitamaan asioitaan kaikenlisäksi.

Olisi kyllä tarvetta sivustolle, jossa listataan ikäihmisille tarkoitettuja elämää helpottavia sovelluksia mobiililaitteisiin, siihen suuntaan tämä maailma vaan on menossa...
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 250

Onko tarvetta saada mainoksia pois muusta kuin selaimesta? Mitä sellaisia sovelluksia ikäihminen käyttää jossa olisi mainoksia?

Jos pelkkä selaimen mainoksettomuus riittää, niin käyttää vain selainta johon saa adblockerin. Esim. Firefoxiin saa uBlock Origin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 182
Jos filteröinti selaimessa riittää niin Firefox + Ublock Origin. Jos pitää saada muihin sovelluksiin myös niin sitten on oikeastaan vain joko DNS-pohjainen jossa jotenkin pitää saada vaihdettua Androidin oletus-DNS asetukset tai taustalla oleva softa joka toimii lokaalina VPN:nä ja hoitaa tuon filteröinnin (esim. DNS66, Blokada). Softa tosin voi joskus sammua ja vaatia uudellen käynnistyksen.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 210
Firefox + uBlock origin tietenkin on valinta pelkkään surffaukseen, jolle jonkinverran lienee tarvetta. Mutta koko järjestelmän laajuinen esto olisi paras, koska kuitenkin käytössä on jonkin verran appseja erinäisiin palveluihin, joissa oletettavasti voi olla mainoksia. Pitänee tarkemmin tiedustella, mitä kaikkea siinä pitää olla ja tottakai uusiakin tulevaisuudessa saattaa tulla.

Juurikin näissä nykyluureissa tiukat virrankulutus säästö ja optimisaatio systeemit sekoittaa pakkaa, että saisi varman toimivan systeemin taustalle. On tää nykytekniikka niin kivaa peruskäyttäjän kannalta...
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 527
Mikähän on nykyään se helpoin ja samalla paras tapa estää Androidissa mainokset, niin ettei käyttäjän tarvitse miettiä asiaa? Koska luuri tulee vanhemmalle henkilölle, niin tuon pitäisi toimia taustalla ns. piilossa, eikä hyppiä silmille kyselemään turhia.
Juurikin tuo helppokäyttöisyys on avainsana, kun käyttäjä ei aina ymmärrä kaikkea nykytekniikasta, mutta kun lähes pakotetaan kuitenkin käyttämään nykypäivänä, jos haluaa käyttää palveluita näppärästi ja tarvittaessa matkoillakin. Eli se kotikone ei aina ole käytettävissä, taikka siitä halutaan eroon, kun loppupeleissä se seisoo tyhjänpanttina sen 95% ajasta ja kun tarvetta on, niin sitten mm. päivityksiä sun muuta pukkaa kauheena, että pääsee edes hoitamaan asioitaan kaikenlisäksi.

Olisi kyllä tarvetta sivustolle, jossa listataan ikäihmisille tarkoitettuja elämää helpottavia sovelluksia mobiililaitteisiin, siihen suuntaan tämä maailma vaan on menossa...
Blokada ainakin tuli mieleen.

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 210
Pi-Hole taitaa olla aika hyvä tollainen ad blocker dns systeemi.
Täältäki löytyy säie sille. Pi-Hole - mainosblokkeri raspberry pi:stä

Tosin vain kotiverkkoon kai? Joten matkoilla se ei toimis. Ymmärtääkseni.
Näinhän se on, eli eipä oikein sovellu tässä tapauksessa, mutta on olemassa myöskin:
Tuota on tullut testattua kakkosluurissa ja ihan kätevä palvelu kyllä ja ei pahan hintainen, jos ottaisi aktiivikäyttöön...
Onkohan ne nostaneet tuon ilmaisen version limittiä 100k -> 300k, vai muistanko vaan väärin.

Blokada ainakin tuli mieleen.

Vaatii vaan sitten F-Droid käytön, koska Play storessa on aikas supistettu versio, mutta lienee saa automaattisesti sieltäkin päivittämään, mutta aina yksi ylimääräinen lisää.
Pitää tätäkin tutkia vähän enempi...
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 527
Vaatii vaan sitten F-Droid käytön, koska Play storessa on aikas supistettu versio, mutta lienee saa automaattisesti sieltäkin päivittämään, mutta aina yksi ylimääräinen lisää.
Pitää tätäkin tutkia vähän enempi...
Lataa tuolta nettisivulta apk:na. Ei tarvitse play storesta latailla mitään. Ei tuohon hirveän nopeasti tule päivityksiä.
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
468
Oneplus 9 Pro:hon suojalasi. Tilasin kiinasta pari "full cover" kaareutuvaa lasia, mutta noissa pirulaisissa ei ollut kiinnityspintaa lasin alla - vain reunoissa! Lasi nousi siis heti irti ja "kopisi" koskettaessa heti alussa.

Onko kellään kokemusta hyvistä ratkaisuista OP9Pro:lle suojalasien suhteen?
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 625
S10e tartteis suojalasin. Mistä ja mikä olisi hyvä?

Fonumilla asensivat luuriin aikoinaan oston yhteydessä jonkin nanokalvon, mutta se tuntui halvalta pehmeältä muovilta ja siihen tuli helposti pieniä jurmuja, jotka eivät myyntipuheista huolimatta hävinneet koskaan. Revin sen pois ja tilasin Mytrendyphonesta tällaisen Imakin suojalasin, mutta se on vieläkin huonompi, sillä siinä on edellisen postaajan tapaisesti liimapinta vain reunoilla ja lopputuloksena kosketusnäyttö on kirjaimellisesti painallusnäyttö, eli kosketukset rekisteröityvät todella huonosti ja vain huomattavan kovaa painettaessa. Tein siitä reklamaation, mutta en pidätä hengitystä että se etenee.

Olisiko siis suosituksia toimivasta suojalasista tälle luurille? Mitään lompakkokuoria tai vastaavia en halua, eli pelkästään joku kovalta lasipinnalta tuntuva suoja näytölle ja sillä siisti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Mitähän oikein tapahtui? Luuri ehdotti K-18 kuvien siirtämistä johonkin lukittuun kansioon, oko tehdään näin (vaikkei mitään syytä koska kuka hitto mun luuriin pääsisi) . No sinne meni ja enkä löydä mistään enään...

Sitten onedrive kirjautuminen, eikä sieltäkään mitään löydy vaikka se oli muistaakseni paikka mihin kuvat.

Tässä kohtaa menee vielä oudommaksi, Samsungin tilille kirjautuminen. Mulla siis ollut viime vuodet huawei ja honor luurit käytössä, samsumgia ei käytössä aikoihin. Nythän tähän tipahti +1000 kuvaa mitä en ole itse ottanut, en tunne kaikkia ihmisiä, paikkoja tai asioita. Ex on noita kuvia ottanut ja nyt ne on mulla. Mitään yhteistä tiliä ei ole ikinä ollut yhtään missään.

Eli haluasin pornokuvani takaisin mitkä pitäisi olla muistikortilla, but no. Mitä tehdä? En nyt ihan tälläistä odottanut kun vaihdoin uuteen puhelimeen.

Ja päästä eroon noista exän kuvista. No muutaman voisin säästää eikä sekään niin tärkeää ole.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 051
Mitähän oikein tapahtui? Luuri ehdotti K-18 kuvien siirtämistä johonkin lukittuun kansioon, oko tehdään näin (vaikkei mitään syytä koska kuka hitto mun luuriin pääsisi) . No sinne meni ja enkä löydä mistään enään...

Sitten onedrive kirjautuminen, eikä sieltäkään mitään löydy vaikka se oli muistaakseni paikka mihin kuvat.
Löytyykö OneDriven alta kassakaappikuvakkeella varustettu Henkilökohtainen säilö?
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 250
No sinne meni ja enkä löydä mistään enään...
Samsungeissa on oma sovellus nimeltään suojattu kansio. Avaa se ja kirjaudu sormenjäljellä tai mikä lukitustapa nyt onkaan käytössä.

Edit. Jos siis on sinne mennyt, eikä esim Driven kansioon.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Löytyykö OneDriven alta kassakaappikuvakkeella varustettu Henkilökohtainen säilö?
Joo, kyllä se sieltä löytyi, en vaan viimeksi monestakin syystä päässyt sisään:lonely:

Samsungeissa on oma sovellus nimeltään suojattu kansio. Avaa se ja kirjaudu sormenjäljellä tai mikä lukitustapa nyt onkaan käytössä.

Edit. Jos siis on sinne mennyt, eikä esim Driven kansioon.
Kyllä nyt on jumpattu salasanojen ja koodien kanssa huolella. Pääasia että pääsin sisälle ja kadonneet kuvat löytyi. Pitää nyt jatkossa katella mitä menee mihinkin.

Vielä kun kävisi läpi ne toistatuhatta kuvaa mitkä ei kuulu mulle, huokaus..
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 210
Noiden pilvipalveluiden kanssa saa olla tarkkana nykyään, ku Android luurista löytyy se Google drive, MS OneDrive ja sitten on joillakin valmistajilla vielä omat pilvet tuohon päälle. Ja jokainen vähänväliä kysymässä, että etkö ny kuiteski halua aktivoida (ja siirtää datat "talteen"), ei pysty mitenkään lopullisesti kieltäytymään tuosta. Ja etenkin jos käyttäjänä onkin vaikka vähän vanhempi henkilö, niin jossain vaiheessa painavat sitä "kyllä" nappia ja tiedostot alkaa synkkaa ties minne. Kiva sitten jälkikäteen metsästellä ja siivoilla noita...
 
Älä muuta sano. Huawei/Honor laitteisiin tottunut vuosien varrella. Nyt sitten Samsung ehdotteli jotain uutta... no sen tai niitä kuvia löysin, yhden onnistuin siirtämään galleriaan, toista pallottelen vielä ties missä. Vois toki kokeilla miten BT siirtäisi sen taas johonkin vanhasta luurista uuteen. Muutenkaan kun kännykän räpläys ei ole niitä asioita mitä tulee harrastettua, vaikka nyt kaikenlaista on ja kaikenlaisessa mukana.
 
Liittynyt
01.02.2019
Viestejä
446
Toimiiko Magsafe -latausalusta tavallisten suojakuorten kanssa vai tarviiko luurissa olla Magsafe -kuoret?
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
197
Onko kenelläkään tullut testejä vastaan esim. ulkomailta, missä testataan puhelimen signaalin lähetystehoa? Eli missä puhelimissa on paras paikannuksen pitäminen jne.
 
ForgiveMeNot

Tukijäsen
Liittynyt
29.11.2019
Viestejä
51
Eilen meni Samsung A50 puhelimestani näyttö pimeäksi ja pitäisi jotenkin saada kuvat ja tiedostot pelastettua. Onko tuohon olemassa minkäänlaista luotettavaa ohjelmaa, jolla saisi yhteyden muodostettua ja tiedostot poimittua talteen?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 360
Eilen meni Samsung A50 puhelimestani näyttö pimeäksi ja pitäisi jotenkin saada kuvat ja tiedostot pelastettua. Onko tuohon olemassa minkäänlaista luotettavaa ohjelmaa, jolla saisi yhteyden muodostettua ja tiedostot poimittua talteen?
Kannattaa ensin katsoa ettei kuvat ole jo tallessa Google Photos Loggaudut vain samoilla tunnuksilla kuin mitä puhelimessa käytät.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 534
Viestejä
4 194 068
Jäsenet
70 746
Uusin jäsen
vateezz

Hinta.fi

Ylös Bottom