Kun grafiikka bläästäystä tapahtuu jatkuvasti ja jopa päivittäin, se voi vaikuttaa siihen, miten henkilö oppii tarkkailemaan pelejä. Tässä kohtaa mukaan tulee aivoplastisuus, eli aivojen kyky muokata toimintaansa toistuvien kokemusten perusteella.
Meinaa siis sitä, että aivot mukautuvat siihen, mihin kiinnitämme huomiota toistuvasti. Kun ihminen harjoittelee jotakin taitoa tai tarkkailee tiettyjä asioita jatkuvasti, hermoverkot vahvistuvat juuri siihen liittyvissä toiminnoissa. Esim. Bläästäät joka päivä grafiikan laatua,resoluutiota ja tekstuurien tarkkuutta, ruudunpäivitysnopeutta, teknisiä efektejä niin ne aivot muovautuvat siihen suuntaan.
Kun tekniseen puoleen keskittyminen muuttuu automaattiseksi, pelaaja saattaa huomata mielessään jatkuvaa tarkkailua. Ikään kuin takaraivossa olisi pieni “analyysimoottori”, joka arvioi jatkuvasti: ovatko grafiikat riittävän hyvät? näkyykö aliasing? onko animaatio sulavaa? latautuvatko tekstuurit nopeasti?
Tämä voi muodostaa eräänlaisen kognitiivisen *noisen* (taustakohinan). Henkilö ei välttämättä edes tietoisesti halua analysoida peliä, mutta aivot ovat oppineet tekemään sitä automaattisesti.
Jatkuva grafiikkakeskustelu voi myös muokata odotuksia. Jos keskustelu/ympäristö korostaa jatkuvasti, että “hyvä peli" = "huippugrafiikka”, pelaajan mielessä voi syntyä kynnys: pelistä on vaikeampi nauttia, jos visuaalinen taso ei vastaa odotuksia.
Se voi joskus myös heikentää immersiota. Sen sijaan että pelaaja uppoutuisi tarinaan, hahmoihin tai maailmaan, huomio voi siirtyä teknisiin yksityiskohtiin.
Sama tilanne esim. jossa elokuvaharrastaja alkaa kesken elokuvan miettiä kameratekniikkaa tai leikkausta sen sijaan, että eläytyisi tarinaan...