Pelaaminen ja yöunet

[Jumi]

En lukenu koko ketjua, mutta mulla on ollu myös nukahtamisongelmia.

Niihin auttoi:
1. Fyysinen tekeminen päivän aikana (keho ei ole edes väsynyt, miksi sen pitäisi levätä)
2. Säännölliset ruokailuajat (keho ei tiedä että on yö)
3. Terveellinen ruoka (suht' terveellinen kotiruoka riittää)

EDIT: Tuohon fyysiseen tekemiseen ei auttanut lenkki tai hölkkä mitä yleensä suositellaan, piti olla jotain oikeasti rasittavaa. Kantaa jotain painavaa, tai nostelee kahvakuulaa. Tarpeeksi!

 

[bumbasaur]

Paras ratkaisu on vain flipata unirytmi, jos ne pelit vie mennessään. Töiden jälkeen heti nukkumaan ja sitten vapaa-ajalle kun herää. Saat nukuttua stressittömästi niin paljon kuin haluat ja olet virkeänä aina töissä. Ainut haittapuoli on että suurin osa normoista on hereillä kun itse nukut, mutta kyllä sitä saa sosiaalisen piirin kasattua muista yöeläjistä.

 

[Jumi]

Paras ratkaisu on vain flipata unirytmi, jos ne pelit vie mennessään. Töiden jälkeen heti nukkumaan ja sitten vapaa-ajalle kun herää. Saat nukuttua stressittömästi niin paljon kuin haluat ja olet virkeänä aina töissä. Ainut haittapuoli on että suurin osa normoista on hereillä kun itse nukut, mutta kyllä sitä saa sosiaalisen piirin kasattua muista yöeläjistä.

Tein tuon parikytävuotta sitten, enkä suosittele ellei ole valmis todelliseen erakkoelämään. Koko kevään menin nukkumaan klo. 18 jälkeen ja heräsin joskus klo. 4 ilman herätyskelloa virkeänä. (ja nimenomaan stressittömänä, kuten kerroit, ehkä sitä nukkui siksi niin hyvin, ilman stressiä heräämisestä!) Ekat viikot meni mahtavasti, jatkuvaa viikonloppua kun aamulla ei väsyttänyt! Tuolloin huomasin olevani aamuihminen vaikka ne olivat olleet aina aikuisiällä hankalia, action pointseja on aamulla paljon enemmän ja sain aikaiseksi vaikka mitä erittäin lyhyessä ajassa. Viikonloppuina ryypätessä kavereiden kanssa meni taas mönkään rytmit, kun piti vielä naisiakin yrittää saada ja kesään mennessä olin taas aivan poikki ja univelkainen.

 

[bumbasaur]

Tein tuon parikytävuotta sitten, enkä suosittele ellei ole valmis todelliseen erakkoelämään. Koko kevään menin nukkumaan klo. 18 jälkeen ja heräsin joskus klo. 4 ilman herätyskelloa virkeänä. (ja nimenomaan stressittömänä, kuten kerroit, ehkä sitä nukkui siksi niin hyvin, ilman stressiä heräämisestä!) Ekat viikot meni mahtavasti, jatkuvaa viikonloppua kun aamulla ei väsyttänyt! Tuolloin huomasin olevani aamuihminen vaikka ne olivat olleet aina aikuisiällä hankalia, action pointseja on aamulla paljon enemmän ja sain aikaiseksi vaikka mitä erittäin lyhyessä ajassa. Viikonloppuina ryypätessä kavereiden kanssa meni taas mönkään rytmit, kun piti vielä naisiakin yrittää saada ja kesään mennessä olin taas aivan poikki ja univelkainen.

Kaverit vaan vaihtoon jos ei yhteistä aikaa löydy. Kyllä meitä yökyöpeleitä täällä riittää

 

[Joukahaine]

Ei se rytmi päivässä tai parissa muutu. Se ottaa aikaa. Sitten jos ei tee oikeestaan mitään päivällä, niin se uni ei kovin helpolla iltasella tuu. Yks mitä tietenkin voi testata, niin melatoniinia kaupasta. Se auttaa mulla nukahtamiseen, tosin noi mun pillerit on lääkärin määräämiä. Niin ne on tujumpia kun kaupasta saatavat.

Tämä se on. Rytmi ei muutu päivässä, parissa, ei välttämättä edes viikossa, ehkä kahdessa. Täytyy tehdä rutiini siitä kympiltä nukkumaan menosta. Aivot varmasti tottuvat tähän toistojen tekemiseen samanlain kuin muussakin asiassa. Lisäksi hyvä ravinteikas ruokavalio auttaa (rutiini). Oikea lämpötila, ruudun sulkeminen tuntia ennen nukkumaanmenoa ja vaikka kirjaan vaihtaminen.
Tuohon pelaamisen lopettamiseen sanoisin, että itsekurista kiinni. Kyllä jollain tasolla tiedät kellon olevan varttia vajaa kymppi ja sen ettet ehdi aloittamaan ja lopettamaan peliä ennen kymppi. Senkun laitat koneen kiinni. Nuorempana jannuna mutsi aina nykäisi verkkojohdon irti kun meni wowit myöhäiseksi. Sen missatun lootin määrä syö vieläkin (ei oikeasti syö)

 

[Riksy]

Pakko on tulla sanomaan on viisi senttinen. Tosiaan itellä on peliriippuvuus ja enempää ketjun aloittajaa tuntematta kuulostaa paikoitellen kovin tutulta nuo ajatus mallit ja fiilikset mitä pelaaminen aiheuttaa. Itse tein sellaisen ratkaisun että ihan rehellisesti itselleni lopultakin myönsin että mulla on ongelma varsinkin tietynlaisten pelejen kanssa( battle royale). Möin pelikoneen pois ja en oo sen jälkeen moninpeleihen koskenut. Jätin tosin switchin ja läppärin joilla voisi pelata mutta kovin vähälle on jäänyt pelaamiset kun sen addiktio osan poisti. Ja toisaan kun ketjun aloittaja jo kipuilee asian kanssa noin paljon, niin se täysi stoppi pelaamiselle voisi olla hyvä idea. Siinä voi vaan hetki tai toinen mennä ennenkun muut asiat alkaa kiinnostamaan mutta varmasti alkaa. Tämän voin sanoa ihan syvällä rintaäänellä. Oon löytänyt taas leffat ja kirjat uudestaan kun jää aikaa pakonomaiselta pelaamiselta. Myös duunihommat kiinnostaa enemmän ja ylipäätään elämä on parempaa ja helpompaa ku ei tarvii miettiä pelaamista koko ajan tai pelaamattomuutta. Jatkuvasti ennen pyöri mielessä.

 

[Väsähtänyt]

Paras ratkaisu on vain flipata unirytmi, jos ne pelit vie mennessään. Töiden jälkeen heti nukkumaan ja sitten vapaa-ajalle kun herää. Saat nukuttua stressittömästi niin paljon kuin haluat ja olet virkeänä aina töissä. Ainut haittapuoli on että suurin osa normoista on hereillä kun itse nukut, mutta kyllä sitä saa sosiaalisen piirin kasattua muista yöeläjistä.

Kuulostaa teoriassa hyvältä, päiväunethan jostain syystä useimmiten on ainut aika päivissä kun voi vain nukahtaa, ja se tuntuu hyvältä.
Käytännössä tossa käy niin että herää parin tunnin päästä, ja on yöllä uneton.

Eipä oo tullut enää pelattua, mutta uni ei maistu silti.
Kyllähän tuo elämän kurjuudesta kertoo. No ei ole mielekästä tekemistä jolla täyttää päivänsä.
Töissä toki käyn, mutta on se kumma, että heti kun on vapaapäivä,nukkuu pitkään.

Tänäänkin olin järjestänyt tekemistä aamuksi nimenomaan siksi että unirytmi säilyisi viikonlopun yli, no, nukuin pommiin siitä ohjelmasta.
Arkena usein menee siten että pari päivää jaksaa ja nukkuu jotenkuten ok tasolla, mutta loppuviikosta alkaa unirytmi menemään sekaisin, siis uni ei vain tule illalla. pahenee loppuviikkoa kohden.
Olosuhteet sitten kurjistuu loppuviikkoa kohden, töissä on pirun paha olla, on niin hajalla että odottaa kaikenaikaa vaan että työpäivä loppuu että pääsee lepäämään. jokainen minuutti on uupumuksen täyttämää piinaa. Perjantaina on sisäisesti jo täys helvetti irti, ja kun töistä pääsee on tiristetty jaksamisesta ultimaattisesti joka ainut pisara ja vähän päälle. Olo on vähintäänkin äreä siinä kohtaa, ja välillä jo itsekkin miettii että pitäisikö mielenterveydestään jo huolestua (mutta nääh ) ja tässä vaiheessa viikkoa kahvia kuluu jo päivässä varmaan pari pannullista jaksamisen auttamiseksi. tiiän toki että kofeiinista seuraa vastareaktiona crash, mutta tossa väsymyksen vaiheessa ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja. Sama röökissä, jos vaan pääsee jotenkin röökille töissä, vetää monta röökiä putkeen. Stimulaatiota on saatava, että selviää edes hengissä seuraavasta puolituntisesta ja saa päivän tehtyä. Jokainen minuutti on taisteltava yks kerrallaan.
No keskiviikon kohdilla (tai minä päivänä se milloinkin alkaa se unettomuus) yöllä mennään sitten taas, klo 3 aikaa nukahtaa lattialla olevalle patjalle (en uskalla nukkua sängyssä unettomina öinä, ettei ole liian mukavaa, tällä tarkoitan sitä että pelkään että nukun pommiin jos nukun liian mukavasti, siis siirryn lattialla olevalle taittopatjalle silloin kun menee unettomuuden puolelle) ja aamulla herätään ihan paskana kiireessä töihin.
Kuppi kahvia ja pari röökiä naamaan samalla kun ajan hirveetä ylinopeutta muiden autojen seassa töihin että viimeisellä minuutilla kerkeän ajoissa paikalle.
Kurjuutta lisää se, että unettomuus tuntuu loppuviikkoa kohden piinaavalta. On ikävää kun ei ole mitään tekemistä kun kukkuu yksiössään yöllä. eikä nyt mitään stimuloivaa voi tehd' myöskään ettei homma pahene. No jotain leffaa voi ehkä alkaa katsomaan.

Viikonlopun tullen sitten en saa unta ajoissa, koitan järjestellä' jotain tekemistä aamuiksi, mutta tosiaan ei toiminut tällä kertaa. Nyt taas sit lauantai illan olen viettänyt hemmetin moisessa tylsyydessä. Itseasiassa sama tilanne taas päällä tänään, koitin tossa 22 aikaan mennä nukkumaan kun oli niin tylsää, no arvatkaa tuliko nukkumatti

No nyt sit valvotaan tonne 3-4 aikaan ja tylsistytään, kidutaan, surffataan netissä. Huomenna olis suunniteltu tiettyjä asioita tohon 9-16 välille jota pitäis hoitaa ja harrastaa, notta sais unirytmin kuntoon. jos vanhat merkit pitää paikkansa nukun pommiin viis veisaten mokomista toisarvosista tekemisistä, sit valvon myöhään huomenna illalla, ja ens viikko onkin sit pilalla unirytmin takia. Kaikenaikaa vituttaa, on äreä, ens viikko on perseestä taas sydänjuuriaan myöten. Odotan vaan sitä taloudellista vapautta siellä 20-25 vuoden päässä, no, se lisää sitä stimulaatiota hankkia se taloudellinen vapaus, ja se lisää unettomuuttta. Hyviä hommia tiedossa siis

Sellanen elämä mulla! No en maksa terapeuteille tästä huvista kertomisesta. Olen aikanani niiden kanssa käynyt asiani läpi juurtajaksain. Se on helvetin kallista, ja ihmisiä nekin vaan on.
Sama ois jutella jollekkin naapurin tädille. Terapeutti vaan vaatii sata euroa kerrasta vai 20euroa kelakorvattuna, vaatikoon vaikka 2e, jos jollekkin seurasta pitää maksaa, maksan sitten huoralle, siellä saa edes nussia. Tosin en käy huorissakaan.
Jos on niin jäykkä persoona kuin olen, niin ei siinä mitkään valtakunnan terapeutit auta. Oma asenneongelmahan tää on. Jos nyt ollaan rehellisiä, ei mulla ole mitään kiinnostavaa sisältöä elämässä.
Olen nyt alkanut kääntymään sille kannalle, että' alan tavoittelemaan taloudellista vapautta tonne n. 20-25 vuoden päähän ettei tarttisi käydä töissä, mutta olisi toisaalta energiaa sitten tehdä jotain mitä huvittaa ja olisi myös tuloja omasta takaa ettei olisi myöskään mitään kelapummin elämää.
No nyt sit tän tavoitteen tavoittelu stimuloi omalla tavallaan negatiivisessa mielessä(sijoittamisen opiskelu, siihen liittyvät seuraamiset, urasuunnitelmat, yms), kuten aiemmni kirjoituksissani tietokonepelit stimuloi iltaisin, se on varmaan osasyy siihen, miksi en saa unta nyt vaikka työt on alkaneet.

Niin.
No rehellisyyden nimissä jos haluaa nukkua yöt makiasti, tulee olla huoleton veijari ja myös luopua kaiken tavoittelusta jonka kokee elämisen arvoiseksi. Eli ikäänkuin on sellanen lupsakka asenne elämään että vain käy töissä ja tekee mitä sanotaan. ja hankkii ikäänkuin päivien täytteeksi kaikenlaista tekemistä, täällä on puhuttu siitä fyysisestä puolesta, että sen avulla saa unta.
no hankkii fyysistä tekemistä vapaa-ajalle.
Ryhtyy helpoksi ihmiseksi muille ja itselleen. Siitähän paljon mainostamanne terapeutit juuri puhuu. Tyydyttävästä elämästä. Ei tavoitella onnea eikä suuria seikkailuita, vaan tyydytään.
Tässä tietysti herää kysymys onko sellainen elämä sitten sitä mitä haluaa elää vai ei.
Sellaisen elämän elämine aiheuttaa useimmiten sellaisen totaalisen "kaikki tiet on umpikujia" mielettömyyden.
Siis elääppä nyt niin, että on itselleen ja muilleen helppo, ja tämä on sitten elämän tavoite. Voin sanoa rehellisesti että ainut asia jota pidän ylevänä, tai millä on mulle mitään arvoa enää loppuelämäni ajan, on se että mulla on asioita joita voin tavoitella, ja joiden puolesta voin noin teoriatasolla vaikka kuolla. Jos pitää valvoa loppuelämä ja olla huonosti levännyt, jos pitää tulla suorastaan viikoittain hulluksi turhautumisesta, rasituksesta ja ahdistuksesta, niin so be it. Mun elämän tarkoitus ei ole se, että elän siksi, että terapeutin minulle kertoma elämäntavoite, on minun elämäntavoitteeni. Saan enemmän iloa siitä, että elän juuri toisinpäin.
Mies on tehty elämään suurissa koettelemuksissa, jännitteissä, ja tavoitteissa ja seikkailuissa. Sellaisessa elämäntavassa kokee omistavansa oman elämänsä. Se on myös kuluttavaa ja vaarallista (mahdollisesti, toivoisinkin että' löytyisi sellainen kompromissi jonka ei tarvitsiisi ainakaan elinvuosia lyhentää. Itsensä ylittämisen tarve ei haittaa, se haittaa jos siitä saa syövän jne).
No en nyt tiedä sitten onko mulla suuria jännityksiä elämässä missään muodossa milloinkaan, mutta osin stimuloidun siitä kun yritän runnoa väkisin elämääni sellaiseksi että siihen saisin tällaista.
Kun taas jos elää terapeuttien valitsemassa ja mainostamassa elämäntavassa, tuntuu siltä että elää toisten elämää. Se sama paska elämä, jossa nuoruuden unelmat esimerkiksi ammatillisesta menestyksestä ja siitä saatavasta ilosta muuttuu vain siihen, että tyytyy tekemään helpoimman kautta sen mitä sanotaan, ettei nyt vaan stimuloituisi liikaa, herranjestas sentään.
Niinpäniin. Kaikki nuoruuden unelmat elämästä on heitetty tai pitäisi heittää romukoppaan, on vaikeaa vastustella valtavirtaa. Ja siis tarkoitan tätä, en vain angstaa. Tottakai minulle olisi helppoa heittäytyä oravanpyörän sankariksi ja tehdä asiat helpoimman kautta, mutta tästä tulee nykyisin kimmoke, koska en ole perheellinen. Pitäisi elää perheellisen elämää ilman perhettä.

Olen syntynyt ihmisenä, jolla ei ole kovin suurta menestystä naismarkkinoilla, ja on haasteita perustaa perhe. (Tähän nyt on turha ympätä mitään keskusteluja siitä, että kuinka pitäisi ryhtyä pelimieheksi ja pukeutua paremmin jnejne, tiedän kyllä rajani vastakkaisen sukupuolen kanssa) Nyt kun ikä lisääntyy aina vaan, niin todennäköisyydet puhuvat jo jonkun verran sen puolesta, etten saa lapsia. Tämä lisää vihaani tavallisen pulliaisen elämää kohtaan (ei siis muita kohtaan, vaan itseni elämän kohdalla) koska jos elän "helposti ja mukautuvaisesti" niin tällöin se tarkoittaa että kaiken mainitun tylsyyden lisäksi joudun nöyrtymään samaan kuin perheelliset ihmiset, mutta vielä kaikenlisäksi niin etten saa edes omaa perhettä. Minulta riistetään kaikki mitä ihmiselämässä voi olla. Toki terveys on vielä, mutta jonain päivänä sekin revitään käsistä.

Tämä on nyt aiheuttanut paljon hankaluuksia itseni kanssa, koska perkele jos en edes perhettä saa, ja jos koitan elää tätä unirytmin tuovaa elämää, se on käytännössä perhe-elämää ilman perhettä, ja tämä laukaisee psyykkeessääni sellaisia reaktioita joita en aio enää katsella. Sellaisia kertakaikkiaan oman itsenäisyyteni, autonomiani vieviä reaktioita, joiden kohdalla tunnen että elämänhallintani ei ole omissa käsissäni, vaan joudun taipumaan sellaiseen kohtaloon joka on kohtuuton, ja aivan liian epäreilu. Niin sanotusti tuntuu siltä etten kirjoita omaa kohtaloani, vaan murehdin ja märehdin, asiaa jota ei voi koskaan ratkaista.

Ja nyt ainakun koitan ottaa taas oman elämäni omiin käsiini muilla tavoin kuin perhe-elämän arkirytmin kautta, niin kohtaan niin massiivisen sisäisen resistanssin, esimerkiksi stimulaation kautta joka vie yöuneni, että olen suurissa vaikeuksissa jos ei nyt ulkoisesti, niin ainakin vähintäänkin unettomuuden aiheuttaman väsymyksen takia.
Tämä on aivan perhanan paha ristiriita sinällään, koska perhe-elämän vaihtoehdoksi en pysty itselleni tuottamaan mitään muuta, kuin jotain sellaista mikä stimuloi minua raskaasti. Jos en saa perhe-elämää, on vaihtoehdon oltava taloudellinen riippumattomuus, se on tarpeeksi suuri ja ylevä tavoite. Miksikö? siksi että sellaista tehdessä koen eläväni omaa elämääni, koska tavoite on tarpeeksi suuri, että se siirtää huomioni sen nyyhkyttämisestä että en ehkä saa perheettä perustettua. Ikäänkuin saan oman menetetyn nyyhky-elämäni takaisin, mutta hinta on suuri, stimulaation taakka tappaa yöunen, ja tätäkautta olemassaolostani tulee uupunut helvetti.

Välillä tuntuu että alan pikkuhiljaa kääntymään psykopaatiksi, narsistiksi, vai mitä näitä on. Tunnekylmyys itsessäni kasvaa. En niinkun jaksa enää kuunnella itsessäni pienintäkään nyyhkytystä naisia ja perhe-elämää kohtaan. En jaksa kuunnella itsessäni mitään ruikutuksia jotka liittyy kaikkeen häsläämiseen jos/jossa yrittää löytää sopivan naisen. Sellaset paan kerrasta poikki itseni kanssa.

Olen mennyt niin pitkälle, että olen pannut välit poikki perheellisten ystävieni kanssa. En mä lähde siihen, että meen niiden kanssa ulos ja ne puhuu perheistään ja se aiheuttaa mussa nyyhkyolon itseni kanssa. Mä olen kokenut jo sen. Ratkaisu on se että välit poikki, sori ystävät vika ei ollut teissä. Kukaan ei mahda tälle mitään. Tehkää ihan mitä tykkäätte, ei nähdä enää.
Sukulaisia laiminlyön tottakai. Yritän kuitenkin hieman nähdä, lähinnä nyt kun koitan järkätä tällaista unirytmiä tukevaa tekemistä, sen yhteydessä.
Töissä jos joku vittuilee jostain vaillinaisesta itsessäni, se aiheutta myös kerrasta poikki reaktion itsessäni. En aio kuunnella mitään vittuilua enää, olen kestänyt tarpeeksi. Ratkaisuna tässä on kylmettää tunteensa ja tehdä työnsä kolme leveliä paremmin kun kukaan muu, ja ottaa siitä sen mukasen palkan. Tiedän jo että seuraavissa työpaikoissa on samanlaisia vittuilijoita jos oma toimintani omaa samoja väsymysongelmia jotka aiheuttaa auttamatta lipsahduksia jotka poikii vittuilua. Ei haittaa, aion olla kussakin työpaikass a vain muutaman vuoden, repiä rahaa niin paljon kun voin, tehdä työt niin armottoman suurella laatutasolla että jokainen jää kauas taakse. Ja olla visusti omissa oloissani, ja jättää jokaisen tauon pitämättä jonka suinkin pystyn. Olen sen ikäinen myös jo, että työpaikkojen sosiaalisen elämän olen työssä ja sen ulkopuolella nähnyt alta, päältä edestä, sivuilta ja takaa. Se on mulle täysin yhdentekevää. Kauan sitten olen tajunnut että ihminen käy töissä ruokkiakseen perheensä, elämä on selviytymistä. Töissä ei käydä että voidaan juoruta Hipsterien kanssa kuulumisia.

Eli haluanko minä mennä vaikkapa kalaan jokapäivä, että saan jotain fyysistä täytettä vapaa-aikaani jotta voin nukkua? pitääkö minun luopua kaikesta stimuloivasta, joka toisaalta edustaa arvojani. ihan vain jotta voisin nukkua?
Todennäköisesti vastaus on kyllä, elämässä ei saisi olla mitään stimuloivaa, jännittävää, omien arvojen mukaista. Kaiken toiminnan pitäisi tähdätä nimenomaan siihen, että on mahdollisimman itselle ja muille harmiton ja yhteisöilleen hyödyllinen olento, joka hallitsee oravanpyörän salat mestarillisesti. Se on vain ristiriidassa sen kanssa, että olen perheetön.
True story

Meni aika lennokkaaksi, mutta mainitakseni muutaman asian vielä, niin mitä tohon fyysisyyteen tulee,
niin olen nyt pari viikkoa vapaa-ajalla myös iltaisin tehnyt lenkkiä. Otin tavoitteeksi sellaisen 3km lenkin ja lihaskunnot päälle, voimien mukaan ,muun härväämisen yhteydessä vapaa-ajalla.
Ei auttanut millään tasolla uniongelmiin.

Uniongelmat kumpuaa vapaapäivien rytmin menetyksistä, ja vapaa iltojen stimulaatiosta ja rasituksesta, joiden takia yöllä ei saa unta.
nämä ongelmat tulee puolestaan syvemmistä kokonaistraumoista, jotka minun kohdallani ei ole ratkaistavissa, koska perhe-elämän eläminen perheettömänä laukaisee sellaisia reaktioita itsessäni joita en kestä katsella.
haluan katsella jotain muuta sen sijaan, jotain sellaista missä ei nyyhkytetä naisien ja lapsien perään ollenkaan. en kestä olla sellaisen asian alaisuudessa. silloin en koe olevani mies.

Toki, routa ajaa porsaat kotiin, että kyllä tässä varmasti joutuu monesti alistumaan tavalliselle elämälle, ei siinä.
ja sitäkautta nukkumaan mahdollisesti sitten paremmin.

Joku täällä mainitsi, että nukkui hyvin koska muutti, ja pelaamisen aiheuttama stimulaatio jäi pois. ja unet kärsi kun pelit tuli takaisin.
Tuosta näkee sen, että kun on sopivaa tekemistä, uni maistuu.
Parhaiten kai nukkuu ne, jotka elää eniten täyttä elämää, mutta kun tätä mun tekstiä katsoo taaksepäin, on vaikea sovittaa täyttä ja aktiivista elämää tähän sotkuun, vai mitä?

Mutta hyvä esimerkki, kaipaan lisää vastaavia vinkkejä, niinkuin tämä että "koska muutin, en stimuloinut itseäni vapaa-ajalla paskalla, ja sain nukuttua".
En kuitenkaan halua mennä iltaisin muuttofirmaan töihin saadakseni unta...mutta jotain tollasta justiinsa tässä tarvii. Hankalaa esim kalastaa, jos ei hirveesti nyt sinällään se aihe kiinnosta.

 

[Rokkijani]

En tiedä auttaako mihinkään, mutta entä jos alkaisit kirjoittamaan kirjaa? Luin koko kommenttisi ja tuli mieleen sellainen dostojevskimäinen kirjoituksia kellariloukosta tyylinen juttu.

Omaat kuitenkin elämänkokemusta, sana hallussa ja esim. tuo tekstisi oli kiinnostava, jos jätetään hetkeksi huomiotta että toki tekstistä paljastuu olon olevan muuta kuin hyvä. Ehkä tuosta olotilasta kaikkine solmuineen ei ponnisteta maailman onnellisin osastoon, mutta on sinulla silti annettavaa.

 

[Pingviini]

Kuulostaa teoriassa hyvältä, päiväunethan jostain syystä useimmiten on ainut aika päivissä kun voi vain nukahtaa, ja se tuntuu hyvältä.
Käytännössä tossa käy niin että herää parin tunnin päästä, ja on yöllä uneton.

Eipä oo tullut enää pelattua, mutta uni ei maistu silti.
Kyllähän tuo elämän kurjuudesta kertoo. No ei ole mielekästä tekemistä jolla täyttää päivänsä.
Töissä toki käyn, mutta on se kumma, että heti kun on vapaapäivä,nukkuu pitkään.

Tänäänkin olin järjestänyt tekemistä aamuksi nimenomaan siksi että unirytmi säilyisi viikonlopun yli, no, nukuin pommiin siitä ohjelmasta.
Arkena usein menee siten että pari päivää jaksaa ja nukkuu jotenkuten ok tasolla, mutta loppuviikosta alkaa unirytmi menemään sekaisin, siis uni ei vain tule illalla. pahenee loppuviikkoa kohden.
Olosuhteet sitten kurjistuu loppuviikkoa kohden, töissä on pirun paha olla, on niin hajalla että odottaa kaikenaikaa vaan että työpäivä loppuu että pääsee lepäämään. jokainen minuutti on uupumuksen täyttämää piinaa. Perjantaina on sisäisesti jo täys helvetti irti, ja kun töistä pääsee on tiristetty jaksamisesta ultimaattisesti joka ainut pisara ja vähän päälle. Olo on vähintäänkin äreä siinä kohtaa, ja välillä jo itsekkin miettii että pitäisikö mielenterveydestään jo huolestua (mutta nääh ) ja tässä vaiheessa viikkoa kahvia kuluu jo päivässä varmaan pari pannullista jaksamisen auttamiseksi. tiiän toki että kofeiinista seuraa vastareaktiona crash, mutta tossa väsymyksen vaiheessa ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja. Sama röökissä, jos vaan pääsee jotenkin röökille töissä, vetää monta röökiä putkeen. Stimulaatiota on saatava, että selviää edes hengissä seuraavasta puolituntisesta ja saa päivän tehtyä. Jokainen minuutti on taisteltava yks kerrallaan.
No keskiviikon kohdilla (tai minä päivänä se milloinkin alkaa se unettomuus) yöllä mennään sitten taas, klo 3 aikaa nukahtaa lattialla olevalle patjalle (en uskalla nukkua sängyssä unettomina öinä, ettei ole liian mukavaa, tällä tarkoitan sitä että pelkään että nukun pommiin jos nukun liian mukavasti, siis siirryn lattialla olevalle taittopatjalle silloin kun menee unettomuuden puolelle) ja aamulla herätään ihan paskana kiireessä töihin.
Kuppi kahvia ja pari röökiä naamaan samalla kun ajan hirveetä ylinopeutta muiden autojen seassa töihin että viimeisellä minuutilla kerkeän ajoissa paikalle.
Kurjuutta lisää se, että unettomuus tuntuu loppuviikkoa kohden piinaavalta. On ikävää kun ei ole mitään tekemistä kun kukkuu yksiössään yöllä. eikä nyt mitään stimuloivaa voi tehd' myöskään ettei homma pahene. No jotain leffaa voi ehkä alkaa katsomaan.

Viikonlopun tullen sitten en saa unta ajoissa, koitan järjestellä' jotain tekemistä aamuiksi, mutta tosiaan ei toiminut tällä kertaa. Nyt taas sit lauantai illan olen viettänyt hemmetin moisessa tylsyydessä. Itseasiassa sama tilanne taas päällä tänään, koitin tossa 22 aikaan mennä nukkumaan kun oli niin tylsää, no arvatkaa tuliko nukkumatti

No nyt sit valvotaan tonne 3-4 aikaan ja tylsistytään, kidutaan, surffataan netissä. Huomenna olis suunniteltu tiettyjä asioita tohon 9-16 välille jota pitäis hoitaa ja harrastaa, notta sais unirytmin kuntoon. jos vanhat merkit pitää paikkansa nukun pommiin viis veisaten mokomista toisarvosista tekemisistä, sit valvon myöhään huomenna illalla, ja ens viikko onkin sit pilalla unirytmin takia. Kaikenaikaa vituttaa, on äreä, ens viikko on perseestä taas sydänjuuriaan myöten. Odotan vaan sitä taloudellista vapautta siellä 20-25 vuoden päässä, no, se lisää sitä stimulaatiota hankkia se taloudellinen vapaus, ja se lisää unettomuuttta. Hyviä hommia tiedossa siis

Sellanen elämä mulla! No en maksa terapeuteille tästä huvista kertomisesta. Olen aikanani niiden kanssa käynyt asiani läpi juurtajaksain. Se on helvetin kallista, ja ihmisiä nekin vaan on.
Sama ois jutella jollekkin naapurin tädille. Terapeutti vaan vaatii sata euroa kerrasta vai 20euroa kelakorvattuna, vaatikoon vaikka 2e, jos jollekkin seurasta pitää maksaa, maksan sitten huoralle, siellä saa edes nussia. Tosin en käy huorissakaan.
Jos on niin jäykkä persoona kuin olen, niin ei siinä mitkään valtakunnan terapeutit auta. Oma asenneongelmahan tää on. Jos nyt ollaan rehellisiä, ei mulla ole mitään kiinnostavaa sisältöä elämässä.
Olen nyt alkanut kääntymään sille kannalle, että' alan tavoittelemaan taloudellista vapautta tonne n. 20-25 vuoden päähän ettei tarttisi käydä töissä, mutta olisi toisaalta energiaa sitten tehdä jotain mitä huvittaa ja olisi myös tuloja omasta takaa ettei olisi myöskään mitään kelapummin elämää.
No nyt sit tän tavoitteen tavoittelu stimuloi omalla tavallaan negatiivisessa mielessä(sijoittamisen opiskelu, siihen liittyvät seuraamiset, urasuunnitelmat, yms), kuten aiemmni kirjoituksissani tietokonepelit stimuloi iltaisin, se on varmaan osasyy siihen, miksi en saa unta nyt vaikka työt on alkaneet.

Niin.
No rehellisyyden nimissä jos haluaa nukkua yöt makiasti, tulee olla huoleton veijari ja myös luopua kaiken tavoittelusta jonka kokee elämisen arvoiseksi. Eli ikäänkuin on sellanen lupsakka asenne elämään että vain käy töissä ja tekee mitä sanotaan. ja hankkii ikäänkuin päivien täytteeksi kaikenlaista tekemistä, täällä on puhuttu siitä fyysisestä puolesta, että sen avulla saa unta.
no hankkii fyysistä tekemistä vapaa-ajalle.
Ryhtyy helpoksi ihmiseksi muille ja itselleen. Siitähän paljon mainostamanne terapeutit juuri puhuu. Tyydyttävästä elämästä. Ei tavoitella onnea eikä suuria seikkailuita, vaan tyydytään.
Tässä tietysti herää kysymys onko sellainen elämä sitten sitä mitä haluaa elää vai ei.
Sellaisen elämän elämine aiheuttaa useimmiten sellaisen totaalisen "kaikki tiet on umpikujia" mielettömyyden.
Siis elääppä nyt niin, että on itselleen ja muilleen helppo, ja tämä on sitten elämän tavoite. Voin sanoa rehellisesti että ainut asia jota pidän ylevänä, tai millä on mulle mitään arvoa enää loppuelämäni ajan, on se että mulla on asioita joita voin tavoitella, ja joiden puolesta voin noin teoriatasolla vaikka kuolla. Jos pitää valvoa loppuelämä ja olla huonosti levännyt, jos pitää tulla suorastaan viikoittain hulluksi turhautumisesta, rasituksesta ja ahdistuksesta, niin so be it. Mun elämän tarkoitus ei ole se, että elän siksi, että terapeutin minulle kertoma elämäntavoite, on minun elämäntavoitteeni. Saan enemmän iloa siitä, että elän juuri toisinpäin.
Mies on tehty elämään suurissa koettelemuksissa, jännitteissä, ja tavoitteissa ja seikkailuissa. Sellaisessa elämäntavassa kokee omistavansa oman elämänsä. Se on myös kuluttavaa ja vaarallista (mahdollisesti, toivoisinkin että' löytyisi sellainen kompromissi jonka ei tarvitsiisi ainakaan elinvuosia lyhentää. Itsensä ylittämisen tarve ei haittaa, se haittaa jos siitä saa syövän jne).
No en nyt tiedä sitten onko mulla suuria jännityksiä elämässä missään muodossa milloinkaan, mutta osin stimuloidun siitä kun yritän runnoa väkisin elämääni sellaiseksi että siihen saisin tällaista.
Kun taas jos elää terapeuttien valitsemassa ja mainostamassa elämäntavassa, tuntuu siltä että elää toisten elämää. Se sama paska elämä, jossa nuoruuden unelmat esimerkiksi ammatillisesta menestyksestä ja siitä saatavasta ilosta muuttuu vain siihen, että tyytyy tekemään helpoimman kautta sen mitä sanotaan, ettei nyt vaan stimuloituisi liikaa, herranjestas sentään.
Niinpäniin. Kaikki nuoruuden unelmat elämästä on heitetty tai pitäisi heittää romukoppaan, on vaikeaa vastustella valtavirtaa. Ja siis tarkoitan tätä, en vain angstaa. Tottakai minulle olisi helppoa heittäytyä oravanpyörän sankariksi ja tehdä asiat helpoimman kautta, mutta tästä tulee nykyisin kimmoke, koska en ole perheellinen. Pitäisi elää perheellisen elämää ilman perhettä.

Olen syntynyt ihmisenä, jolla ei ole kovin suurta menestystä naismarkkinoilla, ja on haasteita perustaa perhe. (Tähän nyt on turha ympätä mitään keskusteluja siitä, että kuinka pitäisi ryhtyä pelimieheksi ja pukeutua paremmin jnejne, tiedän kyllä rajani vastakkaisen sukupuolen kanssa) Nyt kun ikä lisääntyy aina vaan, niin todennäköisyydet puhuvat jo jonkun verran sen puolesta, etten saa lapsia. Tämä lisää vihaani tavallisen pulliaisen elämää kohtaan (ei siis muita kohtaan, vaan itseni elämän kohdalla) koska jos elän "helposti ja mukautuvaisesti" niin tällöin se tarkoittaa että kaiken mainitun tylsyyden lisäksi joudun nöyrtymään samaan kuin perheelliset ihmiset, mutta vielä kaikenlisäksi niin etten saa edes omaa perhettä. Minulta riistetään kaikki mitä ihmiselämässä voi olla. Toki terveys on vielä, mutta jonain päivänä sekin revitään käsistä.

Tämä on nyt aiheuttanut paljon hankaluuksia itseni kanssa, koska perkele jos en edes perhettä saa, ja jos koitan elää tätä unirytmin tuovaa elämää, se on käytännössä perhe-elämää ilman perhettä, ja tämä laukaisee psyykkeessääni sellaisia reaktioita joita en aio enää katsella. Sellaisia kertakaikkiaan oman itsenäisyyteni, autonomiani vieviä reaktioita, joiden kohdalla tunnen että elämänhallintani ei ole omissa käsissäni, vaan joudun taipumaan sellaiseen kohtaloon joka on kohtuuton, ja aivan liian epäreilu. Niin sanotusti tuntuu siltä etten kirjoita omaa kohtaloani, vaan murehdin ja märehdin, asiaa jota ei voi koskaan ratkaista.

Ja nyt ainakun koitan ottaa taas oman elämäni omiin käsiini muilla tavoin kuin perhe-elämän arkirytmin kautta, niin kohtaan niin massiivisen sisäisen resistanssin, esimerkiksi stimulaation kautta joka vie yöuneni, että olen suurissa vaikeuksissa jos ei nyt ulkoisesti, niin ainakin vähintäänkin unettomuuden aiheuttaman väsymyksen takia.
Tämä on aivan perhanan paha ristiriita sinällään, koska perhe-elämän vaihtoehdoksi en pysty itselleni tuottamaan mitään muuta, kuin jotain sellaista mikä stimuloi minua raskaasti. Jos en saa perhe-elämää, on vaihtoehdon oltava taloudellinen riippumattomuus, se on tarpeeksi suuri ja ylevä tavoite. Miksikö? siksi että sellaista tehdessä koen eläväni omaa elämääni, koska tavoite on tarpeeksi suuri, että se siirtää huomioni sen nyyhkyttämisestä että en ehkä saa perheettä perustettua. Ikäänkuin saan oman menetetyn nyyhky-elämäni takaisin, mutta hinta on suuri, stimulaation taakka tappaa yöunen, ja tätäkautta olemassaolostani tulee uupunut helvetti.

Välillä tuntuu että alan pikkuhiljaa kääntymään psykopaatiksi, narsistiksi, vai mitä näitä on. Tunnekylmyys itsessäni kasvaa. En niinkun jaksa enää kuunnella itsessäni pienintäkään nyyhkytystä naisia ja perhe-elämää kohtaan. En jaksa kuunnella itsessäni mitään ruikutuksia jotka liittyy kaikkeen häsläämiseen jos/jossa yrittää löytää sopivan naisen. Sellaset paan kerrasta poikki itseni kanssa.

Olen mennyt niin pitkälle, että olen pannut välit poikki perheellisten ystävieni kanssa. En mä lähde siihen, että meen niiden kanssa ulos ja ne puhuu perheistään ja se aiheuttaa mussa nyyhkyolon itseni kanssa. Mä olen kokenut jo sen. Ratkaisu on se että välit poikki, sori ystävät vika ei ollut teissä. Kukaan ei mahda tälle mitään. Tehkää ihan mitä tykkäätte, ei nähdä enää.
Sukulaisia laiminlyön tottakai. Yritän kuitenkin hieman nähdä, lähinnä nyt kun koitan järkätä tällaista unirytmiä tukevaa tekemistä, sen yhteydessä.
Töissä jos joku vittuilee jostain vaillinaisesta itsessäni, se aiheutta myös kerrasta poikki reaktion itsessäni. En aio kuunnella mitään vittuilua enää, olen kestänyt tarpeeksi. Ratkaisuna tässä on kylmettää tunteensa ja tehdä työnsä kolme leveliä paremmin kun kukaan muu, ja ottaa siitä sen mukasen palkan. Tiedän jo että seuraavissa työpaikoissa on samanlaisia vittuilijoita jos oma toimintani omaa samoja väsymysongelmia jotka aiheuttaa auttamatta lipsahduksia jotka poikii vittuilua. Ei haittaa, aion olla kussakin työpaikass a vain muutaman vuoden, repiä rahaa niin paljon kun voin, tehdä työt niin armottoman suurella laatutasolla että jokainen jää kauas taakse. Ja olla visusti omissa oloissani, ja jättää jokaisen tauon pitämättä jonka suinkin pystyn. Olen sen ikäinen myös jo, että työpaikkojen sosiaalisen elämän olen työssä ja sen ulkopuolella nähnyt alta, päältä edestä, sivuilta ja takaa. Se on mulle täysin yhdentekevää. Kauan sitten olen tajunnut että ihminen käy töissä ruokkiakseen perheensä, elämä on selviytymistä. Töissä ei käydä että voidaan juoruta Hipsterien kanssa kuulumisia.

Eli haluanko minä mennä vaikkapa kalaan jokapäivä, että saan jotain fyysistä täytettä vapaa-aikaani jotta voin nukkua? pitääkö minun luopua kaikesta stimuloivasta, joka toisaalta edustaa arvojani. ihan vain jotta voisin nukkua?
Todennäköisesti vastaus on kyllä, elämässä ei saisi olla mitään stimuloivaa, jännittävää, omien arvojen mukaista. Kaiken toiminnan pitäisi tähdätä nimenomaan siihen, että on mahdollisimman itselle ja muille harmiton ja yhteisöilleen hyödyllinen olento, joka hallitsee oravanpyörän salat mestarillisesti. Se on vain ristiriidassa sen kanssa, että olen perheetön.
True story

Meni aika lennokkaaksi, mutta mainitakseni muutaman asian vielä, niin mitä tohon fyysisyyteen tulee,
niin olen nyt pari viikkoa vapaa-ajalla myös iltaisin tehnyt lenkkiä. Otin tavoitteeksi sellaisen 3km lenkin ja lihaskunnot päälle, voimien mukaan ,muun härväämisen yhteydessä vapaa-ajalla.
Ei auttanut millään tasolla uniongelmiin.

Uniongelmat kumpuaa vapaapäivien rytmin menetyksistä, ja vapaa iltojen stimulaatiosta ja rasituksesta, joiden takia yöllä ei saa unta.
nämä ongelmat tulee puolestaan syvemmistä kokonaistraumoista, jotka minun kohdallani ei ole ratkaistavissa, koska perhe-elämän eläminen perheettömänä laukaisee sellaisia reaktioita itsessäni joita en kestä katsella.
haluan katsella jotain muuta sen sijaan, jotain sellaista missä ei nyyhkytetä naisien ja lapsien perään ollenkaan. en kestä olla sellaisen asian alaisuudessa. silloin en koe olevani mies.

Toki, routa ajaa porsaat kotiin, että kyllä tässä varmasti joutuu monesti alistumaan tavalliselle elämälle, ei siinä.
ja sitäkautta nukkumaan mahdollisesti sitten paremmin.

Joku täällä mainitsi, että nukkui hyvin koska muutti, ja pelaamisen aiheuttama stimulaatio jäi pois. ja unet kärsi kun pelit tuli takaisin.
Tuosta näkee sen, että kun on sopivaa tekemistä, uni maistuu.
Parhaiten kai nukkuu ne, jotka elää eniten täyttä elämää, mutta kun tätä mun tekstiä katsoo taaksepäin, on vaikea sovittaa täyttä ja aktiivista elämää tähän sotkuun, vai mitä?

Mutta hyvä esimerkki, kaipaan lisää vastaavia vinkkejä, niinkuin tämä että "koska muutin, en stimuloinut itseäni vapaa-ajalla paskalla, ja sain nukuttua".
En kuitenkaan halua mennä iltaisin muuttofirmaan töihin saadakseni unta...mutta jotain tollasta justiinsa tässä tarvii. Hankalaa esim kalastaa, jos ei hirveesti nyt sinällään se aihe kiinnosta.

Jos ammattiapu ei ole sinulle vaihtoehto, niin sitten self-help-kirjallisuutta lukemaan ja sitä kautta muokkaamaan omaa elämää pala kerrallaan mielekkäämmäksi? Ihmisen elämä on sen verran lyhyt, että kannattaa koettaa nauttia siitä päivä kerrallaan.

Se, että miten elämästä voisi nauttia jos se tuntuu tylsältä, ahdistavalta, oravanpyörältä tms., niin ehkä et ole löytänyt vielä omaa tarkoitustasi? Mikä sinua kiinnostaa, millainen arvomaailma sulla on? Olisiko ehkä vaikka vapaaehtoistyö tai alan vaihto kokonaan parempia vaihtoehtoja kuin nykyinen meininkisi?