Pc toimii kotelon ulkopuolella, mutta ei sisällä

Liittynyt
07.12.2022
Viestejä
25
Olen kasannut koneeni noin 10 kertaa koteloni sisään, mutta koneessa ei ole mitään eloa kotelon sisällä (Ei edes yritä käynnistyä, ei näytä mitään valoja jne). Jos kuitenkin kasaan koneen pöydälle niin ei ole mitään ongelmaa. Testattu myös minimalistisillä komponenteillä kotelon sisällä. Yhden kerran sain eilen toimimaan kotelon sisällä, asennuksessa oli kaikki kiinni paitsi yksi lisätuuletin. Laitoin tuulettimen eikä enää näyttänyt mitään eloa. Otin tuulettimen pois eikä vieläkään mitään eloa. Otin kaiken muun (taas) pois paitsi pakolliset osat käynnistämistä varten eikä mitään eloa. Onko vika siis kotelossa, vai missä? Viikon ajan jo yrittänyt asiaa selvittää ja monta kymmentä tuntia yrittänyt konetta kasata. Pöydällä ollessa kaikki kotelonkin johdot kiinni, virtalähde kotelon sisällä toimii ongelmitta. Kertaakaan ei ole jättänyt toimimatta kotelon ulkopuolella, tai muutenkaan näyttänyt mitään ongelmia. Jokainen koneen osa on viikon vanha, myös kotelo. Ostettu uutena proshopista. Ainut mahdollisuus minkä itse keksin on, että kone ottaa oikosulkua jotenkin kotelosta. Olen tarkistanut myös ettei emolevyn pohjasta mikään ota kiinni koteloon (muutakuin standoffit tietysti).
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
286
Tuo epäilemäsi oikosulku tuli itsellänikin ensimmäisenä mieleen ja kovin montaa muuta syytä ei tämän kaltaiselle ongelmalle oikein voi olla. Kun kone on koottu kotelon sisälle niin tapahtuuko käynnistettäessä yhtään mitään, eli liikahtaako esim. powerin tai prossan tuuletin, jos tuo yksi poikkeuskerta unohdetaan? Ja oletko kokeillut kasata konetta kotelon ulkopuolelle mutta silti kotelotuulettimet emolle kytkien? Itselläni oli joskus vähän vastaavaa ongelmaa, silloin syypää oli oikosulku emolevyllä ja oman powerin sulakkeet toimivat silloin riittävän nopeasti ja käynnistysyrityksessä ainoastaan prosessorin tuuletin ehti pyörähtää puoli kierrosta. Kun testattiin kaverin powerilla niin siinä ei ollut aivan yhtä nopea sulake vai mitä @PornReindeer :D

Oletko kokeillut asentaa emolevyä koteloon niin, että kotelo makaa kyljellään ja emolevy vain lepää kannattimien päällä kotelon pohjalle eli ruuveja ei ole kiinni ollenkaan tai maks. hyvin, hyvin löysästi?

EDIT: Sanoitkin, että olit kokeillut myös pöydällä niin että kaikki kotelon johdot ovat kiinni eli oletettavasti myös tuulettimet.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.12.2022
Viestejä
25
Tuo epäilemäsi oikosulku tuli itsellänikin ensimmäisenä mieleen ja kovin montaa muuta syytä ei tämän kaltaiselle ongelmalle oikein voi olla. Kun kone on koottu kotelon sisälle niin tapahtuuko käynnistettäessä yhtään mitään, eli liikahtaako esim. powerin tai prossan tuuletin? Itselläni oli joskus vähän vastaavaa ongelmaa, silloin syypää oli oikosulku emolevyllä ja oman powerin sulakkeet toimivat silloin riittävän nopeasti ja käynnistysyrityksessä ainoastaan prosessorin tuuletin ehti pyörähtää puoli kierrosta. Kun testattiin kaverin powerilla niin siinä ei ollut aivan yhtä nopea sulake vai mitä @PornReindeer :D
Ei tapahdu mitään kun yrittää käynnistää sisällä, sen yhden kerran käynnistyi täysin normaalisti. Sinäänsä outoa kun en koskenut mihinkään muuhun kuin yhteen tuulettimeen ja asensin sen koteloon ja sitten ei enää toiminut, eikä myöskään vaikka otin sen pois.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
18 447
Backplatesta menee joku metalliliuska sisään vaikka USB-liittimeen? Laita kuvia myös koneen takaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
895
Onko standoffit varmasti oikeassa paikassa ja ei ole ylimääräisiä?
 
Liittynyt
07.12.2022
Viestejä
1
Ethän ole missään vaiheessa kiristänyt emolevyn ruuveja liian tiukkaan? Emolevyn monikerroksinen piirilevy saattaa mennä oikosulkuun, jos ruuveja on kiristetty hampaat irvessä. Kokeile pienellä kiristysmomentilla.
 
Liittynyt
23.03.2019
Viestejä
107
Eikös joissain emolevy / kotelo yhteensopivuudessa tarvita ns. standoffeja kotelon ja emolevyn väliin? Jonkinlaisia ruuvattavia kannattimia joihin itseensä ruuvataan sitten emolevyn ruuvit. Itsekkin hain taannoin tietoa kun kasasin, että tarviiko niitä tällä kertaa vai ei
 
Miten se vaikuttaa jos kuitenkin toimii pöydällä mutta ei kotelossa? Mutta joka kerta kiristetty emolevyn ruuvit ensin sormilla, sen jälkeen 1/4 kierrosta tiukemmalle työkalulla. Eli on testattu myös mainitsemallasi tavalla, ei ole vaikutusta.
 
Liittynyt
07.12.2022
Viestejä
25
Backplatesta menee joku metalliliuska sisään vaikka USB-liittimeen? Laita kuvia myös koneen takaa.
Sen verran mitä backplatea näkee kasatusta koneesta niin ei näytä mitään menevän. Vaikea saada kuvaa. Pelkästä emolevyn pohjasta voin kuitenkin laittaa kuvan kun olen taas purkanut tuon.
 
Liittynyt
07.12.2022
Viestejä
25
Eikös joissain emolevy / kotelo yhteensopivuudessa tarvita ns. standoffeja kotelon ja emolevyn väliin? Jonkinlaisia ruuvattavia kannattimia joihin itseensä ruuvataan sitten emolevyn ruuvit. Itsekkin hain taannoin tietoa kun kasasin, että tarviiko niitä tällä kertaa vai ei
Täytyy aina olla standoffit, ettei emolevyn pohja koskisi koteloon. Ainakin ATX kokoisissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
895
Edelleen epäilen niitä standoffeja tai ruuveja. Onhan oikeat ruuvit, ettet käytä liian isoja jotka saattais ottaa kontaktia.

Voisit vielä toki ottaa kuvan siitä emosta kun on kotelon sisällä. Jos huomais jotain uutta.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 386
Miten tulit keksineeksi että toimiikohan pöydällä? Ei olis itellä kyllä tullut mieleen jos kone ei käynnisty :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
561
Silloin kun olit kasannut ulkopuolelle, niin käytikkö käynnistyksessä kotelon omaa virtakytkintä? Joskus aikoinaan oli itellä fraktalin kopasta virtanappi paskana... sai muuten sitä vikaa metsästää aika kauan :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
18 447
Vielä kun laitat kuvan (tyhjästä) kotelosta.. Ne korokepalatkin voi olla väärin, siihen on mahdollisuudet.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
86
Miten se vaikuttaa jos kuitenkin toimii pöydällä mutta ei kotelossa? Mutta joka kerta kiristetty emolevyn ruuvit ensin sormilla, sen jälkeen 1/4 kierrosta tiukemmalle työkalulla. Eli on testattu myös mainitsemallasi tavalla, ei ole vaikutusta.
Vaikuttaa juurikin niin ettei se maadoita emoa runkoon väärästä kohtaa, tässä tapauksessa korokepalan kautta. Katteles vielä emosta kaikki kiinnitys kohdat läpitte ettet ole kuorinut piirilevyä esiin niistä.

Ihan vaan siksi kerta pahvilaatikon päällä toimii moitteitta niin kyllä se jostain saa kosketuksen väärään paikkaan kotelossa.
 
Liittynyt
07.12.2022
Viestejä
25
Edelleen epäilen niitä standoffeja tai ruuveja. Onhan oikeat ruuvit, ettet käytä liian isoja jotka saattais ottaa kontaktia.

Voisit vielä toki ottaa kuvan siitä emosta kun on kotelon sisällä. Jos huomais jotain uutta.
Esiasennetut standoffit kotelossa ja ruuvit tarkistettu ohjekirjasta oikeiksi
 
Liittynyt
07.12.2022
Viestejä
25
Vaikuttaa juurikin niin ettei se maadoita emoa runkoon väärästä kohtaa, tässä tapauksessa korokepalan kautta. Katteles vielä emosta kaikki kiinnitys kohdat läpitte ettet ole kuorinut piirilevyä esiin niistä.

Ihan vaan siksi kerta pahvilaatikon päällä toimii moitteitta niin kyllä se jostain saa kosketuksen väärään paikkaan kotelossa.
Tätä mietin itsekin, mutta olen yrittänyt tätäkin mahdollistaa ongelmaa eliminoida, kokeilin vain asettaa emolevyn koteloon standoffien päälle siten, että sähköteippiä välissä (ei siis voi ottaa maihin sähköteipin läpi, sillä se toimii eristeenä), mutta ei ollut vaikutusta. Voiko periaatteessa power supply olla huono, vaikka toimiikin pöydällä?
 
Liittynyt
07.12.2022
Viestejä
25
Vielä kun laitat kuvan (tyhjästä) kotelosta.. Ne korokepalatkin voi olla väärin, siihen on mahdollisuudet.
Testattu nyt myös toisella kopalla, ei lähtenyt tässäkään käyntiin. Haen tänään todennäköisesti uuden emolevyn ja kokeilen sillä. Jos ei vieläkään toimi niin sitten en enää tiedä mitä tehdä.
 
Liitteet

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
18 447
Testattu nyt myös toisella kopalla, ei lähtenyt tässäkään käyntiin. Haen tänään todennäköisesti uuden emolevyn ja kokeilen sillä. Jos ei vieläkään toimi niin sitten en enää tiedä mitä tehdä.
Oletko ruuvannut emolevyn kiinni 9 ruuvilla? Siis noissa voi olla olematta ruuvireikä juuri siinä korokkeen kohdalla, niin ylimääräinen koroke sitten aiheuttaa oikosulun.

Se on paras selitys tällä hetkellä, kun korokkeet siellä välissä näyttäisi olevan.
 
Liittynyt
07.12.2022
Viestejä
25
Oletko ruuvannut emolevyn kiinni 9 ruuvilla? Siis noissa voi olla olematta ruuvireikä juuri siinä korokkeen kohdalla, niin ylimääräinen koroke sitten aiheuttaa oikosulun.

Se on paras selitys tällä hetkellä, kun korokkeet siellä välissä näyttäisi olevan.
Joka kerta 9 ruuvia käytetty
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
18 447
Joka kerta 9 ruuvia käytetty
Sitten en kyllä näe, missä vika voisi olla.. Valitettavasti olet oikeassa: toinen emolevy voisi olla seuraava kokeilu.

Näyttää kyllä asennus menneen oikein: siellä on korokepalat ja tuolla taustalla on prosessorin lisävirta, joka on varmaan myös vedetty oikein (kun emolevy on ollut kotelossa kiinni).
 
Joo kaikki on tarkistettu moneen kertaan, muutamaan otteeseen jopa 3 ihmisen toimesta. En oikein keksi enään mitään muuta vaihtoehtoa kuin vaihtaa emolevy uuteen. Outoa vaan kun sekin on vasta viikon vanha.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
5 049
Onko kaikki samat johdot kiinni siinä pöydälläkin? Kotelon usb:t, napit ja satalevyt voi olla rikki myös. Huonolla tuurilla voi myös joku virtaliitin olla valmiiksi rikki ja kontakti katoaa, kun vääntö muuttuu.
 
Liittynyt
26.01.2021
Viestejä
505
Ootko koittanu jäähyä asentaa uudelleen? Käynnistyykö jos käännät pystyyn kotelon ulkopuolella tuon kokoonpanon? Samaan asentoon kuin se kopassa olisi.
 
Liittynyt
14.05.2021
Viestejä
192
kun kamat ollut kotelossa niin onko se powerikin ruuvattu omaan koloonsa kiinni vai irrallaan? onko powerin ruuvit mennyt oikeisin kohtiin kun joskus kaveri oli onnistunut ne ruuvaamaan oikkariin?
 
Liittynyt
07.05.2020
Viestejä
105
Juu lähinnä tuota jäähyä jos se on jotenkin huonosti asennettu ja aiheuttaa prossulle jotain hämminkiä.
Tämänhän saisi testattua asentamalla kamat koteloon ja kokeilemalla käyntiin vaaka-asennossa siten että emo on samoin päin kuin pöydällä ollessaan.
 
Liittynyt
12.10.2017
Viestejä
801
Itsellä villi veikkaus, että resetti/pwr piuha kotelosta emolevylle kytketty väärin.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
60
Lasten koneessa oli samanlaista ongelmaa. Jostain syystä kun näyttiksen pisti kahdella ruuvilla kiinni, niin ei suostunut lähtemään päälle, mutta yhdellä kiinnittäessä lähti. En enempää vaivautunut selvittelemään, mutta liekkö toisen ruuvin kiristys vääntänyt emoa sen verran, että oikosulkua pistänyt.
 
Liittynyt
07.12.2022
Viestejä
25
Onko kaikki samat johdot kiinni siinä pöydälläkin? Kotelon usb:t, napit ja satalevyt voi olla rikki myös. Huonolla tuurilla voi myös joku virtaliitin olla valmiiksi rikki ja kontakti katoaa, kun vääntö muuttuu.
Tätä olen itsekin miettinyt, sillä se kerran lähti käyntiin kotelon sisällä. Mutta en ole onnistunut toista kertaa saada toimimaan.
 
Liittynyt
07.12.2022
Viestejä
25
Lasten koneessa oli samanlaista ongelmaa. Jostain syystä kun näyttiksen pisti kahdella ruuvilla kiinni, niin ei suostunut lähtemään päälle, mutta yhdellä kiinnittäessä lähti. En enempää vaivautunut selvittelemään, mutta liekkö toisen ruuvin kiristys vääntänyt emoa sen verran, että oikosulkua pistänyt.
Hmm okei mielenkiintoinen juttu, ollut kyllä näyttiskin kiinni vain yhdellä ruuvilla, mutta myös kahdella eikä ollut vaikutusta.
 
Liittynyt
07.12.2022
Viestejä
25
kun kamat ollut kotelossa niin onko se powerikin ruuvattu omaan koloonsa kiinni vai irrallaan? onko powerin ruuvit mennyt oikeisin kohtiin kun joskus kaveri oli onnistunut ne ruuvaamaan oikkariin?
Joo on, ohjeistakin katottu että on oikein ja itseasiassa tota mun power supplya ei edes saa väärin tohon koteloon. On ollut ulkopuolella ja ruuvattuna kiinni.
 
Liittynyt
07.12.2022
Viestejä
25
Huomenna tod näk saan uuden emolevyn haettua niin jos sillä lähtis toimimaan. Nyt käyttänyt koko vklp tota konetta vaan tossa pöydällä ulkona kotelosta kun siinä tuo toimii.
 
Uusi emolevy hommattu ja kaikki vihdoin asennettu koteloon paikalleen. Ei lähde käyntiin. Olisiko sitten power supplyssä jonkinlainen maadoitusongelma? En oikein keksi enää muuta mahdollisuutta. Power supply siis toimii kyllä jos kasaan koneen pöydälle.
 
Liittynyt
07.12.2022
Viestejä
25
Kasasin koneen pöydälle muttei ole vieläkään minkäännäköistä eloa. Onko sitten power supply viallinen? Vai mikä voisi olla?
 
Liittynyt
12.10.2017
Viestejä
801
Koittaisin toista virtalähdettä tietenkin. Voi toki olla, että kotelossa joku oikosulku standien tai jonkin muun kanssa mikä sitten laukaisee virtalähteen automaattisulakkeen?
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 185
Kasasin koneen pöydälle muttei ole vieläkään minkäännäköistä eloa. Onko sitten power supply viallinen? Vai mikä voisi olla?
Alkaa tuntua Poweri vialta jos isommat ongelmat uudella emolla.

Itsellä oli joskus käytetyistä osista kasaillessa kotelon etu usb rikki ja otti runkoon kiinni. Kun usb liittimen +5vsb oli rungossa niin ei inahdakkaan. Tuli mieleen että saako se kotelo miinuksen runkoon emon standien kautta ja siksi tulee ongelma kun kamat kopassa. Kokeilitko kotelossa ollessa että oli usbi liittimet ja audiot irti?
 
Jaurakkajärvi

Persu
Köyhä
Liittynyt
13.02.2018
Viestejä
868
Tarkistappa ne psun johdot. Että on jokainen pinni kunnolla paikoillaan ja ehjän näköiset.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
69
Mielenkiintonen ketju. Itekin ostin emolevyn viallisena, kun oli mykistynyt kesken ajon. Kasasin kotona ensin laatikon päälle ja toimi normaalisti. Asensin koteloon ja aivan mykkä. Kotelosta ulos ja toimi ja koteloon sisälle aivan mykkä. Laitoin kuitualuslevyt emolevyn ja kotelon ruuvinpaikkojen väliin ja lähti toimimaan normaalisti. Eli jostain veti oikoseen, mutta en lähtenyt enää rajaamaan yksittäistä ruuvinpaikkaa erikseen.
 
Liittynyt
07.12.2022
Viestejä
25
Kiitos kaikille avusta, vika löytyi ja se oli viallisesti toimiva emolevyn virtajohto. Toimii vain tietyssä, tarkassa asennossa, eli on kosketusherkkä. Laitoin kyllä viestin jo muutama päivä sitten muttei ilmeisesti tullutkaan tänne. (Kuvasta poiketen toinenkin näytönohjaimen pidikeruuvi on kiinni)
 
Liitteet

Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
193 343
Viestejä
3 497 158
Jäsenet
62 308
Uusin jäsen
tyyliluuri

Hinta.fi

Ylös Bottom