Pc toimii kotelon ulkopuolella, mutta ei sisällä

Liittynyt
07.12.2022
Viestejä
29
Kaiken lisäksi windowskin oli lukinnut pin koodin käytön estämisellä minut itseni ulos sen ongelman sain kyllä myös korjattua helposti ei onneksi se tuottanut liikaa päänvaivaa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 713
Hyvä että ratkesi. Välillä nämä pulmat on todella vaivalloisia selvittää. Minulla meni edellinen prossu, 5600x, Rma-vaihtoon mutta ennen sitä vian löytäminen aiheutti harmaita hiuksia.
Kone ei käynnistynyt, ja emon vikakoodi osoitti Gpu:hun. No tietysti hommasin toisen näyttiksen, joka ei asiaa muuttanut, vikakoodi paloi silti Gpu:n kohdalla. Kammat yksitellen eri paikkoihin, ei vaikutusta.
Sitten hain toisen virtalähteen, ja vikakoodi oli sama. Viimein hain toisen emonkin, ja sama tulos.

Oli vain lopulta pakko uskoa että alivoltitettu uusi 5600x oli se syyllinen, se Jimmsille ja sieltä tosiaan uusi tilalle. 20 vuotisen pc-harrastuksen takia ei vain halunnut ensin uskoa että ekaa kertaa cpu rikki. Toki tuo hämäävä vikakoodi ei helpottanut vianetsintää. Vian selvittelyyn ja lopulta uuden prossun saamiseen vierähti se pari viikkoa. Sellaista tämä harrastelu joskus :)
 
Joo itsellänikin meni se muutama viikko ellei enemmänkin selvitellessä. Ensimmäinen kone minkä olen itse kasannut ja oli aika tuskaa tuo selvittely, selvisi uuden emon avulla kun siihen syttyy rgb heti kun se saa virtaa (vaikka ei olisi käynnissä) auttoi huomattavasti huomaamaan tuon kosketusherkkyyden, kun johtoa liikutellessa lähti välillä rgb pois ja välillä tuli päälle.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 333
Viestejä
4 214 968
Jäsenet
71 039
Uusin jäsen
wormik

Hinta.fi

Ylös Bottom