4K:lla pullonkaula on vahvasti GPU:n puolella, niin lähtisin kyllä melkeinpä suoraan Ryzenin puolelle päivitettävyyden takia.
Se aika on kaukana jolloin kellottamalla sai oikeasti merkityksellistä käyttöiän jatkoa.
Kun taas AMD:ltä tulee nykyisiin emolevyihin käymään kahden seuraavan julkaisun prosessorit.
Ja lopputalven/kevään aikana julkaistavat prossut itse asiassa tulevat menemään Intelin edelle valmistustekniikassa ja samoin arkkitehtuurissa on oikeasti parannusta. (vuotta myöhemmin pienempää viilausta arkkitehtuuriin/kellojen nostot valmistusprosessin kehittyessä)
Toisin kuin Intelillä jonka kaikki nykyiset prossut ovat arkkitehtuuriltaan kuudennen sukupolven Skylaken uudisversioita.
Kelloja vain on viilattu ylöspäin ja ytimiä lätkitty lisää Ryzenin pakottaessa Intelin lopettamaan neliytimisillä vuosikymmenen jatkuneen rahastuksen.
(pelien kehityksen kannalta Intelin tuplaytimiset olivat vielä isompi hidaste)
Kellottamisessakin olisi haaste se että voittojen maksimoimiksi Intel laittaa heatspreaderin alle halpaa hammastahnaa jarruttamaan lämmön poistumista piisirulta.
Sille ei tehokkainkaan jäähy mahda mitään.
Ja vaikka nuo oikeasti isot vesiputkijäähyt pystyvät kunnollisia lämpöputkijäähyjä suurempaan jäähdytystehoon, hinnan nousu on aika huima.
Tämä olisi vain askeleen parhaista lämpöputkijäähyistä jäljessä ja riittävä vakioprossuille:
Scythe Mugen 5 Rev.B. prosessorijäähdytin - 49,90€
AMD:llä automatiikka boostaa ytimiä käytännössä siihen mihin alunperin mobiiliprossuille kehitetty Global Foundriesin valmistusprosessi viruu.
(seuraavat AMD:t tulevat TSMC:n korkean suorituskyvyn prossuille tehdyllä valmistusprosessilla)
Näytönohjaimissahan TSMC:n uusi prosessi, AMD:n resurssien kasvu ja Intelin liittyminen mukaan discrete-GPU kisaan 2020 varmasti tuovat sen verran paljon teknistä kehitystä, että kannattanee sitten suoraan ottaa uuden tekniikan näytönohjain toisen vanhan lisäämisen sijaan.
Tuo 1080 Ti kun on jo usean vuoden vanhaa arkkitehtuuria.
AMD:llä olleen resurssipulan takia näytönohjainpuolen kilpailu on ollut monta vuotta todella heikkoa.
Koteloon nähtävästi halunnet ikkunan?
Muotia lukuun ottamatta edellinen Define R5 olisi oikeastaan parempi ilmajäähdytykselle kuin R6 ja 30€ halvempi.
Fractal Design Define R5 BlackOut Edition ATX-kotelo ikkunalla, musta - 120,90€
Poweriksi 650 wattinenkin riittäisi melkein mille tahansa yhden näytönohjaimen PC:lle, mutta ainakin tuo on 80+ Platinum niin hyötysuhde pysyisi parempana suurimman osan koneen päälläoloajasta.
Tosin jos ei ole mekaanista kiintolevyä, äänikortteja jne. niin kyllä idle/työpöytäkulutus jää sen verran alas että siinä useimpien powerin.
SSD-levyissähän nopeuserot esim pelien käynnistysjoissa ovat olemattomat riippumatta kaikista synteettisistä benchmarketing luvuista.
Crucial MX500 M.2 1 TB Review
Itse asiassa perinteinen 2.5" SATA-väyläinen asemaakaan ei olisi paljoa hitaampi:
Crucial MX500 500 GB Review
Mutta M.2 formaatin SSD ei tosiaan tarvitse kaapelointeja koteloon.
Esim. tuo Crucial MX500 olisi reilut 35€ Samsungia halvempi:
Crucial 500GB MX500 SSD-levy, M.2 2280, 3D TLC, SATA III, 560/510 MB/s - 132,90€
Hyödyltään merkityksettömiin asioihin extran laittamiseen sijaan on parempi jättää se raha talteen.
Ja esim. onko äänentoisto kohdallaan?
Varsinkin Battlefieldien kaltaisissa peleissä kunnollinen ääni on iso osa immersiota.