Pelihiiret

Jahas, ei tullut Superlight versio GPW:stä alkuperäisen tilalle vaan yläpuolelle, eli hinta nousee entisestään. Reiättömyydestä, keveydestä ja valojen poistamisesta plussaa (kaikki toki odotettuja ominaisuuksia). Ei kuitenkaan jatkoon.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Eiköhän tuonkin hinta putoa hetkenpäästä. Aika vähän ovat painoa saanu pois. normi gpw menee melkeen samaan pienillä modeilla. Tiedä sitten mitä poistettavaa tuossa olisi. Kai se yks täytyy ainakin ostaa testiin.
 
G Pro Wireless on jostain syystä jumiutunut varaustilaltaan viiteen prosenttiin, eikä lataus tunnu auttavan. Onko muut törmänneet vastaavaan?

Vähän epäilen että varaus on oikeasti täynnä, kun ei se tuosta tunnu putoavankaan muutaman tunnin käytön jäljiltä.
 
Varmaan G-Hub bugaa. Samaa oli itsellänikin, varausprosentti ei muutu mihinkään G-Hubissa vaikka on varmasti ladattu täyteen.
 
Pieni arvostelu Endgamen XM1 tähän väliin. Kyseessä valkoinen malli uudella paracord-kaapelilla. Hiiri oli päivittäisessä pelikäytössä muistaakseni helmikuusta asti, lähinnä FPS-pelejä. Vaihdoin heti aluksi nuo 100% PTFE-tassut alle.

Nyt, 10kk myöhemmin on hiiren vaihto edessä. Tassut ovat kuluneet yli puoleen siitä mitä olivat uutena, ja vieläpä kangasmatoilla. Myös valkoinen pinnoite on jotenkin "kulunut" niin että hiirestä tulee tahmea ja se kerää likaa melkoisesti. Joutuu putsaamaan päivittäin.

Sensori, rulla, napit ja kaikki muu on toiminut täysin ongelmitta. Itsellä hikoaa kädet melkoisesti, joten en ehkä ihan hikisimmille käsille suosittele. Seuraavana tuleekin muutama hiiri testiin, Viper Mini, G-Pro ja Model D. Katsotaan mihin suuntaan lähdetään.
 
Voitko testata myös tulevan Xtrfy M42 RGB:n?
 
Tuli tilattua Gigantin BF tarjouksesta Logitech G Pro Wireless. Tossahan Dpi-Säätö hiiren pohjassa oletuksena, mutta saakos sen vaihdettua noihi sivunappeihin ?
 
Pari viikkoa ollut Deathadder V2 Pro Wireless käytössä, täytyy suositella. Akku kestää reilun viikon 2.4 modessa 8h per päivä, ei mitään ongelmia yhteyden kanssa. Ihan helkutisti myös kevyempi kuin edellinen DA Chroma..
 
Varmaan G-Hub bugaa. Samaa oli itsellänikin, varausprosentti ei muutu mihinkään G-Hubissa vaikka on varmasti ladattu täyteen.

Tässä kävikin muuten hassummin - hiiri kuoli eilen illasta eikä herää enää henkiin piuhalla tai ilman. Kokeilin läppärissäkin ja sama homma. Ostettu onneksi viime vuoden tammikuussa, joten takuuta on vielä pari kuukautta jäljellä.

Edit: Käytin sitten tänään Multitronicilla tuota ja siellähän se toki toimi ja nyt kotonakin näyttäisi lataantuvan normaalisti. Mitäs helvettiä. :)
 
Viimeksi muokattu:
Mitäs olette mieltä Proshopissa tarjouksessa olevasta DUTZO Keiryō RGB -hiirestä? DUTZO:n omilla sivuilla sekä Proshopissa väitetään mitoiksi 66 mm x 59 mm x 61 mm. Mistähän tuokin mahtaa sitten olla mitattu. Kaipailisin lähinnä pituutta ja korkeutta.

Sama Model O -klooni kuin esim tämä itselläni käytössä oleva Fourze GM800. Mitat 128 x 67 x 38 mm

Kolmenkympin hintaan hyvä ostos ja ainakin tämä mulla käytössä oleva on Model O:ta parempi, ei natise eikä pauku.
 
Pari viikkoa ollut Deathadder V2 Pro Wireless käytössä, täytyy suositella. Akku kestää reilun viikon 2.4 modessa 8h per päivä, ei mitään ongelmia yhteyden kanssa. Ihan helkutisti myös kevyempi kuin edellinen DA Chroma..
Annetaas sittenkin vähän runtua, ajoittain hiiri skippailee työpöytäkäytössä, saattaa pari senttiä kursori hypätä toiseen kohtaan, ei jatkuvasti tapahdu mutta kyllä tuo ärsyttää. Toinen homma on razer synapse softa mikä pitää olla asennettuna jotta hiiren asetukset säilyvät, aivan karmeeta kuraa tuo softa luotettavuudeltaan, se jumittaa välillä koko windows exlorerin, välillä ei alkuvalikot toimi tai milloin mikäkin windowsissa lakkaa toimimasta. Välillä hiiren uudestaan käynnistäminen auttaa mutta välillä on joutunut ihan tietokoneen virtanäpistä laittamaan hard resetin kun winukan käynnistävalikko lakkaa toimimasta... Luulis että 2020 ois tämmöset jo ratkaistu.

e. itseasiassa nyt kun kokeilin ja poistin synapsen ja käynnistin tietokoneen ja hiiren uudelleen niin näyttää että hiiren asetukset ovat vielä tallessa eli ehkäpä tässä hiiressä ne tallentuvat muistiin? Katsotaan auttoiko synapsen poisto.

e2. synapsen poisto korjasi kaikki ongelmat ja hiiren asetukset säilyvät silti
 
Viimeksi muokattu:
Olis näitä adaptareita ylimääräisinä jos joillain tarvetta. Voin pientä korvausta vastaan postitellakin. Meneepi roskiin jossain vaiheessa
Tampere, Hervanta
aaa.jpg
 
Onko hiiressä vikaa, kun liikutettaessa kursori pomppii hieman? Kyseessä on lähemmäs kahdeksan vuotta vanha johdollinen Steelseriesin hiiri.
 
Hiiri hakusessa. Nykyisestä G403 Prodigystä on ikävästi kuluneet sivujen kumi"pehmusteet" ja on jo melkoiset kuopat niissä kohtia missä sormet lepäävät. Ihan hyvin palvellut muuten joskin vähän turhan pieni omaan käyttöön ollut. Tätä ennen oli jonkin aikaa MX Master mutta oli turhan raskas pelikäyttöön ja alkoi olla paljon yhteysongelmia koneen ja hiiren välillä. Ennen masteria oli ensimmäisenä pelihiirenä MX518 joka oli varmaan sen 6v+ käytössä. Oli varmaan se paras hiiri mitä käyttänyt mutta valitettavasti nappien lisäksi jotain elektroniikkaa hajosi hiiren sisältä. Löysin laatikonpohjalta tuon MX518 ruhon ja tuntui kyllä kädessä hyvältä, mutta en muistanutkaan että oli karsean äänekäs tuo rulla verrattuna uudempiin hiiriin mitä olen käyttänyt...Ostaisin muuten tuon MX518 Legendaryn, mutta viime vuosina kun on tottunut hiljaiseen rullaan niin en tiedä pystyisinkö käyttämään tuota.

Olisiko ehdotuksia uudeksi hiireksi jos nuo edelliset (MX518 ja G403) ottaa vertailukohteeksi? Nappeja en tarvitse yhtään enempää kuin noissa on eli nuo kaksi sivunäppäintä riittää. Mietinnässä on ollut mm. Razerin Mamba Elite, uusi G403 ja joku Zowien malleista, mutta en ole päässyt kokeilemaan noita kun ei ole ollut lähiliikkeissä esitteillä.
 
Model D on myös tutustumisen arvoinen. Joillakin Glorious:in hiirien kanssa on ollut laatuongelmia, mutta omat Model O ja O- toimivat ihan moitteetta sen pari kuukautta, jonka niitä käytin.
Zowie hiirissä rulla on niin äänekäs, että koko talo sen kuulee. Oman muistin mukaan MX518 jää kauas taakse niistä.
 
Nyt on jimmsillä tarjouksessa Endgame gear XM1, se edellinen valoton malli.

Valkoinen

Musta

34,90€

Pirun hyvä diili claw-grippaajille. Parempi versio kuin RGB ja vielä 10 euroa halvemmalla millä itse ostin alkuvuodesta. Käsittääkseni kuitenkin tämän vuoden puolella vielä tulossa uusi kolmas versio hiirestä ja ensi vuonna langaton, niin eipä ole itselle tarvetta tuolle kun nykyisen kunto on erinomainen.
 
Kummastahan olisi järkevämpi tilata tuo GPW Superlight jos on hätähousu ja haluaa sen mahdollisimman pian.... Jimssiltä vai Logitechin omilta sivuilta? Muilta näyttäsi saavan vasta ensi vuoden puolella.
 
Jos jimmssille erä saapuu 14.12 kuten piti, niin veikkaisin että jimmssiltä tulee nopeammin. Jos ei vielä tilattuna, niin itse katsoisin maanantaihin tilanteen mikä on jimmssin kohtalo. Itsellä tulossa jimmssiltä yksi ja telialta toinen. Sieläkin lupailtiin 15.12 toimitukset ainakin sillon kun tilasin.

E: No nehän oli kivasti muuttunut sitten :D Eli tällä ei mitään painoarvoa. Eiköhän tästä tule ihan sama farssi kun 3000 sarjan näyttiksistä. Kohta alkaa hiiriä tippumaan 3kpl kerrallaan saldoille.
 
Joo sitä kattelin kanssa että päivämäärät oli muuttuneet... Ei voi mitään pitää vaan odotella. :D
 
Ensin odotetaan 3kk näytönohjainta... Seuraavaksi odotetaan vappuun uutta pelihiirtä. On tämä ihmeellistä aikaa. Jenkeissä ovat saaneet jo hiiriä ja valkoiset ovat sold out jokapaikasta.
 
Telialta tuli myöhästymisviesti superlightistä. Hyvityksenä ence pipo ja hiirimatto :D Katsotaan onko jimmssillä vastaavaa kamppista...
 
Voitko testata myös tulevan Xtrfy M42 RGB:n?
Vastaan pikkuisen myöhässä, mutta kyllä, M42 tulikin testiin tuossa viime viikolla. Meikäläisen kappale oli kuitenkin viallinen, ei niinkään hiiren osalta, vaan Omronin kytkimen osalta. Kytkin jää pohjaan ja tuplaklikkailee. Uusi kappale pitäisi tulla ensi viikolla.
 
Gigantista kesäkuussa ostettu Logitech G Pro Wireless hiiri on alkanut tuplaklikkailemaan. (Edellinen langallinen versio teki samaa, tilasin siihen uudet kytkimet mutten ole ehtinyt vaihtamaan).

Saakohan tän vaihdettua Gigantissa uuteen tms, kun on vielä takuuta voimassa vai miten ne toimii tällaisten kanssa?

Edit: Tein logitechille tiketin asiasta, katotaan mitä meinaavat.
 
Viimeksi muokattu:
Saakohan tän vaihdettua Gigantissa uuteen tms, kun on vielä takuuta voimassa vai miten ne toimii tällaisten kanssa?
Saa ja kannattaa aina takuuaikana vaihdattaa tommoset, niin lopulta valmistajat toivottavasti ymmärrävät laittaa kestävämmät nappulat noihin. (tai tekevät vaihtamisesta niin helppoa ja edullista että hommalla ei ole mitään merkitystä)
 
Gigantista kesäkuussa ostettu Logitech G Pro Wireless hiiri on alkanut tuplaklikkailemaan. (Edellinen langallinen versio teki samaa, tilasin siihen uudet kytkimet mutten ole ehtinyt vaihtamaan).

Saakohan tän vaihdettua Gigantissa uuteen tms, kun on vielä takuuta voimassa vai miten ne toimii tällaisten kanssa?

Edit: Tein logitechille tiketin asiasta, katotaan mitä meinaavat.

Rahat takas ja Superlight-versio tilalle?
 
Pikaiset Xtrfy M42 kokemukset tähän väliin. Hiiri on erittäin pieni, tuntuu kädessä jopa pienemmältä kuin Viper Mini. Kaapeli on välttävä, mutta käyttökelpoinen bungeen kanssa. Tassut ovat aluksi todella karheat, mutta kuulemma sisäänajautuvat muutaman pv:n käytöllä. Itselle tätä käyttöä ei kertynyt, sillä molemmat omat kappaleeni olivat kytkinvikaisia. En tiedä onko vika Omronin päässä, toisessa yksilössä M1 oli todella tahmea ja tuntui jäävän pohjaan. Toinen yksilö, jonka tilasin eri paikasta, omasi saman ongelman, mutta M2-napissa. En usko että vika on niinkään Xtrfyn, vaan Omronin. Joka tapauksessa, tämä rotta ei omaan isoon lapiokäteen sopinut, joten toistaiseksi pysytellään XM1 linjalla. Kovasti olen yrittänyt löytää Zowien S1:n testiin jostain, mutta tuntuu olevan kiven alla, ellei halua maksaa 80e uutena Gigantista.

Tldr, Xtrfy M42, hiton hyvä hiiri jos sopii omaan käteen ja saa ehjän yksilön.

Ps. Xtrfyn support on todella hidas, ainakin omalla kohdalla.
 
Tuo hiiri kyllä kiinnostaa. Saisi vaan olla vieläkin pienempi, lähinnä matalampi ja lyhyempi. Ja lisäksi tulla tarjoukseen.

Alkaakohan heti tammikuussa tulla uuden vuoden malleja?
 
Joka tapauksessa, tämä rotta ei omaan isoon lapiokäteen sopinut, joten toistaiseksi pysytellään XM1 linjalla.

Meinaatko hommata uuden XM1r:n? Itsellä XM1 on nyt tippunut kakkoshiireksi, mutta kyllä se perhana toi on silti otettava testiin. Vaikuttaa paremmalta kuin RGB-versio. Estetiikka ei ole tärkein asia, mutta nyt on neljä eri vaihtoehtoakin.

Rehellisesti sanottuna, en usko että huomaisin mitään eroa XM1v2 ja XM1r. Sensoreissa ei juuri tällä tasolla ole enää eroa ja nykyiset klikit ovat mielestäni riittävän hyvät. Omaan XM1 olen laittanu Zowien S/FK-sarjalaisiin sopivat Hyperglidet, istuvat jetsulleen. RGB-versio ei itseäni sytyttänyt kyllä yhtään.
 
Onko suosituksia kovapintaiselle (ei kangaspohjaiselle) XL-koon (min 900 x 300 mm) hiirimatolle? Itse olen langallisten hiirien käyttäjä, kohtuullisen high-sense pelaaja ja tykkään liukuvista pinnoista, eli matalasta kitkasta. Haluaisin löytää kovapintaisen hiirimaton, joka menisi myös kokonaan näppiksen alle, kun siirrän välillä hiirtä ja näppistä käytettävän näytön mukaan, enkä jaksa enää puljata vanhalla 350mmx260mm matollla, kun sitä pitää siirrellä koko ajan.

Tuntuu, että kaikki levät/korkeat matot ovat kangasmattoja. Löytyykö hyvää kovaa mattoa XL-koossa?

Levein itse löytämäni polykarbonaatti tai yleensä kovapintainen (ei kudottu) on Glorious Helios XL (~460mm): Glorious PC Gaming Race Helios Mousepad, hinta 29€

Löytyykö yhtään isompia?

Hiireinä useita moderneja optisia (ei laser) sensorisia hiiriä, eli träkkäyksen ei pitäisi olla ongelma.
 
Oletkos cordura-mattoja kokeillut? Endgame Gearilta ainakin löytyy MPC-sarja, joka on melko karhea ja kovapintainen, muttei kuitenkaan ihan mikään kivikova hardpad. Mielestäni huomattavasti nopeampi matto kuin Qck, GSR-SE, tai vastaava kangasmatto.
 
Cordura ja micro-corduraa en ole vuosiin kokeillut, viimeksi en tykännyt. Kaikissa punotuissa häiritsee juuri kitka ja se, että ne hiertävät ihoa - kun taas kovapintainen polykarbonaatti vain liuttaa ja myös hylkii vettä/rasvaa.

Razeriltä tullut todella liukas Acari (kova matto sekin), mutta koko on vain 420x320mm.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Mielenkiintosta nähdä mitä sieltä on tulossa... Huhujen mukaan hiirtä ei voi edes ostaa vaan pelaamalla noiden tekemää peliä voi ansaita sellaisen. :D

Syyskuussa joku postasi tälläsen Mousereviewiin: r/MouseReview - saw leaked new wireless finalmouse
 
Kiinnostuin, kun tuosta pitäisi olla kolme eri kokoa. Joko nyt tehtäisiin vihdoin oikeasti pieni pelihiiri, 10-11 senttiä pituutta ja alle 36 milliä korkeutta.

No joo hintaa kolmisensataa antaa olla.
 
Ootteko jo ottaneet osaa kisaan?

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Muilla Razer Viper Ultimaten omistajilla hiiren rulla äänekkäämpi ylöspäin vierittäessä kuin mitä alaspäin? Alaspäin vierittäessä rulla on suht äänetön, mutta ylöspäin scrollatessa pitää äänekkäämpää räminää. Myös vastusta rullassa tuntuu olevan hieman vähemmän ylös kuin alas vierittäessä. Tässä about täysin vastaava tilanne. Mahtaakohan olla vika vai ominaisuus?
 
Pikaiset Xtrfy M42 kokemukset tähän väliin. Hiiri on erittäin pieni, tuntuu kädessä jopa pienemmältä kuin Viper Mini. Kaapeli on välttävä, mutta käyttökelpoinen bungeen kanssa. Tassut ovat aluksi todella karheat, mutta kuulemma sisäänajautuvat muutaman pv:n käytöllä. Itselle tätä käyttöä ei kertynyt, sillä molemmat omat kappaleeni olivat kytkinvikaisia. En tiedä onko vika Omronin päässä, toisessa yksilössä M1 oli todella tahmea ja tuntui jäävän pohjaan. Toinen yksilö, jonka tilasin eri paikasta, omasi saman ongelman, mutta M2-napissa. En usko että vika on niinkään Xtrfyn, vaan Omronin. Joka tapauksessa, tämä rotta ei omaan isoon lapiokäteen sopinut, joten toistaiseksi pysytellään XM1 linjalla. Kovasti olen yrittänyt löytää Zowien S1:n testiin jostain, mutta tuntuu olevan kiven alla, ellei halua maksaa 80e uutena Gigantista.

Tldr, Xtrfy M42, hiton hyvä hiiri jos sopii omaan käteen ja saa ehjän yksilön.

Ps. Xtrfyn support on todella hidas, ainakin omalla kohdalla.
Valkoinen M42 tuli napattua Gigantista ja ihan ongelmaton yksilö laadultaan. Muistuttaa hyvällä tavalla ZA13/S2 tuolla takaperäkuorella. Ei tästä muuta negatiivista keksi kuin että nuo "comfort curvet" napeissa huomaa, sillä itse pidän hiirtä vähän sivuttain. Mutta tottumiskysymyshän tuo eikä välttämättä huono asia.

Joka tapauksessa mahtava hiiri ja pystyy kyllä suoraan sanomaan että uusi päähiiri, sen verran osuva muoto käteen kun tykkää pelata ns. fingertipillä mutta tuettuna kämmeneen.

Liukuu myös jotenkin todella mainiosti kangasmatolla ainakin näin tuoreeltaan, niin tähtääminen vaivatonta senkin puolesta, jopa paremmin kuin hyperglidellä.
 
Viimeksi muokattu:
Muilla Razer Viper Ultimaten omistajilla hiiren rulla äänekkäämpi ylöspäin vierittäessä kuin mitä alaspäin? Alaspäin vierittäessä rulla on suht äänetön, mutta ylöspäin scrollatessa pitää äänekkäämpää räminää. Myös vastusta rullassa tuntuu olevan hieman vähemmän ylös kuin alas vierittäessä. Tässä about täysin vastaava tilanne. Mahtaakohan olla vika vai ominaisuus?
Omalla kokemuksella jokainen hiiri on täysin yksilö. Aivan erilaisia rullia löytynyt ainakin omasta gpro kokoelmasta. Joku teki myös tuota, että piti ääntä toiseen suuntaan mutta ei toiseen. Jos ei takuut hirveemmin kiinnosta ja haluaa hiiren kuntoon, niin kannattaa koittaa avata ja rasvailla rullaa. Itse näin saanut ainakin paljon parempia kaikista rullista.
 
Muilla Razer Viper Ultimaten omistajilla hiiren rulla äänekkäämpi ylöspäin vierittäessä kuin mitä alaspäin? Alaspäin vierittäessä rulla on suht äänetön, mutta ylöspäin scrollatessa pitää äänekkäämpää räminää. Myös vastusta rullassa tuntuu olevan hieman vähemmän ylös kuin alas vierittäessä. Tässä about täysin vastaava tilanne. Mahtaakohan olla vika vai ominaisuus?
Kahden Razerin hiiren kokemuksien perusteella ominaisuus. Molemmissa rupesi juurikin rulla prakaamaan, rulla rupesi skippailemaan ja nykimään väärään suuntaan. Siirryin Logitechiin.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
295 755
Viestejä
5 048 006
Jäsenet
80 971
Uusin jäsen
Samppa__

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom