Peliohjaimet (ratit, padit, joystickit, liikeohjaimet yms.)

Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Keskustelua peliohjaimista ja niihin liittyvistä ohjelmista, ongelmista ja pienet kysymyksetkin. Tänne käy ratit, joystickit, padit, liikeohjaimet ja kaikki muukin mikä ei tipu hiirien ja näppäimistöjen luokkaan.

Ensimmäisenä lähtee kysymys usb-jatkojohtojen viiveestä. Ajattelin hieman vähentää huoneen poikkikulkevaa johtomäärää ja siirtää PC:llä käytettävän xbox360 ohjaimen usb-jatkoroikan päähän, jolloin sen ohjaimen lepopaikka ja "lähtöpiste" olisi vähän paremmassa paikassa. Toisin ilmaisten, ohjaimen voisi jättää lepäämään telkun alla olevaan hyllyyn sen sijaan, että se pitää säilyttää tietokoneen päällä ja vetää huoneen poikki ristiin sohvalle kun sitä käyttää.

Kysymys kuuluukin, että onko näissä jatkojohdoissa oletettavissa jotain viivettä jos sen paikallisesta elektroniikkakaupasta käy metsästämässä. Jatkoroikalle tarvisi pituutta varmaan se 3m väkisillä. Tähän mennessä en oo havainnut mitää merkittävää viivettä ohjaimella pelatessani telkun kautta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
631
Mä voisin heittää ilmoille kans kysymystä, tietääkö joku jotain hyvää ohjainta joka olis malliltaan kuin xbox-ohjain mutta analogit ois niinkuin pleikkarissa? :rolleyes:

Tämmöistä siis haen takaa.

Ja kyllä, katsellut olen tuota SteelSerieksen ohjainta, mutta se käyttää pattereita ja muutenkin nähnyt jokseenkin negatiivista palautetta. Toki jos omia kokemuksia kyseisestä kapulasta löytyy niin kuuntelen mielelläni.
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
204
Ostin eilen xbox elite ohjaimen kun sai tarjouksesta 100€. Xbox One Elite langaton ohjain - Tarvikkeet pelikonsolit

+ Tuntuu käteen hyvältä
+ Ei natise tai vikise kun ohjainta puristelee ja vääntelee
+ Vaihdettavat tatit ja D-Pad, magneeteilla kiinni joten helppo vaihtaa
+ Liipaisimet ohjaimen alapuolella. Itse en näitä tarvitse, mutta autopelien pelaajat varmasti tykkäävät

- Omassa yksilössä laaduntarkkailussa lipsuttu ja oikean tatin joku muovi naksuu kun tattia kiertää, alhaalla jonkun video kyseisestä äänestä
- Jos koneella haluaa käyttää langattomasti niin täytyy ostaa langaton adapteri, eli ohjaimesta puuttuu BT
- Toimii pattereilla

Ostin gigantista ja varmaankin käyn palauttamassa ja ostamassa ohjaimen missä BT niin säästy adapterien ostolta jos haluaa langattomasti käyttää.

Viimeksi muokattu:

JMH

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
58
Olisiko suosituksia pienestä padista?
5-v tytär haluaisi välillä pelata Rocket Leagueta, mutta kotoa löytyvät Steam Controller, F710 ja Xbox360 ohjaimet ovat kaikki hänelle aivan liian suuria.

Kiitos
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
324
Onko täällä paljon kokemusta ihmisillä noista joystickeistä? Arma 3:sta tulee nyt itse pelattua melko aktiivisesti ja tarvis siihen lentopuoleen vähän immersiota lisää, niin mitä joystickejä kannattaa katsella?
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 690
Laitoin tuonne yleisen puolen tarjousketjuun G29 ratista tarjous ilmoituksen. Onko täällä io-jäsenillä kyseistä rattia? Pitäisi ilmeisesti olla ihan ok ratti Euro Truck Simulator 2, American Truck Simulator ja Dirt Rally peleihin.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
642
Xbox onen ohjain pc-käytössä ja johdollisena, onko ongelmia (win10 ympäristössä) tai parempiakin ohjaimia tiedossa? Olkonäkö ainakin vaikuttaa käteen paremmalta kuin ps:n ohjaimet. Ainoa konsolit itsellä kun on 8- ja 16bit niin ei noihin ole tullut tutustuttua
Alkanyt kyrpiintyä tuttavien kuittailuun, kun pelaan näppis/hiiri combolla (pärjää kyllä hyvin) esim rocket leaguea sekä taistelupelejä kuten rwby/skullgirls.
 
Liittynyt
24.05.2018
Viestejä
417
Onko täällä paljon kokemusta ihmisillä noista joystickeistä? Arma 3:sta tulee nyt itse pelattua melko aktiivisesti ja tarvis siihen lentopuoleen vähän immersiota lisää, niin mitä joystickejä kannattaa katsella?
HOTAS setti vaa suoraan hankintaan nii helpottaa sitte jos muutki lentosimut alkaa kiinnostaa, itse hankin Logitech X52 perus mallin, ajaa asiansa mutta laatu vaihtelee aikalailla
 
Liittynyt
23.10.2018
Viestejä
561
2.4GHz Wireless Gamepad for Xbox 360 Game Controller Joystick Newest WR FT | eBay

Kokemuksia näistä havoista unbranded langattomista ohjaimista? Pitäisi kaksi kappaletta hommata HTPC:n kaveriksi satunnaisia pelailuja varten, joten ei ihan viitsisi täyttyä hintaa maksaa aidoista Xbox ohjaimista. Parinkympin hinnaltaa olisi sopiva, mutta miten olisi mukava kuulla kokemuksia.

Miten nuo muuten yhdistyy PC:n kanssa? Bluetooth vai onko joku ihan oma lähetin/vastaanotin oltava usbi portissa?

Itselläni on yksi langallinen Xbox 360 kiinaohjain, joka on toiminut yllättävänkin hyvin, tosin laatuvaikutelma ei ole lähelläkään, mutta menee kyllä, kun niin satunnaisesti tulee käytettyä sitä. Eli sen puolesta ei ongelmaa, mutta toimivuus etenkin tuossa langattomassa olisi syytä olla moiteeton.
 
Liittynyt
21.09.2018
Viestejä
12
Onko kukaan autosimu hommiin modaillu noista kiinan hydraulivehkeistä käsijarrua. Lähinnä kiinnostaisi millä saisi tuon sähköpuolen hoidettua, niin ettei olisi kuin usb plug&pray.
Tietenkin jos on valmiita halvempia kuin fanatecin 130€ vaihtoehtoja ehdottaa, niin niitäkin vilkaisi mielellään.

US $15.38 15% OFF|PQY Aluminum Universal Hydraulic Handbrake Lever Drift Hand brake E Brake Racing NEW PQY3654-in Handbrake Switches from Automobiles & Motorcycles on Aliexpress.com | Alibaba Group
 
Fribo-71

Team Mo-Ra3
Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
1 909

Onhan tuollainen tullut väsättyä.
Jonkinlaisen projekti kuvauksen laittelin foorumillekkin siitä. Ajohommat tosin olleet jo jonkin aikaa jäissä.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
699
Tuli hommattua MSI Force GC30 korvaamaan xbox360 kapula, jolla alkaa vähän ikä painaa. Lyhyen testailun perusteella ihan yhtä hyvä, ja hinnaltaan siedettävää luokkaa. Saa nähdä sitten miten kestää.. vanha oli aika hemmetin monta vuotta käytössä
 
Liittynyt
04.08.2017
Viestejä
272
Nostellaampas tätä ketjua. Olisi tarkoitus hankkiutua eroon tosta vanhasta G29 ja hommata tilalle Thrustmasteria. Millaisella setillä pitäis lähteä liikkeelle? TX-basse, T3PA/Pro polkimet ja TH8A/SHH sfiter?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
62
PC:lle ja Xbox Onelle tarttis ratti/poljin setti löytää. Onko tuo Logitech G920 ihan pätevä laitos? Jimmsin sivuilla lukee, että toimii "tietyissä" PC-peleissä? Lähinnä Forza Motorsportia, Forza Horizonia, Formulaa ja Dirt Rallya tulee pelailtua.
 
Toimii missä vaan PC pelissä mutta vaatii logitechin ohjelman vain koneelle. on ihan pätevä laitos sillai perus pelaamiseen :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
62
Toimii missä vaan PC pelissä mutta vaatii logitechin ohjelman vain koneelle. on ihan pätevä laitos sillai perus pelaamiseen :)
Hieno homma. Onko tuohon hintaluokkaan edes muita järkeviä vaihtoehtoja? Ei näitä kovin vakavissaan tuu pelattua, lähinnä itsekseen ja harvakseltaan onlinessä joten budjettia ei viitsi kauheasti suuremmaksi pistää.
 
Liittynyt
26.05.2019
Viestejä
6

Thrustmasterilta löytyy jotain ratteja mutta ne ovat kaikki vähän kalliin oloisia, ellei niistä sitten erityisesti tykkää. Tykkään itsekin pelailla autopelejä, kuten rFactor2, Automobilista, Dirt Rally ja rattina käytän vanhempaa Logitech G27:ää. Olen myös kokeillut Logitechin G29:ää, joka on pleikkarin versio G920:sta. Mielestäni Logitechillä pärjää aika pitkälle, vaikka harrastaisi vähän vakavamminkin. Vahvuutena siinä on hyvät pedaalit.
 
Taidan laittaa tuon Logitechin tilaukseen, on se varmasti ainakin iso parannus tuohon mun nykyiseen 15v vanhaan Microsoft Sidewinder Force Feeback Wheeliin :D.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
699
Tuli hommattua MSI Force GC30 korvaamaan xbox360 kapula, jolla alkaa vähän ikä painaa. Lyhyen testailun perusteella ihan yhtä hyvä, ja hinnaltaan siedettävää luokkaa. Saa nähdä sitten miten kestää.. vanha oli aika hemmetin monta vuotta käytössä
Pitää päivittää.. minä ja pari kaveria hommattiin padit samaan aikaan.. KAIKKI kolme hajosivat ihan parin kuukauden jälkeen. Ei jatkoon. :wtf:
 
Liittynyt
04.08.2017
Viestejä
272
Nostellaampas tätä ketjua. Olisi tarkoitus hankkiutua eroon tosta vanhasta G29 ja hommata tilalle Thrustmasteria. Millaisella setillä pitäis lähteä liikkeelle? TX-basse, T3PA/Pro polkimet ja TH8A/SHH sfiter?
Nostellaampa tätä kysymystä.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
689
Onko täällä jollain kokemusta eri valmistajien lentopedaaleista? Olen tutkaillut mm. seuraavia:
MFG Crosswinds, 360e toimitettuna
Thrustmaster TPR, 460e toimitettuna
RX Viper V2, n.560e(?) toimitettuna
VPC ACE-2, 444e toimitettuna

Näistä TPR edustaa saksimallista akselin toimintaa, joka on lähimpänä oikeaa pedaalien liikerataa ja muut veivaavat poikittaisakselin läpi. MFG:ssä jalat lepää pedaalien päällä, kun muita ohjataan päkiöillä. MFG:tä vastaava on myös VPC ACE-1, 384e toimitettuna. Jätin listalta pois 1 akseliset pedaalit.

Mieluiten hankkisin päkiällä käytettävät pedaalit, jos hinnaltaan on mitenkään järkevää. Nykyiset pedaalit ovat CH Products PRO Pedals, mutta niissä on makuuni turhan töksähtävä keskikohta. Niihinkin on olemassa vaikka the EzeMod MK II, jolla käytettävyys paranisi, mutta en tiedä valmistetaanko enää tai saako järkevään hintaan toimitettua Suomeen. Itsekin voisi kyhätä vastaavan, mutta ei ole tiloja tai välineitä tehdä.
 
Liittynyt
04.08.2017
Viestejä
272
Tulipa uudenvuoden kunniaksi kaadettua oluet G29 polkimien päälle ja nehän siitä otti itseensä. Nyt siis vihdoin sain "hyvän" syyn hankkia uutta tilalle. Mutta mitä? Budjetti max. 500e ja shifteri kuuluu tuohon budjettiin.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 239
Sellanen ropleema että g29 ei käännä. Usb koneeseen niin ei tapahdu mitää, ei edes kalibroi. Missään pelissä ei ratti käännä renkaita. Napit ja polkimet pelaa kyllä. Onko ratti kenties entinen
 
Liittynyt
15.01.2018
Viestejä
119
Sellanen ropleema että g29 ei käännä. Usb koneeseen niin ei tapahdu mitää, ei edes kalibroi. Missään pelissä ei ratti käännä renkaita. Napit ja polkimet pelaa kyllä. Onko ratti kenties entinen
Ittellä oli piiri kärähtänyt g25:ssa samalla tavalla. Eikun auki ja etsimään palojälkiä. En korjannut, vaan uusi ratti tilalle.
 
Liittynyt
05.04.2019
Viestejä
79
Thrustmaster T3PA-pedaaleissa kaasu ja kytkin oli väärinpäin kytketty tehtaalla. Kokeilin vaikka mitä, mutta vasta avaamalla pedaalit ja kytkemällä liittimet ristiin sain pedaalit toimimaan oikein. Myös thrustmasterin oma apuohjelma näytti kytkennän olevan väärinpäin. Ehkä oli vielä joku konsti? Toisaalta ei väliä, pääasia että nyt toimii ja ei tarvinnut lähettää takuuseen :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Joystickin rasvaus

Thrustmaster T.16000M FCS pitäisi saada kuntoon tulevaa Flight Simulatoria varten. Toimii siis erittäin hyvin, mutta hieman on tullut kitkaa liikeeseen. Jotain silikonia sinne kuulemma pitäisi tunkea, mutta mitän? Suosituksia helposti saatavilla olevasta tökötistä, joka liukastaa, muttei tuhoa muoveja?

Käykö joku silikonispray? Vai joku rasvamuotoinen? Pistäkää vinkkiä tuotteeseen, jonka saan pääkaupunkiseudulta.
 
Esimerkiksi PTFE dry lube lienee ihan hyvä valinta.

omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 469
Nyt kun paljon keskustellaan eri ohjaimista ja lisälaitteista tuolla Flight Simun ketjussa, niin kysytääs täällä nyt erikseen.

Mulla on tällä hetkellä T-Flight ja päivittää haluaisin. Omaan käyttöön todella hyvä setti, mutta ihan oikeasti häiritsee miten paljon natisee tuo tikku kun sitä kääntelee.
Siinä on ihan täydellisissä paikoissa napit ja kaasun takana sormille keinukytkin joka on upea peräsimelle.
Harmi vain kun tuo kaasu on kiinni suoraan tikussa, joten ei voi jättää erilliseksi.

Eli nyt tarvitaan kaasu, että tikku.

1: X56:
+ Oikeasti tarpeeksi nappeja kaasussa, tikussakin reilusti
+ Ilmeisesti ihan hyvän oloinen itsessään koko paketti
- Kaasusussa ei keinukytkintä, joten twistillä peräsin, eikä se innostaisi.
- Käsittääkseni kokonaisuutena liikaa tatteja nappien sijasta
- Joka suunnasta kuulee ongelmia laadun suhteen, hajoilee isolla prosentilla??
- Eikä vissiin kovin ergonominen.

Warthog:
+ Laatu
+ Omaan makuun ei tarpeeksi nappeja, mutta riittävästi silti. Tosin vain kaasussa
+ Tikun ulkonäkö
+ Metallia paljon
- Ei keinukytkintä kaasussa
- Tikun nappien määrä
- Ei twistiä tikussa, eli ei mitään peräsintä
- Kaasu on suorastaan ruma siviilikoneita lentäessä
- Hinta

Thrustmaster TCA Airbus:
+ Ulkonäkö
+ Vaihdettavat napit tikussa
+ Lisäosalla kaasuun lisätoimintoja, kunhan tuovat myyntiin
+ Twisti ja lukittavana
+ Kaasun toiminnot mitä on, on oikeasti hyvät
+ sitä tarvitseville on täysin identtinen oikea ja vasenkätiselle. Voisi hyödyntää esim jossain Farming simun metsäkoneissa.
- Näppäimiä oikeasti todella vähän sekä tikussa, että kaasussa.
- Tikun jalustassa runsaasti nappeja, mutta käsi irroitettava aina.
- Kaasussa ei keinukytkintä
- Kaasussa siistit toiminnot, mutta hävyttömän vähän nappeja. Miten siinä muka edes on 16?
- Hinta jos ostaa tikun, kaasun, kaasun lisäosan ja niille sen telineen.
- muovinen??
- Saatavuus??

Ongelma on siis se, että en voi käyttää polkimia, joten peräsin aiheuttaa harmaita hiuksia. En tykkää twistiä käyttää siihen.
Tuo kaasun keinukytkin ollut täydellinen, mutta ilmeisesti niitä on vain noissa halpis kaasuissa. :(

Jos löytyisi oikeasti laadukas kaasu jossa nappeja ja keinukytkin, niin silloin voisi ostaa erikseen Warthogin tikuksi. Mutta koska tälläistä ei ilmeisesti ole, niin warthog poissa pelistä.

X56 sikäli täyttäisi kaikki kriteerit, paitsi keinukytkin, mutta laatu ilmeisesti niin kuraa, ettei järkeä maksaa tuota hintaa.

Airbus..Onko tämä nyt oikeasti ainut vaihtoehto kunhan kaasun lisäosat tulee myyntiin? Sen kaasun näppäinten määrä on vain ihan älyttömän pieni.

Onko muita? Mitä ihmettä tässä tekee. En halua halpaa muovirimpulaa, mutta t-flight tekee niin monet asiat niin oikein, etten oikein keksi mitä voisi ostaa. T16000m ei tunnu päivitykseltä siinä määrin millaisen harppauksen haluaisin tikun tuntumassa.
 
Tilasin aikanaan X56. Nättihän se oli. Tappelin hetken sen kanssa, kun bugitti ja lisäksi kaasukahva valui, vaikka sen väänsi tiukimmalle. Meni sitten palautukseen. Tilalle ostin Warthog Hotasin. Sillä olen mennyt monta vuotta. Aika pian sitäkin kustomoin pidemmällä varrella, kun liikerata ei ollut makuuni riittävä. T. A. R. G. E. T softalla pystyy skriptaamaan funktioita ohjaimiin, niin ei lopu napit kesken. FFb-ohjain houkuttaisi tuon rinnalle, vaikka M$ SideWinder FFb 2 olisi kiva saada käsiin. Poljinhommaa nämä eivät ratkaise.
 
omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 469
T. A. R. G. E. T softalla pystyy skriptaamaan funktioita ohjaimiin, niin ei lopu napit kesken. FFb-ohjain houkuttaisi tuon rinnalle, vaikka M$ SideWinder FFb 2 olisi kiva saada käsiin. Poljinhommaa nämä eivät ratkaise.
Tuo ei ole ongelma kun käytän Spad Nextiä jolla saa ohjelmoitua ihan mitä vain millä säännöillä tahansa. Saa vaikka maassa/nousussa/laskussa eri toiminnot samaan näppäimeen ja vielä pitkät/lyhyet painallukset.
Mutta siitä huolimatta tikussa sais olla Tatti, liipasin ja kolme nappia, koska niillä saan sit hoidettua kamerat ja zoomauksen.

Warthogin ongelma on se twistin puute, koska sit vaatis erillisen kaasun jossa se keinukytkin on ja sellaisia ei oikeastaan ole.

Alkaako tässä käymään niin, että oikeasti ainut vaihtoehto on Airbussin tikku..
 
Sinänsä nuo polkimet tarvitsevat vain yhden analogisen akselin. Varmaan tee-se-itse-mies värkkäisi ohjaimen tuota ajatellen itsekin. Minä en osaa.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
431
Itse tilasin tänään tämän:

Viikon tutkinnan jälkeen lähes kaikki ohjaimet ovat loppu ja ilmeisesti jo pidempään. T16k näytti ihan hyvältä, mutta halusin (toivottavasti) jotain vähän parempaa. Seuraava hyppy olisi sitten ollut jo 350€ luokkaa, joten kokeillaan nyt tällä, jos oikeasti sattuu tulemaan.
 
Tuo vaikuttaa kyllä tosi asialliselta nappeineen ja analogisine akseleineen.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 736
Itse tilasin tänään tämän:

Viikon tutkinnan jälkeen lähes kaikki ohjaimet ovat loppu ja ilmeisesti jo pidempään. T16k näytti ihan hyvältä, mutta halusin (toivottavasti) jotain vähän parempaa. Seuraava hyppy olisi sitten ollut jo 350€ luokkaa, joten kokeillaan nyt tällä, jos oikeasti sattuu tulemaan.
Onko hyvä vai onko tullu vielä perille? Onko nuo analogiset potikat kuinka tarkkoja, pystyykö säätämään esim. trimmiä kun se on monissa koneissa niin herkkä?

Tilasin pari viikkoa sitten kiinasta perushotasin joka ei ole vielä saapunut, mutta eilen menin pelaamaan DCS:ää niin nyt on mielessä tuon hotasin päivitys jota en ole vielä edes saanut. :D

En ole koskaan omistanut polkimia, mutta sellaisten ostaminen olisi edessä kohta puoliin. En oikein osaa sanoa mitä niistä pitäisi tarkkailla. Ominaisuuksina pitää olla ainakin erilliset jarrut molemmille renkaille, tarkka yaw:n, hyvä tuntuma. Niin ja niiden pitäisi toimia ihan yksistään.
 
Muutama päivä sitten saapui ja mielestäni todella hyvä. Vertailukohtana 20 vuotta vanha MS Sidewinder Precision 2, joten en osaa verrata noihin useamman satasen tikkuihin. Yksi ero varmasti on, että niihin saa noita pidennyksiä, jolla voi suurentaa liikerataa ja parantaa näin tarkkuutta. Kuitenkin näissä on saatavuus tällä hetkellä nolla ja hinta huomattavasti korkeampi.

Materiaalit tuntuvat todella laadukkailta, nappuloita sopivasti Standard-versiossakin (tosin DCS suositus Premium), liikerata sopivan jämäkkä keskitason jousilla ja massaa riittävästi. Analogiset potikat toimivat hyvin juurikin esim FS2020 trim säädössä, joka on näillä huomattavasti tarkempi kuin esim Honeycomb Alpha peukalonapeilla. Potikka siis on yksi nappi ylöspäin ja toinen alas ja toistaa tätä jatkuvasti kun rullaa.

Tähän on vielä tulossa lisämoduuleja, joista ajattelin hommata kaasukahvalootan. Honeycomb Bravo niin niukka saatavuus ja vähän kyseenalainen käyttömukavuus napeille VR:ssä. Tällä hetkellä lennän FS2020 siviilikoneita Alpha yokella vasurilla ja oikealla kädellä Gladiatorilla rudder, kaasu, trim ja lisänappulat. Tietysti sitten taitokoneet pelkästään joikalla.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 313
Tilasin verkkokauppa.comista Thrustmaster T.16000M FCS HOTAS -peliohjainsetti (Thrustmaster T.16000M FCS HOTAS -peliohjainsetti, PC 149,90) tietäen että saatavuus on "huono". Asiakaspalvelu sanoi tilauksen jälkeen että eivät osaa sanoa puhutaanko viikoista vai kuukausista kun tuon voisi saada.

Onko kellään parempia ideoita kun tekisi mieli aloittaa HOTAS touhut? Ilmeisesti Logitech Saitek kamat on ihan tuurista kiinni hajoaako ne käteen heti, ainakin tuossa noin 150€ hintaluokassa?

Tuolla olisi saatavilla Thrustmasterin Thrustmaster T.16000M FCS Flight Pack (Thrustmaster T.16000M FCS Flight Pack -peliohjainsetti, PC 229,90) mutta tuossa 230€ hinta tulee vähän kovaksi aloittelijalle.

noin 160€ yhteensä voisi saada nuo Thrustmaster T.16000M FCS HOTAS:n osat, jos siis ostaisi erikseen Thrustmaster TWCS Throttlen 90€ + Thrustmaster T.16000M Joystick 75€ (saatavuus marraskuussa). Oiskohan tämä paras idea näistä huonoista kun ei ole kiirettä nyt ihan päivän päälle?

Powerista löytyi FLASHFIRE COBRA V5 HOTAS (FLASHFIRE COBRA V5 HOTAS FLIGHT SIMULATION PELIOHJAINSETTI - Power.fi) mutta tuosta on vaikeata löytää mitään kunnon arvosteluita. Ilmeisesti jotain vanhaa Kiina <-> Venäjä kamaa? <- ei tätäkään näytä voivan ostaa edes.
 
Mulla on myynnissä "kiinan hotas" PNX-2119 100€. EDIT: Voin myös lähettää lisämaksusta kun Oulusta ei näköjään pilotti tuolle löytynyt.

Syksyllä FS2020 julkaisun aikaan kun _kaikki_ hyvät hotakset myytiin loppuun eikä niitä ollut edes tulossa tilasin aliexpressistä kaks ja jätin toisen omaan käyttöön. Minun eka hotas niin en osaa verrata muihin, mutta hyvin on toiminu ja on iso ja jämäkkä. Voittaa ainaki Logitech Force 3D Pron heittämällä.

Jos googlettelet ja epäilet että perin ylihintaa, niin voin kertoa että en peri. Tuon saattaa saada reiluun 90€ suoraan aliexpressistä, mutta sitten pitää odottaa ainakin kuukausi ja tullata itse. Sillä tullin kirjeelläkin menee viikko vaikka ois OmaPosti.
 
Kiitoksia tarjouksesta mutta en kyllä taida uskaltaa ostaa tuota. Ei löydy oikein luotettavia arvosteluita tuosta ja Redditin kommentit tuosta vaikuttaa olevan ristiriitaisia ja mahdollisesti vaativan DIY korjauksia johon mulla ei kyllä osaaminen riitä. Myöskin takuujutut "pelottaa" noiden kiinakamojen kanssa, varsinkin kun pitäisi sitten varmasti aikalailla ikuisuus odotella uutta takuusta - ei sillä että nyt tällä hetkellä varmaan muitakaan saisi Suomestakaan takuusta nopeasti.
 
Liittynyt
02.01.2018
Viestejä
606
Hei onkos teillä kokemusta PS4-ohjaimesta PC:llä langattomassa käytössä? Tuli hommattua DS4 siis ja ostin Prismasta halvimman mahollisen bluetooth-dongen joka on tommonen kynnen kokonen, mutta ongelma on, että se on tosi nirso tuon yhteyden suhteen. Jos välimatkaa on muutamaa metriä enempi tai jos ohjaimen ja dongen välissä on mitään fyysistä, alkaa näkyä viivettä tai painallukset satunnaisesti jää toistumatta. Onko tuo vaan bluetoothin tyyppivika vai onko dongessa vika? Korjaantuuko, jos ostan vaan paremman?
 
Liittynyt
23.10.2018
Viestejä
561
Mikähän mahtaisi olla hyvä langaton padi pc:lle eikä haittaa jos olis xbox one:n ohjain + dongle settiä edullisempi. Olen harkinnut kyllä tuota onen ohjaintakin, mutta ei haittaisi jos löytyisi edullisempikin kun sen verran vähän käytän sitä, mutta jonkun verran kun HTPC:llä pelailee.

Nykyinen ohjain on langallinen xbox360 phjain, mikä kyllä tuntuu käteen passelilta mutta alkaa olemaan jo ehtoopuolella toimivuudeltaan. Satunnaisesti häviää virrat yms.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 627
Hei onkos teillä kokemusta PS4-ohjaimesta PC:llä langattomassa käytössä? Tuli hommattua DS4 siis ja ostin Prismasta halvimman mahollisen bluetooth-dongen joka on tommonen kynnen kokonen, mutta ongelma on, että se on tosi nirso tuon yhteyden suhteen. Jos välimatkaa on muutamaa metriä enempi tai jos ohjaimen ja dongen välissä on mitään fyysistä, alkaa näkyä viivettä tai painallukset satunnaisesti jää toistumatta. Onko tuo vaan bluetoothin tyyppivika vai onko dongessa vika? Korjaantuuko, jos ostan vaan paremman?
Oletuksena nuo kivijalkojen donglet ovat vuosikymmenen vanhaa tekniikkaa jos sokkona sellaisen ostaa halvimman mukaan.
En ihmettelisi yhtään jos BT-versionumero on luokkaa 3.0.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 313
Oletuksena nuo kivijalkojen donglet ovat vuosikymmenen vanhaa tekniikkaa jos sokkona sellaisen ostaa halvimman mukaan.
En ihmettelisi yhtään jos BT-versionumero on luokkaa 3.0.
Itse tein saman virheen joskus ja ostin citymarketista niiden 20-30€ bluetooth donglen (joka oli ainoa kaupasta saatavilla kaupungissani) ja oli kyllä niin kauhea kokemus kuulokkeiden kanssa että en antaisi sitä edes pahimmalle vihamiehelle. En ikinä ostanut parempaa mutta uskoisin kyllä että rahalla ongelma korjaantuu.
 
Liittynyt
02.01.2018
Viestejä
606
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 627

Tuommonen siis kyseessä. Kattelin muita vaihtoehtoja ja ei ainakaan paperilla sen paremmalta vaikuta, sama siirtonopeus vastaavissa ja ohjainkin vaan BT4 tukee.
Siirtonopeus ynnä muut ovat turhaa markkinapuhetta. Mikä merkitsee on käytetty piiri ja sen piirin valmistaja, harmiksi sitä tietoa saa aina etsiä kissojen ja koirien kanssa.
Esimerkiksi Gigantin arvostelut kyseiselle donglelle (Hama 49218) ovat aika murskaavat:

Eli aika selvää että donglessa vikaa.
Itse käytän Dolphin Emulator BT-dongle listaa hyvien donglejen etsimiseen:

Tähän asti Ugreen (CSR8510 piiri) ja Deltaco (myös CSR8510) ovat toimineet Wiimote käytössä hyvin.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 418
Viestejä
4 160 576
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom