PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

No kyllä sitä nimenomaan tietokoneiden kanssa oli aikanaan aika paljonkin opettelemista ja "tietäjät tietää" tyyppisiä juttuja. Itsekin kun aloin räpläämään, elettiin vielä aikaa ennen graafisia käyttöliittymiä, joten kaikki mahdolliset komennot piti opetella ulkoa ja ensin ne piti kuulla vaikka kaverilta tai lukea Mikro Bitistä, kun eihän sitä mitään nettiä googleineen ollut. Ja sitten taas graafisten käyttöliittymien aikaan erilaiset ajuri- ja yhteensopivuusongelmat oli aika arkipäivää. Varsinkin silloin ero konsoleiden ja PC:n käytön suhteen oli todella suuri.
Niin mutta miten me pystyttiin oppimaan ne ATK-kikat kun ei oltu totuttu "kansiorakenteisiin"? Koska argumentti oli että nykynuoret ei voi oppia PC:n käyttöä koska kokemusta on vain kännyköistä ja chromebookeista.

Meillä oli kokemusta vain puussa kiipeilystä josta hypättiin autoexec.bat konffauksiin.
 
Siis tokihan ne voi oppia, mutta montaakaan ei kiinnosta sen syvällisemmin PC:n sielunelämään tutustua, kuin vaan käyttää "appeja". Toki sitten on asia erikseen esim. ohjelmoinnista kiinnostuvat, jotka kyllä joutuvatkin sitten opettelemaan kokementorivin, skriptauksen ja sen sellaiset. Ja kyllä, toki poikkeuksiakin on.

kaikki mahdolliset konsolit löytyy ja tulee löytymään mutta edes yksi pc ei pääse koska "tv taso" :rofl: kuulostaa kyllä melkoiselta hevospaskalta

Olen sanonut monesti, että taloudessa on kyllä montakin PC:tä (pöytäkone, läppäri, työläppäri, vanhemman lapsen läppäri...), mutta näiden käyttö on muuta kuin pelaamista ja sijoituspaikat myös, koska pelilaitteet ovat erikseen.
 
X tuli silloin taloon, kun sain hyvään hintaan
Voisiko joku ”omalla tavalla kaunis” pc myös saapua paraatipaikalle, jos sen saisi ”hyvään hintaan”? Nyt kun on jo todettu että konsoleita on valittu myös suorituskyvyn perusteella, siitä ylimääräistä maksaen, pelivalikoiman sijaan.
 
Olen sanonut monesti, että taloudessa on kyllä montakin PC:tä (pöytäkone, läppäri, työläppäri, vanhemman lapsen läppäri...), mutta näiden käyttö on muuta kuin pelaamista ja sijoituspaikat myös, koska pelilaitteet ovat erikseen.
niin. mutta puhut itsesi kuitenkin jatkuvasti solmuun, kun suorituskyvyllä ei ole väliä, mutta silti tehokkaimmat konsolit hankittu. tv tasoon ei mahdu pc, mutta vino pino konsoleita mahtuu, ja nyt syynä on joku ihme henkimaailman ''pelilaitteet erikseen'' mentaliteetti :D
 
Voisiko joku ”omalla tavalla kaunis” pc myös saapua paraatipaikalle, jos sen saisi ”hyvään hintaan”? Nyt kun on jo todettu että konsoleita on valittu myös suorituskyvyn perusteella, siitä ylimääräistä maksaen, pelivalikoiman sijaan.

Ei, koska mitäpä sitä sinne survomaan tilaa viemään, kun en sillä kuitenkaan pelaisi. Suorituskyvyn perusteella en ole todennut valinneeni. Se että satuin saamaan Series X:n halvalla, ei vielä sen puolesta puhu. Eipäs asetella taas sanoja suuhun.

niin. mutta puhut itsesi kuitenkin jatkuvasti solmuun, kun suorituskyvyllä ei ole väliä, mutta silti tehokkaimmat konsolit hankittu. tv tasoon ei mahdu pc, mutta vino pino konsoleita mahtuu, ja nyt syynä on joku ihme henkimaailman ''pelilaitteet erikseen'' mentaliteetti :D

Olisiko pitänyt jättää kokonaan hankkimatta vaikka PS5, Series X ja Switch 2 tai päätyä kenties vain yhteen näitä? Silläkin uhalla, että niille julkaistaan pelejä, joita en voi aiemmilla generaatioilla pelata? Jokaista näitä kohden on sitä paitsi omistuksessa aika monta vähemmän tehokasta konsolia. Ei se ole mikään henkimaailman asia, jos yksinkertaisesti tykkää ja on kiinnostunut pelikäytössä pelikonsoleista. Käsittääkseni ovat siihen tarkoitettuja.
 
ei suinkaan, vaikka sinällään johdonmukaista se olisi ollut. tällä hetkellä olet kaukana johdonmukaisesta. miksi et aikaisemmin hankkinut vain ser s konsolin, sillä tuskin x:ä oli hankkiessasi sitä edullisempi? samat pelit kummallakin pyörii. miksi olet nyt harkitsemassa ser s hankintaa? ihme settejä taas tulilla :D
 
Itse ymmärsin niin että keräilymielessä se series s, ei niinkään sen takia että sillä pelaisi.

En kyllä itsekään enää tv-tasolle mitään PC:tä laittaisi, kun tarvittaessa voi striimata PC:ltä pelit telkkariin.
 
Juu, siis tämä, että ei ole kaikessa "johdonmukainen" ja voi esim. ostaa asioita keräilymielessä tai ihan vaan, kun tykkää niistä, tuntuu olevan monille ihan käsittämätön konsepti. Ja kyllä, sain Series X:n silloin halvemmalla, kun mitä S maksoi, koska ostin yksityishenkilöltä käyttämättä jääneen laitteen ja vielä läjä pelejä mukaan (iso osa muoveissa). Konsolia siis oikeastaan tarjottiin mulle, ja päädyin ostamaan, kun eteen tuli. Eikähän mulla nyt sillekään mitään kovin vakavaa "tarvetta" varmaan ollut, koska PS5 ja lähes yhtenevä pelivalikoima nykygenissä. Mulla on myös 3 X Switch OLEDia, miten selität tämän vai onko tässä rikottu jotain sääntöä? En pysty pelaamaan yhtä aikaa kun yhdellä ja oikeastaan en saisi varmaan silläkään pelata, kun Switch 2 on tehokkaampi. Tai miten selität sen, että jollain ihmisellä on vaikka 10 kpl Sonyn PVM monitoria (ei siis mulla, mutta sellaisiakin on)?

Kuva liittyy aiheeseen (huom: ei minun laitteita).

1775902102442.png
 
Viimeksi muokattu:
ei suinkaan, vaikka sinällään johdonmukaista se olisi ollut. tällä hetkellä olet kaukana johdonmukaisesta. miksi et aikaisemmin hankkinut vain ser s konsolin, sillä tuskin x:ä oli hankkiessasi sitä edullisempi? samat pelit kummallakin pyörii. miksi olet nyt harkitsemassa ser s hankintaa? ihme settejä taas tulilla :D
Ei täällä ole muita "ihme settejä" tulilla kuin nämä sinun kommenttisi. Selkeästi kaveri tykkää konsoleita keräillä ja niillä pelailla. Ei kaipaa siihen sekaan PC:tä. On tyytyväinen. Kuinka helvetin vaikeaa voi olla ymmärtää noin simppeli asia, joka on moneen kertaan jo tarjoiltu rautalankamallisena?
 
tunteisiin sisimpääni matkustaaan /s

harrastukset kullekin, mutta syyt vaihtuu aika jokaisessa viestissä. tämän huomaisit itsekin jos vaivautuisit kyseisen käyttäjän viestejä lukemaan ajatuksella, toki ymmärrän että saattaa olla liikaa pyydetty
 
Vaihtuu miten? Keräilee konsoleita, ostaa aina uudet konsolit, saa niillä subjektiivisesti parhaan kokemuksen. Ei ole koskaan kieltänyt sitä etteikö PC:llä saisi visuaalisesti kauneinta. TV taso on ollut kuin kuuma peruna, mutta veikkaan että vaikka siinä olisi 600mm X 600mm lokerot laitteille, ei sieltä silti PC:tä löytyisi.
 
Jeps, onneksi osa porukasta ymmärtää ihan oikein. Osa ei halua ymmärtää ja siksi vänkää samaa asiaa kerta toisensa jälkeen vähän eri kulmasta ja siitä sitten johtopäätös, että "syyt vaihtuu". Sanotaan, että harrastukset kullakin, mutta ei kuitenkaan oikeasti sitä mieltä olla. Mutta joo, ehkäpä tästä päästään taas tv-tasoista sun muista eteenpäin. :)
 
Statistiikka

Viestiketjuista
304 928
Viestejä
5 166 366
Jäsenet
82 574
Uusin jäsen
twotimer

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom